Lavrov väläyttelee WW3:sta

Anonyymi

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille, että vaara on vakava eikä sitä voi aliarvioida. (Lähde STT-AFP)

Nyt on naamiot taas riisuttu. Mutta miksi muiden maiden pitäisi kärsiä Venäjän kehnosta sotaonnesta? Perinteisestihän asia on toisin päin.

347

3317

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joko uhkailee ydinaseiden käytöllä. Se on heikkouden merkki.

      • Anonyymi

        Jollain ohjuksella ne ainakin pullistelee, saatana-2. Yhdellä ohjuksella voisi viedä niin paljon ydinkärkiä, että koko Ukraina olisi kerrasta poissa päiväjärjestyksestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jollain ohjuksella ne ainakin pullistelee, saatana-2. Yhdellä ohjuksella voisi viedä niin paljon ydinkärkiä, että koko Ukraina olisi kerrasta poissa päiväjärjestyksestä.

        Minua vituttaa ne ihmiset, jtk siellä vielä ovat heikon taloutensa vuoksi, lähinnä.

        Ekana lähti etukäteen yksityiskoneet ja chartterit. Sitten h-hetken aikoihin rahalla puolan ja romanian rajojen yli. sitten vaikka kävellen, kunhan edes jotain oli taskussa. Mutta he, joilla mitään ei ole ollut... pääosin nämä köyhät sinne jäi..

        10-16 tuollaiseen ICBM mahtuu, eikö vaan. Voi helvettivie. :(((

        Nää ajat ovat kyllä semmoset, ettei mitään jakoo. Vittu.

      • Anonyymi

        Ja just ja tasan heikkona arvaamattomuus on merkittävintä. Siksi vetäytyvälle pitäisi aina antaa se exittiväylä, ettei se IKINÄ joutuisi kokemaan taistelemaan kuolemaansa saakka. Koska tuolloin meno all in.iin asti on lähes varmaa.

        Mutta mitä sitä voi muka tehdä.

        Olen sanonut varmaan kymmeniä krtja täällä että delegaatiota, mutta ei. Ja jos se on ollut ei, niin ei:ksi jääkööt sitten?

        Sanonut monta krt rukoilusta, ja taas ei. :(

        Pfff... ja huoh. Mitä hittoa minä muka voin, ellei sanaa kuulla. En mitään. Paitsi koittaa rukoilla. Siinä kaikki. Siinä tasan kaikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jollain ohjuksella ne ainakin pullistelee, saatana-2. Yhdellä ohjuksella voisi viedä niin paljon ydinkärkiä, että koko Ukraina olisi kerrasta poissa päiväjärjestyksestä.

        maailmassa niin paljon ydinaseita, kerskutaan niillä ja kilpaillaan, että voisi hävittää koko
        planeetan ja luonnon ja sivilisaation kokonaan tuhatkertaisesti...
        biljardit rahaa tuhoaseisiin. Mielisairasta.
        Jäljelle jää vain tuhoaseiden varastot kun kaikki muu on kuollut.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jollain ohjuksella ne ainakin pullistelee, saatana-2. Yhdellä ohjuksella voisi viedä niin paljon ydinkärkiä, että koko Ukraina olisi kerrasta poissa päiväjärjestyksestä.

        Niin voisi, mutta kyllä se sitten tuhoaisi samalla myös Venäjän omia alueita, mikäli ydinaseista puhut. Kai sen ymmärrät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jollain ohjuksella ne ainakin pullistelee, saatana-2. Yhdellä ohjuksella voisi viedä niin paljon ydinkärkiä, että koko Ukraina olisi kerrasta poissa päiväjärjestyksestä.

        Samalla menisi myös ne Ukrainan luonnonrikkauksia sisältävät alueet pitkäksi aikaa käyttökelvottomiksi. Niitähän venäjä myös itselleen hamuaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jollain ohjuksella ne ainakin pullistelee, saatana-2. Yhdellä ohjuksella voisi viedä niin paljon ydinkärkiä, että koko Ukraina olisi kerrasta poissa päiväjärjestyksestä.

        Eheiii nassikat, ei NE vaan se "Idollinne" :

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17376370/usa-tosiasiallisesti-kay-ja-johtaa-ukrainan-sotaa---aseet-tulivat-ja-tulevat-silta

        Impperialistin sormet oikein syyhyää, eurooppalaiset on täydellisesti näet kontallaan !

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17406728/eusta-piti-tulla-talousmahti-ja-sen-piti-estaa-sodat-euroopassa--miten-kavi-

        t. haans.sea

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jollain ohjuksella ne ainakin pullistelee, saatana-2. Yhdellä ohjuksella voisi viedä niin paljon ydinkärkiä, että koko Ukraina olisi kerrasta poissa päiväjärjestyksestä.

        Eiköhän siinä venäjä olisi aika yksin toisella puelella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        maailmassa niin paljon ydinaseita, kerskutaan niillä ja kilpaillaan, että voisi hävittää koko
        planeetan ja luonnon ja sivilisaation kokonaan tuhatkertaisesti...
        biljardit rahaa tuhoaseisiin. Mielisairasta.
        Jäljelle jää vain tuhoaseiden varastot kun kaikki muu on kuollut.

        Ihmisen petomaisuus ilmenee myös ruokapöydässä!

      • Anonyymi

        Ei voi käyttää ydinohjuksia, koska rauhanturva operaatio viedä veljeskansalle leipää ja kaalisoppaa, ei sellaiseen sovi ydinaseet.
        Ydinaseet liittyy aina sotaan, eikä venäjä ole omien sanojen mukaan hyökännyt, eikä sodassa.
        Jos ydinaseita käytetään, niin sellainen ei kauaa pysy omalta kansalta piilossa.
        Tosin puteri väittää, että Ukraina on tehnyt epäonnistuneen ydinkoneen omassa maassaan ja vahingossa oli ytimet ohjuksessa.
        Ukrainalla edes ole ydinohjuksia, jos olisi, niin ei putleri olisi uskaltanut hyökätä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minua vituttaa ne ihmiset, jtk siellä vielä ovat heikon taloutensa vuoksi, lähinnä.

        Ekana lähti etukäteen yksityiskoneet ja chartterit. Sitten h-hetken aikoihin rahalla puolan ja romanian rajojen yli. sitten vaikka kävellen, kunhan edes jotain oli taskussa. Mutta he, joilla mitään ei ole ollut... pääosin nämä köyhät sinne jäi..

        10-16 tuollaiseen ICBM mahtuu, eikö vaan. Voi helvettivie. :(((

        Nää ajat ovat kyllä semmoset, ettei mitään jakoo. Vittu.

        Samaa mieltä, koko 2020- luku ollut aivan kamalaa aikaa ja vasta kaks vuotta tätä vuosikymmentä eletty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        maailmassa niin paljon ydinaseita, kerskutaan niillä ja kilpaillaan, että voisi hävittää koko
        planeetan ja luonnon ja sivilisaation kokonaan tuhatkertaisesti...
        biljardit rahaa tuhoaseisiin. Mielisairasta.
        Jäljelle jää vain tuhoaseiden varastot kun kaikki muu on kuollut.

        Niinhän se on Raamatussa ennustettukin, että ihminen tuhoaa itse itsensä! Siltähän tämä meno maailmassa alkaa vaikuttamaan. Ja kaikki vain ihisen ikuisen ahneuden tähden!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja just ja tasan heikkona arvaamattomuus on merkittävintä. Siksi vetäytyvälle pitäisi aina antaa se exittiväylä, ettei se IKINÄ joutuisi kokemaan taistelemaan kuolemaansa saakka. Koska tuolloin meno all in.iin asti on lähes varmaa.

        Mutta mitä sitä voi muka tehdä.

        Olen sanonut varmaan kymmeniä krtja täällä että delegaatiota, mutta ei. Ja jos se on ollut ei, niin ei:ksi jääkööt sitten?

        Sanonut monta krt rukoilusta, ja taas ei. :(

        Pfff... ja huoh. Mitä hittoa minä muka voin, ellei sanaa kuulla. En mitään. Paitsi koittaa rukoilla. Siinä kaikki. Siinä tasan kaikki.

        Jos vetäytyvälle annetaan exitväylä, on hän jo seuraavan mutkan takana valmiina panemaan hanttiin.

        Jos ottaa selvää mikä on vapaamuurarien lopullinen tavoite, niin siihen suuntaan ollaan menossa.
        Kuka tai mikä pelastaisi kansakunnat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisen petomaisuus ilmenee myös ruokapöydässä!

        Hmm..Nyt on nokkimisjärjästys työn tähtäimenä ja sodan kurjuus lasten ja vanhusten kannettavana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja just ja tasan heikkona arvaamattomuus on merkittävintä. Siksi vetäytyvälle pitäisi aina antaa se exittiväylä, ettei se IKINÄ joutuisi kokemaan taistelemaan kuolemaansa saakka. Koska tuolloin meno all in.iin asti on lähes varmaa.

        Mutta mitä sitä voi muka tehdä.

        Olen sanonut varmaan kymmeniä krtja täällä että delegaatiota, mutta ei. Ja jos se on ollut ei, niin ei:ksi jääkööt sitten?

        Sanonut monta krt rukoilusta, ja taas ei. :(

        Pfff... ja huoh. Mitä hittoa minä muka voin, ellei sanaa kuulla. En mitään. Paitsi koittaa rukoilla. Siinä kaikki. Siinä tasan kaikki.

        "vetäytyvälle pitäisi aina antaa se exittiväylä"

        Kukaan ei pysäytä jos Venäjä vetäytyy Ukrainasta. Kukaan ei lähde perään ja ylitä rajaa Venäjän puolelle. Sota ja rauha ovat täysin Venäjän valittavia asioita. Kukaan muu ei sotaa ole halunnut, eikä rajoja ylittänyt.

      • Anonyymi

        Oikeastaa se kertoo, että uhkailija valtiolla on isommat muskelit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän se on Raamatussa ennustettukin, että ihminen tuhoaa itse itsensä! Siltähän tämä meno maailmassa alkaa vaikuttamaan. Ja kaikki vain ihisen ikuisen ahneuden tähden!

        RAAMATUN sanoja : Tulen ruuaksi, tuomiopäivää kohti....
        Olisiko just tuo ydinpommi !?
        Kyllä seassamme, maailmalla on ihmispetoja. taitavat olla enimmäkseen idässä !?
        Ei niitä petoja tarvita paljoa, jos ovat sydämettömiä ja ahneita, "syövät" elävältä !!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos vetäytyvälle annetaan exitväylä, on hän jo seuraavan mutkan takana valmiina panemaan hanttiin.

        Ei ole poissuljettua, riippuu tosin täysin taistelutahdosta. Joka taas riippuu lukuisista muista asioista, vuorostaan.

        Minä puollan exitväylä mahdollisuutta. Aikarajattuna versionaan, täsmällisemmin ottaen. Etenkin silloin, kun toinen on jo terminaalivaiheessa.

        Mutta tuolla luonnollisesti valinnan tekee paikallinen sodanjohto, en minä.

      • Anonyymi

        En ole lukenut että olisi uhkaillut. Totta on että se olisi heikkouden merkki. Esimerkiksi
        Dwight D. Eisenhower kun hänestä tuli USA:n presidentti uhkasi heti ydinasella jouduttaakseen aselepoa P-Korean kanssa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jollain ohjuksella ne ainakin pullistelee, saatana-2. Yhdellä ohjuksella voisi viedä niin paljon ydinkärkiä, että koko Ukraina olisi kerrasta poissa päiväjärjestyksestä.

        Toivottavasti öljy loppuu ennenkuin on myöhäistä käsittää totuus.Ydinvoimakin riippuu näet öljystä.Kansoja ei voida alistaa orjatyöhön öljyn loppumisen jälkeen koska on parempaakin tekemistä. Talous päättää tekemisen suunnan.Kohti kivikautta mennään joka tapauksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        maailmassa niin paljon ydinaseita, kerskutaan niillä ja kilpaillaan, että voisi hävittää koko
        planeetan ja luonnon ja sivilisaation kokonaan tuhatkertaisesti...
        biljardit rahaa tuhoaseisiin. Mielisairasta.
        Jäljelle jää vain tuhoaseiden varastot kun kaikki muu on kuollut.

        Teetkö itse jotain järkevää työtä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän se on Raamatussa ennustettukin, että ihminen tuhoaa itse itsensä! Siltähän tämä meno maailmassa alkaa vaikuttamaan. Ja kaikki vain ihisen ikuisen ahneuden tähden!

        Olen kyllä tietänyt tämän ilman mitään raamattua. Raamatut vain antavat luvan ahneuteen. Se tehdään synninpäästöillä ja rahalahjuksilla. Se siitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RAAMATUN sanoja : Tulen ruuaksi, tuomiopäivää kohti....
        Olisiko just tuo ydinpommi !?
        Kyllä seassamme, maailmalla on ihmispetoja. taitavat olla enimmäkseen idässä !?
        Ei niitä petoja tarvita paljoa, jos ovat sydämettömiä ja ahneita, "syövät" elävältä !!

        Pahin kosto tulee juutalaisesta uskonnosta.Silmä silmästä ei kovin urskaalta kuulosta. Ja sitä on kuultu koko ikä. Siksi olenkin pakana joka kunniotta luontoa ja työtä luonnossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "vetäytyvälle pitäisi aina antaa se exittiväylä"

        Kukaan ei pysäytä jos Venäjä vetäytyy Ukrainasta. Kukaan ei lähde perään ja ylitä rajaa Venäjän puolelle. Sota ja rauha ovat täysin Venäjän valittavia asioita. Kukaan muu ei sotaa ole halunnut, eikä rajoja ylittänyt.

        Olisi oikeus ja kohtuus, että Venäjä jättäisi Ukrainan rauhaan ja luovuttaisi kaikki nuo alueet, jotka sanoo vallanneensa, Ukrainalle, koska Ukrainan alueitahan ne ovat. Krimikin voisi siinä samassa palautuaUkrainalle ja silloin rauha tulisi maitten välille. Tuo olisi paras ratkaisu naapurusten elämisen kannalta jatkossa. Ei ole mukavaa elää, jos tuo viha ei lainkaan hellitä sukulaiskansojen välillä.
        Kun Putin haihtuu Venäjältä vihaa lietsomasta, niin sopukin säilyisi naapurivaltioiden välillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        maailmassa niin paljon ydinaseita, kerskutaan niillä ja kilpaillaan, että voisi hävittää koko
        planeetan ja luonnon ja sivilisaation kokonaan tuhatkertaisesti...
        biljardit rahaa tuhoaseisiin. Mielisairasta.
        Jäljelle jää vain tuhoaseiden varastot kun kaikki muu on kuollut.

        Kastemadot jää. Kokoomusmadot kuolee omaan tyhmyyteensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samalla menisi myös ne Ukrainan luonnonrikkauksia sisältävät alueet pitkäksi aikaa käyttökelvottomiksi. Niitähän venäjä myös itselleen hamuaa.

        USAn Biden hamuaa Ukrainaa. Sodan syy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ottaa selvää mikä on vapaamuurarien lopullinen tavoite, niin siihen suuntaan ollaan menossa.
        Kuka tai mikä pelastaisi kansakunnat?

        Olennot maapallon ulkopuolelta jos niitä ylipäänsä kiinnostaa maapallon ihmiset.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samalla menisi myös ne Ukrainan luonnonrikkauksia sisältävät alueet pitkäksi aikaa käyttökelvottomiksi. Niitähän venäjä myös itselleen hamuaa.

        "Niitähän venäjä myös itselleen hamuaa"
        Enpä usko, että hamuaa. Venäjä ei ole mikään USA, joka haluaa joko itselleen tai valtansa alle kaikki pallon rikkaudet ja on valmis tarvittaessa ottamaan ne väkivalloin, siis sotimalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RAAMATUN sanoja : Tulen ruuaksi, tuomiopäivää kohti....
        Olisiko just tuo ydinpommi !?
        Kyllä seassamme, maailmalla on ihmispetoja. taitavat olla enimmäkseen idässä !?
        Ei niitä petoja tarvita paljoa, jos ovat sydämettömiä ja ahneita, "syövät" elävältä !!

        "Kyllä seassamme, maailmalla on ihmispetoja. taitavat olla enimmäkseen idässä !?"
        Kyllä ovat nimenomaan lännessä, pahimmat rosvot ja riidankylväjät, sodan lietsojat ja ylläpitäjät..

    • Anonyymi

      Miksi Venäjä ei haluja rauhaa? Miksi Venäjä haluaa vain sotia?

      • Anonyymi

        Koska venäläiset ovat moraalittomia paskiaisia, jotka haluvat vain tappaa ja tuhota, vaikka koko maailman. Eivät ymmärrä mitään muuta politiikkaa kuin panssarivaunupolitiikan ja sitten ihmettelevät, miten sillä ei saa ystäviä eikä kunnioitusta, vaan ainoastaan vihollisia ja halveksuntaa.

      • Anonyymi

        No on kyllä syytä Lännen katsoa peilin.
        Ilman NATO:n itälaajenemista ongelmia ei olisi.
        Tyhmä pitää ihmisen olla, jos näyttää kadulla keskisormea liivijengiläiselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No on kyllä syytä Lännen katsoa peilin.
        Ilman NATO:n itälaajenemista ongelmia ei olisi.
        Tyhmä pitää ihmisen olla, jos näyttää kadulla keskisormea liivijengiläiselle.

        Ei NATO:n itälaajentuminen ole ongelma NATO:lle vaan vain venäjälle ja venäjä ei ymmärrä ettei maailma tanssi heidän pillin mukaan. Parhaiten tuo asia ratkeaisi jos venäjä hakisi NATO:n jäsenyyttä vieläpä yhdessä Suomen ja Ruotsin kanssa.

        käytetty kammottavia nuoliaseita siviileihin. Siitä mm. Helena Rannan haastattelussa..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No on kyllä syytä Lännen katsoa peilin.
        Ilman NATO:n itälaajenemista ongelmia ei olisi.
        Tyhmä pitää ihmisen olla, jos näyttää kadulla keskisormea liivijengiläiselle.

        Nato Nato ei ole hyökännyt, ryssä keksii kaikenmaailman syitä. Itsestä ei löydy vikaa.
        Hulluutta on helpompi hoitaa, kun myöntää itselleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No on kyllä syytä Lännen katsoa peilin.
        Ilman NATO:n itälaajenemista ongelmia ei olisi.
        Tyhmä pitää ihmisen olla, jos näyttää kadulla keskisormea liivijengiläiselle.

        Eihän NATO ole uhka sinänsä.
        Venäjä ON UHKA joko on koko ajan olemassa.
        Lopettaisi itse sotimisen.

      • Anonyymi

        Vajaa älyisiä kuten lähi idässäkin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No on kyllä syytä Lännen katsoa peilin.
        Ilman NATO:n itälaajenemista ongelmia ei olisi.
        Tyhmä pitää ihmisen olla, jos näyttää kadulla keskisormea liivijengiläiselle.

        Onko se väärin, jos Venäjän naapurimaat hakevat turvaa sitä vastaan? Entä onko kaikkien muiden vain sopeuduttava siihen "liivijengiläiseen"?

      • Koko lännenkö sinä lyöt samaan kasaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska venäläiset ovat moraalittomia paskiaisia, jotka haluvat vain tappaa ja tuhota, vaikka koko maailman. Eivät ymmärrä mitään muuta politiikkaa kuin panssarivaunupolitiikan ja sitten ihmettelevät, miten sillä ei saa ystäviä eikä kunnioitusta, vaan ainoastaan vihollisia ja halveksuntaa.

        no kannattiko niitä sitten olla koko ajan ärsyttämässä ja kannattaako edelleen. Olen koko ajan ollut sitä mieltä että siihen ei kannata ryhtyä ellei ole todella rankasti "kättä pidempää". Ukrainankin olisi pitänyt heti suostua rauhanehtoihin ja pikkuhiljaa varustautua. Tämä kaikki on seurausta laittomasta vallankaappauksesta 2014 ja sen jälkeisistä toimista.
        Jso sinulla olisi täysin kahjo naapuri, olisitko sille lällättelemässä ja keskisormea näyttämässä koko ajan? Päällehän sellainen tulee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No on kyllä syytä Lännen katsoa peilin.
        Ilman NATO:n itälaajenemista ongelmia ei olisi.
        Tyhmä pitää ihmisen olla, jos näyttää kadulla keskisormea liivijengiläiselle.

        Juuri näin, hyvä vertaus, moni ei vaan näitä tajua. Ja kun sitä keskisormea näytetään yhtämittaa vuositolkulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei NATO:n itälaajentuminen ole ongelma NATO:lle vaan vain venäjälle ja venäjä ei ymmärrä ettei maailma tanssi heidän pillin mukaan. Parhaiten tuo asia ratkeaisi jos venäjä hakisi NATO:n jäsenyyttä vieläpä yhdessä Suomen ja Ruotsin kanssa.

        Ei venäjää oteta natoon, neuvostoliitto haki, ei päässyt. Syy on tietysti yksinkertainen, jos venäjä liittyisi natoon, järjestö kävisi tarpeettomaksi.

      • Anonyymi
        TruthReallyHurts kirjoitti:

        Onko se väärin, jos Venäjän naapurimaat hakevat turvaa sitä vastaan? Entä onko kaikkien muiden vain sopeuduttava siihen "liivijengiläiseen"?

        tyhmiä kyselet, jos et pysty leijonaa tappamaan, älä edes mieti sen päälle käymistä, eikä ärsyttämistä. Näin se vaan on. No pystytäänkö venäjä tappamaan?

      • Anonyymi

        Afganistan ei hyökännyt 2001, ei myöskään Irak.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän NATO ole uhka sinänsä.
        Venäjä ON UHKA joko on koko ajan olemassa.
        Lopettaisi itse sotimisen.

        Totta kai NATO on uhka. Ei tällä hetkellä mutta potentiaalinen uhka.

        Monestiko teille pitää selittää, että uhka tulee asetelmasta. Mikään ei takaa, etteikö Länsi olisi sotaisa esim. 2040-luvulla. Suurvallat joutuu aina varautumaan tulevaisuuden uhkiin. Siksi esim. Kiinalle oli erittäin tärkeää, että saivat aloitettua sotilasyhteistyön Salomonsaarten kanssa läntisellä Tyynellämerellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tyhmiä kyselet, jos et pysty leijonaa tappamaan, älä edes mieti sen päälle käymistä, eikä ärsyttämistä. Näin se vaan on. No pystytäänkö venäjä tappamaan?

        Leijonakin kyetään uuvuttamaan ja harhauttamaan että se nyykähtää väsymyksestä puolikuolleena maahan, sen jälkeen se on helppo kahlita ja kesyttää, tai tappaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no kannattiko niitä sitten olla koko ajan ärsyttämässä ja kannattaako edelleen. Olen koko ajan ollut sitä mieltä että siihen ei kannata ryhtyä ellei ole todella rankasti "kättä pidempää". Ukrainankin olisi pitänyt heti suostua rauhanehtoihin ja pikkuhiljaa varustautua. Tämä kaikki on seurausta laittomasta vallankaappauksesta 2014 ja sen jälkeisistä toimista.
        Jso sinulla olisi täysin kahjo naapuri, olisitko sille lällättelemässä ja keskisormea näyttämässä koko ajan? Päällehän sellainen tulee.

        Höpö höpö.
        Syy nykytilanteeseen on yksinomaan Venäjän. Täysin yksiselitteisesti.

        Ei väkivallalla uhkaajalle ja sen avulla itselleen etuja hankkivalle voi antaa hyötyjä. Siitähän ei tulisi koskaan loppua.
        Ei, vaan väkivaltaisen pitää huomata, että väkivallasta on vain haittaa ja siitä joutuu maksamaan kovan hinnan. Näinhän nuy Venäjälle lopulta käy.

