Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Hyvä kaveri vai tuntematon kolmanneksi?

Kolmen kimppa, missä vaimo saisi huomiota kahdelta mieheltä samanaikaisesti, on ajatuksena äärimmäisen kiihoittava meille molemmille. Itse haluaisin nähdä aivan lähietäisyydeltä, kuinka vieras kalu uppoaa vaimon pilluun ja samalla vaimo imee minua. Samoin haluaisin nuolla vaimon klitorista kun vieras kalu työstää sisällä. Vaimoa kiehtoo saada vierasta sen jälkeen, kun olen kunnolla spermannut hänen pillunsa.
Kuviossa minua askarruttaa kuitenkin tämä perusasia - kuka kolmanneksi. Haluaisin, että asiat tapahtuvat hyvin vaimoa kunnioittavalla tavalla, hän on leikin kuningatar. Kaikilla täytyy olla hauskaa, seksi on iloinen asia. Pieni bi-vivahde ei haittaisi minua, voisin hyvin kuvitella varmistavani suullani, että vieraan miehen kalu on kunnolla tanassa, ennenkuin ohjaan sen sisälle. Taudittomuus ja varmuus kolmannen täyspäisyydestä on ehdoton vaatimus. Lisäksi tietenkin tietynlainen henkinen ja fyysinen kemia täytyisi kohdata, jotta henkilö olisi molempien mielestä puoleensavetävä. Esimerkiksi tupakointi on ehdoton ei - kuka haluaisi vanhaa tuhkakuppia nuolla tai haistella, oksettavaa.
Tällaisia mietteitä.
Kommentteja?
211495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ehdottomasti aina tuntemattomat vieraat.
Kaksi tai kolme kaveria

Äänestä

Jos ihan aikuisten oikeasti aiotte tuota harrastaa, niin tässä kokeneen neuvo. Ehdottomasti täysin vieras, ei mitään kaverikimppoja, niistä tulee harmeja. Kerta ja karkuun on hyvä periaate.

Äänestä
  • Kaveri kimpalla ollaan menty yli 6 vuotta ilman ongelmia.
    Ollaan täysin sovussa pantu vuorotellen vaimoani niin kimpassa kuin erikseenķin.

    Äänestä

Samaa mieltä kommentoijien kanssa. Etsikää yhdessä sopiva vieras kaveri, jonka kanssa voitte tavata ennakolta ja katsoa onko hän sellainen, jonka haluatte sänkyynne. Vaimolla viimeinen sana siinä, kenelle antaa.

Äänestä

Edellä on hyviä kommentteja. Kavereita ei kannate mielestäni tähän sekoittaa vaan täysin vieraita. (tosin hyvistä vieraista voi tulla hyviä tuttuja ja jopa kavereita, meille on käynyt niin)
Pelisäännöt pitää puhua selväksi ennen mitään toimintaa. Jotta kemiat osuu kohdalleen niin on hyvä käydä mahdollisen vieraan miehen kanssa ensin ainoastaan kahvilla . Siinä näkee aika nopeasti että voiko ja kannattaako jatkaa pitemmälle.

Säännöissä on hyvä huomioida se että vaimo voi halutessaan pysäyttää koko touhun. Alkoholista on hyvä keskustella etukäteen ettei sen liiallisella käytöllä pilaa koko juttua. Aloittajan esiin tuoma bi henkisyyskin olisi hyvä keskustella selväksi jo kahvittelu vaiheessa.

Valinnan varaa on paljon miesten suhteen . Netissä on hyvä seuranhakupalstoja vai miksi niitä kutsutaankin. Kun pariskunnalla on omat hakukriteerit selvät niin on helppo alkaa potentiaalisista ehdokkaista valikoimaan.
Lopuksi on hyvä miettiä aloittajaa lainaten "Kaikilla täytyy olla hauskaa, seksi on iloinen asia"

Äänestä

Näin on, aivan vieras josta voi tulla hyvä tuttu.
Kaverit tahtovat kehua muille saaneensa naiseltasi ja teidän maine on mennyttä ainiaaksi sillä näitä juttuja ei ymmärretä. Naisen sana on tosiaankin sitten laki.
Tv paripeli

Äänestä
  • Tuo on kyllä huomionarvoinen juttu. Varsinkin, jos on päihtymystila päällä, niin jotkut ovat alttiita puhumaan sivu suunsa.

    Äänestä

En allekirjoita muiden kommentteja. Ensinnäkin, jos sinulla on sellaisia ystäviä että paljastavat salaisuudet muille, niin et sinä voi alkuunkaan kutsua heitä ystäviksesi. Sellaisista ihmisistä on parasta pysyä kokonaan erossa!

Toiseksi. Kyllä tilanne muuttuu, mutta kun pelisäännöt ovat ensiksi sinulle ja vaimollesi selviä, ja pystyt selvittämään ne myös ystävillenne, niin homma kyllä toimii eikä se vaikuta teidän välisiin suhteisiin. Sinun täytyy vain ymmärtää se että seksi ja rakkaus ovat kaksi eri asiaa.

Minulla on yksi lapsuudenystävä joka on ollut vaimoni vakiorakastaja jo lähes parikymmentä vuotta ja ainoat katkot ovat olleet kun hän on seurustellut ja oli pätkän verran jopa naimisissakin ennenkuin erosi. Hänen kanssaan ei ole ollut mitään ongelmia ja jos nyt nopeasti laskeskelen, niin taitaapa olla niin että kaveri on nähnyt vaimoani useammin kahden kesken kuin minun kanssa kolmistaan. Että sen verran hyvä luotto on. Hän on jonkin verran bihenkinen ja nuorempana on otettu suihin puolin ja toisin ja onpa hän sattunut työntämään sisällenikin kerran.

Toinen ystävä kävi muutaman kerran mukana alkuvuosina ja hän oli sitä tyyppiä että hän ei ollut bihenkinen, eikä hänellä meinannut oikein suoritukset edes sujua jos olin paikalla. En ole itsekään bihenkinen, mutta ei se minua pelota jos mies koskee seksin aikana tai pyytää jotakin.

Tämä toinen kaveri jäi pois seksikuvioista uuden parisuhteensa vuoksi ja ei ole enää palannut tähän kuvioon mukaan vaikka ovi on tietysti ollut hänelle aina auki.

Kummankaan kaverin, ja muiden kaverien kanssa ei ole ollut mitään ongelmia tämän asian kanssa. Ei seläntakana puhumista, eikä muutakaan venkoilua tai varsinkaan pettämisyrityksiä tai muuta vastaavaa.

Kolmas "kaveri" kannattaa tässä mainita erikoisuutena, sillä vaimoni paljasti että kaveri oli yrittänyt vietellä häntä eräänä viikonloppuna ihan alkuvuosina. Vaimoni oli kieltäytynyt ja tämän jälkeen aloimme kaikki ottamaan kyseiseen kaveriin etäisyyttä. Eli petturi putosi kaveriporukasta kokonaan pois ja hänelle ei jäänyt kuin oma lämmin käsi.

Vaikka en muiden kommentteja allekirjoita, niin tietysti tuntematon kaveri voi olla sellainen että hänestä tulee mitä parhain kolmas pyörä ja voi tulla jopa erittäin hyvä ystäväkin pitkällä tähtäimellä. Mutta sellainen väite että kaverit olisivat automaattisesit huonoja uutisia, siihen en usko. Täytyy kuitenkin sanoa että kaveripiirissä on kolme muuta erittäin hyvää ystävää sekä muutama tuttu, mutta on vuosien varrella käynyt ilmi että heitä en kutsuisi mukaan.

Äänestä
  • Kiitos hienosta ja perustellusta kommentista. Tuo viimeinen mainitsemasi asia on yksi erityisesti mietityttävä. Jotkut kavereista, jotka voisivat olla vaimon mielestä ok, niin eivät ole ok minun mielestä, kun tunnen heidät pidemmältä ajalta. Samaa vikaa on toisinpäin, jotkut vaimoni kavereista, heissä vaimo ei näe mitään seksuaalista

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiitos hienosta ja perustellusta kommentista. Tuo viimeinen mainitsemasi asia on yksi erityisesti mietityttävä. Jotkut kavereista, jotka voisivat olla vaimon mielestä ok, niin eivät ole ok minun mielestä, kun tunnen heidät pidemmältä ajalta. Samaa vikaa on toisinpäin, jotkut vaimoni kavereista, heissä vaimo ei näe mitään seksuaalista

    Lisään tuohon kommenttiini vielä sen verran että noissa kolmessa muussa kaverissa jotka eivät ole päässeet tähän meidän rinkiin mukaan, niin kahdessa heistä on sellaiset vibat että he ovat liian uskollisia vaikka sinkkuajoista puhutaankin. Eli vain yksi mies yhdelle naiselle ja toisinpäin. Lyön vetoa että he eivät varmasti lähtisi mukaan vaikka kysyisikin ja kunnioitan sitä.

    Tietysti vuosien mittaan on tullut heitä arvosteltua myös seksuaalisessa mielessä vaimon kanssa, ja vaikka vaimo suostuisi ottamaan heistä kaksi mukaan, toinen heistä myös semmoinen jossa tuota edellämainittua vibaa ei ole, ja vaikka minä en ole homo enkä omaa mitään bihenkisyyttäkään, niin silti se että näkisin nuo kaksi vaimoni hyväksymää kumppaniehdokasta häneen, ei saa viisaria värähtämään mihinkään suuntaan. Kyse ei ole edes mistään inhoreaktiosta, vaan se ei vaan toimi.

    Kuitenkaan minulla ei ole myöskään noiden kahden mukana olleen kaverin kanssa mitään homostelutaipumuksia. Kaikkien kavereiden kanssa myös saunotaan melkein säännöllisesti ja esimerkiksi kesäisin munat vilkkuen mennään järveen uimaan. Tuota ilmeisesti sitten kutsutaan siksi kemiaksi, mutta on jännä homma ettei pysty osoittamaan että mikä siinä on että tietyn miehen kanssa vaimon peuhaamista katsoessa muna seisoo ja sitten jo ajatus siitä että mukana olisi se tietty toinen heppu, ei jalkovälissä ja pääkopassa tapahdu mitään. Ja tarkennan ettei tule siis mitään epämiellyttävää oloakaan. Sehän se olisi helppoa jos voisi osoittaa sen mikä siinä ajatuksessa tökkii.

    Tuo on kumma juttu kun muutoin olen avomielinen ja innokas myös kokeilemaan sellaista mikä ei välttämättä ole ominta.

    Ymmärrän hyvin tuon tunteen, että joku kaveri vaan ei sytytä -samaa sanoo vaimo monesta henkilöstä, ketä ollaan puuhaan pohdittu. Itseasiassa sitä olenkin miettinyt, että onko minussa ollenkaan mitään bi-henkisyyttä, kun miehet ei noin juuri ollenkaan kiinnosta seksuaalisessa mielessä. Mutta ajatuksena se tilanne, että ollaan pitämässä yhtä naista yhdessä hyvänä, siinä tilanteessa se toisen kulliin koskeminen tuntuisi varsin luontevalta.

    Luulen että tuossa voi olla samasta kyse kuin esimerkiksi pornoleffaa katsoessa.

    Panemisen katseleminen on hauskaa ja siihen tarvitaan mies. Mutta mies ei ole kuitenkaan ns. "välttämätön paha".

    Nimittäin, varsinkin kolmannenpyörän kanssa se sperma ja se minne se päätyy on tärkeä tekijä kiihottumiseen. Se miehen vartalo ja olemus siinä touhussa ei varsinaisesti kiihota mutta ei myöskään ällötä tai aiheuta mustasukkaisuutta tms.

    Mutta sanon suoraan että kyllä minusta se sperma on kiihottavaa tavaraa, sekä erityisesti se miten toinen mies saa vaimoni nauttimaan. Se tekee minut sekä iloiseksi että kiihottuneeksi. Kyllä minua kiihottaa esimerkiksi se että toinen mies on lauennut vaimoni pillulle tai pilluun ja sitten itse menen siihen jalkoväliin ja alan omalla kullilla lipsutella sitä spermaa ympäriinsä. Siitä kun sitten vähän dippaa myös sisälle, niin kaikki muu seisoo paitsi järki. Samoin minua kiihottaa myös se kun vaimoni jälkeenpäin muistelee joitakin kertoja ja kertoo siitä kuinka nautti. Se on samankaltainen tunne kuin se kun antoi jollekin lahjan ja hän kertoi siitä myöhemmin. Se tuo hyvää oloa sekä minulle että hänelle.

    Niin, tuo vaimon kiimaisuuden katselu ja nautinnon saaminen hänelle on se mistä kuvittelen itsekin nauttivani tuossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luulen että tuossa voi olla samasta kyse kuin esimerkiksi pornoleffaa katsoessa.

    Panemisen katseleminen on hauskaa ja siihen tarvitaan mies. Mutta mies ei ole kuitenkaan ns. "välttämätön paha".

    Nimittäin, varsinkin kolmannenpyörän kanssa se sperma ja se minne se päätyy on tärkeä tekijä kiihottumiseen. Se miehen vartalo ja olemus siinä touhussa ei varsinaisesti kiihota mutta ei myöskään ällötä tai aiheuta mustasukkaisuutta tms.

    Mutta sanon suoraan että kyllä minusta se sperma on kiihottavaa tavaraa, sekä erityisesti se miten toinen mies saa vaimoni nauttimaan. Se tekee minut sekä iloiseksi että kiihottuneeksi. Kyllä minua kiihottaa esimerkiksi se että toinen mies on lauennut vaimoni pillulle tai pilluun ja sitten itse menen siihen jalkoväliin ja alan omalla kullilla lipsutella sitä spermaa ympäriinsä. Siitä kun sitten vähän dippaa myös sisälle, niin kaikki muu seisoo paitsi järki. Samoin minua kiihottaa myös se kun vaimoni jälkeenpäin muistelee joitakin kertoja ja kertoo siitä kuinka nautti. Se on samankaltainen tunne kuin se kun antoi jollekin lahjan ja hän kertoi siitä myöhemmin. Se tuo hyvää oloa sekä minulle että hänelle.

    Paras tunne aina vaihdon jälkeen, parin päivän päästä kun juttelemme sessiosta.

    Äänestä

Kaikki tuntuu okevan yksimielisesti vieraan puolesta.
Me lähdimme kaveripohjalta liikkeelle.
Ensin oli kyliltä kävellessä naku uintia paikallisella uimapaikalla kesäisin saunottiin kimpassa meillä.
Vaimo kiinnostui seksuaalisesti kaverista ja ehdotti että ottaisimme kaverin kimppaan mukaan.
Nyt touhumme on muuttunut senverran että kaveri on vakimies kimpassamme jo 6 vuotta.
Pahimpana korona rajoitus aikana jopa asuimme yhdessä vaimoni ollessa kummankin vaimo.
Ystävä pohjalta reilu 6 vuotta ja hyvin on mennyt ja kaveri panee kimpassa ja yksin vaimoani täysin vapaasti.

Äänestä

Kun päästää toisen panemaan omaa vaimoani.
Miksi en antaisi hyvän kaverin nauttia vaimostani.

Äänestä

Kun ei suunnittele mitään ,yleensä tulee vaan eteen tilanne. Jos mies tai miehet ovat vaimon mieleen ,ja halut ja aika kohdillaan. Silloin antaa vaan tapahtua .
Yleensä sellainen on ainakin meidän kohdalla pelittänyt
Vieraan ainakin minä valitsisin.

Äänestä

Kun annetaan toisen miehen panna kaunista rintavaa vaimoa. Tietysti aaannetaan hyvien kaverien nauttia vaimostani ensimmäisenä.

Äänestä

Kaveri porukalla mennään.
Mies on välillä pidemmällä komennuksella ja silloin vakkari mies yöpyy meillä mieheni luvan kanssa.
Saan seksiä mieheni ollessa reissu hommissa.

Äänestä

Aina vieras,ja vaimon pitää nähdä ja jutella heidänkanssa ennen kun tekee päätöksen.
Tuo ravintola on paikkana mitä ihanteellinen.
Vaimo on hyvän näköinen pitää kunnostaan hyvää huolta.
Muutaman siideri jälkeen estot sen verran karanneet
Että ilmapiiri alkaa olemaan avoin.
Silloin usein kysyn jatkoille menemistä.
Hyvin pian kun saavumme mökille alkaa vaatteiden
Vähentäminen ja alkaa voihke makkaroita.

Äänestä

Hyvät kaverit ovat saaneet panna paljaalla ja laskea spermat vaimon pilluun.
Vaimo on kaunis iso rintainen tiukka pilluinen nainen.
Miehet tulee mielellään uudestaan nauttimaan vaimosta vaikka olisivat aviossa.
Vähän on outoa keskustella naisten kanssa kun heidän miehet ovat panneet kiimassa vaimoani joskus jopa puoli tuntia aiemmin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 84 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kolmen kimppa, missä vaimo saisi huomiota kahdelta mieheltä samanaikaisesti, on ajatuksena äärimmäisen kiihoittava meille molemmille. Itse haluaisin nähdä aivan lähietäisyydeltä, kuinka vieras kalu uppoaa vaimon pilluun ja samalla vaimo imee minua. Samoin haluaisin nuolla vaimon klitorista kun vieras kalu työstää sisällä. Vaimoa kiehtoo saada vierasta sen jälkeen, kun olen kunnolla spermannut hänen pillunsa.
Kuviossa minua askarruttaa kuitenkin tämä perusasia - kuka kolmanneksi. Haluaisin, että asiat tapahtuvat hyvin vaimoa kunnioittavalla tavalla, hän on leikin kuningatar. Kaikilla täytyy olla hauskaa, seksi on iloinen asia. Pieni bi-vivahde ei haittaisi minua, voisin hyvin kuvitella varmistavani suullani, että vieraan miehen kalu on kunnolla tanassa, ennenkuin ohjaan sen sisälle. Taudittomuus ja varmuus kolmannen täyspäisyydestä on ehdoton vaatimus. Lisäksi tietenkin tietynlainen henkinen ja fyysinen kemia täytyisi kohdata, jotta henkilö olisi molempien mielestä puoleensavetävä. Esimerkiksi tupakointi on ehdoton ei - kuka haluaisi vanhaa tuhkakuppia nuolla tai haistella, oksettavaa.
Tällaisia mietteitä.
Kommentteja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu