Osa 4.
Tuhatvuotiskauden lopputapahtumat.
Tuhatvuotiskausi tulee päättymään Kristuksen, pyhien ja uuden Jerusalemin laskeutumiseen maan päälle. Mistä ovat pyhien leiri ja se rakastettu kaupunki tulleet? " Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu"(Ilm.21:2). Jerusalem ja pyhät tulevat taivaasta tuhannen vuoden kuluttua. Jumalattomat on herätetty kuolleista, ja he alkavat piirittää pyhien leiriä. Jumalattomia kutsutaan Googin ja Maagogin kansoiksi(Ilm.20:8). Nimet on lainattu Hes. 38 ja 39 luvuista. Hesekielin ennustus viittaa juutalaisten historian lopputapahtumiin, mutta Ilmestyskirja soveltaa sen tuhannen vuoden loppuun kuvaamaan ylösnousseita jumalattomia, jotka kokoavat voimansa viimeiseen taisteluun. Goog ja Maagog ovat yleisnimitys Kristuksen hyljänneistä, tuomioon joutuvista ja saatanan johtamasta kaikkien aikojen jumalattomien joukosta.
Kaikkien aikojen pyhät ovat kaupungissa, ja kaikkien aikojen jumalattomat kaupungin ulkopuolella. Tämä on ainoa tapaus, jolloin kaikkien ihmisten elämänradat leikkaavat toisiansa. Kristus toimii kansansa johtajana, ja saatana viettelee kansalaisiansa viimeisen kerran. Viimeinen vaihe vuosituhansien kapinassa on alkanut. Aloite on pahoilla. Vielä kerran he kieltävät Kristuksen, vielä kerran he valitsevat epäuskon ja totelemattomuuden ja hyökkäävät pyhiä vastaan.
Silloin nähdään valtava näytelmä. Kristus valkealla valtaistuimella istuen pysäyttää jumalattomat(Ilm.20:12). Jokainen jumalaton näkee ristin Herran. Kaikki ymmärtävät, että heidän suhteensa ristiin ratkaisee heidän lopullisen kohtalonsa. Eiköhän silloin toteudu Paavalin sana, että kaikkien polvien pitää notkistua Hänen nimeensä! Kaikkien on annettava kunnia Karitsalle.
Katuukohan kukaan pyhistä, että on taistellut kilvoituksensa loppuun asti? Ei, vaan he riemuitsevat, että ovat ottaneet Hänet vastaan vapahtajanaan. Mutta mikä polttava tuska valtaa täyttääkään jumalattomien sydämet. Miten selvästi he näkevät ihmispelkonsa, pelkuruutensa, menneet tuhlatut armontilaisuudet, jotka eivät milloinkaan palaa takaisin. Pyhien kasvot loistavat kirkkaina, ja jumalattomien kasvoille on laskeutunut synkkä varjo.
Jumalattomat heitetään tulijärveen. Pietarin sana toteutuu:"Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.--Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.-- teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat!" (2.Piet.3:7,10,12). Herran päivä alkaa vitsauksien vuodattamisella ja Herran tulemuksella ja päättyy vasta tuhannen vuoden kuluttua. Taivaasta lankeaa tuomion tuli jumalattomien ylle ja taivaat hehkuen hajoavat ja maan alkuaineet kuumuudesta sulavat. Jumala polttaa jumalattomat atomitulella! Jumalattomat saavat loppunsa tulijärvessä (Ilm.20:10).
Zahn, tunnettu luterilainen jumaluusoppinut, sanoo, että sana "iankaikkisesta iankaikkiseen" tarkoittaa pitkää aikaa. Järvi vittaa Kuolleeseen mereen ja "tuli ja tulikivijärvi" viittaa Sodoman ja Gomrrana hävitykseen. Toinen kuolema merkitsee jumalattomien hävittämistä. Kuolemattomia ovat vain pyhät. Tuli polttaa ja kuluttaa jumalattomat ja synnin alkuunpanijan, saatanan. (Offenbarung, 20:10-14).
Se on maailmanhistorian murheellisin päivä. Pyhät itkevät, koko taivas on täynnä murhetta, kun Jumala suorittaa oudon ja vieraan tekonsa. Jumalattomat kuolevat oman valintansa seurauksena. Mutta olihan Kristuksen tahto pelastaa kaikki ja Hänen verensä oli annettu koko maailman lunastukseksi. Jumala tahtoo vapaaehtoista sydämen luovutusta. Ihmiselämän suurin hetki on Kristuksen valinta. Jumalan rakkaus vetoaaa ihmisen tahtoon. Sinun on valittava. Sinun on tehtävä ratkaisu. Sanoudu irti synnistä ja astu Kristuksen puolelle. Ota kaksi askelta. Usko Jeesuksen veren ansioon syntiesi anteeksisaamiseksi. Anna Kristuksen hallita elämääsi ja ajatuksiasi, niin että tottelet Häntä tästä lähtien Herranasi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
""Tuhatvuotiskausi tulee päättymään Kristuksen, pyhien ja uuden Jerusalemin laskeutumiseen maan päälle.""
Joopa,mtta ei tämän vanhan maan, vaan uudenmaan,älä opeta omiasi,näin vakavassa siassa,pitää pitäytyä Raamatussa,menisit nyt vielä lukemaan "läksyjä",en tätä millään pahalla,ja että itse olisin itsessäni yhtään sen parempi kuin sinäkään,enkä varmaan oo niinkään hyvä,mutta Raamatun opetukseen nähden,sinulla on vielä oppimista,ennenkuin opetat muita ,ihan ystäävyydellä,sinlla vaan on "innostus" päällä,kun olet oivaltanut "suuria" asioita pian tapahtuvaksi,nyt sinä vaan et vielä tiedä,niinkuin tietää tulisi !
Jos nyt olet nöyrä Herrasi edessä,ja menet Hänen opetettavaksi,ja kuuntelijaksi,neuvottelemaan Herran kanssa,niin Hän antaa sinulle viisautta soimaamatta,jos vilpittömästi haluat tulla tuntemaan totuuden.
Älä nyt ala uhoomaan,väärillä tiedoillasi ja omaan ymmärrykseesi nojaten,vaan nöyrry Herran edessä,niin kyllä Hän sinut sitten "koroittaa "!
itse täydellisyys opettaa ja ojentaa toisia.
tunnetaan ja sinun tuhatvuotinen valtakunta, ei mene täydestä, sinähän seuraat taruja ja ihmisoppeja.