Miksi haluan pois Oulaisista

Kovasti kehotetaan ajattelemaan positiivisen kautta, mutta jos nyt ajateltaisiin ihan vain negatiivisesti ja pohdittaisiin niitä syitä miksi niin monet eivät enää halua asua Oulaisissa tai miksi niin pieni osa nuorista jää tänne? Joskus siitäkin voi olla hyötyä ja oppia, että kuunnellaan negatiivistakin palautetta, kaikki ei muutu hyväksi vaikka valkaisee hampaat, hymyilee väkinäisesti ja esittää että kaikki on hyvin :) Siis ihan keksittynä esimerkkinä.
293951
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Oulainen on liian pieni paikkakunta asukasmäärältään juuri nyt, jossa esim. ravintoloiden, yökerhojen tai musiikkiklubien, olisi mahdollista pärjätä. Kuinka moni nuori ja vanhempikin haluaa tämmöisellä paikkakunnalla asua, jossa on tasan yksi ahdas kapakka ja kerran vuodessa oikein musiikkiviikot, että hoh, hoijaa!!?

Tosin, eipä täällä kukoista moni muukaan liiketoiminta., kuin ruokakaupat, huoltoasema, ylihintaisine polttoaineineen ja autonpesupaikkoineen, tietsikka-huoltola, parturi-kampaamot ja TOKMANNI!!

Äänestä

Lähdin pois ja suurin syy oli ummehtunut ilmapiiri. Kateus oli jotain käsittämätöntä ja juorut levisivät kuin kulovalkea. Naapaurin asioista pidettiin parempaa huolta kuin omista, hyi helvetti.

Äänestä
  • Juuri näin!! Toisia kyllä moititaan ja laitetaan ties mimmosia höpöjuoruja liikkeelle ihmisestä josta ei itse pidä. Mutta peilin eteen ei ole miestä mennä katsomaan että mitä vikoja sieltä löytyy

    Äänestä

  • Kateus kukoistaa Oulaisissa, samoin juorut. Mutta juoruajaa tyhmempiä ovat ne jotka uskovat nämä juorut. Kannattaa muuttaa kaupunkiin missä on fiksumpaa sakkia.

    Äänestä

pidot paranee kun väki vähenee

Äänestä
  • Vielä ahtaammaksi ilmapiiri menee, väen vähenemisen vuoksi!

    Äänestä

Oulaisissahan toimii asiat todella hyvin, moneen muuhun paikkakuntaan nähden ainahan jotain kitinää jostain kuuluu, mutta mielestäni Oulainen on melko avoin tiedottaessaan asioista

Äänestä

Oulaisissa on juurikin se ongelma, että asukkaat on niin uppiniskaisia, ettei suostu näkemään ongelmia.
Kaikki kuitataan jollain "mut meillä menee koski keskellä kaupunkia".
Ikäänkuin se kuravesinen ja haiseva jokikaan olisi joku ylpeydenaihe, saati poistaisi ongelmia mitä täällä on.
Jos joku kritisoi jotakin, on vastaus " no painu sit * täältä", eli ei täällä ole tarkoitus edistää asioita, vaan ajaa ihmiset pois.
Ilmapiiri on järkyttävä ja kyllähän se tilastoissakin näkyy.
Mut ei. Meillä ei ole täällä mitään ongelmaa!

Äänestä
  • Vähän juuri noinkin. Välillä tuntuu, että kaikki asiat kun kuittailee hiljaisella hyväksynnällä, eikä koskaan epäkohtiin puututa, se poistaisi kaikki ongelmat!? Juuri noinhan se ei mene!

    Mikään Oulaisten kaltainen pieni kylä, ei mene koskaan eteenpäin, jos ei koskaan soraääniä kuulu, tai ne, ketkä epäkohtiin puuttuvat, leimataan "nillittäjiksi" (mikä on muuten erityisen ärsyttävä sana) ne leimataan valittajiksi!?

    Äänestä

Kehittyvä Oulainen

Äänestä

Rakastan Oulaista, täällä on kaikki mitä tarvitsen eikä ole tarvetta mennä naapuri kuntiin.
Mutta, en pidä miten täällä asiat hoidetaan. Ylimääräisiä virkoja ja korkeita palkkoja, samalla on hoitaja pula. Taloja puretaan kun ei löydy asukkaita tai peruskorjataan niin että homehtuu. Sitä odotellessa että mylly, väinölä ja penttilä puretaan.
Asiat päätetään yhdellä nuijan kopauksella eikä äänestäjillä ole mitään vaikutus valtaa, koska hyvä veli ja sisar järjestö päättää oman edun mukaisesti.
Joten Oulainen on onneni, mutta vikaakin on.

Äänestä

Punkki vaara Nesteentakana!

Äänestä
  • Ai että ihan punkki vaara😂

    Äänestä

on siel kyllä uskomaton poliittinen hyväveli verkosto.poliittinen puoli määrittää mitä kukin on milloinkin,kuka kenenkin kaveri,kyläkouluja myöden annetaan mätäpaiseiden kasvaa kunhan vaan on ns.puoluelinja kohdallaan.

Äänestä

Mihin hävisi jutut runkkari pankkiherrasta? Misä liikkuu? Minkä koulu lähellä ollut?

Äänestä
  • Merijärvellä nähty.

    Äänestä

  • Runkkari päiväkirja/pankkikirja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Runkkari päiväkirja/pankkikirja.

    Mikä juttu tämä on

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Merijärvellä nähty.

    Liikkuuko vielä täälläpäin?