        Ukrsins ja ukrainalaiset toki kärsivät eniten juuri nyt, mutta tulevat olemaan lopulta voittajia. Se kuitenkaan ei lohduta juuri nyt

      • Anonyymi

        Venäjä oli ennen tsaaridiktatuuri, sitten kommunistidiktatuuri ja nyt natsidiktatuuri.
        Siinä lyhyesti Euroopan ja koko maailman ongelmien ydin v 2022.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin, hyvä vertaus, moni ei vaan näitä tajua. Ja kun sitä keskisormea näytetään yhtämittaa vuositolkulla.

        Eli pienten naapurivaltioiden itsenäisyyttä ei sallita ???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tyhmiä kyselet, jos et pysty leijonaa tappamaan, älä edes mieti sen päälle käymistä, eikä ärsyttämistä. Näin se vaan on. No pystytäänkö venäjä tappamaan?

        Kukaan ei halua venäjää "tappaa", mutta pitää sen vain venäjän omalla alueella. Ei toisten alueilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No on kyllä syytä Lännen katsoa peilin.
        Ilman NATO:n itälaajenemista ongelmia ei olisi.
        Tyhmä pitää ihmisen olla, jos näyttää kadulla keskisormea liivijengiläiselle.

        Mikä ihme se Venäjä luulee olevansa, jos rupeaa komentelemaan mihin liittoon itsenäiset valtiot saavat liittyä. Ei kukaan ole Venäjääkään kieltänyt diktatuurista, vaikka siitä on suurta vanhinkoa naapureille ja omalle kansalle kurjuuttua.

        Suomen pitää saada liittyä vaikka sinisten porkkanoiden kasvatusliitton, jos sellainen halu olisi.

        Vain kommunistit enää mielellään ryntäisivät hakemaan repullisen veriruplia Tehtaankadulta ja kysymään onko siniset porkkanat mieleisiä toveri Putinin ruokavaliossa-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Afganistan ei hyökännyt 2001, ei myöskään Irak.

        Muistuuko 9/11 mieleen?.

      • Anonyymi
        TruthReallyHurts kirjoitti:

        Onko se väärin, jos Venäjän naapurimaat hakevat turvaa sitä vastaan? Entä onko kaikkien muiden vain sopeuduttava siihen "liivijengiläiseen"?

        Vajaa älyisiä nämä natopellet kuten lähi idässäkin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vajaa älyisiä nämä natopellet kuten lähi idässäkin.

        Mitä sinä koetat todistaa tuolla länkytykselläsi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        tyhmiä kyselet, jos et pysty leijonaa tappamaan, älä edes mieti sen päälle käymistä, eikä ärsyttämistä. Näin se vaan on. No pystytäänkö venäjä tappamaan?

        Logiikkasi on täysin sairas.

        Jos nyt pysymme siinä liivijengiläisessä: Entä sitten, jos hän alkaa puuttua elämääsi kotonasi? Hän rajaa valintojasi sen suhteen, keitä pidät ystävinä? Määrää sitä, mitä.ostat ja mistä ja haluaa, että perheeseesi tulee komentamaan hänen valitsemansa tyyppi? Kaikki vain on hyväksyttävä?

        Venäjää ei pysty tappamaan? No, pystyykö Venäjä sitten tappamaan kaikki muut ilman, että kuolee itsekin?

        Loppujen lopuksi, onko Venäjän sotilaallinen suorituskyky ollut massiivisen hyvä?

      • Anonyymi

        "Ei sotaa halua venäläinen"! ( mustan huumorin sävyttämä "rauhanlaulu" jota meidänkin "rauhankyyhkyt", sinipaitaiset stalinistit joskus laulaa jollottivat!)

        Kremlin johto on tehnyt pikkumiehensä toimesta Venäjästä aggressiivisen natsivaltion, joka oikeasti kyllä haluaa sotia, vaikka turpaan tulee Ukrainassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Afganistan ei hyökännyt 2001, ei myöskään Irak.

        Hyökkäsikö Afganistan v 1979 Neuvostoliittoon? Vai oliko se päinvastoin? Tietäisikö joku kertoa?

      • Anonyymi

        Vallan ja aatteen uhka on kansan itsetunnon pönkittämättä jättämisessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vajaa älyisiä nämä natopellet kuten lähi idässäkin.

        Taas idän ja lännen pellet koettelevat kauhun tasapainoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyökkäsikö Afganistan v 1979 Neuvostoliittoon? Vai oliko se päinvastoin? Tietäisikö joku kertoa?

        Kysy sotaleskitä.He kyllä tietävät kertoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska venäläiset ovat moraalittomia paskiaisia, jotka haluvat vain tappaa ja tuhota, vaikka koko maailman. Eivät ymmärrä mitään muuta politiikkaa kuin panssarivaunupolitiikan ja sitten ihmettelevät, miten sillä ei saa ystäviä eikä kunnioitusta, vaan ainoastaan vihollisia ja halveksuntaa.

        Älä viitsi taas yleistää. Mahdat olla oikeassa elämässä aikamoinen rasisti! Tunnen monia fiksuja ja mukavia venäläisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No on kyllä syytä Lännen katsoa peilin.
        Ilman NATO:n itälaajenemista ongelmia ei olisi.
        Tyhmä pitää ihmisen olla, jos näyttää kadulla keskisormea liivijengiläiselle.

        "Ilman NATO:n itälaajenemista ongelmia ei olisi."

        Siinä ei ole mitään ongelmaa, ellei sitten ole diktaattori, joka haluaisi palauttaa Neuvostoliiton rajat. NATO:n suojelu estää sellaiset valtakunnan laajentamispyrkimykset ja sehän se ongelma ilmeisesti on.

        Jos Venäjä ei ole halunnut maiden liittyvän NATO:n jäseniksi, sen olisi pitänyt käyttäytyä sellaisella tavalla, etteivät maat koe tarvetta siihen.

        Venäjä on kuin aseen kanssa juoksenteleva, huuteleva ja mylvivä rikollinen, joka ihmettelee, että "miksi ne nyt poliisit soitti, tämä oli niiden vika, ei mun"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä viitsi taas yleistää. Mahdat olla oikeassa elämässä aikamoinen rasisti! Tunnen monia fiksuja ja mukavia venäläisiä.

        Rasismi tarkoittaa rotusortoa eikä venäläiset ole oma rotu vaikka omituisia kelmejä ovatkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No on kyllä syytä Lännen katsoa peilin.
        Ilman NATO:n itälaajenemista ongelmia ei olisi.
        Tyhmä pitää ihmisen olla, jos näyttää kadulla keskisormea liivijengiläiselle.

        Älä höpötä,hevoselle löytyy aina valjastaja oli se miten vikuri tahansa.Sama pätee näille ns liivilengiläisille,laumassa on hyvä uhota aina.Ei tuo puttekaan uskalla yksin liikkua missään,mutta uho on kova.Se osoittaa ihmisessä suurta pelkuruutta,ei muuta.

      • Anonyymi
        TruthReallyHurts kirjoitti:

        Onko se väärin, jos Venäjän naapurimaat hakevat turvaa sitä vastaan? Entä onko kaikkien muiden vain sopeuduttava siihen "liivijengiläiseen"?

        Yön sudet on Putinin liivijengi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä höpötä,hevoselle löytyy aina valjastaja oli se miten vikuri tahansa.Sama pätee näille ns liivilengiläisille,laumassa on hyvä uhota aina.Ei tuo puttekaan uskalla yksin liikkua missään,mutta uho on kova.Se osoittaa ihmisessä suurta pelkuruutta,ei muuta.

        Elä viitti hei, kyllä muakin pikkuhiljaa alkaa hiukan kuule jännittää se, ku omat pistää mut alasti eturintamien välii rukoileen meille ihmettä että edes olevat siirtyis kohti norjaansa.

        Onhan se hiukan noloa mennä sinne, epäkelvollisena minä oon, pyytään kaikkivoipaiselta armoa ja ihmettä. Mieluumminhan sitä kuolee ku menee epäkelvollisena Luojan eteen, etenkin pyytään ihmeitä, etenkää toisille jtk sitä tulee myös aidosti tartteen.

        ..en käsitä vieläkään tuota alasti osaa tuossa, että pitääkö tuon tapahtua muka alasti mistä syystä. Mikä se perustelu tuolle tossa kohtaa on, onko siellä joku jolla ei ollu vaatteita taikka ne repeyty taikka olivat verestä likaiset ja sitten minun vaatteet hälle jemmaan otettiin, koska oletettiin että minut nuo rajanylitulleet ampuu kummiski, nii mitä sitä suotta yhtä uniformuaki siinä samalla menettää vai mikä toi juttu oikein on.

        noh, alasti sitte jos on noin ollaksee. saavatpahan edessäolevat ainakin minusta hyvät naurut, ennen ku ihmeet alkaa.

        Sittenhän he siirtyy minusta katsottaen vasemmalle päin. Vitusti niitä kyllä on. En ookka tollasta väkimäärää missään koskaan nähnykkää. En edes sevillan taikka lontoon jalkkistadioneillakaa, täysii ollessaan.

        ja kaikki mitä tossakin ajattelen ku omia kohti talsin, taas kerran kiitollisena noistaki ihmeistä, on se, ettei helkkari, miksei noita muita, paljon itseeni parempii, tähä valittu. Niillä ku ois ollu huomattavasti paljo korkeemmat edellytykset saaha samanaikainen kansallistason yhteisrukous aikaan. Niin ei ois tarttenu täskää kulkusillaan olla tuolla edestätulevien höppänänä. Sitten huomaan omien rukoilevan niittenki, omissa ei kukaan naurakaan. Osa nyyhkyttää, osa on riemuissaan osa liikuttuneita, osa iloisia, osa helpottuneita ja osa täysin shokissa, mutta kukaan ei minulle naura. Ei edes munasilleenolostani. Sitten palaan takas tähän hetkeen, jossa naputtelen tätä turhaa viestiäni nettin eetteriin, jossa kutakuinkin kaikki minua höpönä pitävät.

        ..pitää mennä kattoon josko glögiä ois jäljellä, minä pidän glögistä paljon. Minulta puuttui glögi lähes 11 vuoden ajan. Nyt glögi on jo toista vuotta tuudittanut elämänkaareni laskevaa trendiä. Me ollaan glögin kanssa kavereita. Glögi, TRH ja repe ovat minun ainoat ystäväni.

        Ja Jeesus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei NATO:n itälaajentuminen ole ongelma NATO:lle vaan vain venäjälle ja venäjä ei ymmärrä ettei maailma tanssi heidän pillin mukaan. Parhaiten tuo asia ratkeaisi jos venäjä hakisi NATO:n jäsenyyttä vieläpä yhdessä Suomen ja Ruotsin kanssa.

        No onhan se niin, että jos ei -toivottu vieras tulee kotipihasi läheisyyteen norkoilemaan,ja lopuksi ovesi taakse niin kyllä varmaan tulisi jotain toimenpiteitä.Onko kukaan miettinyt asiaa toisinpäin..mikäli iso naapurimme olisi vuosikausia /vuosikymmeniä asemoinut itseään jenkkien rajalle esim.meksikoon ja siitä sitten laajentanut kaikille alueille jotka on jenkkien valtion rajaa,mitä jenkit olisivat tehneet?

        A) Kehottaneet olla laajentamasta asemointiaan Usan rajoille

        B) Kehoittaneet edelleen ja edelleen olla laajenematta heidän rajoille

        C) Hyökänneet välittömästi ensi yritelmästä ja tuhonneet ei toivotut vieraat

        D) Toivottaneet avosylin tervetulleiksi

        Reaktiot on samat ..luultavasti Usa ei olisi ollut pitkämielinen vaan laittanut heti ensi askeleesta voimannäytön käyntiin.
        En kyllä ole kummankaan maan puolella,kummatkin on samaa P***AA ,vain eri paketissa. Jostain syystä vain toisen tekeleet on hyviä tai pahoja ,vaikka toiminta on juuri samaa. Hyvin on aivopesu toiminut valtaosalle,nähtiinhän se jo viimeisen 2 vuoden aikana muutenkin.
        Mihin on ihmisten oma ajattelu ja maalaisjärki kadonnut?? Nyt eletään tyhmyyden aikaa näemmä.Siihen kai se älytön "älylaitteiden" räplääminen on johtanut.Porukka on pihalla kuin lumiukot.Mitään ei tarvi ite miettiä kun iPhone ym.vekottimet tekee sen sun puolesta.
        Voiko sitä omaa älykästä ajattelua enää odottakkaan älylaitteiden orjilta,kun spagetin keitto-ohje pitää katsoa TikTokista.Ja telkkarista ohjelmatarjonta on luokkaa : Paratiisihotelli Ruotsissa ,Temptation Island Suomi,Sinkkuillallinen UK,Naked attraction Suomi,Ensitapaaminen alttarilla ,Ex on the beach jne jne. Ei kukaan älyllä varustettu ihminen katso tuollasta roskaa.Niin eipä sitä sitten älykästä ajattelua voi vaatiakaan kun telkkariohjelmienkin taso on tälläistä.
        Näitä EU:n määräämiä itänappurimme pakotteita on ihan naurettavuuksiin asti asetettu kaikenmaailman asioista,joilla ei ole mitään vaikutusta ..siis sielä heidän maassa.Ne pakotteet on iskeneet ainoastaan ja huom .AINOASTAAN eurooppalaisiin tavan kansalaisiin ja tulee vielä iskemään todella lujaa seuraavien kuukausien sisällä.Muistakaa tämä kun seisotte kauppajonossa kuin aikoinaan Neuvostoliitossa,jonottamassa tyhjien hyllyjen katsomista.Ja jos sielä hyllyllä jotain on niin se on luksus hintainen joihin sinulla ei ole varaa edes unissasi.
        No nyt sitten kun itänaapurista kerrotaan että he laittaa vastapakotteet eurooppaan ja sulkee kaasuhanat niin mitäs sitten tapahtuu?? EU:n komission puheenjohtaja itkee ja valittaa voivottaa että "tämä on kiristystä" jos meille ei toimiteta venäläistä kaasua.Hah!! Mitäpä tämäkin akka oikeen kuvitteli? Että sielä päässä ei osata samoja temppuja? Niin se vain on että pilkka osuu aina omaan nilkkaan.Ja että tuon eukon mielestä on ok kiristää massiivisilla pakotteilla ja se ei ole kiristystä?? KUN sitten saa samaa lääkettä se muuttui kiristykseksi? Hah...kyllä idiotismilla ei ole näköjään mitään rajaa.Ja siinä on yksi elävä esimerkki.Noinkin isossa virassa ja älyllistä ajattelua ei vaikuta olevan.
        Muistakaa: Suomalaista ei pelasta kukaan muu kuin suomalainen itse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No on kyllä syytä Lännen katsoa peilin.
        Ilman NATO:n itälaajenemista ongelmia ei olisi.
        Tyhmä pitää ihmisen olla, jos näyttää kadulla keskisormea liivijengiläiselle.

        NATO ei laajenisi ilman ongelmaa joka on Venäjä.

        Liivijengit on juuri sopiva vertauskohde Venäjälle. Juuri ollaan kieltämässä yhden liivijengin yhdistysoikeuksia koska jengin päätarkoitus on harrastaa rikollisuutta. Ja pitää ymmärtää että näille jengeille löytyy kyllä laki ja kuri niinkuin kaikelle lihalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistuuko 9/11 mieleen?.

        Mitä silloin tapahtui?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No on kyllä syytä Lännen katsoa peilin.
        Ilman NATO:n itälaajenemista ongelmia ei olisi.
        Tyhmä pitää ihmisen olla, jos näyttää kadulla keskisormea liivijengiläiselle.

        Mietihän hieman tuota ajatustasi!! Kyllä se on Venäjä, jonka pitäisi katsoa peiliin, Ei yksikään maa olisi hankkiutunut Natoon, jos Venäjä olisi antanut noitten naapurimaitten elää rauhassa.

        Venäjä on hyökkäillyt kaikkiin noihin valtioihin, varsinkin siellä itä-puolella. Ne valtiot ivta saaneet olla aina varuillaan ja oivat vieläkin.

        Venäjän naapurivaltiot ivat todenneet, että ilman Natoa ei saa olla mikään maa rauhassa. Niinpä nyt rauha on säilynyt, kun ovat Natossa. Niin myös katsovat Suomi ja Ruotsikin, että turvallisinta on Venäjän naapurina olla Naton jäsen, niin pysyy rauha maitten välillä.

        Siis Venäjästä kaikki levottomuudet johtuu, niin kuin nyt Ukrainassakin.

        SIIS KATSOKOON VENÄJÄ PEILIIN ja muuttakoon tapansa.

      • Anonyymi
        TruthReallyHurts kirjoitti:

        Mitä sinä koetat todistaa tuolla länkytykselläsi?

        Mitä se natopelle yrittää mussuttaa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä se natopelle yrittää mussuttaa?

        Niin mistä haluat puhua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei NATO:n itälaajentuminen ole ongelma NATO:lle vaan vain venäjälle ja venäjä ei ymmärrä ettei maailma tanssi heidän pillin mukaan. Parhaiten tuo asia ratkeaisi jos venäjä hakisi NATO:n jäsenyyttä vieläpä yhdessä Suomen ja Ruotsin kanssa.

        Venäjä on hakenut naton jäsenyyttä silloin naton perustamisen alkuaikoina. Sitä ei hyväksytty jäseneksi. Muuten olisi ollutkin kummallista, jos Venäjä olisi hyväksytty sotaliittoon, joka alkujaan perustettiin Venäjän vastaiseksi järjestöksi.
        No, nyt näemme, miten nato saartaa Venäjän ja lopulta sanelee jäsenmaansa lopettamaan kauppasuhteet ja kaiken yhteistoiminnan Venäjän kanssa. Ja ääriälykäs Suomi on innolla menossa samaan sopulilaumaan mukaan.
        Se oli joku natomaan päällikkö, joka muutamaa päivää ennen Ukrainan sodan syttymistä sanoi omalle ryhmittymälleen, että "ei tuumaakaan periksi Venäjälle". Siitä sota sai alkunsa, koska Venäjä tajusi, että diplomatialla ei synny sen kaipaamaa ratkaisua. Mikä ratkaisu siitä voi syntyä, jos toinen neuvotteluosapuoli vastaa aina vaan ei, ei ja ei.
        Eli todellisuudessa USA aloitti Ukrainan sodan ja teki sen kettumaisen ovelasti. Lupasi Ukrainalle niin paljon tukea, että Ukrainan oli helppo ryhtyä puolustussotaan, kun toinen vaihtoehto olisi ollut pakkorauha.
        Nyt USA nöyryyttää Venäjää tukemalla (lue: aiheuttamalla) naton itälaajenemisen tilanteessa, jossa Venäjä vaatii itselleen turvatakuita ja lupausta siitä, että nato ei itälaajene. USA käyttää siinä hankkeessa Suomea ja Ruotsia työkaluinaan ja ainakin Suomi on innolla mukana, vaikka USA:n tahdon mukainen menettely tulee Suomelle todella kalliiksi. Mutta häntämaa on häntämaa, mihinkä se luonnostaan pääsisi. USA:n mieliksi on toimittava, tuli mitä tuli.
        Olen sanonut ja sanon taas: Suomi on Hölmölä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei NATO:n itälaajentuminen ole ongelma NATO:lle vaan vain venäjälle ja venäjä ei ymmärrä ettei maailma tanssi heidän pillin mukaan. Parhaiten tuo asia ratkeaisi jos venäjä hakisi NATO:n jäsenyyttä vieläpä yhdessä Suomen ja Ruotsin kanssa.

        "venäjä ei ymmärrä ettei maailma tanssi heidän pillin mukaan."
        Ei tanssi ei, se tanssii USA:n pillin mukaan, sen nyt ovat Ukrainan tapahtumat jo osoittaneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö.
        Syy nykytilanteeseen on yksinomaan Venäjän. Täysin yksiselitteisesti.

        Ei väkivallalla uhkaajalle ja sen avulla itselleen etuja hankkivalle voi antaa hyötyjä. Siitähän ei tulisi koskaan loppua.
        Ei, vaan väkivaltaisen pitää huomata, että väkivallasta on vain haittaa ja siitä joutuu maksamaan kovan hinnan. Näinhän nuy Venäjälle lopulta käy.

        Ukrsins ja ukrainalaiset toki kärsivät eniten juuri nyt, mutta tulevat olemaan lopulta voittajia. Se kuitenkaan ei lohduta juuri nyt

        "Syy nykytilanteeseen on yksinomaan Venäjän. Täysin yksiselitteisesti."
        Ei ole. Venäjää kusetettiin ja on kusetettu jo vuosikymmenet. Siinä kohtaa, kun näytti ilmeiseltä, että veljesvaltio osallistuu kusetukseen veljeilemällä natomaiden ja USA:n kanssa, Venäjällä keitti yli.
        Täysin ymmärrettävää, joskaan ei korrektia.

    • Anonyymi

      Nyt he sitten osoittaa etteivät bluffaa..? Justiinsa..

      Tämäpä tästä maailman menopaskasta enää puuttui. Pitää jättää taas kirjoittelut ja mennä puuliiteriin yksin rukoileen, ku tää on taas menossa aivan vituralleen koko maailman meno.

      Ihmiset ei oikein kuule, mutta Luoja ei oo koskaa kuulematta.

      Mut miksi mun pitää aina rukoilla yksin. Miksi niin.. :(((((( aina... :(

      • Anonyymi

        Tule sitten ulos kammiostasi niin rukoillan yhdessä ja erikseen viisautta päättäjille jotka vastaavat suomen turvalisuudesta etteivät löisi päätään karjalan mäntyyn uudestaan

    • Anonyymi

      Aina on vaihtoehtoja, ainakin huonoja vaihtoehtoja

      • Anonyymi

        Hulluuskin jumiutuu lain-ja säädösten koukeroihin.

    • Anonyymi

      Pääministeri Zelenski sanoi tänään antamassaan lausunnossa "Venäjä vaati, että maksamme öljystä ruplissa, valuutassa, jota meillä ei ole. Sen sijaan he suostuivat hyväksymään muutaman ohjuksen vastineeksi", hän sanoi, "mutta he eivät koskaan maininneet, kuinka he halusivat niitä.

    • Anonyymi

      Hyökkääjän on turha uhkailla, koska heille ei ole hyökätty. Ei ymmärrä mennä kotiinsa.

      • Anonyymi

        Et ymmärtänyt tilanteen isoa kuvaa. Toteamus on objektiivinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ymmärtänyt tilanteen isoa kuvaa. Toteamus on objektiivinen.

        Venäjän pitäisi vain vetäytyä Ukrainasta, niin maailmansodan uhka loppuisi kuin seinään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän pitäisi vain vetäytyä Ukrainasta, niin maailmansodan uhka loppuisi kuin seinään.

        Kun Venäjä valtaa vanhat neuvostotasavallat Baltian maita lukuunottamatta, niin maailmasta tulee turvalllisempi paikka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun Venäjä valtaa vanhat neuvostotasavallat Baltian maita lukuunottamatta, niin maailmasta tulee turvalllisempi paikka.

        Luuletko, että nämä maat alistuvat Venäjän vallan alle. Ei varmaan. Jokaisessa maassa levottomuudet jatkuisivat ja rauhaa ei olisi missään.

        Miksi ihmeessä Venäjä ei voi olla sovussa naapureittensa kanssa? Mikähän tästä maailmasta tulisi, jos kaikki maat olisivat yhtä agressiivisia ja yhtenään hyökkäilemässä naapurimaihinsa. Hullunmyllyhän siitä syntyisi.

        Ilmeisesti Putin nauttii, kun saa olla otsikoissa, oli ne sitten kielteisiä ta myönteisiä uutisia.
        aina kuitenkin pitää olla jossain tihutöitä tekemässä.

    • Anonyymi

      Mitään sotaa tule, aina hyvin ja täydellistä, ikuinen rauha maassa ja taivaassa, ei huolta eikä hätää, murhetta tai surua, mistään, koskaan ikinä, milloinkaan tahi konsanaan. Hyvä ja kaunis olo, onnellinen ja rauhallinen. Tyyni ja seesteinen. Tuore. Koskaan mitään pahaa, surullista, negatiivista tai surkeaa. Aina täydellisen ihanaa ja juuri niin kuin pitääkin. Täsmälleen kuten tarkoitettu. Kaunis, ihana näytelmä. Viaton. Niin kaunista, puhdasta ja auvoisaa. Paremmin ei voisi olla ja parempaan menossa. Koskaan mitään pelättävää tai pahuutta, aina pelkkää hyvää ja suurenmoisen kaunista. Ihanaa, pehmeää ja suloista.

      • Anonyymi

        Siis mikä viesti tää tämmöinen on.

        Ootsä menny rukoileen vikat 24h putkeen, vai mistä ihmeestä tuollaisia energioita sait..?!

        :)

        Siistiä..!

      • Anonyymi

        No tästä TIETENKIN?
        Heh. Tässähän on yhdellä jo asennetta vaikka ihan muillekin jakaa. Hyvä?

        Mahtaako sinulla kenties olla jonkunmoinen luontainen taipumus sille, että viestisi senkun vaa paranevat entisestään? Tarttuvaaki? ;)

        Miellyttävä, vaikkakin kevyt kappale muuten. Muttei tuo kappale selitä tuota edellistä viestiäsi; Jonka otin kuvakaappauksella talteen ja ennen ku tää päivä on ohi, minä nuo ajatuksesi vielä kehystän ja työpöydälleni piristyksekseni laitan. Tuossa oli jo flow-tilaa, jopa hengellisyyttäkin..ehkä. ei ollenkaa hassumpaa, täten.

        Olen tainnut lukenut alkuperäisviestisi tällä hetkellä jo muutamanki kertaa ja edelleen tekee mieli käydä noita ajatuksiasi lisää ja paremmin läpi. Melko erikoista, itseasiassa; Ikäänkuin en saisi tuosta viestistä tarpeekseni..? Tätä ei ookka mulle ennen tainnut netis tapahtuu. Tämä on tuntuu todella, todella hintiltä jos olet äijä.. ehhh.. no joo.

        Kaksi hyvää viestii putkeen on jo eittämättä trendi. Mutta vaatisi kolmannenkin jotta stigallalasku everestin huipulta - laskuvarjo auki tai kii - ois taattu.

        Mazzy Star - Fade Into You (imy2 Cover)

        OMER BALIK - Coffee Blues [1 Hour]

        The Very Best Of ENYA Songs 🎵 ENYA Greatest Hits Full Album 🎵 ENYA Collection 2022

        täs eräältä minulle hiukan läheisemmäksikin muodostuneelta ihmiseltä tulkintaa:
        Chris Isaak - "Wicked Game" - Cover by Daisy Gray

        ..jk on kovinki itsevarmana, näköjään, mutta mahtaako itsevarmuus jatkua.. ja jos, niin mihin se on ankkuroitu noin vahvaksi????? Mäki haluun!

        (Ja muutama sataa muutakin kysymystä jotka mieleen tulee).

        Pitääpi paremmin analysoida tuo tekstisi.. enenevissä määrin oivallan tässä, että se ei ihan peruskivaalättäjalkaa olekaa..

        hmm.. sinä oot sitä !tiettyy! nostattavaa sorttii, etkö vaa..! :)
        heh, sainpas sut kiinni itse teos. :)))

        Pitääpä mennä rukoileen puuliiteriin hiukan lisää, josko kaltaisias alkais syntyä - sinne tonne tänne minne tahansa - ku sienii sateella. Sellanen ois siistii, taikka niih, Taivallista.

        ...sinä oot valmis. Syvimmät mahdolliset onniteluni. Sinä todella, aidosti olet valmis meneen Kotiin. Sanoinkuvaamattoman siistiä. Olen niin iloinen puolestasi, ettei mulla ole sanojakaan enää ilmaista itseäni. Upean positiivisen tunnekohunspiraalinkin saat toisissa aikaan kyllä. Ei ollenkaan hassumpi nosto.. ;) Korkeinta menestystä, aidosti, on menestyksen siirtäminen toisillekin, perintönä. Ja sen sinä tuolla ekalla viestilläsi onnistut tekeen.

        Huh huh jos osasin odottaa tätä. Tällainen, nää Luojan ihmeet, ovat ne jotka minut saavat pystyynkuolleesta eläväksi. Muu ei minulla enää tunnu yhtään missään. Vaikka positiivistakin olisi, niin siltikin koen sitä kaikkea kohtaan tuollaista mentaalisemotionaalista sokeutta vaan, kuin ei oiska ees. Mutta nämä, rakkauden taso.. ..minua jaksaa kyllä aina liikuttaa - ja isosti. Ja mikä rakkauden porteista sisäänmentäes, vaan sen itsensä yläpuolelta löytyy, syvästi.

        Jos lapsille makeiset ja lelut ovat kiva juttu, ja aikuisille ehkä raha ja valta, ni minulle rakkaus ja Luojan aidot ihmeet ovat sitä samaa kuin heille nuo. Vaan potenssiin aidosti ääretön. Minä olen kirjaimellisesti hulluna Jeesukseen. Olen naisiakin rakastanut käsittääkseni palavasti, mutta tuo luomakuntamme ja jopa itse elämänsysteemin Luoja ... on aidosti yli kaiken mitä kaikilla havaintojajärjestelmillä voi edes yrittää kaptivoida, kauneudessaan ja mahtavuudessaan. Ja mikä hulluinta!!!! Sitä on aina vaa lisää, ja lisää ja loppumattomasti lisää..!!!!!! :)))

        :)))))))
        :))))))))))))
        :)))))))))))))))))))))))))
        :))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis mikä viesti tää tämmöinen on.

        Ootsä menny rukoileen vikat 24h putkeen, vai mistä ihmeestä tuollaisia energioita sait..?!

        :)

        Siistiä..!

        Ahaa.Tuo jos mikä on kaiken kattavaa tyytyväisyyttä omasta elämänosasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa.Tuo jos mikä on kaiken kattavaa tyytyväisyyttä omasta elämänosasta.

        Mun on kerrottava tästä etukäteen, ettet mee shokkiin: minä en ole kovinkaan hyvä kehujen kans.

        tyytyväisyys on laimeeta.
        elämänosasta?
        tartten samanaikaisen kansallistason yhteisrukouksen ja Luojan ihmeitä tätä kansaa varte.

        mä tartten sen, et se paska mikä on, kapsuloituu heissä ja toi ulkoinensotapaskakin iskunvaimenee enkä menetä heitä enneku heidän sielut kokevat Luojan ja siitä tuleva muistijälki siirtyy heidän mukanaan toiselle puolen mahdollistaen heidän menon Luojan tykö Taivaaseen.

        ei minunlaiset kait edes voi olla kaikenkattavasti tyytyväisiä täälläoloon .. koska rakkaus satuttaa liikaa. ja mitä enempi sen kehä laajenee, sitä suurempi toisten, monien, useiden kokeman kärsimyksen tuoma tuska on. empatia on erityisen epämiellyttävä kokemus, kun toinen laahaa siinä masiksessaan, myönnetty sellainen taikka kiellettysemmonen.

        siksi onkin se sanonta joka kuuluu

        sympattinen
        empaattinen, ja
        alkoholia tarvitseva

        todellisuus on tosin se, että se mistä kerron, koetaan höpönä. Ei minua uskota. Olen kuin televisio jolla ei ole kaukosäädintä. Olen spede.

        Ja voin sen todistaakin. Katson speden vanhoja videoita, ja tyhmänä niille hymyilen.

        Helvettivie, minä tykkään jopa nykäsestä! Minä oikeasti luen noita nykäsen parhaita iskulauseita ja saan noista iloa.

        ..minusta on tulossa tyhmä..

        meni vajaiksi peruselintoiminnot, sitten alko mennä näkökin. Ja nyt meni sitten aivotoimintakin.

        ...mutta minusta nykäsen jutut ovat syvällisiä.

        vaan kaikessa yksikertaisuudessaan, jostain minulle tuntemattomasta syystä, rukous on aidosti Luojan kanssa dialogisointia. Siitä todella, aidosti seuraa ihmeitä.

        Ja mitä tulee elämänosaan, niin on olemassa myös dynaamista kiitollisuutta; tarkoittaa siis sitä, että hyväksymme ja jopa iloitsemme KAIKESTA mitä Luoja meidän valitsee kokea. (Tuon maksimit on se, että pos ja neg eroa ei enää kykene erottaan). Johtuen siitä, että Hällä on taakuuvarmasti meidän omaa mieltämme korkeampi tiedostamisvoima. Ja koska Hän on rakastava ja hyväntahtoinen, se minkä Hän meille valitsee kokeaksemme, on pitkällä tähtäimellä meille aina ja poikkeuksetta optimaalisinta.

        Toisesta aito välittäminen johtaa onnellisuuteen. Ja se, että saa vaikuttaa toisen onnellisuden rakentamiseen luo täyttymystä, tarkoitusta ja jopa tuota mainitsemaasi tyytyväisyyttäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tästä TIETENKIN?
        Heh. Tässähän on yhdellä jo asennetta vaikka ihan muillekin jakaa. Hyvä?

        Mahtaako sinulla kenties olla jonkunmoinen luontainen taipumus sille, että viestisi senkun vaa paranevat entisestään? Tarttuvaaki? ;)

        Miellyttävä, vaikkakin kevyt kappale muuten. Muttei tuo kappale selitä tuota edellistä viestiäsi; Jonka otin kuvakaappauksella talteen ja ennen ku tää päivä on ohi, minä nuo ajatuksesi vielä kehystän ja työpöydälleni piristyksekseni laitan. Tuossa oli jo flow-tilaa, jopa hengellisyyttäkin..ehkä. ei ollenkaa hassumpaa, täten.

        Olen tainnut lukenut alkuperäisviestisi tällä hetkellä jo muutamanki kertaa ja edelleen tekee mieli käydä noita ajatuksiasi lisää ja paremmin läpi. Melko erikoista, itseasiassa; Ikäänkuin en saisi tuosta viestistä tarpeekseni..? Tätä ei ookka mulle ennen tainnut netis tapahtuu. Tämä on tuntuu todella, todella hintiltä jos olet äijä.. ehhh.. no joo.

        Kaksi hyvää viestii putkeen on jo eittämättä trendi. Mutta vaatisi kolmannenkin jotta stigallalasku everestin huipulta - laskuvarjo auki tai kii - ois taattu.

        Mazzy Star - Fade Into You (imy2 Cover)

        OMER BALIK - Coffee Blues [1 Hour]

        The Very Best Of ENYA Songs 🎵 ENYA Greatest Hits Full Album 🎵 ENYA Collection 2022

        täs eräältä minulle hiukan läheisemmäksikin muodostuneelta ihmiseltä tulkintaa:
        Chris Isaak - "Wicked Game" - Cover by Daisy Gray

        ..jk on kovinki itsevarmana, näköjään, mutta mahtaako itsevarmuus jatkua.. ja jos, niin mihin se on ankkuroitu noin vahvaksi????? Mäki haluun!

        (Ja muutama sataa muutakin kysymystä jotka mieleen tulee).

        Pitääpi paremmin analysoida tuo tekstisi.. enenevissä määrin oivallan tässä, että se ei ihan peruskivaalättäjalkaa olekaa..

        hmm.. sinä oot sitä !tiettyy! nostattavaa sorttii, etkö vaa..! :)
        heh, sainpas sut kiinni itse teos. :)))

        Pitääpä mennä rukoileen puuliiteriin hiukan lisää, josko kaltaisias alkais syntyä - sinne tonne tänne minne tahansa - ku sienii sateella. Sellanen ois siistii, taikka niih, Taivallista.

        ...sinä oot valmis. Syvimmät mahdolliset onniteluni. Sinä todella, aidosti olet valmis meneen Kotiin. Sanoinkuvaamattoman siistiä. Olen niin iloinen puolestasi, ettei mulla ole sanojakaan enää ilmaista itseäni. Upean positiivisen tunnekohunspiraalinkin saat toisissa aikaan kyllä. Ei ollenkaan hassumpi nosto.. ;) Korkeinta menestystä, aidosti, on menestyksen siirtäminen toisillekin, perintönä. Ja sen sinä tuolla ekalla viestilläsi onnistut tekeen.

        Huh huh jos osasin odottaa tätä. Tällainen, nää Luojan ihmeet, ovat ne jotka minut saavat pystyynkuolleesta eläväksi. Muu ei minulla enää tunnu yhtään missään. Vaikka positiivistakin olisi, niin siltikin koen sitä kaikkea kohtaan tuollaista mentaalisemotionaalista sokeutta vaan, kuin ei oiska ees. Mutta nämä, rakkauden taso.. ..minua jaksaa kyllä aina liikuttaa - ja isosti. Ja mikä rakkauden porteista sisäänmentäes, vaan sen itsensä yläpuolelta löytyy, syvästi.

        Jos lapsille makeiset ja lelut ovat kiva juttu, ja aikuisille ehkä raha ja valta, ni minulle rakkaus ja Luojan aidot ihmeet ovat sitä samaa kuin heille nuo. Vaan potenssiin aidosti ääretön. Minä olen kirjaimellisesti hulluna Jeesukseen. Olen naisiakin rakastanut käsittääkseni palavasti, mutta tuo luomakuntamme ja jopa itse elämänsysteemin Luoja ... on aidosti yli kaiken mitä kaikilla havaintojajärjestelmillä voi edes yrittää kaptivoida, kauneudessaan ja mahtavuudessaan. Ja mikä hulluinta!!!! Sitä on aina vaa lisää, ja lisää ja loppumattomasti lisää..!!!!!! :)))

        :)))))))
        :))))))))))))
        :)))))))))))))))))))))))))
        :))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

        En olis täällä enää jos ois valmis joten vielä on tehtävää ja pois kun aika. Enya oli tuttu ja muutkin maistu, kuunteleppa tätä jos viittit.
        https://www.youtube.com/watch?v=qzKihO6HFuQ
        Defy The Ocean - Elderflower [FULL ALBUM]

    • Anonyymi

      Kun kuluvan viikon kansainväliset turvallisuus- ja militaariset-neuvottelut on käyty, on tultu tilanteeseen, jossa voidaan enää odottaa tilanteen eskaloitumista III-maailmansodaksi.

      Haluavatko suomalaiset olla osa tätä maailmansotaa, suomalaiset ovat jo osa tätä tapahtumain kulkua.

      • Anonyymi

        Sodan eskaloituminen riippuu yksinomaan Venäjästä. Joko he aloittavat WW3:n, tai sitten lopettavat tällä hetkellä käymänsä sodan. Vaara väistyy heti, jos he lopettavat nykyisen hyökkäyssotansa.

        Entä Naton laajentuminen Suomeen ja Suomen kiihtyvä asevarustelu.

        Mainitsen tämän siksi, että sotaan tarvitaan kaksi osapuolta, ja osapuolena olemisen edellytyksenä on asenne, joka Suomessa on nyt voimakkaasti vastakkainasettelua rakentava.

        Nato ei laajene minnekään pakolla vaan peloissaan olevat maat hakevat Natosta turvaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato ei laajene minnekään pakolla vaan peloissaan olevat maat hakevat Natosta turvaa.

        aha, olet Erkki, no juu, sotapsykoosissa ollaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato ei laajene minnekään pakolla vaan peloissaan olevat maat hakevat Natosta turvaa.

        Sillä ei ole mitään väliä, miten USA:n etupiirin laajeneminen tapahtuu. Etupiirit itsessään on olennaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä Naton laajentuminen Suomeen ja Suomen kiihtyvä asevarustelu.

        Mainitsen tämän siksi, että sotaan tarvitaan kaksi osapuolta, ja osapuolena olemisen edellytyksenä on asenne, joka Suomessa on nyt voimakkaasti vastakkainasettelua rakentava.

        Nazivenäjä tietää, että Suomesta ei koskaan hyökätä Venäjälle, oli Suomi Natossa tai ei. Nato on puolustusliitto agressiivista Venäjän naZivaltiota vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä Naton laajentuminen Suomeen ja Suomen kiihtyvä asevarustelu.

        Mainitsen tämän siksi, että sotaan tarvitaan kaksi osapuolta, ja osapuolena olemisen edellytyksenä on asenne, joka Suomessa on nyt voimakkaasti vastakkainasettelua rakentava.

        NATOon pyritään ja anotaan. Venäjään otetaan pakolla.

      • Anonyymi

        Ei kukaan Sotaa halua mutta Suomi on geopoliittisen asemansa takia sen keskiössä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan Sotaa halua mutta Suomi on geopoliittisen asemansa takia sen keskiössä.

        Väärin.

        Jos sotaa ei aito valta haluaisi, sitä ei olisi. Aitoa valtaa ei kansallistasolla ole. Ei niin kauan aikaa kun muut kontrolloivat ulkoa mitä Suomessa kuuluu heidän ja niiden näkemyksen ja suunnitelman mukaan tapahtua.

        Ja sen sanon, että niin kauan aikaa kun se häiritsee mahdottoman paljon, että täällä on lukuisia ihmisiä jtk kristinuskon tarinan ovat kuulleet - ja täten tietävät rukouksen ja ihmeiden olemassaolosta, ois parempi luoda selvitymissuunnitelmii Suomelle suomalaisten iha itte.

        Suomen etu on se, että mm. tuo sanna saa tukea laadunvalvonnan, itsetuntemuksen ja jopa ihmeidenkin kontekstissa. Noilla tehkööt henkilöstöanalyysinsä. Ilman noita, olemme mielestäni entiset kun eskaloitumiset alkaa. Ja ne tulee alkamaan. Eikä tää tuu jäämään talouskiristysbumtsibumiin, kuten tästä vaiheesta markkinoidaan. Koska tavoite ei ole koskaan ollutkaan se hiphei, jota markkinoitiin. Vaan tavoite on CO2 nolla. Niin, ettei uloshengittäjii maailmaan jää enää yhtainuttakaan kappaletta. Etenkään maasta, jolla on kristinuskon symboli itse lipussaan.

        Tajutaanko tuota ajoissa, minä en sitä tiedä.

        Mut sen tiedän, että minä Suomessa rakkautta olen vuonna 2022 kohdannu. Ja sen on isoin keskisormi IKINÄ lontoolle.

        Ja näinä aikoina, kun ilmestyskirja tiivistyy, minunlaistani syvästi, syvästi liikuttavaa.

        Kävin riparin jsk yläasteella, ja melkein lennettiin sampan kanssa sieltä pihalle, ku veneellä soudettiin ja tunneilta myöhästeltiin. jssk kohtaa samppa minulle sanoi, että hälle oli kerrottu, että ainoa syy sille miksei meitä heitetty sieltä pihalle olivat meidän vastaukset niihin tunnillakysyttyihin. Noina aikoina minä olin ateisti. Tollaset uskoasiat olivat lähinnä hauskoja tarinoita ja teorioita. Tänään, en usko että yhtään kiitollisempi voisin ollakaan siitä, että tämä maa menee täyteen lopunaikaan kristittynä. Enkä tarkoita tuolla nimikristittykuvioita, vaan sitä, että tässä maassa edelleenkin ja vielä rakkautta ja ihmisten välisiä tosiyhteyksiä on olemassa.

        Suomi on melkoinen juttu, sille joka Suomesta tykkää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä Naton laajentuminen Suomeen ja Suomen kiihtyvä asevarustelu.

        Mainitsen tämän siksi, että sotaan tarvitaan kaksi osapuolta, ja osapuolena olemisen edellytyksenä on asenne, joka Suomessa on nyt voimakkaasti vastakkainasettelua rakentava.

        Mistä tuo Suomen varustelu johtuu? Juuri tuosta, kun Venäjä ei voi pysyä poiussa naapurimaista, vaan se on aina sotaa lietsomassa.

        Syyttäköön Venäjä itseään, että Kaikki naapurimaat haluavat suojautua noin agressiiviselta naapurilta.
        Ei Venäjän NATOA tarvitse pelätä, jos pysyy omien rajojensa sisäpuolella ja antaa naapuriensa elää rauhassa.

        Siinä se TOTUUS ON.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä ei ole mitään väliä, miten USA:n etupiirin laajeneminen tapahtuu. Etupiirit itsessään on olennaisia.

        Venäjähän niistä etupiireistä puhuu. USA ei mitään etupiirejä halua, mutta kaikki maat haluavat olla Naton jäseniä sen vuoksi, että historia on osoittanut, että Venäjän naapurissa ei muuten voi elää turvassa, jos ei ole tuollaista ylimääräistä turvaa kuten NATO.

        Näin ehkä Venäjäkin oppii pikku hiljaa pysymään omien rajojensa sisäpuolella ja elämään hyökkäilemättä naapureihinsa, kun se ei ole enää niin helppoa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Sota ei tunne takuu-eikä vakuutusmiehiä.

    • Anonyymi

      Sota loppuu JOS Venäjä lopettaa laittoman hyökkäyssotansa Ukrainassa!
      Koko sota ilman todellista syytä, rauhalliseen maahan joka ei uhannut ketään.
      Kyse Putinin pakkomielteestä valloittaa Ukraina ja enemmänkin. Valtapeli, ahneus, ryöstoretki! Venäjä itse on syyllinen sotaan! Nyt Transnistriassa Venäjän provosoimia iskuja mm. hallintorakennuksiin... sinnekin on aikomus päästä valtaamaan!
      Koko sodassa kyse sopimusten rikkomisesta, rikollisesta hyökkäyksestä. Venäjä aloitti tämän sodan ja voi sen lopettaa!!!
      Panisivat rahat hyvän tekemiseen maailmassa eikä hirveisiin tuhoaseisiin ja tuhoamiseen!!!

      • Anonyymi

        Ehkä - ylpeytemme vuoksi - on tullut aika.
        :((

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä - ylpeytemme vuoksi - on tullut aika.
        :((

        Ylpeä ei mistään on pskaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylpeä ei mistään on pskaa

        Noin minäkin ajattelin ennen, sitten joku hieman testasi minua, ja kun testit kai sitten hyväksytysti suoritin ni sain eteeni taulukon - joka muutti elämäni.

        Se taulukko edesauttoi oivaltamaan miten ylpeys, ihan sama millasta se on laadultaan taikka kuinka oikeutettua, sokaisee TÄYSIN rationaalisuudelta. Ja mikä vakavempaa, etäännyttää Luojan energian, eli armon suojakuvun päältämme; nii yksilöinä, ku jopa pahimmassa skenaariossa kollektiivisestikin, kuten s&g kävi.

        Minä olen valinnu tuon sijaan olla kiitollinen. Koska se elämä joka minulla on ollut, on ollut vanhempieni alkuihastuksen, valtion huolenpidon, ystävien tuen, ylempiarvoisten suunnannäytön, hapen, kollegoiden ja yhteistyökumppanien innostamisen ja etenkin Luojan armon aikaansaamaa.

