Vaskikellon risteysalue, osajähmettynyt konflikti?

Anonyymi

Pyhäjärven -Pyhäsalmen ykkösristeysalue, nelostien ja kantatie 27 risteysalue on kolea tuulahdus kauan sitten poliittisesti (kin) jäätyneistä alueen omimisasemoinneista ja asenteista.
"Tämä on aluettani, minun sanani on laki , tietä käydään yksin minun säännöillä-tyyliin
Kuka on "Minä"?

ABC sai jalansijan keskustavetoisen osuustoiminnan ansioista, muilla töin alueen kehittäminen räpeltää kääpiösarjassa, niin aikaan saatujen tulosten kuin kiinnostavien, uusien ideoiden kannalta katsoen.

Kivipuisto, siinäpä on neuvonpidoille nuotiopaikka istua alas, polttaa vanhoja kaunoja ja asenteita, kirjoittaa uusi sivu tälle 2020-luvulle aluetta hamasta historiasta, kuin nykyisellään niin moraalisesti kuin käytännössä hallitsevien tahojen.
Peuratalojen surullinen konkurssisaagahalli, joka sopii itseasiassa samaan putkeen, millä elinkeinotoimintaa ja elinvoimaa on paikkakunnalla kehitetty. Toki kuolataan suuria puheita, joista on vähän tosi vähän, saatu todellista konkretiaa. Itseasiassa, en kyllä hetikään musita mitä? Ovatko näkyväiset lehtijuttuja ja kuva lehdessä? Odotettavissa? Ehkä tuulivoimalat horisontissa?
Biokaasulaitos turmelee toisaalta, joskin se on myös pyrkimys tehdä jotakin?

Ohi vaan elämä. Kasvun ja mahdollisuuksien alue, paikkakunnan Pandorran lipas on ollut hädin tuskin raollaan, hallinto on kuin yhteisestä sopimuksesta pitänyt matalaa profiilia edistyksen suhteen, oleskelemalla tietävinään, avaamatta lipasta kunnolla, hieman kuikuillen sinne kymmeniä vuosia.

69

879

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aamuitku on yhtä varma kuin auringon nousu! Märinätä märinätä märinätä mulle, märinätä märinätä märinätä sulle........

      • Anonyymi

        Eivät ole itkuja, ovat ihan asiallisia ajatuksia, vieläpä aivan oikeasta ajatusmaailmasta.
        Kummallista, että näkökohtia on vielä noin menneestä maailmasta ja typerämmästä päästä, kuten tuo kello 8.57. Kyllä jokainen, ken ajattelee, että Pyhäjärven olomuoto vetää koristen kurkkusuoralla viimeisiään.
        Häpeää kyytiään kuin Putinin bunkkerin asukit.

    • Anonyymi

      Valitettavasti Pyhäjärven päättäjien ja alueen maanomistajien yritelmät virittää rintamalinjojen liikahtamiseksi eli saavuttaa näkemyksistä tavoitteellisia tuloksia ja toimenpiteitä ovat luovasti pinnan alla, jopa pohjamudissa, mitä nyt hieman karttakepillä hieman häirittyjä?. Vai onko kysymyksessä omintakeisesti ja tarkoituksella unohdettuja?

    • Anonyymi

      Itse risteys on tuulahdus 1960 luvulta, epäkäytännöllinen liikenneturvallisuuden kannalta

      • Anonyymi

        Lisään aloittajalle tämän että hyvä ja asiallinen aloitus 👍

      • Anonyymi

        Niin on, ja niin ovat kaupungin luottamushenkilötkin, jähmeä tunkkainen compo, etuosan näköalattomuutta ja yhtä sisävuoroa, vaihtoja ei sallita eikä missään nimessä haluta, hui kauhistus.
        Luottamusta kun on , niin sen kuin olla öllöttöö.. ja sen, miksi kunta ei sitten millään pääse lähtökuopistaan, eikös se oo selvää. viisaat sen näkee vaikka tyhmät selittävät mitä.

      • Anonyymi

        Taas tuo lahopää liekehtii ulapalla vuosilukukertoimellaan.
        Häpeäisit edes hieman, et taida ymmärtää missä kelkassa liut?

    • Anonyymi

      2017 on syntynyt tuolloin,ei oo kuin vaippa suussa ja tutti persiessä

    • Anonyymi

      Ei ikinä vaskikellolle.

    • Anonyymi

      Toisiin luotetaan ja toiset tippuvat vaaleissa.

      • Anonyymi

        Olet oikeassa, ja se kyllä näkyy kaupungin alasajossa, elinvoimassa ja virkeydessä...ne joihin luotetaan mestarit areenalla, ...hhahha hhaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosiaankin, sen mitä näemme, sen mistä maksamme palkkaa, sen mitä poliittinen hallinto saa nelivuotiskausittain vaaleilla mitattuna aloittamista vaille valmiiksi hoh hoijaa.
        Vaikka kuinka kauniisti ja kunnioittavasti pyrkii ajattelemaan hukatuista vuosikymmenistä, verovaroista, kymmeniin henkilöihin kohdennettuna vähättelynä, ja mustamaalaamalla henkilökemioiden rampauttamisesta, miinusta punaista ja mustaa tulee.
        Ja kaikki tuo, ja enemmänkin, on jäljitettävissä kokemusta ja luottamusta uudestaan ja uudestaan saaneisiin tukijoukkoineen.
        Kun poliittinen vastuu ja maine eivät ole mistään otettavissa kiinni, teki tai oli tekemättä , näin käy, kuten on käymässä Pyhäjärven.
        Kuihtumiskierrettä ei voida pysäyttää, on siis tyytyminen vakiorivin tekijöiden ja suurenluokan pluffipuhein aikaansaatuun rakennelmaan, harakanpesään.

      • Anonyymi

        Hyvinvointia tukevan ympäristön kehittämistä ei voida lähestyä yksin ylhäältä alaspäin kohdistet-tuna asiantuntijatyönä. Kommunikatiivisten suunnittelumenetelmien tarve korostuu erityisesti toi-mittaessa kaupunginosa- ja naapurustotasolla, missä osallistavilla suunnittelumenetelmillä voidaan parhaimmillaan saavuttaa käyttäjätiedon keräämisen ohella myös paikallisyhteisöjä voimaannuttavia vaikutuksia. Esimerkiksi karttapohjaiset kyselyt ovat osoittautuneet toimiviksi käyttäjälähtöisen, paikkasidonnaisen hyvinvointitiedon keräämisessä myös laajemmilla alueila.
        Vuorovaikutteisen suunnittelun kannalta keskeistä on myös arvioida, mitkä väestöryhmät kullakin menetelmällä tavoitetaan, ja kenellä on mahdollista saada äänensä kuuluviin. Tarjoumat ovat yksilöllisiä: sama ympäristö voi avautua eri käyttäjille hyvin erilaisina tarjoumina.
        Siksi suunnittelutiedon tuottamiseen tulisi saada mukaan monipuolisesti
        erilaisia ryhmiä. Erilaiset tiedontuottamisen ja kommunikatiivisen suunnittelun välineet voivat auttaa tunnistamaan moniäänistä kaupunkia.---
        Miten on, joko päättäjät ynnä viranhaltijat alkavat uskoa tosiasioita, että teillä/ heillä ei ole riittävästi talenttia toteuttaa elinvoimaista ja viihtyisää kaupunkia ilman kuntalaisiaan? Vaalikauden aikana on niin kudaa jappasta isoja puheita ja kuin vitsivahinkona , suitsuttaa pieniä tekoja.
        Suunnitelmia on niin helppo ostaa konsulteilta, arkkitehdeiltä ja muilta sivusta eurosiivun ottavilta, mutta kuulkaas, kun niiden toteuttamiseen tarvitaan monimuotoisempi valmistautuminen ja valmistelu.
        Risteysalueen kuolemanlaakso se pysyy ja taantuu mukananne mahdollisuuksien ohiajoina, silloin tällöin jonkin sattumina, ei ole pöhinää eikä nostetta ei ja samoin vajuu Pyhäsalmen yhden kadun katutamttomien tekojen keskusta,.

        Teillähän oli oma etsikkoaika taannoin kun olitte hallitsemassa yhden vaalikauden. No eipä tarvitse ihmetellä miksi jäi yhteen kauteen, siitä kaudesta maksamme edelleen, ja KALLIISTI!

        He tekevät parhaansa eivät keskity sinun tavoin pelkkään riidanhaastamiseen.

