Viime aikoina on siellä keskustellaan palstalla ja lehtijutuissa ja oikein vetoomuksissa vaadittu himankalaisille paljon parempia palveluja kuin muille kalajokisille, se ertyiopettajajuttu. Samalla on tietysti entiseen malliin syytelty törkeästi Kalajoen kaupungin virkahenkilöitä ja luottamushenkilöitä. Hupinsa ja ilonsa ja kullakin! Mutta joku psykiatri voinee asiasta ajatella jotain muutakin. Nyt paikallislehtemme on asiasta tehnyt asiallisen jutun. Raumankarin koulun rehtori Palo toteaa suunnilleen niin, että tehdyt päätökset ovat oikeita ja että kaikkia Kalajoen lapsia tulee palvella tasapuolisesti.ja että Raumankarin koululla asiat ovat hyvin, vaikka päätökset toteutetaan. Siis kaikki riitely taas tälläkin kertaa on ollut täysin aiheetonta. Suuri kiitos päätoimittaja Annika Tiittolle, kun on uskaltanut tehdä tuollaisen jutun. Nyt kyllä päätoimittajan on syytä varautua siihen, että tulee lunta tupaan – ja paljon. Toivotaan jaksamista hänelle, ei tule olemaan helppoa.
TAAS HIMANKALAISET RIITELEVÄT RIITELEMISEN ILOSTA
32
1099
Vastaukset
- Anonyymi
Himankalaisilla on oikeus saada palvelua Kalajoen kaupunki on sitoutunut hoitamaan Himankaa koskevia asioita siinä vaiheessa kun Himanka hyväksyttiin osaksi kalajoen kaupunkia se on fakta
- Anonyymi
Mutta millä ihmeen oikeudella himankalaiset vaativat parempia palveluita kuin mitä muut kalajokiset saavat? Ja miksi himankalaiset eivät aikoinaan itse hoitaneet omia asioitaan niin, ettei olisi tarvinnut rukoilla apuun Kalajokea? Ollaanko siellä tosiaan huonompia kuin muisssa alueen kunnissa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Toisin sanoen surkeat peruspalvelut ihan vain tasapuolisuuden nimissä kaikille kuntalaisille koko kaupungin alueelle koska osa kuntalaisista tyytyy niihin? Ei saa vaatia parempaa lapsille ja tulevaisuudelle? Ei hyvänen aika mikä ajattelutapa.
Lukutaitoakin voisit harjoittaa, sillä himankalaisethan ovat vaatineet mm. parempia varhaiskasvatustiloja ihan koko Kalajoen alueelle. Ei vain Himangalle. Idiotismi valloillaan taas kun väkisin yritetään vastakkainasetella Kalajoki ja Himanka. On aika hienoa, että Kalajoen alueella on herännyt julkista keskustelua ja pohdintoja lasten ja nuorten tulevaisuudesta ja arvostuksesta, sillä juuri sillä saralla ollaan menossa pahasti vikasuuntaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta millä ihmeen oikeudella himankalaiset vaativat parempia palveluita kuin mitä muut kalajokiset saavat? Ja miksi himankalaiset eivät aikoinaan itse hoitaneet omia asioitaan niin, ettei olisi tarvinnut rukoilla apuun Kalajokea? Ollaanko siellä tosiaan huonompia kuin muisssa alueen kunnissa?
Himankalaiset tuskin vaativat parempia palveluita kuin esimerkiksi kalajokiset vaan sitä,että kumpikin niin himanka kuin kalajoki olisivat samalla viivalla palveluiden suhteen,Ei se ole mitään demokratiaa että toinen saa vähemmön vaikka maksaa saman palveluistaa,sama koskee nykyään Suomessa muitakin yhteiskunnallisia toimintoja koska valtio on pahasti velkaantunut kiitos viherpuna hallituksen ja pääministerin niin nyt pääministeri keksi sen että aletaan ottamaan rahaa pienituloisilta ja köyhiltä ja etenkin niiltä jotka asuvat maaseudulla..Eli se koskee juuri vanhusten hoitoa perusåalveluita sekä teiden kunnossapitoa nyt on annettu valtion taholta selitys ettei määrärahat riitä teiden kunnossapitoon kuin alle 3000km osalta sillä rahalla ei paljoa teitä maaseudulla kunnosteta,Tämä kertoo sen mitä on todellinen demokratia
- Anonyymi
Sielä himankalaiste keskusteluketjusa on jo näköjää otetu kohteeksi se rehtoriki kun on tuommosia menny sanomaa jotka ei kelpaa niile valittajile. Vaikeeta tulee olemaan rehtorillaki.
- Anonyymi
Jos päästää sammakoita suustaan, se usein nousee julkiseksi keskustelunaiheeksi. Oli sitten kyseessä kalajokinen tai valtakunnallinen media.
- Anonyymi
Jos ei Kalajoen kaupunki noudata määräyksiä lakisääteisten palveluiden järjestämisestä kuntalaisille, vaan kippaa rahat mieluummin vaikka mihin matkailu projekteihin ja valokuitu hullutuksiin, niin kuntalaisilla on täysi oikeus vaatia ja valittaa. Se on sitten kaupungin johdon ongelma, jos ei huonon henkilöstöpolitiikan takia saada rekrytoitua riittävästi hoitajia, opettajia, erityisopettajia ja muuta henkilöstöä.
- Anonyymi
Voi ett sää jaksat. Ei oo vaikea arvata kuka siellä kirjoittaa. Besserwisser
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi ett sää jaksat. Ei oo vaikea arvata kuka siellä kirjoittaa. Besserwisser
Alpokaritapio rauhottuu. Ei ole vaikea arvata että sinulla keittää taas.
- Anonyymi
Ei se ole hullu joka pyytää, vaan se joka. . . .
- Anonyymi
Oikeastaan se on aika surkuhupaisa tuo himankalaisten tilanne. Että kuinka ne voi olla niin huonoja ettei osanneet huolehtia omasta kunnastaan. Nyt vain jaksavat riidelä. Siihen riitelyhaluunsako lienee tuhonneet oman kuntasa. Täsä lähellä on monta pientä kuntaa jotka yhä osaa hoitaa asiansa. Pyhäjoki, Merjärvi, Alavieska, Lestijärvi, Reisjärvi... Mutta ei ole ollu suurta viisauta Kalajoellakaa kun on otettu himankalaiset matkaan.
- Anonyymi
Luulisin että Himankalaisten ongelmat ratkeaisivat jos palkattaisiin sinne lisää psygelo logja
- Anonyymi
Se on tosiaan outoa kun nuo himankalaiset ei ole vielä vaatineet itselleen omia psykologeja ja psykiatreja ja piirimielisaaraalaa.
- Anonyymi
Näin se vain on kuulkaa himankolaiset. Kuka onkaan paras, vaikka teekke hartiavoimin suupielistä vaahto roiskuen että näin ei olisi.
https://kalajoki.fi/kalajoki-nousi-ykkoseksi-seutukaupunkien-vetovoimatutkimuksessa/?fbclid=IwAR3iwwuMWmhUCnvME-C2iWpbmJZDJhT2jqysctu6TxuXKs9Blya7soy59UQ- Anonyymi
Tuollaisten turhan päiväisten höpö- höpö kisojen sijoituksella ei kuntalaisten kannalta ole yhtään mitään merkitystä. Ei varsinkaan kun peruspalvelut eivät KÄYTÄNNÖN arjessa toimi huonon resurssoinnin ja surkean johtamisen takia. Kuntapäättäjät keskenään jakavat toisilleen tuollaisia ” kunniamainintoja”, juhlapuheita pidetään, kuvissa pönötetään niin hemmetin tärkeinä ja maljoja kohotetaan. Todellisuus on kuntalaisille sitten ihan jotain muuta.

Nyt pitää kiireesti pistää pystöön uusi kisa. Valtakunnan riitelymestarikylä. Voittajasta ei olisi epäselvyyttä. Se olis hienoo olla Suomen paras.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt pitää kiireesti pistää pystöön uusi kisa. Valtakunnan riitelymestarikylä. Voittajasta ei olisi epäselvyyttä. Se olis hienoo olla Suomen paras.
Ei tässä mitään uusia kisoja tarvita, vaan päättäjiltä ja virkamiehiltä sen verran tahtoa ja selkärankaa, että laittaisivat lasten ja vanhusten palvelut kuntoon! Siihen pitäisi jo todesta tehdä jotain muutakin kun vain vuodesta toiseen hokea sellaisia hengettömiä latteuksia kuten:” Viiden tähden Kalajoki” Tai ”Piirun verran parempi Kalajoki”.

Uskomatonta sinnikkyyttä siellä riittää. Jos sen käyttäisi oikeasti asioiden hoitamiseen, niin Himanka olisi huippuhieno paikka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskomatonta sinnikkyyttä siellä riittää. Jos sen käyttäisi oikeasti asioiden hoitamiseen, niin Himanka olisi huippuhieno paikka.
Asioden hoitamista se on valitusten rustaaminen, some- ja lehtijuttujen tekeminen samalla lailla kuin kaikki muukin vaikuttamistyö. Ne ovatkin ainoat keinot Kalajoella edes yrittää vaikuttaa, kun puoskarilainen hegemonia on tukahduttanut ja vaientanut kaiken normaalin valtuustossa ja lautakunnissa käytävän keskustelun ja päätöksenteon.
- Anonyymi
Taitavat Himankalaiset purkaa tälle palstalle tuota patoutunutta pahaa oloansa Hyvähän se on että saa sen johonkin purettua
- Anonyymi
Kalajoen palvelut on prseen ja reiän välistä. Verorahat kyllä kelpaa kaupungin kehittämiseen - mitä niillä saadaan niin hyvät naurut kaikille - no, on kai sekin joku palvelu. Käykää katsomassa Särkillä toria - hyvät on tapahtumat olleet.... vtu maksoiko miljoonan vai kaksi?
- Anonyymi
Saaren Hannalle kivaa.
- Anonyymi
Kieltämättä täytyy ihan julkisesti tunnustaa se,että kyllä Himankalaisilla on elämisen tahtoa siellä uskalletaan yrittää ja mennään vaikka läpi harmaan kiven! kaikesta huolimatta esimerkiksi sautinkari tuo matkailualue on vetänyt kesästä toiseen matkailijoita itse ennemmin menen sautille kuin kalajoelle noh poikkeuksena tietty Tapiontuvan leirintäalue jonne vois viedä pienen 1akselise luxus asuntovaununi,Tai ehkäpä sittenkin vien sautinkarille saa nähdä mutta Himangassa on sitä jotakin joka kiskoo puoleensa kuin vetovoima,Mielestäni Himankalaisille pitääkin antaa lisää kunta avustusta vähintään 500e kuntalaista kohti
- Anonyymi
Tuo 500 euroo on loistava idea. Tehkää siitä aloite/vaatimus Kalajoen valtuustolle. Ja jos eivät myönnä sitä avustusta, niin valitusrumba pystyyn. Valitatte kaikki valitusportaat läpi Korkeinta Oikeutta ja Eu-tuomiostuinta myöten. Eikä saa masentua, jos valitukset eivät menesty. Tärkeintähän on, että tulee jotain tekemistä noille Kalajoen kaupungin virkamiehille ja oikeuslaitoksille. Että joutuvat jotain tekemään suuren palkkansa eteen.

Jos valituksia kaipaat, niin älä murehdi, niitä on kyllä tulossa lisää kun maltat vain odottaa vähän aikaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos valituksia kaipaat, niin älä murehdi, niitä on kyllä tulossa lisää kun maltat vain odottaa vähän aikaa.
Juu, se tuntuu varmaa aivan ihanalle, kun voi kuvitella kuinka noita virkamiehiä tosissaan tympäisee (vi-----a) kun joutuvat tekemään valituksiin vastineita ja selvittelyjä ja tietävät koko ajan sen olevan täysin turhaa, sillä lopputuloshan on alun alkaenkin kaikille tiedossa.

No se tympäisy ja v————tus on ollutkin turhan yksipuolista, kun se on ollut vain meidän kuntalaisten osana luokattoman huonon päätöksenteon ja viranhoidon seuraksena. Saavatpahan nyt virkamiehet ja poliitikot maistaa samaa herkkua, aivan naaman täydeltä. Se on heille ihan oikein. Ja mistäpä sen tietää, joku päivä hallinto- oikeudesta saattaa napsahtaa sellainen ratkaisu, että tehdyt päätökset joudutaan ottamaan uudelleen pöydälle. Se se vasta mahtaa tympäistä, voi vaikka pikkuisen jotakuta v——- taakin. Ja sekin on pelkästään hyvä asia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos valituksia kaipaat, niin älä murehdi, niitä on kyllä tulossa lisää kun maltat vain odottaa vähän aikaa.
Mitä minä sanoin, Tilus ja Salmu valittivat Pitkäsenkylän viemäriasiasta juuri niin kuin pitikin. Hyvä että edes jotkut valtuutetut uskaltavat panna kampoihin tuolle täysin onnettomalle päätöksenteolle. Mummuun voi aina luottaa, älkää luulko että valitukset jää vielä tähänkään!
- Anonyymi
Voi hyvät himankalaiset. Ottasitte oppia noista rautiolaisista. Ne tekkee talakoila kaupat ja vaikka mitä. Eikä ne ees kerkiä sitä kehuskelemaan, tekevät vain. Himangala se koulun aita taitaa olla yhä tekemättä ja koiran kikkareet lojuu tien varsilla ja monta muutaki asiaa on rempallaan. Kuulin sellastaki tarinaa että muutamat rautioalaiset oli sanoneet että eivät uskalla ajaa edes autolla Himangan läpi, jottei se himankalaisten hölmöily tartu matkaan.
- Anonyymi
Totta Rautiossa on kieltämättä yhteishenki kohdallaan,sinne saatiin kauppa ja kuulemma myös polttoaineen myntiä ollaan valmistelemassa vai onko saatu myyntipaikka? pitäisi käydä oikein katsomassa ihan itse siellä Rautiossa millainen meininki siellä onkaan kuulemma myös jokin ruokapaikka lounasruokala tms siellä olisi,en itse kovinkaan hyvin Rautiota tunne mutta on se vaan niin perrruna soikoon mielenkiintoine paikka sinne on päästävä.
- Anonyymi
Himankalaisethan hoitivat kuntansa asiat niinhyvin ettei ole enää koko kuntaa On vain pieni kyläpahanen
- Anonyymi
Nehän ovatkin olleet siis huippuviisaita nuo himankalaiset. Hävittivät oman kuntansa, jotta ei tarvitse itse mistään huolehtia. Nyt riittää se, että on vain vailla sitä ja tätä ja tyhmät kalajokiset sitä sitten kiireen vilkkaa yrittää järjestää.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä561968Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651678Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411357Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2281295Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391169- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3161080IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3361070