Keskustelu mormonismin olemuksesta on edelleen pahasti kesken. Toivoisin ajatuksia mormonismin henkisemmästä, "mystisestä" puolesta. Miten olette sen kokeneet? Ulkopuoliselle ja myös itselleni aikanaan kirkon jäsenenä mormonismi oli harjoitususkontoa.
Hurskautta on kahta perustyyppiä:
1) Harjoitususkontoa ja
2) Mystiikkaa.
Harjoitususkonnossa ihminen omin voimin yrittää, pyrkii ja kilvoittelee tullakseen viimein kelvolliseksi Jumalalle, mormonismissa puhutaan "tiestä täydellisyyteen".
Mystiikkaa korostavassa uskonnossa ihminen suostuu ja antautuu Jumalan vaikutuksen kohteeksi, avautuu Jumalalle, ottaa elämässään vastaan kaiken Jumalan kädestä ja lahjana, myös vastoinkäymiset omassa elämässään.
Mormonismi monen muun uskonnon tapaan suosii askeesia ja omaa ponnistusta. Selkeimmin tämä näkyy paastossa kerran kuukaudessa, alkoholista, tupakasta, kahvista ja teestä pidättäytymisenä ja kaikesta sukupuolisuudesta pidättäytymisenä ennen avioliittoa. Ainakin omasta perheestäni olen huomannut, että myöskään taidenautinnot eivät heihin uppoa. Ei käydä elokuvissa, ei lueta, ei käydä konserteissa, ylipäätään ei harrasteta muuta kuin kirkon suosittamaa "kohottaavaa" kulttuuria ja populaarikulttuuria, kuten aikoinaan kirkon suosittelema the Sound of Music (tosi lälly Hollywoodtekele makeimmasta päästä...)
No niin, mutta asiaan:
Syvällinen kristillisyys ja jumalanyhteys, ymmärtääkseni ainakin luterilaisilla ja ortodokseilla, on armoa, lahjaa, Jumalalle avautumista ja hiljaisessa jatkuvassa sydämen rukouksen tilassa olemista, välitöntä kokemusta Jumalan jatkuvasta läsnäolosta arjen keskellä, ilossa ja surussa.
Mormonismin omiin tekoihin ja omiin pyrkimiyksiin ja ponnisteluihin perustuva uskonnon harjoittaminen ja jumalasuhde voi johtaa salattuun ylpeyteen: "tietämiseen", "ainoan oikean totuuden omistamiseen", varmuuteen omasta kelvollisuudesta Jumalalle, toisin uskovien vähättelyyn ja heidän motiiviensa kyseenalaistamiseen jne., loputtomiin, kuten ainakin tällä palstalla näyttää olevan mahdollista...
Tiukkapipoisimmillaan mormonismi hävittää ihmisestä nöyryyden, välittömyyden ja elämänilon.
Vain Jumalalle antautuvassa hengellisyydessä voi toteutua uskonnon huippu, Puhdas Rakkaus, yhtyminen Jumaluuteen, täysi elämä juuri tässä, oleminen jo nyt, joka hetki iankaikkisuudessa, valossa, armossa, ilossa, rakkaudessa. Eli kuten Jeesus sanoi:
Taivasten valtakunta on sisällisesti teissä.
Hurskautta on kahta perustyyppiä:
1) Harjoitususkontoa ja
2) Mystiikkaa.
Harjoitususkonnossa ihminen omin voimin yrittää, pyrkii ja kilvoittelee tullakseen viimein kelvolliseksi Jumalalle, mormonismissa puhutaan "tiestä täydellisyyteen".
Mystiikkaa korostavassa uskonnossa ihminen suostuu ja antautuu Jumalan vaikutuksen kohteeksi, avautuu Jumalalle, ottaa elämässään vastaan kaiken Jumalan kädestä ja lahjana, myös vastoinkäymiset omassa elämässään.
