Kuolleet eivät tule takaisin

Anonyymi

Lahkoissa pidetään peijaisia, joissa kuolleita yritetään herättää henkiin - huonolla menestyksellä.

Olisivat nyt lukeneet edes sen kertomuksen Lasarukseksesta ja rikkaasta miehestä, joka pyysi herättämään jonkun kuolleen.

Elävien ja kuolleiden välillä on "juopa", jota ei voi ylittää tuonelasta tänne päin.

Perisynnin eli syntiinlankeemuksen kirous on voimissa vieläkin. Ei auta vaikka harhaoppiset hellarit kieltää koko perisynnin tapahtuneen.

Room. 5:12

Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. [1. Moos. 2:17, 1. Moos. 3:6,19; Ps. 51:7]

1. Moos. 3:19

Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat. [Ps. 90:3, Ps. 104:29; Saarn. 3:20, Saarn. 12:7]

1. Moos. 3:22-24

22 Sitten Herra Jumala sanoi: "Ihminen on nyt kuin me: hän tietää sekä hyvän että pahan. Ettei hän nyt vain ota elämän puusta hedelmää ja syö ja niin elä ikuisesti!"
23 Niin Herra Jumala ajoi ihmisen pois Eedenin puutarhasta ja pani hänet viljelemään maata, josta hänet oli tehty.
24 Hän karkotti ihmisen ja asetti Eedenin puutarhan itäpuolelle kerubit ja salamoivan, leimuavan miekan vartioimaan elämän puulle vievää tietä.

77

200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin, sitähän yritti vauvavaleltu kirkkoherra tehdä, herättää kuolleen.
      Markku Koivisto
      Markku Juhani Koivisto on teologian tohtori, kristillisen, karismaattisen Nokian herätyksen ja Nokia Missio ry:n entinen johtaja. Koivisto on Nokian evankelisluterilaisen seurakunnan entinen kirkkoherra..
      Pastori Koivisto yritti herättää kuollutta.
      Minä muistan...
      31.08.2011 08:20

      Lehdissä kerrotaan tapauksesta, jossa Nokia Mission äskettäin erotettu johtaja, saarnaaja Markku Koivisto, yritti aikoinaan herättää kuollutta:
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/iltalehti-erotettu-kohusaarnaaja-yritti-herattaa-vainajan-kuolleista/art-1288410998856.html

      Kristillisissä piireissä tämä tapaus muistetaan hyvin. Koivisto oli tuolloin vielä kirkon pappi, ennen kuin hänet myöhemmin painostettiin eroamaan.

      linkki on niin vanha, ettei enää toimi.

      Tästähän nämä vauvavalelijat suuttuivat, kun oma pappi ei onnistunut, vaikka kuinka yritti. Varmaan puuttui tuon erään valelijan kiron perskutarallaa - puheet.
      Hän aina toistaa - persukatarallaa, ehkä hänestä tulisi vainajaherättäjä.

      • Anonyymi

        Tampereella oli alle kouluikäinen venäläispoika hukkunut veteen ja ollut jo pitkään kuolleena. Pojan vanhempien suostumuksella Koivisto ja muutamia hänen kannattajiaan kokoontui ruumishuoneelle ja koetti rukoilemalla herättää kuolleen pojan, jolta oli jo ruumiinavauksessa poistettu aivot ja sisäelimet.

        Tapauksesta kertoo mm. Koiviston entinen apulainen Riku Rinne eräässä kirjassaan. Kirjan mukaan pojan poskille kohosi puna ja tämä hengitti jo kevyesti toimituksen aikana, mutta häntä ei lopultakaan saatu heräämään henkiin.

        Kirkon piirissä pöyristeltiin Koiviston tempausta, kun hän yli-itsevarmasti kuvitteli pystyvänsä mihin tahansa ihmetekoihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nokian pappi alkoi veljeilemään helluntailaisten kanssa niin mieheen karkasi kiinni heti se Parhamin henki ja mies menetti työpaikkansa.

        Kristittyjen kirkkojen ei kannattaisi tehdä mitään yhteistyötä harhaoppisten jenkkilahkojen kanssa.

        Yksi tapaus, jossa lahkolaiset yrittivät herättä itsemurhan tehnyttä lahkolaista.

        Joutuivat hurmoksiin, mutta ei vastausta, mitään ei kuulunut.

      • Anonyymi

        Koivisto muuttui helluntailaiseksi heidän vaikutuksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koivisto muuttui helluntailaiseksi heidän vaikutuksesta.

        Samoin Ylivainio oli Luterilainen, joka kääntyi helluntailaiseksi, mitä sitten katui heikkona hetkenä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koivisto muuttui helluntailaiseksi heidän vaikutuksesta.

        Seura tekee kaltaisekseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tampereella oli alle kouluikäinen venäläispoika hukkunut veteen ja ollut jo pitkään kuolleena. Pojan vanhempien suostumuksella Koivisto ja muutamia hänen kannattajiaan kokoontui ruumishuoneelle ja koetti rukoilemalla herättää kuolleen pojan, jolta oli jo ruumiinavauksessa poistettu aivot ja sisäelimet.

        Tapauksesta kertoo mm. Koiviston entinen apulainen Riku Rinne eräässä kirjassaan. Kirjan mukaan pojan poskille kohosi puna ja tämä hengitti jo kevyesti toimituksen aikana, mutta häntä ei lopultakaan saatu heräämään henkiin.

        Kirkon piirissä pöyristeltiin Koiviston tempausta, kun hän yli-itsevarmasti kuvitteli pystyvänsä mihin tahansa ihmetekoihin.

        Minulla on myötätunto surullisten, shokissa olevien ja epätoivoisten puolella. En tiedä mitä pahaa toiminnassa on ollut jos hyvän hyvyyttään yritti eloon herättää eikä rahastus ollut mielessä.
        Harmi vaan että tämän ajan ihmisistä ei jumala vaikuta välittävän kuin aikoinaan Jeesuksen itsensä tutuista tai muista jotka häneltä epätoivossaan apua kysyivät kuolleen eloon herättämiseksi tai sairaan parantamiseksi. Suurin osa silloinkin oli oman onnensa nojassa. En tiedä millä perusteella joku parantuu, toinen ei vaikka kuinka rukoilisi hänen puolestaan. Ehkä Jumala vähät välittää toisista, toiset ovat sen siunaamia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nokian pappi alkoi veljeilemään helluntailaisten kanssa niin mieheen karkasi kiinni heti se Parhamin henki ja mies menetti työpaikkansa.

        Kristittyjen kirkkojen ei kannattaisi tehdä mitään yhteistyötä harhaoppisten jenkkilahkojen kanssa.

        Kaikkien vauvakastettujen synnit on helluntailaisten syytä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla on myötätunto surullisten, shokissa olevien ja epätoivoisten puolella. En tiedä mitä pahaa toiminnassa on ollut jos hyvän hyvyyttään yritti eloon herättää eikä rahastus ollut mielessä.
        Harmi vaan että tämän ajan ihmisistä ei jumala vaikuta välittävän kuin aikoinaan Jeesuksen itsensä tutuista tai muista jotka häneltä epätoivossaan apua kysyivät kuolleen eloon herättämiseksi tai sairaan parantamiseksi. Suurin osa silloinkin oli oman onnensa nojassa. En tiedä millä perusteella joku parantuu, toinen ei vaikka kuinka rukoilisi hänen puolestaan. Ehkä Jumala vähät välittää toisista, toiset ovat sen siunaamia?

        Jos vaikka nimi puuttui testamentista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tampereella oli alle kouluikäinen venäläispoika hukkunut veteen ja ollut jo pitkään kuolleena. Pojan vanhempien suostumuksella Koivisto ja muutamia hänen kannattajiaan kokoontui ruumishuoneelle ja koetti rukoilemalla herättää kuolleen pojan, jolta oli jo ruumiinavauksessa poistettu aivot ja sisäelimet.

        Tapauksesta kertoo mm. Koiviston entinen apulainen Riku Rinne eräässä kirjassaan. Kirjan mukaan pojan poskille kohosi puna ja tämä hengitti jo kevyesti toimituksen aikana, mutta häntä ei lopultakaan saatu heräämään henkiin.

        Kirkon piirissä pöyristeltiin Koiviston tempausta, kun hän yli-itsevarmasti kuvitteli pystyvänsä mihin tahansa ihmetekoihin.

        "Kirjan mukaan pojan poskille kohosi puna ja tämä hengitti jo kevyesti toimituksen aikana, mutta häntä ei lopultakaan saatu heräämään henkiin."

        Poskille kohonnut puna viittaa sydämen alkaneen pumppaamaan ja verenkierron paineistumiseen.
        Hengityksen alkaminen viittaa tämäkin jo loppuneen aivojen sähköisen toiminnan ainakin osittaiseen palautumiseen.

        Tosin aivojen ja sydämmen sijainti vatsaontelossa asettaa kysymyksiä tämän tapahtuman todellisiin vaikuttimiin.

    • Anonyymi

      >> Kuolleet eivät tule takaisin <<

      Kyllä raamatun mukaan ainakin Sarpatin lesken poika, Lasarus, Eutykus ja Jeesus tulivat takaisin kuolleista. Näin äkkiseltään mietittynä ainakin he.

      Ja vihon viimeksi tulevat kaikki loputkin haudoistaan ylösnousemukseen.

      • Anonyymi

        Raamatun tapauksilla ei ole mitään tekemistä Parhamilaisten touhujen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun tapauksilla ei ole mitään tekemistä Parhamilaisten touhujen kanssa.

        Helluntailaisuus on Amerikasta 100 v. sitten lähtenyt harhaoppinen lahkoliike, jossa yritetään kaikella valheen voimalla käännyttä kristittyjä helluntailaisiksi.

      • Anonyymi

        Tulee takaisin, jos on Kristittyjen kasteessa saanut ylösnousemusruumiin ja liitetty Kristuksen ylösnousemusruumiiseen.

