Sotavoimaa merkittävämpi tekijä on naisen lanteet eli demografinen game changer?

Anonyymi

Hieman ihmettelen miksi suurvallat ja heidän muka strategiset neropattinsa ei näy valloitussotiensa sumuverhon sokaisema että maailman tulevan hegemonian ratkaisevat naisen lanteet ja kohtu jossa syntyy sukupolvi joka perii maan ja taivaan. Ei ole pienintäkään epäilystä että lopulta afrikkalaiset ja Euraasian muslimit lopulta voittavat ja syrjäyttävät niin eurooppalaiset, amerikkalaiset kuin venäläisetkin. Intian merkitys kasvaa myös ja Kiinankin painoarvo kääntyy laskuun 2030-luvulta lähtien.

7

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pelkästään Nigeriassa syntyy suurempi uusi sukupolvi kuin kaikissa EU-maissa. Kun tietty maan kantakyky ei kykene elättämään kansaa alkaa siirtolaisuus joka ei suinkaan kasva jollain 2%:n vuosivauhdilla vaan jopa viisinkertaisella. Islam on suurin usko alle 7-vuotiaiden ranskalaisten keskuudessa.

      • Anonyymi

        Nigeriassa syntyy yli 7 miljoonaa lasta vuodessa. Taitaa olla jo yhtä suuri määrä kuin koko Euroopalla yhteensä. Tai jopa enemmän.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nigeriassa syntyy yli 7 miljoonaa lasta vuodessa. Taitaa olla jo yhtä suuri määrä kuin koko Euroopalla yhteensä. Tai jopa enemmän.

        Suomen väkiluku 5,55 miljoonaa mutta lapsia syntyy vain noin 47 000 siirtolaisuudesta huolimatta. Kantasuomalaisille syntyy tuskin edes 42 000 lasta. Afrikassa tällainen syntyvien määrä tulee vuosittain jo 120 000 asukkaan alueelta. Maaseudulla jopa 100 000 asukkaan alueelta.


    • Anonyymi

      Suomi ja Eurooppa vallataan lastenrattailla. Niin se on.

      • Anonyymi

        Senhän tiesi jo Pia Kauma, joka vaati maahanmuuttajien lastenrattaille vuosikatsastusta, että tuleva sukupolvi ei kokisi ravistelua mukulakivikaduilla ilman kunnollista, nykyaikaista ilmajousitusta.


    • Anonyymi

      venäläisen naisen lanteet ova parhaat.
      "Kun kerran maistat bliniä, et enää käänny takaisin"

    • Anonyymi

      Afrikassa syntyy tänä vuonna 5 kertaa enemmän lapsia kuin Euroopassa ja Venäjällä yhteensä. Suhdelukema vuonna 2050 on väestö tutkijoiden mukaan varmuudella ainakin 1:10 ja voi olla jopa 1:15. Koska lapsikuolleisuus myös Afrikassa on selvästi laskenut on selvä asia että ennen pitkää Afrikassa on yli kymmenenkertainen väestömassa Eurooppaan verrattuna. Varsinkin kun huomioidaan eurooppalainen kantaväestö.

      Muslimien osuus nykyisellä siirtolaisuudella on keskeisissä Euroopan maissa v 2050 jo yli 20% ja joissakin jo noin 25%.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofian ökyilyt on loppu

      Miksiköhän Sofian instassa on ollut viime aikoina niin kovin hiljaista? Liittyykö syy kenties piriparin eroon? Sofia joutui muuttamaan ex-hoitonsa sis
      Kotimaiset julkkisjuorut
      245
      4276
    2. Syystäkin ollut kirjoittamatta

      Mutta minun silmissäni olet kulutettu, käytetty, pilattu ja raiskattu jätteeksi. Kyllä moni sinua mielellään hässisi, mutta ei sinusta ihmistä rinnall
      Tunteet
      302
      1946
    3. Nato-ovi pysyy kiinni Suomelta.

      Usa ei puutu Suomen ja Turkin väliseen kiistaan, joten menee vuosia Nato-oven repimiseen ja voi olla että sisään ovesta ei koskaan päästäkään. https:/
      Maailman menoa
      425
      1583
    4. Mitä kummaa tapahtui, että Suomalaiset yhtäkkiä Natoon haluaisivat?

      Ulkomailla ihmetellään, "mikä teihin rauhanomaisiin suomalaisiin oikein meni kun, yht'äkkiä sotahulluiksi muutuitte"? Erittäin hyvä kysymys joka pitäi
      Maailman menoa
      531
      888
    5. Stefan Thermanin käräjät on 16/6. On jännät ajat miehellä edessään.

      Neljä syytettä on nyt edessä, laittomasta uhkailusta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja ampuma-aserikoksesta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      41
      823
    6. Onko meillä tilanne mies

      Vai kuvittelenko vaan? Onko puoleltasi kaikki täysin ohi?
      Ikävä
      56
      820
    7. Nytkö se taas alkaa - apinarokko ja rokotuspainostus

      Valmistautukaa concoy väki. Wef ja muut globalistit eivät saaneet koronalla tarpeeksi kiusattua ihmisiä. Nyt pukkaa kuitenkin taas uutta riesaa: htt
      Maailman menoa
      177
      778
    8. Oot sekottanut mut

      Enkä enää tiedä miten päin olla, kiitos tästä ärsyttävän ihana mies 🙃🥰🔥😤🤯😞
      Ikävä
      29
      680
    9. Ajatus on nähdessä

      Jutella ja sopia ajankanssa keskustelu edes kerran, selkiyttäisi asioita. Vain kasvotusten, vain sinulle. Katoamalla päätät toisin, oletko ihan varma
      Tunteet
      50
      668
    10. Nyt jo teällä

      Suomen ensimmäinen vahvistettu apinarokko tapaus Suomussalmella, potilas assuu Ämmässä.
      Suomussalmi
      19
      647
    Aihe