    Äänestä

  • Runkkari pankkiherran kannattaaisi katsoa Vares 2 ja tehdä johtopäätöksiä.

    Äänestä

No voi jee,me varmaan kuollaan kaikki ku tämä oulainen on nii paha paikka,never stop the madness

Äänestä

Noille ns. näyteikkunoille, toiminnassa olevien liikehuoneistojen näyteikkunoille pitäisi vihdoin jotain ryhtyä tekemään, kun omistajat eivät itse näytä ymmärtävän, miltä ne oikeasti näyttävät!!

Pajalan ikkunassa ja OVESSA, on auringon kellastamat ja todella epäammattimaisesti väkerretyt tussitököstykset tuotteistaan, ovat kyllä ihan hirveän näköisiä! Pitäkääpä pikku miitti, josko olisi aika ymmärtää, mtä julkikuvalle olisi tehtävä!?

Entisen Emilion tiloissa oleva, kuka, tai ketkä lieneekään, voisivat miettiä toisenkin kerran, miten kunnioittavat hienoa vanhaa liikekiinteistöä ja varsinkin ikkunoissa roikkuvia epämääräisiä vaate ym. riekaleita! Ei siis mitään tyylitajua ja ymmärrystä, kun kaikki julkisesti näkyvä on todella julkikuvaa jo pilaavaa!

Onneksi Bergströmin kiinteistön ikkunoihin eivät ole vielä ilmestyneet ne ihme tököstelyt, jotka näyttivät lähinnä sekavilta, epämääräisyyden ilmentymältä ja toivat mieleen, että niitä koristellut, ei ihan ole selvillä, voiko liiketilanikkunoita käyttää omanpään sisäisiin, jopa sekopäisiin viritelmiin, jotka voivat olla toki omassa galleriassa, mutta ei liiketilan ikkunoissa!

Äänestä

Onneksi mätäväki häipyy ja eliitti jää. Täällä on kaikki lähellä, siksi en muuta täältä koskaan. Pienillä panostuksilla helppo parantaa imagoa. Odotellaan että nuoriso saa tilaa valtuustoissa.

Äänestä
  • Vai "pienillä panostuksilla"!? Nyt hiukka realismia ajatuksenjuoksuun!!
    Oulainen ei selviä pienillä, eikä suuremmillakaan panostuksilla, lähellekään ns. entisenlaiseen "loistoonsa" koskaan!

    Ylivieska kehittyy ja tulevaisuudessa ruoka,-vaate ja tekniikka ostokset tehdään siellä. Oulaisissa ei selviä yksikään erikoisliike enää ja sen vuoksi sen puolen ostokset keskittyvät ykaan.
    Kun näin on, Oulainen kuihtuu ja kohta kun nuorempi väki muuttaa isoimpiin keskuksiin, tänne jää vain muutama kauppa ja just ja just välttävät terveyspalvelut ja vanheneva väki ja ns.ravikadun slummi-alue!

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Vai "pienillä panostuksilla"!? Nyt hiukka realismia ajatuksenjuoksuun!!
    Oulainen ei selviä pienillä, eikä suuremmillakaan panostuksilla, lähellekään ns. entisenlaiseen "loistoonsa" koskaan!

    Ylivieska kehittyy ja tulevaisuudessa ruoka,-vaate ja tekniikka ostokset tehdään siellä. Oulaisissa ei selviä yksikään erikoisliike enää ja sen vuoksi sen puolen ostokset keskittyvät ykaan.
    Kun näin on, Oulainen kuihtuu ja kohta kun nuorempi väki muuttaa isoimpiin keskuksiin, tänne jää vain muutama kauppa ja just ja just välttävät terveyspalvelut ja vanheneva väki ja ns.ravikadun slummi-alue!

    Tuohon vielä voi lisätä kaupungin aiheuttaman yritysten lähtemisen. Paljo on puhetta kaikesta, mutta todellisuudessa asiat menee päin vastoin.

    Äänestä

No Oulaisista ei eliittiväkeä löydy, ne on lähtenyt täältä ensimmäisenä!

Äänestä
  • Varmaan se eliitti on ne kenen kuva komeilee vähän väliä paikallislehdessä! Eli kyseessä poliitikko virkamies eliitti.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Varmaan se eliitti on ne kenen kuva komeilee vähän väliä paikallislehdessä! Eli kyseessä poliitikko virkamies eliitti.

    Ja jos ei ole sukulainen tai hyvä kaveri,ei ole mitään apua asioiden hoidossa

    Äänestä

Kun puhutaan julkisesta liikenteestä ja raideliikenne vapautuu, niin miksi ei tehdä mitään asian eteen.
Oulainen on siinä sopivassa paikassa, että jos luodaan viihtyisyyttä, niin helppo olisi ylivieskaan tai vaikkapa ouluun piipahtaa lättähatulla. Ne kun eivät kulje, eikä paljon muutenkaan. Kyllä elinvoimaa lisäisi jos vain kunnanisät tekisivät jotain asian eteen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kovasti kehotetaan ajattelemaan positiivisen kautta, mutta jos nyt ajateltaisiin ihan vain negatiivisesti ja pohdittaisiin niitä syitä miksi niin monet eivät enää halua asua Oulaisissa tai miksi niin pieni osa nuorista jää tänne? Joskus siitäkin voi olla hyötyä ja oppia, että kuunnellaan negatiivistakin palautetta, kaikki ei muutu hyväksi vaikka valkaisee hampaat, hymyilee väkinäisesti ja esittää että kaikki on hyvin :) Siis ihan keksittynä esimerkkinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu