Pelkkä Naton jäsenyys, se paperi tuo monta kertaa nykyiset puolustusvoimat ja paljon lisää turvaa.

Anonyymi

Naton jäsenyys kasvattaa turvaa moninkertaisesti nykyiseen tilaan. Kymmeniä kertoja.

Joukkovoima on niin tehokas. Maailman tehokkaimmat armeijat ja isot taloudet, koko länsi. Ne on sidottu kaikkien maiden uskottavuudella vielä yhteen sotilasliittoon puolustamaan kaikkia liiton jäseniä.

On tutkittu ja arvioitu täällä suomessakin että Virolla jolla on paljon pienemmät puolustusvoimat ja kalusto kuin Suomella, on moninkertaisesti parempi turvallisuus ja kovempi puolustus. Pienempi riski että maassa kuolee ihmisiä isoja määriä tai että menettävät maata toiselle valtiolle tai että edes kukaan alkaa sotia. Juuri ison ja laajan sotilasliiton takia. Ja yksi valtio joka eroaa kokonaan muusta euroopasta joka on epävarma ja uhka muille.


Meillä on eletty ilman hakemista natoon ja samalla pidetty ovea auki hyökkäämiselle ja kansalla on turvallisuus huonompi. Tämä johtuu siitä että meillä erilaisia ihmisiä ja erikoisia mieliä, pelkotiloja.

Kertoohan sen paljon kun katsoo millaisia ihmisiä on päässyt ajamaan suomen 5 miljoonan ihmisen ja meidän maan asioita ja turvallisuutta omalla päällä ja haluilla.

2

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onneksi Suomessa on pieni joukko putteri kannattajia. Siitäkin suurin osa niistä jotka ensimmäisten joukossa lähtemään,tiukapaikan tullen. Pelkkiä vellihousuja.

    • Anonyymi

      Yhteenkään Natomaahan ei ole koskaan hyökätty eikä tulla hyökkäämään, joten Suomi voi lakkauttaa Naton jäsenyyden jälkeen omat puolustusvoimat.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      225
      4117
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2603
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2325
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      98
      1327
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1047
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      923
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      906
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      901
    Aihe