        Mieti miksi äänestäjät ulostivat sinut!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosiaankin, sen mitä näemme, sen mistä maksamme palkkaa, sen mitä poliittinen hallinto saa nelivuotiskausittain vaaleilla mitattuna aloittamista vaille valmiiksi hoh hoijaa.
        Vaikka kuinka kauniisti ja kunnioittavasti pyrkii ajattelemaan hukatuista vuosikymmenistä, verovaroista, kymmeniin henkilöihin kohdennettuna vähättelynä, ja mustamaalaamalla henkilökemioiden rampauttamisesta, miinusta punaista ja mustaa tulee.
        Ja kaikki tuo, ja enemmänkin, on jäljitettävissä kokemusta ja luottamusta uudestaan ja uudestaan saaneisiin tukijoukkoineen.
        Kun poliittinen vastuu ja maine eivät ole mistään otettavissa kiinni, teki tai oli tekemättä , näin käy, kuten on käymässä Pyhäjärven.
        Kuihtumiskierrettä ei voida pysäyttää, on siis tyytyminen vakiorivin tekijöiden ja suurenluokan pluffipuhein aikaansaatuun rakennelmaan, harakanpesään.

        Onko kepu värväämässä Pyhäjärveä Putinin Kremlinkellojen paratiisin porttiaidaksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teillähän oli oma etsikkoaika taannoin kun olitte hallitsemassa yhden vaalikauden. No eipä tarvitse ihmetellä miksi jäi yhteen kauteen, siitä kaudesta maksamme edelleen, ja KALLIISTI!

        Höpön höpön, torppaamassa olitte ja nyt on hyllyvä suo jalkojenne alla.
        Turha on totuutta kiistää.
        Kuntalaiset kaikkoaa näiden paratiisin porttien ulkopuolelle.
        Vedä nyt lippa kiireesti silmiesi eteen, ennenkuin voit todeta lopun alkaneen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        He tekevät parhaansa eivät keskity sinun tavoin pelkkään riidanhaastamiseen.

        Mieti miksi äänestäjät ulostivat sinut!

        Kenestähän oikein haastat?
        Meitä on joukko tänäpäivänä, jotka emme ymmärrä "vertauksiasi".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kepu värväämässä Pyhäjärveä Putinin Kremlinkellojen paratiisin porttiaidaksi?

        Pyhäjärven Keskustalaiset on Belomorskin ystäviä.

    • Anonyymi

      Pyhäjärvellä on kyllä 'kehittämisen" resurssia? Kaupungin elinkeinotoimi (ketä istune toimikunnassa?) Elinkeino-opastaja 50% ja kunnanjohtaja.
      Kehitys oy, kuka lie osake yhtiön tj? Elinkeino-opastaja 50%.
      Kvantti oy ja callio oy, kunnan varoilla palkattu tilojen vuokrauspäällikkö. Ketä istune hallinnossa Jussi niemen lisäksi?
      Nihakilta elinkeinoukko ilman tulos vastuuta 100.000€ /v könttäsummalla.
      Korjaa jos on väärin netistä koottu?

      Tulokset?

      • Anonyymi

        Paljon paremmat kuin sinulla, joka olet epäonnistunut jopa omassa elämässäsi. Sinusta jää historiaan vain yksi sana: Riidankylväjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljon paremmat kuin sinulla, joka olet epäonnistunut jopa omassa elämässäsi. Sinusta jää historiaan vain yksi sana: Riidankylväjä.

        Miltä tuntuu olla kaikkien halveksima?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miltä tuntuu olla kaikkien halveksima?

        Yhdellä kertaa yksinkertaiselle/ -ille VASTAUKSET 1-5 Jos ymmärrät/-tte mitä tarkoitetaan?

        1 ) Toisiin luotetaan ja toiset tippuvat vaaleissa. VASTAUS 1 = tulosta ei vankka valtuustossa oleminen , kovin monin tavoin vastuuton luottamus ei edistä. Saahan sitä olla iänkaiken leipäpappina, kun syylliset löydetään aina muualta.

        2) Teillähän oli oma etsikkoaika taannoin kun olitte hallitsemassa yhden vaalikauden. No eipä tarvitse ihmetellä miksi jäi yhteen kauteen, siitä kaudesta maksamme edelleen, ja KALLIISTI!
        He tekevät parhaansa eivät keskity sinun tavoin pelkkään riidanhaastamiseen.
        VASTAUS 2 = olet oikeassa, se mitä syntyy tai jää aikomisen asteelle, on heidän parhaansa, mihin yleensä ylettävät, ei kannata kehua, kun miinusta pukkaa

        3) Mieti miksi äänestäjät ulostivat sinut! VASTAUS 3 = mieti itse, miksi tuet yhteisössä tyhjäkäynnin henkeä, miksi pidät esillä vahingollisia valintoja, sanonta on, että tukea se on lahoavan juuren tukikin.

        4) Paljon paremmat kuin sinulla, joka olet epäonnistunut jopa omassa elämässäsi. Sinusta jää historiaan vain yksi sana: Riidankylväjä. VASTAUS 4 = erehdyt, sinä olet riidanhaastaja - ja kyväjä. tyhjää kommentointia vain ärsytysmielessä. Kokeilisit ihan jotain muuta

        5) Miltä tuntuu olla kaikkien halveksima? VASTAUS 5 = sinä voit vastata tähän aivan hyvin itse, miltä tuntuu olla äänitorvena halveksittuna

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miltä tuntuu olla kaikkien halveksima?

        Ortodoksilla pääsiäinen loppui ja vi...ilu alkoi. Liekkö ehtoollisviineistä tullut kohmelo kun pitää olla JÄLLEEN änkyräpäällä!?

        Miltä tuntuu olla pelkkä riidanhaastaja?

        Kaikki tietävät sinun olevan ihmisenäkin mitätön!!!!

        VASTAUS 4 = erehdyt, sinä olet riidanhaastaja - ja kyväjä. tyhjää kommentointia vain ärsytysmielessä. Kokeilisit ihan jotain muuta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miltä tuntuu olla kaikkien halveksima?

        Kuka lienet, olet outo haastaja Suomi 24 - sivustolla.
        Asiaa et osaa esittää, kunhan höpäjät joutavia ja ennenkaikkea tosi typerästi.

    • Anonyymi

      Vetelä on luuseri. Muistakaa.

      • Anonyymi

        Muistakaa ettei Etelän vetelä oo mikään luuseri

    • Anonyymi

      Kyllähän valtuutettujen täytyy ymmärtää ettei tuollaista edellämainittua kehittämisen resurssia saa jouten makkuuttaa!!!

      • Anonyymi

        kaupungin elinkeinotoimi on eri vaalikausien aikana ristiin rastiin riepoteltua ja läpikuseksittua moneen osaan ja monelle pilkotulla palkalla.
        Joskus odotettiin elinkeinoasiamieheltä, sitten kehitys oy toimitusjohtajan ja mikä se nyt onkaan nimike, elinkeinokehittäjä, näiltä on toki rajallisen verran mahdollisuuksia täällä mitään edistää, kun poliittiset huikeat persoonat rykivät asian jos toisen pilalle?
        Perstuntuma puuttuu tai sitten persuus on jo turtana kehittämisen keskusteluja?

        on vaan tympeetä seurata kun nuoret joutuvat lähtemään kuin automaatista täysikäiseksi tultuaan, viimeistään ja jokaikinen lähtee että pääsisi elämään normaalia työssäkäyvän arkea, perustaa perheen ja elämän vakaudelle.

    • Anonyymi

      Miettikää noita otsikoita edes pikkuisen! Tuokin näkyy S24 sivuston etusivulla ja kaikki nauraa meidän sivistystasolle! Vain Pyhäjärven otsikot muuten haukkuu omaa kuntaa tai kuntalaisia....

      • Anonyymi

        mikä tässä on vikana? ---Vaskikellon risteysalue, osajähmettynyt konflikti?

        Puhu itsestäsi, joka tunnut viljelevän "kaikki"- sanaa, sinulle ne vissiinkin nauraa, kun yrität viisaampias opettaa...itseasiassa, kyll se vaan on jotta, komialla autolla ohikulkeminen ja asioiden ohikatsominen körryyttävät yhdessä paikkakunnan mahtipaikan ohitse...ja mitä tekee valittu virkamiehistö ja valtuusto...istuu etupenkillä ja osa kärryillä ilmeenkään muuttumatta, lasisilmät.
        pyhäjärvellä on kateutta ja kampitusta, mitä asioiden päällä olevat, sitä kenttäväki käytännössä. se on näin. kateuskin olis hyväksi, mikäli se ois tervettä kilpailuhenkistä pyrkimystä.

        ”Vaskikellon risteysalue, osajähmettynyt konflikti?”

        Ei saatana! Mistä näitä tulee? Tavalliset Pyhäjärviset ei saa tuosta kiinni mitään!

        VASTAUS 1 = tulosta ei vankka valtuustossa oleminen , kovin monin tavoin vastuuton luottamus ei edistä. Saahan sitä olla iänkaiken leipäpappina, kun syylliset löydetään aina muualta.

        Ei yllätä, voisin olettaa että juuri tavalliset pyhäjärviset ymmärtävät. Ilman kirosanojakin. mutta sinä ja mätämunaiset lahojuuresi eivät erota oikeaa väärästä eikä vasenta oikeasta.

    • Anonyymi

      Pyhäjärven yrittäjistä kateellisia!!

    • Anonyymi

      Kuka piereksii kokouksessa?

    • Anonyymi

      Omasta mielestäni tämä ABC.n ympäristö voisi olla asuinalue ? Sama se on missä Pyhäjärven nurkkakulmalla ihmiset asuvat kunhan vaan asuvat...

    • Anonyymi

      Kaupat voivat olla muuallakin kuin keskustaajaman ahtaissa pihoissa,ABC.n pihalla on usein enemmän liikennettä mitä taajamassa koko päivänä...

      • Anonyymi

        Varsinkin jos se krematorio rakennetaan risteysalueelle! Väitän että silloin väki pikku hiljaa muuttaa sinne perässä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinkin jos se krematorio rakennetaan risteysalueelle! Väitän että silloin väki pikku hiljaa muuttaa sinne perässä!

        Niinkö, sinua ei äly rasita, puusilmänä erehdyt, sinä olet herättyäsi heti riidanhaastaja - ja kylväjä. tyhjää kommentointia vain ärsytysmielessä. Kokeilisit ihan jotain muuta

        Onko sinun ehdotuksesi rakentaa kävelykaide nelostien yli parempaa?

        "sinua ei äly rasita, puusilmänä erehdyt"!
        Eipä tuo krematorio risteysalueelle olekaan minun idea! Se on teikäläisten idea....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinun ehdotuksesi rakentaa kävelykaide nelostien yli parempaa?

        klo 8.12 --Sinulla on vika-asetukset, kierroksia päässäsi liikaa, et kait muuten viitsi moisia ala-arvoisia ajatuksiaan tuoda tänne?
        Olet moniongelmainen.
        Mielenterveyshoidettava? Täydestä syystä sinut on lääkitty kyvyttömäksi, ettet mielenhäiriössä sekaannu omaan koiraasi., olet nimittäin sukua rakkikoirille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinkin jos se krematorio rakennetaan risteysalueelle! Väitän että silloin väki pikku hiljaa muuttaa sinne perässä!

        Olen 07.42 kommentoija,pääsin psykiatrian osastolta just eilen ja nyt jo ahdistaa, krematorio vaan pyörii mielessä enkä mahda mitään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        klo 8.12 --Sinulla on vika-asetukset, kierroksia päässäsi liikaa, et kait muuten viitsi moisia ala-arvoisia ajatuksiaan tuoda tänne?
        Olet moniongelmainen.
        Mielenterveyshoidettava? Täydestä syystä sinut on lääkitty kyvyttömäksi, ettet mielenhäiriössä sekaannu omaan koiraasi., olet nimittäin sukua rakkikoirille.

        Älä viitsi höpistä, et ole minun sukulainen.

    • Anonyymi

      Virkkulan kulkumiehen velkatakauksella kannattaa osoittaa seuraavat rakennuspaikat ABC n vierestä. Siitä pääsee onnibussilla virkeämpiin kyliin ja siinä välissä näkee parvekkeelta elämää.

      Kunnanhallitus joutui parantamaan velantakausehtoja virkkulan lainan takaajana. Korot muut kulut tulee taata myös! Yli 2 miljoonaa. Näin kunnan on hyväksyttävä ne vuokrat mitä kulkumiehen yhtiö pyytää... Muuten velat jää takaajalle. Näin sitä peliä pelataan!

      • Anonyymi

        Noviisi Kiviniemen johdolla Pyhäjärvi on pian kiinnitetty viimeistä kunnan nurkkaa ja kunnan kirjoilla elävää kuntalaista myöten lobbarifirrmojen höynäytyksiin. Hallelujaa, kun noviisin kantapäitä ja persuusta alkaa polttelemaan, onhan hänellä Pyhäjärvellä kertynyt mittavat kokemuspohjat kunnanisien -ja äitien opissa...

        Ei kait siinä muuten noviisi-johtajuudesta oliskaan väliä, mutta kun koko valtuusto menee tollokoppina noviisin neronleimauksiin mukaan...

        Joten perhe ja tavarat autoon, ja se oli siinä, henrik tuulispään, muronpurijan saaga ja meille alamaisille iäsyydeltä tuntuneen jäljiltä oppirahat maksettavana-- pas kareissu!

        Toiseksi joka on tärkein läksytys, perinnöksi hän saa meiltä " ei päättäjiltä", kunnan etukäteen syötyjen veroeurojen käyttöä kauhistelevilta noin sata metriä etumatkaa. Ehkä perheellisenä., tuulivoimaloiden yhteenlasketun korkeuden määrän verran?

        Joten siinä pähkinä pyhäkkäille; onko hallinnon systeemissä valuvikaa vai näissä vaalisysteemin "työmiehuissä -ja naisissa"?

        Eriomainen, vakava ja osuva kysymys! Hallinnon systeemistä ja plus
        Kysymyksessä on sekä että, katkeran kallis kalkki ja kaiken muun, paitsi tuulen, pysäyttävä yhtälö: oletettu osaava saapui systeemiin "messiaspelastajaksi" -niin siinä ei tapahtunut muuta kuin lintumaailmasta vertauksellisesti "käenpoikamainen" pesänvaltaus,
        MUTTA kun siihen kytketään valuvikaiset vaalisysteemin kautta, niin tulema on juurikin sieltä syvältä-- mykistävän meheviä kerrostaloja, tuulivoimapuistoja, elinvoiman kuihtumista ja ansioista keskinäsitä kehumista--niin että mistä ---valuvikaisesta systeemistä. En väitä, mutta aika hurja määrä menoon kyllästyneitä ihmisiä ajattelee tähän tapaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noviisi Kiviniemen johdolla Pyhäjärvi on pian kiinnitetty viimeistä kunnan nurkkaa ja kunnan kirjoilla elävää kuntalaista myöten lobbarifirrmojen höynäytyksiin. Hallelujaa, kun noviisin kantapäitä ja persuusta alkaa polttelemaan, onhan hänellä Pyhäjärvellä kertynyt mittavat kokemuspohjat kunnanisien -ja äitien opissa...

        Ei kait siinä muuten noviisi-johtajuudesta oliskaan väliä, mutta kun koko valtuusto menee tollokoppina noviisin neronleimauksiin mukaan...

        Joten perhe ja tavarat autoon, ja se oli siinä, henrik tuulispään, muronpurijan saaga ja meille alamaisille iäsyydeltä tuntuneen jäljiltä oppirahat maksettavana-- pas kareissu!

        Toiseksi joka on tärkein läksytys, perinnöksi hän saa meiltä " ei päättäjiltä", kunnan etukäteen syötyjen veroeurojen käyttöä kauhistelevilta noin sata metriä etumatkaa. Ehkä perheellisenä., tuulivoimaloiden yhteenlasketun korkeuden määrän verran?

        Joten siinä pähkinä pyhäkkäille; onko hallinnon systeemissä valuvikaa vai näissä vaalisysteemin "työmiehuissä -ja naisissa"?

        "Joten siinä pähkinä pyhäkkäille; onko hallinnon systeemissä valuvikaa vai näissä vaalisysteemin "työmiehuissä -ja naisissa"?"

        Vai onko vika sinun päässäsi? Tavalliset Pyhäjärviset ei ajattele noin, he ovat varsin tyytyväisiä päättäjien toimiin! Siis tavalliset Pyhäjärviset, ymmärrätkö?

        Et varmaan tarkoita itseäsi tavallisena, kun vahvasti viittaat "Tavalliset Pyhäjärviset ei ajattele noin, he ovat varsin tyytyväisiä päättäjien toimiin! Siis tavalliset Pyhäjärviset, ymmärrätkö?"

        Olet ihan selvästi mukana valuvikaisessa systeemissä. Kas, systeemihän on kieroilevien käänteiden yhdessä jappastujen kalliiksi käyneiden kuvioiden kyllästyttämä heimolaisten piiri, missä älyttömät yrittävät saada kyvyttömät tekemään mahdottomia.

    • Anonyymi

      Ja rillakivi oy huutaa talous apua kun yritystoimintahallit ovat tyhjillään eikä vuokratuloja kerry!!?

      Mitä tekee kaikki ne kehittäjät jotka elinkeinojen kehittämisestä palkkaa nauttivat?

    • Anonyymi

      Ne täyttää halleja romulla ja ihmettelevät kun on jotenkin täyttä

    • Anonyymi

      Pyhäjärvellä vuokrattavissa halleissa on yleensä enemmän kuin 1 vuokralainen...samassa hallissa, eli samaa hallia voi vuokrata 2-3 henkilöä. Mitä sanoo laki

      • Anonyymi

        Thäh, onko paikkakunnalla muka lakiakin noudatettava;
        yleisiä sääntöjä , ja virallista vuokraukseen liittyvää lakia
        vai "lakeja ja sääntöjä" , mitkä ovat käytössä ja käytännössä käteviksi todettu, eli poikkeuksetta kulisssisopimuspohjainen "Pyhäjärven omintakeinen oma lakia?"

        Laittakaa nyt ihmeessä se lain kohta joka kieltää tilan vuokraamisen usealle henkilölle tai yritykselle! Helppo se on paskaa kirjoittaa, mutta kun pitää väitteet todistaa, niin sitten korkeintaan haukukaan se joka todisteita pyytää! Siinä sitä Pyhäjärven tautia kerrakseen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Thäh, onko paikkakunnalla muka lakiakin noudatettava;
        yleisiä sääntöjä , ja virallista vuokraukseen liittyvää lakia
        vai "lakeja ja sääntöjä" , mitkä ovat käytössä ja käytännössä käteviksi todettu, eli poikkeuksetta kulisssisopimuspohjainen "Pyhäjärven omintakeinen oma lakia?"

        Jos oot vuokralla niin haluatko samaan tilaan esim 96 vuotiaan vanhuksen yhtaikaa vuokralle ???😃 Voisi olettaa että et halua,just tähän voi verrata päällekkäin vuokralaisia..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Thäh, onko paikkakunnalla muka lakiakin noudatettava;
        yleisiä sääntöjä , ja virallista vuokraukseen liittyvää lakia
        vai "lakeja ja sääntöjä" , mitkä ovat käytössä ja käytännössä käteviksi todettu, eli poikkeuksetta kulisssisopimuspohjainen "Pyhäjärven omintakeinen oma lakia?"

        Sanoppa vetelä minkälainen vuokranantaja vuokraa samaa hallia samaan aikaan monelle vuokralaiselle

    • Anonyymi

      Ei se mitään paskaa oo et vain tiedä totuuksia

      • Anonyymi

        Et viitsi sitten laittaa niitä todisteita?

        nimim. "osajähmettynyt ajatuksenjuoksu"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et viitsi sitten laittaa niitä todisteita?

        nimim. "osajähmettynyt ajatuksenjuoksu"

        Tämä 24 ei oo se oikea paikka kirjoittaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä 24 ei oo se oikea paikka kirjoittaa

        Tuo on totta! Täällä pelkästään itketään ja märistään asioista joita ei tarvitse täällä perustella eikä selitellä! Lets itketään....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on totta! Täällä pelkästään itketään ja märistään asioista joita ei tarvitse täällä perustella eikä selitellä! Lets itketään....

        Mitä mun pitää perustella sulle ?

    • Anonyymi

      Miksi Titta-Laila halli on tyhjillään?

      • Anonyymi

        Vain vähä älyinen kuvittelee että ton niminen halli on olemassa

    • Anonyymi

      Ei muuta kuin toimintaa tyhjiin halleihin.

      • Anonyymi

        Saapiko Valtuuston irtomikkiin pierasta,jos pierettää?Olisi silloin ainakin puheenvuoron käyttänyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saapiko Valtuuston irtomikkiin pierasta,jos pierettää?Olisi silloin ainakin puheenvuoron käyttänyt.

        naiveja ja vähäjärkisiä varten ovat moiset lisäkommentit tarpeen, mm klo 11.48 kun sinä ja lukijasi, eivät oikeista asioista osaa edes haastella.
        JHäiriköinä hyöritte täällä s24, huh huh on siinä joppareilla pätövirkaa

    • Anonyymi

      Niinpä niin, luovasti pintaa syvemmälle mennään.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5168
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3377
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1502
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1343
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1036
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      948
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      727
    Aihe