        Olen toteuttanut kaikki unelmani jotka minulla on koskaan ollut. Ihan oikeasti ihan kaikki. Muttei jssk kohtaa tajusin, etteihän tästä mikään ollut omaa meriittiäni, vaan lähinnä olosuhteita ja muiden minulle jalostamia taitoa ja kykyä, eli onnea. Minä olen tavannut niin vaikutusvaltaisia ja niin varakkaita, ja niin fiksuja ja jopa viisaita, syvällisiä ja jopa, jopa pyhiäkin nyt poisnukkuneita ihmisiä, ettei tuonkaltainen mitenkään, ei siis mitenkään voi olla yksilön omaa käsialaa. Vaan tuossa on Jumala päättänyt viedä köyhän treen VVOn vuokratalosta muiden nostaman pojan läpi sen, mitä tämä maailma on, jotta voisi jonain päivänä, terveyteni minulta siirrettyään ensin, näyttää minulle tämän nettikirjoitteluni kautta, kuinka ilman Häntä, kaikki se mitä osaan ja mihin kykenen, on vettä vaan; enkä samanaikaista kansallistason yhteisrukousta saa edes pikkuvaltion kohdalla aikaan. Minä, joka ennen aidon vallan ytimessä ajattelin ja muut kilpaa suunnittelivat kuinka maailmanvalloituksen kulmakivet analysoidaan, hiotaan ja asetellaan sekä miten niistä vaiheittamiset täydellistetään sekä myös ylivarmistetaan, olen tänään nimetty luuseriksi, tyhmäksi, valehtelijaksi, ala-arvoiseksi ja vaikka miksikä muuksi. :D

        On helppo kuvitella itsestämme suuria, kun realiteetit tukevat suuruuttamme. Mutta minä olen tullut siihen johtopäätelmään, että Jumala nostaa ja Jumala myös laskee - sen mukaan mitä kukin sielu taikka sen sieluryhmä kulloinkin tarvitsee. Jeesus on dynaaminen, ja erityisen yksityiskohtainen makromikro kaveri.

        Joskus, se mitä Hän valitsee, on laittaa ratkaisut vaatimattoman NÄKÖISINÄ pyödälle, kuten nää mm-alafoorumin ihmiset täällä. Ja sitten asemissaolevat voivat vapaan tahdon periaatteen mukaisesti valita, ovatko "ylpeä ei mistään on paskaa" -asenteella liikkeellä, ikuisesti - vaiko nöyrtyvätkö kuulemaan vaikka sitäkin jolla ei hampaita ole, taikka nuoruuden kauneutta, taikka vanhuuden elämänkokemusta taikka jopa on vaikkapa kuten itse olen, surunmurtama. Jumala asettaa kaiken eteemme, hopealautasellekin jopa ja sitten me valitsemme joko ylpeinä, taikka loogisina. Koska yksi poissulkee aina ja poikkeuksetta toisen.

        Jos ylpeyden vaihtaa kiitollisuuteen, elämänlaatu raketoi katosta läpi sillä samalla sekunnilla.

        Kuten TRH taikka repe jsk sanoivat, elämä on valintoja täynnä. Ja valinnoilla aina seurauksensa. Viisasti sanoivat, vaikka pinnalliselta kliseeltä tuo aluksi näyttäisikin.

        Koska elämässä, jos laadunvalvontaan keskittyy, se kuvio jossa sanotaan ettei kaikki oo aina sitä miltä vaikuttaa, että varo jne. Pätee myös toisinkin päin. Eli jsk, se hampaaton, Frankfurtin kaduilla kerjäävä kun itse menen 30k puvussa neuvottelemaan DAX30laisten kanssa, kertookin sinulle tarinan insanity treeniohjelmasta, jota käytätkin loppuelämäsi. Hän oli joskus yrittäjä, epäonnistui. Ja sen epäonnistumisensa hetkettäisen ajanjakson kohdalla hänet tapasit. Mutta tänään, se sama mies, joka minulle tuon neuvon antoi, onkin jo maallisesti ainakin satakertaisesti vahvempi yrittäjänä kuin mitä ennen oli, vain ja ainoastaan siksi, että nöyrtyi oppimaan ylpeyden tuomista virheistään.

        Joskus valinnat vievät perikatoon, joskus selvitymiseen. Riippuen TÄYSIN laadunvalvonnasta. Etenkin oman asenteemme kohdalla.

        Mutta tuohon sen enempää teknisesti syventymättä, jokainen voi itse valita näiden kahden väliltä:

        ylpeyssokeus, yksisilmäisyys taikka jopa aito kyky nähdä asiat, kuten ne ontologisesti ovat.

        Rakkaus on se, miten nousta. Ja nostaa.

    • Anonyymi

      Hodorkovski sanoi BBC: n haastattelussa että Venäjän kansa ei pelkää Natoa, nähnyt ettei se ole mitenkään uhka. Valheilla koetetaan syöttää viholliskuvia kansalle..
      Nato ei ole tunkeutunut naapurimaihin ja alkanut hyökkäyssotia.
      Venäjän johto ja Putin tietävät saman.. oli tekosyy alkaa sota, samoin kuin natsismi.
      Tekosyiden vaihtelevaa luetteloa... kun kyse aikeesta vallata koko Ukraina ja Moldovakin.. enemmänkin mahdollisesti. Ainoa seikka Natossa hankala, vaikeuttaa valtauksia.Jos Putinilla ei olisi päämääriä ryöstöretkiin ja hyökkäyksiin naapurimaihin, ei häntä vaivaisi Nato, joka puolustusliitto!
      Zelensky sanoi että luopuu Naton tavoittelusta, silti pommitus ja valloitussota ei ole lakannut vaan pahenee.

      • Anonyymi

        Oletko tutustunut aiheesta muuhun kuin naton propagandaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko tutustunut aiheesta muuhun kuin naton propagandaan.

        Kyllä. Myös venäjän propagandaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko tutustunut aiheesta muuhun kuin naton propagandaan.

        Juu, Venäjän sotapropaganda on tuttua.

        Mites sinä, onko muu tuttua kuin Venäjän, joka on hyökkääjä, sotapropaganda omassa asiassaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, Venäjän sotapropaganda on tuttua.

        Mites sinä, onko muu tuttua kuin Venäjän, joka on hyökkääjä, sotapropaganda omassa asiassaan.

        En seuraa propagandaa, vaan faktoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko tutustunut aiheesta muuhun kuin naton propagandaan.

        Propakandaa harjoittaa vain Venäjä. NATO on rauhan liitto ja suojaa jäseniään tuollaiselta roistolta kuin Venäjä on.

    • Anonyymi

      turha sota... veljeskansaa kohtaan! Rauhan oloissa. Järjettömyyden huippu.
      Turhaa kärsimystä ja valtavaa tuhoa ja täyskaaos maailmassa..
      luulisi että Venäjän hallintokin haluaisi nauttia mukavasta elämästä, rikkauksineen,
      kevät tulee.. linnut eivät laula Mariupolissa. Ukrainan viljapelloilla raskasmetalliset sotaromut...
      Ettei nykyaikana Euroopassa kyetä sivistyneesti keskustelemaan vaan tämä
      hullu sotahelvetti... Venäjän hallinnon omaatuntoa ei paina miljoonat pakolaiset, tuhotut elämät, kuolleet lapset, kuolleet sotilaat... turhan takia.

      • Anonyymi

        sivistys on sellainen juttu, että sitä kannattaisi jokaisen tutkia enemmänkin

        sivistys on nimittäin todella, todella vaikea saavuttaa, jos onnellisuus on sidottu epäaitouksiin

    • Anonyymi

      "Mutta miksi muiden maiden pitäisi kärsiä Venäjän kehnosta sotaonnesta? Perinteisestihän asia on toisin päin."

      Milloin Venäjä on kärsinyt muiden valtioden huonosta sotaonnesta?

    • Anonyymi

      Luksus ja länsimaiset ylellisyydet kelpaavat Venäjän hallinnolle, sijoituksia ja asuntoja Euroopassa. Lavrovin tytärpuoli asuu Lontoossa. Kaikki " länsiviha" on skitsofreenista.
      Ja että Länsi haluaa tuhota Venäjän. Voisi pikemmin sanoa että Länsi haluaa vapauttaa Venäjän! Tämän merkitys on kirjaimellinen eikä tuhoaminen ja tappaminen mitä Venäjä kutsuu vapauttamiseksi....

      • Anonyymi

        Niin, se on kumma juttu, että kyllä länsimaiset asiat kelpaavat. Jos he nyt sitten aloittavat länsimaiden tuhoamisen, niin missä he sitten juhlivat, nostelevat maljoja, ostelevat hienoja vaatteita ja laukkuja, jos kaikki on pommitettu maan tasalle.

      • Anonyymi

        Oligarkkien jalkavaimot itkevät, kun ei saa Louis Vuittonin laukkuja enää. Voi maansuru.
        Ja milläs Yön Sudet ajelevat, jos Harrikoitakaan ei enää tuoda ?? Uralit olisi isänmaallisia, mutta eihän ne paskat mitään kestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, se on kumma juttu, että kyllä länsimaiset asiat kelpaavat. Jos he nyt sitten aloittavat länsimaiden tuhoamisen, niin missä he sitten juhlivat, nostelevat maljoja, ostelevat hienoja vaatteita ja laukkuja, jos kaikki on pommitettu maan tasalle.

        Mietin tuossa, että kuinka high life bunkkereita mahtaakaan olla maailmassa olemassa, jos rajattomilla resurseilla niitä on rakennellu vuosikymmeniä ympäri maailmaa kai sitten.

        Tyyliin suihkulähde joka ruiskuttaa moet:ia? Kookospuita sisätiloissa? Kanakasvattamo, munia varten? Surffiaallot ja vesipuistoserenan maanalainen kopiokin? Ainoa asia mitä ei olla otettu huomioon, on että 4.6vuotta tästä eteenpäin ja kaikensortin tilpehöörit saattavat jäädä historiaksi vaan.

        Minuakin hieman harmittaa infra .. tuossa on menny lähes sata vuotta että on saatu maailmaa moderniksi. Mutta tuossa samassa on sivuutettu kontakti elämän tarkoitukseen, kai sitten. Ja niinhän se menee, että tavallaan kun sitä yltäkylläisyyttä on, ekstrahyvinvointia siis, niin ei sitä tapaa kiinnostaa pahemmin ikuisuus. Muttei tuo ole välttämättä niin iso ongelma kai. Iso ongelma on se, että on ollut olemassa valmius, jalkautettu sellainen, kusta toisen kengännauhojen päälle, jotta itsellä ois kaikki, kun se toinen siinä vieressä, haiseekin jo. Ei se vihaa ole, eikä edes suoraa välinpitämättömyyttäkään edes. Vaan altruismin vastakohtaa. Ja niin, egoismi tämän kaiken mahdollisti. Ihana, limainen egoismi.

        Tässä kohtaa ihmiset voivat edelleen rukoilla ihmettä / ihmeitä Luojalta. Jos jollain on parempia ideoita, ne esittäkööt jos niin haluaa tehdä, minulla ei niitä enää ole.

        ..onhan tää surullista. Mutta ehkä rukous sitten luo semmosseen suojakuvun tms.

      • Anonyymi

        No ihan kiitollisna mielinhän varmasti Euroopan telakoilla on rakenneltu oligarkeille näitä luksusjahteja vaikka ollut aivan hyvin tiedossa millaisin menetelmin noi miljardiomaisuudet on kasaan kleptokratiassa hankittu, että pata jälleen kattilaa soimaa.

      • Anonyymi

        Kaikki oligarkkit omistavat lännessä vaikka mitä. Niin myös Putin. Hänellö on miljoonien ellei miljardien omaisuus piilotettuna länteen.

        Venäjän kansa ei taida tietää tuota todellisuutta noista valtion varoista. Ne ovat valuneet aivan muitten omaisuudeksi kuin Venäjän kansan.

        Sitten vielä nuo ressukat venäläiset näyttävät uskovan noitten Putinin ja Lavrovin valheisiin.

    • Anonyymi

      Rooseveel ja varsinkin winston puhalsi sikaristaan sauhut suomenkin silmille veljeillessään stalinin kanssa!winston oli jopa innostunut nostelemaan drinkkejä stalinin kunniaksi!

      • Anonyymi

        Sanoi kumminkin lopuksi, että tais tulla teurastettua väärä Sika.

      • Anonyymi

        pitivät ryyppybileet sodan jälkeen.

      • Anonyymi

        Usa on nykypäivän Stalin.

    • Anonyymi

      Putin uhkaili ydinaseilla, alkaen v 2014. Medvedev uhkaili niiden käytöllä Ukrainan sodan alettua ja venäjän armeijan osoittauduttua heikoksi. Nyt samaan kuoroon on liittynyt Lavrov, joka ww3 ja ydinaseuhkailuillaan osoittaa venäjän olevan todella heikko - niin sotilaallisessa mielessä, kuin myös taloudessa. Pakotteet purevat, ja Ukrainan armeija jauhaa venäjän armeijaa palasiksi. Siinä syy paniikkiin.

      • Anonyymi

        Medvedev on Putinin juoksupoika. Puhuu, mitä Putin käskee puhua.

    • Anonyymi

      Venäjä on maailman mahtivaltio ja päättää miten kaikkien muiden maiden tulee elää, jos eivät tottele niin sitten ww3

      • Anonyymi

        Venäjä on se kaikkein heikoin lenkki koko maailmassa. Alikehittynyt, imperialistinen roistovaltio, joka ei tule saamaan kunnioitusta, tai edes hyväksyntää osakseen seuraavaan 20 vuoteen. Venäjä on ulkona kaikesta.

      • Anonyymi

        Traditiona on ollut ihmiskunnalla se, että se määrää jolla on voimakkain sotavoima. :(

        Ei mitään tekemistä, siis jos koko ihmiskuntaa katsoo, minkään periaatteellisuuden kanssa.

        villi alkukantainen sivistynyt ja pyhä. viimeistä ei ole tainnutkaan solomonin jälkeen ollakaan?

        Tää on jo ku kattois discovery channelia, taikka animal planettia. Ei mtn eroa. Eikä oo tuhansiin vuosiin ollutkaan.

        Minulla oli tuttu mies lontoossa, joka kehoitti minua katsomaan ympärillämmeolevia ihmisiä kysyen samalla että mitä näen. Sanoin että ihmisiä juhla-asuissaan juttelemassa toisilleen.
        Tiedättekö mitä hän sanoi näkevänsä? Hän kertoi havaitsevansa kasan elukoita, jotka ovat laittaneet ommeltuja rättejä päällensä, tekohymyt naamalleen ja menevät kaikki tilaisuuden jälkeen jonnekin, ainoana toiveenaan lisäetuoikeudet VERRATTUNA toisiin. Hänestä se oli kaunista, koska kaikki tilaisuuden ihmiset olivat heidän orjiaan. Ja vieläpä mielellään.

        tuollainen maailma on ilman syvällisyyttä ja ilman välittömistä, tekosivistynyt.

    • Tyypillistä venäläisten epämääostä uhkailua. Sanoisi suoraan, miten asia on. Kukaan muu ei käytä ydinasetta ensimmäisenä, ellei Venäjä itse niin tee.

      • Anonyymi

        Jos Venäjä käyttää pieniä ydinaseita rajoitetusti Euroopassa, niin USA ei käytä ydinaseita lainkaan.

        USA ei vaaranna omia kaupunkejaan mitättömien Euroopan maiden takia.

      • Anonyymi

        Juuri niin, kukaan muu ei sitä aloita. Kun nyt saisi niiden aivoihin tämän menemään, että ihan itse ovat aloittaneet koko jutun tunkeutumalla toisten maahan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin, kukaan muu ei sitä aloita. Kun nyt saisi niiden aivoihin tämän menemään, että ihan itse ovat aloittaneet koko jutun tunkeutumalla toisten maahan.

        Länsi on tukenut värivallankumouksia nostaen valtaan eri maissa Moskovaan vihamielisesti suhtautuvia poliittisia toimijoita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Länsi on tukenut värivallankumouksia nostaen valtaan eri maissa Moskovaan vihamielisesti suhtautuvia poliittisia toimijoita.

        Länsi? Ei, vaan demokratia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Venäjä käyttää pieniä ydinaseita rajoitetusti Euroopassa, niin USA ei käytä ydinaseita lainkaan.

        USA ei vaaranna omia kaupunkejaan mitättömien Euroopan maiden takia.

        Jos Venäjä käyttää pieniä ydinaseita Euroopassa, niin ainakin Ranska ja Britannia vastaavat.
        Jos Venäjä käyttää Nato maata vastaan ydinasetta, on hyvin todennäköistä, että USA vastaa.

        Vain idiootti ottaisi sellaisen riskin. Vaikka Putin saattaa olla idiootti, niin viimekädessä ydinaseen käytöstä vastaavat kenraalit eivät ole.

        Ei käyttäisi, jos ydinaseita ei käytettäisi Ranskan tai Britannian joukkoja vastaan.
        Ydinasevallat ovat itse turvassa. Miksi niillä olisi kiinnostusta vaarantaa oma turvallisuutensa ydinaseilla tilanteessa, jossa ydinaseita ei ole käytetty niitä vastaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Venäjä käyttää pieniä ydinaseita rajoitetusti Euroopassa, niin USA ei käytä ydinaseita lainkaan.

        USA ei vaaranna omia kaupunkejaan mitättömien Euroopan maiden takia.

        Ei USA. Mutta se ei olekaan ainoa ydinasevaltio maailmassa.
        Euroopastakin löytyy puhtia...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Venäjä käyttää pieniä ydinaseita Euroopassa, niin ainakin Ranska ja Britannia vastaavat.
        Jos Venäjä käyttää Nato maata vastaan ydinasetta, on hyvin todennäköistä, että USA vastaa.

        Vain idiootti ottaisi sellaisen riskin. Vaikka Putin saattaa olla idiootti, niin viimekädessä ydinaseen käytöstä vastaavat kenraalit eivät ole.

        sotilasliiton kanssa tulee ydinasekuvio, mutta ainoastaan tiettyjen maiden kohdalla.
        niin, hyvä kysymys onkin kai sitten se, kuinka lojaaleita itänaapurin herrayliherran kentsut maalleen ovat.

        Jos nuo strategiset alkaa paukkua, niin isoa tuhoahan ne aiheuttaa.. :(
        Mutta vielä ongelmallisempaa on se hiton kaikkialle leviävä säteily mikä noista seuraa. :(((

        Ja se säteily on ongelma silloinkin, jos aseita vaikka pa Ukrainassa laajemmin käytetään. Se on ongelma myös Venäjälle itselleen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei käyttäisi, jos ydinaseita ei käytettäisi Ranskan tai Britannian joukkoja vastaan.
        Ydinasevallat ovat itse turvassa. Miksi niillä olisi kiinnostusta vaarantaa oma turvallisuutensa ydinaseilla tilanteessa, jossa ydinaseita ei ole käytetty niitä vastaan?

        Järjetön ajatus. Ymmärrätkö sinä lainkaan mistä puhut?

      • Anonyymi
        TruthReallyHurts kirjoitti:

        Ja se säteily on ongelma silloinkin, jos aseita vaikka pa Ukrainassa laajemmin käytetään. Se on ongelma myös Venäjälle itselleen.

        Tottakai. Mutta nimenomaan "jos ukr:ssa LAAJEMMINKIN käytetään". Nyt riippuu tottakai ilmavirroista jne SEKÄ paikallisista ydinvoimaloista bonuksena.

        Tsernob. vaikutti paitsi v-venäjään myös tuohon venäjään itseensäkin silloin -86 kesälläkö oli. Ja se on vielä kohtuu etäällä itäukr raja-alueesta venäjän kanssa; Saa nähdä nyt mihin ne iskemät tulee, jos ukr ylipäätään niitä kohdistavat; tosin voivat myös pakkopullattaa antautumisen noin.

        Minä olen enempi kiinnostunut noista baltioista. Pidän lähes varmana sitä, että niitä tullaan mattopommittamaan. Voivat helposti nousta 100k kuolemantapaukseen per vuorokausi, per maa. Ylikin. :(

        Ja erityisen tärkeää on se (jos tuo on se järjestys siis), kuinka Suomi tuohon reagoi. Koska tuon jälkeen alueellisesti seuraava looginen kohde on jo suoraan vallat norjassa / lapissa / ruotsinorjanrajalla. Jopa lähestulkoon samanaikaisenakin.

        Tuossa on tuhannen taalan paikka väistää jotenkin tuon siirron syvempi kokonaisuus ja antaa sodan mennä sittemmin etelään; Pidän äärimmäisen todennäköisenä sitä, ettei venäjä tule häviämään omaa "hyökkäyspuolustustaan" norjassa. nukettavat mahdollisesti vasta tuolla ekaa kertaa. Ei todennäköisesti mutta mahdollisesti. uraleilta tänne heille se ydinvenäjä.

        Sitten alueellisesti heikentyneelle maa-alalle tulevatkin jo heti perään kinuskit. Mut noita ei enää kiinnostaakaan puolustaa olemassaoloaan sotilasliittokuvioita vastaan, vaa viiä omamme. Juomaveden tähden.

        Olisi paljon enemmänkin sanottavaa, yksityiskohtaisemmin TRH, mutta tämä tosiaan on internettikeskustelu.

        Minua tosin jännittää ja into on todella kova josko sanna tulee kykenemään turvautumaan Toveriin, Puheloiseen, Nisulaankin PVn puolella, noin esmenä jos (ja kun) venäjä meidän päällemme tulee. Ja josko osaa lähettää minut, sinut ja muita täältä joilla kykyä on diplomatiapuolella, delegaation muodossa siis, edes tuolloin neuvottelemaan rauhaa.. Vai meneekö tää todella, aidosti kentän puolelta käsin, koko väestönsuojausdialogi. Tuli miettineeksi että, voiko tää todellakin mennä muka niin, että megafonit kädessä yhdessä yhteenääneen huudetaan sieltä englanniksi (ku kukaan kai venäjää osaa), että me sissipuolustetaan viimeiseen aikuiseen asti eikä pelätä nuketustakaan. Vai saadaanko me sittenkin käyttää tuota suomenvenäläissuojaamisässää edunvalvojanamme, ennaltaehkäisevästi.. valintoi elämä täys.

        En hyvä mies tiedä. Mutta jos alasti minut eturintamien väliin laitetaan rukoileen ihmettä, niin minä senkin TRH teen; minulla kun on ainoastaan suruni menetettävänä kai sitte. Enkä jaksa enää aikuisena miehenä vollata; itkekööt he, joilla elämähalua vielä on.

        Mutta sen ajatuksen toistan; Ottakaa mm-alafoorumin ihmisistä neuvoa.antava elin valtionjohdolle, edes vaihtoehtoinen. Ymmärrän ettei minusta ole helppo pitää, koska puhun Jumalasta ja ihmeistä (joka kuulostaa älyvapaalta tottakai, vaan ei sitä ole vaan totuus), mutta täällä on muita, jotka ovat aidosti sekä luotettavia että viisaitakin; Eikä minun tuota sinulle kuulu uudelleenhahmottaa, tiedät se erinomaisesti itsekin. Näidenkaltainen porukka ei toista kertaa elämässä tule enää vastaan. Ja TRH, kun sotapaska alkaa, tää nimenomainen porukka hajaantuu, ellei sitä positiivissävytteisesti yhdistetä mitä pikimmiten..

        Vaan jos nämä ihmiset yhdistetään ja heitä aidosti kuullaan, takaan sen, että hyvin lähelle sadan prosentin selvitymismahiksia noustaan. Ja jos esmes sanna tutustuu hiukan itseensä, teillä on tälle tiimille johtaja joka tulee taitamaan yliprosentuaalisenkin. Tuollon venäjä kuvio muuttuu ratkottavaksi ja heidän huomio tulee suunnata kohti kinuskeja. Ja sitten independence day -elokuvan IRL-versiota. ..Mutta tuo viimeinen on ainoastaan rukoussuojan kautta voitettavissa.

        Se, että ollaan pieni väestö, ei saa tarkoittaa sitä, että olisimme myös epätaitava, tyhmä taikka kyvytön. Karatessa heikompi voittaa vahvemman. Siksi jokainen on tärkeä. Koska kuten tiedät, ketju on tasan niin vahva ku mitä sen heikoin lenkki on. Mutta jsk, sillä heikoimmalla lenkillä, heillä onkin kirkkain katsaus siihen, mikä heidän aito intohimonsa on. Meille, täällä mm.alafoorumilla, se on ollut ja on Suomen aito hyvinvointi.

