Varoitus Suomelle ja Ruotsille NATO jäsenyydestä

122

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Etkö nyt muuta asiantuntijaa keksinyt kuin tämän pedofiliasta vankilaan tuomitun sekopään .

      Scott Ritter istui 2vuotta USA:ssa vankilassa tuomittuna pedofiliasta ja jätkä laittelee tänne sen tekstejä vai liittyykö tämä jotenkin siihen että Putinia epäillään pedofiiliksi ja se on teille Trolleille silloin normaali asia.

      • Sietäisi ymmärtää että Scott Ritter on asiantuntija. Persoonaan kohdistuvat hyökkäykset tulee esille kun vastaväitteitä ei ole.

        Eikä uskoakseni Julian Assage ollut syyllinen. Näin hiljennetään oppositiota.

      • TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Sietäisi ymmärtää että Scott Ritter on asiantuntija. Persoonaan kohdistuvat hyökkäykset tulee esille kun vastaväitteitä ei ole.

        Eikä uskoakseni Julian Assage ollut syyllinen. Näin hiljennetään oppositiota.

        Sinun itsesi sietäisi ymmärtää, että kun Scott Ritter valehtelee niinkin ilmiselvästä asiasta kuin Butshan verilöylystä Venäjän puolesta, niin hänen sanomisillaan ei ole minkäänlaista merkitystä mihinkään, koska hän on ilmiselvästi Venäjän maksama trolli.

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Tällaisilla kirjoitusvirheisiin puuttuvilla tyypeillä on todistetusti pääsä vikaa. Tyypillistä örkin sukua.

      • moloch_horridus kirjoitti:

        Scott Ritter ei valehtele.

        Uskot varmaan että Saddam Husseinillä oli ydinase? Valehtelija on USA ja NATO.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tällaisilla kirjoitusvirheisiin puuttuvilla tyypeillä on todistetusti pääsä vikaa. Tyypillistä örkin sukua.

        Koska tiedät että olet asiassa väärässä sorrut loukkaustaktiikkaan. Nato ei ole puolustusliitto.

      • TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Scott Ritter ei valehtele.

        Uskot varmaan että Saddam Husseinillä oli ydinase? Valehtelija on USA ja NATO.

        "Scott Ritter ei valehtele."

        Mitä ihmettä sinä sekoilet? Täysin kiistatta Butshan verilöylyn teki venäjän armeija, vaikka ritter väittää muuta. Hän siis valehtelee.

        "Uskot varmaan että Saddam Husseinillä oli ydinase? Valehtelija on USA ja NATO."

        Totuus on, että Saddam Hussein yritti saada ydinaseen, mutta ei enää siinä vaiheessa, kun USA sinne laittomasti hyökkäsi.

        Katsoitko edes Scott Ritterin videon Buchasta? Verilöyly tapahtui sen jälkeen kuin Venäjä oli vetäytynyt.

        Kuka sinä olet tietämään kuka valehtelee?

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Sietäisi ymmärtää että Scott Ritter on asiantuntija. Persoonaan kohdistuvat hyökkäykset tulee esille kun vastaväitteitä ei ole.

        Eikä uskoakseni Julian Assage ollut syyllinen. Näin hiljennetään oppositiota.

        Höpö höpö. Ritter ei ole Nato-asiantuntija. Hän tunsi aikanaan Irakin operaation. Se EI OLLUT Nato-operaatio. Muistan hyvin, kuinka hän YK:n asevalvojana lähes tuhosi tarkastukset itsekeskeisellä narsismillaan. Esitti silloinkin järjettömiä valheita ja lähti ovet paukkuen.

        Sen jälkeen elämä on ollut samaa narsistista räyhäämistä. Ihmisen uskottavuus on yhdistelmä hänen osaamistaan ja käytöstään. Ritter pilasi uskottavuutensa jo kymmeniä vuosia sitten, eikä pedofiliatuomio paranna asiaa.

        Nyt levittää Putinin propagandaa Ukrainasta, jonka suhteen hän ei ole minkään valtakunnan asiantuntija. Yritys puuttua Suomen ja Ruotsin asioihin on oikeastaan törkeä.

      • TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Katsoitko edes Scott Ritterin videon Buchasta? Verilöyly tapahtui sen jälkeen kuin Venäjä oli vetäytynyt.

        Kuka sinä olet tietämään kuka valehtelee?

        Valehtelet kuten Ritterkin Venäjän valheita. Silminnäkijöiden todistukset ja satelliittikuvat osoittavat, että nuo ihmiset murhasi Venäjän armeija miehittäessään Butshaa.

      • moloch_horridus kirjoitti:

        Valehtelet kuten Ritterkin Venäjän valheita. Silminnäkijöiden todistukset ja satelliittikuvat osoittavat, että nuo ihmiset murhasi Venäjän armeija miehittäessään Butshaa.

        Ja tuo teidän venäjämielisten Suomen NATO-jäsenyyden vastustajien valehtelu on yksi erinomainen syy kannattaa NATO-jäsenyyttä. Me haluamme, että Suomen turvallisuusratkaisut perustuvat tosiasioihin eikä Venäjän levittämiin valheisiin.

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Sietäisi ymmärtää että Scott Ritter on asiantuntija. Persoonaan kohdistuvat hyökkäykset tulee esille kun vastaväitteitä ei ole.

        Eikä uskoakseni Julian Assage ollut syyllinen. Näin hiljennetään oppositiota.

        Ihmisillä on mielipiteitä, joihin voi vaikuttaa monet motiivit. Yksittäiseen asiantuntijan mielipiteeseen vetoaminen ei ole argumenttina erityisen vahva.

        Meillä ei ole kristallipalloa. Kukaan ei osaa ennustaa tulevaisuutta. Niinpä mahdollisista vaihtoehdoista tehdään erilaisia analyysejä ja todennäköisyysarvioita. Paljon on myös sellaisia vaihtoehtoja, joita ei edes osata ennakoida.

        Yleinen konsensus on, että muuttuneessa turvallisuusympäristössä NATO on paras vaihtoehto Suomen turvallisuuden takaamiseksi. Jo nyt on saatu Pohjoismailta ja Britannialta ja Britannian johtamilta JEF-joukoilta vakuutus sotilaallisesta avusta, jos Venäjä hyökkää Suomeen tai Ruotsiin.

        NATO-jäsenyyttä ei vielä ole taputeltu, mutta todennäköisyys jäsenyydestä on suuri. Pohjoinen "Itämeren linnoitus" (Itämeren valtiot: Pohjoismaat, Baltia, Saksa ja Puola) on helvetin vahva ja riittävä pelote myös Venäjälle. Nato sitoo Pohjoismaiden ja Baltian turvallisuuspolitiikkaa tiiviimmäksi ja betonoi Suomen läntisen aseman.

        Putin voi syyttää tästä vain itseään. Suomi ja Ruotsi eivät liittyisi NATO:on, jos Putin ei olisi esittänyt vatimuksia etupiireistä, vaatinut, ettei NATO ota uusia jäseniä ja että NATO vetäytyy Itä-Euroopasta; ei Venäjällä ole mitään legitimiteettiä esittää sellaisia vaatimuksia. Suomi oli vuosikymmeniä Neuvostoliiton etupiiriä ja käytännössä YYA-sopimuksen kautta Puolustusliitossa Neuvostoliiton kanssa. Siihen ei haluta palata. Kaikki entiset Neuvostoliiton tasavallat ja itäblokin maat ovat oman turvallisuutensa vuoksi hakeutuneet EU:n ja NATO:n jäseniksi, eikä yksikään niistä ehdoin tahdoin halua Moskovan valtapiiriin.

        Venäjä koettaa pakottaa naapureitaan valtapiiriinsä, mutta NATO ja EU osoittavat, että vapaaehtoinen liittyminen yhteisiä arvoja edistäviin organisaatioihin toimii paremmin kuin uhkailu ja kiristäminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällaisilla kirjoitusvirheisiin puuttuvilla tyypeillä on todistetusti pääsä vikaa. Tyypillistä örkin sukua.

        Tuo pedofilia on sellaista mitä nämä trollit eivät edes paheksu. Ilmeisesti siitä saa jotain lisäpisteistä asiantuntemukseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö. Ritter ei ole Nato-asiantuntija. Hän tunsi aikanaan Irakin operaation. Se EI OLLUT Nato-operaatio. Muistan hyvin, kuinka hän YK:n asevalvojana lähes tuhosi tarkastukset itsekeskeisellä narsismillaan. Esitti silloinkin järjettömiä valheita ja lähti ovet paukkuen.

        Sen jälkeen elämä on ollut samaa narsistista räyhäämistä. Ihmisen uskottavuus on yhdistelmä hänen osaamistaan ja käytöstään. Ritter pilasi uskottavuutensa jo kymmeniä vuosia sitten, eikä pedofiliatuomio paranna asiaa.

        Nyt levittää Putinin propagandaa Ukrainasta, jonka suhteen hän ei ole minkään valtakunnan asiantuntija. Yritys puuttua Suomen ja Ruotsin asioihin on oikeastaan törkeä.

        Ritter toimi YK:n asetarkastsjana jonka tehtävä oli valvoa IMF sopimusta. Ennen sitä hän palveli Saksassa Naton alaisuudessa.

        Sinä et varmaan katsonut Ritterin videota? Ammut vaan tähtäämättä

      • moloch_horridus kirjoitti:

        Ja tuo teidän venäjämielisten Suomen NATO-jäsenyyden vastustajien valehtelu on yksi erinomainen syy kannattaa NATO-jäsenyyttä. Me haluamme, että Suomen turvallisuusratkaisut perustuvat tosiasioihin eikä Venäjän levittämiin valheisiin.

        Katso sinäkin video ennenkuin kirjoittelet.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisillä on mielipiteitä, joihin voi vaikuttaa monet motiivit. Yksittäiseen asiantuntijan mielipiteeseen vetoaminen ei ole argumenttina erityisen vahva.

        Meillä ei ole kristallipalloa. Kukaan ei osaa ennustaa tulevaisuutta. Niinpä mahdollisista vaihtoehdoista tehdään erilaisia analyysejä ja todennäköisyysarvioita. Paljon on myös sellaisia vaihtoehtoja, joita ei edes osata ennakoida.

        Yleinen konsensus on, että muuttuneessa turvallisuusympäristössä NATO on paras vaihtoehto Suomen turvallisuuden takaamiseksi. Jo nyt on saatu Pohjoismailta ja Britannialta ja Britannian johtamilta JEF-joukoilta vakuutus sotilaallisesta avusta, jos Venäjä hyökkää Suomeen tai Ruotsiin.

        NATO-jäsenyyttä ei vielä ole taputeltu, mutta todennäköisyys jäsenyydestä on suuri. Pohjoinen "Itämeren linnoitus" (Itämeren valtiot: Pohjoismaat, Baltia, Saksa ja Puola) on helvetin vahva ja riittävä pelote myös Venäjälle. Nato sitoo Pohjoismaiden ja Baltian turvallisuuspolitiikkaa tiiviimmäksi ja betonoi Suomen läntisen aseman.

        Putin voi syyttää tästä vain itseään. Suomi ja Ruotsi eivät liittyisi NATO:on, jos Putin ei olisi esittänyt vatimuksia etupiireistä, vaatinut, ettei NATO ota uusia jäseniä ja että NATO vetäytyy Itä-Euroopasta; ei Venäjällä ole mitään legitimiteettiä esittää sellaisia vaatimuksia. Suomi oli vuosikymmeniä Neuvostoliiton etupiiriä ja käytännössä YYA-sopimuksen kautta Puolustusliitossa Neuvostoliiton kanssa. Siihen ei haluta palata. Kaikki entiset Neuvostoliiton tasavallat ja itäblokin maat ovat oman turvallisuutensa vuoksi hakeutuneet EU:n ja NATO:n jäseniksi, eikä yksikään niistä ehdoin tahdoin halua Moskovan valtapiiriin.

        Venäjä koettaa pakottaa naapureitaan valtapiiriinsä, mutta NATO ja EU osoittavat, että vapaaehtoinen liittyminen yhteisiä arvoja edistäviin organisaatioihin toimii paremmin kuin uhkailu ja kiristäminen.

        Samat jaarittelut "mielipiteistä" ja että kuka nyt on syyllinen.

        Mitä hittoa se Suomea auttaa jos pidät Venäjän huolta omasta turvasta Venäjän syynä? Kannattaa sopeutuasiihen että Nato jäsenyys taas on "Venäjän oma vika". So what. Suomern se Venäjän hyökkäys tulee jos liitymne. Koska Venäjän on pakko puolustaa Pietaria ja Kuolaa.

        Ritter sanoo mm. Miten F-35A hävittäjät on ydinasekelpoisia ja miten USA varastoi ydinaseita muitten maitten käyttöön. Käytännössä mahdollista Suomalsisissa F-35 koneissa. Mitä Venäjä tästä ajattelee?

        Katso video!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuo pedofilia on sellaista mitä nämä trollit eivät edes paheksu. Ilmeisesti siitä saa jotain lisäpisteistä asiantuntemukseen.

        En minä usko ett niin kutsuttu ad hominem muutta mitä Ritter sanoo videossaan. Katso se, äläkä yritä kieltää Natoasiat asiaankuulumattomalla syyttelyllä.

      • TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Minun kirjoituksessani ei ole ad hominemia. Et ilomeisesti tiedä, mitä se tarkoittaa. Minä vain todistan, että Ritter valehtelee Venäjän puolesta, joten häneen ei voi luottaa. Se ei ole ad hominem.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Scott Ritter ei valehtele."

        Mitä ihmettä sinä sekoilet? Täysin kiistatta Butshan verilöylyn teki venäjän armeija, vaikka ritter väittää muuta. Hän siis valehtelee.

        "Uskot varmaan että Saddam Husseinillä oli ydinase? Valehtelija on USA ja NATO."

        Totuus on, että Saddam Hussein yritti saada ydinaseen, mutta ei enää siinä vaiheessa, kun USA sinne laittomasti hyökkäsi.

        "Uskot varmaan että Saddam Husseinillä oli ydinase? Valehtelija on USA ja NATO."

        Kukaan ei ole väittänyt, että Saddam Husseinilla on ydinase. Joukkotuhoaseisiin kuuluvat myös kemialliset ja biologiset aseet. Saddam käytti kemiallista asetta sariinia tehdessään joukkomurhan shiiakylässä. Sen vuoksi irakilainen tuomioistuin tuomitsi hänet kuolemaankin.

        Saddamilla oli todistetusti ollut joukkotuhoaseita. Uusi tutkimus on paljastanut, että amerikkalaisilla sotilailla tavattu Persianlahden syndrooma johtui sariinista. Amerikkalaiset tuhosivat 90-luvun alussa tietämättään pommituksissa Saddamin sariinivarastoja, ja osa sotilaista sai siitä elinikäisiä oireita. Asiasta uutisoitiin pari päivää sitten.

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Katsoitko edes Scott Ritterin videon Buchasta? Verilöyly tapahtui sen jälkeen kuin Venäjä oli vetäytynyt.

        Kuka sinä olet tietämään kuka valehtelee?

        Ritter valehtelee. Satelliittikuvista (joissa on päiväys ja kellonaika) näkyy, koska ruumiit ilmestyivät kadulle. Väitätkö myös, että kaikki eloon jääneet valehtelevat kokemuksistaan?
        Tänään medioissa esitetään uutta valvontakameran kuvaa, jossa venäläiset ampuvat aseettomia siviilejä selkään. Taas yksi todiste systemaattisista sotarikoksista.

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Ritter toimi YK:n asetarkastsjana jonka tehtävä oli valvoa IMF sopimusta. Ennen sitä hän palveli Saksassa Naton alaisuudessa.

        Sinä et varmaan katsonut Ritterin videota? Ammut vaan tähtäämättä

        Sitten Ritter on vieläkin isompi valehtelija. Katsos kun minäkin olen istunut Naton kokouksissa. Valitettavasti tunnen myös hänen toimintansa YK:ssa.

      • Anonyymi

        Kumpaa uskot parhaiten varoituksesta. Pojankloppia vai sitä vanhaa miestä joka on jo kerran lyönyt vasaralla sormeensa?

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Scott Ritter ei valehtele."

        Mitä ihmettä sinä sekoilet? Täysin kiistatta Butshan verilöylyn teki venäjän armeija, vaikka ritter väittää muuta. Hän siis valehtelee.

        "Uskot varmaan että Saddam Husseinillä oli ydinase? Valehtelija on USA ja NATO."

        Totuus on, että Saddam Hussein yritti saada ydinaseen, mutta ei enää siinä vaiheessa, kun USA sinne laittomasti hyökkäsi.

        Totuus on se, että Ukraina kehitti bioaseita, hamusi ydinasetta ja suunnitteli Krimin takaisinvaltausta ja tappoi 15 tuhatta venäläistä itäisessä Ukrainassa 8 vuoden aikana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Totuus on se, että Ukraina kehitti bioaseita, hamusi ydinasetta ja suunnitteli Krimin takaisinvaltausta ja tappoi 15 tuhatta venäläistä itäisessä Ukrainassa 8 vuoden aikana.

        Nuo kaikki ovat pelkkiä Venäjän levittämiä propagandavalheita:

        Ukraina ei havitellut bioasetta, joita Venäjällä itsellään on, vaan tutki vaarallisia tartuntatauteja laboratorioissaaan.

        Ukraina ei hamunnut ydinasetta, joita Venäjällä itselllään on tuhansia, vaan ilmoitti, että Venäjä on rikkonut sopimusta, jossa se takasi Ukrainan rajojen turvallisuuden vastineeksi siitä, että Ukraina luopui ydinaseista, joten sopimus ei enää ole voimassa.

        Ukraina on koko ajan korostanut, että Krim kuuluu Ukrainaan, vaikka Venäjä on sen vallannut ja miehittänyt, mutta että sotilaallinen takaisinvaltaus ei tule kyseeseen, vaan sen täytyy tapahtua neuvotteluteitse.

        "tappoi 15 tuhatta venäläistä itäisessä Ukrainassa 8 vuoden aikana."

        Itä-Ukrainan asukkaat eivät ole venäläisiä, vaan ukrainalaisia. Siellä oli kaiken kaikkiaan kuollut noin 14 000 ihmistä ennen kuin Venäjä laajensi sotaansa Ukrainassa. Kuolleista siviilejä oli reilut 3000, Venäjän armeijan sotilaita, palkkasotureita ja vapaaehtoisia sekä paikallisia maanpettureita reilut 6000 ja loput Ukrainan armeijan sotilaita. Venäjä itse on syyllinen noihin kuolemiin hyökättyään sinne ja ylläpidettyään sotaa siellä sen kahdeksan vuotta. Ja suurin osa siviiuhreistakin oli Venäjän puolella taistelevien aiheutamia. Lisäksi alueelta oli joutunut pakolaisiksi jo yli 2 miljoonaa ihmistä ja alueen infrastruktuuri oli tuhottu ja maaperä saastutettu ja miinoitettu pilalle. Ja syyllinen on vain sodan aloittaja ja ylläpitäjä venäjä itse.

        Älä siis enempää valehtele Venäjän valhjeita meille suomalaisille.

    • Anonyymi

      Nato on sairas vanha paska.

      • Anonyymi

        Arvon apina on itse Venäjän edessä mateleva vanha sairs paska!

      • Taasko piti alkaa projisoimaan ...?.

    • Anonyymi

      Eikait se asiaa muuta jos vankilassa ollut.

      • Minusta ei taida olla mikään sattuma että Julian Assagea syytettiin rikoksista. Jos USAn päättävät tahot niin halusvat tämä on hyvä tapa hiljentää.

        Niin, ja asia on kuitenkin asiaa. Ei rikostausta mitään muuta.

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Minusta ei taida olla mikään sattuma että Julian Assagea syytettiin rikoksista. Jos USAn päättävät tahot niin halusvat tämä on hyvä tapa hiljentää.

        Niin, ja asia on kuitenkin asiaa. Ei rikostausta mitään muuta.

        Outoa soomekieltä "Minusta ei taida olla..."?

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Minusta ei taida olla mikään sattuma että Julian Assagea syytettiin rikoksista. Jos USAn päättävät tahot niin halusvat tämä on hyvä tapa hiljentää.

        Niin, ja asia on kuitenkin asiaa. Ei rikostausta mitään muuta.

        Ammutko sinäkin äitisi?

        Kyse on vväitteestä ja sen uskottavuudesta eikä rikostausta sitä uskottavuutta aina lisää?

        Mikä mahtanee olla oma taustasi kun et ole uskottava laisinkaan?

        Yleensä odotetaan, että lähtökohtana olisi Suomen, ei Venäjän, etu!

        Niinhän minäkin sanoin. Rikostaustat ym. on nk. ad hominem hyökkäys. Eräät henkilöt kun tietävät että ovat väärässä.

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Minusta ei taida olla mikään sattuma että Julian Assagea syytettiin rikoksista. Jos USAn päättävät tahot niin halusvat tämä on hyvä tapa hiljentää.

        Niin, ja asia on kuitenkin asiaa. Ei rikostausta mitään muuta.

        Ritterin pedofiliatuomio perustui videotodisteisiin. Vankilaan hän päätyi pariksi vuodeksi, koska jo kerran kiinni jäätyään uusi rikoksensa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ritterin pedofiliatuomio perustui videotodisteisiin. Vankilaan hän päätyi pariksi vuodeksi, koska jo kerran kiinni jäätyään uusi rikoksensa.

        Ei tämä muuta Nato asiaa ja Venäjän tuntemusta.

        Älä kirjoittele turhuuksia vaan katso video. Se on hieman pitkä mutta se kannattaa.

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Minusta ei taida olla mikään sattuma että Julian Assagea syytettiin rikoksista. Jos USAn päättävät tahot niin halusvat tämä on hyvä tapa hiljentää.

        Niin, ja asia on kuitenkin asiaa. Ei rikostausta mitään muuta.

        Juu. Assangen syytteet eivät tosiaan olleet mikään sattuma. Sillä salaisiksi luokiteltujen tietojen julkaiseminen on kaikkialla rikos. Assangen julkaisemissa tiedoissa oli myös sellaista, joka saattoi vaarantaa viattomien hengen.

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Ei tämä muuta Nato asiaa ja Venäjän tuntemusta.

        Älä kirjoittele turhuuksia vaan katso video. Se on hieman pitkä mutta se kannattaa.

        Ritter valehtelee sekä Natosta että Venäjästä. Olen tenyt Naton kanssa duunia 4 vuotta, joten minulle on turha siitä valehdella. Venäjä on taas tuttu kymmenien vuosien ajalta. Mutta eipä sillä ole väliä mitä sinä uskot. Pääasia, että päättäjillä on oikeaa tietoa.:)

    • Anonyymi

      "Sietäisi ymmärtää että Scott Ritter on asiantuntija"

      Itse en yleensä tee yhteistyötä vankilassa aikaa viettävien pedofiilien saati ota niitä asiantuntijoiksi asioissa muuta kuin psykiatrian tutkimuksissa jos tutkin mikä saa kyseisen henkilön ihmismielen niin vastenmieliseen tekoon .

      Asiantuntijoina pyrin käyttämään mieleltään ja ajatuksiltaan terveitä luotettavia yhteiskunnan jäseniä jotka eivät ole alttiita rikolliseen toimintaan .

      • On ilmiselvää että ei ole ainuttakaan vastaväitettä sille että NATO EI OLE puolustuksellinen organisaatio. Suomi vaarantaa itseään jos liittyy jäseneksi.

        Only smoke screens!

      • Anonyymi

        Ritterin asiantuntemus oli muutenkin rajattua. Sotilaana hän tunsi aseet, mutta Bagdadin vihreällä vyöhykkeellä ei tulla Irakin asiantuntijaksi. Narsistina hänellä ei ollut kykyä toimia YK:ssa, jossa vaaditaan myös jonkun verran ihmissuhdetaitoja. Kun kaikki ei mennyt oman mielen mukaan, niin ryhtyi levittämään salaliittoteorioita, joihin näkyy olevan taipumusta.

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        On ilmiselvää että ei ole ainuttakaan vastaväitettä sille että NATO EI OLE puolustuksellinen organisaatio. Suomi vaarantaa itseään jos liittyy jäseneksi.

        Only smoke screens!

        Veli hyvä, mistä sinä moisia höperyyksiä olet harmaitten hapsiesi alle haalinut. Nato on pian 32 valtion kollektiivinen puolustusliitto, kunhan Suomi ja Ruotsi paikapuoliin hyväksytään jäsenvaltioiksi.
        Venäjäkin havitteli joskus 90-luvulla jäseneksi, mutta eihän hyvä ihme sentään moista lutikkapesää kelpuutettu.

        Venäjän pyrkimyksestä Natoo myös Ritterin videossa jota sinäkään et ilmeisesti katsonut.

      • Anonyymi

        Samoin. Olen vuosien varrella palkannut kansainvälisen politiikan asiantuntijoita, enkä kyllä Ritteriä valitsisi.

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        On ilmiselvää että ei ole ainuttakaan vastaväitettä sille että NATO EI OLE puolustuksellinen organisaatio. Suomi vaarantaa itseään jos liittyy jäseneksi.

        Only smoke screens!

        Nato määrittelee itsensä Pohjois-Atlantin sopimuksessa poliittiseksi ja sotilaalliseksi organisaatioksi, jonka päätehtävät ovat 1) rauhan ja vakauden ylläpitäminen 2) Nato-alueen yhteinen puolustaminen mahdollista hyökkääjää vastaan. Ensimmäistä tehtävää hoidetaan diplomatian kautta ja toista sotilasyhteistyön. Jos 30 valtion ratifioima virallinen valtiosopimus ei kelpaa sinulle todisteeksi, niin keskustelua ei kannata jatkaa.

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Venäjän pyrkimyksestä Natoo myös Ritterin videossa jota sinäkään et ilmeisesti katsonut.

        Venäjän pyrkimys Natoon oli tavanomainen savuverho. VENÄJÄ EI OLLUT NATO-KELPOINEN!! Nato on kuitenkin tehnyt koko ajan yhteistyötä Venäjän kanssa Nato-Venäjä neuvoston puitteissa. Suomikin on ollut mukana neuvoston hankkeissa. :) Yhteistyö jäädytettiin vasta, kun Venäjä valtasi laittomasti Krimin. Kertoiko Ritter tämän???

      • Ompa mukavaa nähdä, että täällä on fiksuakin ihmistä kommentoimassa.

        Katselin hiljattain H. Lauerman, v. 2012, videoidun luennon. Olin aikaisemman perusteella pitänyt Lauermaata sangen tosikkona henkilönä. Tuota luentoa katsellessani repesin totaalisesti muutamassa kohdassa. :-)

        Kas tässä ..... https://www.youtube.com/watch?v=vdyHBSl2eW4&t=3s

        Makoisia nauruja .....

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Eikö tuo MH17 Carlos-tiltu voisi antaa lausunnon tästäkin!

      Odotamme myös Hannibal Lecterin tuomitsevan Naton lähiaikoina.

      • Anonyymi

        Entäpä profeetta Jouko Piho, tuo Jumalan viiltävä ruoska Pohjolasta, joko Hän on jyrähtänyt tämän Nato-asiamme tiimoilta?
        Sen miehen sanaan voi luottaa jopa enemmän kuin Herra Seabaotiin!

    • Anonyymi

      Kaikki Pohjois Atlantin sopimuksen lukeneet tietävät mikä Nato on. Vielä paremmin Naton tuntevat ne lukuisat suomalaiset, jotka ovat osallistuneet vuosien varrella sen toimintaan. Emme kaipaa Ritterin neuvoja.

      Ritteristä tiedämme, että hän oli YK:n asetarkastajana yhteistyökyvytön. Sen jälkeen hän keskittyi Irakista räyhäämiseen. Hän kärsi pedofiliatuomion. Ukrainan sodan yhteydessä hän on levittänyt Venäjän propagandaa. Hän on myös kutsunut presidentti Bidenia sotarikolliseksi.

      Ritter ajaa Venäjän asiaa valehdellessaan Natosta, Ukrainan tapahtumista ja yrittäessään puuttua Suomen päätökseen. Monkey lainaa Ritteriä yhä uudelleen, mikä herättää kysymyksiä hänen motiiveistaan.

      • Ritter ei valehtele. Toivot vaan.

        Nato on hyökkäyksellinen ja tähtää Venäjän kaatamiseen. Siksi Venäjä reagoi. Se on nyt vaan vaarallista jos Suomi auttaa Natoa uhkaamaan Venäjää. Suomen geostrateginen asema voi tehdä Venäjän puolustuskyvyttömäksi.

        Seikkaperäisesti selitetty videossa.

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Ritter ei valehtele. Toivot vaan.

        Nato on edelleen puolustusliitto. Venäjä on hyökännyt Ukrainaan, ei Nato, ja jos Nato olisi ollut Ukrainassa, ei venäjä olisi sinne hyökännyt. Se on puolustusta.

        Länttä ei kiinnostanut venäjän kaataminen sillä venäjä on aina onnistunut kaatamaan itse itsensä ilman lännen apua. Se on historiaa ja totta.

        Ei Suomi uhkaa venäjää vaan venäjä uhkaa Suomea. Siksi Suomu hakee puolustusliitto Natoon.

        Mitä Irakiin tulee niin siellä oli putintyyppinen itsevaltias Saddam Hussein joka hyökkäsi rauhalliseen naapurimaa Kuwaiitiin. Vrt putin Ukraina.

        Eihän se muuta osaa tehdäkään kuin puhua hereillä ollessaan patologista palturia, näin kertovat kaikki tämän hiippari-Ritterin inttikaverit.
        Ruplahymy-Ritteriksi nimittivät jo silloin.

        Taasen yksi joka ei katsonut videota. Nato ei ole puolustusliitto vaan liitto joka uhkaa Venäjää. Jos Suomi liitty Natoon uhkaamme Venäjää.

        Suomen natohakemus on kuin pyytäisi makustuslippua ja hyttipaikkaa Titanicilta sen jälkeen kun se on jo iskenyt jäävuoreen.

        Ukrainan sota alkoi jo.

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Että mainoshomovideoita. Ei kiitos, minä olen hetero.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän se muuta osaa tehdäkään kuin puhua hereillä ollessaan patologista palturia, näin kertovat kaikki tämän hiippari-Ritterin inttikaverit.
        Ruplahymy-Ritteriksi nimittivät jo silloin.

        Arvaa mitä YK-kaverit Ritteristä sanovat?:)

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Taasen yksi joka ei katsonut videota. Nato ei ole puolustusliitto vaan liitto joka uhkaa Venäjää. Jos Suomi liitty Natoon uhkaamme Venäjää.

        Suomen natohakemus on kuin pyytäisi makustuslippua ja hyttipaikkaa Titanicilta sen jälkeen kun se on jo iskenyt jäävuoreen.

        Ukrainan sota alkoi jo.

        Siihen ei voi vaikuttaa mitä Venäjä kokee uhkaavana. Venäläiset tietävät silti mikä Nato on. Pitäisikö meidän tanssia naapurien fiilisten mukaan. Sellainen ajatus on Tukholma syndroomaa tai läheisriippuvuutta.

        Höpöä. Venäjä on ollut pitkään Nato-maiden ympäröimä. Se on käynyt niiden kanssa kauppaa ja tehnyt yhteistyötä. On itsekeskeistä kuvitella, että Suomen Nato-jäsenyys koettaisiin sen uhkaavampana. Venäjä tietää varsin hyvin, ettei Nato ole uhka, ellei se itse aio hyökätä. Se vain yrittää selitellä laittomia tekojaan. Rikollisillakin on tapana syytellä uhrejaan.

        Et voi vähätellä Venäläisten turvavaatimuksia fiiliksenä. Etkö oppinut mitään Ukrainan hyökkäyksestä.

        Vai että "fiilis".

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpöä. Venäjä on ollut pitkään Nato-maiden ympäröimä. Se on käynyt niiden kanssa kauppaa ja tehnyt yhteistyötä. On itsekeskeistä kuvitella, että Suomen Nato-jäsenyys koettaisiin sen uhkaavampana. Venäjä tietää varsin hyvin, ettei Nato ole uhka, ellei se itse aio hyökätä. Se vain yrittää selitellä laittomia tekojaan. Rikollisillakin on tapana syytellä uhrejaan.

        Miten voi olla tietämättömyyttä että Venäjä on vuodesta 1997 julkisesti ja selkeästi ollut huolissaan Natolaajentumisesta. Viime vuosina tämä "huoli" on selkeästi voimistunut. Ukrainan tapahtumat on Venäjän nk. eksistentialisen huolen huipentuma.

        Ja tämän jälkeen joku väittää että Venäjän mielestä Natolaajentuminen on OK.

        Lisäksi voisin osoittaa miten ihan Suomen rajan takana on kohteita joiden puolustaminen on Venäjälle elintärkeitä. Suomi voisi jo nyt iskeä niihin F-35 ja JASSM ohjuksilla. F-35 kone on myös ydinasevalmis. Venäjä varmaan miettii miten Nato-Suomi toimisi jos strategiat laaditaan Naton päämajassa Brysselissä. Se on heille ihan eri asia jos ajamme Naton etua eikä Suomen etua.

    • Anonyymi

      Ritterillä ei ole ollut mitään yhteyttä Natoon. Eikä hän näköjään osaa lukea sen perustamissopimusta, vaikka se on tehty englanniksi.:D

      • Nyt viestisi on täyttä höpöhöpöä.

        Ritter on ollut USA:n Merijalkaväen palvelluksessa Saksassa kylmän sodan aikana. Näes, hän oli siellä NATO joukkojen palvelluksessa.

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Nyt viestisi on täyttä höpöhöpöä.

        Ritter on ollut USA:n Merijalkaväen palvelluksessa Saksassa kylmän sodan aikana. Näes, hän oli siellä NATO joukkojen palvelluksessa.

        Jostain syystä ei ole enää🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Nyt viestisi on täyttä höpöhöpöä.

        Ritter on ollut USA:n Merijalkaväen palvelluksessa Saksassa kylmän sodan aikana. Näes, hän oli siellä NATO joukkojen palvelluksessa.

        Armeijan käyneisiin mahtuu monen sortin ihmisiä. Tämä Ritter on ilmiselvästi näitä Putinin peppupaapojia ja kuulemma vielä pedofiilikin, eikä noilla meriiteillä, herra paratkoon, tietenkään jatkoon.
        Oiskos sulla esitellä meille jatkossa jonkun täysijärkisen ihmisen ajatuksia?

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Nyt viestisi on täyttä höpöhöpöä.

        Ritter on ollut USA:n Merijalkaväen palvelluksessa Saksassa kylmän sodan aikana. Näes, hän oli siellä NATO joukkojen palvelluksessa.

        Tämä Rotten, vai miten se nyt meni, kuuluu olleen enämpi siivous- ja keittiöhommissa, eikä siinä mitään pahaa, ne hommat luonnistaa vähän pienemmälläkin "kapasiteetilla" jos näin sallittanee sanoa.

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Nyt viestisi on täyttä höpöhöpöä.

        Ritter on ollut USA:n Merijalkaväen palvelluksessa Saksassa kylmän sodan aikana. Näes, hän oli siellä NATO joukkojen palvelluksessa.

        "Ritter on ollut USA:n Merijalkaväen palvelluksessa Saksassa kylmän sodan aikana."

        Eli tukikohdassa, eikä varsinaisesti Natossa. Naton päämajassa kokoustavat diplomaatit, ministerit ja korkea-arvoiset upseerit. Ritterin asiantuntemus Merijalkaväen tiedusteluanalyytikkona keskittyi Neuvostoliiton sotaan Afganistanissa ja Iran-Irak sotaan.

    • Anonyymi

      Linnanvenkula mikä linnanvenkula pedofilian lisäksi saanut tuomion myös 5 eri rikoksesta .

      • Anonyymi

        Kaikki tämä on yhdentekevää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki tämä on yhdentekevää!

        Venäjän armeijassa, myös trolliarmeijassa siis.

    • Anonyymi

      natoon mennään ja piste....örkit saa olla omassa maassaan ihan ruhassa seuraavat tuhat vuotta...toki pohjoiskoreassa on pillua tarjolla..

      • Ymmärrätkö mistä vaarasta on kyse kun Venäjä näkee Suomen Natojäsenyyden uhkana joka koskee Venäjän olemassaoloa? Et! Katso Ritterin video!

        Venäjä tulee tekemään vastatoimia jotka ovat brutaaleja ja nopeita". Samoja sanoja käytettiin ennen Ukrainaan hyökkäämistä. Nyt myös Suomen Nato liittymisestä. Brutaali ja nopea.

        Suomen käy kuin Ukrainan eikä Nato suojaa yhtään. Ei sitten yhtään. Niin sodassahan Nato on Venäjää vastaan mutta ei se Suomea auta.

      • Anonyymi

        Natojäsenyys on Suomelle pelkkä haitta! Vaarallinen haitta.

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Ymmärrätkö mistä vaarasta on kyse kun Venäjä näkee Suomen Natojäsenyyden uhkana joka koskee Venäjän olemassaoloa? Et! Katso Ritterin video!

        Venäjä tulee tekemään vastatoimia jotka ovat brutaaleja ja nopeita". Samoja sanoja käytettiin ennen Ukrainaan hyökkäämistä. Nyt myös Suomen Nato liittymisestä. Brutaali ja nopea.

        Suomen käy kuin Ukrainan eikä Nato suojaa yhtään. Ei sitten yhtään. Niin sodassahan Nato on Venäjää vastaan mutta ei se Suomea auta.

        Kuten Uuno Kailas jo runoili:
        "Tulkoot hurttina aroiltaan, kyllä mahtuvat multaan tänne".
        Metri x kaksi tontteja, kas siinä on vanjapojan lepopaikka.

        "Ymmärrätkö mistä vaarasta on kyse kun Venäjä näkee Suomen Natojäsenyyden uhkana joka koskee Venäjän olemassaoloa?"

        EN YMMÄRRÄ. Venäjä tekee sen, mitä se on aina sanonut tekevänsä. Mikäli Suomi liittyy Natoon, se vahvistaa puolustusta omalla puolellaan. Tämä asia on puhuttu läpi moneen kertaan venäläisten - myös Putinin - kanssa. Asia ei varmasti Venäjää ilahduta, mutta mitä se sille voi. Ei se nyt sotaa Suomen vuoksi aloita. Tulet vielä näkemään miten naurettavia juttusi ovat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuten Uuno Kailas jo runoili:
        "Tulkoot hurttina aroiltaan, kyllä mahtuvat multaan tänne".
        Metri x kaksi tontteja, kas siinä on vanjapojan lepopaikka.

        Sepä .... ryssän "tiedustelijat" ovat pitäneet "paikkoja lämpimänä" jo 83 vuotta. Niitä "paikkoja" on n. 200 000, pitkin itäistä rajaamme, 2 m syvyydessä. :-)

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Ymmärrätkö mistä vaarasta on kyse kun Venäjä näkee Suomen Natojäsenyyden uhkana joka koskee Venäjän olemassaoloa?"

        EN YMMÄRRÄ. Venäjä tekee sen, mitä se on aina sanonut tekevänsä. Mikäli Suomi liittyy Natoon, se vahvistaa puolustusta omalla puolellaan. Tämä asia on puhuttu läpi moneen kertaan venäläisten - myös Putinin - kanssa. Asia ei varmasti Venäjää ilahduta, mutta mitä se sille voi. Ei se nyt sotaa Suomen vuoksi aloita. Tulet vielä näkemään miten naurettavia juttusi ovat.

        Ajatteletko ollenkaan?
        Miten Venäjä toimi kun uhka oli että Ukraina liittyy Natoon?
        Toimivat "omalla puolellaan"?

    • Anonyymi

      Varoitus venäläisille ja heidän kätyreilleen....kaikenlaisille kehittymättömille kädellisille....

      Ulosotto iski ”Putinin uskotun miehen” mökkipaikkaan Janakkalassa – oudot liikennevalot pellon reunassa, hehtaaritolkulla metsää…

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008808809.html

      • Anonyymi

        Putten kaverien omaisuus myyntiin, sillä ostetaan energiaa Suomeen ja eurooppaan. Jos jotain jää niin loput Ukrainan puolustusvoimille ja jälleenrakentamiseen. Nyt on halpaa rahaa✌️

      • Ymmärrä nyt vain että jos Suomesta tulee uhka Venäjälle, meidän saatta käydä huonosti. Ei makeat vitsit eikä Putin pelko meitä pelasta.

        Nato ei pysty pelastamaan Suomea jos Nato-Venäjä sota rullaa Suomeen. Näin riippumatta kuka lopulta voittaa. Sitä pahemmin käy Suomen jos Venäjä on niin heikko ja surkea että se joutuu sortumaan taktisten ydinaseiden käyttöön. Naton vahvuus tuo Suomelle turman näin lähellä Pietaria ja strateegisesti tärkeää Kuolaa. Turma, ei suoja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Miten niin? Mitä heikompi Venäjä on sitä suurempi vaara Suomen Natojäsenyys on – Suomellekin.

        Pikemmin pelkään että Venäjä todella on uhattuna.

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Ymmärrä nyt vain että jos Suomesta tulee uhka Venäjälle, meidän saatta käydä huonosti. Ei makeat vitsit eikä Putin pelko meitä pelasta.

        Nato ei pysty pelastamaan Suomea jos Nato-Venäjä sota rullaa Suomeen. Näin riippumatta kuka lopulta voittaa. Sitä pahemmin käy Suomen jos Venäjä on niin heikko ja surkea että se joutuu sortumaan taktisten ydinaseiden käyttöön. Naton vahvuus tuo Suomelle turman näin lähellä Pietaria ja strateegisesti tärkeää Kuolaa. Turma, ei suoja.

        Nyt alkaa mennä jo hysterian puolelle.

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Miten niin? Mitä heikompi Venäjä on sitä suurempi vaara Suomen Natojäsenyys on – Suomellekin.

        Pikemmin pelkään että Venäjä todella on uhattuna.

        Kuules Monkey. Tunnen kaikki ulkopolitiikan asiantuntijat. Eikä sinusta ole sellaiseksi.:)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt alkaa mennä jo hysterian puolelle.

        Koska Nato on uhka Venäjälle, Venäjän toimet on uhka Suomelle.

        Niinistö on väärässä. Turvalisuuskysymys on nolla-summa-peli. Yritykset parantaa Suomen turvallisuutta voi johtaa ihan päinvastaiseen tulokseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuules Monkey. Tunnen kaikki ulkopolitiikan asiantuntijat. Eikä sinusta ole sellaiseksi.:)

        On sinulla aikamoinen suuruudenhulluus

    • Anonyymi

      Varoituksista ei päättäjät, eliitti eikä rakkikoiransa media välitä.

      • Anonyymi

        Ahistaako tiltureppanaa jokin asia? Voi kuinka harmillista jos.
        Jaxuhalit nyt kummiskin.

      • Eipä tunnu kaltaiseskaan välittävän .....

    • Anonyymi

      Jos täällä on oikeita suomalaisia, niin kannattaisi ottaa selvää ihanteensa Putinin teoista
      Sotilaiden huono menestys määräänsä nähden alkaa selvitä. 90 prosenttia "sotilaista" on Venäjän syrjäseuduilta kerättyjä nuoria poikia lähes lapsia. On esim. luvattu hoitoa sairaalle äidille.
      Normaaleilla nuorilla ei pää kestä tuollaista sotaa moni ampuu mieluummin itsensä tai ainakin jalkaan, että pääsee pois.
      Joskus on ollut pitkän aika ruokana puoli annosta kuivamuonaa päivässä.
      Yksi oli soittanut isälleen, että älä usko mitään, mitä luet uutisista Ukrainasta, mutta eivät ne putinsokeutetut usko.

      • Tuolla ei ole mitään merkitystä Suomen Natojäsenyyteen. Uskot että Venäjä on heikko.

        Sitä suuremmalla todennäköisyydellä Venäjä käyttä ydinaseita kun valtion olemassaolo on uhattuna. Se on, Venäjän lausuntojen mukaan. Jos heillä ei ole edes muuta keinoa kuin y-pommi puolustautua, niin Suomen Nato jäsenyys muodostuu todella vaaralliseksi.

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Tuolla ei ole mitään merkitystä Suomen Natojäsenyyteen. Uskot että Venäjä on heikko.

        Sitä suuremmalla todennäköisyydellä Venäjä käyttä ydinaseita kun valtion olemassaolo on uhattuna. Se on, Venäjän lausuntojen mukaan. Jos heillä ei ole edes muuta keinoa kuin y-pommi puolustautua, niin Suomen Nato jäsenyys muodostuu todella vaaralliseksi.

        Mitäs putkimies, joko kuumottaa maa jalkojen alla. Ukrainan tulee lähemmäs ja lähemmäs.

    • Anonyymi

      Ruplahymy-Ritterillä sanotaan olevan sokerivälit Kremlin kortteeraajaan. Pitihän se arvata . . .

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Aamen. Saanko ehdottaa Pietarin trollille. Turha haaskata aikaa ja voimavaroja suomalaisten mielipiteen muokkaukseen Natosta. Kainnattais alkaa muokkaus ihan Venäjän vähemmistö alueille, mistä Pulteri NatZi on tapattanut köyhiä kansalaisiaan Ukrainassa.

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Mikään ei saa estää Ruplahymy-Ritterin oikeutta olla väärässä.
        Meillä demokratioissa kun on sellainen käytäntö, toisin kuin Vladimir Putinin fasismidiktatuurissa, jossa todenpuhujat retuutetaan jopa 15 vuodeksi gulagiin kun taas patologiset valehtelijat palkitaan ruhtinaallisesti.
        Iljettävää meininkiä, vai kuinka? On se.
        "Jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen . ."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aamen. Saanko ehdottaa Pietarin trollille. Turha haaskata aikaa ja voimavaroja suomalaisten mielipiteen muokkaukseen Natosta. Kainnattais alkaa muokkaus ihan Venäjän vähemmistö alueille, mistä Pulteri NatZi on tapattanut köyhiä kansalaisiaan Ukrainassa.

        Kyllä minun nuoruudessa oli sentään paremmat röllit, olen samaa mieltä ja pitäisi olla tasoa, pitäisi niin, vaan kun tuhannella ruplalla kuussa ei saa parempia röllejä. Minkäs teet?

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Mitä se meille kuuluu jokin mainoshomovideo, häh?
        Eikä ole edes sudeettisavoksi simultaanitulkattu, joten en jummarra.

    • Anonyymi

      Laittakaa viitteet keskusteluihinne, niin katsotaan kuka kirjoittaa ja mitä. Muutoin nämä kirjoitukset eivät merkkaa mitään. Sorry vain.

      • Anonyymi

        Apinan uskottavuus EI OLE HÄÄVI🤡

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Apinan uskottavuus EI OLE HÄÄVI🤡

        Tekis tiliä banskumyyjänä. Röllihomissa ihan paska noviisi.

    • Anonyymi

      Putin pyörittää salaista pedofiilirinkiä bunkkereissaan.

      • Anonyymi

        Sekin vielä. HUH-HUH!!!! ÄLLÖ äijä!

    • Anonyymi

      Kreml24

    • Anonyymi

      Vain täysin tollo Venäjän vedättämäksi alistunut ali-ihminen luottaa tällaisten rikollisten lausuntoihin.

      • Videossa on monta fakaa jokta on helposti vahvistettavissa. Nyt on kyse Suomen Natojäsenyydestä ei Ritterin persoonasta.

        Esim. F-35A hävittäjä on ydinpommikelpoinen. Tämä asia muodostuu ongrlmaksi jis Suomi on Natojäsen koska silloin Suomalaisia koneita voi käyttää Amerikkalaisten ydinpommien pudottamisen. Fakta! USA on antanut lausunnon että ei-ydinaseelliset Natomaat voivat käyttä USAlaisia ydinpommeja. Ei siis tarvitse käyttää amerikkalaisia lentäjiä.

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Videossa on monta fakaa jokta on helposti vahvistettavissa. Nyt on kyse Suomen Natojäsenyydestä ei Ritterin persoonasta.

        Lopeta jo ettet munaa itseäsi enempää ei täällä enään ketään kiinnosta joku ikivanha disinformaatio jostain Natohakemuksesta se on jo päätetty lähettää ja homma on siltä osin selvä.

        Keksi vaikka joku ihan uusi aihe propagandallesi vaikka miten Kiinan ja venäjän suhteet tulevat etenemään venäjän tulevan kaatumisen johdosta tuleeko Kiinasta venäläisille herrakansa jne...voisi ihmisiä kiinnostaa enemmän kuin jaaritella vanhoista asioista.

      • TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Videossa on monta fakaa jokta on helposti vahvistettavissa. Nyt on kyse Suomen Natojäsenyydestä ei Ritterin persoonasta.

        Esim. F-35A hävittäjä on ydinpommikelpoinen. Tämä asia muodostuu ongrlmaksi jis Suomi on Natojäsen koska silloin Suomalaisia koneita voi käyttää Amerikkalaisten ydinpommien pudottamisen. Fakta! USA on antanut lausunnon että ei-ydinaseelliset Natomaat voivat käyttä USAlaisia ydinpommeja. Ei siis tarvitse käyttää amerikkalaisia lentäjiä.

        Eikö teidän olisi kohta kannattavampaa suunnata aika ja tarmo niiden Nato maiden keskustelupalstoille jotka spekulaatioissa ovat niitä maita jotka saattavat Suomen Natojäsenyyden kaataa.

        Suomen kanta on nyt lyöty lukkoon ja Natoon tullaan jättämään jäsenhakemus lähiaikoina, siihen asiaan ei enään nämä nettikirjoittelut mitään muutosta tee.

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Videossa on monta fakaa jokta on helposti vahvistettavissa. Nyt on kyse Suomen Natojäsenyydestä ei Ritterin persoonasta.

        Esim. F-35A hävittäjä on ydinpommikelpoinen. Tämä asia muodostuu ongrlmaksi jis Suomi on Natojäsen koska silloin Suomalaisia koneita voi käyttää Amerikkalaisten ydinpommien pudottamisen. Fakta! USA on antanut lausunnon että ei-ydinaseelliset Natomaat voivat käyttä USAlaisia ydinpommeja. Ei siis tarvitse käyttää amerikkalaisia lentäjiä.

        "Suomalaisia koneita voi käyttää Amerikkalaisten ydinpommien pudottamisen"

        Ydinpommeista puhuvat vanhukset.:) Monitoimihävittäjissä on monenlaisia ominaisuuksia. Ostajasta riippuu mistä he haluavat maksaa. Kirveelläkin voi tehdä klapeja tai murhia.

        Ydinaseiden sijoittelulla ei ole nykyään merkitystä, sillä ohjusten kantama on sadoista kilometreistä kymmeniin tuhansiin. Mikäli Nato päättäisi joskus käyttää ydinasetta, niin sitä päätöstä ei tehtäisi Suomessa.

        Ps. Venäjällä on jo ydinaseita Suomen lähialueilla: ainakin Kaliningradissa ja Kuolan niemimaalla.

        Ilkka Luoma on vetäissyt nikkinaamarin päähänsä.
        Et viitsisi, Ilkka, tekstinalyysi tunnistaa sinut helposti vaikka yrität vaihtaa pehmosta kovikseksi

        Mitä taas tulee Ruplahymy-Ritteriin, tuohon Putinin peppupaapojaan ja Kremlin edessä konttaajaan, niin hänen arvostuksensa on tunnetusti huusinalusluokkaa.

        Venäjän fasismidiktatuurin imperialistinen hyökkäyssota Ukrainaan oli herätys Suomelle ja Ruotsille, etenkin kun fasistidiktaattori Vladimir Putin vaati avoimesti veto-oikeutta suvereenien ja itsenäisten maiden oikeuteen päättää itse omista liittokunnistaan.

        Sinänänsä odotettua Putinin kaltaiselta diktaattorilta, mutta hänen järjettömät päätöksensä ja sotaisan valloitushimoinen politiikkansa ovat lisänneet valtavasti jännitteitä Euroopassa ja koko maailmaassa.

        Suomi ja Ruotsi liitoutuvat, sillä yksinään Venäjän fasismidiktatuurin kaltaista aggressiivista ydinasevaltaa valtaa, joka hyökkäsi täysin provosoimattomasti naapurimaahansa Ukrainaan, me emme voi yksin aseellisesti vastustaa.
        Joten järkeä ajatteluusi Ilkka, ja heitä pois nuo höperehdinnät.

        Ydinaseen sijoittelulla on valtava merkitys. Nimittäin, mitä lähempänä, sen nopeammin ehtii perille, ilman, että niitä ehditään torjua. Siksi Nato haluaa Suomen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Suomalaisia koneita voi käyttää Amerikkalaisten ydinpommien pudottamisen"

        Ydinpommeista puhuvat vanhukset.:) Monitoimihävittäjissä on monenlaisia ominaisuuksia. Ostajasta riippuu mistä he haluavat maksaa. Kirveelläkin voi tehdä klapeja tai murhia.

        Ydinaseiden sijoittelulla ei ole nykyään merkitystä, sillä ohjusten kantama on sadoista kilometreistä kymmeniin tuhansiin. Mikäli Nato päättäisi joskus käyttää ydinasetta, niin sitä päätöstä ei tehtäisi Suomessa.

        Ps. Venäjällä on jo ydinaseita Suomen lähialueilla: ainakin Kaliningradissa ja Kuolan niemimaalla.

        Ydinsota on todellinen uhka. Ei se mitään vanhusten puhetta ole.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ilkka Luoma on vetäissyt nikkinaamarin päähänsä.
        Et viitsisi, Ilkka, tekstinalyysi tunnistaa sinut helposti vaikka yrität vaihtaa pehmosta kovikseksi

        Mitä taas tulee Ruplahymy-Ritteriin, tuohon Putinin peppupaapojaan ja Kremlin edessä konttaajaan, niin hänen arvostuksensa on tunnetusti huusinalusluokkaa.

        Venäjän fasismidiktatuurin imperialistinen hyökkäyssota Ukrainaan oli herätys Suomelle ja Ruotsille, etenkin kun fasistidiktaattori Vladimir Putin vaati avoimesti veto-oikeutta suvereenien ja itsenäisten maiden oikeuteen päättää itse omista liittokunnistaan.

        Sinänänsä odotettua Putinin kaltaiselta diktaattorilta, mutta hänen järjettömät päätöksensä ja sotaisan valloitushimoinen politiikkansa ovat lisänneet valtavasti jännitteitä Euroopassa ja koko maailmaassa.

        Suomi ja Ruotsi liitoutuvat, sillä yksinään Venäjän fasismidiktatuurin kaltaista aggressiivista ydinasevaltaa valtaa, joka hyökkäsi täysin provosoimattomasti naapurimaahansa Ukrainaan, me emme voi yksin aseellisesti vastustaa.
        Joten järkeä ajatteluusi Ilkka, ja heitä pois nuo höperehdinnät.

        Jääräpäisesti Suomi uskoo että liittyminen Natoon parantaa Suomen turvapoliittista asemaa.

        On kuin pyrkisi saamaan hyttipaikan Titanic laivalta sen jälkeen kun laiva on osunut jäävuoreen.

    • Anonyymi

      Oikeastaan nyt kannattaisi suomalaisten pysyä pois kaikenlaisista somekanavista eikä ole tarvetta lukea kaikkia muka uutisiakaan. Antaa Naton vastustajien ynnä muiden hörhöjen riehua vapaasti kyllästymiseen saakka.

      • Koska tiedät että tämän teknisen vallankumouksen jälkeisessä anti-demokratiassa ei kysytä kansan mielipidettä, eikä sallita ihmisten keskustella näin tärkeästä kysymyksestä. Suomen tulevaisuus Nato-jäniksenä ei tunnu houkuttavalta.

    • Kuse muuntajaan ......

    • Anonyymi

      nato on mm. hölmöillyt afganistanissa us. tukijana... ristiretkellä, ja nyt tukee us. ristiretkeä ukrainaan...
      Suomikin tuki us. nato ristiretkeä yli miljardilla e. ja osallistui afganistanin täysin hukkaan menneeseen ristiretkeen...

      - noin yleensä valtaa pidetään eu. us. ja suomen sisäpolitiikassa erilaisilla peloilla, uhkalla, jne
      Politiikka, uskonnot ja pääpapit aina uhkailee ja saa itse korkean elintason.
      - esim. työttömyyden uhkalla pidetään työmarkkina kurissa. ja massa-työttömyys on olennainen osa eu työmarkkina systeemiä ja tulonjako-systeemiä.
      Erilaisilla uhkilla hallitaan; työttömyys, köyhyys, ilmasto, metsien tuho, tappava turve, tappava ydinvoima, sota....jne
      Nyt saatiin suomi sota pelolla suomettumaan lännen suuntaan!! se veroraha Raha katoaa kuin kehitysapu korruptioon.....
      Ollaan nettomaksajina eu ja nato puuhissa!!

    • Anonyymi

      Suomi24 Sulkekaa nämä keskustelut, tai laittakaa ne pakolliseksi henkilöiden nimellä. Mutta kun on kyse käviämääristä, ei niin tasosta.

      • Taas huudetaan sensuurin perään.
        Toki yhdyn siihen että keskustelun laatu on lähinnä loukkauksia ja nälvimistä.

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Taas huudetaan sensuurin perään.
        Toki yhdyn siihen että keskustelun laatu on lähinnä loukkauksia ja nälvimistä.

        MIKSI SITTEN JATKAT?

        SUOMI TEKI JO PÄÄTÖKSEN JA SINÄ HÄVISIT! EI ASIA SIITÄ ENÄÄ. MIKSIKÄÄN MUUTU!

      • Anonyymi kirjoitti:

        MIKSI SITTEN JATKAT?

        SUOMI TEKI JO PÄÄTÖKSEN JA SINÄ HÄVISIT! EI ASIA SIITÄ ENÄÄ. MIKSIKÄÄN MUUTU!

        Teki päätöksen ilman julkista keskustelua ja ilmsn kansanäänestystä. Päätös tehtiin kansan hetkelisen huolen takia, Ukrainan sodan takia. Mielipidekyselyt eivät edes puoli vuotta olleet yli 50%.

    • Anonyymi

      "Ydinaseen sijoittelulla on valtava merkitys. Nimittäin, mitä lähempänä, sen nopeammin ehtii perille, ilman, että niitä ehditään torjua. Siksi Nato haluaa Suomen."

      No helvetti .
      Kaikki tiedämme ettö Kalingradissa on ydinaseita joten puolustuksellisista syistä niitä olisi Suotava olla pohjoismaissakin joten puolustus ja pelote kuntoon jos uhoavalla venäjällä on noin merkittävä etu.

      • Kalingradissa ei ole ydinaseita, mutta kohta on. Mistä sinun "tieto".

      • Anonyymi
        TheEvolvedMonkey kirjoitti:

        Kalingradissa ei ole ydinaseita, mutta kohta on. Mistä sinun "tieto".

        MISTÄ MUKA ’TIEDÄT’, ettei Kalingradissa OLE ydinaseita?

        Äläkä nyt ainakaan vastaa, että ”Venäjä kertoi niin”!

    • Anonyymi

      Scott Ritter saa nykyään palkkansa Moskovasta.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko sinulla nainen sen miehen kanssa ihan älytön juttu?

      Vai mitä se tämä kaikki teidän pelinne täällä oikein on? Jospa se on vain sellaista kevyttä ja ohimenevää ihastumista..? Taitaa olla. Niin minä nyt vä
      Ikävä
      135
      2179
    2. Oho! Susanna Laine Puoli seiskassa: "Kuinka outoo..." - Anniina Valtoselta suloinen viesti

      Herttaista meininkiä Susanna ja Anniina! Kunnon naisenergiaa ja toisen tsemppaamista! Susanna Laine on juontaja ja näyttelijä, joka juonsi Puoli seit
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1611
    3. Uskallatko laittaa tuntomerkkejä

      Samaan kommenttiin sekä itsestäsi, että kaivatustasi?
      Ikävä
      57
      1072
    4. Lopullinen varmistus. Suomi ja Ruotsi eivät liity Natoon

      Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon on estetty Erdoganin toimesta: https://www.is.fi/politiikka/art-2000008826412.html Tämä on pieni askel Erdogani
      Maailman menoa
      376
      989
    5. Taidat mies olla sellainen

      että minne menetkin,saat naiset ihastumaan itseesi.....vähän luulen,että useampi nainen on jäänyt kiinni sinuun....olet lempeä ja itsevarma,hymyilet j
      Ikävä
      34
      870
    6. Karmeita juttuja tapahtuu

      Pyöräilijä kuoli törmättyään betoni­porsaaseen alikulku­tunnelissa Kankaanpäässä – Tunneli oli pimeä, koska edellis­yönä oli alkanut ”kesä­sammutus”.
      Kankaanpää
      32
      862
    7. 188 - 8 oli Natoäänestyksen tulos eduskunnassa

      Nytkö sitten pulinat pois, kun on kansan(edustajat) puhuneet. Poissa oli 3 kansanedustajaa.
      Maailman menoa
      416
      840
    8. Rantis vähän pyöristynyt?

      Nikosta nyt tänään julkaistut kuvat näyttävät hänen olevan varsin hyvävointisen näköinen. Syyttäjähän ei vaadi hänelle lisää vankeutta tästä toisen s
      Kotimaiset julkkisjuorut
      72
      827
    9. Miksi syntymättömien lasten oikeutta elämään puolustavat saamme kurat niskaamme?

      😏 Eikö yhteiskunnan tule puolustaa sen heikoimpia ja seuraavaa sukupolvea joka tilanteessa?
      Luterilaisuus
      477
      817
    10. Älä luovuta vielä

      jos vaan tykkäät. Otan yhteyttä jossain vaiheessa (mieheen), jos tää ei muuten onnistu.
      Ikävä
      51
      705
    Aihe