Tää kaikki tuntuu niin turhalta. Tyttöystävä meni just nukkumaan, molemmilla stressipäivä takana. Liikaa kiirettä, ei ehditä olla edes paljoa yhdessä. Eipä silti, en mä haluakaan.
Mä en tajua mikä mua vaivaa. Mä ihastuin suhun melkein kolme vuotta sitten, ja mä ihastuin syvästi. Ei me edes tutustuttu, vilkuiltiin vaan toisiamme. Hymyiltiin, katsottiin joskus silmiinkin. Mutta on se nyt helvetti kumma että sä yhä edelleen rassaat mua. Mun pitäis haluta tyttöystävääni, se on kunnon nainen joka suhteessa, ja se rakastaa mua. Ja mitä mä idiootti teen? Haikailen jonkun tuntemattoman tytsän perään melkein joka jumalan päivä. Enhän mä muista kohta ees sun naamaakaan. Vittu mä en käsitä itseäni.
Tällä hetkellä mä vaan piinaan itseäni, vaimoke ei tiedä mitään eikä kai epäilekään. Se on hyvä mulle, se pitää musta huolta ja mä pidän siitä huolta. Ja joskus mä mietin että kyllä mä sitä rakastankin, arkisella tavalla. On sen viereen hyvä mennä nukkumaan. Ollaanhan me oltu jo monta vuotta yhdessä, riidellään kolmen ja puolen vuoden välein. Ei se oo koskaan multa jalkoja alta vieny, mutta aina meillä on hauskaa ja hyvää yhdessä. Sillä on upea huumorintaju. Se on joka suhteessa loistopakkaus. Mikä mua oikein vaivaa?!? Miksi mun pitää olla tällainen nilkki? Mä inhoan itseäni.
Mä en tajua mikä mua vaivaa. Mä ihastuin suhun melkein kolme vuotta sitten, ja mä ihastuin syvästi. Ei me edes tutustuttu, vilkuiltiin vaan toisiamme. Hymyiltiin, katsottiin joskus silmiinkin. Mutta on se nyt helvetti kumma että sä yhä edelleen rassaat mua. Mun pitäis haluta tyttöystävääni, se on kunnon nainen joka suhteessa, ja se rakastaa mua. Ja mitä mä idiootti teen? Haikailen jonkun tuntemattoman tytsän perään melkein joka jumalan päivä. Enhän mä muista kohta ees sun naamaakaan. Vittu mä en käsitä itseäni.
Tällä hetkellä mä vaan piinaan itseäni, vaimoke ei tiedä mitään eikä kai epäilekään. Se on hyvä mulle, se pitää musta huolta ja mä pidän siitä huolta. Ja joskus mä mietin että kyllä mä sitä rakastankin, arkisella tavalla. On sen viereen hyvä mennä nukkumaan. Ollaanhan me oltu jo monta vuotta yhdessä, riidellään kolmen ja puolen vuoden välein. Ei se oo koskaan multa jalkoja alta vieny, mutta aina meillä on hauskaa ja hyvää yhdessä. Sillä on upea huumorintaju. Se on joka suhteessa loistopakkaus. Mikä mua oikein vaivaa?!? Miksi mun pitää olla tällainen nilkki? Mä inhoan itseäni.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos saisit hänet (ajatusleikki), saattaisit pian huomata oman vanhan kullan arvon. Sinä et tunne sitä toista ihmistä ja oletpa saattanut tehdä virhearvion.
Minä en koskaan ole erehtynyt katsomaan varattuja miehiä, paitsi kerran. En olisi ikinä antanut itselleni anteeksi jos heidän suhde olisi kaatunut minun takia. Mies oli mukava aivan ihana, mutta enhä toki tunne häntä. Sami nimeltään....ihana se on muistella.
..tutki sydäntäsi , ajatuksiasi, tuntojasi ja löydä se mikä on totta. Kuori itseäsi kuin sipulia, kerros kerrokselta, mutta tee se varoen ja tutkiskellen kaikkea löytämääsi avoimin mielin.
Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, älä väheksy itseäsi. Tee tutkimusmatka itseesi ja elämääsi, se avartaa.
Kauniita päiviä elämääsi toivottaen Jade.
Kiitos toivotuksista, Jade.
Tein buddhalaisen kaverini joskus opettaman kokeen. Suljin silmäni, tyhjensin mieleni, kysyin itseltäni "ketä minä rakastan" ja odotin kenen kasvot nousevat esiin. Vastauksena oli hämmentynyt ja surullinen hiljaisuus itsessäni. Pelkään että olen menettänyt jotakin kallisarvoista joko itsessäni tai suhteessani.
Asetan itselleni usein korkeita päämääriä voidakseni kokeilla omia kykyjäni ja riippumatta tilanteesta pyrin aina tekemään parhaani.
Olen oppinut, että minulla on joskus oikeus olla vihainen, mutta se ei oikeuta minua olemaan julma ja että tausta ja olosuhteet ovat vaikuttaneet siihen kuka minä olen, mutta olen itse se, joka vastaa siitä millaiseksi tulen. Olen myös oppinut, että kokemukset joita minulla on ja mitä olen oppinut niistä, ovat kasvattaneet minua ihmisenä.
Kuitenkaan elämä ei ole yksinkertaista, kun järki sanoo yhtä, sydän toista ja vielä tunne tuntee jotain muuta. Loppujen lopuksi on niin, että me joutuisimme suremaan aika usein jos kaikki toivomuksemme toteutuisivat.
Sanoit, että pelkäät menettäneesi jotakin. Älä anna tuolle pelolle valtaa itsessäsi. Selkeytä mielesi ja anna tietoisuutesi laajentua.
Onnea elämääsi H.
toivoisin, että ERÄS ajattelisi musta noin...sillä on tyttöystävä, mutta yhteinen viikonloppumme oli kertakaikkiaan liian ihanaa aikaa, jotta voisin hänet unohtaa...! En ole ikinä tuntenut kenenkään kanssa sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta, vaikka yhteinen aika olikin niin lyhyt...ja ei ihan selvinpäinkään kokoajan oltu...!
En halua olla suhteen rikkoja, joten ei kai ole muita vaihtoehtoja jäljellä, kuin unohtaa tapahtunut...!
Enkä edes tiedä ajatteleeko hän minusta samoin- toivoa vain voin...!Niiden puheiden jälkeen: kuinka joku voi edes olettaa, että menisin kotiin ja unohtaisin...
ELÄMÄ ON VAIKEETA!...tai sitten mä teen siitä sellasta...!
...Pakko tilittää täällä, kun ystävät ei enää jaksa mun alituista selittämistä...
Sun tilanne kuulostaa liiankin tutulta. Itse olen seurustellut 5 vuotta, ja ollut tästä ajasta 3.5 vuotta kihloissa. Kaikki on päälisin puolin ok, mutta kaikki ei ole sitä miltä se näyttää. Mä olen turhautunut suhteeseen. Päivät menee omalla painollaan, hyvä kun keretään aamulla sanoa huomenta ja illalla viimeisenä hyvää yötä. Molemmilla on omat kiireet. Kaiken tämän keskellä minun kuvioihin on ilmaantunut eräs mieshenkilö, jota en voi olla päivääkään ajattelematta. Ei meillä ole suhdetta, mutta....
Tää nykyinen suhde on siinä mielessä turvallinen, ettei tartte miettiä rahahuolia tai muitakaan huolia, kaikki laitetaan puoliksi ja kaupassa käydään vuoronperään. Lapsen hoito järjestyy helposti ja lapsella on kaiken lisäksi turvallinen hoitopaikka. Loppujen lopuksi kaikki on ihan ok, mutta silti vaan tuntuu, että mä roikun tässä suhteessa sen helppouden takia.
Niin, siinä kai se ongelma onkin, kun nykyisen kanssa kaikki on niin iisiä. Rahat riittää, hauskaakin on (lapsia ei ole emmekä voi edes saada), eikä riidellä juuri koskaan. Periaatteessa kaikki on niin helvetin hyvin.
Mutta sisäpuolella... niin. Kyllähän mä vaimokkeestani välitän. Paljonkin. Mutta kun sille joka päivä näyttää vielä viidenkin vuoden jälkeen olevan juhlaa ja sitä ensihuumaa, niin sitä miettii että onko mulla nyt mennyt jotain ohi. Miksen mä tunne samoin? Miksen mä sano "rakastan sua" yhtä helposti kuin se? Miksi ne sanat tuntuu takertuvan kurkkuun? Mä en kai sitten rakasta sitä. Ja mä tunnen itseni nilkiksi, koska mä tavallaan käytän sitä hyväksi kun en tän suhteen ja elämän helppouden takia halua lähteä ilman "syytä" (= uutta rakkautta). Paskiainenhan mä olen.
...siis todellakin..
Me vain olemme seurustelleet teini-iästä lähtien ja kaikki on hyvin mutta ei kuitenkaan.
En enää rakasta miestäni (emme ole naimisissa) mutta en toisaalta ole lähtenytkään vaikka asumme tällä hetkellä eri paikkakunnilla. En ole myöskään pettänyt häntä vaikka tilaisuuksia ja tarjokkaita olisi ollut...tämä on ihan hullua!
Elämää...
Nyt olen kuitenkin päättänyt etten voi "sitoa" toista ihmistä, koska meillä tuskin on pidemmän päälle yhteistä tulevaisuutta!
On vain otettava se askel..joka muuten vaikuttaa tosi suurelta!
... ja jaksamista sinulle!