Ihmisten käsitykset asioista muodostavat hierarkkisia rakenteita; On peruskäsityksiä ja niihin perustuvia johdannaisia käsityksia ja johdannaisten johdannaisia käsityksiä jne.
Ufot eivät ole selitettävissä ja käsitettävissä ilman joidenkin peruskäsitysten uudelleen ajattelua. Nämä peruskäsitykset koskevat fysiikkaa, olevaisen luonnetta, multiversumia, tietoisuutta, elämän luonnetta, uskontoa, ehkä muitakin alueita.
Uudet ajatukset, uudet käsitykset - omaksuminen vie aikaa
7
849
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvä aloitus.
Yhteiskunnassa taustalla vaikuttavat myös yleisesti kerrotut myytit.
"Myytti eli jumalaistaru on jumalia, yliluonnollisia olentoja, kaikkeuden syntyä tai muuta vastaavaa aihetta käsittelevä kertomus." Eipä tuohon ole paljoa lisättävää. Tämä reaalimaailma on tämä reaalimaailma, mutta on selvää ettei tämä ole ainoa.
Rinnakkain, peräkkäin, lomittain ja päällekkäin voi olla ties kuinka monta toisenlaista maailmaa ja toisenlaista reaalimaailmaa. Sekin on varmaa että uusia maailmoja syntyy jatkuvasti ja kuolee jatkuvasti.
Universumi on jo yksin valtava ja kun sen rinnalla on nämä muut, niin kokonaisuus on käsittämättömän huikea.
Selite:
"Reaalimaailma tai todellisuus on metafysiikassa käytetty nimitys tosiolevalle maailmalle vastakohtana sellaiselle maailmalla joka ilmenee havainnoissa tai kokemuksissa (ilmiömaailma). Realismin ja anti-realismin keskeisiin kysymyksiin kuuluu se, miten paljon havainnoista voidaan pitää reaalimaailmaan kuuluvana. Realismin monet eri suuntaukset vaihtelevat tämän kysymyksen suhteen. Immanuel Kant (1724-1804) kutsui havaitsevan subjektin ulkopuolella olevaa tosiolevaan maailmaan noumenaaliseksi maailmaksi"
Meidän reaalimaailmamme saattaa olla joillekin toisille aivan vieras. Esimerkiksi se että emme kykene kävelemään seinien läpi, siirtymään ajatuksen voimalla toiseen paikkaan tai kumoamaan painovoimaa.- Anonyymi
Ihmisen käsitys maailmankaikeudesta on hyvin hyvin rajallinen.
Teette helposti olettamuksen että tieteenne on jo nyt hyvin kehittynyttä, joten havaintonne ympäröivästä todellisuudesta olisi jotenkin tarkka tai lähes oikea. Olisitte jopa mahdollisesti yksin tai jollei, niin ehkäpä älykkäin laji tässä valtavassa kaikkeudessa. Mutta tässä elätte nyt täysin omassa ns. kuplassanne...
Sillä saamanne Ilmoituksen mukaan Todellisuuteen kuuluu Jumala ja Henki, Kaiken Tietoisuus.
Ja erilaisten kaukaisten, menneisyyden sattumien, erehdysten, ylempienne kapinan kautta nykyihminen on erkaantunut tästä henkitietoisuudesta. Yhteytenne Hengeen, henkivoimiin on katkennut.
Muilla evoluutionaarisilla planeetoilla (normaali kehityskulku) olisi teidän kaikkien omin silmin nähtävillä aineellisia, hyvin ulkoisesti kaltaisianne Jumalan poikia jotka toimivat kaikessa Hengen johdatuksessa, ihmiskuntaa palvellen.
Nyt tällaisista Jumalan pojista on Maan ihmisillä jäljellä vain kapea tarusto.
(Mielenkiintoisena lisätietona tässä yhteydessä kerrottakoon, että Gizan pyramidien rakentajat olivat näiden aikoinaan hallinneiden Poikien jälkeläisiä.)
Myös ufot miehistöineen tietävät hyvin tämän Maan tilanteen ja toimivat tässä viitekehyksessä jossa Hengen yhteyttä pyritään palauttamaan vähitellen.
Tulevaisuudessa tulettekin vielä näkemään näitä Jumalan poikia jotka omalla esimerkillään johtavat ihmiskuntaa pois nykyiseltä karikolta, tuhon tieltä.- Anonyymi
Onpas idealisoitu käsitys.
Mutta korjautuu reaalimaailman tosiasiallisuuteen kun naamakkain kohtaamiset tulevat arkipäivään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpas idealisoitu käsitys.
Mutta korjautuu reaalimaailman tosiasiallisuuteen kun naamakkain kohtaamiset tulevat arkipäivään.Tämä tuntemamme "reaalimaailman tosiasiallisuus"-käsitys on lentämässä kovaa vauhtia ropukoppaan. Maailma on muuttumassa nyt hyvin epävakaaksi, kaikin puolin vaikeasti ennustettavaksi.
Suomen ja Ruotsin natojäsenyys osa tätä itseään luovaa epävakautta. Voima ja vastavoima siinä lopulta törmäävät. Tulevaisuus näyttäytyykin nyt hyvin synkkänä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä tuntemamme "reaalimaailman tosiasiallisuus"-käsitys on lentämässä kovaa vauhtia ropukoppaan. Maailma on muuttumassa nyt hyvin epävakaaksi, kaikin puolin vaikeasti ennustettavaksi.
Suomen ja Ruotsin natojäsenyys osa tätä itseään luovaa epävakautta. Voima ja vastavoima siinä lopulta törmäävät. Tulevaisuus näyttäytyykin nyt hyvin synkkänä.Ei enää mitään tekemistä ufojen kanssa, mutta:
Venäjän hyökkäys ukrainaan oli voimakas ennustamaton häiriöimpulssi. Se aiheutti kaksinapaisen (yksi vastaan joukko) vastakkainasettelun pelikentän ilmaantumisen ja suuren joukon vastareaktioita alun häirioimpulssiin. Osallisten aktiot, reaktiot ja rektionreaktiot täyttivät pelikentän nopeasti monenlaisilla peleillä. Suomen ja ruotsin nato jäsenyys on yksi pelikentän peleistä.
Pelikenttä on iso, mutta sillä on rajat. Lisäksi kentän pelejä on mahdollista mallintaa ja laskea todennäköisyyksiä erilaisille pelitapahtumille. Vaikea ennustettavuus tarkoittaa vain sitä että pelitapahtumien vaihtoehdoilla on jossain määrin samansuuruinen todennäköisyys toteutua.
Jos tarkoitat sanoa että suomen ja ruotsin natojäsenyyys aiheuttaisi todennäköisesti synkän tulevaisuuden näille maille, niin olen eri mieltä.
Ukrainan sodan päättyminen ei kokonaan sulje pelikenttää, vaan supistaa sen laajuutta merkittävästi monien pelien päättyessä. Jäljelle jääneiden pelien ennustettavuuden pitäisi parantua, kun pelit vähenevät ja moni avoin asia on saanut ratkaisunsa. - Anonyymi
Haiskahtaa vahvasti avaruusolentojen propagandalta, jota levittävät nykyään pitkin ja poikin. Kovasti henkisesti edistyksellisiltä tahtovat vaikuttaa. Tosiasiassa ovat täällä paljon maallisemmissa tarkoituksissa. Me ihmiset ajatellaan, että jos joku ei saavu sotalaivueilla, niin sillon ovat varmasti hyväntahtoisia. Kun oikeesti mentaalinen vaikuttaminen asenteisiin ja mielikuviin on paljon paljon tehokkaampi tapa saada jalansijaa.
Tässä paljastetaan juurikin tätä rauhoitteluohjelmaa, mitä alienit täällä ajavat:
https://www.alliesofhumanity.org/it/i-briefing/libro-secondo/effects-of-the-pacification-program-second-commentary/
Ensimmäinen setti Tiedonannoista on suomennettu. Suosittelen syvästi tutustumaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5591898- 91920
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18917Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101816Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2747Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50739- 63715
- 68705
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74658- 65543