        Minulta on voimavarat kokolailla jo ehtyneet, mutta te muut, jotka koette tekin yhteyttä tähän maahan ja tähän kansaan, voitte tuon edelleen toteuttaa.

        Sen takaan, että tällä foorumilla on ihmisiä jotka Suomesta aidosti välittävät. Ja niin valtiolle kuin kansallekin merkittävää lisäarvoa ilman muuta osaavat, kykenevät ja jos heitä positiivisesti innostaa, myös tulevat tarjoamaankin. Minä en voi kuin kertoa tuosta mahdollisuudestsa. Päätös tuonkaltaisesta on teidän.

        Mitä tulee säteilyyn täällä meillä, paras tapa suojautua siltä, on poistaa noiden halu nukettaa meitä.

        Ja kiitos, että jaksat vastailla minullekin TRH. Kuten tiedät, minulla ei ystäväpuolella pahemmin ketään valitettavasti olekaan.

        ...

        Minä en oikein jaksa enkä kykene uskomaan siihen, että ydinaseita tuosta vain alettaisiin käyttää. Elän myöskin hurskaasta toivossa, että jos Putin alkaisi oikeasti vaatia ydinaseiden käyttöä ilman todellista uhkaa Venäjän totaalisesta tuhoutumisesta, komentoketju Venäjän sotilaallisessa organisaatiossa pysäyttäisi prosessin.

        Ajatus siitä, että Venäjä saisi hyökkäillä Naton jäsenmaihin, ei ole oikein realistinen. Faktaa näyttäisi myös olevan se, että Venäjän sotilaalliset kyvyt eivät ole huipputasoa.

        Myös luvut ovat Venäjää vastaan. Edes Kiinan ja Venäjän yhdistyneet asevoimat eivät menestyisi sodassa Natoa vastaan.

        Ymmärrän näkökulmasi. Onhan se psyykkisesti hitonmoisen stressi hyväksyy tuollainen toisen valta ja hallinta jnk hiton napin kautta omaan elämään. Mutta tuota se sotavoima vaan TRH on. Viidakon lakihan kaikki ilman aitoa välittämistä aina on ollut, vahvempi sanelee. Sitten on vielä lontoon tietovalta kaiken tuonkaltaisen yli. Se ettei kykene, tarkoittaa ainoastaan sitä, ettei tiedä vielä kokonaisuuden yhtälöiden kaikkia vakioita, muuttujia sekä niiden interaktioita. Se on oiottavissa. Käsittelen itse tuota ydinasedilemmaa show:na, jossa olemassaolo riippuu shown uskottavuudesta.

        Sinä ja sinun hurskaat toiveesi kentsujen lojaalittomuuksista; hyvä mies, nuo eivät ole aviossa olevia naisia, jtk hakevat ainiaan lisäjännitystä elämäänsä. Siellä tehtaillaan matikkamallit, jtk tarkistetaan sotilasasiantuntijoiden toimesta ja esitellään yleensä se info kaikille; se joka taitaa tieteen filosofian, joka rakentaa ne kehykset ja ne peruspilarit sille datatulkinnalle, sanelee tosiasiallisesti sen ensimmäisen sanan. Ja kuten tiet, jos matikassa tekee virheen, tahattomasti (taikka tahallaa) siis alussa, koko prosessi tilttaa. Tuolla sitä aitoa valtaa on. Noin syvällä.

        Vaikka koko venäjä ottaisi jäätävät, totaalisetkin damaget, ei se siltikään vaikuta niihin bunkkereihin joita maan alla on. Niissä on safkaa, kaikkialla maailmassa, kymmeniksi vuosiksi.

        Voi olla, ja pitäisi olla juurikin noin. Mutta se vitosartikla, on aivan mahdotonta ettet olisi sitä lukenut, mutta oletko huomannut miten uskomattoman tulkinnanvarainen se on sen suhteen, KUINKA paljon ja MITEN sitä hyökättyä autetaan. Miksei siinä lue esmes näin:

        (Ja tämä on vain yksi perspektiivi, yhden ihmisen yksi älytön taikka vähä-älyinen ajatus).

        Jokainen valtio allokoi 25% (populaatiotason)miesvahvuudestaan ja 25% asevahvuudestaan nimenomaisen maan puolustukseen 24h jänteellä hyökkäyksestä.
        Eli jos esmes valloissa on erittäin suurpiirteisesti 300m ihmistä ja 150m miespuolista, joista 100m ovat aikuisia ja noin 18-65v rangessa niin noista se neljännes tänne rajamiesvahvuuteen sitten; sama noista KAIKISTA jäsenmaista.

        Tuolloin minäkin mahdollisesti puoltaisin sitä riskrewardia jossa itsemääräämisoikeus ja sotilasitsenäisyys määräysoikeuksineen lahjoitetaan, jos tuolloinkaan, EUn tapaan talouspuolella. Minusta on epäilyttävää jakaa se itsenäisyys jnk vuoksi muut kuoli venäjän ukr div 44 vastaan taistelles aiemmin yhtään kellekään muulle, ulos. Etenkään tuollaisen proksiviritelmän alaisuuteen, joka diilinä on minusta kehno - lukuunottamatta toimivaa pelotevaikutusta. Mutta minä en tuosta päätä. Eikä sillä ole muutenkaan hittoakaan väliä mitä minä sanon, muutenkaan. Sen todistaa se, että olen kirjoittanut tännekin reipasta toista vuotta, eikä MITÄÄN siitä mitä olen huomauttanut olla otettu huomioon. En minä pyytänyt olla muiden tykkäämä. Taikka epätykättävä. En pyytänyt että kukaan rakastuisi minuun taikka pyörittelisi silmiään kohdallani, että ei taas tuota sössöttäjää. Ainoa asia mitä pyysin, on että kertomani ideat käsiteltäisiin aidosti. Mutta vakuutuin ettei tuolle ole tilaa, koska kukaan ei halua edes etäisestikään, oppia ymmärtämään mitä valta ontologisimmin on.

        (Ja nimenomaan tuon vuoksi meitä muut ajopuuttavat. Mutta asiayhteydellisesti jos aikomuksesi on käyttää meidän rajaa hyödyntääksesi meitä, meidän koko maata ja sen kansaa kiilana sota-ambitiossasi, olisi keskusteluyhteys kyllä just ja tasan siinä; noita hymysuisia sormet seläntakana ristissä -tyylisii jälkidissauksia kun on ihmiskunnan hissa täys, ei tarvita ekstraesmei, etenkään testattuna tällä kansalla).

        Valta ei ole täydellisiä sanavalintoja taikka nokkeluutta, ei tunteita eikä logiikkaa, ei massanhallintaa eikä eden omanmielenhallintaakaan. Valta on erityisen poikkeuksellisen syvää yksilösysteemimatematiikkaa. Ja mitä abstraktimpaa matematiikkaa, ihminen, multidimensionaalisena käsittää (kykenee datana taikka infona prosessoimaan), sitä paremmin ymmärtää ja voipi käytännöntasolla soveltaa tehdes myös näitä pikkutason kansallisia TÄSMÄstrategisia siirtoja - mutta ainoastaan silloin, ja nimenomaan sillä ehdolla et toisistakin välittää. Ja tuossa on se mistä Jeesus puhui, kertoessaan tavalla jos toisellakin siitä, että saat tehdä mitä haluat, kunhan vain rakastat, eli välität siitä toisestakin - aidosti. Valta tuo mukanaan melkoisen vastuun. Ja iso valta tuo mukanaan mahdollisuuden hajottaa kaikki taikka eheyttää kaikki. Ja absoluuttinen valta, jota siis ei enää ihmisillä eikä muulla ole, tuo mukanaan mahdollisuuden hallinnoida jopa sielun ikuisuutta. Jos toisesta välittää, häntä saa johtaa. Muuten ei, koska egoismi tuhoaa positiiviset hedelmät.

        Minä en pidä sitä todennäköisenä että saisi hyökkäillä vapaasti sotilasliiton maihin, mutta ei lontoo taikka vallat nuketuksia ala kyllä ottaan vastaan viron, taikka kroatian vuoksi. Se ei vaan mene noin. Ellei sitten lontoo ole jo tehnyt exittinsä ja väestövähennä just ja tasan tuolla tavoinKIN. Tuolloin kyllä maa palaa tuhkaksi. Ilman muuta noin.

        1/2

    • Anonyymi

      Mitä isompi ja laajempi rähinä, sen parempi.

      • Anonyymi

        No nni.. :(

    • Anonyymi

      Lavrovinkin kannattaa toivoa, ettei se ww3 syty. Siinä hajoaa Kremlit, Moskovat ja Pietarit.

      • Anonyymi

        Ei hajoa. Tai jos hajoaa, niin hajoaa myös Berliinin ja Brysselit ja Washingtonit ja New Yorkit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei hajoa. Tai jos hajoaa, niin hajoaa myös Berliinin ja Brysselit ja Washingtonit ja New Yorkit.

        Jos kolmas maailmasota käydään ydinasein, niin neljäs käydään kivin ja kepein. (Einsteinia vapaasti siteeraten)

        Ydinsotaa ei voi käydä rajoitetusti. Iskua seuraa kostoisku. Ydinsodan seurauksena suuri osa maapallosta muuttuu radioaktiiviseksi hautausmaaksi ja Venäjä on yksi pahiten kärsivistä USA:n ja Euroopan ohella. Tämä on fakta, jonka Lavrovkin hyvin tietää.

        bunkkereita. Kaikilla noita on. ihan kaikilla joilla ydinaseita omasta takaa on. Ne menee kilometrejä vuorten sisään nuo ydinaseväestlnsuojat..

        itse sössötin siitä delegaatiosta ennen näitä ydinaseuhkapuheita mitä tässä nykyään kuullaan. Tein sen siksi, koska ajattelin ettei ole optimaalista saada noiden, puolin ja toisin lähetettävien ohjusten torjuntoja niin ikään suoraan Suomen maaperän yläpuolella. se kontaktirintama olisi ollut tuolla tavoin itämeri ja tuo norjan raja ehkä sitten.

        Mutta valinta oli toinen jne yms. eikä siitä kitinää ole mielekästä tehdä enää tässä vaihessa. On mitä on, viimekädessä.

    • Anonyymi

      Ja tuommoinen iso raketti mikä kantaa useita ydinkätkiä on niin hidas että se kerätään tiputtamaan sinne siperiaan

      • Anonyymi

        Ei keretä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei keretä.

        Ei niin, ellei verkostonutta satelliittilaseria ole.
        Ja tuolloinkin on ongelmana peiliteknologiat.
        pelkkää paskaa, kaikki :((

        mutta sitten on olemassa rukous ja Luojan ihmeet. Siellä tarvittava lisäarvo ois. Mutta kun tuon olemassaoloonkaan ei edes uskota, puhumattakaan yhdessärukoilusta. :(

    • Anonyymi

      Lavrov yrittää rakentaa kv. oikeudellisesti kestävät perustelut maailmansodan aloittamiselle. Ensin nootti lähetetty USA:lle ja nyt uhkaus myös lausuttu ääneen. Venäläistä shakkia ja rulettia samassa paketissa.

      • Anonyymi

        Juu, minäki oon havainnut täysin samaa. Yksi tuollainen sivuveto oli sen heidän suurlähetystölleen kirjoittama viesti että pyytäkää suomenvenälaisiltä kirjallisia esityksia kaltoinkohdelluksitulostaan. Vähän huolestuttaa tietysti se kuminauhamaisuus tässä kaikessa, mutta minä en tuolle mitään voi. Ei sillä ole väliä mitä minä taikka sinä sanot. Tässä on kyseessä satan vastaan Jumalan luomakunta mukaanlukien kolo ihmislaji, vaikka vaikuttaisi kuinka siltä että kansakuntatasolla vielä muka jotain siirreltäis.

        Oon tässä jo pitempäänkin alkanut nähdä mm. sannassakin kauniita asioita. Korostetulla tapaa; ikään kuin niistä negatiivisista ei jaksaisi oma mieli enää edes välittääkään. Se on ollut mielusaa, minulle. Toivottavasti taivaspaikka löytyisi minullekin, koska koitin rakastaa parhaan osaamisen ja kykyni mukaan kaikkia. Jos ei heti, niin vaikkapa toisen tulemisen kohdalla, sen ilmestyskirjan tuomiopäivän yhteydessä edes. Se ois siistiä.

        Muttei pakko ole silloinkaan, koska maailman on täys minua paljonkin parempia ihmisiä.

    • Anonyymi

      Paskahousu hygieniavaipponeen avasi taas typerän naamansa.

    • Anonyymi

      Venäjällä vallassa on vain Putin.
      Hän leikkii, mutta hänellä on lapsia ja hänen uhkauksiaan on arvioitava vain manipulointina.
      Liikaa valtaa saanut kun pyytää saada voittaa operaationsa taikka ...

      Niin todistajat. On muistettava että ei ole sotaa, mikä olisi yksi välttämättömistä lopun merkeistä. Operaatio ei ole mikään lopun merkki

      • Anonyymi

        Putinin lapset vietävä Ukrainaan ihmiskilviksi. Salainen paikka, esim. rautatieasema, kasarmi, varasto vaihdettava joka yö.
        Toisaalta tapattihan Stalinkin oman poikansa, ei siellä ole ihmisellä arvoa.

    • Lavrov on tässä asiassa asiantuntija, koska hän edustaa roisovaltiota joka on käytännössä ainoa mahdollinen kolmannen maailmansodan aloittaja.

      • Anonyymi

        USA ylläpitää keskitysleiriä Guantanamossa, missä kidutetaan sinne siepattuja ihmisiä.

        Ihmisten kiduttamista alemmas ei voi vajota, joten on turha väittää, etteikö USA (NATO) olisi uhka.

        Jo oli taas umpityhmä kommentti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        USA ylläpitää keskitysleiriä Guantanamossa, missä kidutetaan sinne siepattuja ihmisiä.

        Ihmisten kiduttamista alemmas ei voi vajota, joten on turha väittää, etteikö USA (NATO) olisi uhka.

        USA:n ja Naton uhka on Putinin propagandaa, jolla hän yrittää oikeuttaa kansainvälisten sopimusten rikkomisen ja sotarikokset.

      • Venäjä on miehittänyt laittomasti Krimin ja nyt yrittänyt tehdä laajamittaisen hyökkäyksen muualle Ukrainaan. Tämän päivän uutiset viittaavat siihen, että myös Moldova on Venäjän tähtäimessä.

        Venäjä on aloittanut sodan Euroopassa eikä sitä voi sivuuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA ylläpitää keskitysleiriä Guantanamossa, missä kidutetaan sinne siepattuja ihmisiä.

        Ihmisten kiduttamista alemmas ei voi vajota, joten on turha väittää, etteikö USA (NATO) olisi uhka.

        Onneksi venäjällä kohdellaan kaikkia pidätettyjä ihmisarvoisesti ja hyvin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi venäjällä kohdellaan kaikkia pidätettyjä ihmisarvoisesti ja hyvin.

        Ja useat väärinajattelijat säästyvät vankilalta kokonaan, kuten toimittaja Anna Politkovskaja, joka teloitettiin 2006 kotitalonsa ovelle.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Ja useat väärinajattelijat säästyvät vankilalta kokonaan, kuten toimittaja Anna Politkovskaja, joka teloitettiin 2006 kotitalonsa ovelle.

        Myös John Lennon koki kohtalonsa kotitalonsa ovella New York:ssa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Myös John Lennon koki kohtalonsa kotitalonsa ovella New York:ssa.

        Sen teki hullu fani, eikä Lennonin kotimaan hallitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA ylläpitää keskitysleiriä Guantanamossa, missä kidutetaan sinne siepattuja ihmisiä.

        Ihmisten kiduttamista alemmas ei voi vajota, joten on turha väittää, etteikö USA (NATO) olisi uhka.

        Oletko tutustunut Venäjän pahimpiin rangaistuslaitoksiin? Puhu sitten Guantanamosta, kun ensin olet tutustunut niihin.

        Luulenpa, että ovat vielä pahempia laitoksia kuin konsanaan tuo Guantanamo,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös John Lennon koki kohtalonsa kotitalonsa ovella New York:ssa.

        Se ei vain ollut mikään valtiovallan aiheuttama murha. Se oli jonkun mielisairaan teko. Venäjällä valtiovalta tapattaa ihmisiä, joitten ajama ihmisoikeusasia ei miellytä Putinia.

        Putin tapattaa kaikki, jotka eivät ole alistuneet Putinin komentoon. Heitä löytyy ympäri Eurooppaa, Nytkin kaksi upseeriperhettå, jotka ovat Putinin toimesta tapettu.

    • Anonyymi

      Meidän on vaan jokaisen sopeuduttava siihen, että omasta mukavuudesta ja muusta voidaan joutua luopumaan.
      Miettiä sitä mikä on tärkeintä, kuten hengittäminen, jonkun ravintoannoksen ja veden saaminen, ja nukkuminen välillä.
      Pystymmekö elämään jollain vähällä, lähes luonnon antimilla. Mistä saamme suojaa kylmää ja tuulta vastaan.
      Eläimet tekevät suojaisan pesän itselleen, meidänkin on opittava vaikka kaivamaan pieni potero metsään. Onko meillä se taito vai osaammeko vaan kävellä valmiiseen pöytään asfalttikatuja pitkin.
      Laatikaa nyt strategia valmiiksi itsellenne ja perheellenne, ja rukoilkaa, ettei sitä ikinä tarvita.

      • Anonyymi

        Tässä taitaakin olla tämän alkuvuoden paras viesti. Kiitämme siitä.

        Jos nämä ovat lopun ajat, neuvosi tulevat olemaan arvokkaat. Jos nämä eivät ole lopun ajat, rukouksen tuomat muut ihmeet tekevät tuon neuvosi jokatapauksessa lisäarvoa muodostavaksi.

        Tänä aamuna ohjuspaskaa ei satanut niskaan. Luojalle kiitos siitäKIN.

        Minun mielestäni tämä on ilmestyskirjaa. Mutta mielipiteitähän on tunnetusti maailma täys.

        Ilmestyskirjaahan tämä on ja kaikille ihmisille antaisin tärkeän neuvon: Eläkää loppuaika toisianne rakastaen ja huoltapitäen. Olkaa yhteydessä niihin sukulaisiin, joista ette ole kuulleet vuosiin. Sopikaa riitanne, jos olette riidoissa läheistenne tai sukunne kanssa. Tehkää hyvää, osallistukaa hyväntekeväisyyteen ja ottakaa huomioon lähimmäiset. Aikaa ei ole enää paljon jäljellä. Käyttäkää se hyvin.

        Hyvää käytännön ohjeistusta.

        Itse olen tehnyt sen minkä olen osannut, kaiken sen mitä olen voinut, jotta Suomen kansa saisi grindata tän jäljelläolevat 4.6vuotta mitä luomakuntaa vielä on olemassa, eikä menetys ois täystuhopaskatasolla heti eka-aallon kohdalla, kun nuo ilmestyskirjan hepat tästä tiivistyy. Koska jos ihmisillä ois aikaa, näinä aikoina kun tunnelma tiivistyy kauhutasoille, niin se kaikki ultranegatiivisuus voisi auttaa monia, monia rukoilemaan JA saamaan ihmeitä, jtk lämmittäis ihmisten sydämet Luojamme kontekstissa. JA mikä parasta, saattaisi jopa saada ihmissielut kokeen Rauhan. Jolloin sit ku kuolo yksilön korjaa, niin menis seki sielu sit Yläkertaan.

        siks aikaa tulisi koittaa kaikille saaha lisää. Siks sotapaska ja muu täystuhokuvio on epätoivottavaa, paitsi jos tavoitteena on helvetti täynnä sielui. All in -versionaan.

        Mutta minä tunnen tän kristinuskon Jumalan, ja vaikkakin on hiukan tarkka ehkä, kyllä Hän armollinen on. Hän on rakkaus itse. Kirjaimellisesti se energia, jonka rakkautena tunnemme. Joten jos on rakastanut elämässään, kyllä se ko. sielu vielä sitä tarvitsemaansa kokemuskertymää tulee saamaan, onnistuakseen. Ja voittaakseen sit syntivuorensa, avunpyytämisensä ja Jeesuksen ihmeiden avulla. Kyl tuon on noin mentävä. Koska se on suorassa yhteydessä itse elämäntarkoitukseen ja luomakunnan olemassaolon oikeutukseenkin.

        Minä voisin naputella vähemmän ja rukoilla enemmän. Kiitos ja kumarrus erityisen arvokkaasta muistutuksesta.

    • Anonyymi

      Valitettavasti Lierovin ja Putlerin ainoa ulospääsy aiheuttamastaan tilanteesta ja häpeästä on vielä suurempi tuho, vaikka sitten ydinaseilla. Näin toimii putistanin totuudenkieltäjien logiikka.

      • Anonyymi

        ainoa ulospääsy aiheuttamastaan tilanteesta ja häpeästä on vielä suurempi tuho, vaikka sitten ydinaseilla.

        joo.

        Minä tosin kovin toivoisin, syystä et täällä on paljonhkosti suomenvenäläisiä, etteivät kuitenkaan Suomee nukettaisi. vaan se huomio siirtyisi kohti tota norjansa rajaa. ja että saatais väestö länteen & etelään ENNEN tuonkaltaisia.

        mutta kuten olen varmaan jo sata tai tuhat krt sanonutkin, sillä ei ole yhtään mitään painoarvoa mitä minä tuosta kaikesta ajattelen.

        kun minä noita ajattelin, jossain muualla, mitään tästä ei ollut olemassakaan reaalitasolla. mutta ajat muuttuu jne. yms

    • Anonyymi

      Eipä niillä ryssillä ole mitään muuta millä pullistella kuin ydinaseet. Venäjän on henkisesti, moraalisesti, taloudellisesti ja sotilaallisesti pudonnut kehitysmaaksi. Ja pysyy siellä.

      • Anonyymi

        USA (NATO) ylläpitää edelleen keskitysleiriä Guantanamossa, jossa kidutetaan sinne siepattuja ihmisiä.

        USA (NATO) on jo moraalisesti pohjalla. Raakalaismainen ryssä yrittää kaiketi vajota yhtä alas.

    • Anonyymi

      Olen pilvibongari ja sienipilveä en olekaan vielä aikaisemmin nähnyt luonnossa.

    • Anonyymi

      Suomen rikkaat pakkailee jo laukkuja, monet lähdössä kuukausien ajaksi muille maille tuulettummaan 🤣

      Juuri kesän kynnyksellä lähtevät vaikka koko pitkä talvi jaksettiin kesää odottaa. Selvä peli, heille on kerrottu totuus tulevasta, Putinin suunnitelmat tiedetään, muttei kerrota taviksille etteivät jätä uppoavaa laivaa, jonkun pitää suojella poliitikkoja jotka ei voi poistua maasta.

      • Anonyymi

        Minä voin hyväksyä tuon. Olen ollut täällä jo toistakytä vuotta yliajalla, muutenki.