        1. Kor. 12:13

        Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

        Helluntailaisten kasteessa ei tapahtu yhtään mitään. Se on pelkkä vesikaste ja ihmisteko.
        Paha eksytys ja harhaoppi kyseessä.

      • Anonyymi

        En tiedä.. Tuntuu että se on vain lohduksi keksittyä. Huusihan Jeesuskin ristillä, "Jumalani, miksi hylkäsit minut?"
        Ja kun miettii elämää ja maapallon tapahtumia yleensäkkin, tuntuu pahalta ja usein mietityttää miksi Jumala sallii kaiken pahan.Miksi ei ole armollisempi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun tapauksilla ei ole mitään tekemistä Parhamilaisten touhujen kanssa.

        Aloittaja väitti etteivät kuolleet tule takaisin. Ja osoitin sen valheeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja väitti etteivät kuolleet tule takaisin. Ja osoitin sen valheeksi.

        Todistit mutta ilman todisteita.

    • Anonyymi

      Terho Miettinen ja Raija Pelli kirjoittivat yhdessä tietokirjan hengellisestä väkivallasta. Pellin mielestä tarvittaessa pitää muuttaa lakia, jotta uskonnollisen väkivallan uhreilla olisi nykyistä parempi suoja. Miettinen on itse irtaantunut aikuisiällä ahtaista helluntailaisympyröistä. Kuva: Kimmo Penttinen
      Laura Myllymäki
      12.4.2017 10:45

      Saarnaajasankari, helluntailainen mies, ajoi henkilöautolla päin kuorma-autoa. Hän oli päätynyt tekemään itsemurhan monien vaiheiden jälkeen.

      Kuorma-auton kuljettaja väisti niin paljon kuin kykeni. Silti törmäys tapahtui.

      • Anonyymi

        Uutiset
        Itsemurhan tehnyttä miestä yritettiin herättää henkiin - järkyttävä tilaisuus oli ystävälle liikaa
        Helluntailaisuuteen syntynyt Terho Miettinen erosi yhteisöstä vuoden 2011 tilaisuuden jälkeen. Mentaalisella tasolla erkaneminen tapahtui jo aiemmin. Traumat seurasivat häntä lapsuudesta saakka.

        https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/201704122200101955

      • Anonyymi

        Kristinukossa uskotaan raamattua, eikä jotain Pellin kirjaa. Pellin kirja on mielipide.

        Aito hengellinen väkivalta vaatii tietenkin sitä, että siihen puututaan. Mutta raamatun noudattaminen Pyhässä Hengessä ei ole mitään väkivaltaa.

        Mutta nykyään jotkut raamatun opetukset katsotaan väkivallaksi ym., koska ihmiset ovat haluttomia tekemään parannusta.

        Jos siis ei halua eikä aio tehdä parannusta niin kuin raamattu kehottaa, ei kannattaisi lukea raamattua ja kristisoida sitä, mitä vastaan yleisesti ottaen nousee. Raamatun lukeminen hyödyttää vain niitä, joihin sana sulautuu uskossa.

    • Anonyymi

      Jeesus käski herättää kuolleita, miksi ei kirkko usko siihen samalla tavalla kuin uskovat pienten lasten uskovan ja ottavan vastaan tgaivaan tavaroita !?

      7. Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle.'
      8. Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa!

      miksi lutterin kirkko ei halua antaa vaikka kuulemma lahjaksi saavat ihan kaiken !

      • Anonyymi

        Jeesus antoi määrätyille apostoleilleen erikoisvaltuuksia määrätyksi ajaksi tehdä voimatekoja. Ei ne kaikkia koske sellaiset valtuutukset.

        Lahkoissa tehdään valeihmeitä, eksytyksen takia.

        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'
        13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
        14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
        15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

        >> Jeesus antoi määrätyille apostoleilleen erikoisvaltuuksia määrätyksi ajaksi tehdä voimatekoja. Ei ne kaikkia koske sellaiset valtuutukset.

        Jeesus varusti näillä lahjoilla muutkin kuin apostolit, joten luehan nyt paremmin se raamattusi.

        Jeesuksen eläessä:

        Matt. 10:5-8 Nämä kaksitoista Jeesus lähetti ja käski heitä sanoen... missä kuljette, saarnatkaa... Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia.

        Luuk. 10:1,17 Sen jälkeen Herra valitsi seitsemänkymmnetä muuta ja lähetti heidät kaksittain edellänsä jokaiseen kaupunkiin ja paikkaan, jonne hän itse aikoi mennä... Niin ne seitsemänkymmentä palasivat iloiten ja sanoivat: "Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden".

        Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen:

        Mar.16:14-18 Vihdoin hän ilmestyi myöskin niille yhdelletoista... Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.

        Jeesuksen valtuuttamat apostolit on jo kaikki kuolleita.

        Ei ne henkilökohtaiset valtuudet periydy kenellekään.

