suurin osa energian hinnan korotuksesta johtuu vihreästä illuusiosta

Anonyymi

Väite jonka mukaan energian hinnan nousu johtuu Ukrainan sodasta ei pidä paikkaansa. Suurin nousu tapahtui jo ennen helmikuuta 2022. Nousua on pohjustettu koko 2010-luvulla päästökaupalla ja säätövoiman laiminlyönnillä. On uskottu vihreään unelmaan jossa tuuli- ja aurinkovoima on ratkaisevan tärkeitä tekijöitä. Todellisuudessa päästökauppa on nostanut säätövoiman hinnan pilviin sillä suurin osa energiasta tullaan seuraavan 40 vuoden aikana yhä ottamaan fossiilisista.

14

74

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Saksan vihreät olivat näkevinaan Fukushimariskin oman maansa ydinvoimassa.
      Eli että tulee valtameritsunami tuhoamaan rannassa varavoimageneraattorit.

    • Anonyymi

      Totta ja äänestäjätkin tämän alkavat tajumaan, YLE:n tuoreimmassa puoluekannatusmittauksessa vihreillä matalampi kannatus kuin vasemmistoliitolla!

      • Anonyymi

        Hitaasti mutta varmasti


    • Anonyymi

      Nyt pikemminkin näyttää että korona lockdownin tarkoitus oli peitellä jo silloin havaittuja ongelmia saada riittävästi öljyä. Kulutus kasvoi 2018 enemmän kuin tuotanto huomioiden väestönkasvu.

      Ei ihme että Klaus Schwab julisti että "ihmisiä on 20% liikaa". Tarkoittaa ettei länsimaiden ihmisille saada enää riittävästi öljyä ja strategisia raaka-aineita riittävän edullisesti.

      • Anonyymi

        Länsimaissa väestöä lisätään tuomalka sitä Afrikasta ja Lähi-idästä. Tämä vihreä siirtymä lisää entisestään väkeä suuremman hiilijalanjäljen maihin.


    • Anonyymi

      Kivihiilen ja turpeen alasajo,
      varsinkin tällä aikataululla
      oli massiivinen, amatoorimäinen virhe.
      Elli suorastaan tahallista kousantekoa.

      Varsinkin suomaiden myynti oli
      suorastaan RIKOS.

      KUKA KÄSKI MYYDÄ TURVEMAAT?

      • Anonyymi

        Mihinkäs ne turvemaat on myyty?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihinkäs ne turvemaat on myyty?

        Kuka lie osti.

        Ne myytiin huutokauppasivustolla
        kaikki minkä ehtivät.
        Vapo myi.

        Myynnit näyttää jatkuva edelleen.

        huutokaupat piste com


    • Anonyymi

      Mitä tuo viimeinen virke tarkoittaa?
      Miksi säätövoiman hinta nousee pilviin?

    • Anonyymi

      Ei ole väitettykään, että energian hinnan nousu johtuisi pelkästään Ukrainan sodasta. Osaksi nousu johtuu siitä, mutta ei tietenkään kokonaan.
      Onhan selvää, että biosekoite nostaa nestemäisten polttoaineiden hintoja ja tietenkin tuotannon suhde kysyntään kansainvälisessä mitassa. Lisäksi sähkön osalta hintaa nostaa pörssisähkön osuus tarjonnan määrästä.

    • Anonyymi

      Koronasulun päättyminen 2021 paljasti että paluu normaaliin ei enää ollutkaan mahdollinen ilman suuria energian ja raaka-aineiden hintojen korotuksia. Siksi hinnat läksivät nousuun jo vuosi sitten keväällä. Useimmissa tuoteissa huippu saavutettiin jo tammi-helmikuussa 2022. Kun Kiina palasi osittaiseen koronasulkuun muutamissa isoissa kaupungeissa hillitsi se öljyn hinnan nousua.

      Öljyteollisuudessa on havaittu että kapasiteetin nostaminen on nyt hyvin kallista joten tuotannon pitäminen nykytasolla on kaikille yhtiöille edullisin ratkaisu. OPEC:n tavoitehinta on 120 dollaria tynnyriltä. Nyt Brent-hinta noin 111 dollaria. Pohjois-Amerikan liusketuotannossa kaikkein edullisimmin hyödynnettävät on suurinpiirtein käytössä. Nyt pitäisi siirtyä kalliimmille alueille. Lisäksi investoijat pettyneitä takavuosien tuottoihin joten heitä tyynnytelläkseen tuottajat hyödyntävät helpoimpia kohteita.

      • Anonyymi

        Myös Kiinan talous romahtaa nyt.


    • Anonyymi

      Miksi päästöttömän tuuli, vesi ja aurinko sähkön hintaa nostetaan, jopa 148%.
      Koko ajan vihreät vouhottaa, että pitää siirtyä puhtaaseen päästöttömään energiaan.
      Ei päästöttömän energia hintaa saa nostaa, täysin typerää.

    • Anonyymi

      Suomi pelastaa kansalaiset maksaa

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      53
      8383
    2. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      152
      7854
    3. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      95
      3933
    4. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      59
      3929
    5. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      111
      3795
    6. 55
      3313
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      75
      3279
    8. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      241
      2669
    9. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      38
      2647
    10. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      53
      1804
    Aihe