Etsiä samankaltaisuuksia, eikä korostaa maidemme välillä vallitsevia eroja.
Ruotsissa on vain yksi virallinen kieli ja muutamia virallisia vähemmistökieliä.
Suomeen pitäisi saada samanlainen järjestely, vain Suomi olisi virallinen kieli ja ruotsia voitaisiin pitää virallisena vähemmistökielenä esimerkiksi ruotsinkielisellä Pohjanmaalla.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Myös Ahvenanmaan sopimus pitää neuvotella uudelleen, eihän se käy, että Suomen pitäisi puolustaa maakuntaa, jossa suomen kielen käyttäminen on kielletty.
Meillä ei ole varaa viralliseen kaksikielisyyteen.
Voimme oppia paljon Ruotsilta.
Esimerkiksi virallisen yksikielisyyden.
Ruotsilla ei ole varaa viralliseen kaksikielisyyteen. Näin sanoi Ruotsin pääministeri.
Miten köyhällä Suomella voi olla varaa käyttää kaksi miljardia € vuodessa ruotsin kielen aiheuttamiin kustannuksiin.
Ruotsi on pelkkä taakka Suomelle. Sotilaallisesti Ruotsilla ei käytännössä ole armeijaa joten se puoli jäisi kokonaan Suomen vastuulle. Bofors ja Saab pystyvät tekemään vientiin aseita mutta Ruotsissa ei löydy sotilaita jotka niitä osaisivat käyttää.
Ruotsi on käytännössä sisällissodassa muslimi vähemmistön kanssa joka on liittoutunut järjestäytyneen rikollisuuden kanssa. Suomen pitää tehdä kaikki jotta tuo yhteiskunnan kahtiajako ja terrori ei leviäisi Suomeen. Paras pysytellä erossa koko tuhoutuvasta maasta.
Suomen ensimmäinen NATO operaatio on pelastaa Tukholma.