Perunamuusi

Perunamuusi on vallan erinomainen ruoka. Perunamuusia varten ihminen tarvitsee kattilan, perunan muussaamislaitteiston, sähköliittymän ja lieden tai puuhellan ja halkoja, seinät, lattian ja katon. Lisäksi tarvitaan peruna, voita, kunnon rasvamaitoa tai kermaa, suolaa jne.
On myös monia muita asioita, joiden pitää olla kunnossa, että unelma perunamuusista itsetehtynä voi toteutua.
Mitä mieltä palstalla ollaan perunamuusista? Onko se parasta klassisella suolavoisilmällä vai mikä lisukkeisto tuo parhaiten perunamuusin raikkautta esille? Onko joku integroinut raakasipulimurskaa, valkosipulia, rapsakkapekonia tai chilejä perunamuusiin? Tai kokeillut kasvisilottelua esim. porkkanaraasteen, lantturaasteen, herneiden tai muiden sellaisten muodossa? Nyt palsta on vapaana jokaisen kertoa omia perunamuusikokemuksia. Ja niistä seikoista, miksi se on niin kallista.
11208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Erittäin harvoin teen enää perunamuusia perunoista. Pienessä taloudessa asuessa ostelen perunamuusijauhetta ja maustan keitinveden joko pienellä kasviskuutiolla,kalaliemikuutiolla tai lihaliemikuutiolla sekä pippurilla riippuen mitä syö muusin kanssa.
Kiva mauste muusissa on raastettu sitruunankuori silloin kun lisukkeena on kalaa.

Äänestä

Mun perunamuussiin tulee usein myös jotain juureksia jotka pilkon ja keitän samalla kuin perunatkin ja lisään VAIN Oivariinia. Joskus saatan ripauttaa myös jotain maustetta, riippuu fiiliksestä. Koskaan en kuitenkaan laita maitoa tai muutakaan nestettä kun keitinveden olen kaatanut pois. Usein sen keitinveden otan talteen ja käytän rieskasten leivontaan nesteenä, lisään vain hiukan suolaa, öljyä ja jauhot ja kuivahiivaa ja leivon pieniksi rieskasiksi.

Äänestä

Pottumuussi on hyvää ja etenkin lasten suosikki. Ja ennen kaikkea helppo ja nopea tehdä.

Laitta kattilaan vettä ja suolaa. Kuori ja leikkaa potut suunnilleen samankokoisiksi kuutioiksi. Keitä kuutiot kypsäksi. Kuumenna maitoa ja vähän voita mikrossa. Kaada vesi pois potuista ja kaada pottukuutiot muoviastiaan. Kaada joukkoon lämmin maito-voi - seos. Vatkaa vatkaimella niin, että joukossa ei ole enää isompia paloja. Ihan pieniä voi olla, eli ei sen tartte olla mitään sitkeää vaahtoa.

Pottumuussi sopii monen ruuan kanssa. Meillä suosikkiruokaa. Ja halpaa!

Äänestä
  • Sen muusin voi vatkata ihan siinä kattilassakin kun käyttää tavallista teräskattilaa. Ei ole mitään järkeä käyttää muovikippoja moiseen hommaan. Itse olen aina tehnyt kattilassa, ei tule turhaa tiskiäkään ja kun en käytä maitoakaan vaan pelkkää voita niin se voi kyllä sulaa ilman mikroakin kun pieninä paloina laittaa kuumien perunakuutioiden sekaan ja antaa hetken olla kannen alla ennen vatkaamista.

    Äänestä

Muusiin laitan erittäin paljon voita ja suolaa niin tulee suussasulavan herkullista.
perunat jauhoisia.
nami nami

Äänestä

Jos siihen pyöräyttää lihapullat ja kermasienisoosin kylkeen niin on parempaa kun seurahuoneella.

Äänestä

En minä pilaamuusia voita sinne laittamalla. Peruna, maito ja suola. Sitten muusataan. Kalaa saa merestä jota syödään muusin kanssa. Yksinkertainen ja halpa ateria.

Äänestä

Potut kaupasta mahdollisimman jauhosta, voita, maitoa, ehkä persiljaa vähäsen. Jos haluaa hifistellä niiin voi tehdä lanttu tai porkkananista jonkinnäkönen sohjon myös ja sekottaa mukaan. Pottumuusinjämistä voi tehdä myös shepherdspien. Jauhista sipulia,kastiketta,hernehiä kahden muussikerroksen väliin. päälle juustoa ja uuniin. Tai lihaperuunasoselaatikon.

Äänestä

Itse kasvattelen perunat, joten kellarista perunoita hakien ja kuorin ne. Keitän perunat höyrykeittimellä (ostin v. 1988 30mk) ja muussaan ne keitetyt perunat sähkövatkaimella (maksoi 10€), sekaan rasvatonta maitoa ja hieman suolaa, sekä voita tai ruokaöljyä salaattijuustokuutioiden purkista.
Perunamuusia teen aina isomman satsin ja osasta teen jonkun perunasoselaatikon uunissa paistaen, usein soijarouheella, jauhelihalla tai harvemmin tonnikalalla.

Äänestä

Perunamuusijauheesta teen huomenna ja paistan jauhelihaa sekaan. Ehkäpä punajuurisalaattia ostan kylkeen.

Äänestä
  • Minä olen raastanut porkkanaa kaupan punajuuri salaatin sekaan,riittää pidemmälle se salaatti rasia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Perunamuusi on vallan erinomainen ruoka. Perunamuusia varten ihminen tarvitsee kattilan, perunan muussaamislaitteiston, sähköliittymän ja lieden tai puuhellan ja halkoja, seinät, lattian ja katon. Lisäksi tarvitaan peruna, voita, kunnon rasvamaitoa tai kermaa, suolaa jne.
On myös monia muita asioita, joiden pitää olla kunnossa, että unelma perunamuusista itsetehtynä voi toteutua.
Mitä mieltä palstalla ollaan perunamuusista? Onko se parasta klassisella suolavoisilmällä vai mikä lisukkeisto tuo parhaiten perunamuusin raikkautta esille? Onko joku integroinut raakasipulimurskaa, valkosipulia, rapsakkapekonia tai chilejä perunamuusiin? Tai kokeillut kasvisilottelua esim. porkkanaraasteen, lantturaasteen, herneiden tai muiden sellaisten muodossa? Nyt palsta on vapaana jokaisen kertoa omia perunamuusikokemuksia. Ja niistä seikoista, miksi se on niin kallista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu