Sarjapäättäjät sekä sarjakurjistajat

Edelliskauden ( 2018-21) taloustoimikunnan esittämät säästökohteet pitäisi perua, tai vähintäänkin kyseenalaistaa. Malli oli rautalankimalli, missä isommat sanelijat ohjastivat häikälemättömästi ja käyttivät asetelmaa hyväkseen , kuten myöhemmin on todettu.
Toimikunta edusti kokoonpanona omaan ajatteluun kykenettömiä jäseniä ja vaikutusarviointiin kelvottomia ihmisiä.
Tämän kauden taloustoimikunta edustaa pääosin samaa "takatunnelissa tuulee"-ajattelua, arviointia ja näkemyksiä, tekee lapaset lattialla -mielin säästöesityksiä ja poistettavia kuntalaisille merkitseviä toimintoja, ilman kuntalaisten kuulemista.
Vaikeaa talostelu on, se on varma, mutta juuri siksi, onkin syytä kiinnittää katse meihin alempiarvoisiin, veronmaksajiin, ettei päätöskeinotella Tikkalanmäen pelimerkkejä yksien hyppysiin ja itsekkään mielivallan temmelystä toteuttamaan.
Pyhäjärven kaupungin hajota "me henki ja tuhlaa aikaa"- hallintomalli on tiensä päässä. Tämän kokoonpanon hallitessa niin vielä olemassa olevat ( Repo-osakepääomat) ja tulevat tuuliverotulot kun ovat etukäteen jonninjoutavia suuta pieksäen ja sormimaistiasissa syöty viimeistä murua myöten viisi -kymmenen vuotta eteenpäin .
2454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Kaikista eniten korpee kirjaston kurjistus ja siirto teollisuusalueelle. Suoraan sanoen haist pask -päätös. Tämän kauden taloustoimikunta tehkää esitys kaupunginhallinnon toimistohenkilöiden ja johtajat toimipaikaksi ammttikoulun tilat, ja sinne vaan elinkeinotoiminnan tilat ja muukin sitä sun tätä- toimijat. On omia huoneita jokaiselle, ja paikkana teollisuusalue avautuu ikkunoista..Ehkä syntyy ideaa mitä teollista voisi edistää, työtä ja tuotantoa. Kaupungintalosta sitten kirjastolle tilat. Arkisto voisi pysyä omissa tiloissaan. Tämä on aito ja oikea esitys parantaa yhtäaikaa hallinnon aktivointia ja saada kuntaan kuntalaisille säästösyistä ja sietämisen vuosikymmenien ansioista olohuone ja kirjastolle suopeat tialt.

Äänestä
  • Järkevä esitys. Vaikka Kj Kiviniemi haluaa oman mausoleuminsa oisko suurhankkeen nimenä Kiviniemen kampus--että semmoinen tavoite, ahtamalla uimahalli, keskuskoulu, ja kulttuuritalo-suunnitelmalla , niin ei ei ei ..ei tosiaankaan.
    Onko typerämpää kuningasajatusta sitten Laguunan kuultu?
    Kyseisen "hienon ja suuren" utopian toteuttaminen kaupuginvaltuuston ostamalle Kotikuusen tontille, siinä ei ole kuihtuvalle kunnalle ollenkaan järkeä.
    Jos moista kullttuurikampusta lähdetään odottelemaan tulevaisuustodellisuus tiedossa, niin iki kuuna päivänä sen vihkiäisiä ei nähdä ..ei edes tällä vuosisadalla, saati vuosikymmenellä.

    Vahva kyllä Tikkalanmäen uusrenesanssille. Tilat kuntalaisten siitä käyttöön, kirjasto ja kirjaston uudet sisältötuotannot ja toimet tarvitsevat päättäjiltä rohkeutta ja voimaklsta tukea.
    Kyllä sieltä Kiviniemi lähtee soveltuvaan kohteeseen, osoitettuun toimistotilaan, ellei älyä poistua yli kuntarajojen. Toiveajatteluako, ehei tämä on ihan kopakka tavoite.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Järkevä esitys. Vaikka Kj Kiviniemi haluaa oman mausoleuminsa oisko suurhankkeen nimenä Kiviniemen kampus--että semmoinen tavoite, ahtamalla uimahalli, keskuskoulu, ja kulttuuritalo-suunnitelmalla , niin ei ei ei ..ei tosiaankaan.
    Onko typerämpää kuningasajatusta sitten Laguunan kuultu?
    Kyseisen "hienon ja suuren" utopian toteuttaminen kaupuginvaltuuston ostamalle Kotikuusen tontille, siinä ei ole kuihtuvalle kunnalle ollenkaan järkeä.
    Jos moista kullttuurikampusta lähdetään odottelemaan tulevaisuustodellisuus tiedossa, niin iki kuuna päivänä sen vihkiäisiä ei nähdä ..ei edes tällä vuosisadalla, saati vuosikymmenellä.

