50 vuotta.Kytäjän kolmoismurhista

Anonyymi

Päivälleen. Muistan sen päivän kuin eilisen. Noin 14 v poikien elämä päättyi karmivalla tavalla. Joka ainoa kerta kun menen siitä ohi tulee tapaus mieleen. Eikä se unohdukkaan koskaan .,,

155

3130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos oikein muistan niin samaan aikaan oli lehtilakko. Uutiset kulki miten kulki.

    • Anonyymi

      Kytäjän kartanon kaunis Kaarina vai kaaleppi, murhien takana?🤔🤔

      • Anonyymi

        Tiedä sitten oikein murhista. Oli enemmänkin siivoustoimenpide.

    • Anonyymi

      Kaikki aikuiset tuon tapahtuman muistavat ja olihan Suomen koko media paikalla. Tosin päivälehdillä oli lakko päällä. Hyvinkään murheelisin tapaus paikallisesti sisällissodan jälkeen. Nyt täällä näkyy jotkut Kaalimaan nokasta tonttinsa ostaneet vinkuvan että asioista puhuvat jotka niistä tietävät. Suomessa on sananvapaus ja sillä sipuli.

      • Anonyymi

        Päivämäärä tullaan tulevaisuudessa muistamaan myös siitä, että eilen jätettiin valtiojohdon ilmoitus NATOn jäsenyyden ehdokkuudesta päivämäärällä 50 vuotta Kytäjän surmista. Tuli yksi kohta lisää paikallishistoriaan. Surmapaikkaa Kytäjän kaalimaan nokassa kysytään edelleen torilla ja paikallishistorian tapaamisissa. Kytäjäntielle tuo kohta näkyy vain hiukan kiviaidasta johtuen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten natoon mahdollinen hakeminen liittyy Kytäjän paikallishistoriaan.Ja se liittyminen on vielä hyvin "kinthaalla".

        Nuo hörhöt nyt yrittävät liittää kaiken tuohon aikoja sitten tapahtuneeseen, jossa muutama nuorisorikollinen pääsi hengestään. Täytyy olla tosi tyhjä elämä, kun muusta ei osata keskustella.

        Aikoinaan jepet tunteneen voin sanoa että olet aivan oikeassa. Valitettavasti homma jäi hiukan kesken. Ja se onkin kuluneiden vuosien aikana maksanut yhteiskunnalle todella paljon.

        Tarkenna.

    • Anonyymi

      Lauantain Ilta-Lehti kirjoitti pitkän jutun Kytäjän kirotusta kartanosta.Jutussa käsiteltiin monia asioita kartanoon liittyen,myös viidenkymmenen vuoden takaisia.Kaikkiaan juttu oli varsin sekava ja sisälsi joukon asiavirheitä Luulisi toimittajan ottavan asioista kunnolla selvää ennen julkaisua. Surmansa saaneista pojista annettiin kuva pikkupojista jotka olivat ehkä hiukan villejä. Herrathan olivat nuorisorikollisia,melko rankalla rikostaustalla.Oli kuoleman tuottamus,pillerikauppaa varkauksia,pahoinpitelyjä rankkaa ilkivaltaa, eläinrääkkäystä ym. Pahasti sanottuna,"yhteiskuntamme ei menettänyt mitään".

      • Anonyymi

        Ei Kaitsu liipaisinta painaessaan tiennyt, ketä ampui. Kysymyksessä ei ollut siis mitättömistä teoista ilman oikeudenkäyntiä langetettu kuolemanrangaistus, vaan sekopään törttöily. Paljolta olisi vältytty, jos Kaitsulla ei olisi ollut asetta. Aseet eivät sovi kaikille. Kaitsukin olisi vielä elossa ilman pyssyjään, ja Kytäjä paljon nykyistä parempi paikka.

        Aseesta olen samaa mieltä. Taustallahan oli pitkäaikainen maalittaminen, niinkuin asia nykyisin ilmaistan. Mopoajelut kylvetyllä pellolla. Karjan päästäminen maantielle ym. koiruutta. Se meni yli sitten noiden kolmen kohdalla. Heidän taustansa olivat ns. epämääräiset. Häiriköintiin olisi poliisi pitänyt hälyttää jo pitkin matkaa.

        Luuletko, että K. W. tiesi menevänsä ampumaan juuri niitä poikia, jotka olivat mainitut kolttoset tehneet? Luuletko, että hän edes tunsi heitä? Jos se oli olevinaan kosto, niin sitten jonkinlainen kollektiivinen kosto. Uhrien syyllistämiseen ei ole senkään takia syytä.

        Oli niin tai näin, niin tuossa tapauksessa osui kohdilleen yhteiskunnan kannalta. Totta kyseessä oli rikos ja ampuja sai tuomion asiasta, joten loppu hyvin siltä osin.
        Kyllä maailmassa tapahtuu jatkuvasti murhia ja muita rikoksia, eikä kaikissa saada edes tekijää aina kiinni. Mikä tämän muka muista erottaa, kun tarvii vielä vuosikymmenten päästä kauhistella ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luuletko, että K. W. tiesi menevänsä ampumaan juuri niitä poikia, jotka olivat mainitut kolttoset tehneet? Luuletko, että hän edes tunsi heitä? Jos se oli olevinaan kosto, niin sitten jonkinlainen kollektiivinen kosto. Uhrien syyllistämiseen ei ole senkään takia syytä.

        Kyllä Vähäkallio tiesi ketä ampui. Tunsi pojat jopa ulkonäöltä. Hän oli aiemmin viikolla jo riidellyt heidän kanssaan kun olivat rällänneet mopolla kartanon nurmikkoa pilalle. Ampumahetkellä tietysti ajatusten on pitänyt olla melko harhaisia. Poliisi epäili heti alusta lähtien oikeaa henkilöä vaikka teki muitakin kuulusteluja asiaan liittyen. Myös paikallisilla oli vahvat epäilyt tekijästä. Ihmetellä vain täytyy, miksi hän säilytti aseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luuletko, että K. W. tiesi menevänsä ampumaan juuri niitä poikia, jotka olivat mainitut kolttoset tehneet? Luuletko, että hän edes tunsi heitä? Jos se oli olevinaan kosto, niin sitten jonkinlainen kollektiivinen kosto. Uhrien syyllistämiseen ei ole senkään takia syytä.

        En luule yhtään mitään. Kerron vain kaikkien tiedossa olevat faktat. Myös asiaa tutkineilla poliiseilla olinämäkin seikat tiedossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aseesta olen samaa mieltä. Taustallahan oli pitkäaikainen maalittaminen, niinkuin asia nykyisin ilmaistan. Mopoajelut kylvetyllä pellolla. Karjan päästäminen maantielle ym. koiruutta. Se meni yli sitten noiden kolmen kohdalla. Heidän taustansa olivat ns. epämääräiset. Häiriköintiin olisi poliisi pitänyt hälyttää jo pitkin matkaa.

        Kaitsu ratkaisi häirikköongelmat Dirty Harryn tapaan magnumilla. Kaitsu 357:lla ja Harry Callahan 44:lla. Kaitsu päätti päivänsä myös 44:lla.

    • Anonyymi

      Onhan siellä murhattu vastakin. Oliko nyt kymmenkunta vuotta sitten, kun sika-työläinen ampui entisen seurustelukumppaninsa, joka myös työskenteli sikalassa.
      Sanottiin murhan olleen ns. mustasukkaisuus rikos, siinä haulikolla kylmättiin entinen kumppani asuntoon.

    • Anonyymi

      1970 luvulla puhuttiin Kaitsun antaneen kuolleen yksinhuoltajaäidille kämpän ns. Ketolan taloista.

      • Anonyymi

        Asumisoikeuden.

    • Anonyymi

      Nyt on autokauppa myyty Laakkosen autokauppa, mitenköhän käy maatalousyhtymän, onko sekin kaupan ?
      Ei tämä Kytäjän projekti ainakaan mikään kultakaivos ole Laakkosille ollut, voisi kuvitella, että tämäkin olisi myynnissä, jos realisoivat yhtiöiden omaisuutta nyt, kun edellinen sukupolvi on poistunut vallan kahvasta.

