Moni muistaa, kuinka Ilmajoen Juha Mäenpää, Perus-Juha, oli rukoillut että Niinisalon pakolaiskeskus palaisi, ja se paloi. Perus-Juha sanoi, että uskoo jumalaan! Joutsenlahti pappina moitti puoluetoveriaan tämän tehdessä kaikkivaltiaasta koston välikappaleena.
Siis tyypillistä äärioikeistolaisuutta, vieläpä sen fasistisinta muotoa. Näin Putinkin menettelee ja näyttäytyy pääsiäiskorkossa hakemassa ylhäältä voimia hyökkäykselleen Ukrainaa vastaan.
Samoin on paikallinen persu puolisonsa kanssa turvautunut uskontokorttiin, kun lakaisee maton alle puheitaan ja tekojaan lähimmäisistään. Ja se toinen ylistarolainen haastoi oikeuteen henkilön tekaistuilla syytöksillä. Pitäiskö heille antaa anteeksi, kun eivät tiedä mitä tekevät, vai pitäisikö heille puppua syöttävät entiset jeparit panna liriin?
Kun pitää ottaa uskonto avuksi
Anonyymi
2
53
Vastaukset
- Anonyymi
Uskonto ja varsinkin omakohtainen kristillisyys on kunnon lyömäase, kun halutaan korostaa omaa ja samalla halventaa lähimmäistä, joka ei kuulu sanaan porukkaan kuin esimerkiksi Katajalaakso vakaat raamattupiiriläiset. Syntyy kyllä tuollaisesta vuosikausia kokoontuneesta miespiiristä käsitys, että heitä yhdistää...niin mitäpä sitä salaamaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 528344
Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää
Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/1527724Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka593929Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu953923- 1113775
- 553293
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod753269IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk2412649Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint382637- 531784