    Vahva kyllä Tikkalanmäen uusrenesanssille. Tilat kuntalaisten siitä käyttöön, kirjasto ja kirjaston uudet sisältötuotannot ja toimet tarvitsevat päättäjiltä rohkeutta ja voimaklsta tukea.
    Kyllä sieltä Kiviniemi lähtee soveltuvaan kohteeseen, osoitettuun toimistotilaan, ellei älyä poistua yli kuntarajojen. Toiveajatteluako, ehei tämä on ihan kopakka tavoite.

    ”Onko typerämpää kuningasajatusta sitten Laguunan kuultu?”

    Krematorio risteysalueelle!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Onko typerämpää kuningasajatusta sitten Laguunan kuultu?”

    Krematorio risteysalueelle!

    Et kyllä ansaistisi huomiota, pitää kait sulsilti kysyä; haluat ilmeisesti olla hokemasi risteyslueella tämän ensimmäinen krematorian uuniin työnnettävä puupää? Toki saat etusija varauksen ainakin mun puolesta

    Äänestä

Toiset osaavat päättää ja toiset tippuvat vaaleissa, kun heidän taitonsa on vähäisiksi havaittu.

Äänestä
  • Näiden valittujen mitkä taidot? öllöttämisen taito? syyttömien syyllistämisen taito? Kieroilut ja ajantappamisen tait?

    Äänestä

hheeehhh ihan naurattaa kun pyhäjärviset näyttävät saavan sitä mitä kuponkiin ovat laittaneet, jopa virkamiehiä myöten. vastaavuus on yhtä kuin sutta ja sekundaa.

Äänestä

Mistä johtuu, että täällä mölisevät ne joille kuntalaiset ovat osiottaneet ovea?

Äänestä
  • Todista väittämäsi? ? Eiköhän krittiikiä anna juurikin tavalliset, mutta tympääntyneet kuntalaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todista väittämäsi? ? Eiköhän krittiikiä anna juurikin tavalliset, mutta tympääntyneet kuntalaiset.

    Vaalitulos kertoo, että nämä ns. tavalliset ovatkin luonnevikaisia riidankylväjiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaalitulos kertoo, että nämä ns. tavalliset ovatkin luonnevikaisia riidankylväjiä.

    Vedä kulahtanut vaalilippusi puolitankoon ja muuta asumaan äänestyskoppiin, kun et muuten osaa et kykene asioista kommentoimaan, vaalit vaalit vaalit...x .

    Se, ketkä vaaleilla valitaan, pääosan äänet tulevat sukuseuroilta, harrasteporukoista, kapakkakavereilta , kuppukuntalaisilta, kerhotutuilta--ja kas hehän eivät tosiaankaan lähde arvostelemaan toimintaa , kun kyseessä on jokin syy, kaverin puolesta oma etu.

    Joten välttävä vakiorivistö saadaan aina, huh huh. Samoin kuin rahalle ahne , seurauksista välinpitämätön koiranjalostaja, joka viis välittää periytyvistä vioista, jatkaa pentueita , kun aina on ottajia, jotka uskovat selittelyihin.
    Vasemmistolainen on perusjäkättäjä
    Keskustalainen suurvalehtelija'
    Perussuomalainen pintahyvä

    Keljuttaako, kun kuntalaiset harkitsevat ketä voi äänestävät? Hölmöjä ja hulluja ei äänestetä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keljuttaako, kun kuntalaiset harkitsevat ketä voi äänestävät? Hölmöjä ja hulluja ei äänestetä.

    ei keljuta , kuis niin, onhan sitä muuta elämää kuin seurata joka päivä VAALEJA.

    Minä kiinnitän huomioini vaalien välillä tapahtumaköyhään hallintoon.

    Onhan siinä aikuiselle pienelle mitättömälle askaretta, kun tämän tästä tunget vaalikiimaasi keskusteluketjuihin,
    joten kyllä keljuttaa, typeryytesi sekä sinunlaisesi jankuttava vaaliaasi!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keljuttaako, kun kuntalaiset harkitsevat ketä voi äänestävät? Hölmöjä ja hulluja ei äänestetä.

    Sen kyllä näkee että Keskusta on enemmistönä valtuustossa..Yrittäjiä ei tule tai niitä ei oteta.Kuukauden päästä kaivos antaa lopputilin -Toistasataa työtöntä tulee kerralla.Mitä tekee keskustavetoinen valtuusto? Imee peukaloita! Nyt ois näytön paikka vai odotellaanko vielä josko Laguna tulis? Tai pumppuvoimala?

    Keskusta ei ole enemmistönä valtuustossa eikä yrityksiä karteta eikä kaivos anna lopputiliä yli sadalle työntekijälle eikä valtuusto ime peukaloita ja pumppuvoimala tulee! Muuten oli ihan hyvä kirjoitus, jos siitä jäi mitään...

    Milläs teet makkaran mieleiseksesi? Kaivos on oikeastaan tehnyt loppumista niin kauan, vuosikymmeniä, että kiinnostus jatkaako vai ei sata tai kaksi miestä/naista siellä "työntekoa", ei juurikaan hetkauta enää.
    Ei kuulu meille, ollaan niin tyhmiä eikä osata politiikkaa.
    Valtuusto on istunut autuaan tyhmänä vaalikaudesta toiseen, tietoisena etä kyllä kaivostoiminta tulee tinesä päähän, ei ole vaan sattunut tarttumaan tositekijän käteen puheenjohtajuuksien nuijaa, ei valtuuston, ei hallituksen ei niin vaan ole kertaakaan näiden pullapoikien känsättömissä hyppysissä taikina noussut, on ahnaita omaan suuhun rusinoiden syömämihiä ja naisia pitkän nimilistat ja juts niiden, joiden olisi pitänyt ottaa huomioon kaivoksen katoavat työpaikat
    Niin, että mieleinen makkara on vissiin totta niille, jotka ovat porvarisylttytehtailjoita fanittaneet.
    Vasemmisto ja demarit siinä missä keskustalaisetkin ovat tuuditelleet isoja poikiaan sylihoidossa, vierihoidossa ja imettäneet näitä potrakoita hys hys hys--hiljaa hyvää tulee...paitsi että taitaa tiimassa on aika lopuillaan.

    Äänestä

Montako työpaikkaa on uusioprojektit kaikkina näinä kymmeninä vuosina, kaikilla näillä miljoonilla saanut aikaiseksi??
Ei yhtään vaikka työpaikkojen perustaminen on rakennekehitysrahastojen pääperiaate.

Äänestä
  • Niinpä. Montako lisäkiloa saivat painoa, kun istuvat kokouksia ja kyselevät ja vastaavat suuria , niitä meidän tyhmien yli hilseen meneviä kansainvälisiä viritelmiä? Puhuvat kielillä ja ovat niin pätötärkeinä, että ulostekin tulee koteloituna. Projekti jossa on rahaa ja jolla on ns. kriteereitä pyöriteltäväksi eli aktivoivia tavoiteitta.
    Lopussa ei ole enää rahaa, eikä ole viivan alla kerrottavaa, selitellä kyllä voi syyllistää ulkopuoliset siitä, että ei mitään saatu aikaan asetetuista.

    Äänestä

  • Uusissa rakennerahaston rahoituksissa toimet kohdistuvat "vammaisten, osatyökykyisten ja muiden työmarkkinoilla muita heikommassa työmarkkina-asemassa olevien rekrytointien edistämiseen. "

    Saako kysyä mihin ryhmään kommentoija 2.5.2022 17:02 omasta mielestäsi kuuluu, ja onko teitä paljonkin, niin osataan uusioprojekteissa ottaa huomioon?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä. Montako lisäkiloa saivat painoa, kun istuvat kokouksia ja kyselevät ja vastaavat suuria , niitä meidän tyhmien yli hilseen meneviä kansainvälisiä viritelmiä? Puhuvat kielillä ja ovat niin pätötärkeinä, että ulostekin tulee koteloituna. Projekti jossa on rahaa ja jolla on ns. kriteereitä pyöriteltäväksi eli aktivoivia tavoiteitta.
    Lopussa ei ole enää rahaa, eikä ole viivan alla kerrottavaa, selitellä kyllä voi syyllistää ulkopuoliset siitä, että ei mitään saatu aikaan asetetuista.

    Niin, hankkeethan ei saa tehdä tuloja, koska se on kiellettyä hankeaikana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, hankkeethan ei saa tehdä tuloja, koska se on kiellettyä hankeaikana.

    Ei tarvitse saivarrella, tuloilla tarkoitetaan TULOKSIA. Tulojen eli rahan, tulemista ei ole kielletty, mutta kaivoksen usiohankkeissa se on jo päivänselvää, ollut kymmenien hankkeiden kohdalta..
    taitaa olla nahkapäälle vaikeaa selitystä?

    TULOKSET Montako uutta tai uudistettua työpaikkaa esim. Tai montako uutta orastavaa yritystä tai virkistettyä ns. päivitettyä yritystä , idean kautta.
    Onko vaikeaa tikkalanmäen porttivahdille?

    Äänestä

Odo­tet­ta­vis­sa ollut Fen­no­voi­man päätös har­mit­taa Py­hä­joel­la – "Nyt on tärkeää lähteä pai­na­maan kohti uutta"
Kunnanjohtaja Matti Sorosen mielestä nyt on selvitettävä muita vaihtoehtoja ydinvoimalan toteuttamiseksi."-

Pyhäjärvellä kaivos loppuu, ja meidän vieläpä kaupunginjohtaja Kiviniemi, touhuaa tuulivoimayhtiöiden toimitusjohtajien ja lobbareiden kanssa kuin viimeistä päivää. Eli meinaan sitä, kun Pyhäjolle meni ydinvoimalatyömaa säppiin, niin siellä johtaja tuumaa että nyt painamaankohti uutta,,ja mitä se sitten on...kurjaa tietää monille kymmenille yrityksille ja ihmisille , kun työ lähtee noin äkkiä alta

Pyhäjärvellä on reipas 30 vuotta jappastu kaivoshautajaisia työpaikkojen menetyksistä piittaamatta..semmoset pikkuasiat on vissiiin menneet ohi ja yli ja varmaan alikin. Kaupunginjohtaja tuli sapluuan osaksi, tosiasiassa jatkamaan näköalatonta visiointia, ai niin ei se voi olla "visio" se on tiekartta, jonka lopussa seisoo musta piste.

Äänestä

Saranapuolelta vikinä jatkuu! Ei se mitään, ei siltä puolelta ole yhtään parantavaa ja edistävää esitystä tullut koskaan, eikä tule jatkossakaan! Pelkästään itkua ja märinää!

Äänestä
  • Ei myöskään paraatipuolelta, semmotti esitelmiä kyllä pidetään, lehtikuvissa milloin on just jotain tulossa..kovin ovat pitkät toimitusajat suurilla , ka kovinkin isojents egomiesten (ehkä naistenkin) lapsellisia vatulointeja..Ymmärätkö verrata vastuuta, niitä jos mitä, voi kutsua märinäksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Edelliskauden ( 2018-21) taloustoimikunnan esittämät säästökohteet pitäisi perua, tai vähintäänkin kyseenalaistaa. Malli oli rautalankimalli, missä isommat sanelijat ohjastivat häikälemättömästi ja käyttivät asetelmaa hyväkseen , kuten myöhemmin on todettu.
Toimikunta edusti kokoonpanona omaan ajatteluun kykenettömiä jäseniä ja vaikutusarviointiin kelvottomia ihmisiä.
Tämän kauden taloustoimikunta edustaa pääosin samaa "takatunnelissa tuulee"-ajattelua, arviointia ja näkemyksiä, tekee lapaset lattialla -mielin säästöesityksiä ja poistettavia kuntalaisille merkitseviä toimintoja, ilman kuntalaisten kuulemista.
Vaikeaa talostelu on, se on varma, mutta juuri siksi, onkin syytä kiinnittää katse meihin alempiarvoisiin, veronmaksajiin, ettei päätöskeinotella Tikkalanmäen pelimerkkejä yksien hyppysiin ja itsekkään mielivallan temmelystä toteuttamaan.
Pyhäjärven kaupungin hajota "me henki ja tuhlaa aikaa"- hallintomalli on tiensä päässä. Tämän kokoonpanon hallitessa niin vielä olemassa olevat ( Repo-osakepääomat) ja tulevat tuuliverotulot kun ovat etukäteen jonninjoutavia suuta pieksäen ja sormimaistiasissa syöty viimeistä murua myöten viisi -kymmenen vuotta eteenpäin .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu