Olen uskossa. olen silti sitä mieltä että uskovaiset on seinähulluja.
Tunnen henk koht porukkaa helluntailaisista, pirunmoisia valehtelijoita ja teeskentelijöitä. Siis nämä tuntemani ja tietämäni.
Jopa vanhemmisto, yhtä suurta sisäpiiriä.
Miten ihmiset antavatkin alistaa itsensä tällaisten huiputtavien persoonallisuushäiriöisten kelmien alter-egon alle.
En hyväksy muita uskovia elämääni, koska he eivät oikeasti usko. Se on vain teatteria, elämäntapa.
Hyvin pirullisia ihmisiä ovat oikeasti. Pettävät toisisaakin.
En pidä itseäni mitenkään parempana, mutta en halua olla ihmisten kanssa tekemisissä, jotka ovat toisilleen pahoja. En halua sellaisia ympärilleni.
Uskossa oleva ihminen on sellainen, ettei hän sitä mainosta, ei kerskaile, ei käytä sitä lyömäaseena, ei tee vääryyttä kenellekään. Yrittää pysyä totuudessa ja rehellisenä, pyrkii auttamaan lähimmäistään.
Uskova ihminen on silti vain ihminen, ja hänellä on oikeus myös olla vain ihminen.
Uskova voi ottaa ja tehdä joskus itselleen pahanmakuisen kupin, voi polttaakin, vaikkei se ole suotavaa kenellekään.
On ahdasmielisten pappien väärää sanomaa, että uskovien tulisi näyttää esimerkkiä siitä, että olemme puhtaita emmekä elä synnissä. Ja paskan marjat.
Emme ole sen puhtaampia kuin muutkaan. Mutta uskova yrittää elää kuten hyvän ihmisen tulisi elää.
Ei tarkoita kuitenkaan sitä, että meidän pitää kieltää itseltämme elämä, joka on lahjaksi saatu.
Mikä lahja se olisi jota ei koskaan käyttäisi. Jos ostaisin lahjaksi kalliin lahjakortin hemmotteluviikonlopuksi kylpylään, eikä vastaanottaja koskaan käyttäisi sitä, niin mitäs sitten?
Pitäisi korttia piirongin laatikossa kunnes kuolee pois, ja näin kortista ei ole koskaan ollut iloa kenellekään. Jopa sen antaja tuntee surua siitä, että hänen lahjaansa ei ymmärretty oikein.
Näin se käy valitettavan usein. Jumala antoi meille rikkaan elämän, mutta me kahlitsemme sen.
Tunnen henk koht porukkaa helluntailaisista, pirunmoisia valehtelijoita ja teeskentelijöitä. Siis nämä tuntemani ja tietämäni.
Jopa vanhemmisto, yhtä suurta sisäpiiriä.
Miten ihmiset antavatkin alistaa itsensä tällaisten huiputtavien persoonallisuushäiriöisten kelmien alter-egon alle.
En hyväksy muita uskovia elämääni, koska he eivät oikeasti usko. Se on vain teatteria, elämäntapa.
Hyvin pirullisia ihmisiä ovat oikeasti. Pettävät toisisaakin.
En pidä itseäni mitenkään parempana, mutta en halua olla ihmisten kanssa tekemisissä, jotka ovat toisilleen pahoja. En halua sellaisia ympärilleni.
Uskossa oleva ihminen on sellainen, ettei hän sitä mainosta, ei kerskaile, ei käytä sitä lyömäaseena, ei tee vääryyttä kenellekään. Yrittää pysyä totuudessa ja rehellisenä, pyrkii auttamaan lähimmäistään.
Uskova ihminen on silti vain ihminen, ja hänellä on oikeus myös olla vain ihminen.
Uskova voi ottaa ja tehdä joskus itselleen pahanmakuisen kupin, voi polttaakin, vaikkei se ole suotavaa kenellekään.
On ahdasmielisten pappien väärää sanomaa, että uskovien tulisi näyttää esimerkkiä siitä, että olemme puhtaita emmekä elä synnissä. Ja paskan marjat.
Emme ole sen puhtaampia kuin muutkaan. Mutta uskova yrittää elää kuten hyvän ihmisen tulisi elää.
Ei tarkoita kuitenkaan sitä, että meidän pitää kieltää itseltämme elämä, joka on lahjaksi saatu.
Mikä lahja se olisi jota ei koskaan käyttäisi. Jos ostaisin lahjaksi kalliin lahjakortin hemmotteluviikonlopuksi kylpylään, eikä vastaanottaja koskaan käyttäisi sitä, niin mitäs sitten?
Pitäisi korttia piirongin laatikossa kunnes kuolee pois, ja näin kortista ei ole koskaan ollut iloa kenellekään. Jopa sen antaja tuntee surua siitä, että hänen lahjaansa ei ymmärretty oikein.
Näin se käy valitettavan usein. Jumala antoi meille rikkaan elämän, mutta me kahlitsemme sen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Helluntailaisia on hyviä Lapualla, Niilo Ylivainio oli todellinen ja aito, hän sai ihmiset uskoon sillä tavalla, että he kokivat sen todeksi.
Vastaan aluksi lyhyesti. Jos tämä kirvoittaa kivaa keskustelua ehkä esitän jotain mietteitä lisää.
Niin. Tuosta seinähulluudesta uskovaisten kohdalta en osaa sanoa, mutta tiedän kyllä tunteesi mistä kirjoitat ja miten koet toiset uskovaiset.
Sanoissasi täytyy todeta on kyllä perää.
Valitettavan monissa uskonnoissa nykypäivän kiireisessä yhteiskunnassa harvoille jää aikaa hengellisyydellä, vaikka juuri sen tulisi olla elämän keskus minkä ympärille kaikki arkitodellisuus kulminoituu.
Uskonnot ovat pullollaan niinsanottuja nimi tai tapakristittyjä, joille usko ja henkilökohtaisella uskolla ole mitään merkitystä. Usko ei ole juurtunut osaksi tälläisten yksilöitten identiteettiä. Jeesuksen sanojen mukaan he ovat hedelmättömiä, koska usko ei vaikuta elävöittävästi heidän elämässään. Siitä on seurauksena alun kirjoittajan esittämiä ikäviä luonteenpiirteitä, valehtelua, riitaa, juoruamista, panettelua jne. Tapakristityistä on hyvin kaukana Paavalin luettelemat niin ihanat hengenhedelmät, joista hän kirjoittaa Galatalais kirjeessään.
Voidaan rehellisesti kysyä, mitenkähän Jeesus mahtanee suhtautua tälläisiin nimikristittyihin, jotka kantavat nimeä kristitty vain ulkoisesti, mutta sisäisesti heidän kuvaannollinen sydämmensä on hyvin kaukana hänestä kun hän pian saapuu toisen kerran? Olisi syytä itsetutkisteluun kun etsikkoaikaa ennen Jeesuksen paluuta on onneksi vielä jäljellä. Mutta kuinka kauan? Tämä tällä erää tästä.
Aito usko on näkyvätodiste kuin kaunis vaate ihmisen yllä, joka varmasti huomataan ystävällisenä käytöksenä, puheena ja tavassa kohdella vieraita ja muita lähimmäisiä tai kanssaihmisiä.
Persoonallisuutta voi kehittää pukemalla ylleen uuden persoonallisuuden joka perustuu Jumalan sanasta saataviin muuttumattomiin elämänohjeisiin ja neuvoihin. Ne hyödyttävät kaikkia olipa yhteiskunnallinen asema mikä tahansa.
Seurakunta, kristillisen seurakunnanhan pitäisi olla juuri se paikka, missä uuden persoonallisuuden pukemista opetellaan, koska ihmisen täytyy muuttua ja muuttaa tapaansa toimia kun hänestä tulee kristitty Jeesuksen oma. Tämä muuttuminen tarkoittaa juurikin asenteiden, puheen ja oman käyttäytymismallien muuttamista Kristuksen kaltaiseksi.
Jos seurakunnissa on aloittajan mainitsemia huonoja käytös ja moraaliasenteita, se kertoo, ettei kaikki ole todellakaan kunnossa seurakunnassa. Näin ei voi ja saa olla. Seurakunnathan kokonaisuudessaan ovat Jeesuksen tarkan valvonnan alaisuudessa, koska hän on seurakunnan pää ja omistaja. Jos seurakuntien sisäinen henki on huono ja joidenkuiden on tämän vuoksi vaikea tuntea kotiseurakuntaa omaksi ja viihtyisäksi, liikumme silloin hyvin vaarallisilla vesillä. Seurakuntien vanhimmat ja pastorithan ovat suoraan vastuussa ja tilivelvollisia Jeesukselle miten nämä kaitsevat HÄNEN kallisarvoisia lampaitaan. Jos lampaita kohdellaan seurakunnassa hunosti eli seurakunnan asiat ovat huonossa jamassa tämä vääjäämättä vaikuttaa seurakunnan yleiseen henkeen.
Koska rakkaus maailmassa yhä enenevässä määrin kylmenee, olisi todella traagista, jos seurakunnissamme vallitsisi samanlainen rakkaudettomuuden ja hellän kiintymätön henki ja ilma. Paavalihan kehotti jo oman aikansa seurakuntia pitämään yllä ”hellää kiintymystä toinen toisiinsa”. Tämä on suloinen tuoksu Jumalalle. Silloin hän tukee ja siunaa seurakuntia hengellään.
Kristittyjen kunnia on avartua rakkauden osoittamisessa toinen toisiaan kohtaan sekä ottaa johto toisten kunnioittamisessa. 2. Korinttilaisille 6:11–13 sekä Roomalaisille 12:10.
Tämän vanhan maailman viimeisten aikojen puristeessa ennen Jeesuksen tuloa jokaisen kristityn velvollisuus olisi huolehtia omalta pieneltä osaltaan hyvän ja rakkaudellisen ilmapiirin luomisesta omalla käytöksellään. Siitä se alkaa. Ja tuloksena on varmasti Kristuksen kaltainen rakkaudellinen puhdas ilmapiiri seurakunnassa, jossa jokaisen on niin turvallista ja hyvä olla suojassa, kun meitä ympäröivä maailma vajoaa yhä sakeampaan pimeyteen, kuten Jeesus ennusti. Jos seurakuntasi ei ole turvapaikka pimeässä, mistä löydät turvapaikan?