Jos sota syttyy miten Jehovan todistajat toimivat siviilipalvelus lain puitteissa.

Anonyymi

Tänään uutisissa seuraavaa:

Jos Suomessa julistettaisiin sotatila, myös siviilipalveluksen käyneet aktivoitaisiin maanpuolustustehtäviin.
Siviilipalvelukeskuksen johtaja Mikko Reijonen kertoo, että käytännössä siviilipalveluksen käynyt sijoitettaisiin sotatilanteessa yleishyödyllisiin tehtäviin, kuten logistiikkaan, huoltovarmuuteen tai ruokahuoltoon.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/aa5d240b-6950-4034-baba-f2ab7d613bf5

Miten siis Jehovan todistaja nuorukainen nyt toimisi kuvitteellisessa tilanteessa, jos naapurimaa hyökkäisi seuraavaksi Suomen kimppuun, jos siviilipalveluksen suorittanut todistaja nuorukainen määrättäisiin yleishyödyllisiin tehtäviin, kuten artikkelissa todettiin mm. logistiikkaan, huoltovarmuustehtäviin tai ruokahuoltoon?
Kieltäytyisikö todistaja nuorukainen mahdollisesti osallistumasta edellä mainitun kaltaisiin yleishyödyllisiin tehtäviin vai MITÄ hänelle mahdollisesti tapahtuisi jos niin kävisi?
Nythän todistajaja nuoret voivat suorittaa halutessaan jonkinasteisen asepalveluksen siviilipalvelus nimikkeellä. Korjatkaa jos olen väärässä!
Mutta koska nyt heistä osa suostuu siviilipalvelukseen, niin jos sota tulee, hehän ovat käyneet siviilipalveluksen joten voidaanko heidät kutsua rintamalle noihin yleishyödyllisiin tehtäviin?

21

1037

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Venäläinen Jehovan todistaja ei hyökkää Suomalaisen Jehovan todistajan kimppuun, joten Suomalaisen Jehovan todistajan ei tarvitse puolustautua. Eikä myöskään toisinpäin. Sama pätee maailmanlaajuisesti

      • Anonyymi

        Melko sisäänpäin käpertnyttä ajattelua. Itse olisin valmis puolustamaan kaikkia Suomen kansalaisia, myös jehovantodistajia.


      • Anonyymi

        Mutta Morris III haaveilee teloittavansa Jeesuksen kanssa 99,9 % maailman ihmisistä.


      • Anonyymi

        Venäläinen Jehovan todistaja ei hyökkää ...

        - Ei ole kysymys siitä. Jehovan todistajiat ovat maailmassa maginaalisen pieni vähemmistö, jotka yleensä käyttäytyvät suhteellisen rauhallisesti. Entäs, jos jokin muu kon Jehovan todistaja hyökkää Jehovan todistajan kotiin ja alkaa teurastamaan hänen perheenjäseniään?


    • Anonyymi

      Pääsevät kantamaan niiden ruumiita, jotka puolustivat isänmaatamme,jotta lahko saisi jatkaa vapaasti huttujensa kertomista.

      • Anonyymi

        Minä olen menossa lääkintäjoukkoihin.
        On nimittäin alan koulutus.
        Perusteena laupiaan Samarialaisen toiminta.
        Hän auttoi kansaa, jolle he eivät edes puhuneet.
        Jehovan todistaja laittaa yleensä päänsä pensaaseen k.o. tilanteessa.
        Valtiovalta saattaa tarvita miinantallaajia eturintamalla. Poks poks poks.


    • jt alkavat kiertää piippalakkien korsujen ovelta ovelle. Tämä saa joukot kauhun valtaan ja ne pakenevat pää kolmantena jalkana.

    • Anonyymi

      Jehovantodistajat toimivat kuten vartiotorni kirjoittaa, paitsi ne vartiotornit jotka on määrätty revittäviksi.

      APT 10 luku kertoo sotamies Korneliuksesta, joka oli hurskas ja Jumalaa pelkäävä
      (10:1, 2)
      Myös Herran enkeli ilmestyi hänelle

      Tämä osoittaa ettei sotilaan ammatti ole kielletty. Eikä siten myöskään maanpuolustus

      • Anonyymi

        Onhan Raamatussa kohta, jossa Jeesus puhuttelee sotilasta, vaan ei lainkaan ammatinvaihtoa suositellakseen


    • Anonyymi

      Anonyymi
      06.05.2022 08:15
      "Jos sota syttyy miten Jehovan todistajat toimivat siviilipalvelus...."

      Eivät osallistu aselliseen toimintaan kuten eivät: Aseistakieltäytyjät
      ym`t siviilipalvelusmiehet.

      • Anonyymi

        Isoisäni oli uskovainen, ei jehovantodistaja.
        Hän oli sodissa mukina vuosina1939-1944.
        Laukaustakaan ei kuitenkaan ampunut. Ammuksia oli taskussa mutta siellä ne pysyivät.
        Kööräsi haavottuneita ja ruumiita. Rokkaa kuljetti linjoille y.m.
        Oli myös vanginvartijana.
        Oli hevosmies.
        Naarmuakaan ei sodan aikana saanut.


      • Anonyymi

        Siellä voi mieli muuttua.
        Kuten on esimerkkejä.
        Talvisodassa tuotiin kietäytyjä rintamalle.
        Komppanianpäällikkö sanoi että vartiovuorot täällä on kuitenkin hoidettava, heitä niitä sitten vaikka lumipalloilla jos tulevat.
        Pyssy oli kelvannut


    • Anonyymi

      Sivari nousi taas uutisissa esiin mutten saanut langasta kiinni. Mun mielestä jollei se puoli vuotta tai vuosi armeijassa kelpaa, voi aivan hyvin tehdä 10 vuotta jotain paskahommaa armeijan päivärahalla, ilman eläkekertymää. Sen jälkeen vois sivarit miettiä kannattiko leikkiä kieltäytyjää.

      • Anonyymi

        Jos sota tulee, heidät laitetaan aseettomina rintamalle tallomaan miinoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sota tulee, heidät laitetaan aseettomina rintamalle tallomaan miinoja.

        Joo täällä uhotaan .vaikka suomi torjuisi
        Hyökääjän niin kalliiksi tulisi jälleen rakentaminen kuten ukraina osoittaa.


    • Anonyymi

      Maan sisäisen turvallisuuden tarpeessaan lahkolainen on opetettu soittamaan poliisille.
      Maan ulkoisen turvallisuuden tarpeessaan toistetaan vartiotornifraaseja ja toivotaan parasta.
      Sen on vartiotornin kassanhoitokysymys.
      Poliisin käyttö luo keskimääräistä parempia lahjalaatikolla käymisiä kuin käyttämättä jättäminen.
      Lahkojohto myös uskoo että asepalveluskielto keskim. kannattaa.
      Tekee vartiotornikaupittelijoista fanaattisempia, ja luo kassavirtaakin enemmän.
      Asepalvelus myös toimisi päinvastoin kuin lahkon ulkomaailmasta eristäminen. Siellä joutuisi sananvaihtoon normaaleista asioista eikä olisi mahdollista poistua kiireellisenä bussille.

      • Anonyymi

        Mutta entäs sitten kun jehovantodistaja äiti joudutaan poistamaan kehitysvammaisen lapsensa hoitopaikasta poliisivoimin. Ei vain yhden kerran, vaan toisen kerran ja sitten kolmannen kerran.
        Kun häntä haastatellaan konventissa, tuota poliisijuttua ei kerrota.


    • Anonyymi

      Sotatilan lait on hieman erilaiset velvoittavuudeltaan.

      Mutta kun katsoo sivusta miten nämä puutuneet suoriutuu siviilipalveluspaikalla osoitetuista töistä kuin jäätynyt mankka c-kasetin soitosta.

      Ei ole heillä pelkoa sodassa ihan etulinjan töihin joutumisesta, kun ei vaan jyvät laarissa puutuneilla yksinkertaisesti riitä.

      Niin on Jehovan todistajuus ihmismielen matalaksi sitouttanut.

    • Anonyymi

      Jumalan terve ja siunausta jehoville sekä lestadiolaisille.

    • Anonyymi

      Voihan sitä kutsua, eri asia, miten siihen suhtaudutaan. Olet väärässä koska siviilipalvelus ei ole "jonkinasteista asepalvelusta". Mitään sotatoimia edistäviä tehtäviä ei suoriteta oli kysymys rauhanajasta tai sotatoimista.

      • Anonyymi

        Mutta valtiolta nyhdetään kaikki edut.
        Just joo.
        Kyllä teidät laitetaan kuorma-auton lavalle ja muilutetaan rintamalle. Sitten laitetaan kävelemään kohti miinakenttiä. Pum! Pum!. . .


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tykkäsin rakas

      Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
      Suhteet
      37
      2270
    2. Arvaa mitä mies

      Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
      Ikävä
      55
      1307
    3. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1303
    4. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      36
      1246
    5. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      63
      1171
    6. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      39
      894
    7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      122
      779
    8. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      31
      731
    9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

      Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
      Yle
      21
      582
    10. Skenaario

      Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
      Sinkut
      55
      565
    Aihe