juuri nyt: Venäjä aikoo julistaa sodan voitonpäivänä

Anonyymi

Edelleen sitä mieltä ollaan

Länsimaiset viranomaiset uskovat: Venäjä aikoo julistaa sodan voiton­päivänä
Venäjä on puhunut yli kaksi kuukautta ”sotilaallisesta erikoisoperaatiosta”. Sodanjulistus mahdollistaisi laajan liikekannallepanon.

3.5 14:11
VENÄJÄ aikoo julistaa sodan ensi viikolla voitonpäivänä, uskovat monien länsimaiden viranomaiset. Virallinen sodanjulistus mahdollistaisi Venäjän lain mukaan liikekannallepanon ja mahdollistaisi sotajoukkojen kasvattamisen reserviläisillä ja varusmiehillä.

Maanantaina 9. toukokuuta juhlitaan Venäjällä maassa historiallisesti tärkeää voitonpäivää suurin sotilasparaatein. Voitonpäivänä Venäjä juhlii, miten puna-armeija voitti natsi-Saksan vuonna 1945. Muun muassa Britannian puolustusministeri Ben Wallace on jo viime viikolla sanonut uskovansa, että Venäjä voi käyttää tilaisuutta sodan julistamiseen.

– Mielestäni hän on luonut pohjaa ilmoitukselle voitonpäivän paraatissa peittääkseen epäonnistumisensa, Wallace sanoi BBC Radio 4:n Today-ohjelmassa.

Tähän saakka Venäjä on väittänyt joukkojensa suorittavan Ukrainassa ”sotilaallista erikoisoperaatiota”. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta.

Sodassa on ollut ammattisotilaiden lisäksi mukana myös venäläisiä varusmiehiä, mutta Vladimir Putin on väittänyt, että heidät on lähetetty taistelemaan vastoin hänen käskyään. Venäjän uskotaan menettäneen sodassa merkittäviä määriä sotilaita ja sotakalustoa.

– Hänen on myönnettävä, että kyseessä on sota, jotta hän voi panna liikekannalle lisää venäläisiä, Wallace arvioi.

Myös ajatushautomo Cepa (Center for European Policy Analysis) on kertonut uskovansa, että Putin tahtoo laajamittaisen liikekannallepanon.

YHDYSVALTAIN ulkoministeriön tiedottaja Ned Price sanoi maanantaina CNN:n mukaan, että on hyvät syyt uskoa Venäjän tekevän kaikkensa käyttääkseen voitonpäivää propagandaansa.

– Siinä olisi suurta ironiaa, jos Moskova käyttäisi voitonpäivänä tilaisuutta sodan julistamiseen, mikä sinänsä antaisi sille mahdollisuuden lisätä asevelvollisia tavalla, johon se ei pysty nyt. Tavalla, joka olisi yhtä kuin sen paljastaminen maailmalle, että sen sotatoimet ovat epäonnistuneet, että sen sotilaallinen kampanja ja sotilaalliset tavoitteet ovat epäonnistuneet, Price sanoi.

CNN kertoo viranomaisten pitävän tärkeänä myös sitä, että sodanjulistuksella voitaisiin nostattaa kansalaisten mielipidettä hyökkäyksestä Ukrainaan.

2

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Venäjä on saattanut itsensä tilaan, jossa tyhmyydellä ei enää ole mitään rajaa.

      Kyse on enää siitä, kuinka syvälle Venäjä haluaa romahtaa. Kaikesta päätellen lähes maapallon läpi. Kiinalle kyllä vasalli kelpaa, ja Siperia.

    • Anonyymi

      Entäs,jos Venäjälle käy Tiibetin kohtalo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työttömän työnhakijan pääasiallinen tehtävä on työnhaku

      Ja uusi työnhaun malli korostaa sitä. ”Tavoitteena on nopea työllistyminen”, sanoo TE-toimiston johtaja. Ja tässä hän aivan oikeassa, koska työttömyys
      Maailman menoa
      389
      2932
    2. Stefan Thermanin käräjät on 16/6. On jännät ajat miehellä edessään.

      Neljä syytettä on nyt edessä, laittomasta uhkailusta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja ampuma-aserikoksesta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      84
      1701
    3. Mitä kummaa tapahtui, että Suomalaiset yhtäkkiä Natoon haluaisivat?

      Ulkomailla ihmetellään, "mikä teihin rauhanomaisiin suomalaisiin oikein meni kun, yht'äkkiä sotahulluiksi muutuitte"? Erittäin hyvä kysymys joka pitäi
      Maailman menoa
      705
      1642
    4. No niin.. nyt ihan vakavasti..

      Haluisitko mies nähdä ja jutella ihan oikeasti? Kun mä haluisin.. voisitko antaa jonkun vihjeen. Tiedän että oot täällä, mut en tiedä että miksi sä tä
      Ikävä
      84
      1123
    5. Ajatus on nähdessä

      Jutella ja sopia ajankanssa keskustelu edes kerran, selkiyttäisi asioita. Vain kasvotusten, vain sinulle. Katoamalla päätät toisin, oletko ihan varma
      Tunteet
      52
      824
    6. Olet kylmä mies

      Vähän pelottava.
      Ikävä
      45
      791
    7. Pääsikö Martti

      Esittelemään velaka mersua ja hyyryä hienostoalueella lippisjonnelle🤗😜😎
      Kotimaiset julkkisjuorut
      90
      693
    8. Noniin tänään on ensimmäinen päivä

      Jolloin aion keskittyä muuhun ja ajatella vähemmän sinua! Ei tosin alkanut kovin vahvasti. 😅 Pakko nyt vaan irrottaa ja unohtaa. Toivoa on vasta sitt
      Ikävä
      45
      666
    Aihe