Posti toi äsken sähkölaskun, eräpäivä jo huomenna

Aika lyhyeksi on maksuajat menneet. Usein on tullut oltua pääsiäisen jälkeisellä viikolla lomillakin, jolloin laskuun ei olisi ehtinyt reagoimaan. Yleensä sähkölaskuissa on ollut miltei kuukausi maksuaikaa.

Onko tuohon jotain lakisääteistä minimiä olemassa?

Laskuja tuli itse asiassa kaksi. Energialasku tuolla 1 vrk:n maksuajalla, ja siirtoyhtiön laskussa eräpäivä on 25.4, eli siinäkin jää huikeat kaksi arkipäivää väliin.

Rahatko näillä on vähissä, vai miksi yrittävät saada korkotuloja viivästyneistä maksuista?
15179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Oho, mutta Carunahan antaa ainakin mahdollisuuden lykätä eräpäivää itse, mikäli ei ole erääntynyt..

Äänestä

Kyllähän posti nykyään tuo laskun voi eräpäivä olla samana päivänä

Äänestä

Ensin perintätoimisto lähetti laskun sitten tuli varsinainen lasku tietysti eräpäivä oli mennyt ohi

Äänestä

Valitettavasti laskunne erääntynyt kuluja 25€ lisätty summaan

Äänestä

Sekä siirto että sähköyhtiössä maksamisnopeus on vedetty tappiin. Ennen maksuaika oli kuukausi nyt lasku tulee heti kuukauden alussa ja maksettava melkein seuraavana päivänä. Kaikki keinot sähkön kulutuksen munimoimiseksi tullaan käyttämään.

Äänestä

E-lasku on ajantasalla. Sitäpaitsi se on halvempi, paperilaskusta otetaan vielä eri maksu.
E-lasku ei pysty unohtumaan, jos edes joskus käy pankkitiliä kurkkaamassa.

Äänestä
  • Caruna ei ota eri maksua kirjelaskusta. Eräpäivää voi netissä siirtää.
    Mistä firmasta tässä puhutaan?

    Äänestä

  • Kaikilla ei ole nettiyhteyttä saatika verkkopankkeja. Kun posti kiikuttaa laskun peräkylille, niin sitten eräpäivänä lähdetään Kela-taksilla kirkolle maksamaan lasku pankin konttorissa, käymään apteekissa ja tekemässä terveyskeskuksessa ilmoitus hengissä olemisesta. Samalla tehdään ruokaostokset kuukauden tarpeiksi.

    Äänestä

Perinteisten suomalaisten sähkölaitosten aika on mennyt ohitse, tukkusähkö on kalliimpaa kuin myyntisähkö, kaapelien hinnat tähtitieteelliset ja saatavuus nolla, laki kuitenkin velvoittaa säävarman verkon rakentamiseen ja siirtohinnoillakin on lain suoja ylärajoissa.
Saa nähdä minkä maalaiset sähkönjakelijat täällä viiden vuoden kuluttua ovat.

Äänestä
  • Ongelmat alkoivat, kun
    1) yhteisillä varoilla hankittiin sähköverkot ja
    kunnat/ paikalliset omistivat sähköyhtiöt...

    2) rikolliset eu oligarkit myivät luvatta tuon
    huoltivarmuudeksi luettevan
    sähkön tuotannon ja siirron
    ... ei pelkästään kertamaksulla yrityksille vaan
    ulkolaisille sijoittajille.

    Se on petos, vatiopetos, maanpetos.

    Haastakaa myyjät oikeuteen, vaatikaa kaupanpurkua.

    Sähkön siirto on tuotava takaisin kansalliseen omistukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ongelmat alkoivat, kun

    Ei taida Suomessa olla kuin yhdellä ulkomaisella sähköyhtiöllä verkkoja hallinnassaan.
    Suomessa on noin 80 sähköfirmaa, joilla on omia sähköverkkojaan.
    Ei näitä ole myyty mihinkään. Tosin näissä yhtiöissä on kalleimpia siirtohintoja.
    Tämä yksi ulkomainen on halvempi.
    Kunnat ovat osakkaina firmoissa ja saavat muhkeita osinkoja vuosittain. Tästä on muodostunut piilovero.

    Tarkoitetaan+varmaan+että+sähköyhtiötä+omistaa+ulkomaalaiset+sijoittajat+siinä+määrin+että+pääsevät+vaikuttamaan+yhtiön+toimintaa.https://fi.wikipedia.org/wiki/CarunaNykyiset+omistajat+ovat+kotimaisia+ja+kansainvälisiä+eläkesijoittajia,+joiden+omistusosuudet+ovat+KKR+(40+%),+Ontario+Teachers'+(40+%),+ruotsalainen+työeläkevakuutusyhtiö+AMF+(12,5+%)+ja+Elo+(7,5+%).[12]

    Tuo+KKR+on+yhdysvaltalainen+pääomasijoitusyhtiöhttps://fi.wikipedia.org/wiki/KKRUlkomaalaista+omistusta+on+92,5+%

    Äänestä

  • Sähkölaitoksen määritelmä on vanhentunut, koska energianmyyjät piti erottaa verkonhaltijoista.

    Ehkä viinakaupan tapainen monopolihinnoittelu sopisi sähköönkin. Maksaa kaikkialla yhtä paljon, ja vain kulutuksen määrä vaikuttaa laskuun. Liittymismaksut tietenkin edelleen erikseen, mutta käyttöpaikan saatuaan sähköverkko pidetään tontille saakka kunnossa samalla rahalla kaikkialla.

    Äänestä

Täällä Pohjois-Karjalan alueella laskutuksen hoitaa Ropocop. Lähettää laskut tieten tahtoen liian myöhään. Jos sitten laskun maksu ei ehdi, niin välittömästi tulee viivästysmaksu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Aika lyhyeksi on maksuajat menneet. Usein on tullut oltua pääsiäisen jälkeisellä viikolla lomillakin, jolloin laskuun ei olisi ehtinyt reagoimaan. Yleensä sähkölaskuissa on ollut miltei kuukausi maksuaikaa.

Onko tuohon jotain lakisääteistä minimiä olemassa?

Laskuja tuli itse asiassa kaksi. Energialasku tuolla 1 vrk:n maksuajalla, ja siirtoyhtiön laskussa eräpäivä on 25.4, eli siinäkin jää huikeat kaksi arkipäivää väliin.

Rahatko näillä on vähissä, vai miksi yrittävät saada korkotuloja viivästyneistä maksuista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu