Hyvää äitienpäivää!

Toivotukseni on kaikille äideille ja toivon mahdollisimman monen täälläkin kirjoittelevan tämän toivotuksen äideilleen osoittaneen. Minun lasteni - kahden poikamme - äiti, viiden lapsenlapsemme mummi ja myös viiden lapsenlapsenlapsemme isomummi saatettiin tällä ja vähän suuremmallakin joukolla perjantaina viimeiselle matkalleen.

Kauniin lähtötilaisuuden olivat poikamme järjestäneet äidilleen Pohjan 1400-luvulla rakennetun kivikirkon viereisessä siunauskappelissa. Sainhan minäkin kukkani laskea poislähtijän arkun viereen. Hienot olivat myös jatkot seurakuntakodissa. Siellä minäkin sain sanoa muistosanani lähtevälle. Tunnustan, että ääni minulla siinä pyrki vapisemaan. Ihan luonnollista.

Tänään koin jo paljolti toipuneeni liikutuksestani, mutta olin kai vielä melko herkässä tilassa. Kun nyt ekakertaa moneen päivään avasin netin, luin sieltä sellaista, joka sai minut liikuttumaan syvästikin. Eipä tässä maailmantilanteessa olisi voitu esittää parempaa äitienpäiväpuhetta kuin tämä:

https://urly.fi/2BEF

Toivottavasti jo ihan lähipäivät antavat minulle myös ilon aihetta. Eli saan kuulla valtiojohtomme päätöksestä hakea Naton jäsenyyttä. Melko huonossa - korkean ikäni mukaisessa - kunnossa alan jo olla, mutta toivottavasti saan elää vielä niin kauan että saan iloita maamme Nato-jäsenyydestä!

19

110

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuomitsen Halosen äiti vastaisena. Ei tuomitse Venäjän hyökkäystä.
      "Äiti antaa elämän, sota ottaa sen pois"
      Ukrainassa sotaa käydään nyt kolmatta kuukautta, eikä se ole säästänyt siviilejä.
      36 000 ukrainalaista naista on tullut äidiksi sodan aikana.
      – Äiti ja sota eivät sovi yhteen, ne ovat kuin valo ja pimeys.

      • Anonyymi

        Suomen ylin valtiojohto on idiootti. Lähettää asrita. Äitejä ja lapsia kuolee Ukrainassa.


    • Anonyymi

      Itse lahjoitin ja sekä jälkikasvu hyväksyi, ja myös Karjalassa kotikontunsa menettäneet vanhemmat, että lahjoitin kaikki lahjavarat Ukrainalaisille aseiden ostoon, reserviupseerijärjestö hoitaa varojen siirron ja oikeiden aseiden ostamisen.

      • Anonyymi

        Sehän oli hienosti tehty. On tullut jälkikasvusikin sinuun, kun oli noin hengessä mukana.

        :DDDDD


    • Anonyymi

      Joko se lorsaaminen niistä hautajaisista saa jatkoa? Näköjään.

    • Tehokas_SOTILAS

      Etkö tosiaan ymmärrä, että NATO:oon liittymisellä voi olla jopa kohtalokkaita haittavaikutuksia?

      • Anonyymi

        Tarja ei pääse Putinin lupaamaan linnaan asumaan.
        Varmaan kommarieukon tapauksessa.


      • Anonyymi

        Niin mihin Tavjan mälkä milli? VkK rukoilee ja Ano perse pystyssä. Antakee armoo ja edes milli säästäkää" VKK rukoilee!!!


      • Anonyymi

        Kuinkas Ossi, kun sinä näyttelet niin keskustalaista suhtaudut siihen, että Keskusta antoi siunauksensa Nato-jäsenyyden hakemiselle? Eikös siellä VKK:ssa ajatella juuri tuolla tavoin, kuin sinä täällä kommentoit Nato-jäsenyyttä?


      • Tehokas_SOTILAS
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinkas Ossi, kun sinä näyttelet niin keskustalaista suhtaudut siihen, että Keskusta antoi siunauksensa Nato-jäsenyyden hakemiselle? Eikös siellä VKK:ssa ajatella juuri tuolla tavoin, kuin sinä täällä kommentoit Nato-jäsenyyttä?

        Ei löydy valtionjohdosta malttia, ei pitkälle katsovaa viisautta. Se oli kuitenkin odotettavissa kun katsoo millaisia tyyppejä siellä on. Keskinkertainen ymmärrys näkyy kauas.


      • Anonyymi
        Tehokas_SOTILAS kirjoitti:

        Ei löydy valtionjohdosta malttia, ei pitkälle katsovaa viisautta. Se oli kuitenkin odotettavissa kun katsoo millaisia tyyppejä siellä on. Keskinkertainen ymmärrys näkyy kauas.

        Miksi sinä edelleen pelkäät Natoa ja naisia?


    • Anonyymi

      Ukrainan presidenttikin vetää muijansa mukaan juttuihinsa. Säälipisteitä ropisee...

      • Anonyymi

        Tavjan mälkä milli on Putiloffissa kiin.


    • Anonyymi

      Varmasti tulee taas paljon lukijoita. On niin asiapitoinen ja palstan aiheeseen liittyvä viestiketju ihan avauksestaan alkaen, että harvoin näkee.

    • Anonyymi

      Rouvat tapasivat Ukrainassa keskustellen ajankohtaisista asioista
      Bidenin ja Zelenskyin puolisot
      https://youtu.be/TvXa2xVNKEw

      Joukkomme eli Ukrainan puolustusvoimat tuhosivat harvinaisen putinistien uusmallisen kaukoidästä tuodun

      Basurmanin - vaunun miehitetyn Luhanskin rajalla tehdyssä iskussa

      Soldaten der Streitkräfte der Ukraine zerstörten ein weiteres neuestes Modell der russischen Armee - den modernisierten BMP-1AM "Basurmanin". Es wird bemerkt, dass dieser Wagen während eines Angriffs auf eine putinistische Kreuzung im Gebiet von Luhansk zerstört wurde.

    • Anonyymi

      Kuinka sinua muistettiin viime isänpäivänä? Oletkos siitä kertonutkaan?

    • Onhan avaukseni saanut jo vastineita. Näköjään kolme jo poistoon joutuneitakin, siis samanlaisia, joita jäljelle jääneistäkin on enemmistö. On tosin muutama toisenlainenkin, mutta en nyt jaksa niitäkään kommentoida, sorry!

      Puutun kuitenkin vielä yhteen ilmeisesti asiallisuuteen pyrkivään, jossa sanotaan: ”Suomen ylin valtiojohto on idiootti. Lähettää asrita. Äitejä ja lapsia kuolee Ukrainassa”. Asritalla varmaan tarkoitetaan aseita. Viestin lähettäjällä on väärä käsitys lähettämiemme aseiden tarkoituksesta: Niitä ei suinkaan lähetetä Ukrainan äitien ja lasten tappamiseksi vaan suojelemiseksi niitä tappavalta roistovaltiolta.

      Luulenpa, että minulle ei tule aihetta tulle tänne ennen kuin saan iloita valtiojohtomme päätöksestä maamme Nato-jäsenyyden hakemisesta. No, voin toki tulla tänne jo aikaisemminkin, jos tulee tärkeää asiaa, jollaista en tosin usko tulevan ennen tuota mainitsemaani aihetta. Nyt kuitenkin vain Hyvää Yötä tämän mahdollisesti lukeville!

    • Anonyymi

      Voi hyvänen aika. Sinun avauksesi on painunut jo ties kuinka monennelle sivulle.
      Nyt täytyy jo nostaa se esiin, että saat lukijoita.

    • Anonyymi

      Äidit ovat kuin kissat nostavat itse itseään .

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      55
      1099
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      1023
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      1014
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      910
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      90
      841
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      725
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      655
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      190
      643
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      617
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      603
    Aihe