Nyt on paljastunut että USA:lla on ollut luultua suurempi rooli Ukrainan sodassa. Venäjällä ei ole Ukrainan sodassa vastassaan ainoastaan Ukrainalaisjoukot jotka on aseistettu länsiavulla, vaan suuressa roolissa on ollut mm. Yhdysvaltain koko mahtava tiedustelukoneisto. USA on antanut Ukrainan käyttöön myös parhaimmat sota-asiantuntijansa ja korkea arvoisia Kenraaleja jne.
Lisäksi USA:n presidentti ehdottaa yli kolmenkymmenenmiljardin sota-avustusta Ukrainalle. Joe Biden perustelee Ukrainan sotaan osallistumista sillä, että näin vältettäisi tulevaisuudessa suuremmat konfliktit ja surkuhupaisaa onkin, kun myös Putin käyttää täsmälleen samaa syytä Ukrainan sodalle. Halutaan vältää tulevaisuudessa suuremmat konfliktit. Venäjä ei halua USA:n ydinaseita rajojensa tuntumaan.
Ukraina on ajautunut suurvaltojen taistelutantereeksi. Tuttua tässä on se, että USA on jälleen kerran kovin kaukana kotoaan.
Lisäksi USA:n presidentti ehdottaa yli kolmenkymmenenmiljardin sota-avustusta Ukrainalle. Joe Biden perustelee Ukrainan sotaan osallistumista sillä, että näin vältettäisi tulevaisuudessa suuremmat konfliktit ja surkuhupaisaa onkin, kun myös Putin käyttää täsmälleen samaa syytä Ukrainan sodalle. Halutaan vältää tulevaisuudessa suuremmat konfliktit. Venäjä ei halua USA:n ydinaseita rajojensa tuntumaan.
Ukraina on ajautunut suurvaltojen taistelutantereeksi. Tuttua tässä on se, että USA on jälleen kerran kovin kaukana kotoaan.
Vastaukset 193
Vanhimmat
Yhdysvallat avusti myös Britanniaa tämän vuorostaan taistellessa natseja vastaan.
Pitäähän kaveria jeesata jos natsit meinaavat tuppautua kylään väkisin. Toivottavasti Putinilta loppuu puhti ennen kuin julistaa sodan Yhdysvalloillekin. Siinä käy Venäjälle huonosti ilman ydinaseitakin.
Venäjä sai noi 28000 kuorma autoa ja jeepejö. Lentokoneita,polttoainetta ruokaa ym apua 2ww aikana muurmaskiin ilman englannin ja USA apua olisivat hävinneet....vahinko ettei niin käynyt..
USA on voinut avustaa Britaniaa mutta se taisi olla Neuvostoliitto kun löi natsit toisessa maailmansodassa. Liitoutuneethan hyökkäsivät natsien selustaan, koska vaarana oli että Neuvostoliitto valloittaa koko Euroopan. Neuvostoliiton hyökkäys piti saada pysähtymään. Neuvostoarmeija vapautti myös idässä sijainneet natsien keskitysleirit ja siellä olleet juutalaiset.
Totta, joskin itse tarkoitin Yhdysvaltain massiivista apua Britannialle, vaikka ei vielä ollut sodassa Saksan kanssa (eikä Saksa ollut vielä hyökännyt Neuvostoliittoon).
Tarkoitatko että natsien olisi pitänyt voittaa että he olisivat voineet tappaa kaikki euroopan juutalaiset? Minusta oli ihan ok että Neuvostoliitto voitti sodan kun toinen vaihtoehto olisi ollut että Natsi-Saksa olisi voittanut.
Tämän lisäksi Stalin murhautti noin 20 miljoonaa neuvostoliittolaista "kansan vihollista".
Itse asiassa Neuvostoliitto tappoi ne juutalaiset joita oli vielä elossa natsien keskitysleireillä. Logiikka oli että hengissä ovat voineet selvitä vain ne jotka tekivät yhteistyötä natsien kanssa. Niinpä neuvostosotilaat veivät selviytyneet juutalaiset kuopan reunalle ja ampuivat.
..eipä ole sinunkaan poloisen historiantieto ihan kohdallaan...vaan koskapa se olisi Pietarissa ihan entisellään pysynyt johtajan vaihtuessa...
....kiistämättä lainkaan Puna-armeijan osuutta on kuitenkin kaikkien osapuolten myönnettävä että ilman USA:n materiaaliapua ja toisen rintaman avaamista Ranskaan olisi "Joopi-sedän" sorto- ja väkivaltakoneistolle käynyt ns. "ohraisesti"...
Kun USA:n päästää kylään, saa olla tyytyväinen jos selviää vain sillä että suhteet huonontuvat naapuruusmaihin ilman sotaa. USA:n talous on täysin riippuvainen sotateollisuudesta. USA tarvitsee sotia, mitä isompia ja pitkään kestävämpiä, sen parempi USA:n taloudelle.
Sittenhän niillä kävi iso flaksi kun Putin päätti hyökätä naapurimaahan ja käynnistää kansanmurhan.
Kun kaksi sotii, Lyö USA puita pesään ja nauttii sodan tuomasta lämmöstä.
USA toimii Ukrainan sodassa lähinnä riidankylväjän asemassa, missä se yllyttää ja varustaa toista osapuolta jatkamaan sotaa ilman rauhanneuvoteluja.
Venäjä toimii Ukrainan sodassa maahanhyökkääjänä.
Kumpaa puolta? Tähän asti Venäjä on ollut se osapuoli, joka ei halua neuvotteluja.
Ei tunnu auttavan USA:n taloudellinen, sotilaallinen ja asiantuntija apu Ukrainaa vaikka myös EU tekee kaikkensa. Venäjä miehittää tuon Donetskin alueen vaikka mikä olisi. Eikö tuohon sotaan löytynyt diplomaattista ratkaisua vai eikö Ukrainan presidentti edes halunnut diplomatiaa, ja haluaako vieläkään. Pitää muistaa että tuhannet ihmiset saavat surmansa joka päivä. Mikään ei ole ihmishenkien arvoista, ja jos on, uhratkoon koomikko itsensä.
Ymmärrän kyllä hyvin, että olet alistuvasta kulttuurista, missä totellaan sitä suurinta ja karskeinta roistoa.
Kun et pidä vapautta puolustamisen arvoisena, niin eihän tässä mitään sen kummempaa keskusteltavaa ole.
Ai Ukrainan sodassa USA:kin mukana jollakin tapaa? Ei ole todellista! Tuo rauhan ja demokratian maa, mikä ei sodi juuri milloinkaan, niin nyt Ukrainan sodan taustavaikuttajana? Vaikea uskoa.
Poloiset Saksa ja Venäjä! Millä oikeudella heidän valloitusretkiään noin häiritään.
Sanokaa edes yksi sota jossa USA CIA:neen ei ole ollut mukana suoraan, epäsuorasti tai kuten nyt, taustavaikuttajana?
Kun sotii USA:ta vastaan, keitä vastaan oikeastaan sotii? Olemme voineet lukea melkein joka tuutista että judaistit ovat USA:ssa taloudellisessa valta-asemassa. Mutta pitävätkö judaistit myös USA:n poliittista valtaa? Ukrainan presidentti on myös judaisti. Onko Ukrainan sota myös uskonsota, kuten Irak:kin oli ja on?
Se kaiketi kertoo enemmän henkilön itsensä käyttämistä "tuuteista". Jos joka suunnassa selaa vaihtarioikeiston ja valkonationalistien julkaisuja niin tietysti juutalaisia alkaa näkyä jokaisen sängyn alla.
Venäjä lähti avustamaan Ukrainan venäjänkielistä vähemmistöä koska CIA:n strategikot hämmensivät Ukrainaan sisällisodan sen sijaan että tilanne olisi pyritty ratkaisemaan diplomaattisesti. Asiaa auttoi Ukrainan juutalainen ja USA:lle myötämielinen presidentti jolla ei ollut halua neuvotella separatistien kanssa.
Tarkoitin siis kirjoittaa FSB enkä CIA.
Anteeksi.
Kusipää, ota kuitenkin huomioon että noutajaneville iskee aina ja häpeämättömästi
Tuskin sentään. Mutta sota olisi pitkittynyt melkoisesti. Vastahyökkäys Moskovan tienoilta alkaen oli kaiketi paljon nopeampi kuin vastahyökkäys Uralilta lähtien.
Saksan kohtalo oli sinetöity siitä alkaen kun Stalin kieltäytyi liittymästä osapuoleksi akselivaltoihin.
Sitten kun Yhdysvallat tekee seuraavan laittoman hyökäyksen jonnekin, lähetetäänkö puolustautuvalle maalle rahallista ja aseellista apua kuteen Ukrainaan nyt, vai autetaanko sen sijaan USA:ta laittomassa hyökäyksessään kuten Irakissa tai Afganistanissa?
Jos haluat vapaaehtoiseksi Saddamin fedayeen-joukkoihin tai Talibanin riveihin niin kukaan ei pysty kaiketi estämään.
USA osaa tuon ulkopolitiikan...
"Sanokaa edes yksi sota jossa USA CIA:neen ei ole ollut mukana suoraan, epäsuorasti tai kuten nyt, taustavaikuttajana?"
Kaikki ne sodat joissa venäjä joko itsenään tai alias nimellään Neuvostoliitto on ollut hyökkääjänä, esimerkiksi Suomen talvisota vuonna 1939-40.
Samoin venäjän yhdessä natsi-Saksan kanssa tekemä hyökkäys Puolan kimppuun vuonna 1939.
Samoin venäjän hyökkäys Unkariin 1956. ja Tsekkoslovakkiaan vuonna 1968. Ja Afganistaniin vuonna 1980 jne jne.
Norja lienee jokseenkin ainoa venäjän rajanaapuri jonka kimppuun venäjä ei ole hyökännyt ainakaan 100 vuoteen tai ei koskaan. Ja sekin johtuu vain siitä että Norja liittyi ajoissa Natoon.
Diplomatia oli haudattu jo ennen sodan alkua. Ajatus oli selvästi, että Venäjä pakotetaan nöyrtymään. Suomi oli mukana tässä samassa ajattelussa. Sen voi jokainen ymmärtää tutustuessaan, miten Niikon tapaus sujui.
..."tarkoitin .." tai siis tarkoititpa tuota tai tätä , samaa soopaa siitä kuitenkin näyttää tulleen.. tuon lajin strategeja kun istuu koneilla ja keittiöissä , kuluukin aika lukiessa " iloisissa merkeissä"..
Kyllä on parempi että venäjä voittaa. Kapitalistit haaveilee että laitetaan pakotteilla venäjä polvilleen No nythän kävi niin että tuli omaan nilkkaan. Rahat ei monellakaan enään riitä normaaliin elämään. Ja kapitalistit/lahtarit nauraa.
Niin ja ilman Venäjää natsit olisi voittanut toisen maailman sodan
Niin ja USA olisi hävinnyt ilman Venäjän apua.
Venäjä hyökkäsi koska NATO taas kerran oli laajentamassa itään vastoin sopimuksia. Jos ei sitä tiedä turha kirjoitella täällä.
Oli totta kai oikein, että Neuvostoliitto löi natsi-Saksan, mutta yhtä oikein oli se, että USA antoi Neuvostoliitolle massivisen tuen, jota ilman natsi-Saksa olisi lyönyt Neuvostoliiton.
Ei olisi mitenkään liioiteltua, vaikka sanottaisiin niin että Neuvostoliitto löi natsi-Saksan yhdessä Yhdysvaltojen kanssa.
Olet harvinaisen tyhmä äijä , olet varmaankin lukenut USAn udelleen kirjoitettua historiaa. Harmillista sinulle mutta se oli Neuvotoliitto joka vapautti juutalaiset keskitysleireiltä eikä USA. Liittoutuneitten joukot eivät päässeet edes kunnolla rantautumaan. joku kymmen taisi päästä piiloon puskiin ,joista usa kehitteli uudessa historiassaan keskitysleirien vapauttajia ja hitlerin kukistajia. HITLERIN joukot tappoivat neuvostoliittolaisia n. 20 milj. valloitus yrityksessään.
OLET OIKEASSA.
Kelaappa asioita hieman taaksepäin. Tarkastele mikä maa järjestelee vallankaappauksia ja sotia ympäri maapalloa, NO TÄMÄ SAATANAN USA, mitä ihmiset ilkeävät ihannoida.
AIVAN OIKEIN , HYVÄ , ETTÄ EDES JOTKUT HUOMAAVAT.
Vähiin käy ennen kuin loppuu: nyt on Pietarista loppuneet gemenatkin. 😛
Jos joskus haluaisimme oppia jotain näistä sodista, ettei niitä pääsisi alkamaan. pitäisi palata sinne alkuun ja syihin mitä oikeasti on tapahtunut. Nyt kirjoitellaan historiaan Ukrainan sodan alkusyitä USAn mielen mukaan Pitäisi palata asioissa yli 10 vuotta taaksepäin, ja tarkastella mikä valtio taas halusi Ukrainaan USA myönteisen hallituksen ja sen rahoituksen.. USAn vanha rouva Pelosi kävi iltapäivä kahvilla Taiwanissa ja lupasi rahoituksen USAn ns. demokratian levitykselle,itsenäistymiselle. ELI siemen on kylvetty taas jälleen kerran USAn toimesta. KIINALLA SAMA EDESSÄ , KUIN VENÄJÄLLÄ NYT. Tämän takia Kiina ymmärtää Venäjän tekemiset.
Sotia ei tietenkään olisi, ellei ihailemallasi fasismilla olisi demokratian kaltaisia vastavoimia. Olet siis perverssillä tavalla oikeassa...
Et kai ole tosissasi ? Laita edes joku sopiva hymiö ,jos oli vitsi..Jopa googlesta löytyy tästä rauhan ja demokratian tyyssijasta jotain tietoa, esim. haulla yhdysvaltojen sodat, siellä murto osa tämän ihannoidun Demokratian tekemisistä.. N. 235 vuotta vanha ns, valtio siitä ajasta sotinut n. 214 vuotta. Jos eivät ole kerenneet kirjoitella tätäkin historiaa uusiksi.
EI OLE SELLAISTA SOTAA...missä ei olisi USA jollain tapaa mukana .Yleensä yrittää ensin saada mieleisensä hallituksen ,tai kaataa hallituksen. Tässä yksi Ukrainan sodan alkusyitä. Kiinaan tulossa lähivuosina sama homma Taiwanin kanssa .jos ei sitä ennen maailman sota.. MADE BY USA.
Ilman USA:n antamaa massiivista apua se ei olisi onnistunut. Paukuttele vain henkeleitäsi.
Kelataan vain asioita taaksepäin. Tämä sota käynnistyi helmikuussa 2014 tunnuksettomien Venäjän armeijan sotilaiden tunkeutuessa Ukrainaan.
SAMAA MIELTÄ.
Tarkastelpa perverssi tämän ihailemasi demokratian kehdon USAn. sota historiaa , siitä lähtien kun siitä tuli ns. valtio. Qta kokoomuslaiset mustat silmälasit päästäsi ja laita ideologi aivosi narikkaan niin ehkä tajuat miten demokraatinen tämä USASI on.
Hässäkät olivat alkaneet jo paljon aikaisemmin itä Ukrainassa .Ukrainan katupartioiden hakatessa venäjä mielisiä Ukrainalaisia ym.
Pohjoismaat voisivat tosiaan opettaa Yhdysvalloille demokratiasta yhtä ja toista, mutta Venäjä on jo jäänyt luokalle. 🤭
Mitään hässäköitä, eli Venäjän joukkojen tunkeutumista Donbassiin, ei alkanut ennen kuin Venäjän armeija aloitti tunkeutumisen Krimille helmikuussa 2014. Se oli tämän sodan ensimmäinen "erikoisoperaatio".
Saddam fedaye,, ymmärrän olet vain niin yksinkertainen, penalin kolmanneksi terävin kynä..
Etkö enää haluakaan auttaa USA:n hyökkäyksen uhreja?
Sioille helmiä olivat.ois saanut jäädä antamatta. Kiittämätömiä lurjuksia kun vielä ovat.
Talous lama, inflaatio, ja energia kriisi saatiin! Ja netto-maksajat maksaa sotapelin myös! pakolla.
Us. raha on ristiretkellä itään. Idän luonnonvarat kiinnostaa länsi-keinottelijoita!!
Ukrainalla on pitkä korruptio-historia.
Tähän "soppaan" iski länsiraha.
Länsi raha busines iski kiinni suuriin luonnonvaroihin ahneesti.
Ja ylimielisenä eteni itään, ei neuvotellut.
Vain länsi rahalla tuetun nukke-hallituksen kautta ajetaan rahan etua.
Myös uskonto lahkot ja natsit on hyödynnetty tässä pelissä!
Sota tuli. Ukrainan siviilit nyt uhrataan lännen busines etujen edestä....
Kovaa peliä.
Raha määrää!
Montako natsia tai muuta taruolentoa Putiinin rauhanturvajoukot ovat "erikoisoperaation" tiimoilta löytäneet? Venäjällä korruptio on tuntematon terminäkin.
Putlerin lakeijoineen kolmatta vuosikymmentä kestänyt venäjän varojen sujuva varastaminen alkoi olla niin läpinäkyvää, että Putiinin oli järjestettävä kansalle "ulkoinen uhka" saadakseen kansan huomion pois valtion varojen ohjaamisesta omiin ja lähipiirinsä taskuihin. Raha todellakin määrää.
Jotenkin unohdit että venäjän lisäksi tässä ei ole muita syyllisiä.
Koska putin syrjäytetään?
Toveri Putin on vallassa vielä 2036
Only good die young.
Tai no, gorpatsov eli pitkän elämän, ja joutui näkemään miten yksi mies tuhosi venäjän.
Noin voi käydä kun päästää koomikon valtaan. Ilman Zelenskyita Ukrainan sota olisi voitu välttää.
Ilman Putlerin traumoja Neuvostoliiton luhistumisesta omaan kyvyttömyyteensä venäläisten ei tarvitsisi kuolla Ukrainan maaperällä.
Suomi on traditionaalinen sotatanner joten Suomi voisi seurata Ukrainan esimerkkiä ja luotsata itsensä USA:n ohjeiden mukaan sotaan jotta Venäjä heikkenisi. Meillä on neljäsataatuhatta työtöntä jotka voisimme uhrata, ja ehkä USA:n hallitsema maailmanpankki voisi antaa vähän velkojammekin anteeksi jos tekisimme kuten USA tahtoo? Suomi mukaan sotaan!
Venäjä näyttää kantavan uhrialttarille Ukrainassa niin ahkerasti ettei Suomen työttömille taida olla tarvetta.
Tässä esimerkki venäjäntrollin tieteellisestä analyysistä. Kiitos oppitunnista.
Toisaalta ilman Zelnskyin juutalaisuutta ja hänen suhteitaan amerikan vallassa oleviin uskonveljiin usa tuskin olisi ukrainaa näin massiivisesti edes avustanut.
Joo. Kutsu kaksi raskaansarjan öykkäriä kotiisi tappelemaan. Vaimosi ja lapsesi tykkäävät kun koti menee hellapuiksi. Näin kävi Ukrainassa.
Ukrainan kansa kiroaa kun presidentti Zelenskyi luovutti maansa suurvaltojen temmelyskentäksi, kehäksi jossa mitataan kuka on kuka. Totuus on, vaikka USA sponsoroi varusteet, aseet, asiantuntijat ja muona-avun, niin raskaimman uhrin saavat kantaa ukrainalaiset. Tavallisten kansalaisten hengellä pelataan tuossa likaisessa pelissä USA:n ja Venäjän kesken.
Ukrainan kansa ehkä kiroaa, mutta se näyttää ainakin niittävän ahkerasti yhden suurvallan kenraalikuntaa vähemmäksi.
Samaa tasoa näyttää olevan kuin EU/NATO-psykootikkojen.
Mutta olisihan se pitänyt tietää, ettei maailmassa käydä yhtään sotaa jossa USA ei olisi mukana. Jos maailmasta loppuisivat sodat, romahtaisi USA:n talous siihen.
Missä USA, siellä sota. Miten käy Suomen seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana? Saako USA:n asekauppiaat yllytettyä jonkun natomaan sotaan niin että Suomi on mukana?
Ukrainan sota on kolmen kauppa. USA, Ukraina ja Venäjä. Käykö tässä kuten yleensä tällaisissa kaupoissa, kahden osapuolen voitto vaatii tuon kolmannen, häviäjän. Voi Ukrainan kansaa mihin presidenttinne on teidät sotkeneetkaan.. ! Olisiko taas jo vallankaappauksen aika?
Miettikää, juutalainen TV-koomikko valitaan presidentiksi, eikä aikaakaan kun maa on jo sodassa ?!?
Kenraalikuntaa on niitetty USA:n tiedustelun myötävaikutuksella. Kenraalit ovat jääneet samaan mihin Bablo Escobar jäi aikoinaan. Eli henkilö paikannettiin teletietojen perusteella ja sinne armeija perään. Myös Venäläisten kenraalien äänet on tallessa. Heti kun he sanovat puhelimessa sanankin, tunnistaa koneet puhujan ja alkavat jäljittää sijaintia. CIA ja Mossad tietävät koko ajan missä venäläisten tai suomalaisten kenraalit kulkevat, jos ja kun he käyttävät matkapuhelimiaan. Isoveli valvoo.. .
Oppi kaataa ojaan kun sen ymmärtää väärin
Mutta kenet
Lopputulos tulee olemaan tasan 0-0
Kannattiko otella
Putinin kätyri. Ongelmaa ei olisi jos Putin olisi jättänyt Ukrainan rauhaan, antanut entisen neuvostoutopian kasvaa vapaaksi ja demokraattiseksi länsimaaksi.
Kuinkahan yleisesti Putinin sotilaat antautuu mahdollisuuden koittaessaa, päästäkseen pois venäjältä...
Kun putte kerää nyt tätä volksturm armeijaa, niin pääseeköhän nämä kumartamaan putinille ja lausumaan monituri te salutant.
Putinismi ja antivaccine hörhöily kulkee käsi kädessä. Osaan ihmisistä uppoaa salaliittoteoriat ja mieletön propaganda kuin väärä raha. Varmastikkin uskot myös litteään maahan ja kiellät apollo ohjelman onnistumisen; ihminen ei ole käynyt kuussa?
Eipä tässäkään mitään ogelmaa olisi, muuta kuin putin joka järjesti aikanaan oman kätyrinsä presidentiksi josta päästiin eroon. Paikallinen ottoville.
Muutaman korruptoituneen kenraalin tuomio ei tarkoita Venäjällä muuta kuin ehkä hyvää. Kai ymmärät ettei noita kenraaleita ole komenettu etulinjoihin rynnäkköjääkäreiksi ihan sattumalta? Kyseessä on ollut korruptoituneita kenraaleita jotka on komenettu etulinjaan saamaan oikeutta. Ei kenraalit johda sotaa edestäpäin. Siellä on korpraaleista kapteeneihin. Heitä ylemmät pysyttelevät taistelulinjojen takana. Mitä ylempiarvoisempi, sen taaempana.
Sotilasoperaatio on paljastanut Venäjän sotavoimissa rehoittaneen korruption ja rappion. Sen sijaan että Ukrainan konflikti olisi heikentänyt Venäjää, kuten Biden toivoi, onkin käynyt päinvastoin! Korruptio on kitketty ja huoltamatonta kalustoa uusitaan.
Tähän asti ei ole tullut tietoja ensimmäisestäkään kenraalista, joka olisi komennettu "rynnäkköjääkäriksi". Putin on kyllä pelannut pingistä Gerasimovin ja Surovikin kanssa, mutta hekään eivät ole saaneet mitään sen kovempaa rangaistusta. Samat heput siis johtavat Venäjän armeijaa kuin vuosi sitten.
Nämä on muuten sitä huoltamatonta kalustoa, jota Venäjä nyt yrittää modernisoida.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/venaja-kaapii-nyt-varastosta-panssareita-joita-neuvostoliitto-valmisti-viimeksi-1970-luvulla-menettanyt-sodassa-satoja-uudempia-vaunuja/8436486
JUst niin USAn ns. demokratian levittäminen tuommosen kusipää Zelenskyin takia, käy aika kalliiksi muille paitsi USAlle . Kyllä venkula valtio osaa toisia lietsoa.
OLET AIKA PÖNTTÖ.
Venäjähän tätä sotaa onkin tosiaan lietsonut, olet oikeassa.
Jatkoa ,ukrainan kansa kiroaa, olet oikeassa, mutta ikävä kyllä siellä on varmaankin vielä paremmin manipuloitu kansa-kuin meillä. Onneksi Suomessa on joitain ihmisiä jotka seuraavat asioita muualtakin kuin YLEN ideologisesta manipulointitoimistosta. Taas tämä kaikki alkoi tämän demokraattisen USAn rahoittamalla tuella yli 10 vuotta sitten. Näille USA, ihaijoille ei totuus kelpaa ..
Jos USA ei pyörisi ympäri maapalloa järjestelemässä itselleen mieluisia hallituksia ei ukrain.assakaan olisi nyt sotaa..Seuratkaa asioita älkääkä laittako kaikkea ryssän trolleiksi. Suomeen USAn ei ole tarvinnut tehdä hallituksen kaatamista, kun täällä on ollut 90 luvun alusta USAn perseennuolu hallitus.
Eli Venäjällä ei sinun mielestäsi ole mitään vastuuta tekemisistään? Butshan siviilit ja Ukrainan kaupunkien tuhoamiset ovat ok, koska USA jotain jossain?
Teidän venäläisten pitäisi joskus oikeasti vain pysähtyä ottamaan vastuu omista teoistanne.
Eurooppa sai usa,lta apua natseja vastaan ww2 aikaan, suuri kiitos siitä ja suuren avun sai myös neuvostoliitto.
Nyt tarvitaan taas apua venäjän wagner naZZeja vastaan, jotka raiskaavat ja tappavat, naisia, lapsia ja vanhuksia.
ISO kiitos USA! 🇺🇸
Jos USAssa olisi joku täysipäinen päättäjä meillä ei olisi inflaatiota eikä Irakilaisia pakolaisia.
Jos USA:ssa olisi oma tahto sen sijaan että USA on pakotettu toimimaan Israelin verikoirana, ei suomessa olisi irakilaisia, syyrialaisia, iranilaisia, kurdeja, libyalaisia, somalilaisia, afganistanilaisia, pakistanilaisia, vietnamilaisia, chileläisiä, jne, jne. USA on aiheuttanut sodillaan ja kieroilemillaan vallankaappauksillaan massiivisia pakolaisaaltoja ympäri maailman joista Suomikin on saanut osansa. Suomessa asuu pysyvästi satojatuhansia ihmisiä jotka ovat paenneet Suomeen USA:n väkivallan vuoksi.
NATO vs. Venäjä sodan tappiot tähän asti:
Venäjä: kymmeniä tuhansia miehiä, melkeinpä parituhatta ps-ajoneuvoa, risteilijä ja koko joukko muuta roinaa.
NATO: eivät ole vielä alkaneet sotia
Ja Putin luutnantteineen tietää tämän myös. Jos ne oikeasti uskovat NATO:n olevan valtava salaliitto Venäjälle hyökkäämiseksi, niiden täytyy itsekin tajuta polttavansa parhaan osan armeijaansa samalla kun se todellinen taistelu vasta odottaa.
Hyökkääjän tappiot kaatuneina ja haavoittuneina arvioidaan yleisesti noin nelinkertaisiksi puolustajan tappioihin verrattuna. Talvisodassa nämä Neuvostoliiton tappiot olivat noin viisinkertaiset Suomen kärsimiin tappioihin verrattuna. Sodan loppuvaiheessa Puna-armeijan vahvuus Suomen rintamalla oli noin 1.000.000 sotilasta ja Suomen noin kolmasosa siitä.
Tuo ei mitenkään yleisluontoisesti pidä paikkaansa. Saksan hyökkäys Ranskaan vuonna 1940 tuotti puolustajille useita kymmeniä kertoja suuremmat tappiot.
Talvisodassa Stalin oli vainoharhaisuudessaan tapattanut upseerinsa ja Neuvostoliitto hyökkäsi ensimmäisen maailmansodan taktiikalla, jossa rynnäköitiin miesylivoimalla kohti vihollista. Osin myös tuosta syystä Neuvostoarmeijan mies-ja muut tappiot olivat aluksi valtavia. Talvisota kesti kolmekuukautta. Suomalaisia sotilaita kaatui 30 000 eli n. kymmentuhannen kuukausivauhtia. Vammautuneita tuli noin 70 000. Lenita Airisto muisteli nuoruuttaan Helsingissä, missä ei ollut sellaista katua jossa ei olisi näkynyt sodassa vammautuneita torsoja.
Talvisota lasketaan ehkä huonoiten käydyksi sodiksi viimeisen sadanvuoden aikana kaikista käydyistä sodista. Tuo huonous koskee tietenkin Neuvostoarmeijaa. Myöhemmin Neuvostoliitto petrasi ja voitti lopulta koko sodan.
Huomion arvoista tuossa sadan viimeisen vuoden huonoiten menneissä sodan rankinglistassa on se, että siellä komeilee toiseksi ja kolmanneksi huonoiten menneiden sotien listalla kaksi vasta käydystä ja osaksi vieläkin käynnissä olevaa sotaa, nimittäin USA:n hyökkäykset Irakiin ja Afganistaniin jotka olivat oikeita farsseja ja päättyivät molemmat tappioihin.
USA on vetäytynyt kummastakin sodasta mutta jatkaa edelleen sotia aseistamalla kapinallis-ja muita sabotaasi ryhmiä ym. palkkasotilaita, joiden tarkoitus on luoda pelkoa ja epäjärjestystä toiminnallaan, ja heikentää USA:lle epämieluisia hallituksia jne.
Pienissä maissa, kuten Suomessa, usein unohtuu, että selvästi isompi voi aluksi tuhlata joukkoja ihan vaan saadakseen selville pienemmän asemat ja toimintatavat. Pienellä ei ole varaa tuhlata joukkoja, isolla on.
Venäjä parka, meni ja valloitti Krimin ja sekin on USAn syy. Ilman Natoa ei olisi sellainen rikos tietenkään tullut Putinin mieleen, mutta kun oli pakko.
Krimin miehityksestä tulee muistaa se että se tapahtui kokonaan ilman verenvuodatusta. Valtaosa Krimin asukkaista, miltei kaikki, jäivät Krimille. Myös Ukrainan rajoilta pakolaisvirrat suuntautuivat Venäjälle, eikä siis Ukrainaan?
Hitlerin Tsekkoslovakian miehitys tapahtui myös ilman verenvuodatusta, joten pelkkä liittyminen miehittäjien kerhoon ei paljoa sanoa.
Venäjän ottaa omansa takaisin
Ukraina kuului Venäjälle ennenkuin hrutsev 1960-luvulla lahjoitti Ukrainalle itsenäisyyden
Nyt tarkkana historian suhteen
..."nyt tarkkana historian suhteen..."..ei ehkä päivän paras mutta kärkeen , kärkeen..
Tein Nato kyselyn ma-pe, kahden viikon ajan, 100 ihmistä, Kerava-Helsinki junassa
Ei 32
Ei osaa sanoa 24
Kyllä 44
Osa perusteli osa ei kantaansa.
Teen saman uudestaan.
Joten 2vko päästä taas tulos.
Itse tein samanlaisen natokyselyn työpaikkani osastolla jossa noin sata työntekijää. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki olivat rauhanomaisen puolueettomuuspolitiikan jatkamisen kannalla. Yleisesti ajateltiin että nato on kuin moottoripyöräjengi, jonka ensin luulisi antavan turvaa mutta lopulta juuri se on syynä konflikteihin ja turvattomuuteen.
Kuten Juice Leskinen laulaa: Jos johtajaks valitset jonkun muun, hänen puolestaan joudut sä tappeluun, ja ainakaan missään jengissä, ei elämästä selviä hengissä.
Minä tein kyselyn nettianokyselyistä ja 99 vastasi kannattavansa Elvistä.
Se että sotilasliitolla olisi laaja kansan tuki, on natomyönteisen keltaisenlehdistön ja Erkko-median aikaansaamaa valheellista nato-propagandaa, jota Suomessa on käyty kovenevaan tahtiin ainakin viisi vuotta. Mitään kansanäänestyksiä ei puolueettomuuspolitiikan lopettamisesta käyty, koska ilmeisenä vaarana olisi ollut että kansa olisi äänestänyt "väärin" ja halunnutkin pysyä sotilasliiton ulkopuolella.
En ole itsekkään havainnut lähipiirissäni mitään laajaa natokannatusta. Pääpiirteittäin ne joilla on sotilaspassi, kannattavat rauhanomaista puolueettomuuspolitiikkaa missä hyviä välejä vaalitaan kaikkiin ilmansuutiin, ja ne jotka ovat valinneet siivilipalveluksen, ovat sotilasliiton kannalla.
Onx Pauli vielä henkissä
...ja sitten seuraava päiväunesi ?
So what? Eikö Venäjän rosvoiluille ole hyvä laittaa stoppi.
Miten sinun edustamasi ylimielisyys sitten on NATO-vaihtoehtoa parempi?
Kaikkien suurvaltojen rosvoiluille olisi hyvä laittaa stoppi! En näe Ukrainan sotaa kuitenkaan samankaltaisena ryöstöretkenä kuin USA:n ryöstöretkeä Irakiin, mistä USA ryöstää vieläkin öljyä itselleen ja liittolaisilleen, kuten esim. Israeliin. Ukrainassa kyse on geopolitiikasta. USA haluaisi pomminsa Ukrainaan ja Venäjä taas ei haluaisi USA:n tuovan pommejaan rajoillensa.. .
Joten ratkaisu asiaan on pommeja sairaaloihin ja omakotitaloihin; niskalaukauksia kellareissa.
Missäs se terrorismi oikein on? Olisiko USA:n pitänyt sietää terroritekoja kotimaassaan, Saddam Husseini hyökkäyksiä naapurivaltioihin ja Saddamin kansanmurhia kotimaassaan kemiallisin asein. USA:lla oli munaa mennä laittamaan asioita kuntoon vaikka lopputulos ei mennytkään putkeen. Samaan aikaan Ranska ja Britania möivät ydinteknologiaa Saddamille ja Saksa kemiantehtaita ja kemianteknologiaa Saddamille.
Venäjän rosvoilu by media.
"USA:lla oli munaa mennä laittamaan asioita kuntoon" Ruaahahahaaah! Et voi olla tosissasi?! Onko Irakissa asiat nyt kunnossa ja jos on niin kenellä, kurdeilla vai? On todettu että USA:n hyökkäys Irakiin oli laiton ja se perustui "vääriin tiedustelutietoihin".
USA hyökkäsi Irakiin koska Israel syytti Irakia siitä että Irakilla olisi ollut ohjuksia joiden kantama olisi ollut liian pitkä. Vain puolivuotta tuosta vainoharhaisesta epäilystä olivat Irakin ohjukset muuttuneet jo joukkotuhoaseiksi mikä antoi USA:lle syyn hyökätä Irakiin. USA:n hyökkäyskäsky Irakiin annettiin siis Israelista. Irak ei ollut koskaan minkäänlainen uhka USA:lle, vain Israel tunsi olonsa uhatuksi, minkä vuoksi USA pakotettiin hyökkäämään Irakiin.
Höpöjuttuja. USA oli hyökännyt Irakiin edellisen kerran vuonna 1998 ja ihan samasta syystä eli epäilivät Saddamin ryhtyneen taas tehtailemaan joukkotuhoaseita.
Koska USA on Ukrainan sotaan saattanut niin vähintä mitä USA voi tehdä, on avustaa Ukrainaa rajattomasti, ja ihan joka asiassa, kuten se on tehnytkin.
Heh heh! Kommarit ja niiden kakarat kinastelevat tunteellisesti maailmanpolitiikkaa seuraavien kanssa. Mikähän siinä on syynä, kun talvi- ja jatkosodassa pitkästyneet suomalaispunikit saivat N-liiton ehdoilla saadun rauhan tultua opetettua lapsileen niin vahvan tarinan hyvästä naapurista, että se näyttää vaivaavan vieläkin, vaikka kommunistne paratiisi romahtikin ja diktaattori otti vallan. 2.maailmansota oli aikamoista sekoilua, ja sen päättyessä perustettiin tarpeelliseksi nähtynä Nato, koska venäläiset eivät unohda Hitlerin konnuuksia, varsinkaan Leningradin piiritystä, josta Putte saa vieläkin virtaa. Mikä muu järjestö pitää Venäjää aisoissa? N-liitto tai Venäjä ei ole hyökännyt Natomaahan eikä hyökkää. Pitkäkestoiseen hybridisotaan luultavasti voidaan varautua, koska se on jo alkanut. Sekin tulee vähenemään siinä vaiheessa, kun Venäjä haluaa lopulta liittyä sivistysmaiden joukkoon, jolloin venäläiset voivat matkustella ja hankkia kaikkea kivaa tavaraa kuten normaaalitkin ihmiset.
Ihme että aloittaja on vasta nyt kuullut USA:n osallisuudesta. USA varoitti Ukrainaa jo Viime syksynä että Venäjä tulee hyökkäämään Ukrainaan ja antoi koulutusapua jo siitä lähtien. Tämähän oli kaikkien tiedossa jotka aikaansa seuraavat.
Ei vaan on aseistanut Ukrainaa ja kouluttanut Ukrainalaisia pitkälti toistakymmentä vuotta, toki alkuvaiheessa hieman varovaisemmin. Ukrainalaisia on myös vuosia osallistunut USA/Naton merivoimien harjoituksiin esim. mustallamerellä jne.
Että aloittajalle jos asiat tulivat nyt jotenkin yllärinä niin aika pimennossa on pitänyt pitkään olla!
Toinen asia johon ei tuskin ihan lähivuosiba saada mistään varmistusta on, että onko tämä meneillään oleva tilanne jopa ollut tarkoituskin saada aikaan ja saada Venäjää kuluttamaan itseään sekä taloudellisesti että sotilaallisesti yhä heikommaksi tekijäksi?
Kuin kaupan päälle ja lisukkeena aikaisemmin Natovastaisesta Suomesta ja mahdollisesti Ruotsistakin saadaan Natohalukkaita, sekin siitä vielä seurasi kun saatiin ryssä höökimään Ukrainaan.
Ja siihen kaupanpäälle Venäjän ja Kiinan suhteet ja sotilaallinen yhteistyö ja ydinaseet Valko-Venäjälle, ja pakotteiden seurauksena hintojen nousu ja inflaatio, lama..
Venäjä pitää lyödä maahan polvilleen , keinoilla ei väliä !
No mutta mitä keinoja aiot käyttää?
Ehdotan ydinase hyökkäilyä
On nimittäin tehokasta!!
us. ja venäjä sotii etupiireistä.
raha ohjaa, luonnonvarat, keinottelu.
Ja Suomi on taas ajopuuteoriassa!
- niin,, on jo unhoittuneet 1939 ja 1944 opetukset Suomen lahtareilta.
Suomi-lahtari taas 2022 elämöi !
Ehkä oman kansansa taas uhraa?
Ukrainan tavoin?
Kuka alkaa Suomen mussoliniksi?
Orpo-mussolini esim?
Neptunus
1858-1872 oinaassa, USA vs inkkarit
ja taas:
2024-2038 oinaassa, USA vs Venäjä?
Seuraavaksi se oli härässä (1872-1886) (työnteko, omaisuus, Istuvasta Härästä tuli kuuluisin intiaanipäällikkö, mutta inkkarien valtakin sammui näinä aikoina.
ja taas:
2038-2052 härässä (Venäjän valta kaatuu?)
Lisäksi:
Pluto vesimiehessä ... 2024-2043 ...
Keksinnöt/ideat vapauteen ja sen kieltämiseen liittyen, vanhojen arvojen tuhoutumista uusien tullessa tilalle, vahva kapinallisuus ehdottoman vapauden puolesta, ranskassa oli vallankumous (liberalistiset vapaus, veljeys, tasa-arvo ideologiat tulivat), hallitsijoiden kaatumisia (opp. leijona), vallan jakamista, kumouksellisuudesta voi tulla pakko, uusia universaaleja keksintöjä, uranus (vesimiestä hallinnoiva planu) havaittiin, kollektiivista "puhdistautumista" menneisyydestä, vanhoja arvoja tuhotaan ja uusia tulee.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17169949/naton-astrokartta
Natolla on au oinaassa.
Luotu maahärän vuonna.
Mitähän käy noiden ylempien arvioden kanssa...
Nyt Pluto zeniitissä ja kuu 123/330 nadiirissa ja atzimuutit kuudessa minuutissa lounaasta piiru länteen, mitähän tästä seuraa.
Valkonen vallankumous tyhjiöön
Tarkoitatko että Venäjän on saatava voittaa tää sota ja Ukrainaa ei saa aseistaa? Sairasta ajattelua.
USA ja Nato pitää ilmoittaa Venäjälle, että jos käyttävät ydinasetta, niin länsi käyttää myös. Siinähän tuhoutuu kyllä Venäjä perusteellisesti.
"Nyt Pluto zeniitissä ja kuu 123/330 nadiirissa ja atzimuutit kuudessa minuutissa lounaasta piiru länteen, mitähän tästä seuraa."
No kun Härän kalu on Oinaan Anuksessa ja Mars on Venuksessan niin ei ainakaan mitään hyvää ole odotettavissa. Putinin kalu on vasemmassa lahkeessa ja pitäisi olla oikeassa, koska oikea lahje on väljempi. Vasen kiristää ja se aiheuttaa ärsyttävää päänsärkyä, josta seuraa mahdollisesti taktisen ydiaseen käyttöä.
Tarkoitan että mitä nopeammin sota loppuu sen vähemmän tulee ihmisuhreja. Sodan pidentäminen ja ihmishenkien uhraaminen siksi että USA saisi heikennettyä Venäjää, on sairasta ajattelua.
Se saattaa tuoda sinulle vähän paremman olon jos ukrainalaisten etninen puhdistus tapahtuu hiljaisissa kellareissa, mutta sen puhdistuksen uhreille ei ole suurta eroa tapetaanko heitä kameroiden edessä ohjuksin vai hämärässä kenenkään näkemättä.
Juutalainen Zelenskyi suorittaa tuon etnisen puhdistuksen venäläisten avulla. Ukrainan presidentti ei menetä yöuniaan kun Ukrainan äärioikeisto ja venäläiset tappavat toisiaan.
Alusta asti on ollut selvää, että Vähä-Venäjällä sotii vastakkain Länsi ja Venäjä.
jos kiina tukee venäjää, niin se on kiina vs usa?
Ukrainan kansantalouden alamäki BKT laskee.
Ukraina menettää paljon alueita, veikkaan voitonpäivän jälkeen, alkaa vasta kunnolla myllytys.
Toivottavasti ukrainalaiset kestää, mutta toukokuun loppuun mennessä tiedämme sen.
Slava ukraina, lisää aseita Ukrainaan.
Suomalaisiakin voisi värvättyä Ukrainaan avuksi.
lännen keinottelu raha taistelee luonnonvaroista!!! siviilitkin uhrataan.
länsi propaganda on tehokasta.
Ollaan uutiskuplassa.
Raha märää ja tukee keinottelua.
Länsi etenee itään.
Ja Ukraina taistelee henkensä edestä sinua pomosi joukkoja vastaan.
Koska USA pyrkii heikentämään Venäjää Ukrainan sodalla, herää kysymys, onko USA:lla kenties jatkosuunitelmia Venäjän varalle? Aikooko USA aloittaa konfliktin Venäjän kanssa, vai mikä juoni tässä piilee?
Olipa asia miten tahansa, on perin merkillistä että Ukrainan juutalainen ja länsimielinen presidentti on alusta asti kieltäytynyt neuvottelemasta ja kääntänyt selkänsä diplomaattisille ratkaisuille? Oliko kyse Krimistä vai jostakin muusta periaatteesta joka on ihmishenkien arvoista? Ehkä osasyynä myös diili USA:n sotalordien kanssa jotka ovat olleet mukana Ukrainan politiikassa aina vallankumouksesta lähtien?
Voisiko vaikuttajana myös olla sotalordi Putinin kieltäytyminen neuvotteluista ja päätös aloittaa hyökkäys?
Mix vihreetä usaa kiinnostaa Venäjän mittaamattomat öljykentät?
Kalju apina
Nyt alkaa Usan tavoitteet näkymään Euroopan maiden taloudessa. Jenkit vain naureskelevat Eu herrojen sinisilmaisxydelle. Eu maksaa loko sotkun. Suomen talous romahtaa pian. Luultu ettei Venäjältä saada mitään, mutta he ovat lahes täysin omavaraisia ja myyneet raaka ineet suomellekin. Ei ole maajussilla vara ostaa lannotteita.
Saatta syksyllä tulla vilu pirttiin.
Antaa vaan Orpon hoitaa asiaa...
Muistakaa aina tämä TOTUUS:
"Totuus on se, että jos Ukraina laskisi aseensa, ei olisi enää Ukrainaa. Jos venäläiset laskisivat aseensa, ei olisi enää sotaa."
Yksi totuus on että Ukrainan puolella on merkittävä määrä myös muita valtioita. Osapuolena on erityisesti Yhdysvallat, ja sen johto ei tällä hetkellä tue rauhan saavuttamista.
Tuki Yhdysvallat rauhaa tai ei, tätä sotaa käydään kahden suvereenin valtion, Ukrainan ja Venäjän, välillä. Niistä yksi on ryhtynyt hyökkäykseen kansainvälisen lain vastaisesti ja toinen on Ukraina. Mikään Yhdysvaltojen toimi ei muuta sitä asiaa.
JOS et olis totuutta kirjoittanut
Sitä, ei olisi olemassa
...näinkö siellä tupaillassa sovittiin ?
tämä on uusi vietnam. us. ja venäjä sotii, jossa ukraina uhrataan.
talous ja etupiiri sota.
aikaa on ollut sopia 2006- 2022. mutta us. ei halunnut sopia, vaan jatkoi ristiretkeä itään.
Kuinka monta divisioonaa Yhdysvalloilla on Ukrainassa ja kuinka monta Venäjällä on?
Ukrainan sota on suoraa jatkumoa sille kehityskulkujen, joka sai alkunsa siitä, että Länsi sylki ja pilkkasi Gorbatshovin rauhanelettä.
Gorbatshov lakkautti Varsovan liiton ja suostui Saksojen yhdistymiseen merkkinä halusta elää rauhassa.
Länsi nauroi räkäisesti ja ilmoitti voittaneensa kylmän sodan. Tuosta lähti liikkeelle kehityskulku, joka johti Jeltsinin juonitteluihin ja Neuvostoliiton kaatamiseen ja Gorbatshovin kansan hyväksi suunnattujen uudistusten lopettamiseen. Oligarkit sai vallan. Seuraava kehityskulun vaihe oli Putinin nousu valtionjohtoon Venäjällä, kostajaksi Lännelle.
Me täällä Lännessä emme koskaan lopettaneet kylmää sotaa vaan yhä edelleen pyrimme levittämään omaa yhteiskuntamalliamme kaikkialle. Me täällä Lännessä olemme kaikki nämä vuosikymmenet toimineet kylmän sodan logiikalla. Siksi nykyäänkin helposti syytämme Venäjää ja Kiinaa kylmän sodan menettelytavoista, koska kylmän sodan ajattelutapa on meillä täällä Lännesså.
Miksi et sitten mennyt ja puhunut kaikkia kansakuntia pysymään Neuvostoliitossa, jos se kerran on kaiken avain?
Ei taida olla rauhaa ennenkuin ??? jotain .
Kyllä nämä ihmiseg joskus heräävät ja tajuavat. Jos heräävät. Kannattasi lukea Silkkitie.
kun rahaa ei voi painaa niin aloittavat aina sodan 🤣
Fakta on nyt tämä että USA ja venäjä on suunnitelemassa uutta sota Ukrainan lisäksi ,kohdistu toiseen maahan,tapahtu 2023 . Tule taas miljonia ihmisiä kuolemaan jne. Eihän paljon ole valikoimassa.
Ilmeisesti kirjoittaja viittaa erilaisiin "profetioihin" ja näkyihin, mitä eri ihmiset ovat saaneet liittyen tulevaisuuteen.
Venäläiisiin ei ole luottamisiin näin on.
"Fakta on nyt tämä että USA ja venäjä on suunnitelemassa uutta sota Ukrainan lisäksi ,kohdistu toiseen maahan,tapahtu 2023 . Tule taas miljonia ihmisiä kuolemaan jne. Eihän paljon ole valikoimassa. "
Aika leuhkaa kertoa faktoja, joita ei näytä olevan. Kerro nyt kuitenkin, mikä on se maa johon uusi sota kohdistuu, ja ketkä sotivat toisiaan vastaan, niin osataan varautua pakolaisten määrään ja rotuun.
MUISTAKAA TEHDÄ USAN KANSSA KAIKKI SOPIMUKSET SAAMEN KIELELLÄ. MUUTEN TEITÄ KUSETETAAN.
Venäjän taloutta on halveksittu jo vuosia ja verrattu sitä esim. Italian ja Meksikon talouksiin.
Tämä sama halveksunta myös Venäjään sotilaallisesti johti nykyiseen tilanteeseen. Ajateltiin, että ei tuonkokoisen talousmahdin puheita tarvitse kuunnella.
Euroopan johtajat ovat USA:n johdon talutusnuorassa ja syövät sen kädestä. Sen takia ollaan nykytilanteessa.
Diplomatiaa ei edes nykytilanteessa voi kukaan yrittää, kun USA on se, joka hommaa pyörittää ja siitä poikkeaminen katsottaisiin USA-vastaiseksi.
Nord Stream-putken räjäyttäminenkin oli vain pikku-uutinen, jonka syyllistä ei edes yritetä selvittää.
kaikki supervallat ovat aina olleet mukana jollain tavoin, ainakin taustalla, lähiajan kriiseissä. on tosiasia että kriisit ratkeavat joskus, kuitenkin niin että Venäjä tai USA ei menetä kasvojaan. Venäjän sotilaallinen tappio on koko euroopalle vaarallisin vaihtoehto. Venäjän alueelle syntyy useita, voimakkaita alueita, joiden aseistus on ennalta arvaamaton. Nyt jo näyttää että on syntynyt Pietarin valtio, jonka johdossa on sotalordi (Wagner).Syntyykö sitten Moskovan valtio, etelän valtio jne. Kuka saa siperian; onko se Kiina.? Pahimmassa mahdollisessa tilanteessa saattaa Suomenkin olemassaolo olla uhattuna.
Se että ukrainan tapahtumat ovat USAn ja naton aikaansaannoksia on ollut jo kauan tiedossa, muttei suomen "vapaassa lehdistössä".
..no voe tokkiisa , pitipä sattua , eiköstä vaen ouhhiin kamalata... mistäpä muuten hoksasit ?
No voe tokkiisa, ikäväkseni huomaan , että isolla osalla ns. hyvin koulutetulla kansalla ei ole kaikki intiaanit kanootissa.
Onse pöljä tuo Putin tai oikeastaan hätäpaska houssaan.
Jaa luultua suuremp ? Kaikki on alusta alkaen ollut kabalin plääni. Maidanin aukio oli raknarök, ja sitä johti Nuland jenkeistä muiden muassa ja nimitti nukkehallituksen, jossa ei ollut yhtään natiivi ukrainalaista. Media on suomessa valehdellut jo v.2011. Lukekaa maailman mediaa ja opetelkaa englantia.
Maailman medialla tietenkin tässä tarkoitetaan pedofiilikunkku Scott Ritteriä, kuten tavallista.
