Tulossa uusi hävitysmenetelmä, happokäsittely. Öljy alkaa olla jo niin kallista. Hautausmaatkin täyttyvöt. Yksi hyvä konsti olisi porareikä, riittävän leveä n. 40 cm. Sinne mahtuu paljon vainajia. Kun porareikä täyttyy niin voidaan tiivistää junttaamalla.
0Äänestä
Anonyymi
Älytöntä tuhlausta poltaa saastunut kruppi. Tulee päästöjä. Ei muuta kuin turpeeseen .
Ei se sielu enää ole vainajassa. Ei tuhkaus ole ongelma. Nykyään harva krematorio toimii öljyllä. Syynä ympäristö vahinkoriski. Kaasulla kuumennetaan aika moni nyky krematorion uuni Suomessa. Nyt kun Ukrainassa soditaan onko kohta kaasuakaan enää saatavilla. Ulkomailla on laitteita, jotka toimii täysin sähköllä. Vaihtoehtoista tekniikkaa löytyy kyllä.
0Äänestä
Anonyymi
Saksalaisilta kannattaa kysyä jos on ongelmia krematorion kanssa. He ovat jo ajat sitten hallinneet sen tekniikan ja sodankin aikana riittänyt polttamiseen energiaa.
0Äänestä
Anonyymi
Tarkoitus ei ollut provosoida. Itse en ole töissä krematoriossa,mutta hautaaminen liittyy työnkuvaan. On krematorio tietämystäkin kertynyt paljon. Isä oii haudankaivaja, joten en pelkää puhua hautaamiseen liittyvistä asioista. Kommentti oli lähinnä suunnattu kommentoijalle joka kertoi öljyn kalleudesta.
0Äänestä
Anonyymi
Kelpo saksalainen perheyritys Topf & Söhne sai hoitaakseen tilaukset tehokkaille mutta samalla edullisille polttouuneille. Firma haki patenttia keskeytyksettä toimivalle ruumiidenpolttouunille massakäyttöön v. 1942. Patenttihakemus on tallessa ja siitä voisi saada vinkkejä.
0Äänestä
Anonyymi
Ach, te vain ajattelette krematoriota. Kuolleen ihmisen ruumista vain katselemalla voi todeta, että hänellä esiintyy vielä ajatuksia ja ruumiintoimintoja. Nyky-yhteiskunta ja hyvinvointivaltio on liian keskittynyt tuhoamiseen säilyttämisen sijasta esimerkiksi kemikaalien ja koneilla lämmittämisen suhteen. Jumala on luonut meille ihmisen ja Jeesuksen sanoin ihminen on enemmän kuin ruumis, vaatteet, linnut tai kukkaset. Miksi muuten rikkaat ovat valmiita maksamaan hautauksesta ruumisarkussa mieluummin kuin antaa polttohaudata itsensä? Eivätkö he olekin aina oikeassa, sillä juuri sellaista elämää, joka heillä on, ihmiset tavoittelevat ja pitävät hyvänä. Krematoriossa on tuhansia lämpöasteita ja ihmisruumis sulaa ja muuttuu tuhkaksi siellä. Helvettiä usein kuvataan kuumaksi ja tuskalliseksi paikaksi - pitääkö se paikkansa? Olen melko varma, että jos ihminen saisi valita ilmaiseksi itselleen haudataanko hänet kuoleman jälkeen hautausmaalle arkussa vai tuhkataanko krematoriossa ja kirkko toteuttaisi jokaisen pyynnön ilman rahallista korvausta muualta kuin Suomen valtiolta, suurin osa kaikista suomalaisista haluaisi arkkuhautauksen. Miksi? Koska sillä tavoin ihminen kärsii vähemmän ja elää sellaisen elämän, jollaiseksi se on luotu. Matoja tai muuta maatumista ei tarvitse pelätä, sillä se ei satu vaan on rauhallinen ja lempeä siirtyminen taivaan Isän luo. Siitä kasvaa kauniita kukkasiakin, kun ihmisruumis lepää maan alla ja paikka usein tuntuu ja näyttää pyhältä. Se rauhoittaa ja antaa toivoa sellaisesta elämästä, jonka olisi hyvä kuulua kaikille ihmisille.
0Äänestä
Anonyymi
Entäpä jos asia on juuri toisinpäin.
Intian Varanasissa poltetut vapautuu elämän kiertokulusta.
Polttohautaus juuri vapauttaa ihmisen, koska jos ruumis maatuu maassa, niin se siirtyy muiden alempien elämänmuotojen ravinnoksi. Näin ollen ihminen jatkaa elämää bakteereissa, madoissa jne.
Jos vielä laitetaan kunnon roihu eikä kuten Intiassa polttopuiden puutteessa tuppaa käymään, niin ihminen pöllähtää henkenä krematorion piipusta suoraan taivaallisiin ulottuvuuksiin.
Rikkaat tammiarkuissaan saavat syntyä madoiksi ja köyhäksi kansalaiseksi, mikä on ihan oikein;).
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jätteenpolttolaitos on oikea osoite ruumiille .
Tulossa uusi hävitysmenetelmä, happokäsittely. Öljy alkaa olla jo niin kallista.
Hautausmaatkin täyttyvöt. Yksi hyvä konsti olisi porareikä, riittävän leveä n. 40 cm. Sinne mahtuu paljon vainajia. Kun porareikä täyttyy niin voidaan tiivistää junttaamalla.
Älytöntä tuhlausta poltaa saastunut kruppi. Tulee päästöjä. Ei muuta kuin turpeeseen .
Sitenkö se on sinun mielestäsi???
Haudassa+ei+itse+asiassa+ole+niin+kylmä,+kuin+ihmiset+kuvittelevat.+Siellä+lepää+maan+povessa+luontoäidin+helmassa+yllättävän+hyväkuntoisena+miellyttävän+pitkään.+Arkkuhautaaminen+ei+ole+ollenkaan+niin+kallista,+kuin+ihmiset+kuvittelevat.+Arkku+vain+kannattaa+olla+laadukas.+Esimerkiksi+2000+euroa+riittää+kaikkiin+hautajaiskuluihin+erittäin+hyvin+riippuen,+kuinka+pitkäikäisen+arkun+valitsee+haudattavaksi+hautausmaalle+ja+sukulaisilta+voi+kerätä+runsaan+kolehdin+jo+paljon+hyvissä+ajoin+ennen+hautajaisia.+Vanhusten+tilillä+olevat+rahat+tosin+saattavat+upota+hoitokotiin,+ellei+sitä+haluta+välttää+toisenlaisella,+edullisemmalla+hoidolla.+Pelkkä+sukulaisten+rahoitus+hautajaisia+varten+riittää+hyvin,+mikäli+vainajalla+ei+ole+omaa+rahallista+omaisuutta+kuolinhetkellä+(jostain+syystä),+ja+sukulaisilta+kerättävästä+runsaamman+puoleisesta+kolehdista+hautajaisia+varten+kannattaa+sopia+etukäteen.+Asian+huolehtimalla+hyvin+saa+helposti+ihmiselle+25+vuotta+pidemmän+elämän+ja+itselleen+sekä+sukulaisilleen+aarteen+taivaaseen.+Kenties+voi+ottaa+asian+puheeksi+jo+ennen+henkilön+poisnukkumista+ja+vastaanottaa+rahat+heti+hänen+kuoltuaan,+että+hautajaiset+ehditään+järjestämään.+Asioista+voi+ottaa+selvää+jo+heti,+kun+ne+alkavat+kiinnostamaan,+esimerkiksi+kysymällä+oman+seurakunnan+toimistolta+ja+tutustumalla+oman+seurakunnan+internet-sivuihin.+Internet-sivujen+kautta+löydätte+myös+yhteystiedot.+Seurakunnan+työntekijät+osaavat+neuvoa+hyvin+kaikissa+käytännön+järjestelyissä,+joita+on+ennen+hautajaisia,+sekä+miten+hautajaiset+toimitetaan+ja+millaisia+asioita+niissä+on+hyvä+ottaa+huomioon+ja+auttavat+mielellään.+On+mahdollista+esimerkiksi+pyytää+seurakunnan+työntekijöitä+avuksi+kantamaan+arkkua+(siihen+tarvitaan+yhteensä+kuusi+henkilöä),+esimerkiksi,+jos+omia+sukulaisia+ei+ole+riittävästi,+ja+myös+naispuoliset+henkilöt+voivat+olla+kantamassa+arkkua.+Hautajaisia+voi+hyvin+suunnitella+valmiiksi+ennen+esimerkiksi+isovanhemman+tai+oman+vanhemman+kuolemaa+vaikkapa+papereille+tai+tulostaa+tietokoneella+suunniteltuja+järjestelyjä,+niin+suruaika+on+paljon+helpompi+ja+hautajaisten+järjestäminen+yksinkertaista.+Hautaustoimistossa+voi+vierailla+kysymässä,+millaisia+palveluja+heillä+on+henkilön+hautaamiseen+liittyen+jo+ennen+kuolinpäivää.+Kirkko+saisi+kyllä+perustaa+lisää+hautausmaita,+niin+arkkuhautaaminen+olisi+yleisempää.+Vain+Helsingissä+taitaa+olla+lähes+100+%+täyttä+arkkuhautauksille,+mutta+landella+on+paljon+tilaa+jäljellä.+Ruumisarkku+on+mahdollista+kuljettaa+Helsingistä+muualla+sijaitsevalle+hautausmaalle+ja+sen+hautausmaan+kappelilla+voidaan+pitää+siunaustilaisuus.+Voi+ottaa+myös+selvää,+millaisia+muita+tapoja+on+haudata+henkilö+toisella+paikkakunnalla+sijaitsevalle+hautausmaalle.+Tietysti+voi+myös+muuttaa+eläkepäivilleen+pääkaupunkiseudun+ulkopuolelle+suurempiin+kaupunkeihin,+joissa+on+tilaa+arkkuhautauksille,+mikäli+se+onnistuu,+että+sukulaiset+järjestävät+arkkuhautauksen+henkilölle+sillä+paikkakunnalla.
Ei se sielu enää ole vainajassa. Ei tuhkaus ole ongelma. Nykyään harva krematorio toimii öljyllä. Syynä ympäristö vahinkoriski. Kaasulla kuumennetaan aika moni nyky krematorion uuni Suomessa. Nyt kun Ukrainassa soditaan onko kohta kaasuakaan enää saatavilla. Ulkomailla on laitteita, jotka toimii täysin sähköllä. Vaihtoehtoista tekniikkaa löytyy kyllä.
Saksalaisilta kannattaa kysyä jos on ongelmia krematorion kanssa. He ovat jo ajat sitten hallinneet sen tekniikan ja sodankin aikana riittänyt polttamiseen energiaa.
Tarkoitus ei ollut provosoida. Itse en ole töissä krematoriossa,mutta hautaaminen liittyy työnkuvaan. On krematorio tietämystäkin kertynyt paljon. Isä oii haudankaivaja, joten en pelkää puhua hautaamiseen liittyvistä asioista. Kommentti oli lähinnä suunnattu kommentoijalle joka kertoi öljyn kalleudesta.
Kelpo saksalainen perheyritys Topf & Söhne sai hoitaakseen tilaukset tehokkaille mutta samalla edullisille polttouuneille. Firma haki patenttia keskeytyksettä toimivalle ruumiidenpolttouunille massakäyttöön v. 1942. Patenttihakemus on tallessa ja siitä voisi saada vinkkejä.
Ach, te vain ajattelette krematoriota. Kuolleen ihmisen ruumista vain katselemalla voi todeta, että hänellä esiintyy vielä ajatuksia ja ruumiintoimintoja. Nyky-yhteiskunta ja hyvinvointivaltio on liian keskittynyt tuhoamiseen säilyttämisen sijasta esimerkiksi kemikaalien ja koneilla lämmittämisen suhteen. Jumala on luonut meille ihmisen ja Jeesuksen sanoin ihminen on enemmän kuin ruumis, vaatteet, linnut tai kukkaset. Miksi muuten rikkaat ovat valmiita maksamaan hautauksesta ruumisarkussa mieluummin kuin antaa polttohaudata itsensä? Eivätkö he olekin aina oikeassa, sillä juuri sellaista elämää, joka heillä on, ihmiset tavoittelevat ja pitävät hyvänä. Krematoriossa on tuhansia lämpöasteita ja ihmisruumis sulaa ja muuttuu tuhkaksi siellä. Helvettiä usein kuvataan kuumaksi ja tuskalliseksi paikaksi - pitääkö se paikkansa? Olen melko varma, että jos ihminen saisi valita ilmaiseksi itselleen haudataanko hänet kuoleman jälkeen hautausmaalle arkussa vai tuhkataanko krematoriossa ja kirkko toteuttaisi jokaisen pyynnön ilman rahallista korvausta muualta kuin Suomen valtiolta, suurin osa kaikista suomalaisista haluaisi arkkuhautauksen. Miksi? Koska sillä tavoin ihminen kärsii vähemmän ja elää sellaisen elämän, jollaiseksi se on luotu. Matoja tai muuta maatumista ei tarvitse pelätä, sillä se ei satu vaan on rauhallinen ja lempeä siirtyminen taivaan Isän luo. Siitä kasvaa kauniita kukkasiakin, kun ihmisruumis lepää maan alla ja paikka usein tuntuu ja näyttää pyhältä. Se rauhoittaa ja antaa toivoa sellaisesta elämästä, jonka olisi hyvä kuulua kaikille ihmisille.
Entäpä jos asia on juuri toisinpäin.
Intian Varanasissa poltetut vapautuu elämän kiertokulusta.
Polttohautaus juuri vapauttaa ihmisen, koska jos ruumis maatuu maassa, niin se siirtyy muiden alempien elämänmuotojen ravinnoksi. Näin ollen ihminen jatkaa elämää bakteereissa, madoissa jne.
Jos vielä laitetaan kunnon roihu eikä kuten Intiassa polttopuiden puutteessa tuppaa käymään, niin ihminen pöllähtää henkenä krematorion piipusta suoraan taivaallisiin ulottuvuuksiin.
Rikkaat tammiarkuissaan saavat syntyä madoiksi ja köyhäksi kansalaiseksi, mikä on ihan oikein;).
https://www.maailmankuvalehti.fi/2015/4/pitkat/varanasi-elamaa-kuoleman-kaupungissa/
Mistä kohtaa raamaatuasi tuon tiedon kaivoit esiin???
"Älä tapa" on raamatussa 9 kertaa mutta ilman mainitsemaasi ehtoa!