Nyt alkaa näkymään mitä maskisuosituksista lipsuminen saa aikaan.
"Koronaviruksen aiheuttamista kuolemista pitäisi puhua enemmän, katsoo HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen. Ongelmana on hänen mukaansa muun muassa se, että tautiin menehtyneistä vaikeneminen tuottaa ihmisille väärän kuvan pandemiatilanteesta.
– Kuolleisuuden voimakas kasvu on jäänyt vähän pimentoon. Toivoisin aktiivisempaa tilannekuvan seurantaa ja tilanteeseen puuttumista. Jos kuolleiden määrä pysyy tällä tasolla, se on aikamoinen katastrofi, Lehtonen sanoo.
Kevään aikana koronaan on menehtynyt jopa yli 200 henkilöä viikossa. Esimerkiksi 18.4.–1.5. koronavirustartuntaan liittyviä kuolemia kirjattiin THL:n rekistereihin peräti 474 kappaletta. "
https://yle.fi/uutiset/3-12440967
Korona, vaiettu tappaja
9
100
Vastaukset
- Anonyymi
Oikein hyvä aktivointialoitus !
- Anonyymi
Kunhan ihmettelin, että miksi valtavasta kuolleisuudesta ei enää välitetä yhtään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunhan ihmettelin, että miksi valtavasta kuolleisuudesta ei enää välitetä yhtään?
onks sulla tietoa paljonko normivuonna kuolee tavalliseen flunssaa suomessa ? vouhota sen jälkeen vasta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunhan ihmettelin, että miksi valtavasta kuolleisuudesta ei enää välitetä yhtään?
Ihmiset nyt vaan sattuvat kuolemaan jossain vaiheessa. Koronaan, koronan kanssa tai ilman.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
onks sulla tietoa paljonko normivuonna kuolee tavalliseen flunssaa suomessa ? vouhota sen jälkeen vasta
Läheisistäni ei ole vuosikymmenien aikaan kuollut ketään flunssaan, enkä ole edes kuullut kenenkään kuolleen flunssaan. Kai siihenkin joku valmiiksi perussairauksiensa kanssa haudan partaalla keikkuva vli kuolla, ehkä pari, kolme vuodessa?
Kotonaan on kuollut yksi läheiseni ja yksi tuttava. Kummallakaan ei ollut vakavia perussairauksia. Muutama on kertonut että korona oli hirveä tauti, vaikka useimmat ovat siunailleet päässeensä helpolla.
Liki 500 kuollutta kahdessa viikossa on valtava määrä. Lapualaiset olisivat kaikki kuolleet vuodenvaihteeseen mennessä tuolla tahdilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Läheisistäni ei ole vuosikymmenien aikaan kuollut ketään flunssaan, enkä ole edes kuullut kenenkään kuolleen flunssaan. Kai siihenkin joku valmiiksi perussairauksiensa kanssa haudan partaalla keikkuva vli kuolla, ehkä pari, kolme vuodessa?
Kotonaan on kuollut yksi läheiseni ja yksi tuttava. Kummallakaan ei ollut vakavia perussairauksia. Muutama on kertonut että korona oli hirveä tauti, vaikka useimmat ovat siunailleet päässeensä helpolla.
Liki 500 kuollutta kahdessa viikossa on valtava määrä. Lapualaiset olisivat kaikki kuolleet vuodenvaihteeseen mennessä tuolla tahdilla.kausiflunssaan höperö kuolee 10 x määrä vuosittain ja sä ett silloin vouhota ,miksi et ?
- Anonyymi
Eikähän se ole niin , että korona piikkeihin on kuoltu .Luvut nousseet piikitysten jälkeen 🧐👍
- Anonyymi
Vain vahvat selviävät. Lääke maailman liikakansoitukseen, mutta ehkä hivenen liian tehoton siihen hommaan. Maailmassa on kohta 8 miljardia ihmistä. 1700-luvulla arvioitiin ihmisiä olleen alle 1 miljardi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2493750- 583553
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I992952Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk552699Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve1252499Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro352092Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1012031Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva441901Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1141852Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli711209