Venäjän sota nopeuttaa maiden irtautumista sen otteesta

Anonyymi

Ukrainan esimerkki on vaikuttanut Armeniaan ja Azerbaitzaniin.

Kun Venäjän sotilaallinen mahti on osoittautunut kuplaksi, joka vieläpä pienenee päivä päivältä, maat saattavat joutua uuteen konfliktiin. Venäjä on toiminut rauhan välittäjänä, mutta samalla se on Armenian kanssa sotilasliitossa eli käytännössä osapuoli sodassa. Sotilasliitosta taas ei ole apua, kun Venäjä on osoittautunut heikoksi.

Myös Valko-Venäjä on ottanut askeleita irti Venäjästä. Lukachenka ei alunperinkään ollut innostunut vallan luovuttamisesta Venäjälle, mutta se oli hänelle ainoa keino pysyä vallassa edes hieman pitempään. Nyt, kun on ilmeistä ettei Venäjä ainakaan voita sotaa ja kun Venäjän sotavoimat ovat heikkoja, on aika katkaista napanuora. Lukachenka ei halua kaatua Putinin mukana.

Kazakstan on tehnyt YYA-sopimuksen Venäjän kanssa, mutta se kuuluu myös NATOn rauhankumppanuusohjelmaan. Venäjän heikkeneminen varmasti tuo etäisyyttä maiden välille.

Kirgisia on kipuillut itsenäisyytensä kanssa ja maassa on vielä Venäläisiä tukikohtia ainakin seuraavan viiden vuoden ajan. Venäjän heikkous saattaa hyvin johtaa siihen ettei sopimuksia jatketa. Venäjä ei varmasti ole toipunut rökityksestä siihen mennessä, kun jatkoajasta pitäisi neuvotella.

Turkmenistan ja Uzbekistan muistuttavat toisiaan. Molempien talous on heikko siinä missä demokratiakin. Maat ovat vahvasti keskusjohtoisia, joka on johtanut kehnoon tuottavuuteen ja huonoon luonnonvarojen (lähinnä kaasu ja öljy) hyödyntämiseen. Maiden merkitys on melko vähäinen eikä suurvallat ole erityisen kiinnostuneet niistä.

Vallankumousten on nähty entisillä neuvostomailla kulkevan luoteesta kaakkoon. Baltia ja Eurooppa ovat käyneet läpi prosessin, Valko-Venäjä ja Ukraina ovat loppusuoralla ja Mustanmeren ja Kaspianmeren välinen alueella prosessi on vielä kesken ja Kaspianmeren Itäpuolella alkuvaiheessa.

Kaikki prosessit kiihtyvät, kun Venäjän vaikutus heikkenee.

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kappas tältäkin palstalta voi löytää välillä jopa ihan järkevääkin puhetta.

    • Anonyymi

      En ymmärrä miksi venäläiset ihannoivat sotaa ja haluvat vain sotia, eivätkä halua rauhaa? Eivät ymmärrä muuta politiikkaa kuin panssarivaunupolitiikan ja sitten ihmettelevät, miten sillä politiikalla ei saa ystäviä eikä kunnioitusta, vaan ainostaan vihollisia ja halveksuntaa.

      • Anonyymi

        Yleensä sodan lopputavoitteena on rauha ja ystävyys. Mutta ei venäläisten mielestä muuta kuin alistuminen ja orjan osa.


    • Anonyymi

      Mistä "otteesta". Onko sulla handussa jotain jota vatkaat?

      • Anonyymi

        sulla onki tuo maailmanpolitiikka kunnolla handussa


      • Anonyymi

        Onko sinulla edes toivoa kasvaa aikuiseksi.
        Aloitus oli varsin hyvä laajentaessaan täällä käytyä keskustelua. Aloituksessa mainitut maat ovat Euroopan näkökulmasta liian kaukana ollakseen kiinnostavia ja siksi niiden tilanteesta tiedetään täällä melko vähän. Venäjällä on ns. "rauhanturvaajia" useissa lähialueensa maissa ja vaikka se "rauhanturvaaminen" ei ole ollut yhtä räikeää kuin Ukrainassa, kyseiset maat ovat olleet käytännössä Venäjän hallinnassa.
        Nyt sekin tilanne voi muuttua, kuten aloittaja esitti. Venäjän tappio on laajempi ja monisäikeisempi, kuin useimmat ymmärtävät. Jos se johtaa siihen, että Venäjä alkaa elää naapureidensa kanssa sovussa ilman sotilaallista painostusta, niin hyvää kehitystä vaikka se sitten tapahtuisi pakolla.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Voisi lopettaa nuo lapselliset ydinasepuheet.
        Myötähäpeää lähinnä tuntee niistä puhuvien puolesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisi lopettaa nuo lapselliset ydinasepuheet.
        Myötähäpeää lähinnä tuntee niistä puhuvien puolesta.

