Onko Putin tsuhna?

Muutama vuosi sitten erään yhdistyksen vuosikokouksessa tapasin Ilpo Saastamoisen ja Juha Pentikäisen, molemmat kansainvälisesti tunnettuja tiedemiehiä, käyneet Siperiassa pari-kolmekymmentä kertaa ja muutenkin reissanneet Venäjää pitkin poikin. Kun näiden äijien kanssa istuttiin saunassa, Ilpo tuumaili, että ” mahtaako se Putin olla vepsäläinen, kun siellä Vepsänmaalla näkyy niin paljon samanlaisia naamoja?” Joku virolainen on kirjoittanut aiheesata kirjankin, en nyt mistään löytänyt sitä lonkkiä. Toisaalla liikkui jo silloin sellaisia huhuja, että se olisi syntyjään tverinkarjalainen. Ei se ole koskaan ollut halukas kertomaan sukujuuristaan sen tarkemmin.

Juttu ei sillä kertaa jatkunut sen pitemmälle, mutta tulipa sittemmin mieleen, että jospa Putinilla onkin syntyperästään samanlainen trauma kuin Hitlerillä? Sehän on tunnettu julkinen salaisuus, että Aatun isoisä oli todennäköisesti juutalainen. Aatun isä Alois oli ns. vahinkolapsi, jonka oikeaa isää hänen äitinsä ei koskaan paljastanut. Ensi töikseen Itävallan Anschlussin jälkeen Hitler käski hävittää Wienin juutalaisen hautausmaan, missä saattoi jossain kivessä olla nimi Hitler tai Schicklgruber.

Entäpä jos pikku Volodjaa onkin Pietarin poikajengissä härnätty ja haukuttu tsuhnan näköiseksi, ja siitä hän on niin vittuuntunut, että on päättänyt olla venäläisempi kuin kukaan muu, ja hävittää kaikki todisteet alkuperästään, ja tarpeeksi valtaa kahmittuaan haluaa panna matalaksi kaikki jotka eivät halua kuulua ”suureen venäläiseen perheeseen”?
Isot asiat voivat olla pienestä kiinni.

5

279

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Loka Laitinen-vainaa kirjoitti vuosia sitten Iltalehdessä, että Putinin näköisiä miehiä on Mikkelin tori puolillaan.

    • Anonyymi

      Moni mikkeliläinen on alkujaan tullut idän suunnalta, kuten Juvalta.

      • Todennäköisesti pohjoisvenäläisillä on hyvinkin paljon suomalais-ugrilaisia geenejä. Ovat vain noin tuhat vuotta sitten kielellisesti ja kulttuurillisesti sulautuneet slaaveihin. Varhaiskantasuomalaisten ja mordvalaisten välillä on ollut sellaisia kansoja kuin merjalaiset, muromalaiset, metšerät ja ties ketä, joiden kielestä ei ole jäänyt muuta kuin joitakin paikannimiä (mm. Muromin kaupunki Moskovasta itään) ja murresanoja. Komin kielen vanhin maanviljelyssanasto on vepsäläistä alkuperää.


    • Anonyymi

      Vepsäläiset on yksi historiallisista Venäjän perustajakansoista.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4463
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3228
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2894
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2687
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2539
    6. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2510
    7. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2477
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2065
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1727
    Aihe