Natokiima tai sotapsykoosi ei ole sitä pahinta vaan feministiministerien hallituskiima.

Anonyymi

Marin, Saarikko, Andersson ja Ohisalo olivat aikaisemmin natojäsenyyden vastustajia. Mutta melkein heti kun kokoomuksen kannatus nousi yli 23% ja näytti todennäköiseltä että kokoomuksen Orposta tulee seuraavan hallituksen pääministeri, niin ko. feministiministerin päät kääntyivät ja hallituskiima alkoi vaikuttaa päättelykykyyn. He alkoivat hokemaan samaa mantraa kuin Orpo, että Suomen pitää mennä Natoon heti eikä helluntaina.

Ko. feministiministerien päättelyyn Naton tarpeellisuudesta ei vaikuttanut Suomen turvallisuus tai tulevaisuus, vaan pelkästään "hillotolppa" Orpon johtamassa hallituksessa. Eduskunnan kyselytunneilla ko. feministiministerit kilpailivat keskenään kuka pahiten haukkuu Venäjää ja kuka eniten saa Putinin näyttäytymään Ilmestyskirjan Pedolta ja kohdistivat samalla katseensa Kokoomuksen puheenjohtaja Orpoon hyväksynnän hallituskumppanuuden saamisen toivossa.

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onneksi suomella on vielä ano hänestä pitää tehdä kuningas sillä suomi selviää hail ano hail.

    • Anonyymi

      Persujen öyhötyskiima vain pahenee.

    • Anonyymi

      Kaikki hallituksen ministeri ovat hillotolpan perässä juoksijoita...täysiä turhakkeita

    • Anonyymi

      Hullujen ä mmie h hallitus. Putin on julistanut sodan Natoa vastaan. Käytännössä jos SUomi hakee jäsenyyttä olemme sodassa Venäjän kanssa. Saatanan hullut.

      • Anonyymi

        Miltä tuntuu hävitä sota?

    • Anonyymi

      Mahdollisissa Naton jäsenyysneuvotteluissa ja jäsenyyden aikana Suomelta pitäisi kysyä suhtautumisesta ydinaseisiin. Suomen natokiimaiset päättäjät eivät tule jäsenyys kiimassaan kiinnittämään huomiota tuollaiseen pikkuseikkaan kyin ydinase. Todennäköisesti Suomelta ei edes kysytä kantaa siihen, ottaisiko se maaperälleen ydinaseita. Suomi voisi kuitenkin sulkea mahdollisuuden pois omasta aloitteestaan, mutta tämä Suomen valtiojohdon nykypäättäjät ovat niin USA:n "persieennuolijoita" eivätkä ne uskalla vastustaa sitä, kun USA tuo ydinohjuksensa Suomen maaperälle. Päin vastoin Suomihan tulee tarjoamaan esimerkiksi lentokoneitaan saattamaan Nato-maan ydinaseita kantavia koneita Venäjän ilmatilaan. Suomihan haluaa natojäsenenä olemaan se uskollisin ja kiltein jäsen kuten EU:n jäsenenä ollessaan...ei vastusteta mitään ja laitetaan jopa direktiivitkin voimaan jo ennen kuin Eu-parlamentti on päättänyt niiden voimaan tulosta.

      • Anonyymi

        Venäjä on jo vihjannut, että se noteeraisi Suomen natojäsenyyden omassa sotilassuunnittelussaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Suomi noteerataan enemmän sotilaallisena iskukohteena, kun Venäjä suuntaa ohjusjärjestelmiään. Todennäköisesti Suomen ilmatilan valvonta- ja hallintaverkostot integroitaisiin Naton ilmaoperaatioiden johtamisjärjestelmään. Naton torjuntaohjukset yrittäisivät operoida Suomen ilmatilassa tuhoamassa Venäjän ohjuksia. Mutta valitettavasti kun Venäjä käyttää 3M22 Tsirkon -hypersoonista ohjusta, jonka kykenee lentämään yli viisinkertaisella äänennopeudella (on puhuttu jopa kahdeksan tai yhdeksän kertaa äänen nopeudesta) niin Naton ohjusupseerien paskan haju ei edes ehdi kiertämään housuista pois ennen kuin Venäjän ydinohjus jo on maalissaan Helsingin keskustassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tämäpä hienoa millos se venäjä sit ampuu tuon ydinohjuksen tänne helsinkiin kun suomi liittyy tänä vuonna natoon? Venjästä kyllä voi uskoa tuon kun katsoo butsan kauheuksia niin sama se on ruveta ampumaan ydinpomeilla siviilejä puutinille.

        Sinä siis et usko että Venäjä ei uskalla iskeä Suomeen, jos se on Naton jäsen. Eilen USA:n ulkoministeri ja puolustusministeri sanoivat että USA:n pyrkimyksenä on tuhota Venäjä niin fyysisesti kuin taloudellisesti. Nato on itse asiassa sama kuin USA. Esim. kun koulukisattu ajetaan nurkkaan, niin siinä syntyy pahaa jälkeä. Syntyy ruumiita. Kun tarpeeksi haukutaan ja kiusataan niin lopullista ratkaisuaan ei koulukiusattu pelkää vaikka itse kuolisi.

        Näiltä Suomen päättäjiltä puuttuu natokiiman ollessa huipussaan terveen järjen käyttö. He ovat todella maalaisjärjen käytössä lapsen tasolla. Suomea ei uhkaa tällä hetkellä mikään muu uhka kuin se että Nato tunkee itsensä Suomen itärajalle ihan Venäjän rajan viereen. Natotrolleilta puuttuu maantieteellisen realiteettien taju. Kun Nato laajenee pohjoiseen, Venäjä lisää sotilaallista varustautumistaan Suomen itärajalla ja joka aamu itä-suomalaiset saisivat pelätä herätessään että onko Venäjä jo iskenyt ohjuksillaan. Kun on sota Venäjän ja Naton välille, ensimmäiseksi ja kovaa isketään nimenomaan Suomessa oleviin sotilaallisiin kohteisiin, joita Venäjä pitää välittömänä uhkana omien strategisesti tärkeiden kohteittensa turvallisuudelle.

    • Anonyymi

      Niin tai näin.
      Ilman liittymistäkin Natoon olemme jo Putinin epäystävällisten valtioiden listalla. Tuomitsimme Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan.
      Ja Putin on arvaamaton. Siksi omakinkantani kääntyi Naton puoleen, vaikka se tietää sitä, että Suomestakin lähetetään ties mihin, nyt alkuun esim. Baltian maihin joukkoja.

      Uskon että aika moni suomalainen on joutunut punnitsemaan ihan itse Nato kantaansa. Uskon myös että valtion johto on saanut erilaisia arvioita kaikilta armeijan ja turvallisuudesta vastaavien raporteista ja riskiarvioista ja he tekevät päätksensä parhaan kykynsä mukaan Suomen kansan turvallisuuden takaamiseksi.

      • Anonyymi

        Nyt kahden edellisen maailman sodan aloittaja Saksa on aloittamassa myös kolmannen maailman sodan. Saksa aikoo viedä Gepard-panssareita Ukrainaan. Nämä ilmatorjuntaohjuksia ampuva panssari on punainen vaate Venäjälle. Kohta alkaa kova pommitus myös Saksan maaperälle.

        EU:n asevientiä koskevien yhteisten direktiivin mukaan vienti on kiellettävä, "jos aseet aiheuttavat tai pitkittävät aseellisia konflikteja tai vaarantavat alueellisen rauhan, turvallisuuden tai vakauden". Mutta jostain syystä Ukraina näyttää olevan erikoistapaus tässäkin suhteessa. On hirvittävää ajatella että EU:n maksamien asekauppojen yhteydessä Itä-Ukrainan siviilien kohtalo lyötiin lukkoon vuodesta 2014 lähtien ja nyt koko Ukrainan tuleva kohtalo on sinetöity sillä että jatkuva asevienti Ukrainaan takaa sen että Venäjä pommittaa Ukrainan maantasalle: Rautatiet tuhotaan joka puolella Ukrainaa pommituksilla. Sota jatkuu niin kauan kuin Zelenzky kehottaa kaikkien ukrainalaisten siviilien uhraavan henkensä Ukrainan puolesta. Ei ole mikään ihme jos siviilien määrät joukkohaudoissa lisääntyy.

        Näiltä Ramstenissa kokoontuvilta nato-haukoilta puuttuu strateginen ajattelu sodan käynnissä. Miten Gepard-panssarit saadaan itärintamalle jos rautatiet on pommitettu hajalle. Maanteitä pitkin kuljetettavat panssarit ovat helppoja tuhottavia Venäjä ilmavoimille. Se on eri asia kun Ukrainalla oli jo valmiina panssareita Kiovan ympäristössä kun Venäjä hyökkäsi. Näitä panssareita oli helppoa käyttää Venäjän hyökkäyksien torjunnassa.

    • Anonyymi

      Orpo apinoi Salea menemällä jenkkeihin poikaystävänsä kanssa.Todella mautonta omia ilkka Kanervan paikka valiokunnassa ennen hautajaisia.

    • Anonyymi

      "kuka eniten saa Putinin näyttäytymään Ilmestyskirjan Pedolta"

      Kyllä se on Vladimir Putin itse.

      Harmillista tosin, että näitä "pedon merkkejä" ei huomioitu viimeistään jo v. 2014 tosissaan lännessä...

    • Anonyymi

      Britannia on auttanut ukrainaa asellisesti ja putin lupasi britanniaan syksyllä Suuren Saatanan aka ydinpommin. Jos Venäjä julistaa Natoa vastaan sodan niin silloin Suomesta tulee sodan osapuoli.

      • Anonyymi

        Putin lupaa varmasti kaikille, jotka auttavat venäjän aggression kohteita, oman pommin. Jos venäjän uhkailemat vastatoimet ovat este tukea aseellisesti venäjän hyökkäyksen kohteita, palataan takaisin Hitlerin ja Stalinin aikaan. Kuvitellaan että myötäily ja joidenkin maiden uhraaminen "pelastaa" loput. Eihän se niin mennyt silloinkaan...

      • Anonyymi

        Joko alkaaa pelottamaan?

    • Anonyymi

      Sotapsykoosi tarkoittaa taistelutilanteen aiheuttaman äärimmäisen stressin ja pelon laukaisemaa hysteeristä tilaa tai median aiheuttamaa sodalla uhkaamista, joka puolestaan johtaa hyvin kiihottuneeseen mielialaan ja pyrkimykseen Naton jäseneksi.

      Hallituskiima tarkoittaa hallituksen tekemien tyhmien päätöksien aiheuttaman stressin ja hallituksen kaatumisen aiheuttaman pelon laukaisemaa kiihottunutta tilaa, joka puolestaan johtaa galluppien aiheuttamaan antikiihottuneeseen mielialaan ja pyrkimykseen päästä Kokoomuksen perässä juoksijoiden mukana hillotopan nauttijoiden joukkoon.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe