Joo hei kaikille.
Mun nimi on Timi N, ja haluan kertoa 2000luvun hirveyksistä, jotka sattuivat silloisen Hakaniemen Siionin seurakunnan kesäleirillä. Olin odottanut tätä pitkään. Minusta oli tosi mielenkiintoista melkein seitsemänvuotiaana, että maailmassa on muutakinkuin sen jonka näemme. Menimme sinne linja-autolla. Pahin oli vasta edessä. Toisen päivänä, kun olimme nukkuneet yön yli, oli kylpemisen aika. Olimme tuon ikäisiä, joten tietysti meillä oli vanhempia mukanamme saunatiloissa. En osaa tuon ohjaajan ikää sanoa, mutta muistan tuuhevan turpavärkin, joten epäilen iäksi noin neljääkymmentä, taikka yli. Okei? Laitoimme vaatteet naulaan, ja tämä mies lausui nämä sanat, jotka muistan ikuisesti. Anna Isä syntimme anteeksi. Kun istumme saunan lauteille, hän sanoi että haluaa suullaan pestä alavälini, koska se olisi Herran mukainen rituaali. Tästä näen jatkuvasti järkyttäviä unia. Viime yönä viimeksi. Olen antanut anteeksi, ja haluan jatkaa elämääni. Kuitenkin tämä kirjoittelu vähän vapauttaa minua tästä traagisesta viikosta jonka jouduin tosi pienenä kohtaamaan.
Eräs seurakuntaretki
Anonyymi
1
238
Vastaukset
- Anonyymi
Onko tämä pedofiili vielä seurakunnan hommissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322088Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.461705Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1121476Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1041216Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja1041024Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.76968- 59855
Teit yllättävän siirron
Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,31792Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗52779Kaipaatko nainen
Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd100727