        Jeesus ei edes tunne lahkolaisia, jotka on tänne Amerikasta tuotu.

        Matt.7
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Hellarien ahkeraan siteeraama Markuksen loppu eli ole haudasta nousseen Jeesuksen puhetta eikä edes Markuksen puhetta, vaan satojen vuosien päästä tehty lisäys, täysin tuntemattoman runoilijan tekstiä.

        Asiasta on varoitus Mark.16:9 kohdalla näin kauniisti ilmaistuna.

        Jeesus ilmestyy lähimmilleen
        9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä.

        [Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8.Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]

        >>Hellarien ahkeraan siteeraama Markuksen loppu eli ole haudasta nousseen Jeesuksen puhetta eikä edes Markuksen puhetta, vaan satojen vuosien päästä tehty lisäys, täysin tuntemattoman runoilijan tekstiä.... <<

        Sinä voisit vähän valvoa itseäsi, kenen annat puhua suusi kautta.
        Pietarikin antoi suunsa saatanan käyttöön, estellessään Jeesusta.

    • Anonyymi

      Ei Raamattu ole sellainen kirja, että sieltä vaan napsijan jakeita, että näin mekin teemme. Ei Raamattu ole mikään keittokirja, kuten hellarit luulevat ja eksyttävät ihmisiä.

    • Anonyymi

      Yliainio julisti kokouksissaan 1403 parantuneeksi ihmeellisesti Tsiisuksen nimessä.

      Kukaan ei parantunut yhtään mistään. Lääkärin tekemän lääk.tri:n väitöskirjan mukaan.

      Monet luulivat parantuneensa ja jättivät lääkkeet ottamatta kohtalokkain seurauksin.

      Ihmisten terveydellä puoskarointi lahkoissa pitäisi lailla kieltää ja rinnastaa valelääkärinä toimimiseen.

      • Anonyymi

        "Tsiisus", mitä väliä!!! Vuosikaudet on jo Yli-Vainion jälkeenkin monet parantuneet ja joku kuulemma jossain Indonesiassa on kuolleenkin herättänyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tsiisus", mitä väliä!!! Vuosikaudet on jo Yli-Vainion jälkeenkin monet parantuneet ja joku kuulemma jossain Indonesiassa on kuolleenkin herättänyt.

        Ne on niitä kaupunki legendoja, joilla lahkot houkuttelee ihmisiä satimeen. Valheen henki lahkoissa on niitä ihmeitä tekemässä.

        Lääk.tri Matti Miettinen tutki kaikki Ylivainion aikaiset väitteet parantumisista Ylivainion kokouksissa, 1403 kpl.
        Yhtään paranemisihmettä ei löytynyt.

        Yliopiston väitöstilaisuuden turvatoimia piti lisätä.

        Kunniansa kuulivat Yliopiston rehtori, Luterilaisen kirkot papit ja piispat, vaikka heillä ei ollut mitään tekemistä asian kanssa.

        Tutkija sai tuolta uskonyhteisöltä 40 kg paperille kirjoitettua vihapostia.

        >> Ne on niitä kaupunki legendoja <<

        Minä olen siinä tapauksessa elävä legenda!

        Koska Jeesus on minulta parantanut heti uskoontultuani selkävaivan, myöhemmin allergian ja muutakin. Eikä ollut ketään muita edes paikalla. Vain minä ja Jeesus. Kotonani.

        15 v. myöhemmin kaksi helluntilaista miestä teki samanlaisen tutkimuksen.
        Tutkimuksen lopputulos oli samanlainen. Yhtään paranemisihmettä helluntailaisten kokouksissa ei tapahtunut.

        Valheen voimalla houkutellaan lahkoon uusia jäseniä lupaamalla heille vaikka mitä.

        Monet luulee parantuneensa ja jättää lääkkeet ottamatta. Noutaja saapuu nopeasti.

        Mikään viranomainen ei valvo lahkojen puoskarointia ihmisten terveydellä.

        Hellaritutkijoiden nimi oli Hirsilä, Maanselkä. Heidänkin tehtävänä oli aluksi todistaa ihmeparanemisia olevan. Mutta toisin kävi. Yhtään ei löytynyt.

        Sama tilanne on kaikissa samanlaisissa valvotuissa tutkimuksissa, mitä lahkolaisten väittämistä ihmeparanemisista on tehty ulkomaillakin.

        Lääk.tri Matti Miettinen sanoi kauniisti niistä helluntailaisten valeparanemisista,
        että ne on niitä "tunnelmointiefektejä".

        Lääk.tri Miettisen tekemissä psykologisissa testien lopputulos pitäisi laittaa hälytyskellojen soimaan lahkojen vaikutuksesta ihmisen terveyteen. Miettinen oli Ylivainion pyytämä helluntailaistautainen lääkäri, jonka piti todistaa ihmeparanemiset todeksi.
        Lääkärinvala velvoitti kertomaan totuuden.

        Vain 20% todettiin mieleltään normaaleiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> Ne on niitä kaupunki legendoja <<

        Minä olen siinä tapauksessa elävä legenda!

        Koska Jeesus on minulta parantanut heti uskoontultuani selkävaivan, myöhemmin allergian ja muutakin. Eikä ollut ketään muita edes paikalla. Vain minä ja Jeesus. Kotonani.

        Ihmisellä on paranemisen voimat itsessään, ei siihen vielä mitään Jumalan voimia tarvita.

        Ruuassa on monenlaisia parantavia aineita, jotka voi poistaa kivun. Kiputilat tulee ja menee itsekseen. Samoin moni muu ja vaiva paranee itsekseen.

        "Niiden hedelmiä käytetään ruoaksi ja niiden lehtiä lääkkeeksi."

        Jeesus on taivaassa, ei missään lahkokunnan penkkien päässä valkoiset vaipat päällä.

        Antikristus siellä istuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >> Ne on niitä kaupunki legendoja <<

        Minä olen siinä tapauksessa elävä legenda!

        Koska Jeesus on minulta parantanut heti uskoontultuani selkävaivan, myöhemmin allergian ja muutakin. Eikä ollut ketään muita edes paikalla. Vain minä ja Jeesus. Kotonani.

        Koitahan ajatella asioita järkevästi, äläkä usko mantroihin.

        Pyhä Henki on terveen harkinnan henki.

        Ei kaikkia asioita pitä hengellistää.

        Jeesus ei edes tunne lahkolaisia, jotka hokevat Jeesus sitä Jeesus tätä.

        Uskonnolliset ihmiset selittävät kaiken uskonnollisilla termeillä.

        Trombi tai syöksyvirtaus kun kaatoi hurmoshenkisiä ihmisiä Telppäsniityllä kesähelteellä, niin kyllä niitä Raamatun lauseita piisasi selitykseksi.

    • Anonyymi

      Jeesus ei todellakaan puhunut kuolemansa jälkeen: kun uskotaan ja kastetaan niin vaikka juodaan mykkyä ja annetaan käärmeiden pistää, niin meillä on immuniteeti ja kun vaan ojennellaan käsiä niin sairaudet paranee...ne on tuntemattoman ihmisen kirjoitelmia satojen vuosien perästä, jota on kirkolliskokouksessa Markuksen evankelumin pituuden lisäämisen vuoksi sinne lisätty.

      Kaikki Jeesuksen kuolemansa jälkeiset puheet on taltioitu muihin evankeliumeihin.

      Jeesus ilmestyy lähimmilleen
      9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. [Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8.Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]

      • Anonyymi

        Raamatun kreikankieliset KÄSIKIRJOITUKSET on säilytys , 300 -luku alkaen Lontoossa Leibizin yliopiston kirjastossa.

        helluntailaiset tuskin niitä nähneetkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun kreikankieliset KÄSIKIRJOITUKSET on säilytys , 300 -luku alkaen Lontoossa Leibizin yliopiston kirjastossa.

        helluntailaiset tuskin niitä nähneetkään.

        Uudestikastetut mennoniitat ja hellarit löytää paljon niitä käännösvirheitä ja jos jokin kohta ei sovi heidän omiin oppeihin, niin silloin se selitetään vertauskuvaksi ja symbooliksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudestikastetut mennoniitat ja hellarit löytää paljon niitä käännösvirheitä ja jos jokin kohta ei sovi heidän omiin oppeihin, niin silloin se selitetään vertauskuvaksi ja symbooliksi.

        Eksyttäjillä on monet konstit hämätä ja eksyttää ihmisiä.

        Jeesuksen suuhun vaihdetaan kylmästi ihan jotain muuta, mitä Jeesus on alunperin sanonut.

        Juutalaisten uskonnon opettajalle Jeesuksen ei tarvinnut keksiä mitään vertauskuvia, vaan hän vastasi Nikodemukselle ihan suoraan, kun hän tule kyselemään Jeesukselta kasteen merkitystä.

        Joh.3:5 "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."

        5 Jesus svarade: »Sannerligen, sannerligen säger jag dig: Om en människa icke bliver född av vatten och ande, så kan hon icke komma in i Guds rike.

        5 Jesus answered, Verily, verily, I say unto thee, Except a man be born of water and of the Spirit, he cannot enter into the kingdom of God.

        5 απεκριθη ο ιησους αμην αμην λεγω σοι εαν μη τις γεννηθη εξ υδατος και πνευματος ου δυναται εισελθειν εις την βασιλειαν του θεου

        Hudor=vesi (Joh.3:5 ) "vedestä ja Hengestä"

        Thayer's Greek Lexicon

        Sana, vesi, vatten, water, hudor

        Translitteroitu

        Strongin koodi

        υδωρ

        hudor hoo'-dore genitive case υδατος hudatos hoo'-dat-os, etc.

        5204

        Sanan tausta

        Sanaluokka

        from the base of 5205

        subst. (neut.)

        Lukumäärä

        King James käännökset sanasta

        79

        AV-water 79

        Merkitys

        1) water

        1a) of water in rivers, in fountains, in pools

        1b) of the water of the deluge

        1c) of water in any of the earth's repositories

        1d) of water as the primary element, out of and through which the world that was before the deluge, arose and was compacted

        1e) of the waves of the sea

        kieliä on ainakin parikymmentä tuhatta lisää, laitathan niillä kaikilla ok !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kieliä on ainakin parikymmentä tuhatta lisää, laitathan niillä kaikilla ok !

        haudankaivajan kielenkin voisit laittaa !

        kun lapioon osuu pääkallo, kaivaja huudahtaa " voi kele, se on kallo "!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        haudankaivajan kielenkin voisit laittaa !

        kun lapioon osuu pääkallo, kaivaja huudahtaa " voi kele, se on kallo "!

        sulla viiraa, ja pahasti

    • Anonyymi

      Miksi kirkko ei paranna sairaita eikä herätä kuolleita vaikak Jeesus niin käski, se sama Jeesus joka käski kuulemma kastaa kaikki ihmiset.

      sitä kirkko halajaa toteuttaa mutta miksi ei halua olla kuuliainen tuossa toisessa asiassa !!

      • Anonyymi

        Jeesus käskee tehdä parannuksen miksi kirkko ei saarnaa siitä mitään koskaan !?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus käskee tehdä parannuksen miksi kirkko ei saarnaa siitä mitään koskaan !?

        Fariseukset olivat aikansa helluntailaisia. He pilkkasivat muita ihmisiä. Luottivat omaan uskoonsa ja vaellukseensa. Fariseukset eivät tunnustaneet syntisyyttään, eikä Johannes kastanut heitä ollenkaan, vaan lähetti heidät synneissään takaisin koteihinsa ja lahkoihinsa.

        10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
        11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
        12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
        13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.
        14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."

      • Anonyymi

        Raamatun mukaan kaikki ihmiset pitää kastaa Kristukselle, koska kaikki ovat syntisiä Jumalan edessä syntiinlankeemuksen vuoksi.

        Room. 5:12

        Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. [1. Moos. 2:17, 1. Moos. 3:6,19; Ps. 51:7]

      • Anonyymi

        Kuolleet pitää haudata, eikä järjestää mitään henkien manaamisia ja peijaisia, kuten eräät henkien palvojat ja poppamiehet tekevät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun mukaan kaikki ihmiset pitää kastaa Kristukselle, koska kaikki ovat syntisiä Jumalan edessä syntiinlankeemuksen vuoksi.

        Room. 5:12

        Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. [1. Moos. 2:17, 1. Moos. 3:6,19; Ps. 51:7]

        älä puhu höpöjä enempää.

        mitään kristukselle kastamisia ei raamattu kehoita, vaan kehottaa ihan toisin !

      • Anonyymi

        Jumala on delegoinut ne sairaiden parantamiset terveydenhuollon tehtäväksi antamalla paljon lääketieteellistä viisautta ihmisten käyttöön. Lääketiede on Jumalan lahja ihmiskunnalle.

        Raamatun mukaan Jumalan tuhatvuotisessa valtakunnassa käytetään puiden lehtiä lääkkeinä.

        Hes. 47:12

        "Pitkin virran molempia rantoja kasvaa kaikenlaisia hedelmäpuita. Niistä eivät lehdet lakastu eivätkä hedelmät lopu: joka kuukausi ne antavat uuden sadon, sillä niitä ruokkii virta, joka saa alkunsa pyhästä paikasta. Niiden hedelmiä käytetään ruoaksi ja niiden lehtiä lääkkeeksi. [Ilm. 22:2]

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fariseukset olivat aikansa helluntailaisia. He pilkkasivat muita ihmisiä. Luottivat omaan uskoonsa ja vaellukseensa. Fariseukset eivät tunnustaneet syntisyyttään, eikä Johannes kastanut heitä ollenkaan, vaan lähetti heidät synneissään takaisin koteihinsa ja lahkoihinsa.

        10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
        11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
        12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
        13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.
        14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."

        Ehei, en anna kymmenyksiä, olen publikaani !

    • Anonyymi

      Saarn. 9:7

      Tule siis, syö leipäsi ilolla ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo aikaa on Jumala hyväksynyt nuo tekosi.

      • Anonyymi

        Ahkerasti luterilainen kansa noita noudattaakin !

        on ne kuuliaisia itselle sopivissa kohdissa.

    • Anonyymi

      Sielu joka on kuolematon tulee takaisin jälleensyntymällä.Aloittaa taas elämänkoulun vauvasta.

      • Anonyymi

        Paavalilla oli selitykset mielessä kun hän toi kirjoituksiinsa kreikkalaisessa filosofiassa esiintyvän käsitteen ihmisestä irtoavasta sielusta.

        Jumala loi koko ihmisen sieluksi. Body, mind, spirit. Mitään irrallista sielua Jumala ei ole luonut ihmiselle.

        Saarn. 12:7

        Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.

        Raamatun mukaan vain Kristittyjen kirkkojen yhdessä kasteessa ihmisestä tulee ikuisesti elävä olento Kristuksen ruumiin jäsenenä. (ei lahkokasteissa)

        1. Kor. 12:13

        Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavalilla oli selitykset mielessä kun hän toi kirjoituksiinsa kreikkalaisessa filosofiassa esiintyvän käsitteen ihmisestä irtoavasta sielusta.

        Jumala loi koko ihmisen sieluksi. Body, mind, spirit. Mitään irrallista sielua Jumala ei ole luonut ihmiselle.

        Saarn. 12:7

        Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.

        Raamatun mukaan vain Kristittyjen kirkkojen yhdessä kasteessa ihmisestä tulee ikuisesti elävä olento Kristuksen ruumiin jäsenenä. (ei lahkokasteissa)

        1. Kor. 12:13

        Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

        Hellarit käyttävät kaiken energiansa häivyttääkseen Kristittyjen kasteen totuuden paljastamisen.
        He varovat tuoda yhtään kohtaa Raamatusta, jossa paljastetaan Kristittyjen kasteen merkitys syntiselle ihmiselle.

    • Anonyymi

      Valtakunnansyyttäjä pyrkii samaan jatkuvasti. Veljet ei raiskaa ja parhaat ei lainkaan.

    • Anonyymi

      Raamatun mukaan Jumala ei luonut vain Aadamia ja Eevaa, vaan kaikki maailman ihmiset maailman luomisen yhteydessä.

      Ilm. 13:8
      Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan.

    • Anonyymi

      Monet ihmiset toivovat, että kuolleet eivät nousisi ylös.Muttakyllä ne nousevat.

      Johanneksen evankeliumi:
      5:25 Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää. >> Jakeen lisätiedot
      5:26 Sillä niinkuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä.
      5:27 Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika.
      5:28 Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä
      5:29 ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.

      • Anonyymi

        Jeesuksen aikaisilla tapahtumilla ei ole mitään tekemistä Jenkkilahkojen tekojen kanssa.

    • Anonyymi

      Raamattu ei ole mikään keittokirja, josta vaan napsitaan jakeita, sanotaan
      heps kukkuu! Näin meilläkin tapahtuu.

    • Anonyymi

      Jeesus meni kuoltuaan tuonelaan julistamaan evankeliumia, sitä siinä tarkoitetaan kun kuolleista puhutaan.

      Jumala kirosi ihmisen perisynnin vuoksi maatumaan maaksi.

      "Maasta sinä olet tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman"

      Ei sellaisia Jumalan ikuisia säädöksiä ole vielä kumottu.

      • Anonyymi

        Saarn. 9:10

        Tee voimiesi mukaan se mikä tehtävissä on, sillä tuonelassa, jonne olet matkalla, ei ole tekoja, ei ajatuksia, ei tietoa, ei viisautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saarn. 9:10

        Tee voimiesi mukaan se mikä tehtävissä on, sillä tuonelassa, jonne olet matkalla, ei ole tekoja, ei ajatuksia, ei tietoa, ei viisautta.

        Lahkolaiset lupailee taivaspaikkoja kun lähdet heidän mukaansa kynittäväksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lahkolaiset lupailee taivaspaikkoja kun lähdet heidän mukaansa kynittäväksi.

        lapsellinen kommentti, etkö tiedä että kirkko ottaa omansa sinultakin ulosoton uhalla !

        mutta kertoisitko kuinka olet 2000-luvun suomessa säästynyt noin suureen tietämättömyyteen häh!!?

    • Anonyymi

      On se ihme ettei isolla kirkolla ole varaa laittaa yhtään normaalisti ajattelevaa evankelistaansa foorumille !

      onko rahat loppu ja tuolitkin myyty vai mikä on kun ei suksi luista vaikka luntakin on maassa !!

      vai eikö sellaisia olekkaan jotka vastaisivat hengelliseen kysmykseen hengellisellä ymmärryksellä, piispan palkkaan ei tarvita mitään hengellistä, riittä kun on sopivasti poliittinen ja osaa taputtaa oiketa hartioita oikealla hetkellä.

      pappiparoillekkin on ihan sisältä luettavat kirjat valmiina jokaista ihmislajia varten. mitään omaa hengellisyyttä ei tarvita, ei tarvitse uskoa Jumalaan Jeesuksesta kin saa puhua vain ohuesti oikeissa hetkissä, kasteen armosta sentään puhutaan kaffikekkereillä ja synttäreillä, mitä vanhempi vuosirengas sen isompi ääni.

    • Anonyymi

      on se kummallista kuinka nämä kirkkokiivaat puolustaa vauvakastettaan vaikka viimeseen mieheen ja naiseen jopa vauvaankin luulen !

      koska kuulemma Jeesus onm käskenyt niin !

      Mutta kun sama Jeesus käskee parantaa sairaita ja herättää kuolleita niin näitä sitten he pilkkaavat ja venkuttelevat vaikka millä tavalla eivätkä aiokkaan totella !

      mikä on lookisuus kertokaa ok !?!?

