Venäjä maana ja valtiona on ollut olemassa jo 800-luvulta lähtien, siis noin 1200-vuotta. Miksi Venäjän kansa junnaa edelleen samassa hallitsijaa nöyristelevänä, varastelevana ja muita alistavana orjakansana? Luulisi, että 1200 vuodessa olisi tapahtunut edes jotain kehitystä, mutta ei. Jos parivuosikymmentä näyttäisi, että nyt kehitys kehittyy idässäkin niin eiku sama paska odottaa uran päässä ja vallankumouksen kautta kurjuuteen.
Ei ymmärrä. Jotain täytyy olla venäläisten geeneissä pahasti vialla.
Miksi Venäjä ei kehity?
Anonyymi
0
834
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain687594Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1253022- 1531864
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha671704Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1241536Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1721482- 1321202
- 78879
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko48822- 53784