Sellimurhasta syytetty vanki riehui puukon kanssa oikeussalissa

Anonyymi

Tiistaina Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa, aivan istunnon alussa, 23-vuotias murhasta ja raiskauksesta syytetty Perttu Oskari Pyynönen sai raivokohtauksen.

Jokaisella ihmisellä toki on ihmisarvo mutta kaikki ihmiset eivät ole arvokkaita, on ihmisiä joiden ei olisi pitänyt syntyä ollenkaan. Kuten otsikossa mainittu ja muut murhaajat. Montako ihmistä tämäkin tapaus vielä elämänsä aikana tappaa, kuten se kuristajakin. Aina hyysätään ja päästetään vapaaksi.

Nämä ovat niin luonnevikaisia hirviöitä, ettei heitä voi auttaa ainoa oikea tapa on suojata kansalaisia ja sulkea nämä loppuelämäksi laitokseen. Suomi ei tarvitse tätä ihmistä, me emme menetä mitään vaan saamme paljon jos vain jokainen murhaaja aina automaattisesti suljettaisiin pois yhteiskunnasta lopullisesti.

Se ei tule edes kalliiksi, jos et elä yhteisten pelisääntöjen mukaan et ansaise kaikki perusoikeuksiakaan. Loppusijoituslaitokset yhteiskuntakelvottomille voisi ylläpitää halvalla, itse viljelyllä ja hävikkiruoalla, ravinnon ei tarvitsisi olla ravitsevaa eikä terveydenhuollon kattavaa, asuinrakennusten lämpätila voitaisiin pitää talvella 16 asteessa.

12

417

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      juuri näin

    • Anonyymi

      Toivottavasti saa vankilassa ansaitsemansa kohtalon.

      • Anonyymi

        Saa.
        Miten luulet että näille tyhmille käy.
        Tyhmä ennenkaikkea kun turvautuu väkivaltaan.


    • Anonyymi

      Eikös meidän pitäisi taas ymmärtää kulttuurellista erilaisuutta ja tekojen monikulttuurista ymmärtämistä?

      • Anonyymi

        Mitä tuo sinusta on muuten kuin liikaa ymmärretty.
        Päätä on jo silitetty eikä auta.
        Tyhmä kun on.


    • Anonyymi

      Tästä päivästä lähtien kaikki syytetyt alasti oikeuden istuntoon p*sesilmäkin ultrakuvattuna. Loppuu räyhääminen.

    • Anonyymi

      Järkyttävä juttu. Joutua vankilaan ja samaan selliin väkivaltaisten hullujen kanssa jossa sut saa rauhassa tappaa. Onko rangaistus vankeutta vai kuolema. Sairasta. Niin sairasta ettei ymmärrä.

    • Anonyymi

      Rauhallista tulee kun zyklon b,tä tiputetaan selliin.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5345
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      60
      2042
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1750
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      138
      1723
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1445
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1397
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1300
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1087
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1048
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      887
    Aihe