Jäykkä opettaja

tuore kortillinen

Ajo-opettajalla pitäisi olla myös "pedagogista silmää", ei pelkästään raudanvankat tiedot tieliikennelaista sun muusta ns. konkreettisesta.

Itselläni on nyt ollut kortti vuodenvaihteesta, eli ajokokemusta on kertynyt kohta puolisen vuotta. Näin jälkikäteen autokoulua ajatellessani huomaan, miten ajotuntien tunnelmaan vaikutti itse opettajan persoona (tietenkin).

Nyt kortillisena, itsenäisesti ajaessani mulla ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia liikenteessä. Mutta puoli vuotta takaperin ajotunneilla, kireän opettajan valvovan silmän alla tuskanhiki valui pitkin selkää.

Opettajan pitäisi luoda oppilaaseen itsevarmuutta, ainakin saada oppilas rentoutumaan. Eikä tiuskia jokaisesta pikku mokasta jota autokouluOPPILAS tekee.

Noh, pääasia että autokoulu on nyt kaukana takana, ja kortti on taskussa. Ja ehkäpä "kersanttimaista" opea voi kiittää siitä, että sain inssit ja kirjalliset ekalla läpi :)

12

3411

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mulla oli ainakin viimeiset ajot sellaisia, että autokoulun opettaja kertoi vasta ajotunnin jälkeen virheeni.

    • Mallu N.

      mulle kerrottiin, että ne valmistuu jostaki opettajakorkeakoulusta Hämeenlinnasta ja Turusta ruåttinkiäliset, yliopistosta. Takana oltava vankka auto/liikennealan kokemus ja tähän liittyvä koulutus.
      Bedagogisia ja didaktisia, että psykologisia opintoja tulee kuulemma n. 50 ov. Aika paljon.
      Olin itse asiasta utelias, mutta jääkööt. Työ on kyllä ihan hullun hommaa. En menis silti, vaikkei ei palkassa ollu moittimista. Sais olla pidemmät ajot, ni ehtis tutstuu toisiinsa paree.

      • nyt jo

        pikkuhiljaa herra H noita "tietojasi". Liikenneopettajakoulutukseen pääsemiseksi EI VAADITA auto/liikennealan kokemusta, ellet sitten laske henkilöautolla ajamista sellaiseksi.


      • j-o-r-e

        Mitenkähän nuorilla autokoulu opettajilla voi olla vankka liikennealan kokemus?


      • tunnen H:n

        niin HÄN tuntenee asian, koska on v. 96 lukien toiminut va. ja ammattikorkeakouluissa opettajana ja luennoitsijana, sekä toisen asteen oppilaitoksissa 6-8 v. päätoimisena opena ja jopa kurssien johtajana.
        -Viimeeksi hän oli HAOKK/LOKE:ssa luennoitsijana pari viikkoa sitten.
        -Että näin.
        -Kirjoitin, koska tämä H. ei tahdo enää täällä roskaanne vastailla.
        -Minuakin inhottaa omaan pesänsä paskaajat, maalaiset, moukat, surkimukset, vailla sivistystä ja älykkyyttä.
        -Muut, valtaosa siis, ovat ammattilaisia, sivusta nähneenä totean sen.


      • Keep up
        tunnen H:n kirjoitti:

        niin HÄN tuntenee asian, koska on v. 96 lukien toiminut va. ja ammattikorkeakouluissa opettajana ja luennoitsijana, sekä toisen asteen oppilaitoksissa 6-8 v. päätoimisena opena ja jopa kurssien johtajana.
        -Viimeeksi hän oli HAOKK/LOKE:ssa luennoitsijana pari viikkoa sitten.
        -Että näin.
        -Kirjoitin, koska tämä H. ei tahdo enää täällä roskaanne vastailla.
        -Minuakin inhottaa omaan pesänsä paskaajat, maalaiset, moukat, surkimukset, vailla sivistystä ja älykkyyttä.
        -Muut, valtaosa siis, ovat ammattilaisia, sivusta nähneenä totean sen.

        the good work.


      • Irsto

        Liikenneopettajan koulutus kestää vajaat 1,5vee.Opintoviikkoja kertyy 65 joista pedagogisia 15.Koulutukseen pääsyn edellytykset:abc-kortti,toisenasteen tutkinto (ei vältt. liikennealan), pääsykokeen läpäisy,ei saa olla törkeää liik.rikkomusta viiden vuoden sisällä.d ja e-kortista sekä alan tutkinnoista tai opettajan hommista on hyötyä haettaessa.Pedagogiset opinnot voi suorittaa etukäteen (kasvatustieteiden apro).


    • neiti

      mulla oli kolme eri opettajaa. huomasin niissä kaikissa huimat erot.

      yksi oli ihan mukava, ja sanoi kaikki virheet ja opetti jotain asiaa niin kauan että osasi.

      toinen oli "rento" , välillä ilkeä, ärsyyntyy helposti, ei opeta mitään kunnolla, röhnötti vaan siinä vieressä.

      kolmas oli todella mukava, kannustava, opetti kaiken perin pohjin.

      eniten valitettavasti mua opetti tämä 2 vaihtoehto, siksi mun ajamisesta ei tullut mitään. mua ärsytti mennä ajotunneille, ei ollu mitään fiilistä. se ei kannustanu yhtään ja lykkäs vaan lisätunteja!

      sitten onnekseni muutaman vikan ajotunnin sain ajaa 3:sen kanssa. semmonen vanhempi todella mukava mies, joka jaksoi uskoa muhun ja kannusti. alkoi menemään paljon paremmin ajotunnit. lopulta ajotunnit menivät täydellisesti. se opettajakin sano, että oon kehittyny parin viimesen tunnin aikana hirveesti. ja korttikin tuli heti taskuun:)

      eli siis, jos sinulla on hirveä, epäpätevä ja ilkeä ajo-opettaja, kannattaa vaihtaa sitä! alkaa sujumaan paljon paremmin!

      • opettajaa

        Mullakin oli kolme opettajaa. Yks oli sellainen, että tiesin heti ekasta tunnista, että toi osaa opettaa. Se sanoi asiat just oikealla hetkellä ja oikealla tavalla, niin et mein jakeluun. Se oli kanssa tosi tarkka, huomas ihan kaiken ja aina kun tuli virhe, pysähdyttiin ja katottiin mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Sitten ajettiin ympäri ja otettiin sama kohta uudestaan. Kerran kierrettiin koko tunti yhtä ja samaa korttelia, mikä jo vähän huvitti. Se ei ikinä huutanut, jos mokasi mut epäilen että itsehillintää se kysyi. Negatiivisenkin palautteen se osasi antaa asiallisesti.

        Toisen kanssa ajoin vaan pari kertaa. Sekin opetti hyvin ja oli tosi mukava, mut pari kertaa meinas pinna kiristyä (kuulin änestä), kun se joutui ties monettako kertaa muistuttamaan samasta asiasta. Sit myöhemmin, jos teki virheen, se vaan nauroi.

        Kolmas ope oli hieman kokematon ja tunnit oli enemmän vaan ajelua. Paljon erilaisia tilanteita käytiin läpi ja koko ajan tuntui, että en osaa enkä opi. Siitä huolimatta opin. Piti vaan yrittää ite paljon enemmän. Varsinkin alkuun oli vaikeaa, kun se vaan selitti ihan hirveesti koko ajan, vaikka en pystynyt ollenkaan seuraamaan mitä se sanoi, kun kaikki keskittyminen meni ajamiseen ja sen miettimiseen, ketä pitää väistää seuraavassa risteyksessä jne.


    • ,,,

      Meikällä oli 2 eri opettajaa, täysin erilaiset.

      Toinen oli tietysti se rennompi joka vaan nauroi.
      Ei ollut mitään ongelmia auton kanssa hänen kanssaan ekalla kerralla, jonka jälkeen päättivät vaihtaa vanhan herran ja kaupungin keskustaan.

      En voinut toteuttaa itseäni ollenkaan tämän herran kanssa, se oli todella heikko 2. ajokerta, jonka jälkeen hän ei meinannut päästää minua ulos autostakaan saarnatessaan.

      Tämän jälkeen vaihdettiin taas nuori rento kaveri muutamaksi kerraksi, joka totesi ettei minkäänlaisia ongelmia. Sitten taas vanhaa herraa, jonka kanssa oli edes takaisin huopaamista kunnes nöyrryin ja rupesin ajamaan kuten hän halusi muutamia yksittäisiä poikkeustapauksia poislukien, jolloin hän tarttui rattiin mutta koska tiesin olevani oikeassa riuhtaisin silti tietyn kääntymislinjan ja siitähän hän suuttui.

      Autokoulussa oli se meininki, että rento opetti huonoja ja melkein kaikkia naiskuskeja, vanha jääräpää taas taitavampia kuskeja joiden itsevarmuutta hän yritti estää kaikin keinoin, koska itsevarmuus johtaa nopeuden kasvuun.

      Vasta viimeisillä ajokerroilla kun olin jo pitempään ajanut hänen filosofiansa mukaan hän lopetti ajamisen häiritsemisen ja totesi, että inssi menee läpi leikiten, niinkuin se menikin.

      • Miina

        oli sama opettaja koko ajan. Tuntui aluksi hieman hiljaiselta ja jäykältä, mutta olikin sitten loppujen lopuksi mukava ja huumorintajuinen. Tosin se oli todella tiukka! Ei jostain syystä tehnyt mieli tehdä samoja virheitä uudestaan. Vaikka tulihan sitä sähellettyä ja mokailtua samoja juttuja. Viimesillä tunneilla ajettiin niin, että opettaja kertoi lopputunnista, mitä virheitä tuli tehtyä ja sitten ajettiin reitti uudestaan ja korjattiin virheet.


    • fdsafdas

      Satuitko käymään autokoulusi jyväskylässä kenties? :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7512
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2936
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      77
      853
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe