Nastarenkaat maksavat kansantaloudelle valtavia summia

Anonyymi

Aina keväisin hämmästelee miten korruptoivan vaikutus kotimaisella rengasvalmistajalla on. Vähän kuin tupakkatehtaita USA ssa 70-80 luvuilla. Teiden kulumista ja jatkuvaa päällystämistä ei suoraan yhdistetä nastarenkaisiin.

Tiet kestävät Suomessa nykyisillä liikennnemäärillä 1-2 vuotta, kun normaalissa käytössä ilman nastoja ne kestäisivät 10-15 vuotta. Eli meillä päällystetään tiet noin 7 kertaa useammin kuin Saksassa. Onko meillä laskettu mitä tämä maksaa. Tästä ei puhuta.

Voikin kysyä; Onko meillä enää varaa nykyisen laajuiseen nastojen käyttöön.

Ja toiseksi; Onko se edes tarpeellista??

Kolmanneksi; Eikö nastoja käyttävien pitäisi maksaa aiheuttamastaan vahingosta jonkinlaisen haittamaksun muodossa.'

Kiellot harvoin toimivat, mutta nastavero todennäköisesti romahduttaisi nastarenkaiden käytön.

Myös Kevään katupöly ongelmasta puhutaan joka vuosi mutta siten että sen yhteys nastoihin jää epäselväksi. Vaikka se on suora, katupöly aiheutuu nastoista. Katupöly on terveydelle hyvin haitallista ja aiheuttaa väillisesti myös kuolemia.

Suomi taitaa olla ainoa maa jossa nastoja saa vielä käyttää vapaasti. Muut ovat kieltäneet tai rajoittaneet juuri SUURTEN haittojen vuoksi. Väittäsin että tämä on kotimaisen rengasvalmistajan kovan lobbaamisen tulosta.

Nastarenkaiden kohdalla vedotaan liikenneturvallisuuten, vaikka sekin heikko argumentti. Lähes kaikki talviset kuolonkolarit ajetaan tuoreiden tutkimusten mukaan nastarenkailla.

Lisäksi kaupungit ovat saasteisia, jos vertaa kaupunkeihin joissa käytetään vähän nastoja tai ei lainkaan, kuten Tukholma, Riika jne.

Itse olen ajanut 17 vuotta Suomessa saksalaisilla kitkoilla, ilman ongelmia ja onnettomuuksia.

Huolissaaan voi olla myös suomalaisen kuljettajan talviajotaidoista, kun missään muualla ei näin laajasti nastoja tarvita.

Nimim. Saasteeton kaupunki

3

811

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kotimainen rengasvalmistaja, johon ilmeisesti viittaat, tekee kitkarenkaitakin siinä kuin nastojakin. Mistä sulle on tullut käsitys, että se suosisi nastarenkaita kitkojen kustannuksella ja siten korruptoisi päättäjiä?

      Nuo klassiset ja vuosikausia keskustellut nastarenkaiden haitat on dramaattisesti vähentyneet kehityksen myötä murto-osaan siitä mitä ne olivat vuosia sitten. Käytännössä uusimmat nastarenkaat eivät enää ole kovinkaan suuri syyllinen teiden kuntoon, ei muuten ole olleet aiemminkaan hetikään ainoa syy.
      Näissä nastarengasvastaisissa ulostuloissa aina tuodaan esiin vain nastojen haitat, ei vaihtoehtoisten liukkauden torjunnan haittoja. Ja puhumattakaan siitä, että juuri nuo vaihtoehtoiset eli massiivinen suolaus, lisää nastojenkin haittavaikutuksia. Puhumattakaan itse suolauksen valtavat haitat ympäristölle, pohjavesille, tieinfralle, autoille jne. Niistä ei olla laisinkaan kiinnostuneita. Ehkä syy on siinä, että ne ovat niin suuria ja kustannukset hurjia, mutta eivät näy vuosittaisissa tiebudjeteista.

      Liukkauden torjunta on aina haitallista ja maksaa. Vastakkain on kemiallinen eli käytännössä suolaus ja mekaaninen eli käytännössä nastarenkaat liukkauden torjunta. Kun toinen vähenee, niin toinen lisääntyy. Hyvä mieltää sekin, että pk-seudulla, jossa nastat alkavat kohtapuoleen jo olla vähemmistössä, suolaus ja hiekoitus on huomattavastikin suurempaa kuin muualla, jossa nastarenkaiden osuus on suurempi.
      Ilmastonmuutos tuonee aikanaan helpotusta pk-seudulle. Ongelma siirtyy pohjoisemmaksi.

      Vertailu keskieurooppalaisiin maihin on joutavaa, Suomi on reilut 1000 km pohjoisemmassa kuin esim pohjoisimmat keskieurooppalaiset maat. Kaikkialla muualla Suomen korkeuksilla ajetaan pääosin nastarenkailla kuten Suomessakin.

      Siitä ei ole minkäälaista näyttöä eikä epäilystä, etteikö nastarenkaiden liukkaan kelin ominaisuudet olisi ylivoimaiset kitkoihin verrattuna. Sehän on nähtävissä jokaisessa talvirengastestissä ja joka vuosi.
      Tilastot on sitten eri juttu, niissä on niin monta muuta tekijää, joilla on vaikutusta onnettomuuksiin. Ja tilastotkin kyllä puhuvat sen puolesta, että nastarenkaat vähentävät liikenneonnettomuuksia, vaikkei niistä tietenkään voi vetää yksiselitteisiä johtopäätöksiä renkaiden talviominaisuuksista.

    • Anonyymi

      Nastoja käyttävät maksavat n 80% autoliikenteen, paketti- ja henkilöautojen kustannuksista. Eli kyllä nastoja käyttävät maksavat osuutensa ja reippaasti. Kysymyksen voi esittää maksavatko kitkoja käyttävät oman osuutensa? Sitäpä voi hyvinkin epäillä, jos haittoja pidetään mittarina.

      Tämä kommenttina tuohon kohtaan ’kolmanneksi’.

    • Anonyymi

      Kirjoitit:
      ”Tiet kestävät Suomessa nykyisillä liikennnemäärillä 1-2 vuotta, kun normaalissa käytössä ilman nastoja ne kestäisivät 10-15 vuotta. Eli meillä päällystetään tiet noin 7 kertaa useammin kuin Saksassa. Onko meillä laskettu mitä tämä maksaa. Tästä ei puhuta. ”

      Tuostapa haluaisin nähdä jotain väitettäsi tukevaa dataa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      45
      3243
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      933
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      810
    4. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      780
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      714
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      14
      672
    7. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      611
    8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      21
      601
    9. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      42
      580
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      559
    Aihe