Päättäjät halusivat vähätellä koronapandemiaa.

Päättäjät halusivat vähätellä koronapandemiaa ja pantata tietoa kansalaisilta, paljastaa uusi tutkimus.
https://yle.fi/uutiset/3-12414931
6179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Marin ja sen höpöhöpöjengi on mokannut tämän korona jutunKIN täydellisesti ja nyt se toivoo, että asiasta ei puhuttaisi. Tuollainen sannamarin pitäisi heittää ulos niskapers otteella hallituksesta ja eduskunnasta ja kaikista julkisista laitoksista. Pelkkä Suomentuhoaja se on.

Äänestä

Kansainvälisten tutkimusten mukaan Suomi hoiti pandemian parhaiden maiden joukossa ellei parhaiten.
Monet ovat olleet sitä mieltä, että Suomessa rajoitukset olisivat olleet aivan liian tiukkoja ja haittoja liioiteltiin.
Jälkiviisana on helppo sanoa miten olisi pitänyt toimia, vaikka kenelläkään koko maailmassa ei ollut varmaa tietoa koronasta sen alkuaikoina..

Äänestä

THL ehdotti(siirryt toiseen palveluun) jo kesällä 2020, että Suomi voisi ottaa testauksessa mallia Tanskasta. Laitoksen mukaan Tanskan malli olisi pitkällä aikavälillä halvempi kuin yhteiskunnan sulkeminen.

Ehdotus ei ottanut Suomessa tulta.

Hallituspuolueen keskeinen poliitikko sanoo, että hallitus on käyttänyt liikaa aikaansa “nippeleihin” ja strateginen ajattelu on jäänyt liian vähälle.

Monien mielestä presidentti Niinistön pandemian alussa esittämä “koronanyrkki” olisi auttanut myös kriisin ennakoivassa hoidossa.

– Hyvin koottu kriisiryhmä kartoittaa ongelmat, hankkii tiedot, kerää julkisen ja yksityisen osaamisen ja esittää sitten maan hallitukselle tilannekuvaa ja ehdottaa toimenpiteitä, presidentti kirjoitti hallitukselle 26. maaliskuuta 2020.

Äänestä
  • Samat asiantuntijat, joiden joukkoonn olisi ehkä otettu muutama heitä lisää, jotka olisivat olleet eri mielisiä keinoista.
    Mitä useampi kokki, niin sitä huonompi soppa.

    Äänestä

THL:n raportin mukaan vuoden 2020 alkupuolella tilannetta Suomessa leimasi haluttomuus uskoa koronaviruksen vaarallisuutta. Viruksen arvioitiin käyttäytyvän kuin influenssavirus tai sen ei uskottu tarttuvan ihmisestä toiseen.

"Siin meni kyl varmaan muutama viikko hukkaan suoraan sanottuna, että pohdittiin että ah ja voi ja mitä tässä voi tehdä ja kannattaa tehdä ja ettei hötkyillä. Meillähän on suomalaisilla tää, ku ei sais hötkyillä eikä sais ennakoida hirveesti."

Suomen uskottiin olevan turvassa, kunnes uutiskuvat Italian sairaaloiden täpötäysistä teho-osastoista herättivät ymmärtämään tilanteen vakavuuden.

Äänestä
  • Koronan vaarallisuuden liioittelu oli jonkinasteinen virhe, jos välttämättä jälkiviisaana haluaa etsiä asioita joita olisi voinut ehkä tehdä toisin.

    Monet tulipalotkin on sammutettu, vaikka ne olisi joidenkin mielestä sammutettu väärin.

    Näistä asioista vastuussa olevat varmasti ottavat oppia seuraavassa kriisissä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Päättäjät halusivat vähätellä koronapandemiaa ja pantata tietoa kansalaisilta, paljastaa uusi tutkimus.
https://yle.fi/uutiset/3-12414931

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu