Kaivinkoneet ja muut maanrakennuskoneet saastuttavat dieselmoottoreillaan ilmastoa todella runsaasti ja muokkaavat maaperää uskomattoman peruuttaamattomasti minne myös asennetaan muovisia johdotuksia ja muita laitteita. Maanrakennuskoneet aiheuttavat itämereen ja vesistöihin valtavia kuormituksia ojituksineen jota valtion tukipolitiikka vielä tukee.
Ei tarvitse täällä helsinginseudulla katsoa kun jo näkee kaivinkoneita joka puolella kaivamassa pihoilla ja teillä öljyä vuotavineen koneineen. Hävetkää.
Maanrakennus on ympäristötuhooja
2
172
Vastaukset
- Anonyymi
Tiesim kun mönkijöitä alkoi ilmestyä että olemme tuhoon tuomittuja. Ihmisen pahuudella ei ole rajaa
Ihmisen pahuus ja julmuus kulminoituu tähån. Miten suomalaiset pystyvät katsoa olevansa oikeutetttuja häiritsemään toisten yöunta ja maapallo palaa mutta lihasvoima/bussi ei kelpaa.
Sotalaite, kutem maanrakennuskoneetkin - Anonyymi
Luulen että suurin osa poliiseista haluaa tehdä oikein.
Ei kiusaa, raiskaa, käsittele kovakouraisesti lumeen kaatuneita liikaa juoneita nuoria tyttöjä tai kadun päihde miehiä. Eli ei hyväksikäytä syrjittyjä, heikoilla olijoita.
Ei pahoinpitele näitä ryhmiä.
On kiinnostunut oikeudesta, ei halua kellekään kärsimystä.
Sitten on pieni joukko mätämunia, jotka esim katsoo naapurinsa tietoja tai aloittaa joukkovainon. Tällainen tapaus on olut iltalehdessä että poliisi laittanut kylän häiriköimään naapuriaan ja oli jo ennen kärhämää katsonut rikollisesti tämän tietoja. Jossain itä- suomessa tapahtui.
Uhri oli opettajaperhe. Kärhämä johtui kai siitä, että poliisin pojan saatava olla päällepäsmäri, oliko joku lasten välinen, en muista tarkemmin.
Ja sitten on se että poliisi haluaa olla pidrtty, joka saa heidät kuten muutkin ihmiset ottamaan vahvimman, manipulaattorin kannan, jos joutuu valita puolensa.
Sitten on se, että jos joku manipulaattori saa poliisin tekemääm väärin, mielipidevaikuttaa, niin että poliisi katsoo läpi sormien tai tekeee virheen, niin toisiaan tukien jopa viattomien elämiä tuhotaan, eli ruma piirre on tukea kollegaa, tai omaa tuttua, vaikka tällä olisi vakavat seuraukaet uhrille. Niin rikokset salataan ja manipulaattoro tsi rikollinen lupaa käyttäytyä paremmin.
Tässä ketjussa taas tulee ilmi, että poliisi on ollut rohkea ja toiminut oikein, koska om onnistunut suututtamaan jonkun sairaan manipulaattorin joka lietsoo tässä ketjussa vihaa ja väkivaltaa. Yllyttää poliisivihaan.
Näin teki jyväskylässä myyjäperhe minua kohtaan. vuonna 2007 alkoi sadistinen väkivaltakampanja. Viharikos. Melukampanja. Puoli kaupunkia, raksamiehiä, it-miehiä, opettajia, lto, jne mukana.
Aloittajat esittävöt jälkeläistensö, itse olevansa, uhreja. Todellisuudessa suunniteltu viharikos, josta nauttivat.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1019578Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki764957Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.554682Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j92421Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1051642- 451458
Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota561387Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.491341Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441296Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?651291