Vai onko näin että kaikki säännöt Vanhassa Testamentista ovat lakanneet olemasta. Ennen ajattelin näin mutta sitten kun aloin lukemaan Raamattua huomasin että kymmenen käskyähän ovat Vanhassa Testamentissa. Kuulin myös erään kristityn suusta että Vanhan Testamentin verensyöntikielto on edelleen voimassa, perusteluita en kuullut. Netistäkin löydän täysin ympäripyöreitä vastauksia. Voisiko joku asiasta tietävä vähän selventää.
Mitkä Vanhan Testamentin säännöistä ovat edelleen voimassa?
82
1926
Vastaukset
- Anonyymi
Ateistien Raamatun höpötykset menevät siinä mönkään, kun he lukevat juttuja VT:stä ja alkavat selittää, että näin sanotaan ja käsketään tehdä. Tai samoin UT:sta. Siksi että heiltä puuttuu hengellinen ymmärrys. Se, että uusi liitto ei ollut enää solmittu lihan mukaan, vaan Hengen. He eivät voi ymmärtää sitä että uusi liitto ei ole lakiliitto, vaan laki naulittiin ristiin. Laista ja siihen tukeutumista tuli kirous. Mitä uskovienkin on vaikea joskus vaikea ymmärtää ja siitä soppa on valmis.
Uuden liiton alussa kun vielä oli muistissa kaikki juutalaisten tavat ja käskyt sapatteineen annettiin se selventävä ohje, ettei ole muuta sääntöä kuin että pitää kartaa verta, lihaa josta veri ei ole laskettu ja haureutta. Niin kumottiin kaikki VT:n lait. Tyhmä mieli tietenkin ajattelee että sitten kaikki muu on luvallista. Ei se mene niin, vaan kaiken muun uskosta toteuttaa Hengessä ja mutta nuo on vain tarkennuksia siihen vapauteeen. Eikä se ole edes varsinaisesti käskyjä, vaan sitä, että Hengessä vaeltava ei noita riko jos Hänessä vaikuttaa Jumalan Henki.
Uskonnolliset lakikiistat, kinastelu opista ja kasteista-minkä Raamattu sinällään myös kieltää- on merkki siitä etteivät ihmiset vaella Hengessä ja silloin heidän kaikki mielipiteensä ovat vääriä vaikka sinällään olisivat raamatullisesti oikeita. Heissä ei ole oikeaa Henkeä toteuttaa niitä.- Anonyymi
"Se, että uusi liitto ei ollut enää solmittu lihan mukaan, vaan Hengen. He eivät voi ymmärtää sitä että uusi liitto ei ole lakiliitto, vaan laki naulittiin ristiin. "
Lakia ei naulittu ristiin. Ei laki ole meidän vastustajamme.
Vastustajamme on Syyttäjä - ja meidän rikkomuksemme.
Meidän syntilistamme - syytekirjelmä meitä vastaan - velkakirjamme.
RK Kol2:14. ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli vastustajamme. Sen hän otti pois tieltä ja naulitsi ristiin.
92 Kol2:14. hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin. Anonyymi kirjoitti:
"Se, että uusi liitto ei ollut enää solmittu lihan mukaan, vaan Hengen. He eivät voi ymmärtää sitä että uusi liitto ei ole lakiliitto, vaan laki naulittiin ristiin. "
Lakia ei naulittu ristiin. Ei laki ole meidän vastustajamme.
Vastustajamme on Syyttäjä - ja meidän rikkomuksemme.
Meidän syntilistamme - syytekirjelmä meitä vastaan - velkakirjamme.
RK Kol2:14. ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli vastustajamme. Sen hän otti pois tieltä ja naulitsi ristiin.
92 Kol2:14. hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin.Kristusen lai on voimassa .Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."
Laki tuo mukanaan Jumalan vihan; ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan.
Jeesus on lain täyttäjä ihminen ei sitä voinut tehdä, uskovat elävät armon alla eivä lain alla.- Anonyymi
kotipaju kirjoitti:
Kristusen lai on voimassa .Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."
Laki tuo mukanaan Jumalan vihan; ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan.
Jeesus on lain täyttäjä ihminen ei sitä voinut tehdä, uskovat elävät armon alla eivä lain alla.Jeesus kieltää kivittämisen sen takia kun kivittäjät on itse yhtä syntisiä että parasta antaa anteeksi vaan.
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus kieltää kivittämisen sen takia kun kivittäjät on itse yhtä syntisiä että parasta antaa anteeksi vaan.
Ei Jeesus niin saonut vaan joka teistä on synnitön heittäköön ensimäsenä kivellä, ei pä löytynyt synnitömiä heidän oma tuntonsa todisti syyliseksi. Lähtivä yksi toisensa jälkeen pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Se, että uusi liitto ei ollut enää solmittu lihan mukaan, vaan Hengen. He eivät voi ymmärtää sitä että uusi liitto ei ole lakiliitto, vaan laki naulittiin ristiin. "
Lakia ei naulittu ristiin. Ei laki ole meidän vastustajamme.
Vastustajamme on Syyttäjä - ja meidän rikkomuksemme.
Meidän syntilistamme - syytekirjelmä meitä vastaan - velkakirjamme.
RK Kol2:14. ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli vastustajamme. Sen hän otti pois tieltä ja naulitsi ristiin.
92 Kol2:14. hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin."vaan laki naulittiin ristiin."
Se oli Jeesus joka naulittiin ristiin.
Siksi, että lakia ei voinut kumota.
Jeesus toi meille mahdollisuuden armahdukseen.
Vertaa: Jos presidentti armahtaa jonkin vangin, ei hän lakia silloin kumoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Se, että uusi liitto ei ollut enää solmittu lihan mukaan, vaan Hengen. He eivät voi ymmärtää sitä että uusi liitto ei ole lakiliitto, vaan laki naulittiin ristiin. "
Lakia ei naulittu ristiin. Ei laki ole meidän vastustajamme.
Vastustajamme on Syyttäjä - ja meidän rikkomuksemme.
Meidän syntilistamme - syytekirjelmä meitä vastaan - velkakirjamme.
RK Kol2:14. ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli vastustajamme. Sen hän otti pois tieltä ja naulitsi ristiin.
92 Kol2:14. hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin."Ei laki ole meidän vastustajamme."
Ei tieliikennelaki ole meidän vastustajamme.
Meidän tulee varoa kaahareita, jotka ajavat vastuuttomasti lakia rikkoen.
Meidän pitää varoa myös itseämme, että ajamme varovasta keli- ym olosuhteet huomioonottaen.
Jos ajamme esim ylinopeutta ja saamme siitä rangaistuksen, niin ei laki ole meitä vastaan.
Vaan se rangaistusvaatimus.
Ja Jeesus on tullut tarjoamaan meille armahdusta omien ansioidensa perusteella ja tulemaan sijaiseksemme.
Jeesus on tarjoutunut maksamaan saamamme sakot jne. - Anonyymi
"Kuulin myös erään kristityn suusta että Vanhan Testamentin verensyöntikielto on edelleen voimassa, perusteluita en kuullut."
Verensyöntikielto tulee Vanhasta Testamentista Mooseksen kirjoista.
5Ms12:23. Mutta pysykää lujina siinä, ettette syö verta, sillä veri on sielu, ettekä te saa syödä sielua lihan mukana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Se, että uusi liitto ei ollut enää solmittu lihan mukaan, vaan Hengen. He eivät voi ymmärtää sitä että uusi liitto ei ole lakiliitto, vaan laki naulittiin ristiin. "
Lakia ei naulittu ristiin. Ei laki ole meidän vastustajamme.
Vastustajamme on Syyttäjä - ja meidän rikkomuksemme.
Meidän syntilistamme - syytekirjelmä meitä vastaan - velkakirjamme.
RK Kol2:14. ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli vastustajamme. Sen hän otti pois tieltä ja naulitsi ristiin.
92 Kol2:14. hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin.Siis ei oo me on ohjeita mutta tarpeen mukaan niitä on muutettu mutta kun kaikki on huorannut varastanut niin vähän turha öristä mistään käskyistä enää.Baarinpitäjät pitää turpansa kiinni. Hyviä alku ohjeita ollut mutta myös faaraot ja sieltä syntyneet kansat on luotuja sirkukset ja budhat. Kaikki saa luojalta sitten karmat .....
- Anonyymi
kotipaju kirjoitti:
Kristusen lai on voimassa .Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."
Laki tuo mukanaan Jumalan vihan; ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan.
Jeesus on lain täyttäjä ihminen ei sitä voinut tehdä, uskovat elävät armon alla eivä lain alla.Käsky oli pitää usko Jeesukseen mitä te yritätte täällä poistaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kuulin myös erään kristityn suusta että Vanhan Testamentin verensyöntikielto on edelleen voimassa, perusteluita en kuullut."
Verensyöntikielto tulee Vanhasta Testamentista Mooseksen kirjoista.
5Ms12:23. Mutta pysykää lujina siinä, ettette syö verta, sillä veri on sielu, ettekä te saa syödä sielua lihan mukana.Uudessa testamentissa saa tehdä mitä tykkää paitsi ei pahaa ja verta ei saa syödä eikä huvikseen tappaa.
- Anonyymi
Apostolien teoissa on muistio ensimmäisen kirkolliskokouksesta, jossa päätettiin, että ympärileikkausta ei tule vaatia ei-juutalaisilta, jotka kääntyvät kristityiksi.
Mutta näistä erilaisista määräyksistä seuraavat koskevat myös muita kuin juutalaiskristittyjä.
Apt15:19. Tästä syystä ei mielestäni pidä hankaloittaa niiden elämää, jotka vieraista kansoista kääntyvät Jumalan puoleen.
20. Meidän on kuitenkin lähetettävä heille kirje ja kehotettava heitä karttamaan sellaista, minkä epäjumalanpalvelus on saastuttanut, sekä haureutta(1), verta ja lihaa, josta verta ei ole laskettu.
Kymmenen käskyn laki ei ollut kokouksen asialistalla.- Anonyymi
Ihminen joka tappaa raiskaa kivittää toisia huijaa väärentää niin sitten tullaan Jumalan eteen näyttelee sitä penistä millä on just huorattu homottu raiskattu niin te olette tyhmiä jos luulette että Jumala on tyhmä.
- Anonyymi
Riivaajille uhrattuja elukoita voi syödä mutta ei osallistua niiden menoihin.
- Anonyymi
Mihin me Kristusta tarvitsemme jos me lain mukaan saamme vanhurskauden? Turhaanko Kristus on kuollut kuten Paavali kirjoittaa galatalaisille. Meillä on kymmenen käskyä ja se on siinä. Pulinat pois Jeesuksesta, ylösnousemuksesta ja helluntaista. Vain käskyt, ainoastaan käskyt ja tietenkin pitää olla perinnäissäänöt miten niitä noudatetaan. Muutoinhan ei ole käskyjäkään jos ei ole selvennyksiä niihin mitä ne oikein merkitsevät jos pidää pitää joku asia tai olla jotain tekemättä. Synnille pitää tietenkin määrätä raja-arvot. Eihän laissa ole muutoin mitään järkeä.
Turha ehdottaa sellaista vanhan ja uuden liiton sekametelisoppaa, että me kaikin tavoin yritämme täyttää lain ja kun emme onnistu vaikka miten sapattina näyttelemme pyhää, niin sitten Kristus hoitaa sen lopun mikä jää meiltä tekemättä. Se suurin uskonnollinen valhe minkä ihminen voi keksiä.- Anonyymi
> Mihin me Kristusta tarvitsemme jos me lain mukaan saamme vanhurskauden?
Jos laki ei ole voimassa, mihin me Kristusta ja armoa tarvitaan, ei mihinkään. - Anonyymi
"näyttelemme pyhää, niin sitten Kristus hoitaa sen lopun mikä jää meiltä tekemättä. Se suurin uskonnollinen valhe minkä ihminen voi keksiä."
Amen!
Kristuksen morsiame hääpuvussa ei ole yhtään ihmisen itsensä kehräämää lankaa.
Koko hääpuku on saatu Kristukselta lahjaksi.
Mt22:11. Kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, hän näki siellä miehen, joka ei ollut pukeutunut häävaatteisiin.
12. Kuningas kysyi häneltä: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisään ilman häävaatteita?' Mutta mies jäi sanattomaksi.
Mutta jokainen synti lisää Kristuksen kuormaa.
En halua kuormittaa ristillä riippuvaa Jeesusta syntieni lisäkuormalla.
Siksi pyydän Jeesusta johtamaan elämääni niin, että tekisin mahdollisimman vähän syntiä.
- Anonyymi
Ja kun minä tänä päivänä alan noudattaa kymmenen käskyn lakia, niin minulle tulee antaa vino pino selvennyksiä siihen mitä minkin käskyn noudattaminen tarkoittaa. Muutoinhan käskyt ovat aivan turhia. Ihminen on hyvä keksimään itse porsaanreikiä jos hänelle ei anneta tarkkoja selvennyksiä miten lakia noudatetaan. Voin keksiä sen, että sapatin pitämiseen riittää se kun kiivailen siitä ja haukun kaikki muut laittomuuden tekijöiksi vaikken itse sen kummemmin pidä sapattia. Vältän tietenkin sellaisia juttuja missä muut näkevät että uurastan, mutta omissa töissäni vähät välitän siitä että on sapatti. Hyvää kun saa tehdä ja enhän nyt pahaa tee koskaan. Joten ilman selvennyksiä on helppo pitää sapatti. Pidän sen jo mielestäni nyt.
Eli käskyjen noudattaminen menee täydelliseksi saivarteluksi ja kieroiluksi. Aivan kuten se meni fariseuksilla. Juuri siitä Jeesus tuli meidät vapauttamaan ja sovituksensa kautta mahdollisesti sen, että meidän ei tarvitse elää lain orjuudessa vain Hengen vapaudessa. Juuri se vapaus, mistä Paavali kirjoitti, että jotkut ovat tulleet vain utelemaan mikä vapaus meillä on Kristuksessa kun ei ole lakia. Että ryvetäänkö täysin synnissä.
Joskin Paavaiin kirjeestä voi lukea ettei seurakunnan elämä mennyt aivan Pyhän Hengen kaavan mukaan. Siellä on osin aika jumalatonta menoa. Paavali ei silti lukenut heille lakia, ei sanonut, että nyt on rikouttu sitä ja sitä lakia, vaan kertoi että pahat ovat tavat ja pitäisi pyrkiä vaeltamaan Hengessä eikä maallisessa lihallisuudessa.
Paavali ei lukenut missään lakia, ei toistanut kymmentä käskyä vaikka siihen olisi ollut aihetta, vaan sanoi vastustajistaankin että ottaa selvää heidän voimastaan, hengellisestä voimallisuudesta eikä sanoista. Ei hän alkanut laista saivartelemaan eikä sellaista uskonnollisuutta hullutta esittänyt kellekään. Ei tietenkään koska hän oli entinen fariseus. Miksi olisi palannut siihen riettanut lätäkköön missä ennen lakinsa kanssa eli.- Anonyymi
"Paavali ei lukenut missään lakia, ei toistanut kymmentä käskyä "
Mutta kirjoitti, että
lain kautta tulee synnin tunto, jotta ihminen tuntee tarvetta turvautua Jeesuksen armoon ja anteeksiantoon.
Paavalil opetti myös, että laki on pyhä ja lain käskyt ovat pyhiä, vanhurskaita ja hyviä.
Uskomalla Jeesukseen ja antamalla Pyhän Hengen johtaa elämäänsä , ihminen tuottaa Hengen hedelmää, rakkauden hedelmiä. Ja samalla täyttää lain käskyt.
Paavalin opetuksen keskus on siinä, miten ihminen pelastuu?
Noudattamalla lakeja? vai uskomalla Jeesukseen?
Paavali korostaa monin tavoin sitä, että lakia noudattamalla ei voi hankkia Jlan hyväksyntää ja pelastusta.
Pelastus on saatavissa vain Jlan armosta uskomalla Jeesukseen.
sillä veressä on jokaisen elävän olennon elämänvoima. Siksi minä sanon israelilaisille: Älkää syökö minkään elävän olennon verta, sillä veressä on sen elämänvoima. Jokainen, joka syö verta, on poistettava kansansa keskuudesta. 3.Moos 17:14
Mutta teidän tulee tarkoin pitää huoli siitä, ettette nauti verta, sillä veressä on elämänvoima, jota ei saa syödä lihan mukana.- Anonyymi
"3Moos 17:14 Mutta teidän tulee tarkoin pitää huoli siitä, ettette nauti verta, sillä veressä on elämänvoima, jota ei saa syödä lihan mukana."
Veressä on sielu, kääntää vanhan käännös ja JKR
38 3Ms17:14. Sillä kaiken lihan sielu on sen veri, jossa sen sielu on; sentähden minä sanon israelilaisille: Älkää syökö minkään lihan verta. Sillä kaiken lihan sielu on sen veri; jokainen, joka sitä syö, hävitettäköön.
JKR3Moos 17:14 Älkää syökö minkään eläimen verta, sillä kaiken lihan sielu on sen veri.
38 5Ms12:23. Ole vain luja siinä, ettet syö verta; sillä veri on sielu, ja sielua sinun ei pidä syömän lihan kanssa.
JKR5Ms12:23. Ole vain luja siinä, ettet syö verta. Veri on näet sielu, ja sielua sinä et saa syödä lihan kanssa.
- Anonyymi
2Moos.31:17 Biblia (1776) Minun ja Israelin lasten välillä on se ijankaikkinen merkki: sillä kuutena päivänä teki Herra taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi, ja virvoitti itsensä.
- Anonyymi
1Kun.3:3-5 Salomo rakasti Herraa ja vaelsi isänsä Daavidin käskyjen mukaan; kuitenkin hän uhrasi ja suisutti uhrikukkuloilla. Niin kuningas meni Gibeoniin uhraamaan siellä, sillä se oli suurin uhrikukkula. Tuhat polttouhria Salomo uhrasi sillä altarilla. Gibeonissa Herra ilmestyi Salomonille yöllä unessa, ja Jumala sanoi: Ano, mitä tahdot, että minä sinulle antaisin. 2Aikak.1:6-7 Ja Salomo uhrasi siellä Herran edessä ilmestysmajan vaskialttarilla; hän uhrasi sen päällä tuhat polttouhria. Sinä yönä Jumala ilmestyi Salomonille ja sanoi hänette: Ano, mitä tahdot minun sinulle antava.
- Anonyymi
2Aikak.2:17-18 Ja Salomo luetti kaikki muukalaiset miehet Israelin maasta, senjälkeen kuin hänen isänsä Daavid oli heidät luettanut. Ja heitä huomattiin olevan sata viisikymmentäkolme tuhatta kuusisataa. Näistä hän teki seitsemänkymmentä tuhatta taakankankantajiksi, kahdeksankymmentä tuhatta kivenhakkaajiksi vuoristoon ja kolmetuhatta kuusisataa työjohtajiksi, joiden oli pidettävä väki työssä. 1Kun.5:15-18
- Anonyymi
En tiedä, pitääkö esim. kymmentä käskyä edelleen noudattaa.
Minä ainakin tunnustan rikkoneeni niistä jokaista, paitsi en ole himoinnut naapurin karjaa. Vaikka lakiliitto on poissa niin se ei ole hävittänyt sitä tosiasiaa ,että 10 käskyä ovat Pyhät ja hyvät kuten paavalikin tuumaa.
Niin ne onkin sillä ei kai kukaan kristitty luule menevänsä taivaaseen armon alla ja sanoo harrastuksekseen savannilla afrikkalaisten metsästyksen ,koska meillä on vapaus.
Tai varastaa mitä vaan ja milloin vaan kun on vapaus.
Tai en kunnioita yhtään mitään vaan tuhoan kaiken...ryyppään yötä päivää...kun on vapaus Kristuksessa.
No jokainenhan tajuaa ,että ...Ei toimi tuollainen.- Anonyymi
Taas joku uskonnollinen typerys kuvittelee että ilman lakia eläminen on sitä, että tekee syntiä. Se on juuri päinvastoin. Vapaus Kristuksessa on se, että on vapaa synnin orjuudesta ja voi elää Hengessä pyhää elämää siten kuten Jumala sen suo. Silloin se on nöyryyttä ja armollisuutta kun se ei ole omista pyrkimyksistä eikä omasta hienosta opista lähtöisin.
- Anonyymi
Äitis oli typerys
- Anonyymi
On tosiaan matalaotsaista ajatella että kun meillä ei ole uudessa liitossa lakia, niin voimme sitten tehdä kaikkea. Aivan hyvin voimme tehdä sitä vaikka olisi olevinaan lakiliitto. Tai kuitenkin rikomme lakia ja pyrimme vain kaiken syntisyyden selittelemään parhain päin. Lakiliitto on kuin asevelvollisuus, johon vastentahtoisesti mennään, mutta mitään riemua ja iloa se ei anna.
Hengen liitto taasen on iloa, riemua ja vapautta elää ilman synnin orjuutta. Joskaan sitä ei voi itse ottaa, sitä ei voi opilla ja omilla teoilla saavuttaa, vaan Jumala antaa sen nöyrään ja armolliseen sydämeen. Ja se johtaa siihen että tekee Jumalan voimasta ennemmän kuin laki vaatii. - Anonyymi
Verenkielto syönti ei ole voimassa. "Syökää kaikkea mitä lihakaupassa myydään".. Mutta lähimmäisen omantunnon vuoksi ei tule röyhkeillä. Paavali sanoi olevansa juutalaiselle juutalainen ja kreikkalaiselle kreikkalainen. Tarkoitti, että juutalaisia elä tule turhaan omalla vapaudellaan ärsyttää ja loukata vaan kunnioittaa heidän tapojaan ja sama muuttuvia muutellen kreikkalaisten suhteen. Vanhassa Testamenissa on paljon hyviä käskyjä ja ohjeita, jotka sopivat kristityille. 10 käskyä on perinteisesti ymmärretty sellaisiksi ja onhan sillä uusitestamentillisia perusteita, kun Jeesus viittaa käskyihin positiivisesti. "Käskyt sinä tiedät: älä tee aviorikosta, älä tapa, älä varasta, älä todista valheellisesti, kunnioita isääsi ja äitiäsi.» 21»Kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen», vastasi mies. 22 Tämän kuullessaan Jeesus sanoi: »Yksi sinulta vielä on tekemättä. Myy kaikki, mitä sinulla on, ja jaa rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua.» 23Kun mies kuuli tämän, hän tuli murheelliseksi, sillä hän oli hyvin rikas.... MUTTA, mitä Jeesus tässä sanookaan rikkauksista. Onko ohje vain kertomuksen rikkaalle vaan meillä kaikille jolla on jotakin: "mene ja myy ja anna köyhille."
- Anonyymi
"Verenkielto syönti ei ole voimassa. "Syökää kaikkea mitä lihakaupassa myydään".. "
Ensimmäisessä kirkolliskokouksessa nimenomaan päätettiin, että verta ei saanut syödä. Apt15:29.
Ei Paavali voinut kumota ko kokouksen päätöstä, koska oli itse kokouksessa paikalla ja asianosaisena.
- Anonyymi
Ohje rikkaalle nuorukaiselle kuvastaa vain sitä että lain mukaan ei voi pelastua. Ei auttanut vaikka hän oli mielestään noudattanut lakia. Se ei vain riittänyt. Ja niin olisi käynyt myös jos hän olisi myynyt omaisuutensa. Ei sekään vielä olisi riittänyt, koska se olisi ollut vain omavanhurskautta. Onhan aivan hullua edes ajatella että myymällä omaisuutensa voisi ostaa taivaspaikan. Eihän Jeesus sellaiseen anekauppaan sentään kehoittanut. Esimerkki vain kertoi siitä ettei lain mukaan voi pelastua.
Lain voimalla on mahdoton pelastua ,koska se vaihtoehto on täydellisesti POISSA.Sitä ei enää ole olemassa ...se on ammuttu avaruuuteen...its gone...
On vain Jeesus Kristus ja armon varassa kulkeminen .
Siinä kaikki.
Pyhyyden Henki ohjaa ja antaa viisauden ja sitten kun kasvamme opimme Jumalan tahdon ja huomaamme ,että haluamme, tahdomme toteuttaa vapaudesta käsin Jumalan tahdon ja lopulta Rakastamme sitä.- Anonyymi
Pitää silti varustautua siihen että harhaoppiset ovat toista mieltä.
Joidenkin mielestä lakia pitää kovin yrittää ensin noudattaa jopa tarkemminkin kuin mitä Raamattu kertoo ja sitten lopun vasta Kristus hoitaa mikä jää itseltä vajaaksi. Kristus olisi vähän kuin vanhan liiton uhrit eikä liitto muutoin olisi muuttunut.
Ja joillekin se Pyhä Henki on vain hurmahenki, jota pitää haukkua jokaisessa yhteydessä. - Anonyymi
Pitää henkisesti varautua siihen että joilekin se Pyhä Henki on se viimeinen vilitys, jonka mukaan kaikki henget ilmiöt pitää haukkua maan rakoon. Se ovat pahimpia syntejä mitä ihminen maan päällä kantaa. Jos Raamatussa vahingossa kirjoitetaan helluntaista, niin se oli vain ainutkertainen kokemus ja nyt kaikki hengellisyys on täyttä laittomuutta ja vääryyttä.
Joskin siinä yhteydessä jää hieman hämärän peittoon se mikä on oikea tie. Muu kuin ihmisten haukkuminen, maalittaminen ja epäraamatullisten asioiden esittäminen. - Anonyymi
Sydämestä on tehty emojikin. Jos tahdot voit pelastua siltä lailta.
- Anonyymi
Kyllä kaikki hengellisyys sekä Jumalan kokemisen kaipuu on vain syntiä. Se on synneistä suurin jos havittelee hurmahenkiä. Mikä voi olla suurempi synti ja saada enemmän herjaa. Ei mikään. Kaiken muun voi painaa villasella mutta hurmahenkiä ei.
Laiskalle riittää oikea lapsikaste ja siinä oikea ja aito Pyhä Henki. Muu on haihattelua vaikka miten olisi paha mieli ja tuska sen vuoksi sielussa. - Anonyymi
Vanhan ja myös Uuden Testamentin säännöistä ja asioista eri lahkolaiset kaivavat esiin vain omalle lahkolleen sopivat kohdat. Muilla kohdilla ei ole niin väliä ja suorastaan yrittävät peitellä niitä.
- Anonyymi
Niin on. Luterilainen lahko näkee vain kohdat jossa hämärästi viitataan siihen että lapsikasteessa saa kaiken mitä tarvitaan. Se lahko myös lukee kaikki Pyhän Hengen kohdat hurmahengiksi joita pitää vastustaa kuin sotaa.
- Anonyymi
Jumala on siunannut moninverroin länsimaita, vaikka nykyisin ajaakin niitä valtavan velkataakan alle. Se merkitsee, että lakia on noudatettu melko hyvin, koska on saatu siunauksia niin paljon. Mutta asia on muuttumassa ja edessä on lain kiroukset ja ahdingot koska rikkaudesta huolimatta ryöstettiin paljon muilta tavaraa ja omaisuutta. Eräs profeetan kirja ennakoi: Niin totta kuin minä elän tulen ryöstämällä ryöstämään teidän ryöstäjänne sanoo Jumala. Tämä näkyy kansojen velkaantumisena.
Myös Danielin kirjan 11. luku sanookin, että tuhat vuotta ahdistetaan miekalla 1000-1250, tulella 1250-1500, vankeudella 1500-1750 ja ryöstöllä 1750-2000. Mutta keskellä ahdingoa saapuu pieni apu 1500 tohtori Luther, joka mursi inkvisition kuolettavan vallan vankeudeksi ja ryöstöksi.
Paljon ja pitkään koettiin lain siunauksia, mutta pelkään että lain kiroukset ovat vielä kokematta, mutta ovat odottamassa jo oven suussa.
Laki on voimassa kyllä, mutta Jehova on sanonut myös UUDEKSI MINÄ KAIKEN LUON. MIKÄÄN ENTINEN EI PALAUDU MIELEEN. Hän tekee uusia asioita, versoja, taimia ja kirjoja uusia tilanteita ja aikoja varten. Kullekin ajalle on sen oma pyhä kirja.- Anonyymi
"Myös Danielin kirjan 11. luku sanookin, että tuhat vuotta ahdistetaan miekalla "
Olisi syytä perustella esittämänsä väitteet.
Ei ko luvussa mistään 1000 vuoden ajanjaksosta puhuta.
Eikä vuosilukujakaan anneta.
.
- Anonyymi
Ei luerilaisen lahkon tarvitse tutkiskella Raamattua. Lapsikatse riittää kaikkeen ja antaa sen puhtaan Pyhän Hengen jossa ei ole hurmahenkiä. Ei tarvitse ennustella mitään eikä nähdä olemattomia syyyhteyksiä. Pelkkä muiden herjaaminen riittää.
- Anonyymi
Luterilaisuus ei tosin ole mikään lahko, mutta oikeus puolustautua lahkojen hyökkäyksiä vastaan saa tai oikeastaan pitää olla silläkin.
- Anonyymi
Luterilaisus on katolilaisuudesta eronnut lahko. Mikä etuoikeus sillä on olla olematta lahko. Ei valtiokirkollisuus tee sitä puhtaaksi lahkosta.
Mitä puolustamista se on jos herjaa muita? Eikä pitäisi puolustaa omaa lahkoaan sen oppia ja jäseniä. Kertoa sen tuomasta ihanuudesta, hengen hedelmistä, Jumalan voimasta eikä sortua ala-arvoiseen Jumalaa häpäisevään kirjoitteluun.- Anonyymi
Luterilaisuus on puhdistettua katolilaisuutta. Esimerkiksi helluntailaisuus on sellainen varsinainen lahko ja melko uusi keksintö.
- Anonyymi
Ei aika tee uskosta mitään oikeaa. Sen tekee Raamattu sekä se miten linjassa on Raamatun kanssa. Kun Paavali kirjoitti lähetyskirjeitä, niin se olivat kaikki tavallaan erilaisille seurakunnille. Yhteistä vain oli usko Kristukseen, joka myös kirjeistä päätellen vaihteli aika paljon. Galatalaiset olivat lakihenkisiä ja heitä piti siitä moittia. Ei alkuseurakunnat olleet mitään jämähtäneitä uskonsuuntia, vaan niissä vaikutti henki eikä oppi. Missä tietenkin joskin mentiin joskus metsään, mutta silloin oli edes mahdollisuus vaeltaa oikein Hengen mukaan. Iänikuisessa lahkossa vääryys oli jo niin suurta ettei vahingossakaan voida olla oikealla tiellä.
- Anonyymi
Kun alkuseurakuntia perustettiin, niin ei niihin tietenkään kuuluneet koko kaupungin väki, vaan ne jotka olivat tuleet uskoon, olivat tehneet parannuksen, kastettu ja saaneet Pyhän Hengen. Ei kaikkia kaupunkllaisia oltu automaattisesti liitetty seurakuntaan. Juuri siksi piti lähetyskirjeitä lähettää että seurakunta pysyi Hengen ohjauksessa eikä maallistunut. Mikä kyllä tapahtui kun seurakunnan väki palasi entiseen elämään ja siihen mitä ympärillä elettiin. Touhu oli niin lahkolaista kuin vain voi olla.
- Anonyymi
Koko Jeesuksen touhu oli lahkolaisuutta. Ja myöhemmin juuri sen lahkolaisuuden vuoksi heitä vainottiin. Paavalikin vainosi heitä aluksi kunnes hänestä tuli Jeesuksen Kristuksen lahkon päämies ja oppi-isä. Hän juuri pyri johdattamaan alkuseurakuntia Kristuksen Pyhän Hengen yhteyteen ja karsimaan heistä uskonnollisia muotomenoja sekä juutalaisuudesta perua olevaa lakihenkisyyttä.
- Anonyymi
"Jeesuksen Kristuksen lahkon päämies ja oppi-isä. "
Paavali oli pakanoiden apostoli.
Ei siis ollut Kristuksen lahkon päämies.
Paavalin aikaan seurakunnan johtajat olivat ihan eri henkilöitä. Lue vaikkapa Apt15.
- Anonyymi
Laki on oikea kohdista älä himoitse älä varasta palauta jos näet jonkun toisen aasin hevosen auton junan talon ...mutta kun tätä ryöstelyä nyt olette tehnyt niin millä ajattelit selvittää asian. Uhraamalla pari lammasta vai??? Esitellä mulkkua vai?? Sitä on vaan tunnustettava vääryydet mitä on tehnyt ja ettei mikään silpominen tai elukkauhri enää auta. Sielun hätään tulee sitten jo rukoilla Jeesus auta amen.
- Anonyymi
Uhraamalla vuohi ja esittämällä ympärileikattua sukuelintä .....se ei kuulkaa auta nyt yhtään niihin syntimääriin mitä tullut tehtyä.
- Anonyymi
Mutta onko Jumalan Pyhässä Hengessä syntiä? Onko Henki syntinen?
Jos ei ole, niin silloin meillä syntisillä ihmisillä ei ole Pyhää Henkeä emmekä saa sitä lahjaksi kasteessa. - Anonyymi
Jeesus sanoi kirjanoppineille: en minä teitä tullut tuomitsemaan, vaan teidän tuomitsijanne on Mooses, johon te laitatte toivonne.
Mitä henkilö itse katsoo haluavansa noudattaa? Mutta uskohan ei ole tiedon väärti. Jumala ei käskenyt uhrata. Tutustukoon henkilö ensin itseensä, ja sitten voi tarkemmin sanoa mitä haluaa. - Anonyymi
Järjen käyttö on sallittua. Raamussa on paljon määräyksiä Israelin kansan erämaavaelluksen aikaista selviytymistä varten. Niissä on tarkoitus tarttuvien tautien estäminen, kuten sianlihan ja veren syöntikielto piti kieltää uskonnollisin uhkauksin, joita kansa ymmärsi.
Jos Jumala olisi puhunut bakteereista ja viruksista, niin ei sitä puhetta kukaan olisi uskonut eikä niitä käskyjä totellut. - Anonyymi
Sehän nyt pitäisi olla todella vähäiselläkin uskonnollisella tietämyksellä selvä ettei lain kautta uudessa liitossa tulla vanhurskaaksi.
Sitten vaatii jo vähän enemmän perehtymistä se miten pääsee Jumalan lapseksi Hengessä. Se on jo sitä hullutusta mitä Paavali kirjoitti ja mitä luonnollinen ihminen ei ota vastaan, vaan turvautuu uskonnollisuuteen. - Anonyymi
Kymmenen käskyä oli osa Mooseksen lakia eikä lakiin saanut lisätä eikä myöskään ottaa mitään pois. Kymmenen käskyä ei riitä, vaan on noudatettava koko lakia, siis satoja käskyjä.
Ns. kymmenen käskyä ei kiellä esimerkiksi valehtelua.
Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi-käsky kielsi ainoastaan oikeudessa antamasta väärä todistusta. Yksi ainoa todistaja älköön olko pätevä ketään vastaan, olkoonpa mikä pahateko tai rikkomus, mikä synti tahansa, jonka joku tekee. Kahden tai kolmen todistajan sanalla on asia vahva.
Kaiken päälle Mooseksen laki, jonka liitontauluihin oli kirjoitettuna kymmenen käskysanaa, ei ole enää voimassa.
Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
Siis kymmenen käskyä ei ole voimassa eikä Israelin heimoille annetut Vanhan liiton lait koske Uuden liiton uskovia.
Vanhasta liitos otettiin ainoastaan nämä:
"kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta".- Anonyymi
Kymmenenkäskyn laki on ikuinen, ja muuttumaton, voimasssa ikuisesti.
Lakiin ja todistuksiin, elleivät he näin sano, ei heillä aamun koittoa ole.
1700-luvun Luterilaisen virsikirjan virren sanoin. Ken tahtoo olla kristitty, ja kristittynä kuolla, ei sille outo PEITETTY, saa Herran laki olla, jonk' antoi itse Jumala.
1234567--- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kymmenenkäskyn laki on ikuinen, ja muuttumaton, voimasssa ikuisesti.
Lakiin ja todistuksiin, elleivät he näin sano, ei heillä aamun koittoa ole.
1700-luvun Luterilaisen virsikirjan virren sanoin. Ken tahtoo olla kristitty, ja kristittynä kuolla, ei sille outo PEITETTY, saa Herran laki olla, jonk' antoi itse Jumala.
1234567---Adventisti elävät valheessa. Yksikään adventistii ei noudata kymmentä käskyä. Adventistien "kymmenen käskyä" on vain heidän oman kirkkokuntansa sääntöjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Adventisti elävät valheessa. Yksikään adventistii ei noudata kymmentä käskyä. Adventistien "kymmenen käskyä" on vain heidän oman kirkkokuntansa sääntöjä.
"Adventistien "kymmenen käskyä" on vain heidän oman kirkkokuntansa sääntöjä."
Katekismuksessa 10 käskyä on esitettynä esim luterialaisessa kirkossa.
Tosin hieman eri muodossa kuin Raamatussa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Adventistien "kymmenen käskyä" on vain heidän oman kirkkokuntansa sääntöjä."
Katekismuksessa 10 käskyä on esitettynä esim luterialaisessa kirkossa.
Tosin hieman eri muodossa kuin Raamatussa.Katekismuksen kymmenen käskyä eivät perustu Jumalan Sanaan.
- Anonyymi
Nykyisin ei usko ole enää lakia eikä sen mukaan herjata toisia kuten vanhat jäärät tekivät.
Nykyisin herjataan toisia paljon vähemmistä syistä ja ollaan enemmän lakihenkisiä kuin jotkut kymmenen käskyä. Nyt herjataan siitä että on hurmahenki. Se on kuoleman synti. Ei juuri mikään muu. Sapatti ja muut ovat taaksejäännyttä elämää eikä kukaan enää edes muista herjaamisen keskellä että on olemassa muka jotkut Jumalan lait.- Anonyymi
"Katekismuksen kymmenen käskyä eivät perustu Jumalan Sanaan."
10 käskyä on otettu 2Ms20 .sta Katekismukseen, mutta
käskyjakoja on muutettu jättämällä 2. käsky eli Jlan kuvien ja -patsaisen tekemisen kieltävä käsky pois ja
jakamalla 10. käsky "Älä himoitse" kahdeksi eri käskyksi.
https://katekismus.fi/10kaskya/1.html
Noissa Katekismuksen käskyissä on viittauksia Raamatun jakeisiin.
Mutta ihmetyttää, ettei ole viittauksia alkuperäisiin käskyihin 2Ms20.
Miksei?
Alkuperäiseen lähteeseehän tulisi aina viitata.
- Anonyymi
Lieneekö tämä vielä voimassa?
Jer. 13:14 "Ja minä murskaan heidät, toisen toistansa vastaan, sekä isät että lapset, sanoo Herra. Minä en sääli, en säästä enkä armahda, niin että jättäisin heidät hävittämättä."- Anonyymi
Kun ojennaudutaan lain mukaan, niin silloin otetaan ne lait kuin rusinat pullasta, mitkä sopivat hyvin itselle ja mistä on kiva muita tuomita.
Eikä lain tarkoitus ja sen noudattamisen tarkoitus ole pelastus, vaan muiden herjaaminen. Mihinkään muuhun lakihenkisyys ei johda. - Anonyymi
Jer13 puhuu siitä, miten jumalattomaksi mennyt juutalainen kansa viedään pakkosiirtolaisuuteen.
Babulonia tuli valloittamaan Juudan ja paljon ihmisiä kuoli tässä sodassa aivan kuten Jeremia kirjoitti ja loput vietiin Babyloniaan 70 vuodeksi pakkosiirtolaisuuteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun ojennaudutaan lain mukaan, niin silloin otetaan ne lait kuin rusinat pullasta, mitkä sopivat hyvin itselle ja mistä on kiva muita tuomita.
Eikä lain tarkoitus ja sen noudattamisen tarkoitus ole pelastus, vaan muiden herjaaminen. Mihinkään muuhun lakihenkisyys ei johda."Eikä lain tarkoitus ja sen noudattamisen tarkoitus ole pelastus,"
Lailla on useita tarkoituksia.
1. Laki tuo järjestyksen elämään ja yhteiskuntaan, kun kaikki tietävät miten tulee toimia.
2. Laki tuo turvallisuutta. esim Tieliikennelaki turvaa liikkumista yleisillä teillä. Avioliittolaki. Rikoslaki.
3. Oikeudenmukaisuutta. esim Kirjanpito- ja verolait oikeudennukaista verostusta.
4. Turvaa ihmisoikeuksia.
5. Tasa-arvoisuuutta. Laki on kaikille sama - asemaan ja varallisuuteen ym katsomatta.
6. Suojella eläimiä ja ympäristöä. Eläinsuojelulaki ja ympäristölait
7. Sote lakien tarkoitus on vahvistaa sairauksien hoitoa ja jopa pelastaa ihmishenkiä.
8. Lakien tarkoitus on ennaltaehkäistä ongelmia.
- Anonyymi
Uuden liiton laki ei ole kirjoitettu kivitauluihin, vaan te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin.
Yksi kummallisuus ja harha on väite, että ns. kymmenen käskyä kieltää valehtelun. Muualla Mooseksen laissa niissä, joita adventisit nimittävät seremonialaiksi on käsky: Älkää varastako, älkää valhetelko älkääkä lähimmäistänne pettäkö.
Jos kymmenen käskyn palvojilla oli normaali lukutaito, niin he näkisivät kymmenen käskyn kieltävän ainoastaan oikeudessa väärän todistuksen antamisen. Väärästä todistuksesta sai rangaistuksen: tuomarit tutkikoot tarkoin asian, ja jos todistaja on väärä todistaja, joka on tehnyt väärän syytöksen veljeänsä vastaan, niin tehkää hänelle samoin, kuin hän aikoi tehdä veljellensä. Poista paha keskuudestasi.
Kymmenen käskyn jumalointi on harhaoppi. - Anonyymi
Adventistit kuuluvat tähän ryhmään: "epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät".
Adventistit opettavat valhetta ja kieroutta. Mooses ja Jeesus ovat eri henkilö, eikä Jeesuksen käskyt ole samat kuin Mooseksen laki. Kymmenen käskyä kuului Mooseksen lakiin, joka tehtiin Siinailla vain juutalaisten kanssa.
Sana todistaa: Olihan tosin ensimmäiselläkin liitolla jumalanpalvelussäännöt ja maallinen pyhäkkö...siinä oli kultainen suitsutusalttari ja liiton arkki, yltympäri kullalla päällystetty, jossa säilytettiin kultainen mannaa sisältävä astia ja Aaronin viheriöinyt sauva ja liiton taulut.
Eli ensimmäiseen liittoon kuuluivat; manna ja Aaronin ylipappeus ja liiton taulut. Kymmenen käskyä kuuluivat Sanan mukaan ensimmäiseen, toisin sanoen vanhaan liittoon.
Sana todistaa liittoja olevan kaksi: Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar; sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen. Mutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme.
Onko liian vaikea ymmärtää???
Hebrelaiskirjeessä on kirjoitettu: te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, ettekä synkeyden, ette pimeyden, ette myrskyn, ette pasunan kaiun ettekä äänen tykö, joka puhui niin, että ne, jotka sen kuulivat, pyysivät, ettei heille enää puhuttaisi... ja niin hirmuinen oli se näky, että Mooses sanoi: "Minä olen peljästynyt ja vapisen". Ne, jotka haluavat seurata Jeesusta eivät käy Siinain vuorella astuakseen Mooseksen lakiliittoon.
Vaan ne, jotka seuraavat Jeesusta käyvät Sanan mukaan: vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö,
ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri.
Mooses oli vanhan liiton välimies ja Jeesus on uuden liiton välimies.
Uuden liiton laki ei ole kirjoitettu kivitauluihin, vaan te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin.
Jeesus itse sanoo: minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
Omilleen Jeesus lupaa antaa toisen opettajan ja puolustajan, Pyhän Hengen, Mooses ei ole uuden liiton opettaja.- Anonyymi
Uudessa liitossa laki kirjoitetaankin uskovan sydämeen Hebr8:10-13
- Anonyymi
"Kymmenen käskyä kuului Mooseksen lakiin, joka tehtiin Siinailla vain juutalaisten kanssa."
Kymmenen käskyä ovat Jlan laki.
Jla kirjoitti ne kivitauluihin omalla sormellaan.
Onko Jlalta tullut vastaava laki muutettuna?
En ole sellaista löytänyt.
- Anonyymi
Milloin olette kuulleet sellaista että harhaoppiselle Raamattu merkisisi mitään mitä siellä on kirjoitettu.
He pysytyvät kaiken kääntämään toiseksi kuin mitä on kirjoitettu tutkiskelullaan ja selittelyllään.
Eihän muutoin olisi kyseessä harhaoppi. Ei kukaan siihen riivaajien viisauteen perehtynyt siitä luovu kovin helpolla, vaan pitää vain kiinni opista vaikka enkeli taivaasta tulisi julistamaan että tiedän oppinne ei ole uuden liiton eikä Pyhän Hengen mukaista. - Anonyymi
Laista on olemassa vain esimakua. Suurin osa säädöksistä ja oikeuksista oli tarkoitettu kirjoitettavan vasta paljon myöhemmin.
Kaikkein Pyhin voidellaan vasta 2450 jKr - 2940 jKr aionina.
Hesekiel profetoi lisäksi tulevasta temppelistä. Ja on ennakoitu Jumalan edustajan itse tulevan maan päälle.
Laissa Mooses sanoo erämaassa söitte mannaa 40 vuoden ajan. Minun jälkeeni tulee toinen profeetta joka on kuin elävää leipää. Kuulkaa kaikessa häntä. Se joka ei häntä kuuntele poistetaan kansansa keskuudesta.
Jeesus puolestaan sanoi lähettävänsä Toisen Puolustajan, Totuuden Hengen , Hänet joka kertoo kaiken tulevatkin. Se oli Muhammed (saas), Ahmad, Mahdi.
Mahdi on vielä tulematta. Hän kertoo omalla tavallaan tulevasta jatkosta ja ketä seuraavaksi kuuluu odottaa. Hänen pitää pystyä kaikki selventään, mutta se saattaa viedä 1000 vuottakin.
Myös Joh. 16:25 on voimassa tänä aikana : taivaallinen ylipappi Jeshua kertoo avoimesti kaiken Isästä ja vertauskuvista. Kaikki jatkuu kohden täydellisen tulemista.
Laki oli esimakua sen kertoi jo Mooses. Anna meille aina sitä leipää..... Mooseksen sanomaa elävää leipää....- Anonyymi
"Mahdi on vielä tulematta. Hän kertoo omalla tavallaan tulevasta jatkosta ja ketä seuraavaksi kuuluu odottaa. Hänen pitää pystyä kaikki selventään, mutta se saattaa viedä 1000 vuottakin. "
Jeesus sanoi, että on merkit auringossa, kuussa ja tähdissä eli mm. planeetoissa. Mutta mitä hurmos kristityt astrologiasta tietää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mahdi on vielä tulematta. Hän kertoo omalla tavallaan tulevasta jatkosta ja ketä seuraavaksi kuuluu odottaa. Hänen pitää pystyä kaikki selventään, mutta se saattaa viedä 1000 vuottakin. "
Jeesus sanoi, että on merkit auringossa, kuussa ja tähdissä eli mm. planeetoissa. Mutta mitä hurmos kristityt astrologiasta tietää?Tähtiä on taivaalla enää kourallinen kun vielä 1970-luvulla näkyi tuhansia.
Jeesus sanoi mulle : vaikka olet horoskoopilta härkä niin uudestisynnyt ja sinusta tulee silloin jousimies. Uudestisyntyvän horroskooppimerkki vaihtuu aina toiseksi.
Valokuvistakin sen näkee.
Eino Leino oli nuorena selvä Naftali mutta vanhempana Simeon.
Bruce Springsteen oli nuorena Manasse mutta nykyisin Naftali.
Naftali on Kaksonen. Apostoli Tuomas oli Naftali. Simeon on Oinas. Manasse on Vaaka.
Dan on Härkä. Efraim on Vesimies. Joosef on Jousimies. Aaron on Skorpioni. Jne.
Uudessa lopullisessa Hengen liitossa ei ole lakia ja se on selvästi sanottu raamatussa.
Toki emme riko 10 käskyn ohjeita ,kuten Paavalikin asian hienosti ilmaisee ,että ne on Pyhät ja hyvät.
Meitä ohjaa Kristuksen Henki ja Hän ohjaa ja opettaa oikeaan asioissa.
Se että kuuntelemmeko aina Hänen ohjeitaan?
Teemmekö joskus Pyhyyden Hengen murheelliseksi kun vaellamme kuin lihan ohjauksessa mikä on Jumalaa vastaan olevaa toimintaa.
Meillä on valinta.
Kannattaa muuten miettiä opetuksessa se aikajakso raamatussa kun Jeesus elää ja puhuu lain alaisille sillä eihän armo ollut virallisesti olemassa Jeesuksen vielä eläessä.
Monet tuntuu opettavan ne Jeesuksen puhumat kohdat kaikki niin ,että ne olisi armonliittolaisille vaikka ei ole.
Paavali puhuu tästä testamentista mainitessaan.
Miettikää asiaa.- Anonyymi
"Kannattaa muuten miettiä opetuksessa se aikajakso raamatussa kun Jeesus elää ja puhuu lain alaisille sillä eihän armo ollut virallisesti olemassa Jeesuksen vielä eläessä."
Ei Jlan armo ilmestynyt vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen.
Jlan armo on ollut aina olemassa.
Lue vaikka Daavidista, miten hän sai kokea Jlan armoa ja anteeksiantoa. Anonyymi kirjoitti:
"Kannattaa muuten miettiä opetuksessa se aikajakso raamatussa kun Jeesus elää ja puhuu lain alaisille sillä eihän armo ollut virallisesti olemassa Jeesuksen vielä eläessä."
Ei Jlan armo ilmestynyt vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen.
Jlan armo on ollut aina olemassa.
Lue vaikka Daavidista, miten hän sai kokea Jlan armoa ja anteeksiantoa.Kyllä tiedän ,että Jumala armahti useitakin vt puolella Israelin kansassa.
Mitä tulee Jeesukseen niin Hän puhui eläessään LAIN kuoleman alla oleville ja sitä tekstiä mikä heille kuului ,mutta kun Hän oli kuollut niin Hän puhui Paavalin kautta ja selitti kaikille eri osaalueet.
Hebrealaisille oman ...Jne.
Kaikki on todella todella upeasti selvitetty.
Sieltä myös löytyy tuo ,että on vain 2 Rakkauden käskyä uudessa liitossa ja tietysti LAKILIITTO ON poissa ja kuolema sen mukana.
Monia erheitä toki tapahtui uuden liiton alussa ,mutta Jumala ohjasi asiat upeasti hyvin raiteilleen.
Loppui todella mm uhraaminen kun temppeli laitettiin maantasalle.. jne.- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Kyllä tiedän ,että Jumala armahti useitakin vt puolella Israelin kansassa.
Mitä tulee Jeesukseen niin Hän puhui eläessään LAIN kuoleman alla oleville ja sitä tekstiä mikä heille kuului ,mutta kun Hän oli kuollut niin Hän puhui Paavalin kautta ja selitti kaikille eri osaalueet.
Hebrealaisille oman ...Jne.
Kaikki on todella todella upeasti selvitetty.
Sieltä myös löytyy tuo ,että on vain 2 Rakkauden käskyä uudessa liitossa ja tietysti LAKILIITTO ON poissa ja kuolema sen mukana.
Monia erheitä toki tapahtui uuden liiton alussa ,mutta Jumala ohjasi asiat upeasti hyvin raiteilleen.
Loppui todella mm uhraaminen kun temppeli laitettiin maantasalle.. jne."Sieltä myös löytyy tuo ,että on vain 2 Rakkauden käskyä uudessa liitossa"
Kun Jeesukselta kysyttiin, mikä käsky on laissa suurin.
Niin Jeesus vastasi Vanhan Testamentin sanoin:
1. Rakasta Jlaa yli kaiken
2 Lähimmäistäsi kuten itseäsi.
Mitä tarkoittaa tuo ensimmäinen käsky?
Mitä tarkoittaa tuo toinen käsky?
Ei Jeesus tuossa keskustelussa ottanut kantaa minkään lain voimassaoloon.
Hän vastasi: Mikä on suurin käsky-kysymykseen.
Siteerasi siis suoraan Vanhaa Testamenttia eikä selittänyt mitään. Anonyymi kirjoitti:
"Sieltä myös löytyy tuo ,että on vain 2 Rakkauden käskyä uudessa liitossa"
Kun Jeesukselta kysyttiin, mikä käsky on laissa suurin.
Niin Jeesus vastasi Vanhan Testamentin sanoin:
1. Rakasta Jlaa yli kaiken
2 Lähimmäistäsi kuten itseäsi.
Mitä tarkoittaa tuo ensimmäinen käsky?
Mitä tarkoittaa tuo toinen käsky?
Ei Jeesus tuossa keskustelussa ottanut kantaa minkään lain voimassaoloon.
Hän vastasi: Mikä on suurin käsky-kysymykseen.
Siteerasi siis suoraan Vanhaa Testamenttia eikä selittänyt mitään.Oletko lukenut raamatun kokonaan ja mitä Jeesus ja Johannes sanoo.
Kaksoiskäsky on Rakkautta.Se on UUDEN LIITON PERUSTA.
Lakiliitto on purettu peruttu tuhottu hävitetty ja kuten raamattu sanoo se olikin väliaikainen kunnes tulee täydellinen eli Kuningas Jeesus Kristus ja armonliitto joka on LOPULLINEN.
Siinä se .- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Kyllä tiedän ,että Jumala armahti useitakin vt puolella Israelin kansassa.
Mitä tulee Jeesukseen niin Hän puhui eläessään LAIN kuoleman alla oleville ja sitä tekstiä mikä heille kuului ,mutta kun Hän oli kuollut niin Hän puhui Paavalin kautta ja selitti kaikille eri osaalueet.
Hebrealaisille oman ...Jne.
Kaikki on todella todella upeasti selvitetty.
Sieltä myös löytyy tuo ,että on vain 2 Rakkauden käskyä uudessa liitossa ja tietysti LAKILIITTO ON poissa ja kuolema sen mukana.
Monia erheitä toki tapahtui uuden liiton alussa ,mutta Jumala ohjasi asiat upeasti hyvin raiteilleen.
Loppui todella mm uhraaminen kun temppeli laitettiin maantasalle.. jne."kun Hän oli kuollut niin Hän puhui Paavalin kautta ja selitti kaikille eri osaalueet."
Ja kun Jeesus oli noussut kuolleista!
Kyllä Jeesus opetti ihan samaa kuin Paavalikin.
Lue vaikka Jeesuksen vertauksia ja parantamisia jne
Niissä tulee Jlan rakkaus ja armo vahvasti esille.
Lakia ei missään.
Esim
-Laupias Samarialainen osoitti kuka todella rakasti lähimmäistään
-Tuhlaajapoika kertoo Ihmisen vajoamisesta syvälle syntielämään ja parannuksen teosta ja paluusta isän kotiin, jossa hän saa puhtaat vaatteen ja turvan, eikä enää halua elää synnissä. Anonyymi kirjoitti:
"kun Hän oli kuollut niin Hän puhui Paavalin kautta ja selitti kaikille eri osaalueet."
Ja kun Jeesus oli noussut kuolleista!
Kyllä Jeesus opetti ihan samaa kuin Paavalikin.
Lue vaikka Jeesuksen vertauksia ja parantamisia jne
Niissä tulee Jlan rakkaus ja armo vahvasti esille.
Lakia ei missään.
Esim
-Laupias Samarialainen osoitti kuka todella rakasti lähimmäistään
-Tuhlaajapoika kertoo Ihmisen vajoamisesta syvälle syntielämään ja parannuksen teosta ja paluusta isän kotiin, jossa hän saa puhtaat vaatteen ja turvan, eikä enää halua elää synnissä.Jeesus puhui paljon asioita sille sukupolvelle joka oli Lain alla.
Toisinperin sanottuna .....Olisi kuulostanut hullulta jos Jeesus olisi puhunut armon liitosta jonka Hän on tuonut kuollessaan ja sovitusveren vuodatettuaan.
Jeesushan eli .Silloin armonliitto ei ollut vielä.
Se on täysi mahdottomuus.
Siksi sana kertoo testamentista joka tuli voimaan vasta kun kuolema on käynyt.
Niin se on.Raamatun teksti on upeaa.
- Anonyymi
Judeilla ei taas onnistu ostaa meno lippua kuolleen meren edeniin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2956797Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652069- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151277- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691180Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71156RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531057Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982