Mormonismi monen muun uskonnon tapaan suosii askeesia ja omaa ponnistusta. Selkeimmin tämä näkyy paastossa kerran kuukaudessa, alkoholista, tupakasta, kahvista ja teestä pidättäytymisenä ja kaikesta sukupuolisuudesta pidättäytymisenä ennen avioliittoa. Ainakin omasta perheestäni olen huomannut, että myöskään taidenautinnot eivät heihin uppoa. Ei käydä elokuvissa, ei lueta, ei käydä konserteissa, ylipäätään ei harrasteta muuta kuin kirkon suosittamaa "kohottaavaa" kulttuuria ja populaarikulttuuria, kuten aikoinaan kirkon suosittelema the Sound of Music (tosi lälly Hollywoodtekele makeimmasta päästä...)
No niin, mutta asiaan:
Syvällinen kristillisyys ja jumalanyhteys, ymmärtääkseni ainakin luterilaisilla ja ortodokseilla, on armoa, lahjaa, Jumalalle avautumista ja hiljaisessa jatkuvassa sydämen rukouksen tilassa olemista, välitöntä kokemusta Jumalan jatkuvasta läsnäolosta arjen keskellä, ilossa ja surussa.
Mormonismin omiin tekoihin ja omiin pyrkimiyksiin ja ponnisteluihin perustuva uskonnon harjoittaminen ja jumalasuhde voi johtaa salattuun ylpeyteen: "tietämiseen", "ainoan oikean totuuden omistamiseen", varmuuteen omasta kelvollisuudesta Jumalalle, toisin uskovien vähättelyyn ja heidän motiiviensa kyseenalaistamiseen jne., loputtomiin, kuten ainakin tällä palstalla näyttää olevan mahdollista...
Tiukkapipoisimmillaan mormonismi hävittää ihmisestä nöyryyden, välittömyyden ja elämänilon.
Vain Jumalalle antautuvassa hengellisyydessä voi toteutua uskonnon huippu, Puhdas Rakkaus, yhtyminen Jumaluuteen, täysi elämä juuri tässä, oleminen jo nyt, joka hetki iankaikkisuudessa, valossa, armossa, ilossa, rakkaudessa. Eli kuten Jeesus sanoi:
Taivasten valtakunta on sisällisesti teissä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Samaa mieltä kanssasi!
Mormonismissa Jumala on entinen ihminen joka on ponnisteluillaan korotettu Jumalaksi. Jumala on vahvasti henkilöity kohde.
Itse olen todella tullut siihen tulokseen että Jumala on läsnä KAIKESSA minkä Hän loi..Hän ei ole joku mies Kolob-tähden liepeillä, joka vaatii lapsilleen uudet nimet ja tietyt kädenpuristukset että ottaisi heidät vastaan! Me olemme Jumalan kuvia jokainen ja hän rakastaa meitä kunhan uskomme Kristukseen!
Ei hän halua että meille annetaan kirkossa viitekehys joka kieltää meiltä asioita kuten Viisauden sana. Meidän pitää itse tajuta uskomme kautta mikä meille on parasta ja mikä on pahasta.
Ja kyllä ymmärrämmekin sen kun harjoitamme uskoamme!
Tapani sanoo että kirkko motivoi hänet lopettamaan tupakoinnin. Hyvä niin! Huom. Sana "kirkko"...Onko siitä varsinaisen uskon harjoitus erotettu tai hukutettu erilaisiin kelvollisuus-sääntöihin?
Jumala...Minusta Hänelle riittää kun teemme parhaamme yksinkertaisissa mutta vaativissa asioissa.
Rakkaudessa, nöyryydessä, hyveissä, tasa-arvossa jne...
Jumala on on aina ollut, on tuleva olemaan iankaikkisesta iankaikkiseen eikä hänen oppinsa muutu niinkuin moni kirkko tekee miellyttääkseen jäseniä tai yleistä mielipidettä.
Ihmisen laki ei ole Jumalan laki.
Hyvää päivänjatkoa!
