Stalin nenätti Hitleriä

Anonyymi

Sanotaan, että Natsit olisivat voittaneet NL:n, jos NL ei olisi saanut Amerikalta taloudellista apua.

Ihan turhaa jossittelua. Natsit hävisivät ja sillä sipuli. NL voitti koska oli osannut pelata itselleen apua ja oikeat liittolaiset toisin kuin natsit. Mutta mihin tämä apu perustui? Se perustui siihen, että Stalin sai juoniteltua Saksan yksin syylliseksi sotaan ja sai tällä muut liittoutuneet puolelleen. Stalin nenätti Hitleriä Puolan kysymyksessä. Sopimuksen mukaan Puola jaettiin kummankin "etupiiriin", mutta NL viivästytti omaa miehitystään, jolloin natsit saatiin yksin syylliseksi hyökkäämiselle ja britit tyhmästi julistivat sodan natseja vastaan, mutta ei NL vastaan.

Brittien ansiosta Eurooppa menetti hegemoniansa, joka aloitti kylmän sodan NL:n ja USA:n välille. Stalin voitti sotansa ja nosti NL supervaltojen joukkoon.

Mitä tulee tähän päivään? Venäläiset eivät ole tyhmiä. Jokainen jääkiekkoilijakin sen tietää, että Venäjä on harhauttamisen maailmanmestari. Julkisuuteen annetaan tiettyä kuvaa, kun todellisuudessa tapahtuu jotain ihan muuta.

Toistaako historia itseään? Onko koko Ukrainan sota pelkkää harhauttamista? Julkisuuteen annetaan kuva, että pyrkimyksenä oli marssia Ukrainaan kolmessa päivässä, kun todellisuudessa tarkoitus on sotia pitkään ja aiheuttaa Eurooppaan hyberinflaatio ja taloudellinen taantuma. Venäjän kaupan tyrehtyminen esimerkiksi Suomen kanssa hyödyttää yllättäen Venäjää, mutta ei Suomea. Miksi? Siksi että Venäjä voi myydä sen saman kaasun vaikka Intiaan ja saada jopa paremman hinnan, kun puolestaan Suomi joutuisi jo maantieteellistä syistä johtuen maksamaan paljon enemmän samasta kaasusta jos se tuotaisiin jostain muualta kuin maantieteellisesti lähellä olevalta Venäjältä

0

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

        ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
        Maailman menoa
        72
        2729
      2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

        Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
        Ikävä
        25
        2478
      3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

        Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
        Suomalaiset julkkikset
        42
        2181
      4. Muistan vuosikymmenten takaa

        Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
        Ikävä
        13
        2016
      5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

        Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
        Maailman menoa
        110
        1502
      6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

        Tai muuten huonokuntoinen...
        Ikävä
        167
        1363
      7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

        Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
        Ikävä
        52
        1032
      8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

        Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
        Työpaikat
        28
        984
      9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

        71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
        Terveys
        16
        798
      10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

        Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
        Ikävä
        99
        791
      Aihe