Huojentuneena

Edellisellä viestilläni 08.05. sanoin: ”Luulenpa, että minulle ei tule aihetta tulle tänne ennen kuin saan iloita valtiojohtomme päätöksestä maamme Nato-jäsenyyden hakemisesta”. Sitä päätöstä ei ole vielä tehty, eduskunta tekee sen luultavasti maanantaina, mutta päätöksen sisältöhän jo tiedetään: Suomi tulee hakemaan Nato-jäsenyyttä!

Aamupäivällä julkistettiin ja kuultiin televisiostakin Tasavallan Presidentin ja pääministerin yhteinen julkilausuma. Eduskunta tulee sen hyväksymään sellaisenaan. Ainoa puolue sitä kokonaisuudessaan vastustava on varmaan Turtiaisen puolue VKK - lyhenne jääköön sanomatta täysimittaisena . Yksittäisiä vastustajia on varmaan jonkin verran vasureissa, muutama ehkä myös demareissa ja keskustassa, ehkä persuissakin, mutta nyt julkistettu ylimmän valtiojohtomme esitys menee taatusti läpi eduskunnassa, varmaan reippaasti yli 2/3 enemmistöllä.

Täysin varmaa on myös se, että Suomen hakemus tullaan Natossa hyväksymään. Prosessi yleensä kestää aina lähes vuoden tai ylikin, mutta nythän ainakin Iso-Britannia ja USA ovat luvanneet pyrkiä prosessia nopeuttamaan ja ovat luvanneet meille myös turvatakuita prosessin ajaksi.

Hyvin huojentunut nyt olen. Jospa saisin vielä nähdä Nato-jäsenyytemme toteutumisen, jolloin voisin nukahtaa varmana siitä, että jälkipolveni kuten muutkin suomalaiset ovat mahdollisimman vahvassa turvassa!

114

1064

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Jospa saisin vielä nähdä Nato-jäsenyytemme toteutumisen, jolloin voisin nukahtaa varmana siitä, että jälkipolveni kuten muutkin suomalaiset ovat mahdollisimman vahvassa turvassa!"

      Ei sitä voi kukaan varmuudella tietää, mitä turvaa natojäsenyys toisi, vai toisiko mitään.
      Siksi muotoilisinkin tuon tällä tavoin:
      -----------
      Jospa saisin vielä nähdä Nato-jäsenyytemme toteutumisen, jolloin voisin nukahtaa uskoen siihen, että jälkipolveni kuten muutkin suomalaiset ovat mahdollisimman vahvassa turvassa!
      --------------------
      Tuo tietysti siis koskee sinua, ei minua, sillä minä en tiettävästi ole "nukahtamassa" lähivuosina, kun ei tuota ikääkään vielä ole...

      • Joo, asiallinen korjaus Sinulta. Eihän kukaan voi olla etukäteen täysin varma tulevaisuudesta. Täällä ja varmaan muuallakin on nähty, että kovin eri tavoin, erilaisina nähtyinä tosin menneisyyttäkin muistetaan;))

        (Mistähän hemmetin syystä tämä avaukseni on tullut kahtena kappaleena? En ainakaan kahta erikertaa sitä tänne laittanut)

      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        Joo, asiallinen korjaus Sinulta. Eihän kukaan voi olla etukäteen täysin varma tulevaisuudesta. Täällä ja varmaan muuallakin on nähty, että kovin eri tavoin, erilaisina nähtyinä tosin menneisyyttäkin muistetaan;))

        (Mistähän hemmetin syystä tämä avaukseni on tullut kahtena kappaleena? En ainakaan kahta erikertaa sitä tänne laittanut)

        Näin hyvä avaus ja iloinen voisi tulla vaikka kolme kertaa, ei haitannut ketään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin hyvä avaus ja iloinen voisi tulla vaikka kolme kertaa, ei haitannut ketään!

        No, joo - noin kai asia on, ettei avaus juurikaan haitannut ketään, mutta se taitaa johtua siitä, ettei avaaja tällä kertaa alkanut lorsaamaan itsestään ja tekemisistään enempää kuin mollaamaan muita kirjoittajiakaan.
        Nyt sorrun itse siihen, että kirjoitan avaajasta, mutta olenhan vain heikko ihminen minäkin.
        Katsotaan, miten asia etenee...

    • Anonyymi

      Keskusta ilmoitti olevansa yksimielisesti Nato hakemuksen takana, joten epäilysi keskustalaisten lipeämisestä oli väärä, kuten yleensäkin kaikki keskustasta sanomasi.

      Demareillakin taitavat kaikki pysyä ruodussa, jopa Tuomioja on sanonut äänestävänsä liittymisen puolesta, jos saa tehdä sen ilman sitovaa ryhmäpäätöstä.

      Vasemmistoliitosta löytyvätkin (Turtiaisen ohella) ne muutama, jotka edelleen vastustavat Natoa.

    • Tuo presidentin ja pääministerin tiedonanto ei toki mene eduskunnan hyväksyttäväksi, mutta käynnistää varsinaisen esityksen valmistelun, kunhan vielä SDP:kin saadaan lauantaina linjaamaan oman kantansa jäsenyyteen.

      Se varsinainen esitys jäsenyyden hakemisesta käsitellään ulkopoliittisessa valiokunnassa ehkä jo sunnuntaina ja jatkaa tietään hallituksen kautta eduskunnalle. Siellä siitä sitten käydään mahdollisesti jo maanantaina normaali lähetekeskustelu, mikä terminä merkitsee, että esitys käy vielä ainakin kerran valiokunnassa. Mutta tuskin tuossa pallottelussa kovin pitkään menee. Teoriassa itse äänestyskin ehditään järjestämään saman vuorokauden aikana.

      Mainitsemastasi kahden kolmasosan enemmistöstä on puhuttu, mutta tuskinpa sitä tarvitaan hakemusta varten, vaan vasta itse sopimuksen hyväksymiseen, kun sen luonnos on palannut Natosta muutaman kuukauden päästä.

      • Anonyymi

        "...vasta itse sopimuksen hyväksymiseen, kun sen luonnos on palannut Natosta muutaman kuukauden päästä."

        Voisiko olettaa, että siinä luonnoksessa voisi olla jotain sellaista, jota eduskunta ei voisi hyväksyä, vai tuleeko luonnos olemaan käytännössä sellainen, että sen läpimeno eduskunnassa on jo etukäteen varma?

      • No, joo - noin kai asia etenee, minä hieman oioin ”mutkia suoremmiksi”. Vaikka asia on minulle äärimmäisen tärkeä, tällaisena vanhuksena en silti ole jaksanut siihen kovin perusteellisesti paneutua. Lopputuleman suhteen emme kai kuitenkaan liene erimielisiä.

      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        No, joo - noin kai asia etenee, minä hieman oioin ”mutkia suoremmiksi”. Vaikka asia on minulle äärimmäisen tärkeä, tällaisena vanhuksena en silti ole jaksanut siihen kovin perusteellisesti paneutua. Lopputuleman suhteen emme kai kuitenkaan liene erimielisiä.

        Tämän tyyppinen ja fundamentaalinen sopimus on niin hyvin pohjustettu, että periaattessa sopimus on tehty, jäljellä on enää pelkkä byrokratia. Varsinaiset ja todelliset neuvottelut on jo käyty. Oikeastaan hakemukseen vastaus on hyvin pitkälle koko sopimus, se on taas ihan eri asia, että miten pitkään neuvottelut itsessään kestää. Natossa ollaan ja riippumatta ryssien mielenosoituksista, tosin ne voi hyvinkin nopeuttaa sopimusta ja sitä joutuvat miettimään. Mutta Nato kutsuu jäseneksi ja sen vuoksi asia on hyvin pitkällä 99,9% jo varma. Tosin Väyrynen uhkaili jo lähtevänsä Brysseliin Naton päämajaan ja ilmoittavansa, että koska Suomessa ei ollut kansanäänestystä, niin Suomen hakemus on laiton ja varmaan sama myös Ruotsin hakemuksessa... Ehkä samalla kertoo Turtiaiselta terveiset, että mikrosirut on loppu, koska ne kaikki on käytetty koronarokotteisiin...

        Onko varmaa, ettei yksikään Naton jäsenmaa asetu poikkiteloin, vaikkapa liittämällä hyväksynnälleen joitain omia ehtojaan?

        "Kroatian presidentti Zoran Milanović kertoi kroatialaismediassa, että maan parlamentin pitäisi estää Suomen Nato-jäsenyys ellei Bosnian ja Hertsegovinan vaalilakia saada ratkaistua. "

        Vaikka tuo ei nyt toteutune, onko varmaa, ettei muutaman kuukauden sisällä ilmaannu jotain vastaavaa ja konkreettisempaa Naton jäsenmaiden suunnalta?

        Varmaa ei ole mikään muu, että venäjän sanelemaan etupiiriin ei kannata jäädä. Mutta hankkia voimaa taakseen, se kannattaa aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaa ei ole mikään muu, että venäjän sanelemaan etupiiriin ei kannata jäädä. Mutta hankkia voimaa taakseen, se kannattaa aina.

        "hankkia voimaa taakseen, se kannattaa aina."

        Saksan kanssa yhteistuumin sotiessamme jäimme kuitenkin häviäjävaltioiksi molemmat.
        Maksettiin sotakorvauksetkin, joita käsittääkseni voittajavaltioihin lukeutuvilta ei edes vaadita nykykäytännönkään mukaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "...vasta itse sopimuksen hyväksymiseen, kun sen luonnos on palannut Natosta muutaman kuukauden päästä."

        Voisiko olettaa, että siinä luonnoksessa voisi olla jotain sellaista, jota eduskunta ei voisi hyväksyä, vai tuleeko luonnos olemaan käytännössä sellainen, että sen läpimeno eduskunnassa on jo etukäteen varma?

        Tuossa joku totesi, että "sopimus on niin hyvin pohjustettu, että periaatteessa sopimus on tehty". Eli aivan erilainen sopimus kuin Eurooopan unionilla, joiden liittymisneuvotteluissa jokainen jäsenyyttä hakenut valtio on vääntänyt poikkeuksia mitä pienemmistä asioista.

        Suomalaisittain suurimmat asiat, jotka voisivat saada osan kansanedustajista vastustamaan sopimusta, olisivat ydinaseiden ja tukikohtien pystyttäminen tänne, mutta käsittääkseni se sopimuspohja antaa jokaiselle jäsenvaltiolle mahdollisuuden päättää noista asioista itse senkin jälkeen, kun sopimus on hyväksytty. Jos olisi kysymys EU:n puolustusliitosta, esimerkiksi Ruotsi joutuisi neuvottelemaan etukäteen siitä, saavatko heidän sotilaansa pitää pitkää tukkaa ja käyttää nuuskaa.

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        "Suomalaisittain suurimmat asiat, jotka voisivat saada osan kansanedustajista vastustamaan sopimusta, olisivat ydinaseiden ja tukikohtien pystyttäminen tänne, mutta käsittääkseni se sopimuspohja antaa jokaiselle jäsenvaltiolle mahdollisuuden päättää noista asioista itse senkin jälkeen, kun sopimus on hyväksytty."

        OK.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko varmaa, ettei yksikään Naton jäsenmaa asetu poikkiteloin, vaikkapa liittämällä hyväksynnälleen joitain omia ehtojaan?

        "Kroatian presidentti Zoran Milanović kertoi kroatialaismediassa, että maan parlamentin pitäisi estää Suomen Nato-jäsenyys ellei Bosnian ja Hertsegovinan vaalilakia saada ratkaistua. "

        Vaikka tuo ei nyt toteutune, onko varmaa, ettei muutaman kuukauden sisällä ilmaannu jotain vastaavaa ja konkreettisempaa Naton jäsenmaiden suunnalta?

        EI ASETU
        teoreettinen uhkailu salassa aiheuttaa USAn kommentin
        Jos serbia hyökkää kroatiaan
        annamme apua

        Ajattelin lähettää villasukkia

        sen jälkeen kroaatti on hiljaa

    • Anonyymi

      Hakemuksen Natoon tule varmasti näkemään Herra Kapi ja luulen, että myös jäsenyyden. Hieno päätös hienolta Presidentiltä ja upealta Pääministeriltä, molemmat on rautaa ja timanttia. Ei nuo amerikkalaiset näköjään jääneet nyhräämään, jo huomenna nähdään USAN tankkauskone ja A-10 Warhog rynnäkkökonetta Suomen taivaalla! Sinällään pieneltä näyttävä ele, mutta taas sitä kautta vahva, että meillä ei tankkauskoneita ole, mutta näyttää siltä, että niitä voisi olla kuitenkin meidän käytössä. Oli tänään läpi maailman levinnyt uutinen ja ainoastaan kahdessa maassa negatiivisiä kommentteja, toinen tietysti ryssä ja toinen Pohjois-Korea, tosin siellä ensimmäinen koronatapaus ja olivat sulkeneet rajat;-)) Tekisi mieli kysyä, että miksi? Ei sinnen ennenkään kukaan ole halunnut.
      Mutta oli iloinen päivä Suomelle ja ehkä palstan potilaan lisäksi mustan hatun päivä myös Väyryselle ja Turtiaiselle, ainakin kolme Suomessa vastustaa Natoa, neljättä epäillään vasemmistoliitossa.

      • Anonyymi

        natohan on usan asekaupan lobbausjärjestö, ei muuta ja tietenkin se myös tuo turvaa usan itse tahallaan aiheuttamia kriisejä vastaan, se on selvä. Mutta tämän yhtälön toimintamalli on tässä fakta.
        Samoin usa on käytännössä itse luonut AlQaedan (Osama Bin Laden) kouluttamalla niitä aikoinaan neuvostoliittoa vastaan Afganistanissa, kuin myös isiksen, sen juuret luotiin Irakin sodassa ennen kaikkea vankileireillä kiduttamalla ja häpäisemällä irakilaissotilaita mielin määrin.
        Ukrainan sotakin on osittain Usan luomus, jenkithän tuki laitonta vallankaappausta siellä, koska haistoivat sodan mahdollisuuden Venäjää vastaan , ymmärrettävää, usalle sodat ovat tärkeitä, rauha kauhistus.
        Viime vuosina usa on pyrkinyt järjestämään epäsopua myös Kiinan ja Euroopan välillä houkutelemalla meitä Kiinan vastaiseen toimintaan, onneksi vielä siinä onnistumatta. Toki sodan aikaansaamiseksi siellä on yksi valttikortti jäljellä, Taiwan.
        Pohjoiskorea on myös hyödyllinen idiootti usalle, usa on joutunut aika ajoin jopa viemään viljaa sinne, ettei vaan tämä hyödyllinen idiootti romahtaisi. Pohjoiskorea pitää hyvin usan asekauppaa yllä Eteläkoreaan ja Japaniin.
        Usa ei ole kenenkään ystävä oikeasti, Suomenkin se näkee potentiaalisena sodankävijänä.

    • Anonyymi

      Hieno, että koet tämän päivän näin hienosti, mutta tämä on hieno päivä Suomelle! Vihdoin ja kyllähän upseerikunta on ollut tämän takana jo vuosikymmenet, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

    • Anonyymi

      JOHNSON JUOPOTTELI työhuoneessaan korona-aikana vaimonsa kanssa ja niin edelleen ja sai 50 punnan sakon kuten vaimokin
      mutta

      KOSKA englannissa on tarkka demokratia herrasväen kähmintäetuoikeus on vakava
      ja Johnson oli lähellä saada potkut tämän mitättömyyden takia
      NYT NATSIPUTIN PELASTI HÄNET ja Johnson on kansallissankari

      ME TUEMME SUOMEA JA RUOTSIA JOHSONIN JOHDOLLA
      https://iuvmpress.news/johnson-we-will-support-sweden-and-finland-in-case-of-attack/

    • Anonyymi

      Sinä näet Nato-jäsenyyden toteutumisen ja myös sinun lapset. Kyllä tämä asia on jo päätetty ja enää lyhyen ajan kysymys. Se mikä minua ilahduttaa on se, että Väyrynen näkee saman, mutta hän ei ilahdu yhtään..