        Minulla on mennyt terveys ja onpa osin näkökykykin selkeästi vähentymässä. 3-4kktta tuota sotaa kestää muttei missään tapauksessa puolta vuotta. Minä en usko kestäväni noin pitkään, mitenkään. Joten aika lienee siis kypsä kohdallani. Johan sitä olenkin loppuani ventannu tarpeeks.

        onko se sitten venäläiset, kinuskit vaiko Independence day IRL versio, kaikki ovat ihan jees mulle. Liukastuminenkin banaaninkuoreen. Mikä vaa oikeastaan.

        mitään siitä mitä sanon sosiopoliittisesti, sosiologisesti, talouden näkökulmasta, sotilasstrategisesti jne yms ei arvosteta. mitään siitä mitä sanon rukoilusta ei arvosteta. Joten tainnut itse Luojakin hyväksyä turhuuteni maan päällä ... tarkoittaen, että valkannee vihdoinkin roskakorittaa minut täältä olemassaolostani muille sössöttämisestä. helvetissä kun tuun oleen, on siellä se hyvä puoli, ettei siellä enää kukaan inise vastaan etteikö helvettiä muka olisi olemassakaan. Täten, ehkä se on sitten se minulle sopiva ympäristö kertoa Jeesuksesta. Siellä kun kaikki toivovat vielä tänne syntymisen mahdollisuutta.

        ne onnistuvat tässä maailmantuhossaan, koska ne eivät koskaan, ikänä, vahingossakaan, missaa ainuttakaan mahdollisuutta ylpeytensä vuoksi. ne tajuavat, että voitto tulee musta joutsen -ilmiön kautta. ja nii, koska ihmismieli toimii formalistisesti ja erityisen epäopportunistisesti tilaisuuksien luomiskontekstissa, ihmislaji niille hävis. Luovuuden puute oli tämän elukkalajin, nimeltään ihminen toiseksi suurin heikkous. Suurin, ylivoimaisesti suurin heikkoutemme, oli nöyryyden puuttumine. Eli ylpeytemme.

        sen laajuine ja syvyne stoori, se.

        Emotional and relaxing War & Drama film music

    • Anonyymi

      Aika hupaisia nuo Lavrovin varoittelut. Tilanne on se että koiratkin nostavat niille jalkaa.

      • Anonyymi

        Jep, varsinainen pelle. Voisi tulla Sariolan sirkukseen pelottelemaan lapsia.

    • Anonyymi

      Ei ole, eikä tule mitään kolmatta maailman sotaa. Jos sota muuttuu globaaliksi, niin se tarkoittaa, että venäjä vastaan ihmiskunta.

      Sota loppuu tosi lyhyeen. Sodan jälkeen ensimmäisen kerran entisiä venäläisiä on venäjän ulkopuolella enemmin kuin rautaesiripun sisäpuolella.

      • Anonyymi

        tulee kyllä, brics se on - viriteltynä, ja kyllä kinuskit tulee tuleen pohjolaan ja e-eurooppaan turkkinkin ja uraleille asti, ne jopa ylittäen.

        reippasti alta 6kk kestää, ehkä 4kk. millo alkaa sitte.. kevään mittaa, alkukesästä ehkä? mistä..?

        kaipa heitä on, jos olot ovat olleet paremmat kuin mistä kai sitten mm. eurooppaan ovat tulleetkin. En usko että eurooppaan ovat tulleet mitää luksuselämää pakenees.

    • Anonyymi

      Venäläiset eivät yhteen 100 vuoteen pääse omasta paskakuplasta pois.

      Nyky johtajat eivät pysty matkustamaan minnekkään länsimaan alueelle , vaan jos yrittävät heidät vangitaan sotarikollisina.

      Niin ja se ydinase sota , senkin venäläiset häviävät ei toimi venäläisten järjestelmät.

      Voivat uhota vaan ei auta.

      Paska valtio on venäjä.

      • Anonyymi

        Totta tuo 100v. Mutta mitäs jos ei ole olemassakaan kuin maksimissaan 4.6v. Ja tuokin ideaalin ideaalina.. :(

    • Anonyymi

      Täällä oli tosi hienoja kannanottoja ja mielipiteitä. Tilanne on huolestuttava sillä naapuristamme, suuresta karhusta ei koskaan tiedä. Täällä sivuttiin myös hengelliseltä näkökulmasta hivenen vakavaa aihetta. Kas tässä oma mielipiteeni jonka haluan jakaa kanssanne tuputtamatta mitään uusia ideologioita.
      Aika synkäksi vetää tavallisen pulliaisen. Mikä meissä ihmisissä on vikana? Kukaan ei voi olla voittaja tälläisessä. Tulee mieleen Raamatusta kun profeetta Habakuk valitti tuntojaan Jumalalle omana aikanaan, miksi on väkivaltaa, sortoa, murhaa ja pahuutta. Miksi Jumala on hiljaa!
      Jumala ei ole todellakaan ollut hiljaa. Yli 2000 vuoden takaa kuulemme Jeesuksen sanat ” tulette kuulemaan sanomia sodista”. Samaan aikaan Ilmestyskirjan ihmiskunnan loppua enteilevät ratsastajat niittävät satoaan ihmiskunnassa. Nämä pahaa enteilevät ratsumiehet, jotka ratsastivat eri värisillä hevosilla kuvaavat vakavia aikoja ihmiskunnan keskuudessa. Yhden hevosen ratsastajalle annettiin vapaus ottaa rauha maasta ja sotaa käytäisiin ihmiskunnan keskuudessa. Sitä seuraava ratsastajan kuvattiin tuovan pelon vanavedessä mukanaan nälän ja ahdingon. Tätä seuraisi sairaan värinen hevonen jolla ratsastaisi kuolema.
      Nämä pelottavat ratsastajat olisivat liikkeellä ennen Jeesuksen tuloa vapauttamaan ihmiskunta kaikesta kauheudesta ja sekasorrosta, epäoikeudenmukaisuudesta, kaikesta hulluudesta jossa maailma NYT on.

      Pian henkitaivaissa Jeesus Kristus antaa 4:jällä ilmansuunnalla olevien voimakkaiden enkeleiden päästää irti tuhon tuulet, jotka merkitsevät epäsuotuisia aikoja kaikille sellaisille ihmiskunnan yksilöille, jotka eivät ole saaneet otsaansa pelastuksen merkkiä.
      On siksi surullista kun tajuaa, ettei edelleenkään enemmistö ihmiskunnasta halua etsiä Jumalan suojelua eikä ottaa vastaan Jeesuksen synnit sovittavaa uhria, joka annettiin 2000 vuotta sitten Golgatan rinteellä. Etsikko aika päättyy pian.
      Nooan aika on meille varoittavana ennakkokuvana siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu takuu varmasti, sillä Jumala EI voi valehdella. Jos olet kristitty, silloin ehkä muistat Jeesuksen todenneen eräässä tilanteessa, että ”muistakaa Nooan päiviä”

      Tilanne tämänpäivän maailmassa on täydellinen vastine ennen vedenpaisumusta eläneen väkivaltaisen sukupolven kanssa. Mikään
      ei ole oikeastaan muuttunut. Aikakausi tietenkin on toinen, mutta ihmiset pohjimmiltaan ovat samanlaisia elivätpä he millä vuosisadalla tahansa.
      Jumalan tuomion peruste tuottaa vedenpaisumus Nooan ajan ihmiskunnalle oli väkivalta ja välinpitämättömyys. Kukaan ei ottanut Nooan sanomaa vakavasti. Olihan se tietenkin erikoista, että joku alkaa rakentamaan kuivalle maalle isompaa laivaa kuin Titanic. Mitenkähän olisin itse suhtautunut Nooaan ja hänen perheeseensä, jotka 120 vuotta varoittivat silloisia kanssaihmisiään vedenpaisumuksesta. Ihmiset olivat omana etsikko aikanaan tuolloin enemmän keskittyneet arjen rutiinien pyörittämiseen kuin etsimään Jumalan läsnäoloa ja tuntemusta.

      Sama tänään. Erään tutkimuksen mukaan Suomessa Jumalaan uskominen on vähentynyt dramaattisesti. Kirkot ovat tyhjillään, koska ovat pettyneet jatkuviin räikeisiin Jumalan sanan vastaisiin päätöksiin mm. vihkimällä avioliittoon samaa sukupuolta olevia pariskuntia. Jopa arvovaltaiset papit kyseenalaistavat aivan viime aikoina Raamatun kirjoitusten luotettavuuden ajallemme sopivana.
      Aikamme ihmisiä ei kiinnosta hengellisyys. Raamattua ei lueta. Jumala on monille etäinen, ei todellinen. Useilla kristityksi itseään sanovilla on Raamatun mukaan jumalinen ulkokuori, mutta he osoittautuvat ”pettymykseksi” sen voimaan nähden. Tässä täydellinen Paavalin arvio aikamme nimikristityistä. Jumalan sana ei ole juurtunut syvälle näiden ihmisten sydämmiin jotta se antaisi heille voimaa toimia, tehdä muutoksia elämässään puhdistautuen kaikesta likaisuudesta. Heiltä puuttuu myös innokkuus hedelmälliseen evankelioimiseen, joka on erittäin tärkeä juuri NYT näinä kuohuvan levottomina aikoina. Jeesus sanoi huolestuneena kerran, löytäneekö hän uskoa maan päältä kun hän saapuu kuin varas yöllä. Näyttää huonolta.

      Tämän aikakauden etsikkoaika päättyy pian. Maailma on muuttunut dramaattisesti. Jeesus kertoi aikakautemme lopun tunnusmerkit Matteuksen luvussa 24. Lue tämä luku heti kun ehdit. Rukoile että Jumala herättäisi sinussa halun löytää hänet. Sinulla on Raamattu. Sieltä löydät rakas lähimmäinen kaiken sen tiedon, jota tietämättäsi tarvitset, jotta voit saada Jumalan hyväksynnän. Hänellä on oikeus luojanasi odottaa sinun tekevän rakkaudesta häntä kohtaan oman osasi. Jumala on armollinen. Hän ei muistele millainen jukuripää olet ollut aikaisemmin kun teet nyt tarvittavat muutokset elämässäsi. Sinun täytyy ne tehdä. Hanki tietoa nyt Jumalan sanasta. Etsi Jumalaa vielä kun hänet voidaan löytää. Rukoile. Tee tarvittavat korjausliikkeet elämäntavassasi. Pystyt siihen parhaan ystäväsi, ikuisen Jumalan tuen ja pyhän hengen avulla. Jos toimit nyt viisaasti hän ei koskaan anna sinun hukkua kun tuomion aika vääjäämättä saapuu.

      • Anonyymi

        Vain otettu mt lääke auttaa herttaisen mielen hallintaan.

      • Anonyymi

        Kiitos kun toit hengellisen näkökulman Ukrainen kriisiin. Maailma on todella tullut hulluksi. Itse en enää voi koskaan luottaa poliitikoihin ja valtaapitäviin. Alan vähin elein todella miettimään tulevaisuutta hengellisesti. Jospa sittenkin Jumala olisi ihmiskunnan toivo paremmasta nyt kun näyttää, että kaikki on vinksin vonksin hoppula heijaa maailmassa.
        Minua ainakin rohkaisi tuo pitkähkö kirjoitus. Jokainen ammentaa toivoa mistä haluaa. Kiitos.

      • Anonyymi

        Venäjän kirkko asettunut Putinin taakse joten myös taivaallisten sotajoukkojen rivit ovat sekaisin.

      • Anonyymi

        Juu-u. mm-alafoorumi on ässin. Itse olen istunut maailman johtavassa yliopistossa luennoilla, jotka nää palstat vesittää sata nolla milloin vaa. ja kahdessa muussakin, isommassa. se johtuu siitä, kosa täällä on paljon ihmisiä jotka joko a. ymmärtävät millä planeetalla elämme tai a plus b nousevat myös välittämisen tasolle asti, perspektiiveissään.

        Meissä on vikana se, ettemme kuule toinen toistamme. Nöyryys kun puuttuu, viisaus haihtuu.

        Jees. Noihan se nyt ovat päällä, hepat siis. ajoituksenkin olet sisäistänytki näemmä täydellisesti.

        Ei halua, ei. Tuosta voit kertoa vaikka kymmenkin kertaa peräkkäin, ja kymmenen kertaa, sama ihminen tulee selkänsä sanomallesi kääntämään.

        Joo, kyllä muistan kertomuksen nooasta. ja hänen turkin vuorella edelleen nykyäänkin sijaitsevasta laivastaan. eihän tuo tarvitse kuin muutamat ydinkärjet ydinasesukellusveneisiin, niin johan tsunamoi ja ISOSTI.

        On vertaiskelvollinen, valitettavasti tuo eka heppa sen tuoks teki.. ..... ..... .....
        Juu välinpitämättömyys ja väkivalta joka siitä aina seuraa. Eivät kuullee nooa, koska hänen sanomansa oli erityisen epätodennäköinen, siksi hänet hylkäsivät. Mutta sinä päivänä kun tulva tuli, he KAIKKI muistivat nooan arkin .... vaan liian myöhään. :(((((( liian myöhään... valitettavasti liian myöhään. :(

        minä en ole kristitty, koska olla kristty on.. ..sinapinsiementaso-juttu jo. mutta luja on tuon kristinuskon vetovoima, sen kyllä koen. hyvä kysymys tuo että mitenköhän sitä olisi itse suhtautunut siihen että toiset toistasataa vuotta rakentavat alusta joka on noinkin valtava, jopa nykymittapuunkin mukaan. minä olisin ehkä kokenut sen mielenkiitoiseksi haasteeksi. Mutta he koki sen tehtäväkseen tosiaan sen 120 VUOTTA! Et se omistautumisaste on ollut jtk aivan ilmiömäistä, jopa ihmekin itsessään.

        "Ihmiset olivat omana etsikko aikanaan tuolloin enemmän keskittyneet arjen rutiinien pyörittämiseen kuin etsimään Jumalan läsnäoloa ja tuntemusta".

        niin, se on se pragamaattiorientoituneisuus jolla on se AIKAA ja HUOMIOTAvarastava tendenssi.. ilman muuta noin, totta. Jumalan olemassaoloa, läsnäoloa sekä ETENKIN tuntemusta ... ei sitä edes ymmärrä olevan tuonkaltaisten olemassakaan ... ei niitä pitänyt olla olemassakaan...! ja sitten ku tuollaisii onkin, niin on kuin syntyisi ihan täysin uuteen maailmaan, jossa kaikki onkin loogista ja merkityksellista sekä tarkoituksellista ja .. kaikki onkin yhteydessä kaikkeen ja sitten sitä alkaa vierastaa ensisijaisuuttaan ... koska sen vastakohta tuo nimenomaan noita joista kirjoitit.. ja sitten se viimeinen ensirakkaus alkaa.

        Kirjoitat osuvasti teoriakristinuskosta aikeenasi kanavoittaa lukija nousemaan suunnitelmatasosta kokemistasolle. Ja noinhan tuo on, kuten tuossa sanot. On olemassa tosin se yksi kaunis mutta, joka on käytännöntasolla jalkautettu altruismi. Suomessa tuota on. Pyyteetön auttaminen on rakkautta. Se ei ole hengellisyyttä, mutta se rakentaa sen vihoviimeisen tarvittavan askelman käytännön ja hengellisyyden välillä; jos rakkaudesta rukoilee, etenkin porukalla, hengellisyys, elämyksenä alkaa. Yksinkin toimii, mutta kun siinä on enemmänkin ihmisiä mukana, sen ihmeitätekevä laajuus onkin jo toista tasoa. :) Tuo toimintamallietu Suomella on, käyttäytymiskulttuuriperimänsä tähden. En osaa arvioida prosentuaalista jakaumaa, mutta vaikka sitä olisi kui vähä, sitä kuitenkin on olemassa, minä olen tuota erityisen paljon tarkkaillukin.

        "Jumalan sana ei ole juurtunut syvälle näiden ihmisten sydämmiin jotta se antaisi heille voimaa toimia, tehdä muutoksia elämässään puhdistautuen kaikesta likaisuudesta".

        Se toimii kolmivaiheisesti; eka on inspis, sitten kuiva aikakausi ja lopuksi lyhyt täysarmo. Juurtuminen josta kerrot on kakkosvaihetta. Muttei sitä tapahdu ilman alkuperäisyhteyttä. Se loppuvaihe on se, kun Jumalan Henki kirjaimellisesti jättää kaiken maallisen varjoonsa. Silloin tuo alkaa, jos siis ihan täsmällisii halutaan olla.

        hedelmällinen ilosanoman kertominen.. se että monikertaistaisi sen kultarahansa, se ei oo mitään helppoa, kun kukaan ei halua kuullakaan sanottavaasi. Ja jos jotakin hienompaa tapahtuu, niin se laitetaan sattumien piikkiin, seKIN.

        Ei tuu löytään ku tulee; Silloin luomakunnan olemassaolon oikeutus elämäntarkoitusta palvelevana kokonaisuutena päättyy. Energiatason elämänsysteemi säilyy kyllä, mutta tämä luomakunta tulee meneen. Materia siis..

        Hyviä taktisia ideoita ja strategisia linjauksiakin. Suru on vain melkoinen, kun fokus on kaikkialla muu kuin oman itsen tunteminen ja mainitsemasi korjausliikkeet. Ja jsk, pakko myöntää, et kyllä tää yksinäisyys joka tästä Jumala-asiasta väkisinkin syntyy ottaa rukouksetta olles koville. Mut sitten sitä rukoileepi ja rauhoittuu tuonkin suhteen. Ja tuolloin on taas kaikki ok, vaikkei mikään siltä ulkoisesti näyttäisikään.

        Pyhä Henki on muuten Jumala, taikka Jeesus taikka Luoja. Samoin kuin savi, tuli ja vesi luo tiilen. Se on tämän elämänsysteemin alkusysäys, liitosvoima sekä koko tämän sielun ihmiselämän ontologinen tarkoitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain otettu mt lääke auttaa herttaisen mielen hallintaan.

        Kuka siellä meni taas mulkeroimaan ku toiset avautu?
        Helevettivie.

        mielenhallintaa tekee kaikki. minäkin tein tuota vaikka millä tasolla; mutta mielensä avaamista tekeekin vain aniharva.

        antaa niiden kertoa tarinaansa. positiivisiahan nuo ovat, omalla nimenomaan herttaisella tavallaan.

        Minä ainakin liikuin.
        Kaunista. Ja harvinaista.

      • Anonyymi

        Erittäin hyvä kirjoitus.

    • Anonyymi

      zelenskyi aloitti kolmannen maailman sodan,

      • Anonyymi

        Jenkit tämän junailivat?🤦🤦🤦

      • Anonyymi

        Just joo!

        Ukraina aloitti sodan kun se rupes ampumaan takasin eikä antanut Venäläisten teurastaa vapaasti ihmisiä.

    • Anonyymi

      Venäjälle ja sen räävittömille uhkailuille ei tule antaa periksi. Lasten ja naistenmurhaajavaltio ei ansaitse edes vuoropuhelua osakseen. Sodat loppuu sotimalla ja sitähän ryssä juuri nyt kokeilee heikolla menestyksellä Ukrainassa. Lisää lännen raskaita aseita sankarilliselle Ukrainalle!

    • Anonyymi

      Kannattaisko vielä harkita sitä natoon liittymistä ennenkuin nato suomi tuhoutuu kokonaan ydinasein tehtyyn iskuun?🤷🤷🤷

      • Anonyymi

        Ei NATO ydinaseilta suojaa.

      • Anonyymi

        Meinaatko tosiaan että täystuhotasolle veisivät suoraan? Toisaalta mitä se heille muka hittoakaan merkkaa, taikka kellekään muillekaan jtk eivät täällä siis fyysisesti asu, kuinka täynnä ihmisiä taikka tyhjä tää ko. suojavyöhyke on. Todellisuudessa sit kummiski, meillä on ainoastaan toisemme. Kaikki muu on, ainakin minun miestäni, toiveajattelua. Positiivista sellaista, mutta ehdottomasti kauempaahaettua. Hienoa se olisi siis tuollainen altruismi, että muulta tänne meitä puolustamaan.. mutta, mutta, pitää olla realistinenkin, valitettavasti.

        Ja niin, koska uskon pessimistisestikin ehkä jo siihen, että yksin jäätiin saamaan provoiluista tuleva sanktiointi kai sitten niin mielestäni tulisi nostaa yhteishenkeä POSITIIVISIN keinoin ja sitten liittää hiukan rukouskin tohon maanpuolustukseen messiin.

        Niitä metodeja olisi.. mutta eihän niistä haluta kuulla, niin miten niistä voisi valtio ja kansa muka tällöin hyötyä. Ei mitenkää. Ei yhtikäs mitenkään.

        :(

    • Anonyymi

      Hupsis! Unohtiko hän teatterin vuorosanat?
      Kyseessähän oli erikoisoperaatio. Ei semmoinen ole sotaa, saatika maailmansotaa lähelläkään.

      Jos taas kyseessä on sota, on syytä saattaa sodan aloittaneet rikosvastuuseen Venäjän rikoslain mukaisesti ! Ja nopeasti!

      • Anonyymi

        Se riippuu kuinka tulkitaan (kuten sotapaskassa aina). Tosiseikka on se, että minä ainakin olin jo vakavasti huolissani blitz kuvion mahdollisuudesta, jossa niitataan ensin kaksinumeroisesti merkittäviä prosettiosuuksia väestöstä ja neuvotellaan vasta tuollaisten jälkeen. Oletusarvona pidin 17.5 - 25%:a kokonaisväestöstä. Mutta jokin ihme kai sitten rajoitti isojen aseiden käyttöä, joka oli tottakai iso helpotus, ettei menetyksiä ollut miljoonittain, ainakaan samantein. etyjillä on ne omat visionsa tietysti erikseen.

        Tässä ainoa tie eteenpäin on heidän käsityksensä mukaan ekpansio. Tokkopa imploosiotakaan oo syntyys, kuten täällä moni idealisoi tapahtuvaksi.

        Nää tulee pirstoutuun millo mihinkäkin. Ainahan historiassa niin käy.

        Nää 1ms 2ms 3ms tulee nokkimisjärjestyksen huipulta, suoraan. Ei noissa saa kansallistaso, eikä edes ylikansallinenkaan taso yhtään mitään normi neuvottelutilaa. Vaan noissa on se liikkumistilan ahtauteen perustuva rakennelma joka myötävaikuttaa sitten ja aika sitä myötävaikuttamista myös suosiikin. Niin meni egypti. Ja rooma. ja niin menee myös kaikki muukin. samat vanhat kikat, tehostettuina ja innovaatioilla höystettyinä. Ei tuollaisten kanssa mikään perusjuttu eheyttävästi enää toimi. Rukous tosin kyllä. Kuka sitä tietää, vaikkapa Kyösti Kallion joku vielä telkkarissa kansalle mainitsee ja samanaikainen kansallistason yhteisrukous alkaa, ihmeinee.

        Aika näyttää heille tuonkin, jotka tänne maailmaan jää.

        minusta ehdottomasti ilmestyskirjaa, koko sotku
        ehkä se rukous toteutuu ennen ku isot pillastuvat aivan satasella..

    • Anonyymi

      Jos ww3 tulisi. olisiko venäjän puolella sotimassa kukaan muu? Edes valko-venäjä?

      • Anonyymi

        Nehän ovelasti ja viisaasti sluibasivat tuon sotaanlähdön. Jotain järkeä oli Lukasenkollakin.

    • Anonyymi

      USA on ainoa maa, joka on käyttänyt ydinaseita.

      USA on on moraalisesti niin ylevä, että päätti käyttää ydinaseita nimenomaan siviilejä vastaan.

      • Anonyymi

        Valehtelet. Kalsari myrkky on ydinase. Lisäksi venäjä on tehnyt lukuisia ydinkokeita, joidenka päästöt sairastuttanut ja tulee sairastuttamaan lukemattomia ihmisiä, eläimiä ja luontoa.

      • Anonyymi

        Idea oli saada vastapuolen kavalasti aloittama sota loppumaan.

        Eikö siellä apukoulussa opetettu historiaa?

        Hiroshimaan ja Nagasakiin tiputetut atomipommit pudotettiin tavallisiin siviilien asuttamiin kaupunkeihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Idea oli saada vastapuolen kavalasti aloittama sota loppumaan.

        Käyttämällä joukkotuhoaseita siviilejä vastaan.

      • Anonyymi

        Meinaatko, että kannattaisi tuolta hakea oikeutus seuraavalle ydinpommille?

