Mielenkiinnolla odotellaan julkaisuja.
Nyt olis hyvä aika avautua.
Nyt olis hyvä aika avautua.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 91
Vanhimmat
Ei uskalla vielä jos vaikka valittaa hoviin ja siellä kestää varmaan pitkään ennen kuin päätös tulee, joten toivossa on hyvä elää.....
Pikkarainen saattaa olla hiukan katkera, mutta ei voi syyttää kuin itseään siitä että Martina jätti, niin olisi tehnyt moni muukin.
Pikkaraisen tietopankki ei koske Martinaa joten turha siitä on taas aloittaa keskusteluja. Veikkaan että tietopankki koskee sitä että ketkä ovat yrittäneet sabotoida heidän suhdettaan aikanaan. Tai en veikkaa koska Hannu aika selvästi sen kertoi siinä kun vastasi sataan kysymykseen.
Vahva tunne että Martinaa jopa kiristettiin tai ainakin uhkailtiin että pitää lopettaa suhde Hannun kanssa, koska hänelle tuli tuo syyte.
Eikös vieläkin joku jatkuvasti kirjoita lapsista että kuinka lapset voi olla samassa tilassa Hannun kanssa kun hänellä on tuo syyte. Sitten sekä Martinan että Hannun yhteistyökumpaneihin ovat olleet yhteydessä. Martinan siksi koska seurusteli Hannun kanssa. Näimmehän me täällä että eivät hyväksyneen että Hannu sai jatkaa opiskelua vaan joku sanoi viikon pommittaneensa kurssin järjestäjää. Nyt joku sitten kertoi lähettäneensä tämän Jesperin vaimolle tietoa Martinasta, kun hänellä on kolme sakkoa, ja puhui jopa Tanskan lastensuojelusta. Geggosella taas eräs henkilö kirjoittaa että Martinan nuorin lapsi pitäisi huostaanottaa koska Martina hänen mielestään vaihtaa miestä usein. Sieltä saisi nimen helposti selville. Nyt jotkut ovat ilmeisesti jo toimittaneet poliisitutkintaan näiden kirjoituksia.
Nämä tosiaan eivät välitä vaikka menevät rikoksen tielle halussaan torberoida tämä Martinan uusi suhde.
Toivon tosiaan että Hannu aikanaan kertoo mitä kaikkea heidän päänsä menoksi on kulisseissa tehty. Mihin kaikkialle on eri tahot ottaneet yhteyttä sen takia että olivat yhdessä vielä tuon syytteen jälkeenkin.
Sinä ja sinun vahvat tunteesi. Jokainen noemaali nainen ja varsinkin herkässä iässä olevien tytärten äiti, oli jättänyt raiskauksesta epäillyn, mutta ei Martina. Sitten vasta kun syyte laitettiin tulille, niin hän hoksasi oman parhaansa. Tuskin häntä tarvitsi siihen "kiristää" 😂. Money talks. Aitolehti huomasi, että mainehaittahan tuo Pikkarainen hänen bisneksilleen on. Siihen loppui "tähtien koskettelu siistin tyypin" kanssa. Hyvinvointivalmentajan pirtaan ei välttämättä sovi raiskauksesta syytetyn kanssa seurustelu. Raha tuon ratkaisi. Raha on tärkeää tuolle hyvinvointivalmentajalle. Tuskin Pikkarainen hänen elämänsä rakkaus oli.
...sori *normaali*. Korjasin heti, etten joudu kirjoitusvirheitä etsivän haukuttavaksi .😃
No, kerros nyt, kuka se JOKU on? Äläkä syyttele kasvottomia kommentoijia.
Samanlainen hirveä hätä täällä nousi kun Martina alkoi seurustelemaan Pikkaraisen kanssa kuin nyt tästä uudesta miehestä. On otsikoita että koska Pikkarainen jättää Martinan. Sitten kun tuli tuo syyte niin sitten vasta alkoikin pommitus joka suuntaan. Kun sitten Martina jätti Pikkaraisen niin sitten alkoi taas Pikkaraisen puolustaminen. Nytkin taas puolustetaan Pikkaraista. Ja tämä uusi mies on saanut jotkut aivan psykoosiin ja kirjoitukset menevät jo rikoksen puolelle. Mutta kyllä on jo aikakin että tässä asiassa tapahtuu jotain ja tuo vainoja, tai kaksi, viimeinkin joutuvat vastuuseen teoistaan.
Sekä Hörkkö että Martinan stalkkerit käyvät nyt kuumana.