        Olikohan tuo vitsi tai provo?
        Liikekannallepano ja ydinaseet kirsikkana kakussa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olikohan tuo vitsi tai provo?
        Liikekannallepano ja ydinaseet kirsikkana kakussa

        Ensinnäkin, ydinaseita ei Venäjä tule käyttämään. Toiseksi, liikekannallepano on hidas prosessi. Kutsuttuja pitää ensin kouluttaa kuukausien ajan, koska muuten he vain kuolevat heti. Jos jollain on vaikka 20 vuotta armeijasta niin hän ei osaa enää mitään. Eikä varusteitakaan riitä kaikille.

        Eikä muutenkaan sotilaiden määrä merkitse mitään nykyaikaisessa sodankäynnissä. Esimerkiksi hyvin koulutettu 100 sotilaan joukko voi päihittää tuhansien reserviläisten joukon. Varsinkaan jos noita reserviläisiä ei yhtään koulutettu ja taktiikka on huono.

        Venäjä on nykyään heikko eikä sillä riitä asevoimia edes Ukrainan pitämiseen. Ei ainakaan pysyvästi, koska heti kun Venäjän sotavoimat lähtevät niin alueet vallataan takaisin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensinnäkin, ydinaseita ei Venäjä tule käyttämään. Toiseksi, liikekannallepano on hidas prosessi. Kutsuttuja pitää ensin kouluttaa kuukausien ajan, koska muuten he vain kuolevat heti. Jos jollain on vaikka 20 vuotta armeijasta niin hän ei osaa enää mitään. Eikä varusteitakaan riitä kaikille.

        Eikä muutenkaan sotilaiden määrä merkitse mitään nykyaikaisessa sodankäynnissä. Esimerkiksi hyvin koulutettu 100 sotilaan joukko voi päihittää tuhansien reserviläisten joukon. Varsinkaan jos noita reserviläisiä ei yhtään koulutettu ja taktiikka on huono.

        Venäjä on nykyään heikko eikä sillä riitä asevoimia edes Ukrainan pitämiseen. Ei ainakaan pysyvästi, koska heti kun Venäjän sotavoimat lähtevät niin alueet vallataan takaisin.

        Lisään... Ylipäätään Venäjällä on jo käytössä parhaat joukot ja tehokkaimmat aseet Ukrainasa. Vaikka yhtäkkiä sotilaita olisikin 1,5 miljoonaa niin se ei merkittävästi vaikuta asiaan, koska nykyiset joukot ovat paljon parempia sotilaita kuin reserviläiset. Ja kaikki laivat, ohjukset, tankit jne ovat jo käytössä. Lähinnä noilla kutsutuille annetaan rynkky ja lähetetään kuolemaan.


      • Anonyymi

        Puheet ydinpommeista ovat lapsellisia. Edes Venäjä ei turvaudu ydinaseeseen laajennuspolitiikkansa takia. Se saisi koko muun maailman vihat, myös Kiinan ja Afrikan valtioiden.

        Ja mitä mikään maa tekisi alueella, joka on saastunut ydinlaskeumasta. Ja kun se olisi naapurivaltio, mikään mahti maailmassa ei estäisi laskeumaa kulkeutumasta myös omalle alueelle. Olet asioista mitään ymmärtämätön kakara.

        Mitä sillä kouluttamattomalla reservillä tekee, kun sitä ei kyetä edes kunnolla varustamaan. Ei nykysodassa miesmäärä ratkaise, jos varustus ei ole nykyaikaiseen sodankäyntiin riittävä. Vain rumiiden määrä kasvaa.


    • Anonyymi

      "Putin yritti venäläistää Ukrainan ja teki siitä eurooppalaisen. Hän yritti hajottaa EU:n enkä ole koskaan nähnyt sitä yhtenäisempänä. Hän yritti pitää Suomen ja Ruotsin pois Natosta ja sisään mennään. Strategisesti kaikki on mennyt pieleen."
      https://www.is.fi/politiikka/art-2000008796399.html

      En ole ikinä ollut samaa mieltä mistään asiasta Stubbin kanssa mutta nyt olen

      Todella taitavasti ryssitty ei se kuuluisa Wituix Mänkään pystyisi tuohon 😁 😆 😅 😂 🤣

    • Sepä se. Putin teki toimillaan hallaa omalle maalleen ja itselleen. Vanhalle miehelle tuli kiire jättää jälkensä historiaan ja se homma taisi tuottaa eri tuloksen kuin mitä toivottiin.

      • Anonyymi

        Pizzan nimeksi korkeintaan Dillingerin ja Caponen rinnalle.


    • Anonyymi

      Miten se luulee saavansa reservit liikkeelle? Taitaa tulla itselle äkkilähtö seurauksena. Ukrainan sodan seurauksena porukka on ehtinyt viisastua.

      • Anonyymi

        Aivan.
        Tähän mennessä Ukrainassa on kaatunut melko paljon vähemmistökansoista armeijaan värväytyneitä sotilaita, mikä ei nosta niin suurta äläkkää venäläisten keskuudessa. Liikekannallepano taas merkitsisi Moskovan Ja Pietarin poikien rintamalle lähtöä laajassa mitassa ja sen vaikutus kotirintamaan voisi olla arvaamaton.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      104
      1666
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1295
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1200
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      142
      1158
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      3
      1146
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1055
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      1041
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      962
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      957
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      834
    Aihe