Löysin tän keskustelualueen ja vähän ihmettelin ensalkuun. Onko prostituutio väärin? Ensiksi piti ihan tarkistaa laki joka kuuluu:
Suomessa prostituutio eli seksin myynti sekä seksin ostaminen on laillista. Seksin ostaminen on kuitenkin kiellettyä parittajan avulla toimivalta seksinmyyjältä tai ihmiskaupan uhrilta. Mielestäni seksin suojaikäraja on liian alhainen.
Tyttö ja Nainen. Ulkonäkö. Itsekin näytin 13 vuotiaana aivan 18 vuotiaalta. Kuukautiset alkoivat varhain, rinnat kasvoivat aika isoiksi, niitä häpeilin, leveä lantio. Piti tietenkin meikata ja 15-vuotiaana näytin 20-vuotiaalta. Onko meillä laki puutteellinen? Milloin kypsä seksiin henkisesti?
Jos ajattelen omalta kohdaltani, niin noin 20-vuotiaana. Sitä ennen se oli sellaista huomion hakua ja estollista. Nyt alle 30 yh ja kahden lapsen jälkeen on kyllä ihan eri meininki. Mutta, miten mies kokee seksin ostamisen? Helppous?
Kyllähän meitä naisia riittää ihmisten ilmoilla ja osa varmaan haluaisi seksiä jatkoilla. Kyllähän siitäkin kuluja tulee, juomat, taksit yms. ja aikaa menee. Myymisessä on aina jokin syy ja vain yksi: taloudellinen. Joka sitten voi liittyä vaikkapa huumeisiin. Tässäkin laki on mielestäni puutteellinen. Käytännön asiat myymisessä. Myyvätkö naiset kotonaan seksiä? Aivan kauheeta ja vaarallista. Yhteisö ympärillä? Naapurit? Lapset hoidossa, koulussa ja äiti kotona...
Asiakkaan luona? Entä hotellissa? Onko siellä laillista? Mielestäni laki on puutteellinen. Prostituutio on väärin.
Pohdintaa aiheesta ja vähän muutakin
Anonyymi
1
122
Vastaukset 1
- Anonyymi
On väärin ettei naiset anna pillua rumille miehille joten siksi on hyvä että jotkut naiset myy pillua rumille miehille. Eihän prostituutiota olisi jos naiset antaisi myös rumille miehille ilmaiseksi. Rumat miehet ei pääse edes seurustelemaan naisten kanssa joten ostavat sitten seksiä vaikka nainen olisi parituksen uhrikin.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS1253113Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.161091Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63903Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke54884- 52819
- 48709
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍80679- 54664
- 80636
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35624