Kuka täällä puolustaa Pikkaraista? Ei kukaan. Pari vakiotyyppiä sen instassa, jossa seuraajat on vähentyneet. Eli ne todelliset, ei ostetut
Niin, se mystinen ”joku” kiertää valkopesurin päässä 🤔. Voi olla jopa vaarallista, tuollainen ajattelu…päässä kiertää joku, joku, joku, joku…
Eikös se ollut Martina joka kiristi rahaa ex Thermanilta, niin olen lukenut !
Aika sekava oli tuo kirjoituksesi ja liian pitkä.....
Mitä tarkoittaa torberoida.....???????
Sehän oli Martina ihan itse, joka kirjoitti julkisen postauksen, ettei rikossyytetyllä ole raskaasta syytteestä johtuen lupa olla lapsensa lähellä, kun Sofian syytteestä uutisoitiin.
Sen takia on ihmiset varmasti ihmetelleet, miten sitten raiskaussyytetty voi olla leijonaemon lasten lähellä?
Nämä pari hassua Martinan vainoajaa on sairaita. Tehtailevat vimmaisesti aloituksia joihin itse vastailevat. Tunnistaa heti tyylistä, että sama henkilö kyseessä. Aikaa on, kun työelämä ei liene esteenä. Työssä kun työssä täytyy kuitenkin olla selväjärkinen ja vastuullinen. Nämä vainoajat eivät ole kumpaakaan.
No minä en voisi seurustella tällaisen syytteen saaneen miehen kanssa oli euroja kuinka paljon tahansa kenellä tahansa tai ei ensimmäistäkään kenelläkään. Tai ehkäpä vielä pelkkä syyte olisi kestettävissä, mutta jos taustalta paljastuu lopulta jotain oikeasti raskauttavaa, niin ehdoton ei. Sitä paitsi tuoreelta suhteelta on liikaa vaadittu kantaa tällaiset vastoinkäymiset heti alkuun. Suhde muuttuu helposti hoivasuhteeksi, jossa toinen vetää perässä toista tämän vaikeuksissa. Ymmärrän täysin Martinan ratkaisua, eikä häntä voi syyttää siitä, että ainakin yritti ohittaa asian ja auttaa kumppaniaan. Liika on kuitenkin liikaa.
Rahaa tarvitaan perheen elättämiseen. Joka päivä pitää syödä.
Stefan jo aikoinaan vihjaisi, että kukaan ei usko, millaista on elellä Martinan kanssa. Kun Pikkarainen sai kenkää, hän viittaili samaan suuntaan. Pikkarainen voisi julkaista kirjan kesäksi ja siitä tulisi toki lomalukemisten menestys.
Joopa joo. Stefu oli katkera kun Martina jätti. Ja Pikkarainen haluaisi olla Martinan kanssa edelleen. Eli Sofian sanoin eli paskapuhetta.
Vankilassa olisi aikaa kirjoittaa kirja elämästään Martinan kanssa. Nimi voisi olla vaikka: Tähtien koskettelijan tiltys.
Ettäkö Martina jätti? Martina ei millään konstilla olisi lähtenyt VVOn vuokrakolmioon Kalasatamaan, mutta lopulta virkavalta sai hänelle liikettä kinttuihin :D)))))))))) Kyllä se Stefankin joskus kertoo, Pikkaraisesta puhumattakaan. Eskokin puhui aikoinaan, mutta peruutteli sitten, kuvat mustiksi lyödyistä silmistä on saatavilla... Millä Martina Esko vielä kiristää ja orjuuttaa, voi vain arvella.
Pysytään nyt totuudessa, Therman jätti Martinan, kun oli rakastunut / ihastunut Sofiaan ja halusi Martinan pois elämästään, mutta sehän ei Martinalle sopinut ei millään muotoa, lopun jo kaikki tiedämmekin, Martinan itkuisen julkitulon myötä.
No sehän on ihan päivänselvä asia, Eeriköinen taitaa olla enemmän miehiin päin olevaa lajia.
Kyllä sitä suutuspäissään sanotaan yhtä sun toista.
Niin, eihän hänellä ole mitään menetettävää. Asusteleeko hän vielä Aitolehden yksiössä?
Pikkarainen on vähän yksinkertainen vasta alkaa tajuta, että oli Martinan pelinappulana. Uskoi joka sanan, mitä Feikkilehti sanoi.
Tosi huvittavasti toistuu Martinan stalkkereilla eli kiihkeimmillä faneilla toi teema, että syy on aina muissa. Jopa Pikkaraisen raiskaus on muiden syytä. Taitaa olla porukkaa, joka ei koskaan ota vastuuta mistään "yhteiskunnan pitää huolehtia minusta "
Taisi olla molemminpuoleinen väärinkäsitys. Martina luuli, että ex-jääkiekkoilija on miljonääri ja Hannu oletti, että Martina rakastui häneen komeuteensa ensisilmäyksellä. Toinen ei sitten saanutkaan rahaa ja toinen jäi vaille rakkautta.
Tämä tuntuu aika todenmukaiselta !
Taisipa kuule olla kuitenkin niin, että Pikkarainen salasi Martinalta tämän nyt oikeuden käsittelyssä olevan keskeneräisen tapahtuman. Se riittää suhteen hajoamiseen kenelle tahansa. Vähempikin riittäisi. Vai sinuako ei haittaisi, jos euroja on riittävästi ? Oletko kenties jotain sukua Belorfille, kun ajatusmaailmasi on tämä ?
Ai salasi Martinalta? Ja kuitenkin meni puoli vuotta siitä kun asia oli jo julkisuudessa, ennen kuin Martina tajusi lempata hänet. Eli ei näköjään haitannut teot ja syyte Martinaa kovinkaan paljoa…
Jesperiä varoitetaan Martinasta?
Nyt on jo toimitettu eteenpäin noita rikollisia kirjoituksia mitä täällä ja geggosellakin on.
Kerrotko tarkemmin mihin olet niitä eteenpäin toimittanut? Sun henkilökohtaiselle salapoliisille joka ilmestyy aina öisin kun nukut?
Minuakin kiinnostaisi tietää. Kiinnostaa tietää myös, että mikä on "torbedo"? Joku tanskalainen päähine? Mikä? Kuka tietää?
Viimeistään silloin selviää Jesperille Martina-todellisuus, kun Seiskan toimittaja soittaa hänelle. Niinhän se meni sen ruotsalaisen tauluvarkaankin kanssa. Mutta.... ihmetelkäämme, etteivät Martina-fanit tällä kertaa ole eläytyneet suurestikaan Martinan viimeiseen rakkausjutskaan. Ehkä nekin ovat hoksanneet, ettei Martinan rakkauselämä ole koskaan kovin vahvalla pohjalla.
Voisitko hieman valaista mikä tällä palstalla on rikollista ? Itse en ainakaan ole huomannut mitään rikollisia kirjoituksia tällä palstalla ?
Ja vielä mihin " eteenpäin " olet näitä mielestäsi rikollisia kirjoituksia toimittanut ???
Sanoiko kirjoittaja että itse toimittanut? Mennään eteenpäi....
Martinan rakkauselämä on vain ja ainoastaan hänen oma asiansa, eikä hän ole tilivelvollinen yhdellekään palsta-angstaajalle. Martina kertoo elämästään tasan sen verran kuin haluaa ja jos haluaa.
Pikkarainen jo vähän avasi Martinan tyyliä, mistä ostettu, mitä maksoi.
Sopii niin hyvin muijan tyyliin, RAHA, RAHA, RAHA se on tärkein ton muijan elämässä jopa lahjaksi saaduista tavaroista pitää tietää mitä maksoi.
Katkera poju. "Avautui" oikeudessakin, että uhrinsa oli vanha seksikumppani. Tuomiosta päätellen ei tainnut olla. Mutta nytkö onkin varsinainen totuuden torvi kuitenkin, kun kyse on Martinasta ? Aika luokatonta tämä teidän heiluminen laidasta laitaan. Kuten aina.
Niin onko siinä jotain ihmeellistä että kysyy paljonko maksoit. Mieheni osti itselleen tänään kengät, kysäisin paljonko maksoit. Teinkö suurenkin rikoksen.
”Mieheni osti itselleen tänään kengät”. Eli kyseessä ei ollut lahja. Tuossa yllä oli puhetta nimenomaan lahjoista.
Miksi pitäis avautua??? Avaudu ihan itse täällä omista henk.kohtaisista asioistasi. Vaikka tuskin ketään kiinnostaa ihmisen, joka elää ainoastaan toisten elämän ja vastoinkäymisten ilosta. Kannattais hankkia ihan oma elämä.
Pikkaraista on niin vedätetty, ettei tajuakaan sitä. Maksaa vaan kiltisti vuokransa Martinalle tai kelan kautta.😉
Jos asuu Martinan asunnossa niin tottakai maksaa vuokraa.🙄
No ilmaiseksiko pitäisi saada asua ? Kuten Sofia? Mistä teitä vapaamatkustajia sikiää ?
Mahtaa olla Jesperille suuri järkytys, kun selviää Martinan menneisyys.
Ei siinä menneisyydessä ole mitään niin kamalaa että siitä pitäisi järkyttya.
Suhteen kesto tulee kertomaan sen.😘
Nykyisyys järkyttää yhtä paljon, kun alkaa valkenemaan tyypille...
Mikä siinä nykyisyydessä järkyttää ?
No ihan vaikka se, että oli vasta alle vuosi sitten naistenlehden kannessa raiskauksesta epäillyn/syytetyn kanssa suunnittelemassa yhteistä tulevaisuutta, yhteenmuuttoa ja vauvoistakin oli puhe. Syytteen julkitulon jälkeen on/off suhde ja olihan Hannu joulunvietossakin mukana. Rakkaus loppui sopivasti ennen jutun käräjille menoa ja Hannun tuomiota.
Kun Me Naiset juttu tehtiin syytettä ei oltu vielä nostettu. Martina tammikuussa ilmoitti eronneensa Hannusta vuodenvaihteessa, Seiskalle lähipiirit oli supisseet että jo ennen joulua olisivat eronneet ja suurimmaksi osaksi olivatkin erillään. Joulukuun alussa jo loppui yhteiskuvat instoista. Hannun käräjät ja tuomio tuli tuosta erosta noin 3 kk myöhemmin.
Ei Hannu mikään spitaalinen ole vaikka heillä onkin erilainen näkemys tapauksesta tämän tutun naisen kanssa.
Niinhän siinä lukee. Syyte nostettiin ja tuli julkisuuteen loppukesästä elokuussa. Sen jälkeen oli on/off suhde ja postasivat yhteiskuvan mm Halloweeninä Bonnie&Clyde. 😂
Onhan Hannu nyt saanut tuomion raiskauksesta. Se ei ole vielä lainvoimainen, mutta vasta vähän aikaa sitten Seiska kertoi, ettei Hannun valitusta oltu edes vielä jätetty. Hannun valitusaika menee tässä kuussa umpeen.,
Onko Hannu valittanut tuomiostaan hoviin ????? viimeinen mahdollisuus on ilmeisesti 6.5.
Miten asia koskee juuri sinua henkiökohtaisesti?
Kyseinen asiahan on ollut laajalti uutisoitu IL, IS, MTV uutiset sekä parjattu Seiska tehnyt juttuja syytteestä, tuomiosta ja tulevasta hoviin valittamisesta. Hannu ihan itse totesi, ettei peli vetele ja valittaa hoviin. Oli monien lehtien otsikoissa. Sitten Seiska kertoi, ettei valitusta oltu jätetty. Tietenkin se kiinnostaa ihmisiä mitä tapahtuu, meneekö valitus hoviin, onko Hannu syyllinen vai syytön?
No todella paljon oudompaa olisi, jos asioiden oikean laidan selvittyä vielä kykenisi tai haluaisi jatkaa suhdetta. Martina ei tiennyt tulevasta syytteestä, ja hyvin todennäköisesti on saanut tietää itse tapahtumastakin tipoittain. Ei mikään suhde, etenkään tuore, kestä tällaisia vastoinkäymisiä ja itse tapahtumaa.
Siellä se pt keskustelee älysornuksen kanssa....On todella kuin pieni lapsi
Pikkaraisella on sama tyyli kehua itseään kuin oppiäidillään. Paljon on kysyntää sen treeneihin ja vain rajallinen osallistujamäärä, silti joutuu vieläkin niitä mainostamaan (vaikka paljon on kiinnostuneita) kumma juttu.
Hyvä vaan että Seiskassa oli juttu Hannusta koska sen jälkeen aina seuraajat lisääntyy. Oli juttu positiivinen tai negatiivinen niin seuraajat lisääntyy.
Nehän on vähentynyt
Sieltä on muutama sata vähentynyt eli todennäköisesti ne todelliset seuraajat ei ne, joita voi ostaa nippukaupalla
Kun Hannu alkoi seurustelemaan Martinan kanssa niin hänen seuraajamääränsä oli vähän alle 6000. Martinan ansiosta hänen seuraajansa kaksinkertaistuivat. Joku totesikin että kun suhde tuli julki niin samana päivänä Hannu sai 200 uutta naisseuraajaa. Toki monet ovat lakanneet seuraamasta kun erosivat mutta kyllä keskustelupalstat ja Seiska pitävät huolen että kiinnostus Hannuun säilyy vaikka ei enää olekaan Martinan kanssa.
Martinan valkut menevät hyvin kaupaksi, koska ne ovat hyviä, joten typerää verrata näitä kahta. Reilut 214k pelkkää ansiotuloa kertonee sen oikean tilanteen, jos yhtään ymmärrät mistään. Lopeta siis paskan jauhaminen Martinan pärjäämisestä, se kun ei muuta totuutta. Mitäpä muuten itse tienaat ? Niin.
Ei ne tulot valmennuksista tule, vaan niistä hömppä tv sarjoista. Eikä toi myöskään mikään suuri tulo ole verrattuna siihen, että ihminen on myynyt koko elämänsä julkisuuteen. Enemmän oikeastaan pitäisi maksaa. Se, että sulla menee hermot kiroiuun asti, kertoo taas sen, että todennäköisesti tajuat tämän itsekin
Silloin varmaan nousi, mutta viimeaikoina on vähentynyt
Syy kiinnostukselle on Hannun saama kahden vuoden ehdoton raiskaustuomio. Ihmisiä kiinnostaa miten siinä käy, meneekö hoviin, joutuuko Hannu oikeasti vankilaan? Jos ei olisi seurustellut Martinan kanssa eikä olisi rikoksesta tuomittu, eihän kukaan edes tietäisi kuka koko Hannu on. Ei ole ihmisenä niin valtavan kiinnostava.
Nyt se Pikkarainen itsekin jo myöntää pitävänsä itseään Rambo taistelija -hahmona. On se nolo
Kiva että teitä jaksaa kiinnostaa Pikkarainen vaikka eivät ole enää Martinan kanssa yhdessä. Mikä muuten on syy jos saa kysyä?
Kansa tarvitsee narrinsa
Hyvin sopivat yhteen mikähän siinä oli, että erosivat. Ei se Marttinakaan mikään puhtoinen ollut luulisi ettei olisi ollut moksiskaan Pikkaraisen tuomiosta. Onhan sillä itselläänkin kaikenlaista poliisin rekistereissä.
Onhan se Hannun juttu paljon vakavampi kuin mitä Martinan tekoletistä vetäminen.
Oho. Mikäs nyt on tullut kun Martina fanit ei enää puolustakaan Hannua? Eikö Hannu olekaan syytön ja tuomio kumoudu hovissa? Tuuli vissiin kääntynyt.
Noinkohan avautuu.
En ole lukenut näitä juttuja avautumisesta mihin täällä viitataan.
Sen sijaan luin mistä syytettiin ja taisi tuomiokin tulla. On aikalailla vakavampi tapaus kun esim tietyn tv juontajan. Ainahan voi valittaa mutta lopulta esim korkein oikeus ei välttämättä anna valituslupaa.
Tällaisen jutun pitkäaikainen käsittely ei ole kunniaksi kenellekään mutta kukin valitsee itse miten toimii.
Ei ihmetytä Martinan ratkaisu.
Ei minuakaan, oikein teki kun jätti Hannun.
Hyvin sai Pikkaraisesta vuokralaisen ja väleissä pitää olla sen verran ettei lähde pois asunnosta.
No lähteehän Pikkarainen kahdeksi vuodeksi vankilaan, jos valitusasia ei etene hoviin ja tuomiosta tulee lainvoimainen. 6.5 menee Seiskan mukaan valitusaika umpeen.
Ei ole ainakaan vielä lähtenyt valitus hoviin !!!!
Taas tulee kalliiksi veronmaksajille kyseinen hemmo, eihän sillä ole rahaa asianajajaan tai niihin korvauksiin, jotka oikeus hänelle määräsi maksettavaksi.
Mistä tiedät ettei ole lähtenyt? Jotainhan se Pikkarainen postaili nyt kuluvalla viikolla, että oli 12 tuntia istunut sisällä raapustelemassa tekstejään. Ihmettelin että jos tekee valitusta koulutehtävien lisäksi, niin tosiaanko ihan itse sen tuolla kirjoitustaidolla kirjoittelee? Eikö nämä kuulu asianajan laadittavaksi?
Ei se sitä itse kirjoita. Oli raasu joutunut oikein 12 tuntia olemaan koneella ja puhelimessa. Eli jos valitusta tehdään, niin se puhelinkeskustelu liittyi siihen. Huono kuntoinen jätkä, kun 12 tunnin "työpäivä" pistää ruikuttamaan. On sillä ollu tosi leppoisa työura tai asenne. Ehkä se lopputili tulikin sen takia, että ei pysty tekemään töitä
No ylihuomenna päättyy valitusaika. Vähän viime hetkelle jätetty kyllä valituksen teko, jos sitä on tehnyt. Saapa nähdä valittaako oikeasti?
Eikö se niin uhannut "kääntää kivet ja kannot, tää peli ei vetele " hirvee ulisija koko tyyppi
Siellä se Pikkarainen kehuu itseään instassa. Nolo tyyppi.