        USA on myös sikaillut Vietnamissa. ICC:n ratifioineiden jäsenmaiden kannattaisikin pikku hilijaa ruveta painostamaan siihen liittymättömiä maita.

        USA on sikaillut menneisyydessä. Samoin Venäjä. Stalin-kaheli tapatti niin vieraita kuin omia. Nykyinen minihitleri yrittää epätoivoisesti puhdistaa tuon edesmenneen saastan mainetta. Saksan kaikki tuntevat. Häviäjä jää kirkaimmalle paikalle valokeilaan. Venäjä kävi Afgoissa. Irakin sodan kakkosvaihe oli myös kyseenalainen, joskin hullun diktaattorin loppukohtalo varsin mainio.

        Syyrian johdolla oli omat sairaat kuvionsa. Valtiottomana toiijana ISIS myös ihan oma mielisairas konstruktionsa.

        Entä vuosisatoja taaksepäin taaksepäin? Afrikan orjat?

        Kannattaisi julmuuksien välttämiseksi keskittyä siihen sodan lopettamiseen eikä keinovalikoimien perusteluun. Ei kenenkään henkilökohtaisen nostalgiahuuman vuoksi ole tarvetta tappaa ihmisiä. Kalsarinmyrkyttäjä voisi katsoa vanhoja Neuvostofilmejä ja jättää hommat siihen.

    • Anonyymi

      noh, jos sillä saadaan neukkulan ja kgp-n perintö tuhottua ikiajoiksi , niin mun puolesta antaa paukkua.

    • Anonyymi

      Sodan pitkittyessä Venäjä saattaa hyvinkin lopettaa sodan ydinaseella ukrainaan nopeasti. Ukrainalla ei ole ydinaseita, joten se loppuu sittten siihen. Skenaario on täysin mahdollinen koska putte on vaikeassa tilanteessa.

      • Anonyymi

        Ei kannata.
        Ukrainan sota sopii Kiinalle erinomaisesti.
        Nyt Lännen huomio ja resurssit on sidottu Ukrainaan.
        Kiina onnistui juuri solmimaan sopimuksen sotilasyhteistyöstä Salomosaarten kanssa.

        ..kinuskit ovat vaarallisia. Muistakaa täältä mm.alafoorumilta kuulleenne tuosta.
        ovat toisiksi vaarallisimpia mitä on olemassa.

    • Anonyymi

      Tyhmiä nuo venäläiset?Uhkaisivat antaa ydinaseita ja ohjuksia P-Korealle ja Iranille!Johan alkaisi tapahtua ainakin vähän värinää?

      • Anonyymi

        pkorea nyt on mitä on, mutta se sijainti valtojen kannalta.

        mutta irani ei olekaan enää mikään snadi toimija. Taikka tekijäkään.

        kyllä vallat sinnekin ovat menossa. outa etteivät ole iranin kuviota jo stabilisoineet. Eikös sielläkin ollut merellä jotakin pientä toimintaa joku aika sitten, jos oikein muistan

    • Anonyymi

      Juu, suomikin joutui maksmaan venäjälle miljoonien sotakorvaukset, vaikka venäjä hävisi sodan, eikä suomi tuhonnut ainuttakaan rakennusta venäjän puolella, mutta venäjä tuhosi paljon suomen rakennuskantaa.

      • Anonyymi

        Ne osaa kääntää kaiken edukseen. Häviäjä tai voittaja, aina se toinen maksaa korvaukset.

    • Anonyymi

      Jenkkien painostuksen takia Venäjälle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin ottaa ydinaseet käyttöön eikö ihmiset näe usan osuutta tähän sotkuun?🤦🤦🤦

      • Anonyymi

        Eikö ole niin, että painoa voisi keventää vetämällä sotajoukot pois?

      • Anonyymi

        Pakottivat perkeleen länsimaalaiset Putinin hyökkäämään Ukrainassa ja yrittämään valloittaa koko maa....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakottivat perkeleen länsimaalaiset Putinin hyökkäämään Ukrainassa ja yrittämään valloittaa koko maa....

        jos se mitä kirjoitit on totuus, silloin sotilasliiton ja venäjäkiinan yhteenotto on varma, koska tavoite olisi edelleen voimassa, eikö vaan.

    • Anonyymi

      Ja meidän omat natohaukat haluavat Suomenkin ydinsotaan mukaan?🤷🤷🤷

      • Anonyymi

        Valitettavasti meissä suomalaisissa on monia, jotka ei kykene ajattelemaan seuraavaa päivää pidemmälle.

      • Anonyymi

        Ei tule mitään ydinsotaa, sillä heikko ja väsynyt putin joutuu perääntymään. Kasvojen säilytys ei mahdollinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tule mitään ydinsotaa, sillä heikko ja väsynyt putin joutuu perääntymään. Kasvojen säilytys ei mahdollinen.

        tuokin on yksi mahdollisuus. epäilen tosin tuon miehen taustalla että perääntymiset ovat laskennallisesti todennäköinen skenaario.

        En usko että kyseessä on kasvot, vaan aito olemassaolodilemma. Siellä on matemaatikot laskeneet, että tää nyt vaan menee tietyn kaavan mukaan, ja muut ovat riskievaluaatiot tarkastaneet ja olleet matemaatikkojen kanssa samaa mieltä että jotain isompia ongelmia heillä on elleivät tee noita siirtojaan? Jtk tuollaista.

        Suomen sotilaspuolella noista tajutaan huomattavasti yksityskohtaisemmin.

        Ja lisään. Pidän siitä Suomen PVssä, että siellä on ihmisiä, joille maanpuolustus ja sodankäyntitaito on aito intohimo. Se on hitonmoinen juttu se. Vaikkei isolta jutulta alkuun kuulostaisikaan. Mut sen seuraukset ovat kauaskantoiset ja laajat.

    • Anonyymi

      Jos venäjä käyttää edes pienimpiä ydinaseitaan Ukrainassa, tai muualla Euroopassa, se tulee saamaan ryöpyn Minutemaneja, Tridentejä, jne, jne niskaansa. Toimintavarmuus ja osumatarkkuus edellä mainituilla on huomattavasti parempi, kuin venäjän ohjuksilla. Tämän on Washington tehnyt täysin selväksi Kremlille, - Naton päämajan, sekä Lontoon ja Pariisin tuella. Tämä tapahtui jo silloin, kun venäjä ensimmäistä kertaa juuri ennen Ukrainan sodan alkua uhkaili ydinaseillaan.

      • Anonyymi

        Tuo ei pidä paikkaansa.
        USA ei vaaranna kaupunkejaan mitättömien eurooppalaisten valtioiden takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo ei pidä paikkaansa.
        USA ei vaaranna kaupunkejaan mitättömien eurooppalaisten valtioiden takia.

        Aivan varmasti tulee toteutumaan. Venäjälle on todellakin tehty selväksi, ettei kemiallisten aseiden ja ydinaseiden käyttöä katsota läpi sormien. Silloin Nato todellakin puuttuu peliin. Tämän ovat ilmoittaneet Kremlille jo sodan alkuvaiheessa.

        NATO ei tee mitään, jos NATO ei joudu suoran hyökkäyksen kohteeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo ei pidä paikkaansa.
        USA ei vaaranna kaupunkejaan mitättömien eurooppalaisten valtioiden takia.

        vallat ei, mutta eurooppalaiset toki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan varmasti tulee toteutumaan. Venäjälle on todellakin tehty selväksi, ettei kemiallisten aseiden ja ydinaseiden käyttöä katsota läpi sormien. Silloin Nato todellakin puuttuu peliin. Tämän ovat ilmoittaneet Kremlille jo sodan alkuvaiheessa.

        kun sotilasliitto puuttuu, niin tuolloin baltiat / norja tullaan huomioimaan .. ja nimenomaan tuossa kohdassa, minusta tulisi pelastaa Suomen väestö ja antaa korkealla lapissa olevan sodan olla AINOASTAAN suurvaltojen juttu. Ja sitten antaa koko sodan valua hevonkuuseen tuonne turkkiinsa ja sitten sinne lähi-itään.

        nuo ihmiset voidaan pitää maksimissaan puolen vuoden pituses tilapäislomalla mökeissä, kylpylöissä ja hotelleissa, yms. kyllä tuo voidaan toteuttaa, käytännössä. mutta tuo vaatii tosiaan sitä ennakointia ja haluakin, tottakai.

        onhan tää selvä asia, ettei tuota helvetin sotapaskaa aiota laimentaa. :(

        Oletko saanut jonkinlaisia profetioita asiasta? Näytät tietävän sodan eskaloitumisesta.

    • Anonyymi

      USA, Hiroshiman ja Nagasakin kaupungit Japanissa tuhoutuivat täysin kun USA testasi Atomipommeja, tehokkaiksi todistettu, yksi pommi per kaupunki riittää, on todella riittoisaa 🤣

      • Anonyymi

        Ettei haan olis jo Moskovan vuoro kokea jotain isoa, suurta ja mahtavaa?

    • Anonyymi

      Kaliningradin alue on eliminoitavien listan kärkipäässä, jos venäjä avaa pelin ydinsekoiluillaan.

      • Anonyymi

        aivan salettiin; sieltähän on lyhkäsin matka eurooppaan, sukellusveneet uloslukien.

        avatkoot taikka olkoot avaamatta, molemmissa tapauksissa se, että rukouksen jätämme tietoisesti työkalupakin ulkopuolelle vie kaikenmaailman hardcorepaska ongelmiin jos ja kun lopun ajoista tässä on kyse. on huonoa harkitaa jättää hyödyntämättä ilmaista, välitöntä ja absoluuttista kaikkivoipaisuutta jk hyväntahtoistakin vielä kaiken lisäksi on. Vain siksi, koska sen OLETETAAN olevan epätoimivaa ja höpöä.

        äsh.. :((

    • Anonyymi

      Koska omaa turvallisuutta ei Etyj-asiakirjan perusteella saa kasvattaa toisten turvallisuuden kustannuksella on ennaltaehkäisevä ydinisku Venäjää vastaan lienee poissuljettu. Toisaalta voidaan perusteellisesti kysyä nauttivatko nekin maat Etyj-sopimuksen suojaa jotka eivät itse järjestön periaatteisiin sitoudu.

      • Anonyymi

        Erinomainen pointti.

        Muut kertokoot oman mielipiteensä, mut itse koen tän kaiken niin, että makro ylittää tässä kohtaa jo juridisen. Toisinilmaistuna, tämä tulee menemään niin, ettei tule jäämään enää muuta kuin kiviä ja keppejä isoon osaan maailmast. Ja tuossa kaikessa, olisi mukava juttu jos saataisiin sosiaalinen oikeutus suojata noita suomenvenäläisiä niin venäjältä kuin muiltakin. Tuossa on maallinen avain selvitymiseen, koska maantieteellinen sijainti plus länsiorientoitunut kulttuuri - eli voimme hyödyntää vallan täysin molempia kortteja, samanaikaisestikin. Tuosta visiosta voi muut jatkaa käytäntöönsoveltamisstrategioiden kautta, jos niin haluuvat vaa toimii.

        kun aseet alkavat perussotatoimialueellakin säestää elämää ja kuolemaa.. niin on aidosti todella harvinaista että siellä geneven ideologiat mielessä juosten ammutaan / tehdään - saatika kun ydinaseprikaatit alkavat tykittään. Se mistä puhut on sivistystä, sitten on alkukantaisuutta erikseen ja sitten on sota, joka on siis viidakon lakia, ihan täysin.

        ..niin ne ajat vaa muuttuu, siksi tulisi pitää yhtä - edes kansallistasolla, ellei euroopankin tasolla kristittykuvion kautta. mut ees kansallistasoisesti, edes täällä.

      • Anonyymi

        Voidaan tosin kysyä, että onko NATO:n itälaajentuminen ollut ETYJ:n hengen mukaista.

        NATO on pohjimmiltaan olemassa Venäjän pienentämiseksi ja Lännen kasvattamiseksi.

    • Anonyymi

      Aivan se ja sama mitä tuo " hän jonka huulet käyvät kulloiseltakin suunnalta käyvällä tuulella" höpisee .

      Venäjä on nyt näyttänyt koko maailmalle mitä heidän sotilasmahtinsa pohjimmiltaan on. Se on seurue joka ei pärjää silloin kun vastassa on edes auttavasti modernein asein taisteleva säännöllinen armeija.

      Ainoa mitä näillä persnetoilla on ... on vain tuo ydinasereservi. Harmi vain , että sitä ei oikein voi käyttää , sillä se on tarkoitettu PELOTTEEKSI ja sitähän he nyt ovatkin kiitettävästi PELOTTEENA käyttäneetkin.

      Lavrov siis poliitikkona tekee politiikkaa ydinaseilla , sillä ydinaseet ovat poliittinen ase .

      Jos käyttävät , niin siinäpä sitten käyttävä . Kärähtää samalla kaikkien perskarvat.

      • Anonyymi

        perskarvat sana mainittu!

        Sen pelotteen uskottavuus katoaa hissukseen, ellei sanoja ole myös teot tukees. Siksi tulevat käyttämään, todennäköisimmin erityisen pientä taktista, moninkertaisena, samanaikaisesti taikka jopa sarjoina. baltioissa ei, koska pietari. eteläSuomes ei, sama syy. Mutta puola, taikka tuo ukr taas toisaalta.. riippuu hiukan mitä tekevät, kai.

        Jos jotain noita isoja käyttävät, niin tuolloin alkaa rytistä todella lujaa aivan samantein.

        Ja tuossa jälkimmäisessäkin, olisi se rukousasia hyvä huomioida..

        Mutta totta ja oikein, ydinaseet ovat poliittinen jatke, kyllä. Ja oikein, tuossa todellakin tehdään ydinpinperöisillä politiikkaa. Valtapeliähän, kuten tasan kaikki sodat ovat aina olleet.

        ..nyt kun asiaa ajattelee, niin on parempi rukoilla ku naputella.. tuskinpa minulla ainakaan muutakaan, etenkään tässä terveystilassa, on tehtävis.
        :(

        mitäpä tuohonkaa enää lisäillä

    • Anonyymi

      Sellaiset väläyttelyt kuuluvat nyt Lavrovin toimenkuvaan.
      Ja häntä kun oikein arvostettiin länsimaissa! Joko toimii pakosta käskytettynä tai on sitten omaksunut täysin Putinin ajatusmaailman.
      Sääli joka tapauksessa.

    • Anonyymi

      Putinin Venäjä on aivan sekaisin. Tajuavat kuitenkin että jos lähtevät ja pysyvät valitsemallaan tiellä, niin varmasti saavat kaikki mahdolliset pommit ja vihat niskaansa.

      • Anonyymi

        Tätä kutsutaan erkkimerkin sanoin myös sotapsykoosiksi.

    • Anonyymi

      Vähän pahaa pelkään, että Venäjä ei tule pärjäämään edes ydinsodassa. Ei yhtään nykyistä maasodassa rääpimistänsä paremmin.

      Venäjän ydinpommit ovat suutareita, eivät laukea. Lännen häiritsemät, Venäjän kehuskelemat Satan-monikärkiohjukset alkavatkin pudottaa pommikuormiaan Moskovaan ja Pietariin.

      Tästä kaikesta Venäjä raivostuu entistä enemmän. Se alkaa väittää että Länsi on epäreilusti suunnitellut jo pitkään Venäjän tuhoamista. Länsimaat ovat salakähmäisesti propagoineet ja sabotoineet Venäjän laitteistoja jo vuosikausia.-

      • Anonyymi

        Ei tule kukaan muukaan .Siin otetaa par laakii pakkii kehitykses,kun elektroniikka lakkaa toimimast ja suuri osa pallos on asuin kevotont. Siin hävii kaikki.

      • Anonyymi

        Kunnon soppa siis?

    • Anonyymi

      Lavrov yrittää nyt vain tehdä parhaansa pitääkseen länsimaat pois suorasta puuttumisesta Ukrainan sotaan , sillä ymmärtävät kyllä että se tarkoittaa sitä että venäläiset ajetaan pois koko Ukrainan valtion alueelta.

      ... olisi halvatun nolo loppu Putinin" valloitussodalle"...

      Mitäpä muuta voivat tehdä kun uhkailla?

      • Anonyymi

        Venäjä luultavasti kiihdyttää sotaa. Venäjällä on ainakin vuosi aikaa käydä sotaa Ukrainassa. Ehkä jopa pari vuotta. Ainakin tuon aikaa menee Lännellä irrottautua Venäjän energiakaupasta.

        Loppujen lopuksi Länsi ei voi tehdä muuta kuin rahoittaa sodan molempia osapuolia.

    • Anonyymi

      Ihan oikeassa tuli voi syttyä pienestä kipinästä

      • Anonyymi

        Sivilisaatiot voi tuhoutua yllättävän nopeastikin.
        Eurooppalainen sivilisaatio lienee (Länsi ja Venäjä) lienee aikakautensa loppupuolella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sivilisaatiot voi tuhoutua yllättävän nopeastikin.
        Eurooppalainen sivilisaatio lienee (Länsi ja Venäjä) lienee aikakautensa loppupuolella.

        Kyllä.
        Ja kyllä.
        :(

        Ja. Koska emme osanneet arvostaa kristinuskoamme, ruotsin mallin jälkikattaus on se, minkä on määrä seurata.

        Ja niin kaikki laadullisesti äärettömän arvokas... muodostui entiseksi.

        Siksi olen nyt itkenyt kaksi vuotta jo. Ja koittanu rukoilla, ja kannustaa muitakin rukoilemaan. Koska minusta tää Suomi.. meijän pitäs pystyy parempaan.

      • Anonyymi

        Miksi, sen ymmärtää Suomen julkista keskustelua seuratessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi, sen ymmärtää Suomen julkista keskustelua seuratessa.

        Sotapaskassa, ei siis missää tollasis 300k äijän jutuissa, vaan tosi täystuhosodassa, julkinen keskustelu ja kaikki senkaltainen mitä oli käsitys nk. hienohelmaisuudesta, on hädintuskin muistokaan enää.

        Täyssotapaskan alkaessa, psyykeet nitisee niin pahasti, ettei ole lainkaan harvinaista että mennöö moniki shokin kautta suoraan psykoosiin, taikka neuroosiin. Sitten PSTD tuohon päälle, niin avot.

        Sodassa ilmiömäisen hätkähdyttävää on se, kuinka iäti uhoavat ovatkin jänskäpänskimpii ja toisaalta tollaset Toverin tyyppiset äijät, jotka näyttää noin .. en tie .. taviksilta? ovatkin niitä joiden se mieli ei petäkään itseään.

        Katsoin yksi päivä tuota Toveria koittamalla olla yhdistämättä hänen ulkonäköään ajetteluunsa ja mietin, että ei hemmetti, just tollaset olivat sotatoimialueella niitä, joilta ei olisi ikinä odottanut staminaa, mutta just tollasilla sitä sitten aina kuitenki oli. Toveria kun katsoo, niin ainoa asia jolla Toveri erottuu joukosta, on uniikki ja siten onnistunut vaatetyylitaju. Muutenhan mies on ihan taviksen oloinen sataprossasesti. Puhuukin kansantajuisesti, ei mitään ylemmyyskomplekseja; kuin tenniskaverisi ois jonka kanssa voitte yhdessä ihailla pulujen liikeratojen säännömukaisuutta niiden popsies ihmisten niille heittämii siemenii jollain torilla. Ja sitten kuitenkin, analysoi täydellisesti - siis mitä julkisesti nyt voi - tuon ukr operaation epäkohtia ja jopa ratkaisumallejakin niihin. Ja teki muitakin HUOMATTAVASTI kiinnostavampi juttuja siellä interaktiossaan, kameroiden edessä, mutta niistä puhuminen ei olekaan enää nettipalstoilla soveliasta.

        Pointti on se, että jos tapaat Toverin kaltaisen ihmisen, jolla ei ole enää mitään todistettavaa ITSELLEEN, sitä kohtaa aidon, eikä lainkaan vahingossa muodostuneen todellisen, epäsuoraankin perintönä tulleen yksilölaadunvalvonnan. Toveria ei paljoa jaksa liikuttaa hänen kenraaliuteensa. Miksei, no siksi, koska tuollaisille ihmisille valta vallan itsensä tähden on jo lähinnä vitsi. Ja miten noin? Siten, että ovat löytäneet syvyyden jo. Jtk jopa Totuuden.

        Olemme kaikki yksilöitä. Mutta jos johtajia haluamme, niin valkatkaa tollasia millainen tuo sanfyffelspinni on. Ja opettakaa hälle kuinka nähdä ja valkata rakkautta ympärilleen, ni johan parempi ja jopa hyväki tulloo. Ja sanna etääntykööt pitkistyttävistä operatiivisista delegoiden heille johon voi luottaa, KOSKA rakastavat (päivärytmiensä kohdalla); ja hakekoot sit sitä, millä Mooses johti. Jos haluu jtk eheyttävää. JOS.

        Ja jos hieman ainutlaatuisempaa kokee, nii sössöttäkööt (jnk minun sijaan) kansalle samanaikaisesta kansallistason yhteisrukouksesta, jotta yksi tietty, hieman isompikin ihme tapahtuisi, johtamalleen kansalle. Ja anteeksianto ja rakkaus alkaisi vallita kansakunnassa, ja kunnioitus ja yhtenäisyys. Ja jopa Rauhan kokeminen, mutta aivan eritasolla ku minä sen ihmiset tänää käsitteenä ovat kokeneet.

        Koska kokemus on yksi, ja elämys toinen.

    • Anonyymi

      Venäjä pelkää Saksaa, siksi uhitellaan jälleen ydinpommilla. Samoin USA:lla ja Japanilla on sotaharjoitukset Japaninmerellä, eli aivan Venäjän rajan vieressä.

      • Anonyymi

        Saksa pelkää myös itseään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saksa pelkää myös itseään.

        noinko merkittäviä senkin sisäiset levottomuudet ovat.. :(

    • Anonyymi

      > Ehkä jopa pari vuotta. Ainakin tuon aikaa menee Lännellä
      > irrottautua Venäjän energiakaupasta.

      Saksa on ilmoittanut lopettavansa öljyntuonnin Venäjältä tämän vuoden loppuun mennessä. Saksa on Venäjän 2:ski suurin öljyasiakas, Hollannin ollessa suurin.

      Öljy tuo Venäjän ulkomaankaupasta 45%, maakaasu tuo vain 6% verran.

      Putinilla on oikeasti vain rajallisesti aikaa sotatoimiensa jatkamiseen. Kyse on 2...8 kk ajanjaksosta, ei missään tapauksessa useista vuosista.-

      • Anonyymi

        Tuo on sakujen vihreiden ministerin kommentti.
        Saksa tuskin lopettaa öljynostoa vuoden loppuun mennessä, koska siitä olisi Saksalle taloudellista haittaa. Muut puolueet Saksan hallituksessa tuskin suostuvat noin nopeaan muutokseen ja sen tuomiin taloudellisiin menetyksiin.

      • Anonyymi

        Öljyntuonnin lopettaminen Venäjältä ei ole mikään mahdottomuus. Lähi-Idän maista, Norjasta, USA:sta, Kanadasta jne on saatavissa raakaöljyä, Ja 500.000 tonnin laivalla kun sitä Saksaan tuodaan, on sama mistä päin maailmaa laiva on lähtenyt.

        Suurempi ongelma on maakaasun kanssa. Saksa on rakentanut koko autoteollisuutensa ja muun raskaan teollisuutensa kaasuenergian varaan. Jos kaasua ei saada prosessiin, prosessit pysähtyvät.

        Nesteytetty maakaasu soveltuisi käyttöön mainiosti, mutta Saksalle ei ole niin paljon kaasusatamia, että kaasu voitaisiin ottaa vastaan.

        Jos ja kun Saksa lopettaa öljyntuonnin joulukuuhun mennessä, Venäjä saattaa kostaa sulkemalla kaasuhanat. Silloin Saksan teollisuudella on pakkorako edetä tilanteen kanssa.

