Majuri Jone , lakki päästä

Majuri Jone, 64, palasi rintamalta Ukrainasta: Tulitus, miinakentät, ansalangat ja ilmassa väijyvät dronet aiheuttivat jatkuvan hengenvaaran – "Vihollisissa oli paljon nuoria poikia, jotka tuskin ymmärsivät, että heidät oli viety raakaan sotaan"
Majuri Jone, 64, on palannut takaisin Ukrainasta, jonne hän värväytyi muukalaislegioonaan.

Helsingin Uutiset kertoi eläkkeellä olevasta Jonesta maaliskuussa, kun tämä oli lähdössä matkaan.

Aluksi Ukrainan armeija järjesti sotilaskoulutusta Lvivin kaupungin lähistöllä olevassa Javorivin sotilastukikohdassa. Jone kertoo saaneensa johdettavakseen kansainvälisen taisteluosaston.
Jone palasi sotaretkeltään Suomeen vappuna. Nyt hän kuvailee, millaista oli elää hengenvaarassa, univelassa ja sotastressissä.

Jonen osastossa oli sodissa karaistuneita miehiä. Porukan eteläamerikkalaiset palkkasotilaat olivat taistelleet huumesodissa ja sissitehtävissä. Eurooppalaiset aseveljet olivat entisiä rauhanturvaajia.

Yli viisikymppiset miehet pääsivät rintamalle, jos he pärjäsivät kuntotesteissä nuoremmille taistelijoille. Ukrainalaiset upseerit arvostivat suomalaisen eläkeläismiehen kuntoa ja majurin arvoa. Jone oli hionut kuntoaan viime talvella hiihtämällä 1 500 kilometriä. Lisäksi hän oli oppinut sotataitoja Bosnian sodassa ja Golanin kukkuloilla rauhanturvaajana.
Jo Lvivin sotilastukikohdassa Jone tottui jatkuviin ilmahälytyksiin. Ilmaiskujen pelottavuudesta oli näyttöä. Olivathan ohjukset tappaneet aiemmin tukikohdassa 35 miestä.

– Kun hälytyssireenit alkoivat ulvoa, juoksimme 300 metrin päähän metsän suojaan. Koulutusjakson jälkeen meidät käskettiin taisteluvarustuksessa linja-autoon. Turvallisuussyistä kiertelimme pimennetyssä autossa sivuteillä 12 tunnin ajan. Määräpäätä meille ei kerrottu, Jone muistelee.
Kun aamu alkoi sarastaa, hän huomasi olevansa saarretussa Kiovassa, jonne pääsi eteläistä käytävää pitkin. Suomalaismajurilla oli yllään Ukrainan armeijan univormu ja hihassa luki: International legion of Ukraine.

– Länsimainen tuki näkyi varusteissa. Rynnäkkökiväärit, sirpaleliivit, komposiittikypärät, pistooli ja maihinnousukengät olivat ykkösluokkaa. Saimme 500 dollarin kuukausipalkan ja muonituksen eli saman verran kuin Ukrainan omat sotilaat.

Kiovasta osasto eteni 30 kilometrin päähän Butšan rintamalle. Viholliset väijyivät 400 metrin päässä. Jonen osaston tehtävä oli pitää huolta, että venäläiset eivät pääse etenemään. Myöhemmin selvisi, että hyökkääjät olivat Butšassa kiduttaneet ja raiskanneet siviilejä.

– Tukikohtanamme käytimme hylättyjä omakotitaloja tai kerrostaloja. Perääntyessään venäläiset jättivät viritettyjä käsikranaatteja, ansalankoja ja miinoja talojen pihoille. Jokainen askel venäläisten jättämillä alueilla saattoi merkitä kuolemaa tai haavoittumista.

Venäläisten voima ei riittänyt Kiovan miehitykseen. Rintama hiljeni. Jone ja hänen osastonsa hajautettiin lähelle tuhottua Mariupolista. Tulituksille altis bussimatka kesti 15 tuntia Kiovasta Zaporizzjan rintamalle.

– Venäläisten taistelumoraali ja sotataidot olivat heikolla tasolla. Vihollisissa oli paljon nuoria poikia, jotka tuskin ymmärsivät, että heidät oli viety raakaan sotaan. Zaporizzjassa minut komennettiin rivisotilaaksi 18 miehen ryhmään. Etelärintamalla johtivat ukrainalaiset upseerit.

Jonen ryhmän oli määrä tehdä pistohyökkäyksiä vihollisen selustaan. Osasto yritti öisin soluttautua venäläisten valloittamiin kyliin ja tuhota panssarivaunuja.

– Yhtenä yönä osasto hiipi jonossa valloitettuun kylään. Porukkamme ajautui miinakenttään. Yksi miina räjähti ja sirpaleet repivät erään sotilaan jalan ja hän vammautui pään seudulta. Venäläiset kuulivat räjähdyksen. Meidän piti paeta ja kantaa satakiloinen mies tukikohtaan.

Asuintaloissa olevissa tukikohdissa täytyi olla hiljaa ja näkymättömissä. Hälytysten vuoksi unet jäivät vähiin.

Venäläisten dronet väijyivät taivaalla. Jos niiden kamerat havaitsivat liikettä talossa, alkoi tykistö- ja kranaattiheitintulitus kohti rakennusta.

Seitsemän viikon komennuksen jälkeen Jonen päällikkö kysyi, haluaako hän palata Suomeen.

– Olen kovassa fyysisessä kunnossa, mutta jatkuva sotastressi, hengenvaara ja yölliset hälytykset taitavat olla nuorempien hommaa. Tein velvollisuuteni vapaan demokratian puolesta, mutta päätin palata kotiin, Jone summaa Helsingin Uutisille.