    • Tämä avaukseni oli tippunut jo toisen sivun hännille. Etusivulla on vielä tämän ”kaksoiskappale”, joka tuli minulta vahingossa enkä ole sillä viestitellyt, joten jatkan tällä tarkoittamallani avauksellani:

      Parhaassa tapauksessa maanantaina jätämme jäsenhakemuksemme Natolle. Voi se hakemuksemme jättäminen mennä päivää, pariakin myöhemmäksi, kun se vaatii eduskunnan käsittelyn ja hyväksymisen ja arvatenkin se jäsenyyttä vastustava vajaa kolmannes pitkittää päätöstä turhilla, ylipitkillä puheenvuoroilla. Ruotsi saattaa olla hakemuksessaan Suomea nopeampi, kun siellä asiasta ei tarvita koko eduskunnan - riksdagenin - hyväksyntää vaan asiassa riittää hallituksen päätös.

      Viimeistään keskiviikkona lähtee hakemuksemme ja kaikki 30 Naton jäsenmaata ovat jo antaneet signaaleja siitä, että osaltaan tulevat hakemuksemme hyväksymään. Tuo käsittelyprosessi eri maissa voi silti kestää niin, että Naton jäsen olemme vasta joskus loppuvuodesta. Jäsenyyttämme voidaan kuitenkin pitää jo varmana.

      Niinpä nyt lähipäivinä keskityn enemmän tänään alkavien jääkiekon MM-kisojen seuraamiseen. Alkulohko B, jossa Suomi pelaa, pelataan Tampereen uudessa upeassa hallissa. Kova on lohko. Suomen vastustajina siinä ovat mm. Ruotsi, Yhdysvallat, Tsekki ja Latvia. Ainakin kaksi noista Suomen täytyisi voittaa, jotta pääsisimme edes puolivälieriin. Tänään, ensimmäisenä vastustajanamme on Norja; matsi on tietenkin meidän voitettava; jos häviäisimme, jatko olisi jopa mahdottoman vaikeaa. No, voitammehan tietysti tuon matsin, joka alkaa tulla tv:sta ”maikkarilta” klo 20.15.

      Kun Nato-jäsenyyttämme ei tarvitse enää jännittää - se on jo varma - niin toivotan jännittäviä ja tuloksen iloisia iltoja ”lätkän” MM-kisoja seuraaville!

      • Olin jostain huomaavinani ennusteen, että hakemuksen jättämistä vastustaisi vain kymmenen kansanedustajaa. Niin tai noin, sellainenkin määrä riittää pitkittämään keskustelua jopa vuorokaudella, mutta epäilen, että heillä motivaatio siihen kuitenkaan riittää, kun kysymyksessä on pelkkä hakemus.

        Jääkiekon MM-kisat eivät minua erityisemmin kiinnosta varsinkaan nyt, kun vielä tuoreessa muistissa on helmikuulta hieno olympiakulta. Suorastaan harmittaa, että se pyyhitään näin nopeasti pois muidenkin maiden lätkäfanien kannattajien mielistä. Mielestäni olympiavuosina ei pitäisi pelata MM-kisoja ollenkaan.

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Olin jostain huomaavinani ennusteen, että hakemuksen jättämistä vastustaisi vain kymmenen kansanedustajaa. Niin tai noin, sellainenkin määrä riittää pitkittämään keskustelua jopa vuorokaudella, mutta epäilen, että heillä motivaatio siihen kuitenkaan riittää, kun kysymyksessä on pelkkä hakemus.

        Jääkiekon MM-kisat eivät minua erityisemmin kiinnosta varsinkaan nyt, kun vielä tuoreessa muistissa on helmikuulta hieno olympiakulta. Suorastaan harmittaa, että se pyyhitään näin nopeasti pois muidenkin maiden lätkäfanien kannattajien mielistä. Mielestäni olympiavuosina ei pitäisi pelata MM-kisoja ollenkaan.

        Tuo olympiakulta oli vielä siinä mielessä mahtava, että ryssä lyötiin siinäkin! Nyt niitä ei enää edes huolittu mukaan, niiden pitäisi opetella käyttäytymään ihmisten tavoilla..

      • Olinkohan liian toiveikas edellä, kun sanoin, että kaikki 30 Naton jäsenmaata ovat jo antaneet signaaleja siitä, että osaltaan tulevat hakemuksemme hyväksymään?

        Nythän Turkin Erdoganilta näkyy tulleen tällaista viestiä:

        https://urly.fi/2CjV

        Siis tällaista: ”Hänen mukaansa "Pohjoismaat ovat kuin "vierastalo terrorijärjestöille"". Hän viittasi etenkin kurdien sissijärjestö PKK:hon ja sen taistelijoihin. Tästä puhuessaan Erdogan viittasi nimeltä kuitenkin Hollantiin ja Ruotsiin, ei Suomeen”.

        No, onneksi ei Suomea siinä maininnut. Eiköhän Erdokan joudu vielä muuttamaan mielipidettään Ruotsinkin osalta.

    • On meillä viisas ja rohkea presidentti! Olette varmaan samaa mieltä, kun luette tämän:

      https://urly.fi/2CmM

      • Vastaakohan Putin puhelimeen? Jos vastaa, niin toivotaan, että ei puhu Niinistöä ympäri.

        Tuo lähinnä kevennyksenä, mutta en kuitenkaan sanoisi, että se puhelu varsinaisesti rohkeutta vaatii, vaikka meitä tavallisia kansalaisia kyllä jännittäisi. Mitä taas puhelun viisauteen tulee, se kuullaan vasta jälkeen päin.

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Vastaakohan Putin puhelimeen? Jos vastaa, niin toivotaan, että ei puhu Niinistöä ympäri.

        Tuo lähinnä kevennyksenä, mutta en kuitenkaan sanoisi, että se puhelu varsinaisesti rohkeutta vaatii, vaikka meitä tavallisia kansalaisia kyllä jännittäisi. Mitä taas puhelun viisauteen tulee, se kuullaan vasta jälkeen päin.

        Jos Niinistön viesti Putinille on, että itsehän kerjäsit ja sinun vika, olisi parempi jättää soittamatta. Jos viesti on, että Suomi päättää itsenäisenä valtiona itse mihin liittyy ja samalla korostaa, että oikeustajuumme ei mahdu venäjän murharetki Ukrainaan, eikä oikeustajuumme mahdu Putinin diktatuuri, niin sitten sopii soittaa.

      • Anonyymi

        Ei uskoisi kenenkään Suomalaisen hienoa presidenttiämme noin herjaavan. Sinähän oletkin Venälänen. Sukusi alkuperäinen nimi on Apanov tai jotakin sinne päin. Joku on netistä poimimansa sukuhistoriasi täälä esittänyt.

      • Anonyymi

        "Mitä minun sukuni tähän kuuluu?"

        Kuuluuhan se tänne koska kun sinun sukusi on todistetusti venäjältä se asettaa nuo sinun Naton vastaiset kirjoituksesi oikeisiin mittasuhteisiin.

        Sinä venäläisenä et haluaisi, että Suomi liittyy Natoon ja siksi olet samassa marginaalisessa viiteryhmässä Anon kanssa joka hänkin on antanut maanpetturimaisia lausuntoja jopa venäjän televisioon jossa on valehdellut ummet ja lammet suomalaisista.

        Mikäli jokin aseellinen kriisi syttyisi venäjän ja Suomen välillle niin sinä olet Anon kanssa ensimmäisenä turvasäilössä ja kriisioloissa maanpetturuudesta tuomittuna ankaraan vankeusrangaistukseen.

    • Tulin vielä piipahtaan vessa reissulla, ja otin samalla pari naukkua.
      Taispa pullo tyhjentyä, niin eiköhän huomiseen sinnitellä että uutta saa.

      • Anonyymi

        Osaatko sanoa, että miksi sinä plagioit palstalla arvostettua nimimerkkiä?

        Onko niin, että kun sinulla ei ole itsellä mitään järkevää sanottavaa niin yrität toisen kirjoittajan nimimerkkiä matkimalla saadaan edes hivenen arvostusta.