...mennäänpä vielä askel eteenpäin. Miksi Jeesukseen uskominen olisi Jumalalle niin tärkeää, jos hän on luonut kaiken ja kaikki. Maailmassa on miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä, joille tuo Jeesus ei erkitse yhtään mitään, eikä tule heidän elämänsä aikana merkitsemäänkään. Jos Jumala on muuttumaton ja "oikeudenmukainen" (heh heh), niin mitäs noille ihmisille käy? No jos Jumala on siis oikeudenmukainen ja pelastaa nuo Jeesuksesta tietämättömät, niin miksi sitten Jeesuksesta tietoisten tarvitsisi Jeesukseen uskoa - ja taas Jumala on epäoikeudenmukainen, jos vaatii heitä uskomaan.
Kristinusko ei voi olla se ainoa tie, jolla pääsee "pelastukseen". Minusta todellakin tuntuu, että pelastukseen pääsee minkä tahansa uskonnon kautta, kunhan ihminen *tietää* tekevänsä hyvää. Oma sisimpämme on se, joka määrää pelastuksestamme, oma sisimpämme meidät tuomitsee.
Jos morkuttuntevat tekevänsä oikein palvellessaan Jumalaa niin kuin palvelevat, niin olen varma, että he pelastuvat, kuten ählämsählämitkin, yms (toivottavasti minä mukaanlukien).
Niin, mutta jos Jeesus ei sinulle merkitse mitään, niin miksi uskoisit ja etsisit Herraa ? Hän on maailman Vapahtaja. Siksi hänen pelastus teostaan kerrotaan, koska Herra on antanut lähetys käskyn. - Toisaalta kuitenkin viitaat ihmisen tekemiseen. Onhan meidän toki valittava itse ketä palvelemme. Jumala on antanut meille valinnan vapauden. Tahtomme ei silti ole asoluuttisesti vapaa.
Jos MAP-kirkkoa katsotaan puhtaasti "sivusta" tai ulkoakäsin, on helppo yhtyä kirjoitukseesi ja väittää että kyse on suorituksista ja teoista joilla varmnistetaan paikka Korotuksessa. Ja varmasti tällaisiakin kirkon jäseniä löytyy. Kaikilta tasoilta, myös johtavilta paikoilta.
Mutta totuudesta se ei anna ihan täyttä kuvaa. MAP-kirkossa on myäs paljon jäseniä joille se suhde Taivaalliseen Isään on kaiken perusta ja jotka ymmärtävät että he pelastuvat armosta kaiken sen jälkeen mitä tekevät. Eli mielestäni MAP-kirkko "tarjoaa" mahdollisuuden sekä lakihenkisyyteen, että mystiikkaan ja armoon. On jokaisen oma asia kumman "tien" valitsee. Uskoisin että näin on muissakin kirkkokunnissa. Luterilaisuudessakin, joka selkeästi perustuu Jumalan armon pelastavaan voimaa, on ihmisiä jotka silti tarttuvat lakihenkisyyteen ja tuomitsevat kaikki ne jotka eivät noudata raamatun käskyjä niiltä osin kuin mitä itse pitävät tärkeina.
Sitten vielä tuohon Jumala-ihmissuhteeseen. Muistan kuinka edesmennyt MAP-apostoli Bruce R McConkie (joka kirjoitti mm. "Mormon Doctrine" kirjan ja paljon muitakin teoksia) nuhteli niitä jäseniä jotka väittivät että heillä oli erityinen henkilökohtainen suhde Kristukseen. Apostolin mielestä näin sai olla vain suhteessa Taivaalliseen Isään. Kristillistä??
Sen verran voin omasta "uskostani" sanoa, että jos Jumala ei ole rakkauden ja armon Jumala, hän ei ole jumala laisinkaan. Uskon, että Hän varmasti "tuomitsee" jokaisen yksilönä riippumatta oliko mormoni, muslimi vaiko helluntalainen.
mieleen kirkon johtajiston vastuu opettamisistaan eli se kuuluisa myllynkivi -juttu...