Varustautukaa sotaan!

Kansalaisia kehotetaan jo varautumaan elintarvikepulaan ja sähkö- sekä tiedonsiirtokatkoksiin. Harva tietää missä on pommisuoja eikä suurimmalla osalla väestöä sellaiseen ole edes mahdollisuutta.

Näen maamme tulevaisuuden hyvin synkkänä. Olemme irtautuneet puolueettomuudesta jo kauan sitten. Toki puolueellisuudella on etunsa koska siltä odotetaan saatavan apua kriiseihin. Tällä on kuitenkin hintansa koska samaan aikaan ei voi olla puolueeton ja liittoutunut.
Olen sellaisia väitteitä nähnyt mutta ne ovat utopiaa.

Voimme arpoa voittaako tulevan sodan Nato vaiko Venäjä.
Varmaa kuitenkin on että sotaa tullaan käymään myös meidän maaperällämme. Kukaan ei sitä halua myöntää eikä edes ajatella.

32

693

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itse muutan, ainakin kesäkuukausiksi kesämökkiin asumaan, remontoin sitä ainakin niin että uuden hyvin varaavan kaminan sinne asennan ja villat on jo ullakolle asetettu, olen pärjäillyt siellä -21C asteen pakkasessa viime jouluna.

      Tuskinpa tuonne korpeen pommeja pudotellaan, vaivaisen 5 talon takia, loput autioituneita rintamamies-taloja.

      • Pelkästään siihen et voi luottaa. Sinulla täytyisi olla joku turvapaikka (kellari) jos toisin kävisi.

        Lähinnä vaarmaan eka olisi Helsinki jossa asun. Meillä on kyllä kivijalassa kellari mutta en jaksa olla itsestäni kauhean huolissaan.

        Olen varautunut muutenkin siihen että jokainen päivä voi olla viimeinen.

        Aamuisin kiitän uudesta päivästä ja sitten eletään niin kuin tähänkin asti.
        Mutta nuorien vanhempien ja heidän lapsensa täytyy tietää mitä he tekevät jos se sota oikeasti Suomen maaperällä alkaa. Mitä tehdä ja mihin mennä.


      • Anonyymi
        taruolento kirjoitti:

        Pelkästään siihen et voi luottaa. Sinulla täytyisi olla joku turvapaikka (kellari) jos toisin kävisi.

        Lähinnä vaarmaan eka olisi Helsinki jossa asun. Meillä on kyllä kivijalassa kellari mutta en jaksa olla itsestäni kauhean huolissaan.

        Olen varautunut muutenkin siihen että jokainen päivä voi olla viimeinen.

        Aamuisin kiitän uudesta päivästä ja sitten eletään niin kuin tähänkin asti.
        Mutta nuorien vanhempien ja heidän lapsensa täytyy tietää mitä he tekevät jos se sota oikeasti Suomen maaperällä alkaa. Mitä tehdä ja mihin mennä.

        No jos joku ydinpommi tulee, niin eipä sille sitten mitään voi, ei mikään kellari auta vaan se on ädjöör sitten!


    • Anonyymi

      Osa näyttää olevan niin pöljää että jo säilykepurkin avaaminenkin on liian vaikeaa, ainakin kun näitä palstoja seuraa.

      • Se on taito joka kannattaisi kyllä opetella. Kyllä ihmiset availevat ko. tölkkejä kaiken aikaa. itsekin syön välillä säilykkeitä vaikka pakkoa ei ole.
        Nykysin osan purkeista saa auki ilman ns. varsinaista purkin avaajaa. Osaan se tarvitaan edellen eikä ole vaikeata.


    • Anonyymi

      Hyvä trolli lätissä Pietarissa varautuu jo tulevA puten Puttelandiassa

    • Anonyymi

      KOIRA!

      AMEN!

      • Sveitsi on puolueeton paskamaa.
        Se ei ole osallistunut Venäjän kauppasaartoon millään tavoin eikä lähettänyt rahaa saatikka aseita Ukrainaan. Ilmankos maalla meneekin nyt huonosti tai hyvin huonosti.


      • Anonyymi
        ViktorAtaman kirjoitti:

        Sveitsi on puolueeton paskamaa.
        Se ei ole osallistunut Venäjän kauppasaartoon millään tavoin eikä lähettänyt rahaa saatikka aseita Ukrainaan. Ilmankos maalla meneekin nyt huonosti tai hyvin huonosti.

        SEn takia Sveitsillä MENEE hyvin.Katso ja tutustu FAKTAAN tietämätön idiotti


      • Anonyymi
        ViktorAtaman kirjoitti:

        Sveitsi on puolueeton paskamaa.
        Se ei ole osallistunut Venäjän kauppasaartoon millään tavoin eikä lähettänyt rahaa saatikka aseita Ukrainaan. Ilmankos maalla meneekin nyt huonosti tai hyvin huonosti.

        Sveitsillä ei myöskään ole Venäjää raja-naapurina, ja matkaa Venäjälle on vähintään yhden NATO maan edestä, olettaen että Ukraina vallattasiin, mutta sen NATO maan lisäksi pitäisi silti vielä mennä myös Itävallan läpi.

        Huomaatko eron?


    • Nniin tai näin niin venäjän resurssit Natoa vastaan ovat olemattomat. Natolla on ydinaseita myös ja muillakin omilla ystävillämme.