        Toisaalta on sanottu, että matkiminen on imartelun korkein muoto ja vain merkittäviä henkilöitä matkitaan. Tällä palstalla olen huomannut, että kaikki merkkikirjoittajat, Kapi, Pystyyn_kuollut, MPP ja Arska ovat joutuneet samantyyppisten matkijoiden kohteeksi.

      • Anonyymi

        Et arvosta eräiden kiinteitä nikkejä kun omasi vaihtuu yhtenään. HO HOO HO HOOOOO.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osaatko sanoa, että miksi sinä plagioit palstalla arvostettua nimimerkkiä?

        Onko niin, että kun sinulla ei ole itsellä mitään järkevää sanottavaa niin yrität toisen kirjoittajan nimimerkkiä matkimalla saadaan edes hivenen arvostusta.

        Toisaalta on sanottu, että matkiminen on imartelun korkein muoto ja vain merkittäviä henkilöitä matkitaan. Tällä palstalla olen huomannut, että kaikki merkkikirjoittajat, Kapi, Pystyyn_kuollut, MPP ja Arska ovat joutuneet samantyyppisten matkijoiden kohteeksi.

        Demareita kehut, niin sosialistein tapaista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demareita kehut, niin sosialistein tapaista

        Tuoko muka on selityksesi? Luuletko, että nikkivarkauksesi nostaisivat jotenkin arvostustasi? Pikemminkin päinvastoin. Tuollainen on tulkittavissa jopa pilkanteoksi.

        HYI, HYI ja vielä kerran HYI!

    • Anonyymi

      Liittolaistemme Puolan ja Hollannin lähettämät panssarivoimat ovat jo kentällä taistelemsssa joukkojemme Ukrainan puolustajien riveissä putinistien kimpussa vastaiskussa

      Der niederländische BMP YPR-765 ist bereits in der Ukraine, zusammen mit dem polnischen T-72M1 wird er die Putinisten vernichten

      VERTEIDIGUNG NACHRICHTEN
      14. Mai 2022, 14 Uhr

    • Onpa todella hieno esitys hienoilta presidentiltämme ja pääministeriltämme tuossa klo 12.50 alkaneessa ja yhä jatkuvassa Ylen uutisten erikoislähetyksessä tv 1:llä! Jos ette ole sitä katsoneet, avatkaa nyt tv:nne, jotta näette edes loppuosan. Kai siitä lyhenne tulee tosin myöhemmin illalla.

      Halusin laittaa tämän tiedotuksen, nyt jatkan vain ohjelman katsomista.

      • Anonyymi

        Oli todella! Ilo katsoa ja heistä voi olla ainoastaan ylpeä!

      • Anonyymi

        Historiallinen päivä Suomelle ja suomalaisille! Venäjän tekemää kansanmurhaa Ukrainassa ei pidä kenenkään sietää ja Kaikkosen sanoin: Haluamme sen, että Suomi ei joudu koskaan sotaan ja vastaus siihen on selvä: NATO!

    • Anonyymi

      Upea päivä ja vielä Suomen lippujen liehuessa, tämä oli paras kunnianosoitus kaatuneille!!!

      • Anonyymi

        Putinistien lipputangoissa liehuvat hakaristiliput, puolitangossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putinistien lipputangoissa liehuvat hakaristiliput, puolitangossa.

        Putleristien lipuissa on nykyään merkkinä ZZ. Saksalla vastaavat oli SS, tehtävä molemmilla on ollut sama: Kansanmurhat.

    • Tuon presidenttimme ja pääministerimme hienon esiintymisen päivällä katsottuani - josta viestitin tännekin jo ohjelmaa katsoessani - täytyy todeta, että oli sdp:lle onnenpotku, kun joutuivat vaihtamaan pääministerin Rinteestä Mariniin!

      Olen ammattiyhdistysmyönteinen, kun itsellänikin on sellaista taustaa muinaisessa ali- ja toimiupseerikunnassa, kerhomme eli 120-jäsenisen paikallisyhdistyksemme hallituksessa ja kaksi kertaa puheenjohtajanakin. Olen myös rauhanturvaajien yhdistyksen - silloiselta nimeltään Sinibarettiliiton - perustajajäsen ja sen hallituksen jäsen. Valiolla ollessani olisin halunnut liittyä Meijeriväen liittoon, mutta ylin johto ei pitänyt sellaista sopivana, kun olisin esimiehenä joutunut samaan liittoon alaisteni kanssa.

      Varmaan Rinne oli hyvä ammattiyhdistysjohtaja, mutta pääministerinä ja puoluejohtajanakin hän oli melko avuton. Iältään tyttärekseen sopiva Sanna oli varmaan saanut nykyiseen tehtäväänsä sopivampaa koulutusta mm. Tampereen kaupunginvaltuustossa, jonka puheenjohtajana hän ehti jo alle ”kolmekymppisenä” toimia useamman vuoden.

      Kyllähän presidenttimme on hyvinkin esiintymiskykyinen, mutta häntäkin parempi siinä on nyt pääministerimme. Mikä sananvalmius, ”ulosanti” hänellä onkaan! Ja monilla kielillä; hänen englantinsakin on jopa sujuvampaa kuin presidentillämme, vaikka aivan erinomaisesti hänkin myös ”enkulla” kuten tietenkin myös ruotsiksi ja luultavasti eräillä muillakin vierailla kielillä esiintyy. Putinin kanssa hän ei kuitenkaan keskustelle venäjäksi eikä Erdoganin kanssa turkiksi;))

      • Anonyymi

        Vaikea löytää nykypolitiikoista parempaa johtokaksikkoa kun Niinistö ja Marin.

      • Oiva__SOTILAS

        Niinistöllä on rutiinit halussaan, ei viisautta, Marinilla ei edes rutiinit.

      • Anonyymi
        Oiva__SOTILAS kirjoitti:

        Niinistöllä on rutiinit halussaan, ei viisautta, Marinilla ei edes rutiinit.

        Ja sinulla ei ole mikään hallussa. Kaikki on lähtenyt lapasistasi. Eritoten älli.

      • Anonyymi

        ..Putinin kanssa hän ei kuitenkaan keskustelle venäjäksi eikä Erdoganin kanssa turkiksi;)).. Presidentin puheluissa on varmaan välissä tulkki, kielenkääntäjä. Viesti menee aina perille.

    • Anonyymi

      Tässä vaiheessa ei vielä tarvita 2/3 ewnemmistöä, mikä hallitus tahansa olisi voinut hakea halutessaan nato jäsenyyttä. 2/3 enemmistö tarvitaan sitten kun natosopimus ratifioidaan eduskunnassa.

      • Anonyymi

        ...unohtui mainita että olisi parasta että ratifiointi siirtyisi seuraavalle eduskunnalle, kansa saisi aidosti sanoa mielipiteensä, demokratia ei voi perustua galluppeihin, vaikka tulos näyttäisi selvälle.
        Joku voi nyt vedota eduskunnan päätöksenteko-oikeuteen tässä, kyllä, olen samaa mieltä, mutta silloin ei pidä vedota kansan tahtoon, kansa ei ole lausunut tästä vielä virallisesti yhtään mitään.

      • Noinko on? Enpä ole asiaan niin syvällisesti perehtynyt, että olisin tiennyt, että hallitus voisi vastoin eduskunnan enemmistön tahtoakin hakea Naton jäsenyyttä. Niin ei kai kuitenkaan olisi koskaan tapahtunut.

        Joten turha spekuloida asialla kun tiedetään, missä nyt mennään: Naton jäsenyyttä tullaan hakemaan koko eduskunnan tuella ja se tuki tulee varmasti eduskunnalta paljon yli 2/3 enemmistöllä. Hienoa, että kaikkien eduskuntapuolueiden enemmistö ymmärtää, mitä nyt on tehtävä maamme ja sen kansalaisten nykyisyyttä ja varsinkin tulevaisuutta ajatellen. No, onhan eduskunnassamme yksi puolue, joka sataprosenttisesti vastustaa Nato-jäsenyyttämme. Onneksemme sillä puolueella on eduskunnassamme vain 1/200-osan edustus;))

        Edelliselle viestilleni tulleista asiallisista vastauksista kiittäen toivotan niiden lähettäjille ja muillekin tämän mahdollisesti lukeville Hyvää Yötä!

      • kapi_ kirjoitti:

        Noinko on? Enpä ole asiaan niin syvällisesti perehtynyt, että olisin tiennyt, että hallitus voisi vastoin eduskunnan enemmistön tahtoakin hakea Naton jäsenyyttä. Niin ei kai kuitenkaan olisi koskaan tapahtunut.

        On tyystin eri asia, ollaanko antamassa hallitukselle lupa hakea jäsenyyttä vai ollaanko hyväksymässä itse jäsenyyttä ehtoineen.

        Esimerkiksi valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Suomen EU-hakemuksen jättämisestä keväällä 1992 hyväksyttiin vain äänin 108–55. Sehän ei ollut lähellekään kahden kolmasosan enemmistöä, eikä sellaista edes vaadittu, koska kysymyksessä ei ollut lakiesitys.

        Sen sijaan äänestys Suomen liittymisestä Euroopan unioniin neuvotellun sopimuksen pohjalta hyväksyttiin syksyllä 1994 eduskunnassa äänin 152–45. Siinä oli kysymys lain hyväksymisestä.

      • kapi_ kirjoitti:

        Noinko on? Enpä ole asiaan niin syvällisesti perehtynyt, että olisin tiennyt, että hallitus voisi vastoin eduskunnan enemmistön tahtoakin hakea Naton jäsenyyttä. Niin ei kai kuitenkaan olisi koskaan tapahtunut.

        Joten turha spekuloida asialla kun tiedetään, missä nyt mennään: Naton jäsenyyttä tullaan hakemaan koko eduskunnan tuella ja se tuki tulee varmasti eduskunnalta paljon yli 2/3 enemmistöllä. Hienoa, että kaikkien eduskuntapuolueiden enemmistö ymmärtää, mitä nyt on tehtävä maamme ja sen kansalaisten nykyisyyttä ja varsinkin tulevaisuutta ajatellen. No, onhan eduskunnassamme yksi puolue, joka sataprosenttisesti vastustaa Nato-jäsenyyttämme. Onneksemme sillä puolueella on eduskunnassamme vain 1/200-osan edustus;))

        Edelliselle viestilleni tulleista asiallisista vastauksista kiittäen toivotan niiden lähettäjille ja muillekin tämän mahdollisesti lukeville Hyvää Yötä!

        Juuri näin. Aktiolla on aina reaktio. Mitä ihmettä venäläinen johto putinin johdolla kuvitteli?

        Ettäkö kaikki katsovat kiltisti sivussa hyökkäys-sotaa ja murhia?

      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        Noinko on? Enpä ole asiaan niin syvällisesti perehtynyt, että olisin tiennyt, että hallitus voisi vastoin eduskunnan enemmistön tahtoakin hakea Naton jäsenyyttä. Niin ei kai kuitenkaan olisi koskaan tapahtunut.

        Joten turha spekuloida asialla kun tiedetään, missä nyt mennään: Naton jäsenyyttä tullaan hakemaan koko eduskunnan tuella ja se tuki tulee varmasti eduskunnalta paljon yli 2/3 enemmistöllä. Hienoa, että kaikkien eduskuntapuolueiden enemmistö ymmärtää, mitä nyt on tehtävä maamme ja sen kansalaisten nykyisyyttä ja varsinkin tulevaisuutta ajatellen. No, onhan eduskunnassamme yksi puolue, joka sataprosenttisesti vastustaa Nato-jäsenyyttämme. Onneksemme sillä puolueella on eduskunnassamme vain 1/200-osan edustus;))

        Edelliselle viestilleni tulleista asiallisista vastauksista kiittäen toivotan niiden lähettäjille ja muillekin tämän mahdollisesti lukeville Hyvää Yötä!

        lyhyesti sanoen, meillä on aina enemmistöhallitukset, siksi hallitukset olisvat voineet milloin tahansa hakea natojäsenyyttä, siksi yleensä on jopa hallitusohjelmaan kirjoitettu lauseke "tämä hallitus ei hae natojäsenyyttä". Tuliko nyt ymmärretyksi?

        Viime aikoina hallitusohjelmiin on kirjattu "Nato-optio", millä on nykytilannetta ennakoiden varauduttu mahdollisuuteen, että maailmanpoliittinen tilanne muuttuu nopeasti niin, että hallituksella on lupa valmistella Nato-jäsenyyttä alkavalla hallituskaudella, vaikka lähtökohta sille onkin kielteinen.

      • Oiva__SOTILAS

        Minulla on iän tuomaa viisautta. Vätätkö Suomen johtoa fasistiseksi?Tyhmä se vain on.

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Viime aikoina hallitusohjelmiin on kirjattu "Nato-optio", millä on nykytilannetta ennakoiden varauduttu mahdollisuuteen, että maailmanpoliittinen tilanne muuttuu nopeasti niin, että hallituksella on lupa valmistella Nato-jäsenyyttä alkavalla hallituskaudella, vaikka lähtökohta sille onkin kielteinen.

        Kaikkonen kommentoi eilen todella hyvin tuota "nato-optiota" ja kertoi, että siksi meillä aloitettiin jo yli kymmenen vuotta sitten kehittämään puolustusvoimia yhteensopiviksi Naton kanssa. Kaikkonen kertoi, että se oli osa Nato-optiota, koska ilman yhteensovittamista optio ei olisi ollut millään mitalla uskottava. Kaikkonen on kyllä ollut enemmän, kuin mies paikallaan ja hoitanut tonttinsa upeasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...unohtui mainita että olisi parasta että ratifiointi siirtyisi seuraavalle eduskunnalle, kansa saisi aidosti sanoa mielipiteensä, demokratia ei voi perustua galluppeihin, vaikka tulos näyttäisi selvälle.
        Joku voi nyt vedota eduskunnan päätöksenteko-oikeuteen tässä, kyllä, olen samaa mieltä, mutta silloin ei pidä vedota kansan tahtoon, kansa ei ole lausunut tästä vielä virallisesti yhtään mitään.

        Kansa on todellakin lausunut virallisesti tästäkin asiasta, se lausuttiin edellisissä eduskuntavaaleissa. Meillä on edustuksellinen demokratia ja on kokonaan toinen asia, että jos poliitikko lupaa ennen vaaleja jotakin, niin se on pelkkä lupaus, ei sitova sopimus. Toisaalta nykyisen hallituksen kannalta tilanteen muuttumisen nopeus on pakottanut monen kansanedustajan tarkistamaan kantaansa ja heidät on valittu edustamaan kansaa ja tekemään parhaansa mukaan Suomen ja äänestäjien etujen mukaiset ratkaistut. Kansanäänestys näin vakavasti asiasta olisi ollut todella typerää ja edes perustuslaki ei tunne sellaista asiaa, kuin kansanäänestys. Mutta toki ymmärrän näkemyksesi, tuo sama selittely jatkuu natovastaisten mantrana vuosikaudet. Muutama kuukausi sitten Niinistö sanoi hyvin, kaiken on mentävä perustuslain mukaisesti ja myös parlamenttaarisesti oikein, hän ei jaksaisi kuunnella vuosikausia Väyrysen selityksiä siitä, että väärin sammutettu.

      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        Noinko on? Enpä ole asiaan niin syvällisesti perehtynyt, että olisin tiennyt, että hallitus voisi vastoin eduskunnan enemmistön tahtoakin hakea Naton jäsenyyttä. Niin ei kai kuitenkaan olisi koskaan tapahtunut.

        Joten turha spekuloida asialla kun tiedetään, missä nyt mennään: Naton jäsenyyttä tullaan hakemaan koko eduskunnan tuella ja se tuki tulee varmasti eduskunnalta paljon yli 2/3 enemmistöllä. Hienoa, että kaikkien eduskuntapuolueiden enemmistö ymmärtää, mitä nyt on tehtävä maamme ja sen kansalaisten nykyisyyttä ja varsinkin tulevaisuutta ajatellen. No, onhan eduskunnassamme yksi puolue, joka sataprosenttisesti vastustaa Nato-jäsenyyttämme. Onneksemme sillä puolueella on eduskunnassamme vain 1/200-osan edustus;))

        Edelliselle viestilleni tulleista asiallisista vastauksista kiittäen toivotan niiden lähettäjille ja muillekin tämän mahdollisesti lukeville Hyvää Yötä!

