Jääkiekon SM-liigan finaalit alkavat tänään Tampereella. Yle Puheen Jääkiekkokierros välittää ottelut ja tunnelmat paikan päältä.
Link:: http://livetvstream.co/ice-hockey/
Link:: http://livetvstream.co/ice-hockey/
TPS ja Tappara aloittavat keskiviikkona taistelun jääkiekon SM-liigan mestaruudesta. Samalla ratkaistaan, kumpi nousee nykymuotoisen SM-liigan kaikkien aikojen kovimmaksi seuraksi.
Seuroilla on nykymuotoisen SM-liigan historiassa eli vuodesta 1976 lähtien eniten mestaruuksia – molemmilla kymmenen kappaletta. Keskinäiset finaalit ovat tasan 2–2. Viimeisimmän taiston voitti TPS vuonna 2001, kun Kalle Sahlstedt viimeisteli Ville Vahalahden esityöstä.
Vahalahti kertoo muistavansa finaalisarjasta lähinnä yksittäisiä tapahtumia ja hetkiä. Sahlstedtin ratkaisu on kuitenkin piirtynyt muistiin.
– Se oli epätodellinen tilanne. Se ei ollut edes maalipaikka, Vahalahti muistelee.
– Kiekko meni päätyyn ja Kalle lähti perään. Se oli sen verran ulkona maalista, että Jussi Markkanen lähti tökkäämään kiekkoa kulmaan. En ole tarkistanut videolta, vedinkö ohi kiekosta vai ehtikö Kalle tökkäistä ensin, mutta hän teki maalin, kun Jussi ei ollut maalillaan. Sen jälkeen ei tiennyt, että mihin olisi pitänyt luistella, Vahalahti jatkaa.
Liiga-finaalit 2022 Tappara vs TPS Turku ELÄÄ Streaming Online
Anonyymi
4
140
Vastaukset
- Anonyymi
Oma maali pizzakeisarin pojanpojalta tänään😩
- Anonyymi
Mestaruus menee Tampereelle: Kiitos Ylelle, että saamme nauttia SM-liigan finaaliotteluista.
- Anonyymi
Raha ratkaisee. Vuosien aikana huomannut, että aina pelataan täysi sarja. Kumpikaan joukkue ei tietenkään halua menettää pääsylipputuloja, mainos - ja TV tuloja. Ottelut ovat järjestettyjä tässä mielessä. Ei kiinnosta tällainen näytelmä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6516753Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?414564HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2972617- 1351908
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1321549Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3931496- 141359
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101283Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P76992Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki17974