        Rajallisesti saatavalla LNG-kaasulla on mennä kitkuteltava 1...2 vuotta eteenpäin.

      • Anonyymi

        poikkeuksellisen hyvä havainto; joten tulee toimimaan tuossa aikaikkunassa.

        2-8kktta.

        Siksi sanoivat että nukettavat ennen syksyäkö oli. tuosta se johtuu. helvetin öljy.

      • Anonyymi

        Kannattaa vaihtoöljyt alkaa tilaan Virosta ;)

    • Anonyymi

      Putlinile pitäisi istua hiljaa hiljaa
      Ukraina Ukranaisille !

    • Anonyymi

      Lavrov on opetellut omat vuorosanansa. Joka kerta, kun hän tulee julkisuuteen, on tuo sota mainittava.

      • Anonyymi

        Lavrov, tuo idän hymypoika.

    • Anonyymi

      Eiköhän olisi jo operaatio valomerkin aika?

    • Anonyymi

      Viime kerralla maailmansodassa Venäjä pakotti ukrainalaiset maallikot juoksemaan vihollista vastaan ilman varusteita. Tällä kertaa Venäjä tuskin saa Ukrainalta apua, joten millä joukoilla ja varusteilla Venäjä aikoo tätä maailmansotaansa käydä?

      Länsi ei tietenkään mitään sotaa halua. Jos Venäjä sellaisen väkisin aiheuttaa, on lännen toki pakko puolustaa itseään.

      Venäjään nähden:

      EU:n ja UK:n alueella asuu yli kolminkertainen määrä väestöä. USA:ssakin yli kaksi kertaa. Näin ollen lännellä on viisin tai kuusinkertainen väestömäärä.

      USA:n talous on noin 20 triljoonaa vuodessa. EU:n karkeasti saman verran. Venäjä alle 1.5 triljoonaa tarkoittaen lännellä olevan noin 27 kertainen etumatka

      Ydinaseita kaikilla on niin paljon, että elämä maapallolta saadaan tuhottua moneen kertaan. Niitä ei siksi voi käytännössä käyttää. Sillä ei ole väliä, kenen ohjukset ovat nopeampia tai isompia. Tulos on aivan sama.

      Ehkä suurimpia ongelmia on, että Venäjä näkee itsensä edelleen Neuvostoliittona ja jotenkin tasavertaisena lännen kanssa. Neuvostoliittokaan ei ollut tasavertainen lännen kanssa, ei vaikka olivat tuhlanneet kaikki rahansa hyökkäysarmeijaan luomiseen kymmenine tuhansine panssarivaunuineen. Venäjä on sitä vielä vähemmän täysin riippumatta siitä, mitä mittaria käytetään.

      Venäjä ei ole supervalta, eikä siitä koskaan sellaista tule. Venäjän johdon puheet kolmannesta maailmansodasta ovat lähinnä outoja.

    • Anonyymi

      Missä on Valko-Venäjän itsevaltias? Putinin hyvä kaveri ei oo isommin kuulunu? onko erimielisyyksiä kansansa kanssa?

    • Anonyymi

      Pakkohan se on väläytellä kun Länsi aseistaa Ukrainaa yhä tuhovoimaisimmilla aseilla ja tekee tämän röyhkeän avoimesti!
      Länsi on sodassa Venäjää vastaan! Haluaa BlackRockin omistamaan Venäjän luonnonvarat!

      • Anonyymi

        Naton sotahulluilla uusilla sukupolvilla ei ole muuta tavoitetta ja motiivia kuin lyödä demonisoimansa Venäjä. Koska mä voin.

      • Anonyymi

        No totta helvetissä. Koko Venäjää ei olisi pitänyt milloinkaan olla olemassa. Venäjän jälkeen on hyvä sitten keskittyä tuhoamaan kaikkia vinosilmiä kuniskilandiassa.

    • Anonyymi

      En pelkää pikkupipuli-venäläisiä
      tämä kaikille tiedoksi

      t. nainen

      pahuus kutistanut pikkunakit katkaravuiksi
      huijui :| hahahhaa! :D Opettelin jo sanomaan "mitätön" ja "pieni" sekä "katkarapu" venäjäksi kielimuurin välttämiseksi, vaikka pääsi kyllä jo unohtumaan, liekö mitäänsanomaton kieli (rysland)) syynä

      hohhoi!

    • Anonyymi

      Sinä päivänä kun Venäjä käyttää tosissaan isompaa ydinasettaan niin Pietaria ja Moskovaa ei pian ole.

      Ja se on nykyisen Venäjän tarun loppu kun niissä kaupungeissa on venäläisten kaikki kortit.

      Muut alueet ja kaupungit on ihan paskana ja infra perseellään 80-luvulta lähtien. Mitään ei ole kunnostettu ja korjattu kun ei ole rahaa niihin käytetty.

      Venäjä on pelkkää ruostetta.

    • Anonyymi

      Julkinen puhuminen ydinsodasta on sairasta. Ja kertoo siitä että Lavrovin pallien irroittaminen on todella lähellä.

    • Anonyymi

      Venäläiset ihailee ihmisten tappamisella. Venäjä on maa, joka rakastaa sotimista, varsinkin lasten tappaminen on venäläisten mukaan parasta.

    • Anonyymi

      Saahan sitä yksi venäläinen rapajuoppo (Lavrov) lisää uhota mitä tahansa, mutta kai rapajuoppo on valmis siihen, että samaa paskaa sataa sen jälkeen myös omaan niskaan, silloin ryssän touhut alkavat olla vähissä. Sitä saa mitä tilaa!

    • Anonyymi

      Lavrovin viesti pitäisi julkaista myös venäläisessä mediassa, että tavallinen venäläinen voisi kartoittaa lähimmät perunakellarit ynnä muut luolat, koska lännen vastaiskut tullevat olemaan massiivista luokkaa.

    • Anonyymi

      Tuli voi lähteä pienestä

    • Anonyymi

      Kiovasta kannattaa poistua jos pääsee?🤔🤨🙄

      • Anonyymi

        Jep, sinne ainakin tulee yksi ydinohjus.

    • Anonyymi

      Maailmansodan syttyminen merkitsisi Venäjän raunioitumista . Huonosti varustautunut maa elää viime vuosisataa .

    • Anonyymi

      Lavrov-Putin kaksikko ei ilmeisesti ole ymmärtänyt vieläkään sitä, että länsi ei ole kiinnostunut Venäjästä laisinkaan. Tuskin kukaan haluaa tai on halunnut edes oksentaakkaan sinne päin, saaatikka valloittaa tms. Luuleeko nää kaksi onnetonta tunaria, että joku vapaaehtoisesti haluaisi olla tekemisissä heidän "paratiisi-maansa" kanssa. Kauppasuhteet on ylläpidettävä välttämättömyyksien vuoksi, mutta muuten kukaan ei edes halua kusta sinnepäin. Lavrov-Putin kaksikon käyttäytyminen on lähinnä säälittävää, kun eivät tajua mitä takapajulaa edustavat. Luulevat olevaansa paratiisin viisaita hallitsijoita, mutta eivät ymmärrä olevansa kaatopaikan kuninkaita.

    • Anonyymi

      Taitaa Larlovia pelottaa. Nyt vain äkkiä ne uudet naton supersooniset ohjukset eurooppaan hyville paikoille ja sitten kun Venäjä alkaa siirtämään ydikärkiä siiloille niin tuhotaan ne niille sijoilleen. Voivat sitten keskenään siellä Venäjällä haistella sitä säteilyä.

      • Anonyymi

        Ei ole enää maailmalla olemassa olemisen ratkaisua missä tahansa sata määrin ydinpommien räjähtämisen jälkeen, olkoot ihmiset vihervaspunaa niin vihervaspunaa vaan

        https://www.youtube.com/watch?v=UubFTC97ouk

    • Anonyymi

      Mm. Suomi on toimittanut natziukrainalaisille aseita, joka tekee suomesta heidän kansdsarikollisen. Myös monet muut Euroopan maat ovat toimittaneet tai ovat toimittamassa aseita natsiukrainaan, joten kyllä tämmä aika lähellä III- maailamansotaa jo on. Juriidisesti Venäjällä on oikeus vastata niitä valtioita vastaan,, jotka ovat tomittaneet sinne aseita, katsomalla ettttä nämvaltiot ovat itse asettuneet sotilaallisesti heitä vastaan.
      Ei siiis ole mikään ihmeellinen asia, see että vennäjällä harkitaan Saimaan kanavan sopimuksen purkua.

      • Anonyymi

        Taitaa kommentti tulla vain peruskoulun käyneeltä. Määrittele nyt ensin käyttämäsi käsite nazismi, niin katsotaan sitten muita virheitä kirjoituksessasi.

    • Anonyymi

      Yhdysvaltojen Euroopan unionin Ukrainan Zelenskyjn Suomen Marinin tyttöhallituksen pakko myötntää Venäjän ydinase uhkailuilla pitelvän käsissä maailamn olemassaolon herruutta.🤏

    • Anonyymi

      No se on sitä hullunmiehen strategiaa.

    • Anonyymi

      Venäjä perustelee joidenkin alueiden valtaamista historialla, koska em.alueet ovat joskus kuuluneet joko Venäjään tai Neuvostoliitton. Jos historialla halutaan tuolla tavoin perustella asioita, niin silloin Venäjä olisi liitettävä Mongoliaan, minkä vallan alla se oli vuosisatoja.

      Toisekseen Venäjä esittää että se ei halua Natoa naapurikseen. Miksi se sitten itse pyrkii työntymään sotatoimilla koko ajan lähemmäksi Natoa?

      Venäjä / Neuvotiliitto on hyökännyt historian kulussa millon minnekin. Venäjällekin on aikojen saatossa hyökätty useita kertoja, ainakin Saksa, Ranska ja Japani ovat hyökänneet sinne. Japani jopa voitti käymänsä sodan.

      Monet elävät siinä uskossa että kukaan ei ole koskaan onnistuntut valtaamaan Moskovaa, koska Napoleon ja Hitler eivät siinä onnistuneet. Mutta kuinka ollakaan. Vuonna 1610 ruotsalainen sotapäällikkö Jakob Pontusson De la Gardie, miehitti Moskovan pääosin suomalaista kootun sotajoukkonsa avulla.

      • Anonyymi

        Kyllähän monet suomalaiset on haikailleet Karjalaa takaisin historian perusteella.
        Aikoinaan yritettiin vallata Itä-Karjalaa jopa keksityn historian perusteella.

        Eikös Napoleon vallannut Moskovan mutta joutui perääntymään?

        Ei Venäjää voi mongoleille oikein luvata historian perusteella. Mongolit eivät käytännössä hallinneet Novgorodia, joka oli lopulta viimeinen Vanhan Venäjän valtio. Novgorod oli monella tapaa jopa demokraattisempi kuin nykyiset demokratiat. Lieneekö syynä, että ruhtinaat oli aikoinaan saapuneet Ruotsista.

    • Amerikan ydinpommeissa kai oli kukkasia.Tämä on varmaa tietoa siitä päätellen ,että hiroshima ja nagasagi saatiin pois maailmankartalta ja sehän oli oikein tehty länsimaiden ns ihmisten mielestä eli kyllä niissä pommeissa täytyi olla kukkasia kun niin hyvin teki.
      Kiteytettynä ,että on ne länsimaiset ydinpommit lähes rakkaita ja suloisia.

    • Anonyymi

      siinähän varoittelee. Jos tulee niin enpä voi estää. Ja tulee jos niin haluavat. Entä sitten. Kolmas maailmansota ei välttämättä tarkoita atomipommia joka paikkaan. Eikä just sinne sinun junttikylään ensimmäiseksi. Toisaalta paikka johon atomipommi pudotetaan menee kelvottomaksi ihan kaikilta, myös miehittäjältä. Ja enpä tajua miksi Ukrainan pitää jotain rauhanneuvotteluja käydä ylipäätään, ei taida olla hyökkäävä osapuoli, siis siinä mielessä että sen pitäisi nyt viedä jotakin tarjottavaa neuvotteluihin niinkuin yleensä. Ja olettaen siis että Ukrainalla ei ole ydinasetehtaita ja natseja maa täynnä.

    • Anonyymi

      lauro on koiran näköinen kun posket roikkuu hau hau ,,

    • Anonyymi

      mede on kissan näytelmässä välillä samoja piirteitä, miau miau,

    • Anonyymi

      putte possu kuka tietää ,,,,,,

    • Anonyymi

      Uhkailevat maailmansodalla ja valittavat jostan lätkä mm -kisoista , haloo , nuo pitää laittaa ulos kaikista kisoista joita sivistysvaltiot harrastavat ja pysyvästi , sentää ihmisiä teloittavat surutta , miten näistä voidaan edes puhua samaan aikaan.

    • Anonyymi

      Lavrov tehköön itse itsarin älköön vetäkö muita siihen mukaan. Emme voi sille mitään, että Venäjällä vituttaa, kun talouden tila on mitä on.

    • Anonyymi

      Hymyjen väläytteleminen on kivempaa kuin ww3. Hankkikaa jostain iloa elämään.

    • Anonyymi

      Ensin hyökkäävät ITSE ilman MITÄÄN SYYTÄ vieraaseen maahan ja sen jälkeen
      pullistelevat ja varoittavat et vois alkaa jopa nk. 3 : s maailmansota !!!

      On siinä meillä lauma venäläisiä IDIOOTTEJA !!!

    • Anonyymi

      Ensin hyökkäävät ITSE ilman MITÄÄN SYYTÄ vieraaseen maahan ja sen jälkeen
      pullistelevat ja varoittavat et vois alkaa jopa nk. 3 : s maailmansota !!!

      On siinä meillä venäläinen ulkoministeri !!!

    • Anonyymi

      Kuuban ohjuskriisi, Kennedy kehoitti NLn ohjuksia Kuubaan tuovaa alusta perääntymään uhkaamalla kolmannella maailmansodalla. Koska kyseessä oli valtion olemassaoloa uhkaava eksistentiaalinen kriisi. Olisiko tätä pitänyt hieman miettiä etukäteen tuota Ukrainaa länteä päin hivutettaessa, minkä vaikutelman se tekee. Mitä Yhdysvallat tuumaisi Kanadan sotilasliitosta Kiinan kanssa.

      • Anonyymi

        Siihen myös kiinnittäisin huomiota, että Venäjällä on "maita ja mantuja" vaikka kuinka paljon, niin lisää pitää pitää silti ahnehtia, huolimatta siitä, että eivät ole omaakaan INFRAA saaneet lähestulkoonkaan vielä kuntoon ja lisäksi DEMOKRATIASTA ei tietoakaan !!!

        Vai olenko yhtään oikeassa ?

        Ne maat ja mannut sijaitsee hieman huonosti pääkaupungin turvaamisen kannalta.

    • Anonyymi

      Ise toivon että tuo Ukrainan ja Venäjän rajakahakka kestäisi vielä vuosia. Saataisiin vanhat aseet pois ja niiden tilalle täytyisi valmistaa uusia. Aseteollisuudella menisi hyvin kun kaikki muut osakkeen on mennyt miinuksella

    • Anonyymi

      Ampus vaan ittensä, eikä muita uhkaa niinkuin eräät olgarkit jo ovat tehneet. Vai tapettiinko ne, Lavrov ?

    • Anonyymi

      Umpikujaan itsensä ajaneet sotapäälliköt ovat aina olleet suurin uhka. Siihen perustuu maailman jakaantuminen kahteen leiriin. Kysymys ei siis ollut kommunismista vaan hallitsijoista. Hitler myöhästyi hiukan mutta nyt on uusia yrittäjiä suuremmin rahoin ja pommein.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Maailmansodalla uhkaaminen kuuluu Putinin porukan strategiseen suunnitelmaan: "Jos meidän ei anneta nujertaa ja alistaa Ukrainaa niin aloitamme maailmansodan joten pitäkää asetoimituksen ja muu tuki Ukrainalle niissä rajoissa, jonka vielä voimme hyväksyä".

    • Anonyymi

      Minusta alkaa tuntua, että lännen alkaa olla aika panna kova kovaa vastaan, ei Putinin roistosakkiin muu tehoa. USAn pitää panna ydinasejoukkonsa valmiustilaan ja ilmoittaa, että 50% ohjuksista on suunnattu Moskovaan ja loput muihin Venäjän suurkaupunkeihin, "jos aloitatte ydinsodan niin täältä pesee ja linkoaa". Ilmoitus pitäisi sitten saada jotenkin perille myös tavallisille venäläisille. Kyllähän siihen modernista tietotetekniikasta pitäisi välineet löytyä.

      • Anonyymi

        Joo ja lisäksi viisi bunkkerintuhoajapommia suunnattu suoraan Putinin bunkkeriin jonka Kremlin myyrä on vasikoinut.

      • Anonyymi

        Siinäpä vasta rauhaa rakastava kommentti, vois sun tapaset pelkurit laittaa ukrainaan ulisemaan jotta tajuat mitä maailmalla tapahtuu. Porukka ketä yllyttää väkivaltaa ja sotaa on AINA ne jotka eivät oikeasti halua taistella itse ollenkaan ja eivät tiedä väkivallasta mitään. Olet pelkuri.

    • Anonyymi

      Antaa paukkua vaan tulee lähtö kaikilta, paitsi rotilta.Ai niin , mutta jääkö putin sitten henkiin?

    • Anonyymi

      En tajua, mitä Venäläiset pelkää?Ei kukaan niitä uhkaa, vaikka kuuluttais NATOon.

      • Anonyymi

        Ei Venäjä ole uhannut myöskään Suomea ennen kuin Suomi alkoi haikailla liittyvänsä Venäjän vihollisjoukkueeseen.

        Miksi suomalaiset pelkäsivät venäjää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Venäjä ole uhannut myöskään Suomea ennen kuin Suomi alkoi haikailla liittyvänsä Venäjän vihollisjoukkueeseen.

        Miksi suomalaiset pelkäsivät venäjää?

        Suomi ei pelkää kehitysmaa-naapuriaan venäjää.
        Mikä tarve venäjälle tuli uhitella Suomea "poliittisilla, taloudellisilla ja sotilaallisilla" keinoilla jos Suomi tekee turvallisuuspoliittisia valintoja itselleen parhaaksi katsomallaan tavalla? Venäjä pelkää kaikkia, Ukrainaakin. Olisihan se karsea häväistys ja kasvojen menetys "suurvalta" venäjälle kun huomataan, että EU:n kanssa kauppaa käyvä Ukraina kehittyy aivan eri tahtia kuin kehitysmaa-asteella junnaava venäjä.
        Suomen ei tarvitse tehdä turvallisuuspoliittisia päätöksiään miellyttääkseen kehitysmaa venäjää. Venäjän tulisi miettiä miksi kukaan ei halua olla yhteistyössä sen kanssa,, lukuun ottamatta sellaisia suurvaltoja kuin Valko-venäjä, Pohjois-Korea, Syyria ja Eritrea.

    • Anonyymi

      Tulis jo saatana se lopullinen paukku, vituttaa päivä päivältä enemmän tämän paskavaltion ja sen hallituksen toiminta. Lopen kyllästyny jo tähän kaikkeen.

    • Anonyymi

      Haluaisin tappaa ryssiä ja niin haluaa jokainen eurooppalainen.

    • Anonyymi

      Toivotaan että lännellä omat ohjukset lähtövalmiina sinne ryssänmaalle jos puttella sattuu sormi lipsahtamaan !!!

      Gefreiter

    • Anonyymi

      Siivikon sisu youtube kanavalla hyvää asiaa kolmannesta maailmansodasta.

    • Anonyymi

      No onhan se hyvä että jotain ymmärryksen valosäiettä vielä löytyy, mutta löytyykö henkistä voimaa nöyryyteen ja kapasiteettia toimia niin että tunnustetaan tilanne ja palataan rauhantilaan.

    • Anonyymi

      Lierov on sotarikollinen natsi.

    • Anonyymi

      Vieläkään ei tiedetä täsmällisesti, kuinka paljon suomalaisia teloitettiin ja tuomittiin vankileireille. Korkeimmat arviot kipuavat yli 30 000:n tai jopa 40­ 000:n ammuttuun suomalaiseen.[3] Erilaisia tuomioita sai vähintään 11 100 suomalaista. Kuolemantuomio langetettiin vähintäänn 9 100 suomalaiselle loppujen saadessa pidempiä tai lyhyempiä leirituomiota.[3]

      Karjalan autonominen sosialistinen neuvostotasavalta
      Venäjänsuomalaiset
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Venäjänsuomalaiset

      pyöritelkää ja katelkaas tuota avautumaa

    • Anonyymi

      Jos Venäjän olemassaolo on uhattuna, se taatusti käyttäisi ydinaseita. Nurkkaan ajettu karhu saattaa purra.

      • Anonyymi

        No sitten käyttävät ja aiheuttavat samalla Venäjän tuhoutumisen. Sille asialle ei sitten mitään mahda eli se on voi voi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sitten käyttävät ja aiheuttavat samalla Venäjän tuhoutumisen. Sille asialle ei sitten mitään mahda eli se on voi voi.

        Siinä sodassa tuhoutuisi monta muutakin maailman mahtivaltaa.

      • Anonyymi

        Siitä vaan sitten. Mitä turhaa uhkailla. Lspsellusta uhkailla.

    • Anonyymi

      Yks hailee mitä ne uhkailee. Ne on uhkaillut niin paljon että lähinnä huvittaa . Jos ww3 tulee niin sitten tulee.

      • Anonyymi

        Suurvalloilla on varmasti olemassa jonkinlainen salainen sopimus, jossa pidättäydytään täydestä sodasta. On varmaan valikoitu jo maat, jotka voidaan tuhota ja kenelle ne jaetaan. Nämä maat ovat Venäjä, Kiina ja USA.

    • Anonyymi

      Venäjällä elämä on niin kurjaa, että jopa kuolema ydinsodassa tuntuu paremmalta.

      • Anonyymi

        Venäjällä on itse asiassa, vähemmän köyhyyttä ja kodittomia, kuin Usassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjällä on itse asiassa, vähemmän köyhyyttä ja kodittomia, kuin Usassa.

        Uskon, ei siellä pitkään köyhänä ja kodittomana hengissä säily.

    • Anonyymi

      Venäläisyys on viruksen aiheuttama parantumaton sairaus, jota esiintyy pääasiassa slaavilaisilla kansoilla johtuen heidän DNA-perimästään.

    • Anonyymi

      miks ylipäätään kenellekään venäjän valtionjohtoon kuuluvalle annetaan mahdollisuus antaa lausuntoja (valehtelua) ja esiintyä maailmalle julkisesti? Nuo vittumaiset siat voi jättää lässyttämään ihan keskenään

    • Anonyymi

      Lavrov on alhainen paskasaasta.

    • Anonyymi

      Venäjä on antanut meidän elää turvallisessa, rauhallisessa, LIITTOUTUMATTOMASSA, neutraalissa ja puolueettomassa Suomessa, upeasti jo lähemmäs sadan vuoden ajan, sitäpä te äärioikeiston veroparatiisilapsoset, että näytä edes käsittävän, miten hieno asia se on.

    • Anonyymi

      Siinä lähtee myös Moskova ja Pietari,että antaa uhkailla vaan.Itse kärsivät kanssa saatanan venäläiset.
      Luuleko he olevänsä maailman napa,mitään hyvää he eivät tee vaan aina samaa paskaa,toisten kimpuun pitää mennä.
      Kuka haluaa olla venäläinen,ei varmaan edes venäläinen halua olla venäläinen,kun on sairas johto !

    Ketjusta on poistettu 43 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      44
      5805
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      47
      5318
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3698
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3653
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      91
      3248
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3126
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2874
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      57
      2730
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2380
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1834
    Aihe