        Erittäin hauska yksityiskohta on vielä se, että ainoa Nato-jäsenyyttä vastustava puolue on VKK (Valta kuluu Kremelille) ja onneksi se on maailman suurin yhden kansanedustajan puolue, eli siitä ei oppositio juur lisäänny.. Tällä palstalla on ahkerasti yksi heidän edustaja ja kertoo kyllä kaiken VKK (Valta kuuluu Kremlille) puolueen tasosta...:)))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansa on todellakin lausunut virallisesti tästäkin asiasta, se lausuttiin edellisissä eduskuntavaaleissa. Meillä on edustuksellinen demokratia ja on kokonaan toinen asia, että jos poliitikko lupaa ennen vaaleja jotakin, niin se on pelkkä lupaus, ei sitova sopimus. Toisaalta nykyisen hallituksen kannalta tilanteen muuttumisen nopeus on pakottanut monen kansanedustajan tarkistamaan kantaansa ja heidät on valittu edustamaan kansaa ja tekemään parhaansa mukaan Suomen ja äänestäjien etujen mukaiset ratkaistut. Kansanäänestys näin vakavasti asiasta olisi ollut todella typerää ja edes perustuslaki ei tunne sellaista asiaa, kuin kansanäänestys. Mutta toki ymmärrän näkemyksesi, tuo sama selittely jatkuu natovastaisten mantrana vuosikaudet. Muutama kuukausi sitten Niinistö sanoi hyvin, kaiken on mentävä perustuslain mukaisesti ja myös parlamenttaarisesti oikein, hän ei jaksaisi kuunnella vuosikausia Väyrysen selityksiä siitä, että väärin sammutettu.

        En ole erityisen natovastainen, pakkotilanteeseen on ajauduttu EU.n myötä. Edustuksellinen demokratia tarkoittaa myös sitä että merkittävät asiat käsitellään ennen vaaleja, jotta kansa saa sanoa sanottavansa.
        Kansanäänestys näin vakavasta asiasta? mitähän sillä tarkoitat, etkö pysty ottamaan asiaan kantaa vai mitä yrität sanoa? Kyllä enemmistö kansasta pystyy kantansa ilmaisemaan, jos ei pysty, niin myös gallupit ovat myös arvottomia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansa on todellakin lausunut virallisesti tästäkin asiasta, se lausuttiin edellisissä eduskuntavaaleissa. Meillä on edustuksellinen demokratia ja on kokonaan toinen asia, että jos poliitikko lupaa ennen vaaleja jotakin, niin se on pelkkä lupaus, ei sitova sopimus. Toisaalta nykyisen hallituksen kannalta tilanteen muuttumisen nopeus on pakottanut monen kansanedustajan tarkistamaan kantaansa ja heidät on valittu edustamaan kansaa ja tekemään parhaansa mukaan Suomen ja äänestäjien etujen mukaiset ratkaistut. Kansanäänestys näin vakavasti asiasta olisi ollut todella typerää ja edes perustuslaki ei tunne sellaista asiaa, kuin kansanäänestys. Mutta toki ymmärrän näkemyksesi, tuo sama selittely jatkuu natovastaisten mantrana vuosikaudet. Muutama kuukausi sitten Niinistö sanoi hyvin, kaiken on mentävä perustuslain mukaisesti ja myös parlamenttaarisesti oikein, hän ei jaksaisi kuunnella vuosikausia Väyrysen selityksiä siitä, että väärin sammutettu.

        äänestäjien etujen mukaiset ratkaisut? ei, tuo on jostain 50 luvulta, tänä päivänä kansalainen valitsee edustajakseen sen, joka edustaa hänen omaa mielipidettään asioista. Joskus aikoinaan tosiaan kansalaiset olivat kouluja käymättömiä, jopa lukutaidottomia ja valitsivat kylältään edustajan asioihin joita ei itse ymmärrä ja osaa. Niitä aikoja ei enää ole.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kansa on todellakin lausunut virallisesti tästäkin asiasta, se lausuttiin edellisissä eduskuntavaaleissa. Meillä on edustuksellinen demokratia ja on kokonaan toinen asia, että jos poliitikko lupaa ennen vaaleja jotakin, niin se on pelkkä lupaus, ei sitova sopimus. Toisaalta nykyisen hallituksen kannalta tilanteen muuttumisen nopeus on pakottanut monen kansanedustajan tarkistamaan kantaansa ja heidät on valittu edustamaan kansaa ja tekemään parhaansa mukaan Suomen ja äänestäjien etujen mukaiset ratkaistut. Kansanäänestys näin vakavasti asiasta olisi ollut todella typerää ja edes perustuslaki ei tunne sellaista asiaa, kuin kansanäänestys. Mutta toki ymmärrän näkemyksesi, tuo sama selittely jatkuu natovastaisten mantrana vuosikaudet. Muutama kuukausi sitten Niinistö sanoi hyvin, kaiken on mentävä perustuslain mukaisesti ja myös parlamenttaarisesti oikein, hän ei jaksaisi kuunnella vuosikausia Väyrysen selityksiä siitä, että väärin sammutettu.

        Kyllä kansanäänestys on kirjattu perustuslain 53. pykälään, mutta siinä ei ole määritelty asioita, joista sellainen on järjestettävä, vaan jos kansanäänestystä suunnitellaan, sitä varten on säädettävä erillinen laki.

        https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L4P53

    • Anonyymi

      Ruotsin demokraatit pitivät jännityksessä eiliseen iltaan asti, mutta nyt Ruotsin Nato-jäsenyys on varma, enää kyse on Suomen ja Ruotsin osalta aikajänteestä. Nato saa kaksi uutta huippu jäsentä joukkoonsa.

    • Anonyymi

      Huomenna 17.5 lähtee Nato hakemus! Siitä tulee yksi tärkeimpiä liputuspäiviä, hetki kakkonen itsenäisyyspäivän jälkeen!

    • Anonyymi

      Kaikkien muiden puolueiden puheenjohtajat piti puheenvuorot, ainoastaan Ano Turtiainen ei kännykältään ehtinyt tai sitten ohjeet Kremlistä puuttui...

      • Anonyymi

        Turtiainen on pudonnut maailman kärryiltä jo ajat sitten, perälauta puuttui.

    • Anonyymi

      171 kansanedustajaa sanoo äänestävänsä KYLLÄ NATOLLE! Aika murskaavan yksimielistä, muutama hörhö sanoo ei, oikeastaan edus-ja kansakunnan pohjasakka äänestää ei.

    • Huh huh! Olihan keskustelu! Siis tuo kolmetuntinen eduskunnan keskustelu Natoon liittymisestämme. Aamupäivästähän se tv:sta tuli, mutta kun minulla oli aamupäivällä muuta, laitoin sen digiboxini tallennukseen ja nyt iltapäivällä sitä sitten katselin. Vähän juoksutellenkin, kun samaahan siinä paljon toistettiin.

      Selväksi kuitenkin tuli, että valtava enemmistö eduskunnasta on presidentin, pääministerin ja hänen johtamansa hallituksen tukena. Vain muutamia edustajia oli enemmän tai vähemmän varauksellisia. Täysin kielteinen vain yksi, kielteinen tietysti samalla myös koko eduskuntaryhmänsä, jonka ainoa edustaja hän on;)) Lieneeköhän hänellä enää tukijoita aikaisemmissa kannattajissaankaan? No, taitaa hänellä olla vielä yksi, tällä palstalla; hän, joka on johtanut taisteluja, arvioinut valtavan määrän ihmisiä jne… joten hänellä on perspektiiviä tuohon historiallisesti tärkeään asiaan;))

      • Anonyymi

        Liturgiaahan nuo puheet pitkälti ovat, mutta onhan ne on pidettävä, historian kirjoihin edustajat haluavat jäädä, siksi yrittävät jotain kuolematonta sanoa.