      • Anonyymi

        Kahteen golfkenttään uponnut rahaa tolkuttomasti kun kaikki on rakennettu vanhojen peltojen päälle. Alkuvaiheissa eivät osakkeetkaan kelvanneet ja asialla vitsailtiin jopa lehtien palstoilla.

        No ei ne kyllä ole kelvanneet vieläkään, ei nykyisin kukaan halua sitoa itseään golf-osakkeella lopun ikää vastikkeen maksajaksi, kun pelioikeuksia voi vuokratakin.
        Suurin osakekuorma taitaa edelleen olla Laakkosilla. Golf-klubi ei kyllä missään taida olla kenellekään tuottoisa busines.

        Golf taitaa tuottaa nykyään senverran että kuivilla pysyy.Autobisnes on kovassa murroksessa ja siinä jatkossa bisnes kusee helposti kintuille.Investointikut ovat hurjat jos aikoo pysyä sähköautojen huolloissa ajantasalla.Yksi suuri haitta ovat vihreät jotka politiikallaan tuottavat autoilijoille ja viljelijöille kovia kustannuksia.Mutta sitten tämä hiekka ja louhinta.Siitähän maatalousyhtymä tulee ottamaan tulevina vuosina hurjat tienistit.Samoin Kytäjärven ja Hirvijärven välisen alueen tontittaminen kesämökeille poikii hillopurkin poikineen. Paikalliset ympäristöihmiset on saunotettu ja syötetty kartanon riistaravintolassa niin moneen otteeseen ettei heistä haittaa ole. Metsiä on parturoitu melko runsaasti viimevuosina joten sieltäkin tuottoja.Ovatko viljelysalueet vuokrattu jollekkin ulkopuoliselle,sitä en tiedä.Kuka esimerkiksi omistaa entisen Karlbergin maat,jotka ainakin vuosikymmeniä sitten kuuluivat Aspialalle. Käykö niin että kymmenen vuoden kuluttua Kytäjärvi on enää pelkkä haiseva lammikko.Järven tilahan on huonontunut vuosi vuodelta.Tuulisella säällä rantaankertyy vaahtoa joka haisee aivan vernissalle ja on saippuaisen liukasta.Kalakanta ja järven pieneliöstö on lähes romahtanut.Mutta onhan se Golf-rata hieno,kyllähän siinä yksi järvi joutaa saastua.

        Tilinpäätöstiedot ei kyllä kerro golfin tuotoista, päinvastoin. Metsät on hakattu, nyt sitten myydään, mitä louhinnasta saadaan. En osaa sanoa onko siinä minkälaiset tuotot, ainakin siitä jää ikuiset arvet luontoon, joten syytä olisi sen puolesta. Tonteilla ei kovin isoja hillopurkkeja korkkailla, ei siitä niin montaa vuotta ole, kun valittivat kiinteistöveroista, kun tonttikauppa ei sujunut suunnitelmien mukaan. Nyt on hinnat laskettu realistisemmalle tasolle, kun on uudet päättäjät puikoissa. Oli niin tai näin, kartanoa ollaan realisoitu pala palalta aina siitä lähtien, kun nykyinen omistajasuku sai kartanon omistukseensa.
        Olisi ollut hienoa, jos kartano olisi päätynyt jollekin oikeasti rikkaalle, joka olisi kyennyt säilyttämään kartano miljöön jälkipolville. Näin ei käynyt ja turha asiasta on enää valittaa valittaa.

        Lukasenko? No joo, lukaisin koko ketjun. Tunteellinen aloitus oli herkästi ärsyyntyviä ja pilkunviilaajia provosoiva ja jatkui rönsyilevänä, runsaasti asiatietoja sisätäen lopulta Laakkosten taloudenpitoon saakka. Savolais-Pohjoiskarjalaisen leuhkasuvun konsernin hyvä tulos on perustunut aina asiantuntevaan rahan porsittamiseen. Nyt autokaupan globaali muutos aiheutti normaalin liikkeen, eli laitetaan autokauppa lihoiksi. Jäljellä on vain maapallon myynyti pieniä kivinä. Se kuivurin takakallioiden louhinta ja myynti rikoksella oli aina härski temppu. Ne muutamat, jotka valittivat, leimattiin unelmoiviksi viherpiipertäjiksi.
        Kyseessä oli kuitenkin sikamainen, voideltujen henkilöiden suostumuksella tehty rikos.
        Louhintalupa oli aluksi myönnetty vain maatalouskäyttöön tulevan rakennusen tontille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Golf taitaa tuottaa nykyään senverran että kuivilla pysyy.Autobisnes on kovassa murroksessa ja siinä jatkossa bisnes kusee helposti kintuille.Investointikut ovat hurjat jos aikoo pysyä sähköautojen huolloissa ajantasalla.Yksi suuri haitta ovat vihreät jotka politiikallaan tuottavat autoilijoille ja viljelijöille kovia kustannuksia.Mutta sitten tämä hiekka ja louhinta.Siitähän maatalousyhtymä tulee ottamaan tulevina vuosina hurjat tienistit.Samoin Kytäjärven ja Hirvijärven välisen alueen tontittaminen kesämökeille poikii hillopurkin poikineen. Paikalliset ympäristöihmiset on saunotettu ja syötetty kartanon riistaravintolassa niin moneen otteeseen ettei heistä haittaa ole. Metsiä on parturoitu melko runsaasti viimevuosina joten sieltäkin tuottoja.Ovatko viljelysalueet vuokrattu jollekkin ulkopuoliselle,sitä en tiedä.Kuka esimerkiksi omistaa entisen Karlbergin maat,jotka ainakin vuosikymmeniä sitten kuuluivat Aspialalle. Käykö niin että kymmenen vuoden kuluttua Kytäjärvi on enää pelkkä haiseva lammikko.Järven tilahan on huonontunut vuosi vuodelta.Tuulisella säällä rantaankertyy vaahtoa joka haisee aivan vernissalle ja on saippuaisen liukasta.Kalakanta ja järven pieneliöstö on lähes romahtanut.Mutta onhan se Golf-rata hieno,kyllähän siinä yksi järvi joutaa saastua.

        Kytäjältä myytiin karja ja mullat pelloista sekä runsaasti metsääkin jo Karmavuon aikana. Laakkonen panee lihoiksi tonttimaat ja kalliot ja loput metsät.
        Sääliksi käy niitä, jotka ostavat järvenrantatontin. Matalan järven pohjassa on tukkien mädät kuoret vuosikymmenten takaa, paksu kerros sianp....a sekä golfkentän myrkyt. Älkää missään tapauksessa menkö lätäkköön uimaan.

        Laakkonen on savoa, ja kirjakielellä Laukkonen.

        Laukkonen lausuttaisiin savolaismurteissa pikemminkin Laokkonen kuin Laakkonen.

        Eipäs. Vaan Luakkonen se on Luakkonen. Ja Kaalimaannokka on Kualimaannokka savoksi. Kyllä jämti on näin. 😂😂

        Eikös Joensuu ole Karjalaa, ei Savoa. Pitäisikö yrittää löytää karjalanmurteen sanoja ?

        Huomoon, ettei näellä palsjtojlla ou montakaa savonmurtee huipputaetajoo. Sukunimmii laasunta männöö sekasi. Eli tietennii Laakkonen on savoks Luoakkone. Kun Laukkosta sanottiin Laakkoseks, se muutti nimesä Laakkoseks. Nuapurj tulj heti kysymää, mitä varte se muutti nimesä Luakkoseks. Sama juttu Kaappistennii kansa.

        Oikein olet huomioinut, mutta syynä on se ettei landelta murteineen ole tänne väkeä muuttanut kuin nimeksi. Harva heistäkin välttää keskustellessaan näitä junttimurteita puheessaan. Jossain kaukana "susirajan" takana asia on päinvastoin.

