Yle A ja Rytkösen peruminen

Hha ei yllätä yhtään! Että siellä punavihreä Yle / feministi sannikka vetää hommaa juuri tällä tavalla, että mielivaltaisesti vaiennetaan äänet joiden ei haluta kuuluvan.

Ensin Rytkönen tulossa myös kertomaan toisen puolen, sitten perutaan ja ministeri vain yksin paikalle. Vaikka olisikin ministerin pyynnöstä/aloitteesta, niin eihän tälläiseen avoimeen totuuteen ja tasapuolisuuteen, tasa-arvoon ja puoluettomuuteen perustavan journalismin/median pitäisi missään nimessä lähteä mukaan/suostua!

Varsinkaan Ylen!

Täydellinen esimerkki tästä vihervasemmiston/feministien touhusta, miten oman edun tavoittelemista, ideologista hölmöyttä se onkaan.

https://www.verkkouutiset.fi/a/miksi-hoitajia-ei-otettu-lahetykseen-nain-yle-selittaa/#c79ec1b2

Sannikka ulos! Ja samaten Yle pitää siivota muutenkin, jos kerran verorahoilla kustannetaan, ei voi olla niin, että on vain vihervasemmiston ja feministien avoin temmellyskenttä ja äänitorvi. Joko se, tai julkis rahoitus pois! Olkoot kaupallisena sitten vaikka mitä, ihan vapaasti!
169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tyypillistä punavihreää toimintaa Yleltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hha ei yllätä yhtään! Että siellä punavihreä Yle / feministi sannikka vetää hommaa juuri tällä tavalla, että mielivaltaisesti vaiennetaan äänet joiden ei haluta kuuluvan.

Ensin Rytkönen tulossa myös kertomaan toisen puolen, sitten perutaan ja ministeri vain yksin paikalle. Vaikka olisikin ministerin pyynnöstä/aloitteesta, niin eihän tälläiseen avoimeen totuuteen ja tasapuolisuuteen, tasa-arvoon ja puoluettomuuteen perustavan journalismin/median pitäisi missään nimessä lähteä mukaan/suostua!

Varsinkaan Ylen!

Täydellinen esimerkki tästä vihervasemmiston/feministien touhusta, miten oman edun tavoittelemista, ideologista hölmöyttä se onkaan.

https://www.verkkouutiset.fi/a/miksi-hoitajia-ei-otettu-lahetykseen-nain-yle-selittaa/#c79ec1b2

Sannikka ulos! Ja samaten Yle pitää siivota muutenkin, jos kerran verorahoilla kustannetaan, ei voi olla niin, että on vain vihervasemmiston ja feministien avoin temmellyskenttä ja äänitorvi. Joko se, tai julkis rahoitus pois! Olkoot kaupallisena sitten vaikka mitä, ihan vapaasti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu