Poistakaa googlen palvelut

Anonyymi

Näet tämän aloituksen jolloin toimit kehoittamallani tavalla.

Google on itse päävakoilu koko yhteiskunnan vakoilu systeemissä. Kaikki googlen palvelut kuten maps ja hakupalvelut on poistuva sinun käytöstäsi. Siirry The Onion Routeriin.

5

111

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikä se tämä "The Onion Router" on?
      Minulla on pitkään ollut vaikeuksia Googlen kanssa kun ei toimi kännykkä, en pääse sähköpostiin, enkä saa PC päivityksiä.
      Uutta kännykkääni ottaessani käyttöön, halusi kasvon- sekä äänentunnistuksen käyttöön, jota en hyväksynyt.
      Google kyseli että olenko minä silloin ja silloin käynyt omalla sähköpostillani ja en ollut siitä varma ja oli vain kaksi vastausvaihtoehtoa että kyllä vai ei, niin jätin vastaamatta.
      Sähköpostillani oli Googlen mukaan käynyt kymmeniä vieraita vierailijoita.
      AI-ääni hoki koko ajan että "Say hello to Google, say hello to Google", jota yrittäessäni ärsyttävänä sulkea pois, jumitti koko kännykän, eikä kukaan tiedä että mitä tehdä.
      Sähköpostilleni päästäkseni ja Googlen säätöjä varten lähettävät kännykkääni varmistusnumerosarjoja mutta kun kännykkäni, kiitos Googlen, on täysin jumittunut, niin piti hankkia toiselle vanhalle kännykälleni Comfiq, joka nyt sekin joka ikinen päivä jahkaa ja vaatii Google-asetusten korjaamista. Paska paska Google!

      • Anonyymi

        -Eli Tor Browser on vaihtoehtoinen hakukone googlelle joka suojaa itsesi seurannalta, valvonnalta ja sensuurilta. Jos et halua sitä niin vähän selkeämpi olisi Mozilla Firefox selain.
        https://www.torproject.org/download/
        https://www.mozilla.org/fi/firefox/new/
        -Kaikki sähköpostit ovat tavallaan anonyymejä, mutta älä anna sille mitään omia tietojasi kuten mm. puhennumeroa.
        -Näitä oikeuksia ei kannatakkaan hyväksyä, sillä vaikka etsisit oikeuksien perusteet käyttöehdoista, niitä ei voi edes asiantuntijat ymmärtää.
        -Yleensä jos google kysyy oletko ollut tililläsi tuolloin ja tällöin. Olet luultavasti kirjautunut itse jollain laitteella sisään tilillesi, jolla et aikaisemmin käyttänyt tiliä. Taikka joku muu on yrittänyt kirjautua tilillesi, jolloin salasana vaihtoon heti ja kaksivaiheinen tunnistus käyttöön.

        Itse olen totaalikieltäytyjä ainakin googlelle ja facebookille. Suunnitelmana jossain kohtaa myös vaihtaa windows johonkin helppokäyttöiseen linuxiin. Olen tietotekniikan ammatilliset opiskellut ja opettajani oli juuri aina vastaan windowsia ja googlea. Osasi aina perustella miten nämä käyttävät käyttäjien tietoja hyväkseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla juuri on tuo kaksivaiheinen tunnistus käytössä ja sen takia en saa sitä tarvitsemaani neljänumeroista tunnistusta kun se menee siihen puhelinnumeroon joka on siinä jumittuneessa uudessa kännykässä. Pitäisi kai ostaa taas uusi kännykkä ja vaihtaa se SIM-kortti siihen.
        Vieraita tililläni on ollut pitkään, toiselta puolelta maata ja sellaisilla vehkeillä jollaisia minulla itselläni ei ole. Varsinkin se jossa ohjelmat eivät ole omalla koneella vaan netissä. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite on tullut annettua moneen paikkaan nettiostoksia tehdessä. Muutama vuosi sitten eräs silloinen ohjelma koneellani ilmoitti Facebookin, asuntonon tai jonkun tulleen hakkeroiduksi missä tietoni olivat. En nyt enään muista että mikä se oli mutta silloin se tuntui melko harmittomalta minusta. Se ohjelma joka siitä varoitti, oli jonkun tietokonelehden suosittelema ja hyväksymä.
        Olen ollut liian huolimaton salasanojen uusimisessa.
        Kiitos muuten kun vastasit!
        Kyselin tuolla Linux-foorumilla aikaisemmin että mikä versio olisi paras Lenovo v-130 (15) kannettavaani. Siitä hukkasin salasanan , enkä saa sitä auki. Jossain minulla on ohje että miten sen saa "nollattua" ja sitten aloittaa sen käyttö ikäänkuin uudestaan.
        Nyt kun minulla ei ole nuo Google säädöt kohdallaan niin siksi ajattelin vaihtaa siinä olevan Win 10 johonkin toiseen.
        Onhan myös Unix ja ties mitä muita käyttöjärjestelmiä mutta mikä olisi turvallisin ja saisi monipuolisia ohjelmia.
        Linux Mint Maten asensin koemielessä erääseen vanhaan PChen muutama päivä sitten ja vaikutti käyttökelpoiselta kun siihen sain kaikki tarvitsemani ohjelmat.
        Android`in "Pluot" tapaista novellikirjoitusohjelmaa vain en löytänyt, en edes PChen.
        Ubuntua kokeilin monta vuotta sitten erääseen tosi vanhaan PChen, vaikutti hyvältä mutta kone jumittui kun oli kai koneelle liian raskas käyttöinen.
        Miten on Linux`in sähköposti-ohjelma? Sehän kai ei tarvitse Googlea ollenkaan?
        Olen hieman hämmästynyt kun Linux ja sinä pidätte Mozilla Firefox selainta turvallisena. Itse olen sitä aina käyttänyt mutta jokin aika sitten oli uutisissa että se kuulemma myy käyttäjiensä tietoja. Aloin sen jälkeen käyttämään sen rinnalla Chromea.
        Onko "Tor Browser" helppo käyttää, ilman sellaisia kirjoitettavia komentosanoja, joita Linux-osaajat käyttävät. Itse en edes aio yrittää sellaisen opettelua kun on iän mukana muistista tullut kuin kanan lento, eikä se koskaan ole kehuttava ollut.
        Ensimmäinen tietokoneeni muuten 1997 oli Power Macintosh 5400.

        -Kun aletaan etsiä noita parhaita linuxeja hakusanoilla "best linux 2022", niin ei ubuntulta voi välttyä. Aika suosittu on ja opetuskäytössä ammatillisessakin käytetään eniten ubuntua linuxeista. Jos se on hidas niin ei linuxin pitäisi koneelta vaatia paljoakaan, että veikkaisin koneen syyksi. En ole niin kauheasti vielä itsekkään suunnitellut, että mihin alan siirtymään windowsista.
        -Vaihtaisinko jopa tuossa tapauksessa koko sähköpostin ja puhelinnumeron, niin ei sen jälkeen anna tietoja kaikille sivustoille, jotka levittää ne eteenpäin. Itse olen ollut tarkka näiden jakeluissa ja en ole saanut yhtäkään puhelinmyyjää vastattavaksi elämässäni tai sähköpostiinkaan ei ole paljoa tullut roskapostia.
        -Thunderbird nousee useasti silmille kun etsii parhaimpia sähköposteja linuxeille. Sehän on aina kyseenalaista vertailuissa, että puolueettomuus on vaikeasti havaittavaa.
        -Itse olen aina nähnyt firefoxin vertailuissa parhaimmistossa turvallisissa ja yksityisimmissä selaimissa. Suosittelin koska se on chromen kaltainen helppo ja nopea. Voihan se varmaan myös olla levittämässä tietojasi, mutta lähes kaikki sitä tekee. Sillä selaimet rahoittaa itseään sinun tiedoillasi.
        -Torrihan on ulkoisesti samanlainen selain kuin muut, että ei ole mikään komentoterminaali. Pidän omilla tiedoillani parhaimpana yksityisenä ja anonyyminä selaimena Tor Browseria. Ota se itsekkin käyttöön jos haluat anonyymimmän vaihtoehdon.
        -Jos se puhelin on jollain tasolla "hajonnut", niin eihän se auta kuin ostaa uusi. Älä osta kiinalaisia tai applea. Apple on joo yksi turvallisimmista puhelimista, mutta se on ylihintainen. Ihan ok hyvä älypuhelin maksaa noin 150e.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minulla juuri on tuo kaksivaiheinen tunnistus käytössä ja sen takia en saa sitä tarvitsemaani neljänumeroista tunnistusta kun se menee siihen puhelinnumeroon joka on siinä jumittuneessa uudessa kännykässä. Pitäisi kai ostaa taas uusi kännykkä ja vaihtaa se SIM-kortti siihen.
        Vieraita tililläni on ollut pitkään, toiselta puolelta maata ja sellaisilla vehkeillä jollaisia minulla itselläni ei ole. Varsinkin se jossa ohjelmat eivät ole omalla koneella vaan netissä. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite on tullut annettua moneen paikkaan nettiostoksia tehdessä. Muutama vuosi sitten eräs silloinen ohjelma koneellani ilmoitti Facebookin, asuntonon tai jonkun tulleen hakkeroiduksi missä tietoni olivat. En nyt enään muista että mikä se oli mutta silloin se tuntui melko harmittomalta minusta. Se ohjelma joka siitä varoitti, oli jonkun tietokonelehden suosittelema ja hyväksymä.
        Olen ollut liian huolimaton salasanojen uusimisessa.
        Kiitos muuten kun vastasit!
        Kyselin tuolla Linux-foorumilla aikaisemmin että mikä versio olisi paras Lenovo v-130 (15) kannettavaani. Siitä hukkasin salasanan , enkä saa sitä auki. Jossain minulla on ohje että miten sen saa "nollattua" ja sitten aloittaa sen käyttö ikäänkuin uudestaan.
        Nyt kun minulla ei ole nuo Google säädöt kohdallaan niin siksi ajattelin vaihtaa siinä olevan Win 10 johonkin toiseen.
        Onhan myös Unix ja ties mitä muita käyttöjärjestelmiä mutta mikä olisi turvallisin ja saisi monipuolisia ohjelmia.
        Linux Mint Maten asensin koemielessä erääseen vanhaan PChen muutama päivä sitten ja vaikutti käyttökelpoiselta kun siihen sain kaikki tarvitsemani ohjelmat.
        Android`in "Pluot" tapaista novellikirjoitusohjelmaa vain en löytänyt, en edes PChen.
        Ubuntua kokeilin monta vuotta sitten erääseen tosi vanhaan PChen, vaikutti hyvältä mutta kone jumittui kun oli kai koneelle liian raskas käyttöinen.
        Miten on Linux`in sähköposti-ohjelma? Sehän kai ei tarvitse Googlea ollenkaan?
        Olen hieman hämmästynyt kun Linux ja sinä pidätte Mozilla Firefox selainta turvallisena. Itse olen sitä aina käyttänyt mutta jokin aika sitten oli uutisissa että se kuulemma myy käyttäjiensä tietoja. Aloin sen jälkeen käyttämään sen rinnalla Chromea.
        Onko "Tor Browser" helppo käyttää, ilman sellaisia kirjoitettavia komentosanoja, joita Linux-osaajat käyttävät. Itse en edes aio yrittää sellaisen opettelua kun on iän mukana muistista tullut kuin kanan lento, eikä se koskaan ole kehuttava ollut.
        Ensimmäinen tietokoneeni muuten 1997 oli Power Macintosh 5400.

        Googlen toimintoja voi hyvin rajoittaa kännykässä, mutta siinä saa askarrella tovin. Ohjeita saa välillä kaivaa, mutta rauhallisesti etenemällä pääsee tulokseen:). Omassa kännykässäni en käytä Googlen palveluista kuin pakollisia, että känny toimii. Kannattaa kurkata jokaisen sovelluksen oikeudet, ettei anna liikaa lupia. Omien kokemusteni mukaan, puhelimen voi askarrella erittäin hyvin yksityiseksi - vaatii vain aikaa ja tahtoa.

        Suosittelen kännyssä ja tietokoneissa käytettäväksi selaimina Firefoxia tai Operaa (on muitakin), sähköpostina Protonmailia sekä protonin VPN:ää, jos sitä on tarve. Pilvipalveluna kannattaa käyttää Megaa.

        Proton ja Mega salaavat kaiken tiedon todella hyvin. Kummallakin on ilmainen versio, mutta Mega on melkoisen hidas. Protonin sähköpostin salaus toimii molempiin suuntiin, kun vastapuolella on Proton, tämä tulee huomioida.

        Yhteensä molemmat maksavat siinä 120 euroa vuodessa. Rahaa saa palamaan, jos ottaa esim. Megan järeät palvelut käyttöönsä, näitä ei siviilikäytössä tarvinne.

        Yleisellä tasolla (taas) kannattaa käyttää nettiostoksissa "ostossähköpostia" etenkin ostettaessa vähemmän tunnetuista paikoista. Tarkkanen hankkii prepaid -numeron, jota käyttää ostoksissa.

        Näistä asioista voi vääntää maailman tappiin asti. Itseäni harmittaa Linuxin haarautuminen liian moneen distroon, joka on sen huomattava ongelma, ajatellen laajempaa käyttöä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      253
      4567
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      131
      2993
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2752
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1740
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1584
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      23
      1475
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      206
      1103
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      48
      1095
    Aihe