      • Anonyymi

        Jenkkilahkot käyttää Raamatun kertomuksia ihan muuhun tarkoitukseen, miksi ne alunperin on kirjoitettu - eksyttääkseen, jos mahdollista - valitut - Juutalaiset ja Kristityt. Niin monta kuin mahdollista heidän pitää eksyttää.

        Näistä asioista he eivät puhu mitään saarnoissaan..Jeesuksen puheista 1/3 on varoituksia hänen nimissäänn tulevista eksyttävistä lopun ajan uskonlahkoista.

        2. Tess. 2:11

        Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

      • Anonyymi

        Loogisuus on se, kun otat KOKO raamatun, ja tutkit niinkuin Apostolitkin tutki kirjoituksia,
        "ja he tutkivat kirjoituksia, oliko asia niin"

        Apostoleilla ei ollut mitään Uutta testamenttia.

        Tutki lisää edes sen verran että lakkaat hokemasta Apostolien tutkimia, kun mitään sellaista EI Raamatussa ole sanottu !

        oletko jokin lukihärö vai mikä puuttuu kun et yksinkertaista asiaa ymmärrä häh !

        jos on jokin paha diaknoosi, se on ymmärrettävää toki.

        "sellaista ei Raamatussa"

        "ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin"
        Apt: 17: 11

        ei Apostoleilla mitään Uutta testamenttia ollut, koska Raamatun
        KÄSIKIRJOITUKSET , alkaen v.300 jkr, on tallessa Lontoossa Leipizin yliopison kirjastossa.

        Turhaa sinulle on mitään selittää mutta sanotaan nyt vielä kerran että APOSTOLIEN tutkimisista ei puhuta sanan sanaa !

        yritä tajuta.

    • Kuolleet ihmiset eivät kerro tarinoita.

      • Anonyymi

        mutta sekottajat sitäkin enemmän ja mitä henkisempi sitä enemmän.

      • Anonyymi kirjoitti:

        mutta sekottajat sitäkin enemmän ja mitä henkisempi sitä enemmän.

        Joka on tänään henkinen, on huomenna kuollut. Turhanpäiväinen tarinointi loppuu yleensä siihen ja satusedät painuvat unholaan. Niitä ei suuri yleisö muista. Tai jos muistaakin, niin ei kovin imartelevalla tavalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lopullinen varmistus. Suomi ja Ruotsi eivät liity Natoon

      Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon on estetty Erdoganin toimesta: https://www.is.fi/politiikka/art-2000008826412.html Tämä on pieni askel Erdogani
      Maailman menoa
      566
      3821
    2. Uskallatko laittaa tuntomerkkejä

      Samaan kommenttiin sekä itsestäsi, että kaivatustasi?
      Ikävä
      144
      2801
    3. Mitä tapahtui? Bachelor-Timo paljastaa, miksi suhde Sonjaan ajoi karille: "Ehkä ei kuitenkaan..."

      Rovaniemeltä kotoisin oleva Timo Harvey, 32, halusi sitoutua, löytää rakkauden ja asettua aloilleen. Kauden viimeisessä jaksossa Bachelor-Timo valitsi
      Bachelor
      22
      2380
    4. Stefulla taas korkki auki?

      Tästä taitaa tulla hieno päivä 😁
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      1750
    5. Martiinan "Ikuinen rakkaus", hah hah haaa

      Onko tämä lippisressukka nyt sitten taas se ikuinen rakkaus ? ? miksi ikiteini mara on niinkin tyhmä ja nolo ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1430
    6. Maisa Torppa miehensä kanssa lomalla

      Espanjan Alicantessa. https://www.seiska.fi/Kotimaa/Vauva-jai-kotiin-Maisa-Torppa-karkasi-rakkaansa-kanssa-aikuisten-lomalle-Espanjaan-kuva
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      1328
    7. Mies olet kaunis sisältä ja ulkoa

      Haluan sut omakseni. Sinä jos kuka kelpaat :)
      Ikävä
      125
      1138
    8. Zaharova yllättäisi sotilaallisesti

      Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova sanoi keskiviikkona, että Venäjän vastaus Suomen Nato-jäsenyyteen tulee olemaan luonteeltaan sotilaa
      Maailman menoa
      210
      1081
    9. Bachelor-Tuomakselta ikävä yllätys - Hanna tyrmistyi miehen käytöksestä: "Kun kamerat sammuivat..."

      No voihan… Hanna sai kuvausten aikana Tuomaksesta lämpimän, ystävällisen ja avoimen kuvan. Kun kamerat sammuivat, kuinkas sitten kävikään... https://
      Bachelor
      15
      1031
    10. Naton vastustajat pääosin kouluja käymätöntä, ja vähemmän älykästä porukkaa

      monet myös työttömiä. Paljolti samaa jengiä joka myös vastustaa koronarokotuksia, ja puolustaa venäjää. Uutiset luetaan mm. MV-lehdestä. Veikkaan ett
      Maailman menoa
      300
      957
    Aihe