        Päätös on hyvä ja Putinin reaktio osoittaa, että pelko vastatoimista on turha. Suomen ei tarvitse esittää mitään erityisehtoja, eikähän se edes ole mahdollista, Natoon joko liitytään tai ei. Sijoitetaanko maahamme sitten Nato tukikohtia on pelkkää spekulointia. Harjoitellaan yhdessä, välillä meidän maaperällä, välillä muualla. Nytkin suomalaisia sotilaita on Virossa harjoitukissa, ei se sen kummempaa. Pari viikkoa sitten meillä oli monikansallisten joukkojen harjoitus.

        VKK ja Vasemmistoliitto, tai osa siitä, on taas kerran historian väärällä puolella, aivan kuten vasemmisto oli itsenäisyysäänestyksessämme 1917. Silloin SDP:n lipun alla äänestettiin ymmärtämättä sitä historiallista hetkeä. Nyt joillekuille käy samoin.

      • SOTILASkunnon

        Säikyn arojäniksen tavoin on ymmärtämätön massa syöksymässä päätä pahkaa tuntemattomaan. Kyllä sen normipäällä ymmärtää.

    • Anonyymi

      Ano Turtiainen on löytänyt aukon estää Suomen Nato-hakemus! Anon mukaan taustalla on amerikkalaisen aseteollisuuden salaliitto ja se liittyy myös koronarokotteisiin. Turtiaisen mukaan Suomen Nato-hakemus on näin ollen laiton.
      VKK (Valta Kuuluu Kremlille) puolue tarjoaa myös juridisia palveluita.

      • Anonyymi

        Nyt niille hörhöille on tulossa oma maksullinen tv-kanava Posi-Tv, 100% pelkästään salaliittoa, natovastaisuutta ja Kremlin, ja putlerin ylistystä, halleluja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt niille hörhöille on tulossa oma maksullinen tv-kanava Posi-Tv, 100% pelkästään salaliittoa, natovastaisuutta ja Kremlin, ja putlerin ylistystä, halleluja!

        Siellä kokoontuu kaikki VKKn litteän maan uskovaiset;-))))

      • Anonyymi

        Kolme kirjainta ja viiteryhmä kertoo kaiken VKK ja Turtiainen... Haluaisitko avautua ajastasi soittokunnassa, siis armeijan soittokunnassa, kun harjaannuit siellä sotilaaksi....

      • Anonyymi

        Samaan aikaa toveri Samuel Veli Hihhuli Turtianen hesarissa;-)))

        Maaliskuussa Ylen kannatusmittauksessa 62 prosenttia vastasi kannattavansa Natoa, ja huhtikuussa Helsingin sanomien(siirryt toiseen palveluun) mittauksessa 59 prosenttia.

        Turtiainen väittää haastatelussa, että toisin kuin mielipidemittaukset osoittavat, enemmistö suomalaisista ei kannata Naton jäsenyyttä. Sen sijaan Turtiaisen mukaan Natoon hakemisessa on kyse siitä, että “maata hallitsevat nyt globalistit, joiden pitkäaikainen haave on riistää Suomen itsenäisyys”.

        Myös Turtiaisella koulussa oli uskonto kymppi ja matematiikka nelonen, monella VKK laisella oli sama ja myös Paavo Väyrysellä.

      • Anonyymi

        Mistä "faitteri" minun järkisyyneni tietää. Minä sitävastoin tiedän hänen ällinsä pikku piirteitä myöten. HO HOO, HO HOO!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kolme kirjainta ja viiteryhmä kertoo kaiken VKK ja Turtiainen... Haluaisitko avautua ajastasi soittokunnassa, siis armeijan soittokunnassa, kun harjaannuit siellä sotilaaksi....

        Haluaisitko sinä kertoa meille millaisten harjoitusten kautta sikisit "faitteriksi"? Oliko kyseessä paperisotaharjoitus Kapo? HO HOO, HO HOO!

      • Anonyymi

        Odottelemme edelleen sinun avautumista ajastasi soittokunnassa? Oletko ihan varma, että se oli puolustusvoimien soittokunta? Ette olisi ollut Pelastus Armeijan soittokunnassa torvena?

    • Anonyymi

      Kapi Luokan avaus on ihan siinä siklalla! Melkein kuin Moskva laiva melkein Odessassa. Tosin se Moskva laiva oli sellainen hybridisotalaiva, vähän kuin ryssien peskukonetankki, Moskva laivan pystyi muuttamaan sukellusveneeksi kääntämällä sen ympäri. Oli siinä yleisö ihmeissään!

    • Anonyymi

      Pekka Toveri heittää sarkastiseen tyyliinsä hyvän läpän venäläisten tavoitteista Iltalehdessä:

      VENÄJÄN armeijan tähänastiset saavutukset tiivistää omalla koruttomalla tyylillään sotaa tarkasti seurannut kenraalimajuri evp. Pekka Toveri, pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö.

      – Ukrainan romurautamarkkinoiden kyllästäminen?, Toveri kysyy sarkastisesti.

      Venäjän on kerrottu menettäneen merkittävän osan panssariaseistaan Ukrainan maanteille ja kyliin.

      • Anonyymi

        Pekka Toveri on kyllä terävä kaveri ja hyvin tuntee ryssien tavat ja systeemit.

    • Anonyymi

      Turtiaisen mukaan koronahysterian lietsomisen taustalla on uuskommunismi. Kaikki muut kansanedustajat tyrmäsivät Turtiaisen... Maaseuduntulevaisuudessa:

      Kansanedustajat tyrmäsivät yhtenä rintamana Ano Turtiaisen koronapuheet
      Turtiaisen mukaan koronahysterian lietsomisen taustalla on "uuskommunismi"

    • Anonyymi

      Natopäivän kunniaksi Kapi luokan tunnustus! Onnittelut Herra Kapi! Kun olemme kohta Natossa, niin voitte tehdä Natoluokan avauksia!

      • Anonyymi

        Ei se lerppakulli nyt ehdi, sillä on surua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se lerppakulli nyt ehdi, sillä on surua.

        Natovastaisella pula-ajan trollilla mustan hatun päivä;-))) Älä välitä, kyllä se päivä vielä paistaa ja sinun känkkäränkkä helpottaa. Ota taas Hota-pulveria suppona, ei se auta, mutta näet taas värejä;-))))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natovastaisella pula-ajan trollilla mustan hatun päivä;-))) Älä välitä, kyllä se päivä vielä paistaa ja sinun känkkäränkkä helpottaa. Ota taas Hota-pulveria suppona, ei se auta, mutta näet taas värejä;-))))

        Sinulla näemmä viiraa pahan kerran?

        Älä kuitenkaan kompastu noihin hymiöihin.

    • Anonyymi

      Äänestys on kohta ja Turtiainen häviää sen niin nöyryyttävästi, mutta Turtiainen on tottunut saamaan pataansa eduskunnassa, Marin jo veteli korville vähän aikaa sitten ja Turtiaisen kalju hehkui punaisena!

    • Anonyymi

      Puolueiden kansanedustajista ovat täysin Naton puolesta Kokoomuksen, Kristillisten, RKP:n, Keskustan ja LiikeNytin edustajat.

      Täysin vastaan on yhdenmiehen VKK / Ano Turtiainen.

      Persuissa on Mika Niikko vastaan, muut puolesta. Vihreissä löytyy yksi empijä, joka ei ole kertonut kantaansa, muut puolesta.

      Vastustajia on yksi varma SDP:ssä, ja 7 varmaa Vasemmistoliitossa, jossa kannattaja niin ikään 7. Demareissa löytyy vielä 4 joiden kantaa emme tiedä, Vassareissa kaksi epävarmaa. Vasemmistoliton enemmistö saattaa siis vielä kääntyä Natovastaiseksi.

      Äänestystulos on siis muodostumassa suunnilleen 189-10. Tietystii joku voi äänestää tyhjää, mikä tämmöisessä kysymyksessä olisi outo valinta.. Mustajärven vastaaloitteen vuoksi siis äänestetään. Katsotaan miten äänet menee, saadaanko 190 puolesta

      • Anonyymi

        Hyvin lähelle menee 190, joka tapauksessa 185 - max 10 vastaan ja muutama jättää äänestämättä.

      • Anonyymi

        Hyvin arvioit tuloksen!

      • Anonyymi

        Aivan ei saatu 190 ääntä puolesta, mutta eipä ollut kymmentä vastaankaan. Oliko poissaolijoiden syy kahden vaiheilla keikkuminen, pelko vastaanäänestämisen noloista seurauksista, vaiko ihan todellnen este, sitä ei vielä ole selvillä.

    • Nytpä on tehty se päätös, jota avauksessani kaipasin! Suomi hakee Naton jäsenyyttä! Eduskunnan ylivoimaisella päätöksellä! Asiaa on näköjään käsitelty täällä jo niin, ettei minulla ole enempää sanottavaa.

      Toteutui ainakin se jo aikaisemmin esittämäni toivomus, että saisin vielä nähdä jäsenyyden hakemisen. Hienoa! Toivottavasti saan nähdä vielä senkin, että maamme on Naton jäsen. Se ei ole varmaa. Olen nimittäin jo korkean ikäni mukaisessa kunnossa. Aamupäivällä jouduin kääntymään lenkiltäni, kun huippasi oudosti ja jalat olivat kuin pökkelöt. Kotona sitten mittasin verenpaineeni ja se huiteli 180 lukemissa.

      Kävin lääkärillä ja sain lisää verenpainelääkitystä jota hain apteekista ja huomenna menen labratutkimuksiin. Toivottavasti en joudu sairaalaan. Joutunen tai en, tänne minulla ei varmaan ole asiaa huomenna eikä lähipäivinäkään. Terveystilani tietysti minua nyt huolettaa, mutta huojentunein mielin olen nyt sitä tärkeämmästä asiasta.

      Ei nyt aihetta enempään.

      • Anonyymi

        Natojännityskö on verenpainetta nostanut? Jospa se nyt alenisi kun tiedät tuloksen.

      • Anonyymi

        Tänään on Suomen historian yksi tärkeimmistä päivistä, jätämme vihdoin Nato hakemuksen ja samalla siirrymme lopullisesti ryssän etupiiristä pois. Upeaa päivää Herra Kapi!

      • Anonyymi

        Nato jäsenyys saattaa tulla yllättävän nopeasti, johtava republikaani McConnell arvioi, että USA vahvistaa peräti ennen elokuuta tai viimeistään elokuussa. Kanada ilmoitti, että he ovat ensimmäinen ja he tarvitsee yhden päivän! Turkin iltalypsy saa nopean lopun, Turkilla on ongelmana, että USA ei tällä hetkellä anna varaosia F-16 hävittäjiin Turkille ja taipuvat kohta siististi.

      • KunnonSOTILASalk

        Mahdollisimman päätösvaltaa pitää säilyttää omissa käsissä. Nyt sitä koko ajan annetaan muille, viimeksi Venäjä-mörköä peläten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato jäsenyys saattaa tulla yllättävän nopeasti, johtava republikaani McConnell arvioi, että USA vahvistaa peräti ennen elokuuta tai viimeistään elokuussa. Kanada ilmoitti, että he ovat ensimmäinen ja he tarvitsee yhden päivän! Turkin iltalypsy saa nopean lopun, Turkilla on ongelmana, että USA ei tällä hetkellä anna varaosia F-16 hävittäjiin Turkille ja taipuvat kohta siististi.

        Asia on juuri näin, jäsenyys tulee ennen lumia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asia on juuri näin, jäsenyys tulee ennen lumia.

        VKK:n rivit rakoilevat: Ano Turtiaisen Venäjä-puheet, autoritaarinen johtajuus ja uskonnolliset kannanotot ajavat pois puolueesta
        Kaksi kymmenestä aluevaltuutetusta on eronnut VKK:sta tammikuisten vaalien jälkeen. Ano Turtiaisen mukaan puolueessa on ollut sisäisiä ristiriitoja, mutta ne ovat poistuneet eronneiden mukana.

        Lainaus Hesarista..;-)))))

      • Anonyymi

        Herra Kapi, ryssille piirrettiin se kuuluisa "punainen viiva", sen rajan yli heillä ei ole asiaa, rajan tällä puolen on nyt voimaa oikein todella.

    • Anonyymi

      Herra Kapi, hakemus on nyt jätetty Natolle!!! 18.5 on taatusti tuleva liputuspäivä, tosin myös eilinen olisi liputuspäivän arvoinen 188-8!

      • Nato-maat eivät taida jäsenyyttään liputtaa, saati omia jäsenyyshakemuksiaan ja puolustusvoimien lippujuhla 4. kesäkuuta riittää meilläkin aiheelle. Ehkä jo vuoden päästä puolustusvoimien paraatissa vedetään yhteen salkoon Suomen lipun rinnalle myös Naton kompassilippu, mutta muualla päivää muistetaan vain Suomen lipulla.

    • Anonyymi

      VKK puolueen parasta ennen päiväys meni 2021, kohta menee viimeinen käyttöpäiväkin!

    • Anonyymi

      putler sai bonuksena kaksi kylpypyyhettä kahdesta uudesta Nato-jäsenestä, jos vielä päätyvät jäseniksi, niin putler saa leivänpaahtimen ja kylpytakin, Lavrov on kateudesta vihreä!

    • Edellisellä avauksellani - 10.06. tekemälläni ”Väyrynen on aina Väyrynen” - sanoin, että eiköhän tämä jo riitä minulta tälle viikonlopulle. Ei riittänyt, kun katsoin tv:sta tänään tulleet Kultarantakeskustelut. Näkemäni johdosta täytyi vielä käydä ja teen sen tällä jo 12.05. tekemälläni avauksellani.

      Kyllähän Turkki tekee mutkia Natoon liittymiseemme johtavaan matkaamme, mutta ei se pysty sitä estämään eikä varmaan edes oikeasti halua niin tehdä. Tuo vain esille omia turvallisuusintressejään. Nato tietysti ottaa ne vakavasti, kun Turkki on hyvin tärkeä maa Natolle, varsinkin alueellisena tekijänä sotilasvoimaltaan. Turkin merkitystä lisää vielä se, että maa on ottanut vastaan miljoonia pakolaisia, joista suurin osa on edelleen maassa. Nämä vaikuttimet toi noissa keskusteluissa hyvin esille Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg ja niihin yhtyi myös presidenttimme.

      Kuitenkin molemmat - niin presidenttimme kuin Naton pääsihteeri - olivat varsin vakuuttuneita siitä, että Suomen kuten Ruotsinkin Natojäsenyys tulee toteutumaan. Luultavasti ei niin pikaisella aikataululla, että jäsenyytemme vahvistettaisiin tämän kuun lopulla pidettävässä Madridin kokouksessa, mutta aivan varmasti aikanaan. Olkaamme siis huojentuneita, me kaikki, jotka ajattelemme parasta isänmaamme turvallisuudelle.

      Huomenna nuo Kultarantakeskustelut jatkuvat ja tulevat suorana lähetyksenä tv:sta. Muistakaa katsoa!

    • Anonyymi

      Niinistö on mies paikallaan!

    • Anonyymi

      Enää kuusi maata jäljellä, eli reili 2/3 on jo hyväksynyt meidät, loppu on pikku politikointia ja kepulle tuttua iltalypsyä.

    • Anonyymi

      Eilen Biden allekirjoitti Suomen ja Ruotsin ratifioinnin, olemme käytännössä sotilasliitossa USAn kanssa ja hyvä niin!

    • Anonyymi

      Se on 100% varmaa, että Suomen ja Ruotsin hakemukset hyväksytään, siitä ei ole epäilystäkään. Eilen Sveitsi ilmoitti ostavansa F-35 hävittäjiä, Hollanti ostaa F-35 hävittäjiä lisää, Kreikka ostaa F-35 hävittäjiä ja Kanada ilmoitti tilaavansa F-35 hävittäjiä. Moni muu haluaisi, mutta niitä ei kaikille myydä. Venäläisiä saisivat puoli-ilmaiseksi, mutta niillä ei tee käytännössä oikein mitään ja eivät ole pelote, enemmänkin naurun aihe.

    Ketjusta on poistettu 39 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      101
      1497
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1064
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      976
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      877
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      822
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      654
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe