Uunituoreen uutisen mukaan Venäjä on ottanut käyttöönsä 1960-luvulla valmistettuja ruosteisia romuja, kun muutakaan ei ole ottaa käyttöön.
Heikosti menee, mutta meitä Natottuneessa lännessähän tuo vain naurattaa.
Venäjä ottanut käyttöön uusia romuja
7
80
Vastaukset
- Anonyymi
venäjällä on aivan liikaa aseita.
Toivon todella. että Venäjä jakaantuu moniin noin 10 miljoonan asukkaan valtioihin!
Noista valtioista ei olisi muille maille harmia - Anonyymi
Tuo on juuri sitä disinformaatiota ja trollaus, josta kovasti on varoiteltu.
Ei pidä sortua sellaiseen. Vastustajan aliarviointi ja aivan lapsellisten väitteiden esittäminen on noloa. - Anonyymi
Kyllä niillä on käyttöä tykistössä. Venäjä ei ole käyttänyt tykistöään juuri lainkaan, jos sitä vertaa toiseen maailmansotaan. Valkeasaaressa ja Tali-Ihantalassa v. 1944 suomalaiset saivat niskaansa molemmissa yli puoli miljoonaa kranaattia. Berliiniin venäläiset ampuivat v. 1945 yli miljoona kraattia.
- Anonyymi
Venäjän panssariluvuissa on kaikki tehdyt panssarit mukana. Alkaen T34 mallista nykypäivään. Tuota T34 mallia näkyi vielä paraatissakin.
Ukrainaan viedään kaikki mikä lähtee käyntiin. Putiinin strategia,viedään niin monta panssaria että javeliinit loppuu koko maailmasta. - Anonyymi
200 kilometriä pitkä panssarivaunujen jono on valmiina etenemään Norjan rannikolle ja siitä sitten meren yli Englantiin. Tavoite on poistaa Putinin laajenevaa valtaa vastustavat natsit.
Keulassa ovat voittamattomat Armata-panssarivaunut. Armata-panssarivaunu voi myös ylittää meren siihen asennettujen ponttoonien ja kahden 100 hevosvoimaisen Tohatsu-perämoottorien avulla.
Vapise Englannin kuningashuone. Putin on tulossa ja ottaa Englannin kuninkaan kruunun. Historia toistaa itseään. Wilhelm Valloittaja tuli Ranskasta ja otti tuon himoitun kruunun. Tällä kertaa Putin Valloittaja ottaa tuon kruunun ja se keikkukoon Putinin kullatuilla kutreilla.- Anonyymi
Pohjoisten valtateiden pelastajille töitä tiedossa.
- Anonyymi
Olikohan ne siellä venäjällä onnessaan niistä vanhoista wc pytyistä? Ihmetelleet porukalla että mikä tämä on ja mikä on tuo ruskea raita pohjalla? Ne ei kuitenkaan ymmärrä että miten se toimii kun heillä ei niitä ole siellä takapajulassa.
Ihmettelevätettä kun se on täynnä kakkaa että mitäs ny 😂
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4466462Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1573805Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?992485Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit251969Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1231333Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741263- 671114
- 631085
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te761000- 44983