      Venäjähän voi syyllistyä ydinaseisiin siksi että ei enää pärjää muuten niin kuin nyt näyttää pelkän Ukrainan kanssa. Ei tule isoa voittoa vaikka olisivat siellä puoli vuotta.
      Venäjänkin aserahat ovat myös asia jota kannattaa miettiä.
      Niin kuin sanottu Putin kertoo voitonpäivänä että hyvin menee ja parempaa luvassa, kansalaiset katsovat jääkaappiaan kun heillä vielä sellainen on eikä sieelä ole mitään niin kuin ennen.
      Ei ulkomaisia tuotteita kuten esim. juusto. Sehän oli menestyvä tuote aikanaan Valiolle ja monet muutkin. Mutta nyt ei ole enää, ainakaan jos vielä niin pian eivät saa edes Fazerin sinistä josta itsekin pidän.

      Pian rupeaa kansa kummaksumaan kun ei mittän enää saa ja putnini lipasi parempaa ja aina vaan parempaa.

      Valveutuneet ihmiset venäjällä muuttavat pois kun ja jos pääsevät.
      Heidän varaansa ei putleri voi paljonkaan laskea.

      • Anonyymi

        Ne on menossa kivikaudelle ilman Valoi juustoa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne on menossa kivikaudelle ilman Valoi juustoa

        Venäjällä on tulossa lisää noita voiton-päiviä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Venäjällä on tulossa lisää noita voiton-päiviä.

        No kovassa näyttää Ukrainan sotakin olevan.


    • Anonyymi

      Ai trolli rupee uhkailee :D

      • Anonyymi

        Hys hys nyt saatana Atamaani.!
        Sveitsistä ei saa puhua.


    • Anonyymi

      Suomi kaipaa revanssia ja saa turpiinsa jälleen kerran.

      • Anonyymi

        Jääkiekossa vai???


      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Niin,kyllä varmaankin sitä sotaa tullaan käymään siellä "MEIDÄN MAAPERÄLLÄ"eli venäjällä.

      • Anonyymi

        Atamanin ennustus on saatanallinen mutta lähempänä kuin koskaan.
        Kaikki uskoo ettei Venäjä maahamme hyökkää. Ei sen uskottu hyökkäävän Ukrainaankaan.
        Meillä on jo nähty tankkeja joissa on USA:n lippuja.
        Nyt saamme sen sodan omalle maaperällemme, se on varmaa.


    • Anonyymi

      Arvontaa kuka sodan Venäjä vs. NATO voittaisi voi helpottaa tutustumalla Ukrainan tilanteeseen.

      Varsin hajanainen joukko Ukranan sotilaita ilman kunnollista koulutusta on pistänyt Venäjän armeijan polvilleen.

      Mitäs luulet kun vastassa on korkeasti koulutettu ja tekninen sotajoukko?

      Toki jos ydinaseisiin mennään, olettaen että Venäjän pommit enää toimii, mikä on kyseenalaista, niin sitten voittajia kenties ei ole.

      Konventionaalisessa taistelussa en usko että kukaan enää pistäisi rahaa vedonlyönnissä Venäjän puolesta; ei edes Putin.

      • Anonyymi

        Putinilla tuskin enää rahaa edes on. Taitaa olla perseauki. 😂


    • Anonyymi

      En varustaudu koska en ole pelkuri. Vain pelkuri varustautuu olemattomiin asioihin.

    • Anonyymi

      Höpöhöpö. Minä litteään maahan uskovana uskon, että myös ajan kulku menee kuten menee. Miksi siis panikoimaan! Sota syntyy silloin, ku sitä vähiten odottaa. Ei silloin, kun sitä eniten pelkää. Eletään siis ilolla onnellista elämää täällä ja lopetetaan typerä panikoiminen!

    • Anonyymi

      Enemmänkin varautuisin Ukrainan Eu jäsenyyteen, sitä mukaan 20milj ihmisen tuloon Euroopan alueelle, etenkin meidän sosiaaliverkoston eli hyvinvointipalveluiden periin ainakin 200000 tuhatta, riittää siihen että järjestelmä hajoaa.

    • Anonyymi

      Totta kirjoitat, vääjäämätön edessä, sekä kiina vs usa

    • Anonyymi

      Viktor! Oletko itse Veli Venäläinen? 🤣

    • Anonyymi

      Ennemmin kannattaa varautua vain kuolemaan niin pääsee vähemmällä pähkäilemisellä.

    • Anonyymi

      Tässä taas yksi pienkone syöksyy elintarviketehtaaseen ja tuhoaa tuotantolaitoksen:
      https://t.me/AmericanExceptionalism/29453
      USA:ssa ja Kanadassa tämä on jo trendi, joka on jatkunut koko alkuvuoden. Yli 30 tehdasta on tuhottu ja USA:n maatalousministeri on pidätetty kotimaisesta terrorismista. Oletko kuullut YLE.n kertovan tuosta pidätyksestä? Miksihän et?

    • Anonyymi

      Nauhan ei joutuisi sotasn edes ikänsä ja henkisten ongelmien vuoksi, tainnut saada aikoinaan vapautuksen sivaristakin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19537
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      75
      6522
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6176
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      98
      5965
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5819
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      100
      5698
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      5123
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4807
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      60
      4170
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3785
    Aihe