        Kytäjällä ainakin puolet asukkaista on Karjalasta, koska sodan jälkeen kartanosta otettiin 3000ha maata asutustiloihin, kun Karjalan evakkoja asutettiin kokonainen kylä Kytäjälle.
        Vielä tänäkin päivänä sen näkee siitä, että peltoja ei vuokrata ristiin, vaan alkuperäiset keskenään ja evakkona tulleet keskenään. Kieli on kyllä kaikilla nykyään tätä normaalia ilman vahvoja murteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kahteen golfkenttään uponnut rahaa tolkuttomasti kun kaikki on rakennettu vanhojen peltojen päälle. Alkuvaiheissa eivät osakkeetkaan kelvanneet ja asialla vitsailtiin jopa lehtien palstoilla.

        Australiasta asti tuli 'kenttämestari' valvomaan töitä. 2 tä
        Kaks mittaista kenttää a'15€. Osake 20.000€,nyt sais kolmella tonnilla...
        Järven rannassa kalleimmat kämpät 1,5M€...
        Kyllä Laakkosen suvulla rahat riittää, ei kannata kenenkään huolestua.....
        Yrjön varallisuus 200M€....

        15M€/kenttä..

        Kyllä riittää.Laakkosten tuotot tulevat pääosin itä-suomesta.Metsä-ja lehtibisnes tuo kyllä läskiä leivälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kahteen golfkenttään uponnut rahaa tolkuttomasti kun kaikki on rakennettu vanhojen peltojen päälle. Alkuvaiheissa eivät osakkeetkaan kelvanneet ja asialla vitsailtiin jopa lehtien palstoilla.

        Laakkosten omaisuus on kieroudella hankittu,vanha Laakkonen anto juoppoisännille tilaa vasten rahaa kun tiesi ettei ne pysty maksamaan takaisin niin metsät jäi sille. Ja monelta sitä juomatonta metsää oli vielä vaikka kuinka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laakkonen on savoa, ja kirjakielellä Laukkonen.

        Savoksi se on Luakkonen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laakkosten omaisuus on kieroudella hankittu,vanha Laakkonen anto juoppoisännille tilaa vasten rahaa kun tiesi ettei ne pysty maksamaan takaisin niin metsät jäi sille. Ja monelta sitä juomatonta metsää oli vielä vaikka kuinka.

        Rosvo-Laakkoset....ahneet, kierot, metsät nurin eli luonnontuhoa...huijausta autokaupoissa...uhmaa, itsekehua, paskainen loppu!

    • Anonyymi

      Minäkin muistan, vaikka olin kansakouluiässä. Käytiin aika usein siinä niemessä retkellä ja muutenkin Kytäjän metsissä. Joskus pääsi autolla padolta Herajoelle, nykyään on kaikenlaista porttia tiellä. Viime vuosina olen ajellut maastopyörällä Hirvijärvi-Suolijärvi -suunnalla.

    • Anonyymi

      Aamupostikin innostui paikallishistoriasta kirjoittamaan kokosivun jutun aiheesta. Kyllä paikallishistoriasta tulee kertoa myös "untuvikoille", jotka ensi kerran kuulevat asiasta. Paikalle ensimmäiseksi kutsuttu poliisi kertoi faktaperäisesti asiasta.

      • Anonyymi

        Samaisessa Aapossa oli myös laaja juttu 40 vuotta myöhemmin tapahtuneesta ampumisesta. Toivotaan, että historiasta opitaan. Muutamat täällä tapahtuneet veriteot ovat painuneet kuitenkin täysin unhoon.

        Ja liftarisurmat suunnilleen samoihin aikoihin, 70 luvun alkupuolella. Joten Hyvinkää oli lööpeissä tämän tästä.

        Lisätään listaan Lallunjärven tapahtumat ja Hyvinkäänkylässä tapahtunut iäkkään romani pariskunnan murhat.

    • Anonyymi

      Aapon jutussa joku Kaalimaannokan alueelle muuttanut ei pitänyt siitä että aiheesta puhutaan tai kirjoitetaan. Onkohan kaikille tontteja alueelta ostaneille edes kerrottu veritöistä ennen tonttikauppoja. Kuitenkin juuri tuosta teosta kytäjä tunnetaan Hyvinkään ulkopuolella. Juuri noiden seurauksena on syntynyt golfkentät, soranotot, ylisuuret hakkuut ym. Vähäkallio ei moisiin olisi sortunut ja hänet tunnettiin luontoa säästävänä ja menestyvänä liiketoimissaan.

      • Anonyymi

        Jos uskoo, että paha saa palkkansa, viimeinen puolivuosisata Kytäjällä vahvistaa uskoa suuresti. Koko Kytäjän kartanon ja sitä edeltäneiden tilojen mailla tehty työ on valunut viemäriin sen jälkeen, kun Kai surmasi pojat ja myöhemmin itsensä. Pieni hetki voi muuttaa kaiken. Yritetään ottaa opiksi.

        Kauanko siis asuit alueella?
        Kerropa vaikka vuosista 2018- 2020?
        Kerro, kerro, älä ujostele.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kauanko siis asuit alueella?
        Kerropa vaikka vuosista 2018- 2020?
        Kerro, kerro, älä ujostele.

        Millä alueella? Ja miksi haluat tietää?
        Vuonna 2020 alkoi koronaepidemia. Mitä muuta?
        Miksi ujostelisin tai olisin ujostelematta?

    • Anonyymi

      Tapahtumat ovat valitettavia, joita ei olisi pitänyt tapahtua mutta koska asianomaiset ei ole kertomassa omaa kantaa niin eikö olisi parempi antaa asian olla jo. Varmasti molempien osapuolien omaisetkin näin haluaisi.

      • Anonyymi

        Suomessa on sananvapaus ja paikallishistoria kiinnostaa useita ja se heille tulee sallia. Eihän kukaan mene estämäänkesän aikana lentokentälle ja villatehtaan pihalle eri konsertteihin osallistuvia hyppimästä tai vääntelehtimästä, vaikka eivät itse ole niistä kiinnostuneita. Hyppikööt ja heilukoot siellä jos se heistä hyvältä ja järkevältä tuntuu.

        On sananvapaus, mutta on varmasti hyvä pysyä faktoissa. Myös on älytöntä verrata maksullista tapahtumaa vs. leiriytymistä ja nuotion tekoa yksityiselle maalle, ilman maanomistajan lupaa. Saatikka sitä, että tuhoat viljapeltoa ajamalla mopoilla siellä.
        Siltikään se ei oikeuta ottaa henkeä keneltäkään.

        Vertaus ainakin minulle tuli selväksi, koska molemmista kirjoitetaan paikallislehdessä . Vaatiiko kumpikaan asia älyä on hyvä kysymys. Korvasuojukset tarpeen ainakin toisessa kuulopuheiden mukaan.

    • Anonyymi

      Ei ketjussa mainitut murhat Kytäjällä ole mikään uusi asia. Sisällissodan aikana tapettiin Palkkisillan tilan navettaan ja sen taakse paljon syyttömiäkin. Tämä tulee esille mm. Hyvinkään historian eri kirjoista ja myös perimätietona.

      • Anonyymi

        Viisikymmentä luvun alkuvuosina asui kirkon vastapäätä iäkäs naishenkilö.Hän kertoi että kapinan aikaan neljä miestä ammuttiin siinä rinteessä jossa on nyt teiden risteyksen paikoilla.Olivat kuulemma täysin syyttömiä mihinkään rikoksiin.

        Sattuivat vaan olemaan väärässä paikassa väärään aikaan kun kostonhimoiset iskivät. Kytäjä ja Hyvinkää yleensäkin olivat tuona vuonna 1918 karmeita paikkoja jos huono tuuri kävi. Varsinaiset sotarikolliset olivat jo muualla.

    • Anonyymi

      Aamuposti tänään. Kytäjän surmista on tehty kirja. Niko Jutila on koirjoittanut. Vähäkallion taustat lapsuudesta asti. Myös surmattujen poikien taustat on selvitetty kun sosiaaliviranomaisten pöytäkirjat tulivat julkisiksi 50 vuoden jälkeen. Aapolla pitkä juttu asiasta ja kuvia kartanosta, entisestä kyläkaupasta sekä kaalimaan nokasta. Kehitteillä on elokuva aiheesta. Nyt on hyvä ja viimeinen hetki haastatella henkilöitä jotka muistavat nuo tapahtumat itse kokeneina.

