Vastustajan aliarvioiminen, tarpeeton raakuus ja siviilien murhat sitkistävät vastustajan puolustustahtoa ja kääntää muun maailman hyökkääjää vastaan. Enää puuttuu se viimenen niitti, isku johonkin USA:n kohteeseen ja länsivaltojen vetäminen mukaan sotaan täysipainoisesti. Tuskin sitä tarvitsee kauaa odottaa, sen verran hullulta Putin vaikuttaa?
Putin tehnyt tähän mennessä kaikki samat virheet kuin Hitler
Anonyymi
858
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hitler kuitenkin osasi tehdä johtopäätökset ja ottaa lopulta tappionsa kuin MIES.
Putin on raukka reppana eikä taida tähän kyetä.
Tämän sodan loppunäytöstä ei ole vielä nähty. Sota on muuttunut totaaliseksi Putinin toimien takia ja siitä tulee pitkä.
Hitlerin muistatte, mutta Stalinin unohdatte?
Yksipuolinen propakanda tekee tehtävänsä.
Siinähän näette, että Putin on fyysisesti ja psyykkisesti sairas. Kärpäset pörrää korvien välissä, prrr
Hitler kuitenkin johti monta onnistunutta sotaretkeä alkuvaiheessa.
Luetelkaa Vladislav Verisen onnistumiset!
Hitler valehtelikin paremmin.
Ainakin aluksi. Hän hurmasi ihmisiä ulkomaillakin. Suomalaisia hyvin vähän.
Putler vakuuttaa vain valmiiksi uskovaisia. Suomalaisia tuskin ketään.
Ei olla vielä edes puhuttu Putinin kieltä, et syksyllä meillä on pommi, jonka tuho voima riittää tuhoamaan koko Venäjän? Miltäs sellainen kuulostaa Venäläisten korvaan.
Maailma muuttuu hullummaksi, kun on Putinin kaltainen tyranni luomassa pelon ilmapiiriä, et kohta maapalloa ei ole enää olemassa, kun rakennetaan sellainen pommien pommi.
Järki loppuu uhon tieltä. Mun isi rakentaa isomman pommin kun sun isi? Kaikkien on parempi olla hiljaa tai kaikki loppuu yhteen räjähdykseen, avaruudessa on tämän jälkeen vain suunnattoman suuri pölypilvi telluksen tilalla.
Näin tosiaan on.
Aivan samat kommervenkit tekee. Eipä ole paljon oppinut historiasta yhtään mitään.
Ensin nippuhelppoja voittoja ja sitten ylimielisyys alkaa ottamaan valtaansa ja alkaa vastustaja aliarvioiminen ja jopa suoranainen halveksunta.
Suurin ero on nyt , ainakin näyttää siltä , että Putinilla ei ole yhtä suorituskykyisiä asevoimia käytettävissään …onneksi.