Ihan sama kunhan venäjä saa kunnolla osumaa.
ON HYVÄ HUOMATA ETTÄ EDES JOKU ALKAA HERÄILEMÄÄN TÄSTÄ USA FANITUKSESTA.
USA on nyt nähty. No more USA koska USA on roistovaltio niin kuin William Blum kirjassaan todistaa. Siellä missä USA, siellä sota. Nyt USA tuli Ukrainaan ja eipä aikaakaan kun maa on sodassa.
Ukraina on ollut sodassa siitä lähtien kun Venäjä tunkeutui maahan helmikuussa 2014.
JÄRKI PUHETTA..Älä välitä useat muut ovat vain ideologisia tolloja. Ei nähdä vaikka olisi nenän edessä, kun on vain värit mielessä.
Ukraina on ollut sodassa vuodesta 2014 mutta sisällisodassa. Sisällisota alkoi CIA:n masinoimasta vallankaappauksesta.
Mitenpä Venäjän vuonna 2014 käynnistämä maahanhyökkäys sopii siihen "sisällissotaan"?
"Nyt on paljastunut" 😂 No olipas valtava paljastus kun alusta asti kaikki muut ovat avaajaa lukuunottamatta tienneet että USA liittolaisineen antaa Ukrainalle tiedusteluapua ja satelliittitietojaan käytettäväksi ali-ihmisten barbaarilaumoja vastaan.
Mutta kuinka selvää on ollut että CIA hääri vallankumouksen alusta alkaen, ja sitä ennekin niin vahvasti Ukrainassa. Kun Joe Biden oli USA:n varapresidentti hän vieraili todella usein juuri Ukrainassa? Joe Biden vieraili ainoastaan naapurimaassaan Kanadassa enemmän kuin Ukrainassa. Kuten kommenteista on käynyt ilmi, istuu Kokaiiniskandaaleissa ryvettynyt Joe Bidenin poika Hunter Biden Ukrainan suuriman kaasuyhtiön hallituksessa.
Republikaanit ilmoittivat vaalivoittonsa varmistuttua, että heidän keskeinen tavoitteensa on tutkia Bidenin perheen liiketoimia. Tutkimuksen kimmokkeena ovat presidentin pojan Hunterin bisnekset. Republikaanit kuitenkin korostavat, että tutkinnan kohteena on presidentti Biden itse: osallistuiko tämä suoraan poikansa liiketoimiin ja vaarantavatko miljoonakytkökset ulkomaille hänen kykynsä toimia presidenttinä?
Liittovaltion syyttäjät käynnistivät vuonna 2018 tutkimuksen Hunter Bidenin toimista. Yhdysvaltalaismedian mukaan tutkimukset ovat keskittyneet kahteen asiaan: Onko Biden syyllistynyt verorikokseen sekä valehteliko hän huumeidenkäytöstään ostaessaan asetta. Syyttäjät uskovat, että todisteita on tarpeeksi syytteiden nostamiseen, kertovat muun muassa uutiskanavat CNN ja CNBC .
Republikaanien syytökset ovat kuitenkin syvemmällä. Rebublikaaneissa uskotaan, että Hunter Bidenin ulkomaiset liiketoimet etenkin Ukrainassa viittaavat korruptioon.
Voiko olla niinkin että USA:n presidentti Joe Biden on määrännyt Nord-Sream putkien sabotaasin tehtäväksi siksikin, että hänen poikansa edustama ukrainalainen kaasuyhtiö menestyisi paremin? Oliko Bidenillä "oma lehmä ojassa"?
CIA häärii kaikkialla, koska niiden tehtävä on toimia USA:n tiedustelun silminä kaikkialla. Se tai Biden on vain savuverho, jolla yritetään saada maailma unohtamaan Venäjän hyökänneen Ukrainaan ja olleen tämän sodan taustalla jo vuodesta 2014 asti. Girkin ja kumppanit jopa myöntävät sen, ylpeinä saavutuksestaan.
Aika yllättävää että monessa skandaaleissa ja rötöksissä ryvettynyt Huntter Biden tekee Bisnestä juuri Ukrainassa, yhdessä maailman koruptoituneimista maista.
Tuollaisesta hitler tyyppisestä homosta tulisikin hyvä rauhanneuvottelia..
Tekeehän Yhdysvallat bisnestä Venäjälläkin, vaikka kyseessä on yksi maailman korruptoituneimpia ja heille vihamielisimpiä valtioita.
Yhdysvallat onkin yksi etuoikeutetuista maista jotka voivat ja tekevät yhä bisnestä Venäjällä. Suuri todennäköisyys on sitten kun Venäjän vastaiset kauppapakoteet loppuvat vie USA leijonan osan Venäjän markkinoista. Vasaleille annetaan mikä USA:lle ei kelpaa tai ei kiinosta. Suomi on pilanut suhteensa Venäjään ja jää todenäköisesti syrjityksi velkahelvetiksi joka maailman ainoana ydinjätteiden loppusijoitusmaana on pakotettu vastaanottamaan ydinjätteitä varastoihinsa velkojensa vastineeksi. Vakaat luonnonolot ( ei maanjäristyksiä ) syrjäinen sijainti muusta euroopasta ja hyvät peruskalliot. Suomesta tulee EU:n ydinjätteiden kaatopaikka.
Ironisesti tuo on juuri sitä iltapäivälehtien tietoutta. Todellisuudessa Suomen kauppa Venäjälle ei ole loppunut.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pakotteista-huolimatta-kaikki-kauppa-venajan-ja-suomen-valilla-ei-ole-tyrehtynyt-tallaisia-tuotteita-itarajan-yli-tuli-syyskuussa/8565326#gs.uie6nw
USA aiheutti tämän sodan, presidentti Clinton myönsi tämän haastattelussa. Jos Ukraina olisi pitänyt ydinaseet itsellään 90-luvulla, ei Putin olisi uskaltanut hyökätä. Nyt Putin on pakottanut Valko-Venäjän Naton ydinaseiden maalitauluksi, kun on aloittanut ydinasetukikohtien rakentamisen EU: rajavaltioon. Lukashenko joutuu tahtomattaan maalitauluksi Putinin pakottamana.
Aika moni euroopan maa ja sen kansalaiset ovat joutuneet myöskin tahtomattaan maalitauluksi USA:n pakottamana kun he ovat tuoneet ydinaseitaan eurooppaan. Saa nähdä koska me suomalaiset joudumme maalitauluksi kun USA tuo ydinkärkensä Suomeen?
Suomi on nyt maalitaulu. Venäjältä tulee matuja Suomeen eikä Suomen hölmö hallitus tee mitään asian estämiseksi. Kaikki matut on otettu Suomeen.
Kaikki matut on otettu Suomeen? Tarkoitatko että kaikki n. 100 Venäjältä pyrkinyttä maahanmuuttajaa on otettu Suomeen vai tarkoitatko niitä yli sataatuhatta maahanmuuttajaa jotka ovat luikerelleet Ruotsin kautta Suomeen? Kenen maalitaulu Suomi nyt on? Ruotsin vai?
Kenelekkään ei liene epäselvää se että Ukraina ja ukrainalaiset uhrataan suurvaltapolitiikan pelikentällä? Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden sen paljasti varsin selväsanaisesti. Yhdysvallat pyrkii pitkittämään Ukrainan konfliktia mahdollisiman pitkään, tavoitteena saada Venäjä heikkenemään.
Joo, Putin lähetti armeijansa Ukrainaan tekemään sitä uhraamista, mutta päätyi heikentämään omaa armeijaansa.