      • Anonyymi

        Kolmenkymmenen kappaleen painos riittää ja filmiä ei kannata tuhlata lainkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kolmenkymmenen kappaleen painos riittää ja filmiä ei kannata tuhlata lainkaan.

        Tuskin elokuvia nykyään filmille tallennetaan. Eiköhän sähköiset härpäkkeet riitä tallenteisiin. Kiinnostus aiheeseen Kytäjä muualla Suomessa on runsasta, kun kuulevat että ollaan Hyvinkäältä, niin Kytäjästä usein kysellään. Näin on ollut usean vuosikymmenen ajan.

        Elokuva siitä kun yksi hullu käy ampumassa muutaman huligaanin telttaansa. Ei sitten muuta keksitty.. Kukahan sitä katsoisi.

        Eihän siinä vain sitä ampumista näytetä vaan kokonaisuus mistä kaikki johtui. Näin se menee kaikissa leffoissa. Voiko joku oikeasti olla..........

      • Anonyymi

        Lehden jutussa oli kuvattu kuuluisa kaalimaannokkakin. Kuvataankohan elokuvan kohtauksia myös tuossa, todellisessa kohteessa?

      • Anonyymi

        Onko elokuva tästä tekeillä? Kuka ohjaa?

        Itse ehdotin Timo Koivusalolle tänä vuonna Kytäjän kartanon tapahtumia leffa-aiheeksi, en ole saanut kommenttia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko elokuva tästä tekeillä? Kuka ohjaa?

        Itse ehdotin Timo Koivusalolle tänä vuonna Kytäjän kartanon tapahtumia leffa-aiheeksi, en ole saanut kommenttia.

        Ehdotus on niin pehmoinen ettei kannata kommentoida.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko elokuva tästä tekeillä? Kuka ohjaa?

        Itse ehdotin Timo Koivusalolle tänä vuonna Kytäjän kartanon tapahtumia leffa-aiheeksi, en ole saanut kommenttia.

        Aamupostissa 30.11. -23 kerrotaan kaikki mitä sillä hetkellä oli tiedossa. Kirjan kirjoittaneeseen Niko Jutilaan ovat kiinnostuneet olleet yhteydessä elokuvatuotannon henkilöstöä nimiä mainitsematta. Lehdessä aiheesta melkein koko sivun juttu ja Kytäjän aihehan on kiinnostanut ihmisiä varsinkin viime vuosikymmeninä.

        Kiinnostanut ihmisiä ? Montaakohan ihmistä tuollainen kiinnostaa, tuskin kovin montaa.

        Kytäjän historiasta eri julminekin vaiheineen on moni ollut jo vuosikymmeniä kiinnostunut paikallisissa tapahtumissa. Harva muu aihe kiinnostaa enemmän. Hyvinkääseuran eri tapahtumat yleensäkin ovat saaneet kiinnostuneita liikkeelle vuosikymmenien ajan.

        Ihmiset jotka ovat murhista kiinnostuneita, tuskin ovat muusta historiasta kiinnostuneita.
        Aina löytyy ihmisiä joita kiinnostaa murhat ja väkivalta.

        Kyllä kaikenlainen paikallishistoria normaaleja ihmisiä kiinnostaa, kuten myös sisällissodan ja talvi-ja jatkosodan osuus Hyvinkään näkökulmasta katsoen. Kaikkia normaaleja kiinnostaa myös Suomen liittyminen Natoon kaikkine vaiheineen, eikä heidän kiinostustaan kukaan normaali ihmettelekään. Aina löytyy ihmisiä joita paikallishistoria kiinnosta ja joitain taas huumeet ja niiden käyttö, sekä siihen liittyvät muut rikollisuudet. Joillekin riittää pitsin nypläys ja se heille sallittakoon ilman asiaan puuttumista.

      • Anonyymi

        Alaluokalle on tehty väkivaltaviihde, aikoinaan oli Roomassa rahvaalle tarjottu väkivaltaviihdettä gladiaattori taisteluja ja muuta lahtausta areenoilla.
        Nykyisin alaluokkaa viihdytetään kertomalla medioissa väkivaltarikoksilla, siinä se juttu on.
        Valveutuneet sivistyneet ihmiset eivät tuollaisesta välitä.

        Nykyään tehdään passiivista väkivaltaa estämällä muiden liikkuminen makoilemalla liikenneväylillä, Kytkeytymällä paksuin kettingein työkoneisiin estäen niiden käyttö ja kaikella muilla tavoin estäen muiden liikkuminen. Näin tämä "väkivallaton" sekalainen porukka estää esim. valveutuneiden sivistyneiden ihmisten liikkumisen ja erilaisen toimimisen. Ääri-ilmiönä he matkivat ns. Ruotsin mallia pilttaen taloja, autoja ym. muiden omistamia ja asuttamia omaisuuksia. Ei siinä kuvitteelista väkivaltaviihdettä tarvita kun nämä "rauhaa rakastavat" aina miestään oikeassa olevat nykyajan kommarit mellastavat. Ovathan he niitä valveutuneita sivistyneitä.

        Nyt on päässyt pakkanen pahemman kerran pipon alle. Ota illalla tuplat niitä mielialalääkkeitä ja koeta ajatella seesteisesti.Jos aamulla vielä ohimoita kiristää,niin hakeudu hoitoon. Nykyään annetaan Hyvinkään sairaalanmäellä sähköhoitoja joista saattaa olla hyvinkin hyötyä.Kokeile ihmeessä jos pillerit ei tehoa.

        No, ainakin yksi täällä tietää kokemuksellaan lääkkeineen, hoitokeinoineen ja mistä kohteesta niitä saa. Kehoittaa jopa ottamaan lääkkeitä tuplana. Lienee mennyt hänellä vuodenvaihteen juhlat pitkäksi. Kannattaisi nyt vain lopettaa juhlinta.

        Ei mennyt juhlista kuula sekaisin. Se on sassaroinut jo vuosia.Aikoinaan mietin ja muistelin noita Kaalimaannokan tapahtumia yökaudet.Asuin silloin siinä Ristikiven kaupan tienoilla ja poliisit kävivät joka talossa kyselemässä.Nappasivatkin siinä Koirajoen varressa asustelleen nuoren kollinkin toviksi rautoihin. Riittävästi kun moisia miettii ja vähäpätöisiä asioita vatvoo niin pakosti siinä alkaa "humeeti sassaroimaan",vai miten se Kalle Päätalo sanoikaan. Mutta onneksi apua löytyy,kuten kirjoitin.Joten suuntaa sinne sairaalanmäelle jos oikein kiristää.

        Kyllä Kalle useammassa kirjassa asian noin ilmaisee Koillismaan murteella. Toisaalta myös on faktana kaikilla tiedossa että sananvapaus on parasta vapaassa demokratiassa. Emme todellakaan kaipaa mitään KGB tai Stasi mallia jossa vain he tiesivät ja määräsivät mistä sai puhua ilman pelkoa että haetaan yöllä talteen.

        KGB ja Stasi. Kyllä nyt tosiaan vaikuttaa siltä että olisi syytä poiketa siellä sairaalalla,kun näyttää menevän puurot ja vellit sekaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Kalle useammassa kirjassa asian noin ilmaisee Koillismaan murteella. Toisaalta myös on faktana kaikilla tiedossa että sananvapaus on parasta vapaassa demokratiassa. Emme todellakaan kaipaa mitään KGB tai Stasi mallia jossa vain he tiesivät ja määräsivät mistä sai puhua ilman pelkoa että haetaan yöllä talteen.

        Aivan totta. Joillekin on vaikeaa tajuta että Suomessa on sananvapaus. Jankuttavat ettei tuosta asiasta saa puhua, mutta itselle mieleisestä skeidasta kylläkin. Hyvin näkyvät tietävän sairaaloiden toiminnat ja käytännöt.Lienevät lamalla sieltä ???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kaikenlainen paikallishistoria normaaleja ihmisiä kiinnostaa, kuten myös sisällissodan ja talvi-ja jatkosodan osuus Hyvinkään näkökulmasta katsoen. Kaikkia normaaleja kiinnostaa myös Suomen liittyminen Natoon kaikkine vaiheineen, eikä heidän kiinostustaan kukaan normaali ihmettelekään. Aina löytyy ihmisiä joita paikallishistoria kiinnosta ja joitain taas huumeet ja niiden käyttö, sekä siihen liittyvät muut rikollisuudet. Joillekin riittää pitsin nypläys ja se heille sallittakoon ilman asiaan puuttumista.

        Historia kiinnostaa aina ja eri paikkakunnilla on kesäisin historiaan liittyviä tapahtumia. Miksi siitä ei saisi olla kiinnostunut? Suomi on vapaa maa ja siitä ovat osaltaan huolehtineet veteraanit. Miksi aihe on joillekin niin vaikea ymmärtää?

      • Anonyymi

        Viime viikolla Aamipostissa jälleen lukijoita kiinnostava juttu aiheesta lähtien talvisodan loppuvaiheesta. Mikä olisikaan alueen tilanne nykyisin jos Kai Väinö Vähäkallio olisi selviytynyt hengissä talvisodasta. Jo vuosikymmeniä sitten Aake Pesonen kirjoitti kirjan aiheesta Kytäjän kartano ja sen omistajat.

      • Anonyymi

        Ketjun loppupäässä joku epäilee ettei kirjaa aiheesta tehdä. Niko Jutila sen teki ja aiemmin Katri lehto on tehnyt useammankin. Että silleen.

    • Anonyymi

      Oikeesti,ketä kiinnostaa jonkin peräkylän tarinat vuosikymmenien takaa. Vetäkää paapat viltti korville siellä hoivakodissa ja kiskokaa unta kuulaan.Aika näyttää ajaneen teistä ohi,boomerit.

      • Anonyymi

        Kuivaa nyt ensin korvantaustasi ja pyydäsitten puhuttelulupaa aikuisilta. Jätä nyt myös vihdoin se henkinen tutti pois käytöstäsi.

    • Anonyymi

      Kytäjän historia kiinnostaa aina. 1550 luvulta lähtien, Kuningas Kustaa Vaasan ajoilta (kruunun) omistus on vaihdellut vuosisatojen ajan. Hyvinkää oli vain muutaman talollisen kylä Vantaan varrella. Nykyinen keskusta oli Kytäjän, Erkylän ja Raalan kartanoiden takametsää ja asutus vähäistä. Historiaa kuitenkin on eri vuosisadoilta ja varhaiset sodatkin ovat koetelleet ison vihan ajoilta asti. Aiheesta löytyy useita kirjoja eri kirjoittajien tekeminä. Miksi jotkut vastustavat asioita jotka ovat faktaa, ei tyhjää höpinää?

      • Anonyymi

        No en ole nähtyt tällä sivustolla yhtäkään kirjoitusta, jossa käsiteltäisiin Kytäjän historiaa, paitsi mitä tuota samaa murhajuttua, mitä aika ajoin täällä ylös nostetaan. Jos yleishistoria yleisesti kiinnostaa, niin ei se tällä palstalla ainakaan missään koskaan näy.

      • Anonyymi

        Onko historia hiukan hakusessa? !550 luvulla ei ollut Kytäjän Kartanoa vaan Nääsin eli Nääsinkylän kartano. Tarkkuutta amatöörit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko historia hiukan hakusessa? !550 luvulla ei ollut Kytäjän Kartanoa vaan Nääsin eli Nääsinkylän kartano. Tarkkuutta amatöörit.

        Tietysti Kustaa Vaasan ajollla kun Ruotsi miehitti Suomea niin melkein kaikilla kohteilla oli ruotsinkielinen nimi. Sitä nimeä oli vielä venäjämvallankin aikana, mutta onneksi eikatujen nimiä täällä vaadittu venäjäksi kuten Helsingissä. Onneksi noista ajoista on päästy eroon ja saadaan vapaassa Suomessa käyttää suomenkielisiä nimiä. Nyt pois pilkun***simisesta jaitse aiheeseen. Mitä muuta kommentoisit Kytäjän historiasta? Kun aiheeseenkin päästiin.

      • Anonyymi

        Hyvinkäällä oli ennen isojakoa kymmenkunta pinta-alaltaan varsin isoa maatilaa, joiden alueet ulottuivat Nurmijärven kirkolta Hausjärven rajalle. Nykyinen Hyvinkään kaupungin keskusta oli näiden hyvinkääläisten talojen takametsää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti Kustaa Vaasan ajollla kun Ruotsi miehitti Suomea niin melkein kaikilla kohteilla oli ruotsinkielinen nimi. Sitä nimeä oli vielä venäjämvallankin aikana, mutta onneksi eikatujen nimiä täällä vaadittu venäjäksi kuten Helsingissä. Onneksi noista ajoista on päästy eroon ja saadaan vapaassa Suomessa käyttää suomenkielisiä nimiä. Nyt pois pilkun***simisesta jaitse aiheeseen. Mitä muuta kommentoisit Kytäjän historiasta? Kun aiheeseenkin päästiin.

        Sen verran peräkylä ettei juuri kommentoitavaa.

        Ei Ruotsi mitään Suomea miehittänyt, olimme yksi <Ruotsin maakunnista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko historia hiukan hakusessa? !550 luvulla ei ollut Kytäjän Kartanoa vaan Nääsin eli Nääsinkylän kartano. Tarkkuutta amatöörit.

        Katri Lehdon kirjasta suora lainaus; "nååsin säterikartano Nurmijärven Kytäjärven kylässä oli se tila minkä Constantin edullisesti osti" sekä myös "Paikkakunnan suomenkielinen kantaväestö on aina käyttänyt nimeä Kytäjä". Katri Lehto tiesi Kytäjän asiat parhaiten ja kirjoitti useamman kirjan aiheesta. Linderien omistuksessa oli myös Mustion kartano, antiikkimessuista kesäisin tuttu ja usean hyvinkääläisen vakiokohde kesäisin. Ei täällä jengi hakusessa faktojen kohdalla ole, mutta nähtävästi eivät näillä foorumeilla viitsi väitteisiin puuttua.

    • Anonyymi

      Kuinka moneen sivutilaa Kytäjän kartano oli jaettu ennen sotia pää kartanon lisäksi.

    • Anonyymi

      Ainakin nämä kolme ulkotilaa: Palkkisilta, Suontaa ja Vanhakylä.

      • Anonyymi

        Mihin sioittuu Kytäjän mailla tuo Suontaan sivutila? Oli myös Karlbergin sivutila.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin sioittuu Kytäjän mailla tuo Suontaan sivutila? Oli myös Karlbergin sivutila.

        Olisiko sama kuin Suopelto?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko sama kuin Suopelto?

        Suopellon alueelle haettiin laajaa kiviaineksen murskauslupaa. Ei ainakaan vielä heltinyt. Olisi pienelle tielle tullut melkoinen rekkaralli entisten lisäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suopellon alueelle haettiin laajaa kiviaineksen murskauslupaa. Ei ainakaan vielä heltinyt. Olisi pienelle tielle tullut melkoinen rekkaralli entisten lisäksi.

        Hittoon ne sorarekat Kytäjäntieltä, kaahaavat kuin viimeistä päivää. Edes jo yksi vakava onnettomuus ei niitä hiljentänyt, . on monen monta läheltä piti tilanteita jo ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hittoon ne sorarekat Kytäjäntieltä, kaahaavat kuin viimeistä päivää. Edes jo yksi vakava onnettomuus ei niitä hiljentänyt, . on monen monta läheltä piti tilanteita jo ollut.

        On hirvittävää kulkea Kytäjäntietä pyörällä, saati jalan. Sorarekkojen ohella ihmishenkiä vaarantavat uuskytäjäläiset asukkaat ja nyt taas golfinpelaajat. Johonkin heillä on kova kiire, vaikka hautaansa ehtii jokainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On hirvittävää kulkea Kytäjäntietä pyörällä, saati jalan. Sorarekkojen ohella ihmishenkiä vaarantavat uuskytäjäläiset asukkaat ja nyt taas golfinpelaajat. Johonkin heillä on kova kiire, vaikka hautaansa ehtii jokainen.

        Just näin.. Uuskytäjäläiset ja golffarit koheltaavat kuin Euroopan omistajat mersuillaan ja bemareillaan. Venäläistä rulettia pelaavat, koskaan ei tiedä milloin taas napsahtaa. Rekoista puhumattakaan.

        Muutama vuosi sitten alkusyksyn hämärtyvässä illassa upea uroshirvi loikki Kytäjäntien viereisellä pellolla. Hiljensimme tietysti vauhtia. Takana tuli joku kiireinen, roikkuen takapuskurissa ja koukkien päästäkseen ohittamaan. Hänen huomionsa ja ärtyisyytensä oli ilmeisesti keskittynyt edessään olevaan hitailijaan. Vasta kun hirvi oli jo lähellä, hän löysi jarrunsa. Onnekseen löysi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On hirvittävää kulkea Kytäjäntietä pyörällä, saati jalan. Sorarekkojen ohella ihmishenkiä vaarantavat uuskytäjäläiset asukkaat ja nyt taas golfinpelaajat. Johonkin heillä on kova kiire, vaikka hautaansa ehtii jokainen.

        Nuo golffarit ovat ärsyttävää minäminä-kusipääsakkia, omassa arvoasteikossani frisbeegolffaajien kanssa alinta kastia.

    • Anonyymi

      Vähälle huomiolle jäi saman vuoden syksyllä tapahtunut tappo Kytäjän Ristikiven kaupan lähellä ollut ampuminen. Kytäjä oli tuolloin hurjan alueen maineessa.

      • Anonyymi

        Silloin alle parikymppinen poika ampui nukkuvan, vuosia perhettään terrorisoineen isänsä. Päätyi vuosia myöhemmin samaan ratkaisuun kuin Vähäkallio

    • Anonyymi

      Päätilan lisäksi on ollut ainakin Vanhakylän,Suopellon,Postin,Palkkisillan,Karlbergin ja Hiivolan ulkotilat.Palkkisilta,Suopelto ja Hiivola on myyty itsenäisiksi tiloiksi 1920 luvulla.

      • Anonyymi

        Missä siaitsee tämä Hiivolan tila.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä siaitsee tämä Hiivolan tila.

        Nykyisen Riihimäen alueella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyisen Riihimäen alueella.

        Missä tarkalleen ottaen Riihimäen alueella?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä tarkalleen ottaen Riihimäen alueella?

        Ihan Hiivolassa. Kolmostien länsipuolella.

    • Anonyymi

      No voi voi ja voi voi.

      • Anonyymi

        Oletko kiinnostunut vai itsestäsi?
        Kotiseudun historia on niin syvältä, vai? Siis sinua evvk muut asiat kuin oma hajusi.

    • Anonyymi

      Kai Vähäkallio syntyi samana päivänä kun hänen isänsä kaatui talvisodassa 10.3.1940....
      Olihan siellä Kartanolla metsää 2000ha, ei siinä muutama tuohen palanen tunnu missään..
      Näin pääsi kuitenkin käymään..

      • Anonyymi

        Vähäkallion aikana oli metsää 8 102 hehtaaria, peltoa 774 hehtaaria ja puutarhaa kaksi hehtaaria!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähäkallion aikana oli metsää 8 102 hehtaaria, peltoa 774 hehtaaria ja puutarhaa kaksi hehtaaria!

        Siis ennen sotia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähäkallion aikana oli metsää 8 102 hehtaaria, peltoa 774 hehtaaria ja puutarhaa kaksi hehtaaria!

        Kyllä nuo isojen maatalojen isännät oli varakkaita jo 100 vuotta sitten, isoisänikin ajoi reilu parikymppisenä omalla autollaan 1920-luvun lopulla, Savossa, tilanomistajan ainoana poikana. Myöhemmin rahaa riitti vielä isälleni, harrasti nuorena mm autokilpailuissa ajamista, kaikilla ei olisi ollut varaa, ja vaihtoi autojaan uusiin kuin tavis vaihtaa sukkia. Mutta oli liian helppo elämä, ei osannut jatkaa tilanpitoa kunnolla, tuhlasi kaiken, myi puuta paljon, nyt elää vanhuksena kurjassa kunnossa kuppaisessa kerrostaloasunnossa. Meikäläisenkin piti mennä nuorena töihin muualle ja sillä tiellä olen.

        Kai Vähäkalliollakin oli Porsche siihen aikaan kun ampui ne pojat.

    • Anonyymi

      Silloinkin oli helluntai jos oikein muistan, niin kuin on tänäänkin.

    • Anonyymi

      Jos tehdään kerran elokuvakin tästä, niin sopiva alku leffassa olisi se, kun kartanonherra Vähäkallio havahtuu nuotioon ja telttaan Kaalimaannokassa, ja lähtee paikalle sekä ampuu nukkuvat pojat. Sen jälkeen havahtuu mitä on tehnyt. Sitten voidaan jatkaa Kai Vähäkallion lapsuudesta/nuoruudesta aina ampumiseen, oikeudenkäyntiin, vankilassaoloon, vapautumiseen sekä itsemurhaan asti. Uskon että olisi menestysleffa, koska asiasta tietävistä on hyvin moni vielä elossa.

      • Anonyymi

        Noista jo unholaan painuvista asioista ei ole tarvetta tehdä elokuvaa tai kirjaa. Uusi aika uudet kujeet. Vanhoja on turha hautoa.

      • Anonyymi

        Yleensä leffaasakin ensiksi kerrotaan alkusyy mikä laukaisee hurjankin reaktion. Tässä mopoporukat ajelee pitkin karjalaitumia ja ajaa lehmät pitkin teitä avoimiksi jäteyistä veräjistä. Näistä ym. kertoivat paikalliset vielä muutama vuosikymmen sitten. Toisekseen myös poliisien arkistot tuolta ajalta voivat ehkä valaista lisää. Myös kirjaamattomat kertomukset sukupolvilta toisille paikallisesti olisi mielenkiintoista puolueettomasti kuultuna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noista jo unholaan painuvista asioista ei ole tarvetta tehdä elokuvaa tai kirjaa. Uusi aika uudet kujeet. Vanhoja on turha hautoa.

        Kirjoja aiheesta on tehty jo useita asian kiinnostavuuden vuoksi. Kun kiinnostusta on riittänyt useaan ketjuun niin kirja-asia on kerrottu jossakin niistä. Setvitään esille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yleensä leffaasakin ensiksi kerrotaan alkusyy mikä laukaisee hurjankin reaktion. Tässä mopoporukat ajelee pitkin karjalaitumia ja ajaa lehmät pitkin teitä avoimiksi jäteyistä veräjistä. Näistä ym. kertoivat paikalliset vielä muutama vuosikymmen sitten. Toisekseen myös poliisien arkistot tuolta ajalta voivat ehkä valaista lisää. Myös kirjaamattomat kertomukset sukupolvilta toisille paikallisesti olisi mielenkiintoista puolueettomasti kuultuna.

        Ja höpö,höpö.Ketä kiinnostaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja höpö,höpö.Ketä kiinnostaa?

        Pitkin ketjua näkyy kiinnostavan. Keitä ovat ne jotka jatkuvasti haluavat esyää aiheesta keskustelun? Mikä onkaan heidän taustansa? Suomi on vapaa maa ja Suomessa on sananvapaus lain sallimissa puitteissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja höpö,höpö.Ketä kiinnostaa?

        Aina syntyy ja muuttaa uusia ihmisiä. Monia heistä saattaa paikkakunnan historia kiinnostaa. Se on kerrottava niin monta kertaa kuin kiinnostusta riittää.
        Nythän on aiheesta ilmestynyt uusi kirja, Niko Jutilan Kytäjän kartanon kolmoissurma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja höpö,höpö.Ketä kiinnostaa?

        Näyttäähän asia sinuakin kiinnostavan "höpö höpö" kun roikut täällä ketjussa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttäähän asia sinuakin kiinnostavan "höpö höpö" kun roikut täällä ketjussa .

        Ei kiinnosta muulla tavoin kuin että olen kurkkua myöten täynnä vuosikymmeniä jatkunutta asian vatvomista. Itse kyllä muistan ja tiedän asian taustat.Asuin tapahtuma-aikaan reilun kilomerrin päässä taopahtumapaikasta, Ristikivessä. Vuosien mittaan on uskomaton määrä paikkansapitämättömiä juttuja kerrottu "tietäjien" taholta. Senverran kuitenkin asia "kiinnosti" että tutustuin Jutilan kirjan aineistoon jonka pohjalta kirja on kirjoitettu.Eipä juurikaan mairittele "kirjailijan" ammattitaitoa. Epätotuuksia ,kuultuja huhuja jopa selkeitä asiavieheitä,omia olettamuksia ilman mitään tietopohjaa. Vuodet ja vuosikymmenet kuluvat.Kai Vähäkallion äiti Katri Lehto ja isäpuoli Simo Lehto ovat poistuneet jo aikapäiviä sitten keskuudestamme. On hyvä ettei tämä Jutilan kyhäelmä kerinnyt heidän luettavakseen. Kaalimaannokan tapahtumat on syytä unohtaa ja jatkaa eteenpäin kirkkain miettein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina syntyy ja muuttaa uusia ihmisiä. Monia heistä saattaa paikkakunnan historia kiinnostaa. Se on kerrottava niin monta kertaa kuin kiinnostusta riittää.
        Nythän on aiheesta ilmestynyt uusi kirja, Niko Jutilan Kytäjän kartanon kolmoissurma.

        Jos kirjan myyntiä yritetään parantaa näillä jutuilla niin aihe pitäisi saada johonkin näkyvään foorumiin. Teosta lienee myöty vähän jos ollenkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kiinnosta muulla tavoin kuin että olen kurkkua myöten täynnä vuosikymmeniä jatkunutta asian vatvomista. Itse kyllä muistan ja tiedän asian taustat.Asuin tapahtuma-aikaan reilun kilomerrin päässä taopahtumapaikasta, Ristikivessä. Vuosien mittaan on uskomaton määrä paikkansapitämättömiä juttuja kerrottu "tietäjien" taholta. Senverran kuitenkin asia "kiinnosti" että tutustuin Jutilan kirjan aineistoon jonka pohjalta kirja on kirjoitettu.Eipä juurikaan mairittele "kirjailijan" ammattitaitoa. Epätotuuksia ,kuultuja huhuja jopa selkeitä asiavieheitä,omia olettamuksia ilman mitään tietopohjaa. Vuodet ja vuosikymmenet kuluvat.Kai Vähäkallion äiti Katri Lehto ja isäpuoli Simo Lehto ovat poistuneet jo aikapäiviä sitten keskuudestamme. On hyvä ettei tämä Jutilan kyhäelmä kerinnyt heidän luettavakseen. Kaalimaannokan tapahtumat on syytä unohtaa ja jatkaa eteenpäin kirkkain miettein.

        Hyvä että saatiin mukaan lisää paikallista tuntemusta. Pari kysymystä aiheesta. Oliko tuolloin Kytäjällä kalanviljelyyn liittyvää asiaa? Toiseksi tekivätkö tuon ajan varhaisnuoriso kiusaa esim. ajelemalla mopoilla ym. pelloilla ja häiriköivätkö muutoin maanviljelyyn liittyvässä asiassa?

        Oli toki. Suolijärvellä kalanviljelylaitos. Etu järven pikku altaissa emokalojen hautomo. Takajärvellä padon yläpuolella verkkoaltaat. Pari sataa metriä lisää Hapulahteen päin alkoi luvallinen kalastusalue. Kalanviljelyslaitoksella toimi asiantuntijana Hikipään Seppo. Kylän pojilla oli mopo monella. Ikäisilläni alkoi tosin olla jo autoja. Paljon oli mopoja Maapirtin kentän reunalla kesäisin ja talvella pirtin pihalla kun Mäkisen Reiska veti nyrkkeily ja painonnosto harkkoja. Hietasen Hessu lentistä ja kartanon metsäteknikko Pohjosen Seppo monia muita lajeja. Kylän pojat eivät viljapelloilla ajelleet, eivätkä myllänneet kartanon nurmikoita toisin kuin nämä kaupungin rikollisen alut. Kaksi veljeksistä poistettiin mutta kolmas jatkaa hihhulointia edelleen silloin kun vapaana on. Järvi oli puhdas, toisinkuin nyt, kun golfradan myrkyt ja lannoitteet valuvat järveen. Elokuun iltana ei ollut lainkaan ihme jos veneen pohjalla köllötti muutama komea kuha. Silloin vain kartanon väellä oli lupa vetää uistinta järvellä. Suurin jonka muistan nähneeni oli reilu kymppi kiloinen jota rokotti moponsarvessa kartanon metsuri Himmanen. Himmanen asusteli silloin kuivurin takana punaisessa torpassaan. Rytkössä opettajana tiukka mutta mukava Patolinna Osku ja Kivisenojalla Tukosen pariskunta. Koulun naapurissa asui Jokisen Alpo, laajasti kunnioitettu kunnallispoliitikkojen. Terveystalolla hääri kätilö Uusitalo. Kartanossa karjakko Paasonen. Kirkon talkkarina Kilpinen. Karlbergin sivutilaa omisti Aspiala, Työnjohtajana Heino. Mmuonamiesperheitä oli reilu kymmenen. Aikoinaan Karlbergissa oli iso eläintarha mutta kun riistanvartija Viren hukkui niin tarha lopetettiin.. Joten tässähän tätä.

        Kiitos hyvästä vastuksesta. Halusin ns. piilokysymyksillä varmistaa että kysymyksessä on faktoja puhuva. Tuo Hikipää varmisti paljon. Aikoinaan ajettiin autolla kalanviljelyslaitokselle ja Hirvijärvelle vievälle tielle suoraan kartanon ohi. Tuo yhteys suljettiin ulkopuolisilta jo kauan sitten. Himmasen talo on purettu ja tilalla on kiviaineksen murskausasema. Totta on myös se että reissuilla Suomessa ihmiset kiinnostuu kun kuuluvat että ole Hyvinkäältä kotoisin. Samoin Helsingin vuosina oltiin aiheesta hyvin kiinnostuneita. Siksi ihmetyttää hyssyttely ja vaikenemiseen vaativat jutut tässäkin ketjussa. Jatkamme samaan tyyliin edelleen lain puitteissa näissä kiinnostavissa paikallishistorian kohdissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kiinnosta muulla tavoin kuin että olen kurkkua myöten täynnä vuosikymmeniä jatkunutta asian vatvomista. Itse kyllä muistan ja tiedän asian taustat.Asuin tapahtuma-aikaan reilun kilomerrin päässä taopahtumapaikasta, Ristikivessä. Vuosien mittaan on uskomaton määrä paikkansapitämättömiä juttuja kerrottu "tietäjien" taholta. Senverran kuitenkin asia "kiinnosti" että tutustuin Jutilan kirjan aineistoon jonka pohjalta kirja on kirjoitettu.Eipä juurikaan mairittele "kirjailijan" ammattitaitoa. Epätotuuksia ,kuultuja huhuja jopa selkeitä asiavieheitä,omia olettamuksia ilman mitään tietopohjaa. Vuodet ja vuosikymmenet kuluvat.Kai Vähäkallion äiti Katri Lehto ja isäpuoli Simo Lehto ovat poistuneet jo aikapäiviä sitten keskuudestamme. On hyvä ettei tämä Jutilan kyhäelmä kerinnyt heidän luettavakseen. Kaalimaannokan tapahtumat on syytä unohtaa ja jatkaa eteenpäin kirkkain miettein.

        Minua taas rupesi kiinnostamaan se, kuinka lyttäät Jutilan kirjan. Kerrot: "Senverran kuitenkin asia "kiinnosti" että tutustuin Jutilan kirjan aineistoon jonka pohjalta kirja on kirjoitettu.Eipä juurikaan mairittele "kirjailijan" ammattitaitoa. Epätotuuksia ,kuultuja huhuja jopa selkeitä asiavieheitä,omia olettamuksia ilman mitään tietopohjaa." Siis tutustuit aineistoon. Oletko tutustunut itse kirjaan. Jutilahan kirjoitti kirjan, ei aineistoa. Minusta on hienoa, että hän keräsi runsaasti monipuolista aineistoa, ja kirjoitti kirjansa siihen perehdyttyään.
        Kerro siis, oletko lukenut kirjan, ja jos olet, anna muutama esimerkki siinä olevista asiavirheistä. Kiitos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kirjan myyntiä yritetään parantaa näillä jutuilla niin aihe pitäisi saada johonkin näkyvään foorumiin. Teosta lienee myöty vähän jos ollenkaan.

        Se on myös äänikirjana, eli monet kuuntelevat sen eivätkä osta. .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minua taas rupesi kiinnostamaan se, kuinka lyttäät Jutilan kirjan. Kerrot: "Senverran kuitenkin asia "kiinnosti" että tutustuin Jutilan kirjan aineistoon jonka pohjalta kirja on kirjoitettu.Eipä juurikaan mairittele "kirjailijan" ammattitaitoa. Epätotuuksia ,kuultuja huhuja jopa selkeitä asiavieheitä,omia olettamuksia ilman mitään tietopohjaa." Siis tutustuit aineistoon. Oletko tutustunut itse kirjaan. Jutilahan kirjoitti kirjan, ei aineistoa. Minusta on hienoa, että hän keräsi runsaasti monipuolista aineistoa, ja kirjoitti kirjansa siihen perehdyttyään.
        Kerro siis, oletko lukenut kirjan, ja jos olet, anna muutama esimerkki siinä olevista asiavirheistä. Kiitos.

        Jutilan kirjan aineistot kertoi minulle niitä tarkoin tutkinut henkilö.Hän on tutkinut Kytäjän historiaa vuosikaudet ja itsekkin julkaissut paljon tietoja kartanon tapahtumista.Hän myös kertoi tarkkaan mitä kirja sisältää, joten ei ollut juurikaan enää mieltä tutustua "teokseen". Kirja voidaankin laittaa huoletta sarjaan "Satuja ja Tarinoita". On aika lopettaa vanhojen kaivelu, vanhoilla asioilla hekumointi ja jatkaa eteenpäin.Aikanaan nämäkin tarinat painuvat unholaan kun ketään ei enää kiinnosta ,hyvä niin.

        "Piilokysyjä" innostui tarkastamaan faktoja kirja-aiheesta. Paikallislehti Aamuposti kertoi 1,5 sivun jutulla 30.11.2023 aiheesta paljon . Toimittaja Toni Forssell haastatteli aiheesta Niko Jutilaa. Aina lehden päätoimittaja vastaa juttujen lainmukaisuudesta ja todenperäisyydestä. Kun ketjussa on heitelty kommentteja ammuttujen poikien taustoista niin sekin on selvitetty. Paikkakunnalla ( Hyvinkäällä ) asuneille ei ilmennyt mitään uutta, mitä jo ei tiedetty..

        Kun poikien kuolemasta tuli kuluneeksi 50 vuotta, loppui sosiaaliviranomaisten salaamisaika tapauksen kohdalta ja ne tulivat julkisiksi. Uutta tietoa asista tuli julkiseksi ja Aamustin mukaan kirjassa on aiheesta jota ei aiemmin ole voitu kertoa. Mikä taas lienee joidenkin motiivi ettei aiheesta ylensä saa kertoa sananvapauden Suomessa. Asuintaloko lähellä aluetta ???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jutilan kirjan aineistot kertoi minulle niitä tarkoin tutkinut henkilö.Hän on tutkinut Kytäjän historiaa vuosikaudet ja itsekkin julkaissut paljon tietoja kartanon tapahtumista.Hän myös kertoi tarkkaan mitä kirja sisältää, joten ei ollut juurikaan enää mieltä tutustua "teokseen". Kirja voidaankin laittaa huoletta sarjaan "Satuja ja Tarinoita". On aika lopettaa vanhojen kaivelu, vanhoilla asioilla hekumointi ja jatkaa eteenpäin.Aikanaan nämäkin tarinat painuvat unholaan kun ketään ei enää kiinnosta ,hyvä niin.

        Et ole lukenut kirjaa, mutta kehotat laittamaan sen sarjaan "Satuja ja tarinoita". Mikä oikein on motiivisi?
        Pentti Saarikoski kirjoitti aikoinaan: "Älä kaivele menneitä, arkeologi." Tuli mieleen tekstistäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ole lukenut kirjaa, mutta kehotat laittamaan sen sarjaan "Satuja ja tarinoita". Mikä oikein on motiivisi?
        Pentti Saarikoski kirjoitti aikoinaan: "Älä kaivele menneitä, arkeologi." Tuli mieleen tekstistäsi.

        Olikohan Saarikoski selvin päin nuo sanat kirjoittaessaan. Oli usein antamassa lausuntojaan eri asiasta medialle. 1970 luvulla oltiin herkkiä antamaan lausuntoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olikohan Saarikoski selvin päin nuo sanat kirjoittaessaan. Oli usein antamassa lausuntojaan eri asiasta medialle. 1970 luvulla oltiin herkkiä antamaan lausuntoja.

        Sinä taas olet vikkelä esittämään arveluja asioista, joista et mitään tiedä etkä ymmärrä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä taas olet vikkelä esittämään arveluja asioista, joista et mitään tiedä etkä ymmärrä.

        Täysin oikeassahan hän oli kun muistetaan 1970 luvun touhut ja esiintymiset silloisessa lehdistössä. Esim. silloin oli ns. Taistolaiskommunistien kulta-aikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysin oikeassahan hän oli kun muistetaan 1970 luvun touhut ja esiintymiset silloisessa lehdistössä. Esim. silloin oli ns. Taistolaiskommunistien kulta-aikaa.

        Antakaa jo olla, " joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysin oikeassahan hän oli kun muistetaan 1970 luvun touhut ja esiintymiset silloisessa lehdistössä. Esim. silloin oli ns. Taistolaiskommunistien kulta-aikaa.

        Kaitsu ei tietääkseni ollut taistolaiskommunisti, joten hänen rikoksiaan ei voi laittaa sen aatteen syyksi.
        Pentti Saarikoski oli loistava runoilija ja runouden kääntäjä. Minkä aatteen ansioksi se voidaan laskea?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaitsu ei tietääkseni ollut taistolaiskommunisti, joten hänen rikoksiaan ei voi laittaa sen aatteen syyksi.
        Pentti Saarikoski oli loistava runoilija ja runouden kääntäjä. Minkä aatteen ansioksi se voidaan laskea?

        Ainahan tuo notkui kommarien eri tilaisuuksissa. Jäsenkirjoja ei tosin silloin tarkasteltu.

    • Anonyymi
      UUSI

      Tänään tv 1 .ssä oli dokumentti Kohtalona Kytäjä, jossa kerrottiin kuinka Laakkoset ostivat kartanon kun KOP oli vaikeuksissa. Lähihistoriaa käytiin läpi henkilöiden kanssa jotka tunsivat kartanon historiaa. Historia aiheesta kiinnostaa valtakunnallisestikin.

      • Anonyymi
        UUSI

        Aika aikaa kutakin. Kiinnostus menneisiin asioihin Kytäjällä alkaa painua unhon suohon.Hyvä niin. Tyhjänpäiväinen asioiden tonkiminen on turhaa.Kun puuro on kuivunut niin se on siinä.

        Siinä mitalin toinen puoli kun Kaalimaannokan alueen asukkaat harmittelevat sijoituskohteidensa taustan paljastuksista. Suomessa on sananvapaus lain sallimissa puitteissa. Sananvapaus vapaassa maassa antaa ihmisille mahdollisuuden olla kiinnostuneita ihan mistä haluavat, lakia tässäkin noudattaen.

    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      333
      8193
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2501
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      67
      2255
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1915
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1482
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1331
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1317
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      174
      1274
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1260
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1157
    Aihe