Mitä Kremlissä tapahtuu? Eristäytyneen Vladimir Putinin kerrotaan raivoavan

Anonyymi

Yhdysvaltain tiedustelussa ollaan huolissaan Venäjän presidentin käytöksestä.
MAINOS

Yhdysvaltain tiedustelu pystyy tällä hetkellä seuraamaan tarkasti Venäjän presidentti Vladimir Putinin toimintaa, useat entiset ja nykyiset amerikkalaiset tiedusteluviranomaiset paljastavat NBC:lle.

Amerikkalaisten kerrotaan vahtivan tarkasti presidentin käytöstä. Lähteiden mukaan siitä ei ole merkkejä, että Putin olisi tullut henkisesti epävakaaksi. Hänen käyttäytymisessään on kuitenkin havaittu selvä muutos aiempaan.

Yhdysvaltain tiedustelulla sanotaan olevan pätevät tiedot siitä, että Venäjän presidentti on turhautunut ja että hän ”kohdistaa epätavallisia raivonpurkauksia sisäpiiriläisiinsä” sodan etenemisestä ja maailman tuomitsevasta reaktiosta hyökkäykseen.

Tiedustelutiedoista perillä olevien viranomaislähteiden mukaan tätä pidetään epätavallisena tunteensa tavallisesti hallitsevalta presidentiltä.

Yhdysvaltain tiedustelun sanotaan nyt huolivan siitä, että entistä turhautuneempi ja eristäytyneempi Vladimir Putin voi nähdä väkivallan lisäämisen ainoana vaihtoehtonaan Ukrainassa.

– Hän on eristänyt itsensä. Hän ei ole pahemmin käynyt Kremlissä. Tietoa tulee [hänelle] yhä vähemmän ja nämä tiedot tulevat myötäilijöiltä, Yhdysvaltain senaatin tiedusteluvaliokunnan puheenjohtaja, demokraattisenaattori Mark Warner avaa NBC:lle.

– Olen todellakin huolissani siitä, että hänet on ajettu nurkkaan. Huolin, ettei selkeää ulospääsyä ole.

Nimettömänä pysyttelevä länsimainen diplomaattilähde vahvistaa saman tilannekuvan.

MAINOS
Tiedätkö jo miten edullista ja helppoa on mainostaa Verkkouutisissa?
Jos et, ota selvää!
– Päähuoli on hänen saamissaan tiedoissa ja siinä, miten eristäytynyt hän on. Eristäytyminen on todella suuri huoli. Emme usko, että hänellä on todenmukainen ymmärrys siitä, mitä tapahtuu.

Vastaavasta muutoksesta ja kasvavasta eristyksestä ovat puhuneet jo ennen hyökkäystä Ukrainaan useat venäläiset lähteet ja länsidiplomaatit. Myös Vladimir Putinin kanssa paljon tekemisissä ollut tasavallan presidentti Sauli Niinistö arvioi helmikuun puolivälissä New York Timesille Putinin muuttuneen.

– Hänen mielentilansa, päätöksenteko, päättäväisyys – tämä on selvästi erilaista, Niinistö totesi tuolloin.

Verkkouutiset kertoi sotaa edeltäneistä tiedoista Venäjän presidentin eristäytymisestä, kapenevasta ja samanmielisestä lähipiiristä sekä muuttuneesta käytöksestä alta löytyvässä jutussa.

13

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Bunkkeripappa on suuttunut

    • Anonyymi

      Putleria jyrsii vaikka tietää jäävänsä historiaan.

    • Anonyymi

      Miksi yksi niistä raivon kohteeksi joutuneista ei uhraudu ja lopeta tuon raivoajan maallista vaellusta.

      • Anonyymi

        Syytä olisi yllinkyllin.


    • Anonyymi

      Stalinin lopun lähestyessä siinä oli jotain samaa nykyisen Putinin käytökseen.

    • Anonyymi

      Itse asiassa Putin nertautuu paremmin Hitleriin. Aatesuuntakin on sama.

      • Anonyymi

        Onhan se julmaa ironiaa, että Putin alkaa muistuttaa enemmän Hitleriä kuin Stalinia. Mitähän venäläinen veteraani asiasta sanoisi, jos sen perusteellisesti ymmärtäisi.


    • Anonyymi

      Venäjän hallinnon miehet ovat ammentaneet oppinsa taistelukentän "veteraaneilta" ja käyneet vuorotellen pökkimässä Alinaa. Alinalla on nyt "pulla uunissa" ja isästä ei ole tietoa. Varma asia on aisankannattajan nimi. Ilmankos Putte on raivoissaan.

      • Anonyymi

        Venäjällä kiertää huhu että Azov pataljoonassa taistellut vapaustaistelija olisi jäänyt vangiksi ja hänet olisi siviiliammattinsa vuoksi laitettu remontoimaan Alinan talossa jotain kohdetta ja siinä Alina sitten ei olisi voinut himoilleen mitään ja vietellyt tämän tosi miehen ja taistelijan siitä olisi sitten saanut lapsi alkunsa.

        Alina oli valitellut ystävilleen että ei se hänen syynsä ollut vaan Puten joka haaveili sängyssä vain pikkupojista ja oli vielä luonnolta saanut lahjaksi luonnottoman pienen sukuelimen joka toimikin vain ihan satunnaisesti.

        Ria Novostin mukaan Alina oli sanonut ettei ole vuosiin saanut kunnon oikeaa miestä eikä siten voinut vastustaa Ukrainalaisen komean vahvan vapaustaistelijan vetovoimaa Alina myös lisäsi ettei kadu asiaa hetkeäkään vaikka Putin hänet heti myrkyttäisi tapaus oli ollut niin ainutlaatuinen Alinalle.


    • Anonyymi

      Myös Suomi alle­kirjoittamassa turvallisuus­julistuksen Britannian kanssa, Boris Johnson saapuu tänään Helsinkiin
      Britannia on luvannut Suomelle ja Ruotsille turvatakuut.

    • Anonyymi

      Ei löydy putellekaan pelastavaa steineria, aivan kuin aldofin tapauksessa ammattisotilaat on ihan kyrsiintyneet kun amatööri sotkeutuu asioihin joita ei ymmärrä ja perustaa sotasuunnitelmansa fantasioihinsa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua

      Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä
      Äänekoski
      74
      1369
    2. Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa

      Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.
      Maailman menoa
      243
      1259
    3. Martina lähdössä Ibizalle

      Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      1061
    4. Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava
      Maailman menoa
      255
      1038
    5. Avustikset peruttu.

      Aettokosken ampuraan rahat otettu poekkeen valtiolle.
      Suomussalmi
      51
      755
    6. 64
      714
    7. Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa

      Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em
      Ikävä
      62
      707
    8. Miksi mies tuntee näin?

      Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui
      Ikävä
      39
      688
    9. Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg

      parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤
      Ikävä
      44
      661
    10. Määpä tiijän että rakastat

      Minua nimittäin. Samoin hei! Olet mun vastakappaleeni.
      Ikävä
      30
      607
    Aihe